Pimeä tie / Kotkan Kaupunginteatteri

Pimeä tie / Kotkan Kaupunginteatterin Naapuri-näyttämö

Suomenkielinen kantaesitys 7.2. 2015, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Ian Rankin ja Mark Thomson

Ohjaus Tommi Kainulainen

Rooleissa : Anne Niilola, Johanna Kuuva, Jarkko Sarjanen, Raimo Kaistala, Mirka Mylläri, Teemu Koskinen, Matti Onnismaa ja Ella Mustajärvi

 Psykologinen trilleri on lajityyppi, jota ei teatterissa toistaiseksi oli hirmuisesti nähty. Tampereen Teatterissa tosin on pyörinyt hyvällä menestyksellä muutamakin tämän genren edustaja (esimerkiksi "Murhaloukku" ja "Kylmä murha") ja mielestäni näitä voisi olla paljon enemmänkin. Teatterissa on lupa nauraa ja liikuttua, mutta myös istua pelko persiissä. Käsikirjoittajista Ian Rankin on skotlantilainen kirjailija. Hänet tunnetaan etenkin rikosromaaneistaan, joiden päähenkilönä toimii komisario John Rebus. Kuulostaako tutulta? Kyllä vaan, Rebus on nähty myös Suomen televisiossa.

 Isobel McArthur (Anne Niilola) on Edinburghin poliisivoimissa apulaispoliisipäällikkönä ja palvelusvuosia on kertynyt sen verran mukavasti, että halutessaan voisi jäädä jo eläkkeelle. Hän suunnittelee kirjoittavansa kirjan, jossa kertoisi arvostetun uransa vaiheista. Yksi rikostapaus on jäänyt kuitenkin kaihertamaan mieleen ja Isobel päättää kollegoiden vastustuksesta huolimatta ryhtyä penkomaan tapausta, sillä joku asiassa vaivaa. Lisäksi hänen mielessään kummittelee mystinen hahmo, jolla on ketun kasvot. Isobelin kanssa asuu hänen parikymppinen opiskelijatyttärensä Alexandra (Johanna Kuuva), jota kiinnostaa kovasti elokuva-ala ja etenkin dokumentit. Kaikkien pitäisi tietää totuus.

Anne Niilola ja Johanna Kuuva (c) Juha Lahtinen

 25 vuotta sitten seutua piinasi tapaus, jossa neljä nuorta tyttöä joutui silmittömän väkivallan uhriksi ja ruumiinkappaleita löytyi sieltä ja täältä. Neitojen silmäkuopat oli täytetty piellä ja tilalle asetettu pieniä timantteja. Lisäksi ruumiit oli aseteltu Kassiopeian tähtikuvion mukaan. Näitä vanhoja mustavalkoisia uhrien kuvia esityksessä myös tutkailtiin ja puistattaviahan ne olivat. Hirmuteoista pidätettiin Alfred Chalmers (Matti Onnismaa), joka on siitä lähtien ollut vankimielisairaalassa. Isobel tietysti lähtee tapaamaan Chalmersia, jotta saisi mielelleen rauhan. Virhe! Sanotaanpa näin, että Alfred-setä kuuluu niihin tyyppeihin, jotka pitäisi sitoa pakkopaitaan ja vielä nippusiteellä tuoliin kiinni. Julistankin täten Matti Onnismaan hyytävästi tulkitseman hahmon Suomen viralliseksi Hannibal Lecteriksi, vaikkei tässä näytelmässä Chianti-viiniä maistellakaan.

Anne Niilola, Ella Mustajärvi ja Onnis-Matti (c) Juha Lahtinen

 Mitäs muuta tästä osaisi kertoa, ettei paljastaisi liikoja? Sen voisin sanoa, että teksti pitää hyvin otteessaan ja on varsin tiivistunnelmainen. Ja perhana onnistuivat huijaamaan minua useampaankin otteeseen. Repliikeissä viljeltiin yksittäisiä heittoja, jotka jäivät heti mietityttämään että "jaahas, mitä tuo tuolla tarkoitti" ja paljonpuhuvia katseita myös vaihdeltiin. Kettunaamariasia ja koko homman syyllinen vaihtui päässäni useampaankin otteeseen, ja siitä huolimatta loppuratkaisu tuli täytenä yllätyksenä. Ja hyvä niin. Paikkamme sijaitsivat eturivissä, mikä ei ollut ihan paras paikka koska joutui niska kenossa vähän sivulleenkin katsomaan. Loppupuolella pelästyin melkoisesti, kävi mielessä että melkein olisi pitänyt ottaa varmuuden vuoksi varahousut mukaan. Tiedättehän sen tunteen, kun peljästyy jotain niin, että tuntuu siltä kuin sydän pomppaisi kurkkuun ja syke tuntui kaulavaltimoissa hiukan liikaa.

 Näyttelijäsuorituksista tykkäsin kovasti, Anne Niilolalla oli hyvää meininkiä etenkin Johanna Kuuvan ja Jarkko Sarjasen rikoskomisario Frankin kanssa. Muutama muu asia kuitenkin pikkuisen tökki. En pitänyt jatkuvasta työpöydän pyörittelystä yhtään, etenkin kun se tapahtui siinä silmien alla. Vankimielisairaalan hoitajien peruukit huvittivat ja toivat lähtemättömästi mieleen erään nimeltämainitsemattoman tamperelaisen musiikkiteatterin produktiot... Olisin myös toivonut valoilla ja musiikilla enemmän hyytävää tunnelmaa. Mahdollisuuksia olisi ollut kyllä. Taaempana istuvat eivät varmasti moista edes huomanneet, mutta kuiskaajalla taisi olla kova flunssa... Muutamankin kerran jostain seinän takaa kuului niistämistä ja aivastelua ja kyllä se vähän häiritsi, jos näyttämöllä on ns. tilanne päällä.

 Pidän kyllä kovasti tämäntyylisistä jutuista, joissa aivot saavat työtä ja huomaa, että minusta ei ainakaan tulisi mitään rikostutkijaa. Sen verran pieleen menivät omat veikkaukseni juonenkulun suhteen, ja hienoahan on se, ettei tarina ollut ennalta-arvattavissa. Nyt kaikki siis kipinkapin Kotkaan katsomaan Pimeää tietä. Onneksi en nähnyt painajaisia ketuista ja pikisilmistä.

 Pimeä tie saa vahvat neljä tähteä ****.

(näin esityksen kutsuvieraana)

Poliisista päivää! Jarkko Sarjanen, Teemu Koskinen ja Mirka Mylläri