Sivut

maanantai 24. elokuuta 2015

Haastattelussa Johannes Holopainen

 Tämä seuraava haastattelu on ns. "lukijan toive" (toki itsellänikin oli kiinnostusta...). 

Johannes Holopaisen tapasin elokuun puolivälissä 2015 Kansallisteatterin takana olevassa pienessä puistokahvilassa.

Vuonna 1988 Helsingissä syntynyt 'Jomppe' on horoskoopiltaan oinas. ”Asuttiin myös vähän aikaa Hyrylässä kun olin pieni, mutta muuten oon varttunut Pohjois-Helsingissä ja kaikki kouluni käynyt täällä. Turussa asuin yhden kesän, 2011, kun tehtiin Lambergin Kallen kanssa kimpassa Kenttä-nimistä näytelmää Linnateatterissa. Okko Leon teksti oli se ja Lauri Maijala ohjasi. Se kertoo kahdesta tukityöllistetystä urheilukentän vahtimestarista Anterosta ja Esasta. Siinä oli muuten kaikista magein sisääntulo, mitä olen koskaan tehnyt. Gorillapuku päällä ajoin autolla seinän läpi näyttämölle, heheh!”

Mitä harrastat? ”Kyllä mä musiikkia harrastan paljonkin. Lisäksi mä piirtelen ja sit pelaan backgammonia. Sit mä pyöräilen paikasta toiseen. Ja käyn tanssimassa aika paljon. Tykkään myös uida, käydä metsässä kävelemässä. Purjehdinkin aina silloin kun mahdollista, mutta se on vähän harvinaisempaa herkkua.”

Ilmeisesti osaat soittaa ainakin jotain soitinta? ”Juu kitaraa mä oon soittanut pitkään ja lisäksi vähän pianoa, rumpuja, bassoa... Kitarasta oon ottanut soittotuntejakin, muista en. Meillä oli kotona piano ja aloin sitä vaan pimputella jossain vaiheessa. Mulla on kyllä uteliaisuutta kaikkia instrumentteja kohtaan, eli aina kun nään jonkun uuden soittimen, alan ihmetellä ja kokeilla, että mitenkäs se tämä toimiikaan ja millainen ääni täältä lähtee. Niin ja mä oon myös pöytärummuttaja, ärsyttävyyteen asti...”

Mitkä ovat ammatillisessa mielessä sinun vahvuutesi/erikoistaitosi? ”Mulle tuntuu tällä hetkellä fyysisyys ja sen kautta tarkkuus hyvin ominaiselta jutulta. Erikoistaitoja tai bilekikkoja...? 'Suumeduusa' on yksi”, naurahtaa Jomppe ja näyttää tietysti bravuurinsa. Taito sekin!

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Olis siistiä osata soittaa jotain vaskisoitinta, vaikkapa trumpettia. Ja jos olisi ihan skidinä jo aloittanut telinevoimistelun, niin pystyisi tekemään kaikenlaisia voltteja. Olisi vielä vähemmän rajoja! Kieliä saksaa, espanjaa, italiaa, ihan mitä vaan. On hienoa tavata ihmisiä eri kulttuureista. Kielen kautta kulttuuri aukeaisi vielä laajemmin.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Mun isän isä oli kanttori, ainakin jonkin aikaa. Isäni on kova esiintymään, soittaa ja laulaa aina kaikissa mahdollisissa juhlissa. Isältä oon selkeästi perinyt esiintymisgeenejä ja tietynlaista ilomieltä”, myhäilee Jomppe.

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Kyllä se on lähtenyt ihan lapsuuden leikeistä. Muistan ihan sen hetkenkin kun tajusin, että musta tulee näyttelijä. Olin silloin 9-vuotias ja kolmannella luokalla.”

Mitäs sitten tapahtui ala-asteen ja TeaKin välissä? ”Paljon askelia otettiin. Päätökseni selkeytti valintojani hyvin varhain. Menin Torpparinmäen ylä-asteelle, koska siellä oli ilmaisutaitokursseja ja musiikkiteatteria. Kallion lukioon menin seuraavaksi ja sitten TeaKiin. Olin mukana harrastajateatterijutuissa ja kesäteattereissa. Armeijassa olin Kaartin soittokunnassa laulajana ja bänditouhujakin oli. Soittokunnassa tuli vedettyä varmaan sata ns. humppakeikkaa, monenlaisissa juhlissa käytiin soittamassa ja ihmiset tanssi valssit ja humpat ja tangot ja muut. Oon nähnyt, kuinka kenraalit vetää break dancea... Oon tästä muuten menossa seuraavaksi sen bändin treeneihin.”

Pääsitkö TeaKiin ensiyrittämällä? ”En päässyt. Mä hain sinne ekaa kertaa kesken lukion, olin just täyttänyt 18. Menin vähän muka katsomaan, että minkäslaiset ne pääsykokeet on ja pääsinkin viimeiseen vaiheeseen asti. Lukion jälkeen hain tietysti sitten uudestaan ja taas stoppasi viimeiseen vaiheeseen. Olin vähän, että jaahas mitäs sitä nyt sitten tekisi. Menin sit armeijaan ja sehän meni oikein hyvin. En vaihtaisi soittokunta-aikaani pois, koska ne kokemukset antoi mulle niin paljon ja sain hyvää rutiinia esiintymiseen. Laulusolistina rupattelin yleisön kanssa keikoilla ja suomalainen musiikki tuli siinä samalla hyvin tutuksi, sekä vanha että uusi musiikki. Intin jälkeen alkoi TeaKin pääsykokeet ja pääsin sisään vuonna 2008. Valmistuin pari vuotta sitten.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi on ”Pallo – Näyttelijän liikkuva oleminen”. Se lähti sellaisesta ajatuksesta, että näyttelijä on tavallaan liikkeessä koko ajan. Elämässä, mutta myös lavalla. Se koostui kouluaikaisista havainnoistani kuten esim. siitä, että vaikka mä vaan seisoisin näyttämöllä, mulla on koko ajan pieni liike päällä kropassani ja myös ajatuksissani. Jos pidän sen virran käynnissä, mä oon samalla aktiivinen enkä pysähdy ja käänny sisäänpäin ja ala pelätä. Kun mä oon koko ajan liikkeessä, mä pystyn reagoimaan asioihin ja tajusin myös sen, että itse esityskin tapahtuu monen eri osasen vuorovaikutuksessa.”

Entä taiteellinen lopputyösi? ”Se oli Kansallisteatterin 'HOMO!' ”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit vai onko edes vaihtoehtoa? ”Olisi siistiä vaikkapa maalata tai tehdä videoita, tosin ne liittyy mun työhöni tavallaan nytkin. Opettaminen on tuttua. Kehitettiin kahden kaverini kanssa Laajasalon Opistoon toiminnallinen suomenkielen kurssi maahanmuuttajille. Siellä opetellaan tekemällä ja vuorovaikutuksen avulla asioita; luodaan tilanne, jossa on motivaatio puhua ilman, että joutuisi miettimään sanonko oikein. Sanoja opiskellaan vaikkapa niin, että keksitään sanalle joku liike ja sitten tanssitaan. Superhauskaa ja siinä sivussa vahingossa opitaan uusia sanoja ja saadaan rohkeutta myös käyttää niitä. Tänäkin kesänä meillä oli kurssi ja lukukauden aikana käydään siellä myös vierailemassa.”

Johannes Holopainen (c) Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Voi vitsi! Se on niin nastaa! Oon näyttelijä siksi, koska mä itse haluan olla! Itse olen sen päättänyt, kukaan ei ole mua pakottanut ja vanhemmiltani oon saanut vain kovasti tukea alusta asti.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä se on tullut kenties? ”Mä kyllä vähän vierastan superlatiiveja, että joku olisi tärkein... Kouluaikana näytelmiä tehdessä tuli ainakin vastaan se, että aihe mistä kerrotaan on itselle tärkeä ja siihen luo tavallaan henkilökohtaisen suhteen. Kun tuntee tarinan ja tietää mistä siinä on kyse, on helpompi kertoa.”

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita ihailet tai arvostat erityisesti (alalta kuin alalta)? ”Kovimmathan on edelleenkin Michael Jackson ja Freddie Mercury, sehän on selvä! Sitten on ystäviä, joiden kanssa oon saanut jakaa paljon ja joilta oon myös oppinut paljon, nimiä en mainitse tässä yhteydessä. Mä ihailen kollegoitani, joka proggiksessa saan ihailla ihmisten persoonia ja miten tekstistä tuleva ajatus yhtäkkiä fyysistyy ja siihen tulee ihmisen persoona vielä mukaan. Se on hienoa ja ihailtavaa!”

Kuka olisi unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Ekana tuli mieleen Jim Carrey! Anthony Hopkins olis myös aika kova, ja Ian McKellen! YouTubesta oon paljon tutkaillut kaikenlaisia pätkiä ihan 'tutkimusmielessä' noilta herroilta.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Olishan se siistiä laulaa vaikkapa oman systerin kanssa ja ihan mikä tahansa kappale.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt Suomen Kansallisteatterissa, Turun Linnateatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa, Lappeenrannan Kaupunginteatterissa ja Saimaan Teatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Kyllä se Kansiksen HOMO! oli tosi iso juttu ja iso haaste teatterikoululaiselle, monella tavalla. Aihe oli kaikille tärkeä ja alusta asti oli selvää, että miksi me tätä tehdään. Alusta asti oli sellainen fiilis, että nyt me tehdään jotain merkittävää ja halutaan sanoa tällä jotain. Ennen ensi-iltaahan nousi jo kaikenlaista kohua esityksen tiimoilta. Keskusteluissa ollaan niistä ajoista menty onneksi jonkun verran eteenpäin, mutta mullekin sanottiin tuttujen tiimoilta, että ”älä ota tota nyt sitten liian vakavasti”. Siitä oli 83 esitystä kaikenkaikkiaan ja se oli mulle kyllä yksi elämänvaihe. Työryhmän kanssa vietettiin paljon saunailtoja ja mulle jäi kauniita ystävyyssuhteita esityksen myötä. Sitä aikaa muistelen suurella lämmöllä. KOM-teatterin 'Vallankumous' oli mulle tosi tärkeä juttu myös, just haudattiin se Teatterikesässä viime viikonloppuna. Oli hienoa päästä tekemään kurssikaverini Lauri Maijalan kanssa ammattikentällä ja vielä KOMissa. Perspektiivi on heti toisenlainen kun tietää, että tätä tehdään yhdessä muiden kanssa ja kaikki kantaa huolta kokonaisuudesta. Tietysti 'Sotilaspoika'-monologi on tärkeä mulle myös, se tehtiin Lappeenrantaan ja sen kanssa teen pientä kiertuettakin jatkossa. Yksin oon yli tunnin lavalla. Pääsin siinä tekemään sitä, mikä mua kiinnostaa ja mitä mä haluan tuoda lavalle monologissa. Sotilaspoika osui juuri oikeaan saumaan, kun olin päässyt tekemään muutaman jutun ammattikentällä ja sitten olinkin yksin lavalla. 'Sotilaspoika' vierailee lokakuussa Lahdessa, Teatteri Vanha Juko on paikka ja syyskuussahan oon Lainsuojattomat-festivaaleilla Porissa. Jossain vaiheessa on tarkoitus esittää sitä täällä Helsingissäkin.”

Kertoisitkos tässä välissä lisää siitä Saimaan Teatterista? ”Joo, mielelläni. Saimaan Teatteri perustettiin pari-kolme vuotta sitten, meillä on ollut kaksi kiertuetta. Se on laivalla kiertävä ammattiteatteri Saimaalla, tehdään vajaan kolmen viikon kiertue kesäisin ja esiinnytään vanhoilla seurojentaloilla pienissä kylissä, missä ammattiteatteria ei ole tarjolla. Eka kiertue toteutettiin viime kesänä ja saatiin heti paljon yleisöä ja hyvä vastaanotto. Tämä kesä meni vielä paremmin ja nyt suunnitellaan jo ensi kesää. Tämänvuotinen teksti kirjoitettiin itse ja tapahtumat sijoittuivat Saimaalle. Teatterihan on alunperinkin lähtenyt paikallisuudesta; se on ollut paikallisen yhteisön tapahtuma, jossa käsitellään yhteisiä asioita ja ihmetellään elämää ja maailmaa. Tunnelma oli kyllä hieno, kansa tulee vanhalle seurantalolle, joka on ennen ollut alueen kulttuurikeskus ja sinne on väki kokoontunut. Talo on kenties tyhjänä vailla käyttöä koko vuoden, ja sitten ykskaks talo on taas täynnä porukkaa. Onhan järjestäminen aina iso haaste, mutta onnistuessaan työ kyllä palkitsee itse itsensä. Ja monellakin osa-alueella tuosta tulee ihan sama fiilis kuin lapsena, yhdessä tehdään ja on kivaa. Yhdessä ideoidaan ja kokeillaan vaikkapa varjoteatteria heti seuraavana päivänä” hehkuttaa Johannes.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Joo. Jos joku tekisi 'Romeon ja Julian', mä haluaisin olla Mercutio. Se on niin magee hahmo, jotenkin välityyppi, vaikeasti määriteltävä. Kiinnostava hahmo! Pinokkion haluaisin tehdä myös, semmoisen nukkemaisen hahmon.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Se on siinä, että ensin harjoitellaan joku juttu ja sitä rakennetaan palikoista, ja juttu valmistuu ja joku tulee katsomaan ja yhtäkkiä kokonaisuus onkin enemmän. Lavalla onkin ihan oma maailmansa ja yhdessä uskomme siihen. Valot sammuu ja syttyy uudestaan, näyttelijät tulevat kiittämään ja mietit, että missäs me äsken oikein käytiinkään. Huomaat, että jotain on tapahtunut ja jossain on käyty. Se yhteyden tunne tekee ihmiselle hyvää, koska mehän ollaan kuitenkin kaikki samaa. Antennimme on linkitetty yhteen ja siinä on jotain tosi maagista.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvät ideat! Kuulee jotain uutta tai jonkun mageen soundin, jota ei osaa edes selittää, se vaan on. Kutittelee juuri oikealla tavalla ja se ruokkii mielikuvitusta ja herättää uteliaisuuden. Mikä on sitten hyvä idea? Spontaaneissa ideoissahan on joku suuri suunnitelma taustalla, idean heittäjä on avoinna uusille asioille ja elämälle yleensä.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Mitä se ramppikuume ylipäätään tarkoittaa? Sitäkö, ettei halua mennä lavalle? Tottakai mua jännittää, mutta se on vaan hyvä asia. Siitä saa hyvät kiepit ja keskittyneisyyden, ja se on merkki siitä, että asioilla on jotain väliä. Sitä oppii kyllä arvostamaan. Jos mulle iskettäisi saksofoni käteen ja pyydettäisi esiintymään 50 000:n ihmisen edessä ja mun olisi pitänyt harjoitella, mutta en olekaan, niin olisihan se ihan painajaismainen tilanne! Jännityshän johtuu siitä, että mieli alkaa syöttää kaikenlaista tyyliin 'olenko mä tarpeeksi hyvä' tai 'mitä jos nyt sattuu jotain kauheata'. Mieli pitää vaan hiljentää eikä saa uskoa sitä, mitä se sulle yrittää sanoa. Pitää tunnistaa oma pelkonsa ja riisua se aseista.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Juoksen aina kolme kertaa teatterin ympäri. Ei vaiskaan, ei oo oikeastaan mitään. Rutiinit riippuu aina jutusta, ja tavallaan haluaa päästä sellaiseen olotilaan, jonka hyväksyy. Usein on tärkeää se, että kroppa on lämmin, varsinkin jos esityksessä on paljon fyysisyyttä. Oon oppinut, ettei kannata ottaa itselleen mitään sellaisia juttuja, joihin voi jäädä jumiin - vaikkapa vesipullo vieressä, ja sehän pitää sitten joka kerralla olla. Esityspäivinä pitää kyllä miettiä, että milloin syö ja onko tarvetta päikkäreille. Sen kyllä tiedostaa koko päivän ajan, jos illalla on esitys. Ensi-iltojen alla alkaa jo edellisiltana funtsiminen, enskaripäivinähän päivä on usein vapaata ja silloin on hyvä tehdä jotain ihan muuta, lähteä vaikka torille pyörimään saadakseen ajatukset muualle. Se on hyvä muistutus siitä, että täällä on muitakin ihmisiä ja asiat pysyy tietyssä mittakaavassa. Jos klo 19 on esitys, klo 17 jälkeen en enää katsele sähköpostiani tai muuta, joka voisi aiheuttaa ylimääräistä stressiä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”No, Kallen kanssa tehtiin Kenttä-näytelmää Turussa Aboa Vetus-museon sisäpihalla ja esityksessä oli kohtaus, jossa roolihenkilöni Antero heittelee tikkatauluun tikkoja. Tikkataulu oli kiinni vajassa ja viimeisen tikan heitin jotenkin kovempaa. Se lensi vajan katolle, otti siitä kimmokkeen ja lensi kiviaidan yli kadulle. Olin aivan paniikissa, että osuikohan se nyt johonkuhun! Mua alkoi naurattaa ihan hirveästi ja seuraavat minuutit meni nauraessa ja samalla yritin puhua repliikkejäni. Kalle ihmetteli, että mikäs tuolle nyt tuli. Kerron toisenkin tapauksen. Kävi niin, että mulle tuli ihan totaalinen black out. Tehtiin HOMO!a ja koulussa harjoiteltiin Lokkia samaan aikaan. Mulla oli pää täynnä molempia tekstejä. Koskaan ei kannata tehdä niin, että juuri kun on menossa lavalle, alkaa miettiä että mitenköhän se laulu mahtoikaan alkaa. Ykskaks et muistakaan mitään! Meikäläinen meni lavalle, ensin tuli kohtaus jossa en ollut varmaan yhtään läsnä, kun koko ajan mietin sitä biisiä. Menin ramppiin ja viimeinen repliikki, ja sitten lähti jo biisin alkusoitto. Aloin laulaa Paavilaisen Annan säkeistöä, koska se tuli mieleeni. Kapellimestari Jussi Tuurna oli varmaan ainut joka mokani huomasi, sanoi vaan että tule seuraavalla kerralla rohkeasti katsomaan täältä nuoteista, tämä tyylilaji kestää sen kyllä. Yleisö varmaankin vaan ihmetteli, että mitä noi veivaa tuota samaa säkeistöä molemmat. Mutta tästäkin selvittiin ja maailma ei kaatunut!”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kerronpa vaikka yhden lapsuusmuiston. Kaverini Villen kanssa lähdettiin koulusta ja Villen äiti ihmetteli, että missä oikein on oltu kun kesti niin kauan. Kolme tuntia varmaan meni matkassa. Reitin varrella hiekkatien vieressä meni oja ja koko matkan me uitettiin pikkuisia veneitä siinä virrassa, siinähän se aika kului mukavasti. Sillä reitillä mä usein potkiskelin jääkalikkaa, otin sen matkaani koulun pihasta ja koko 1,5 km matkan potkiskelin sitä samaa kalikkaa. Lopulta se oli ihan pieni pallo vain ja siinä vaiheessa olin jo niin kiintynyt siihen, että laitoin sen ulko-oven viereen ja sanoin sille 'Nähdään taas!' ”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syyskuun 23. on ensi-illassa Kansallisteatterissa Nummisuutarit, Janne Reinikainen ohjaa. Sotilaspoika kiertelee Porissa ja Lahdessa. Ensi kesänä on taas Saimaan Teatteri.”

Osaatko imitoida ketään? ”Ei mulla mitään bravuureja ole, mutta aika hyvin mä imitoin Kipparikvartettia!”, naurahtaa Johannes ja sitten lauletaan Kaunista Veeraa pätkä yhdessä.

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Lucky Luke! Se pystyy yhdellä kädellä käärimään sätkää ja toisella kädellä ampumalla rikkomaan setelin kolikoiksi, ja sillä on frendinä puhuva hevonen.”

Jos saisit viettää päivän naisena, miten viettäisit sen päivän? ”Olisi tosi siistiä lähteä mekko päällä vaan kävelemään jonnekin. Haluaisin juosta pellolla tukka hulmuten, mennä avoauton tai motskarin kyytiin. Sivuvaunuun! Mennä tansseihin. Olisi kiva jutella tyttöporukassa, mennä tyttöjen saunailtaan ja kerrankin tietää, mistä siellä oikein puhutaan. Joskus oon ollut ainoana poikana tyttöporukassa ja oon huomannut, että keskustelussa on paljon nopeampi tahti! Aiheet vaihtuu lennossa ja mä en pysy mukana. Kundiporukassa jäädään jauhamaan ekaa aihetta ja tyhjennetään se, ja sitten vasta siirrytään seuraavaan.”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin kielikirjan ja opiskelisin jonkun kielen. Hapankorppuja ja voita pitäisi olla ja jotain hyvää teetä. Voi vitsi kun backgammonia ei voi pelata yksin! Heeeei, mä ottaisin mun View Masterin ja paljon kiekkoja. Ostin just Juvan kirppikseltä sellaisen ja 40 kiekkoa, ai että mikä löytö!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Kiikarit, lannevaate ja riippumatto.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne matkaisit? ”Mä menisin Konstantinopoliin. Egyptikin kiinnostaa ja faaraomeininki. Haluaisin nähdä faaraomeiningit livenä, kuulostaapa hassulta. Haluaisin käydä vilkaisemassa jurakautta ja nähdä dinosauruksia. Se oli skidinä niin kova juttu. Jos olisi sellainen pensasnaamioasu, josta voisi turvallisesti tirkistellä ilman, että joku saurus söisi mut.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden bänditreeneihin, meillä on Hangossa keikka lauantaina.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihme
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kauhu
Mikä sytyttää sinut? - Lämpö
Mikä sammuttaa intohimosi? - Arvottaminen
Mikä on suosikkikirosanasi? - Kyllä mä vittua käytän aika paljon...
Mitä ääntä rakastat? - Veden liplatusta
Mitä ääntä inhoat? - Sitä kun moottoripyörä ajaa ihan korvan vierestä.
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Meribiologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Benjihyppääjän köydenkiinnittäjä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tulit hyvään aikaan!

2 kommenttia:

  1. Piristipä päivää, kun huomasin tämän ilmestyneen blogiisi! Oli mielenkiintoista luettavaa, kiitos oikein paljon haastattelutoiveen toteuttamisesta! :)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).