Onnellinen veli / Helsingin Kaupunginteatteri

Onnellinen veli / Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämö

Kantaesitys 26.8. 2015, kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Petja Lähde

Ohjaus Linda Wallgren

Rooleissa : Antti Lang, Pekka Huotari, Riitta Havukainen ja Pertti Koivula

 Olen ahminut läpi Petja Lähteen kirjoittamat 'Poika' ja 'Jumala on muuttanut kaupunkiin' - kirjat ja todennut, että hänellä on poikkeuksellinen kyky kertoa tarina. Odottavaisin mielin siis katsomaan näytelmää 'Onnellinen veli', jossa veljeskaksikko Päiviö ja Pyy Salo (ette ikinä arvaa kuka on ollut esikuvana) matkaavat halki Suomen etsimään isäänsä. Matkan varrella parivaljakko törmää varsin erikoisiin hahmoihin, joilla on oma tarinansa kerrottavana, jos vaan malttaa pysähtyä kuulemaan ja kuuntelemaan. Onnellisella Pyy-veljellä (Antti Lang) on taito nähdä asioissa valoisat puolet ja pienin, yksinkertaisinkin keinoin hän saa kohtaamiensa ihmisten ajatusmaailmaa muuttumaan. Mitä kaikkea sitä esimerkiksi havainnoikaan, jos malttaa katsella välillä muutakin kuin älypuhelimen näyttöä...

Junassa on tunnelmaa (c) Mirkku Merimaa, HKT

 Ihminen, jolla suurimpana esikuvana ja innoittajana toimii a-ha ja etenkin laulajansa Morten Harket, ei yksinkertaisesti voi olla paha! 'Take on me' pamahtaa tämän tästä soimaan ja siitä jos mistä saakin loppuillaksi oivallisen korvamadon. Päässäni soi myös 'Vieläkö on villihevosia' sekä Bogart Co:n 'Princess', mahtava ovikellon soittoääni muuten! Riitta Havukainen ja Pertti Koivula urakoivat Salon veljesten kohtaamina tyyppeinä, jotka aluksi ovatkin täysin hillittömiä karikatyyrejä, mutta joilla onkin kikkeliskokkelis-huumorin sijaan sanansa sanottavana. Jatkuvalla syötöllä innostutaan laulamaan tuttuja kappaleita ja laulujen sanoja viljellään myös repliikeissä. Mitäpä muutakaan voisi oikeastaan odottaa, jos roolihenkilöiden nimiksi yllättäen paljastuu esim. J. Karjalainen, Tommi Läntinen sekä Jare Tiihonen, joka oli lyönyt päänsä Hämeenlinnan rautatieaseman seinään koskapa oli suuntaamassa velhokouluun. Jare-poika (Pertti Koivula) kertoo myös salaisuuden, jota harva tietää. Näistä tärkeistä sivuhenkilöistä suosikikseni kohosi nyyhkivä klovni sekä tyylikkäät Heikit.

Kylässä Heikin residenssissä (c) Mirkku Merimaa, HKT

 Päiviö-veli (Pekka Huotari) puhuu paljon, jopa hengästyttävällä tahdilla. Välillä toivoisi, että lukisi tarinaa kirjan muodossa, koska silloin voisi palata taaksepäin ja lukea uudestaan jonkun lauseen, jossa oli hieno ja oivaltava ajatus. Mutta ei, näyttämöllä tarina etenee omalla painollaan ilman pause-mahdollisuutta (onneksi!) ja eipä sitä 'oikeassakaan elämässä' aina voi sanoa kanssaihmisille, että 'Kylläpä muuten tuo oli hienosti sanottu, mutta sanohan uudestaan kun meni ekalla kerralla ohi!". Näihin hetkiin on vain osattava tarttua ja olla tavallaan herkillä koko ajan. Kaiken tulvan keskeltä osata poimia se olennainen, ja joskus yksikin lause riittää. Yksikin hymy tai ele, oikeassa paikassa juuri oikealla hetkellä.

 Onnellinen veli saa suunnattoman hyvälle mielelle, ja haikeallekin. Siellä sun täällä pyyhitään silmiä naurusta tai liikutuksesta, takaani kuuluu tämän tästä huutonaurua. Junamatkalla maisemat vaihtuvat taajaan, koivut tosin juuttuvat hiukan toisiinsa kiinni ja pilvi-lintu -muodostelmaa hilataan ees ja taas kuin jossain ala-asteen koulunäytelmässä. Aivan mahtavaa! Olli Lindholm ei saa karaokebaarissa suustaan muuta kuin viserrystä, konduktööri Kari Tapio runoilee asemilla mikrofoniin.

 Puoleentoista tuntiin saatiin todella paljon asiaa. Pienet suuret tarinat toimivat, näin se on!

(näin esityksen pressilipulla)

Karaokebaarissa Olli Lindholmin kanssa (c) Mirkku Merimaa, HKT