Sivut

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatteri

Ihmemaa Oz / Tampereen Komediateatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 11.5. 2015, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus L. Frank Baumin kirjan pohjalta Teemu Ojala

Ohjaus Antti Mikkola

Musiikki ja laulujen sanat Tony Sikström

Rooleissa : Ronja Alatalo/Sanni Lehto (Dorothyn roolissa), Pekka Louhimo, Henry Pöyhiä, Veera Herranen, Miia Räikkönen ja Soile Sivonen

Tuotanto Suomen Teatteriopisto
Ikäsuositus 3-vuotiaista ylöspäin

 Sateinen kesäkuu vaihtui helteiseksi heinäkuuksi, ja mitäpä sitä kauniina aurinkoisena päivänä muuta tekisi kuin matkaisi Tampereelle katsomaan teatteria ja vieläpä sisätiloihin. Paikalle oli saapunut runsaasti mummuja ja pappoja lastenlapsiensa kanssa, äitejä ja isiä innokkaine jälkikasvuineen ... ja meikäläinen! Välillä tuntui vähän orvolta, mutta hyvin selvisin eikä paljoa edes pelottanut.

 Täytyy tunnustaa, että Ihmemaa Ozista en ole tiennyt muuta kuin sen, että Dorothy-neitokainen taivaltaa jonnekin keltatiilistä polkua pitkin kera leijonan, variksenpelätin ja peltiheikin, ja jossain välissä luikautetaan kappale, jossa haikaillaan sateenkaaren tuolle puolen. Kirja on lukematta ja elokuvakin on näkemättä, mutta onneksi on teatteri! Näin tuli tämäkin asia hoidettua kätevästi. Kiitos teatterin, minäkin tiedän miksi Tsehovin kolme sisarta kaipailee Moskovaan ja nyt tämä Dorothy takaisin Kansasiin.

Peltimies, Dorothy ja Leijona (c) Peero Lakanen

 Maaseudulla Em-tätinsä luona asustava Dorothy (Ronja Alatalo) joutuu yllättäen myrskytuulten riepoteltavaksi koiransa Toton kanssa ja tuulten laannuttua ollaankin jossain ihan muualla kuin Kansasissa. Ollaan Ihmemaa Ozissa. Kas kummaa, samassa rytäkässä on talo pudonnut Idän pahan noidan päälle ja tästä kiitokseksi Pohjoisen hyvä noita (Miia Räikkönen) antaa Dorothylle pahisnoidan kengät. Paikalla häärää myös sangen hassua kansaa, maiskisia. Tyyppien puheesta ei saanut mitään selvää, mutta varsin veikeitä olivat he. Dorothy haluaa takaisin kotiin, mutta se onnistuisi vain astelemalla keltatiilistä polkua pitkin Smaragdikaupunkiin ja pyytämään apua herra isoherra päävelho Ozilta. Asia selvä. Matkalla Dorothy tapaa ensin Variksenpelättimen (Veera Herranen), joka haluaisi itselleen aivot. Seuraavaksi mukaan lyöttäytyy Peltimies Peltinen (Henry Pöyhiä), jolta puuttuu sydän ja kovin pelokas Leijona (Pekka Louhimo), joka haluaisi "sitä rohkeutta hei". Matkalla kohdataan Lännen ilkeä noita (Miia Räikkönen), lauletaan reippaasti muutama kappale ja lopulta kohdataan se suuri ja mahtava Ozkin.

Variksenpelätin ja Dorothy (Sanni Lehto) (c) Peero Lakanen

 Hehee, alusta asti olin ihan fiiliksissä! Miten mainioita tyyppejä ja ilmeikkäitä näyttelijöitä kaikki tyynni! Lapset hihittelivät katsomossa omiaan ja minä hihittelin silkasta mielihyvästä. Tykästyin erityisesti Variksenpelättimen, Peltimiehen ja Leijonan pukuihin ja omanlaiseensa liikekieleen. Yhdessä vaiheessa huomasin hiukan närkästyväni, kun kuulin metallista hurinaa ja ajattelin, että taas joku unohtanut sulkea kännykkänsä ja nyt se soi ja hurisee jossain laukussa. Tajusin sitten, että äänihän lähteekin Peltimiehen liikkeistä...hups. Bonuksena Soile Sivonen näytti mallia siitä, miten esitetään oikein ilkeää hahmoa ns. "pahat mielessä", tuli mieleeni siitä itse Rowan Atkinsonin muinainen lavashow.

 Hauskalla tavalla esitykseen oli luotu aitoa teatterin taikaa. Valoilla oltiin ykskaks vihreässä Smaragdikaupungissa, Toto-koiruus jaksoi räksyttää ja meni jo täydestä, että eläväinen koirahan se siinä - ja sitten otuksen patterit tsekattiin vaivihkaa. Ja miten Lännen ilkeä noita tuosta noin vaan suli pois silmiemme edessä! Waude! Mahtoi lapsilla olla ihmettelemistä siinä... Taika myös ovelasti rikottiin, etenkin kun Ozin velhon salaisuus paljastui.

 Lisäksi lumouduin täysin Ronja Alatalosta Dorothyn roolissa. Joskus reippaus ja pirtsakkuus menee överiksi ja ylinäyttelemisen puolelle, mutta toisin kävi nyt. Seurasin haltioituneena, miten nuori neito suorastaan liiteli pitkin lavaa, lauloi kuin enkeli ja hurmasi minut ainakin ihan täysin. Hänestä kuullaan vielä, ja odotan jo seuraavaa kohtaamista Työviksen syksyn Desirée-musikaalissa.

 Paikoitellen oli aika jännääkin, siipisimpanssien kohtalo oli ainakin liikaa yhdelle pienelle katsojalle. Enimmäkseen katsomossa itkun sijaan kuitenkin hihiteltiin Variksenpelättimen irtoilevalle kädelle, rasvaa kaipaavalle jumiin jäävälle Peltimiehelle (joka yhdessä laulussa vähän räppäsikin) ja omaa varjoaankin pelkäävälle, komeita aarioita vetävälle Leijonalle.

 Puolitoistatuntisen jälkeen oli oikein hyvä mieli minulla eikä harmittanut tippaakaan, että vietin päivän parhaat hetken sisätiloissa. Paistaa se aurinko myöhemminkin (ja on paistanutkin).

 Esitykset jatkuvat elokuun alkuun asti, lisätietoja tämän linkin takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).