Jako / Kellariteatteri

Jako / Helsingin Kellariteatteri

Ensi-ilta 11.6. 2015, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)

Ohjaus ja tuotanto Eric Barco

Tekstit ja dramaturgia Senja Rajalin

Näyttämöllä : Heli Hyttinen, Aapo Juusti, Juha Karhu, Sara Paasikoski, Amanda Palo, Hanna Vähäpassi ja Pietu Wikström

 Tämä esitys se meinasi mennä meikälikalta kokonaan ohi, mutta onneksi Jako jatkui myös elokuussa joten ei muuta kuin mestoille. Kellariteatterissa olen aiemmin käynyt vain kerran ja silloinkin harjoituksia seuraamassa, joten nyt oli jo aikakin!

 Katsomoon pääsi kahdesta eri ovesta, sinisestä tai punaisesta. Mietin jo siinä vaiheessa, että onkohan oven valinnalla jonkinlainen ratkaiseva merkitys sille, miten tulevan kokee ja kenen puolella mahdollisesti on... En enää muista kumman sisäänkäynnin valitsin, mutta joka tapauksessa istuin hetken kuluttua mukavasti eturivissä upottavalla sohvalla ja pohdin, mahdanko siitä reilun tunnin kuluttua päästä enää edes ylös. Salissa on utuista ja hämärää, vastapuolella näkyy istuvan myös väkeä. Joku sihauttaa juomatölkin auki selkäni takana, vierustoveri sohvalla ottaa sandaalit pois jaloistaan. Rento meininki...

 Estradilla käy aikamoinen supatus. Näyttelijät supisevat kaikenlaista. Joku on väärällä puolella. "Tää on tyttöjen puoli!" Varsinainen tarina käynnistyy muuttopuuhilla. Banaanilaatikoita on röykkiöittäin siellä ja täällä. Nuoripari on muuttanut yhteen. Toinen on Syksy, toinen Kevät. Toinen haluaa rakentaa pesän muuttolaatikoiden keskelle eikä halua pitää kiirettä tavaroiden purkamisessa, toista epäjärjestys ja laatikkokasat ahdistavat suunnattomasti. Hän tarvitsee tilaa olla ja hengittää. Hommat eivät muutenkaan tahdo edetä, sillä paikalla ramppaa uteliasta vanhempaa naapuria yleisavaimilla sekä hillitön Täydellinen pari, joiden keskinäinen lällyttely menee hiukan överiksi.

Muuttopuuhia (c) Mikko Rasila 

 Olen jotakuinkin kärryillä vielä tässä vaiheessa, mutta sitten roolihenkilöt vaihtuvat lennossa ja hetken kuluttua olen ihanasti pihalla - ja nautin siitä! Tunnen uppoutuvani sohvaankin vielä syvemmälle. Huoneeseen astuu saarnaajia, pingviinejä ja kadunpuolen pikkuisesta ikkunastakin tullaan ja mennään. Yksi sumuttaa huonekasvinsa hengiltä. Paitsi että se mikään huonekasvi ole, kasa sanomalehteä vainen. Arvotaan korteilla, kuka saa esittää koditonta. Paikalle saapuu "asiantuntijoita", joilla tuntuu olevan mielipide niin esityksestä kuin katsojistakin. Silmälasit päässä istuva nainen nimetään samantein älyköksi, minäkin saan osani.

 Lauletaankin. Mieleen jää heti, että pitäisikö nykyään tietää kenen joukoissa seisoa ja että joskus voi ihan vapaasti värittää reilusti yli rajojen. Oliko sillä nyt väliä, istuiko punaisessa vai sinisessä katsomossa? Eri vinkkelistä katsottiin kuitenkin samoja juttuja ja koimme yhdessä asioita. Pään sisällä jokainen koki kaiken varmasti omalla tavallaan kuitenkin.

 Kellariteatterilta kävellessäni mietin, että vaikka onkin joskus omiin kaavoihinsa kangistunut ja tiettyjen tapojensa orja, siitäkin huolimatta voi olla ja elää sopuisasti ihmisen kanssa, joka tekee tietyt asiat täysin toisin kuin itse tekisi. Syksy ja Kevät voi kulkea käsi kädessä. Mietin myös sitä, että kaikkea en taaskaan ymmärtänyt, mutta pitääkö aina ymmärtääkään? Siitä huolimatta esityksestä voi nauttia, ja tässä oli taas sitä 'tekemisen meininkiä', jota hyvältä ja kiinnostavalta teatteriesitykseltä aina toivon. Kellariteatteriin kannattaa kyllä mennä jatkossakin, ja aina on mahtavaa nähdä uusia raikkaita kasvoja ja nuoria lahjakkuuksia lavalla!