Sivut

perjantai 14. elokuuta 2015

Slava! Kunnia. / Kansallisteatteri

Slava! Kunnia. / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 25.2. 2015, kesto noin 3h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus Laura Jäntti

Käsikirjoitus Pirkko Saisio

Musiikki Jussi Tuurna

Rooleissa : Annika Poijärvi/Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Katariina Kaitue, Juhani Laitala, Markku Maalismaa, Janne Marja-aho, Juha Muje, Marja Salo, Aku Sipola, Timo Tuominen, Puntti Valtonen ja Tiina Weckström

Orkesteri : Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundström, Sara Puljula ja Tommi Asplund

Kuoro (kaksoismiehitys) : Juuli Hyttinen, Linda Hämäläinen, Samuli Kakko, Panu Kangas, Petri Knuutila, Noora Koivumies, Sini Koivuniemi, Siiri Kononen, Katariina Lantto, Ville Mäkinen, Peter Nyberg, Elina Peltonen, Konsta Reuter, Markus Saari, Taru Still ja Juho Vornanen ( Kuoro muodostuu Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoista.)

 Joskus huomaan olevani ennakkoluulojeni vanki. Keväällä olin sitä mieltä vahvasti, että taitaapa jäädä Slava! näkemättä, Venäjä sitä ja Venäjä tätä ja blaablaablaa ja ei kiinnosta pätkääkään. Mielenkiintoni kuitenkin heräsi hissukseen luettuani varsin erikoisia kommentteja ja arvosteluja esityksen tiimoilta, ja niin Slava! valikoitui syyskauden avauksekseni. Varsin kunniakas alku siis...

 Olen nähnyt viime vuosina 'aika paljon' (lue = todella paljon) teatteria ja niistä suurin osa on ollut varsin onnistuneita, vaikkakin yllätyksettömiä vetoja. Päässäni on muhinut jo kauan ajatus, että voi kunpa tulisi sellainen esitys vastaan, joka yllättäisi minut positiivisessa mielessä niin totaalisesti, että menisin melkein sanattomaksi. Avoimin mielin siis Slavaa! katsomaan, ja persus puutuneena yli kolme tuntia myöhemmin olin taputtanut kätenikin puuduksiin ja olin samantein valmis katsomaan koko spektaakkelin heti uudestaan, samalta istumalta. On mahtava tunne huomata olevansa niin väärässä kuin olla ja voi ennakkoluulojensa kanssa ja ajatella, millaisia ylläreitä onkaan jäänyt näkemättä ihan vaan siksi, että en ole uskaltanut astua mukavuusalueeni ulkopuolelle!

(c) Stefan Bremer

 Alusta asti en yrittänytkään miettiä, että 'miksi' tässä tehdään näin ja noin, vaan käänsin aatokseni suuntaan  'miksei!' Teatterissahan mikä vain on mahdollista. Juri Gagarin voi nousta haudasta ja nousta ylös sfääreihin yhdessä kimaltavapukuisen Conchita Wurst-Kristuksen kanssa. Laika-koiraa jäin vähän kaipaamaan. Myös Iivana Julma ja Katariina Suuri nähdään lavalla, kuten myös Gerard Depardieu, Kim Jong-Un sekä Bolshoin balettipojat sipsuttamassa täysissä varusteissa. Olin täysin haltioitunut Juha Mujeen (Popeda) ja Puntti Valtosen (Obeda) sulavasta yhteispelistä, Volodjan (Timo Tuominen) letkeästä kävelytyylistä ja paikoitellen huvittavan raivokkaasta meiningistä, Obedan vaimon (Annika Poijärvi) uskollisesta kauppakassista, Julija Teen (Tiina Weckström) punaisista saapikkaista, huikeista kuorokohtauksista, mustiinpukeutuneista äideistä Tuonelan virralla ja Ville Leppilahdesta orkesterin puolella loihtimassa monenmoisia elektronisia ääniä. Musiikki muutenkin oli todella upeaa, monipuolista, vauhdikasta, yllätyksiä täynnä.

Volodja vauhdissa (c) Stefan Bremer

 Joillekin kylmät väreet ovat merkki jostakin inhottavasta ja puistattavasta, minulle ei. Minulle ne ovat merkki siitä, että tuntuu kuin pieniä siipiä kasvaisi selkään ja nousisi penkistä ylös. Tätä tapahtui esityksen aikana monta kertaa. Henkinen orgasmi potenssiin kymmenen, sanotaan vaikka näinkin. Oli suuri nautinto seurata esitystä. Unohdin heti alussa, että tästä pitäisi osata jotain kirjoittaa myöhemmin. En välittänyt, nautin vain ja se oli mielettömän vapauttavaa. Sieltä ja täältä katsomosta kuului hekotusta ja vieressäni istunut mies totesi jossain kohtaa seuralaiselleen "Ei helvetti miten nerokasta! Että piti tuokin omin silmin nähdä ja kokea!" ja olin tismalleen samaa mieltä hänen kanssaan.

 Koko porukasta minulle nousi parikin uutta suosikkia : Leo Honkonen sekä Tiina Weckström, joista jälkimmäisen taisin nähdä nyt vasta lavalla ensimmäistä kertaa. Mikä ihana, tumma ääni hänellä onkaan!

 Slava! menee heittämällä Vuoden Yllättäjä-osaston kärkeen ja nyt taas odottelen, kuka tai mikä minut seuraavaksi tällä lailla löisi ällikällä. Etukäteenhän sitä ei onneksi voi tietää, muutenhan  koko touhusta katoaisi 'se jokin'.

 Kampin bussiterminaaliin teki mieli vetää slaavikyykyssä hypellen koko matka.

(näin esityksen pressilipulla)

Äitien kuoro (c) Stefan Bremer

Popeda ja Obeda (c) Stefan Bremer

4 kommenttia:

  1. Loistavaa! Minä ajattelin mennä tämän katsomaan nyt syksyllä myös, mukava kuulla että meininki on mainio ja yllättävä. Yritän silti pitää odotukset maltillisina ja pään avoimena havainnoimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan sitten kommenttejasi! Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan.

      Poista
  2. Kiitos postauksesta! Itse olen katsellut tätä näytelmää sillä silmällä jo hetken, mutta arvostelusi jälkeen on kyllä ihan pakko käydä katsomassa tämä! Rakastan myös tuota tunnetta, kun yllättyy todella positiivisesti, koska on ollut syystä tai toisesta tosi ennakkoluuloinen. Itselleni kävi vähän vastaavasti Vartiovuoren kesäteatterin kanssa Turussa tänä kesänä. Kokoperheen kesäteatteri ei ollutkaan lapsille soseutettua laulujen luritusta vaan maailmanluokan spektaakkeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihmeessä Isa katsomaan! Kuten mainitsin, menisin jopa uudestaan katsomaan ja se on paljon se. On kyllä ihanaa tulla yllätetyksi!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).