Ensi-ilta 8.4. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Teksti Okko Leo
Ohjaus Kaisa-Liisa Logrén
Rooleissa : Milka Ahlroth, Joanna Haartti, Minna Puolanto, Marc Gassot ja Joonas Heikkinen
Näytelmän tapahtuvat sijoittuvat jonnekin vuoteen 2070. Eletään maailmassa, jossa rakkaus ja kaikenlainen tunteiden osoittaminen on ehdottomasti kielletty. Halu ja erinäiset tunteet ovat olleet syyllisiä suureen ilmastonmuutokseen ja ihmiskunnan tietynlaiseen loppuun. Eletään Yhteisövaltiossa, jossa on tiukat säännöt joiden mukaan elää. Pitää myös puhua tietyllä tavalla, eli ei saa puhua preesensissä vaan tulevaisuuden aikamuodossa, konditionaalissa. Tyyliin "minä kirjoittaisin nyt blogiini tästä näytelmästä..."
Kirjoittaisin kyllä, jos osaisin. Yrittäisin silti. Väliajalle mentäessä olin himpunverran pihalla kuin lumipallo. Pakko myöntää, että kaikkea en ihan hiffannut vaikka kuinka yritin. Se taas ei missään nimessä tarkoita sitä, ettenkö olisi näytelmästä pitänyt. Teksti oli paikoitellen hyvin runollista ja siten kaunista. Sitä jäi kuuntelemaan ja makustelemaan. Näyttelijöiden liikekieli taas oli välillä kuin suoraan nykytanssiteoksesta (koreografioista ja liikkeiden ohjauksesta pisteet saa Minna Puolanto), hyvin ilmavaa ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Välillä tapahtumia veivattiin pikakelauksella takaperoisesti, välillä jämähdettiin toistamaan samoja repliikkejä ja eleitä. Tuli jopa mieleeni Godota odottaessa.
 |
| Marc Gassot ja Minna Puolanto (c) Cvijeta Miljak |
Pidin kovasti miehen (Marc Gassot) ja naisen (Minna Puolanto) kohtaamisista tai yrityksistä kohdata toisiaan. Nainen hehkui punaisissaan, mies tummissa vaatteissaan. Selkeästi parin välillä on ollut kipinöitä enemmänkin, mutta uusi maailma kieltää kaiken. Kiintoisaa seurattavaa, tapahtuuko kenties jotain kiellettyä! Koko ajan satoi vettä niin ulkona kuin kaiketi sisälläkin. Eniten olin pihalla Tanjan (Milka Alhroth) puheista ja projisoinneista taustalla. Freelancer-tutkija ja ajattelija oli hän. Kalakauppialla (Joonas Heikkinen) oli varsin vihjaileva tyyli puhua tarjolla olevista kaloista. "Nyt olisi Riinalle takahuoneessa iso hauki tarjolla..."
Sympatiapisteet keräsi sitten hassu Riina (Joanna Haartti), siitäkin huolimatta että oli muinoin tehnyt oikein pahoja ja tästä syystä ollut telkien takana niin kauan, että puhui vielä vanhalla tyylillä. Muut yrittivät laittaa Riinaa ruotuun, mutta ei se niin vaan onnistunut. Ihana Riina uteliaine, lapsenomaisine katseineen ja muikeine ilmeineen. Miten vilpittömän onnellinen Riina olikaan ensimmäisestä oikeasta kodistaan! Mieleeni jäi jännä huomio tuolista, joka siinä kuuliaisesti vaan odottaa, että joku siihen istuisi. Kotona sanoin yhdelle keittiön tuoleista saman, eipä hän jalkojaan lotkauttanut. Hmph.
 |
| Riina ja Mies (c) Cvijeta Miljak |
Loppu oli myös varsin kiintoisa. Mitäpä jos emme enää syntyisikään ihmisestä, vaan aika jotenkin kulkisi takaperin (?) ja ihmiset kasvaisivat maasta uudelleen, jo täällä ennen meitä eläneet.
Siinä sitä riitti pohdittavaa kotimatkalle.
Joskus tulee eteen tämmöisiä erilaisia, ei-valmiiksi-pureskeltuja esityksiä - ja onneksi tulee!
(näin esityksen pressilipulla)
 |
| Milka Ahlroth (c) Cvijeta Miljak |
Kiinnostavaa! Kokoon voi kyllä siinä mielessä (yleensä) luottaa, että tarjolla on jotain erikoisempaa. Tämä vähän kiinnostaisi, mutta sattuipa nyt esitykset sellaiseen rakoon ettei taida ehtiä. Höh. Mutta onneksi on teitä bloggaavia kollegoita niin pääsee jyvälle!
VastaaPoistaJuu tämä oli kyllä sieltä erikoisimmasta päästä näkemiäni, kiva että välillä näinkin.
Poista