Sivut

perjantai 4. syyskuuta 2015

Desirée - Pieni yösoitto / Tampereen Työväen Teatteri

Desirée - Pieni yösoitto / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 3.9. 2015, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Musiikki ja laulujen sanat Stephen Sondheim

Käsikirjoitus Hugh Wheeler

Suomennos Juice Leskinen

Tarina perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan 'Sommernattens leende'

Ohjaus Miika Muranen

Kapellimestari Eeva Kontu

Rooleissa : Petra Karjalainen, Veeti Kallio, Anna-Elisa Hannula, Severi Saarinen, Emmi Kaislakari, Ronja Alatalo/Helmi Hollström, Tuire Salenius, Juha-Matti Koskela, Tuukka Huttunen, Sari Havas, Jari Leppänen, Jukka Wennström, Julius Martikainen, Kristiina Hakovirta, Anna Pukkila, Johanna Kalmari ja Inna Tähkänen

 Olen onnistunut haalimaan syyskuun jokaiselle torstai-illalle ensi-illan Tampere-Helsinki -akselilla ja torstaienskarien putki polkaistiin jännittynein mielin käyntiin Tampereen Työväen Teatterissa Desiréen merkeissä. Jännittynein mielin siksi, että lavalla tositoimissa oli paaaaljon väkeä, jonka näkemistä ihan oikeasti odotin todella kovasti.

 Itse tarina tahi musikaali ei ollut millään tavalla minulle ennestään tuttu, en edes lukenut ennakkoon siitä yhtään mitään. Halusin yllättyä perusteellisesti, koskapa olen huomannut sen, että mitä enemmän tulevasta jutusta tietää, sitä enemmän kehittelee kaikenlaisia odotuksia ja sitä varmemmin usein myös pettyy. Aina ei tietenkään ole niin käynyt, mutta riittävän (ja valitettavan) usein kylläkin. Kuvia toki katselin silmät kiiluen...

(c) Kari Sunnari, TTT

 Tarinasta tiivistettynä : lakimies Fredrik Egerman (Veeti Kallio) on naimisissa nuoren ja kauniin Annen (Anna-Elisa Hannula) kanssa. Päällisin puolin kaikki on ihan ok, mutta avioliitosta puuttuu 'se jokin' ja kumpikin kipuilee turhautumisen parissa omalla tavallaan. Fredrikin poika Henrik (Severi Saarinen) on tulisesti rakastunut Anneen ja vähän käy kyllä sääliksi komeaa poikaa, koskapa naiset selkeästi pitävät häntä pilkkanaan. Kas, erään illan piristykseksi Fredrik vie nuoren vaimonsa teatteriin ja lavalla on näyttävä rotunainen Desirée Armfeldt (Petra Karjalainen). Katseet kohtaavat ja menneet pulpahtavat pintaan. Fredrikin ja Desiréen välillä on sutinaa selkeästi ollut - ja tulee myös olemaan. Desiréellä on ollut muitakin miehiä liuta ja tämänhetkinen rakastaja on tulisieluinen (mutta aika tyhjäpäinen) kreivi Carl-Magnus Malcom (Tuukka Huttunen, ah sentään), joka on mustasukkaisuuksissaan valmis kaksintaisteluun millä tahansa käteen sopivalla välineellä. Kreivillä on tietysti vaimo Charlotte (Sari Havas), joka on hyvinkin tietoinen miehensä touhuista. Väliajalle mentäessä koko poppoo päättää tavata Desiréen äidin, Madame Armfeldtin (Tuire Salenius) residenssissä maaseudun virkistävässä rauhassa ja selvähän se on, että siitä ei kyllä mitään hyvää seuraa. Vai seuraako?

 Alkupuolella minulla oli hitusen vaivaantunut olo. En saanut Sondheimin musiikista ja lauluista oikein minkäänsortin otetta. Kaikki tuntui jotenkin kovin sekavalta ja kaikkea tuntui olevan liikaa. Väki lauloi vuorotellen ja limittäin ja lomittain (tosi asiantuntevasti muuten kirjoitettu...) ja päällekkäin, en saanut sanoista selvää kunnolla ja en oikein tiennyt, että ketä katselisi tahi kuuntelisi. Sitten tapahtui jotain. Musiikki muuttui rauhallisemmaksi ja sen seurauksena saimme kuulla varsin hengästyttävän upeaa soololaulantaa. Keskityin kuin varkain kuuntelemaan myös laulujen sanoja, joiden käännöksestä vastaa itse sanataituri Juice Leskinen. En pelkästään siis istunut kuulemassa, vaan myös kuuntelin. Siinä on muuten vissi ero, ja kokonaan uusi maailma aukesi tämän oivalluksen myötä. Nautinnollisissa merkeissä menikin sitten loppuaika.

 Ohjaaja Murasen minulle mieluisana tavaramerkkinä on tietynlainen liikekieli ja tanssillisuus esityksen lomassa, ja siinä missä laulut tarjosivat herkkupaloja ja osuvia sivalluksia (miten olisi pärjännyt näissä sivalluksissa miekkamies ja viiksikreivi Carl-Magnus?), tarjosi Virve Varjoksen koreografiat keinuntaa ja keimailua tavalla, jota oli mukava seurata. Ajatuksissani heiluin minäkin tuolilla puolelta toiselle ja ehkä vähän nostelin helmaakin.

 Petra Karjalainen on kyllä sen sortin rotunainen ettei mitään rajaa (näyttää ja kuulostaa upealta!) ja Veeti Kallio täyttäisi jo pelkällä maskuliinisella karismallaan isommankin lavan. Jorma Uotisen puheista inspiroituneena voisin todeta, että 'verevää ja väkevää läsnäoloa pääparilta'. Ja Fredrik kun riisui valkean paitansa ja juuri sopivankokoiset lihakset sekä etenkin tatuoinnit paljastuivat, teki mieli laittaa kädet ristiin ja lausua kiitoksen sanat johonkin suuntaan. Ihan olisi ollut väliaplodien paikka siinä! Kansa varmaan mykistyi sen verran, että tilaisuus meni ohi. Oli se sen verran pysäyttävä näky ja vaikkapa ihan sen takia kannattaa ostaa lippu tähän musikaaliin... Kuuma oli tunnelma ammeen äärellä muutenkin. Harmi, ettei meillä ole kylpyammetta tahi paljua.

Huh huh! (c) Kari Sunnari, TTT

 Toki niitä syitä on paljon muitakin. Usvainen, hämärä puutarha suihkulähteineen (lavastuksesta kiitos Hannu Lindholmille). Taitava orkesteri kapellimestarinaan Eeva Kontu. Hurmaavat puvut (pukusuunnittelu Tarja Lapintie). Elämänviisauksia viljelevä ja laatujuomia siemaileva ihana madame Tuire Salenius. Itkettävän ihana palvelijatar Petra (Emmi Kaislakari) Myllärin poika-sooloineen. Pirteä elosalama Desiréen tytär Fredrika (ensi-illassa roolissa nähty Ronja Alatalo, joka on kyllä sen sortin neitokainen, että häntä haluan nähdä ja kuulla estradeilla ehdottomasti enemmänkin. Harvalla on taitoa olla eloisa ja pirtsakka vailla minkäänlaista teennäisyyttä.) Ronski ja rehevä Sari Havas. Lisäksi on aina suunnaton ilo nähdä monilahjakasta Severi Saarista roolissa kuin roolissa. Aikamoinen isä ja poika -parivaljakko oli tämä kyllä! Ja tietysti viiksikreivi ja enää-ei-niin-salainen-rakkauden-kohteeni Tuukka Huttunen, jonka vuoksi aikoinaan menin katsomaan ihan operettiakin.

Viiksikreivin näyttävä sisääntulo (c) Kari Sunnari, TTT

 Oikeastaan ihan jokaisen voisi vuorollaan tässä mainita, sillä kokonaisuus toimi loistavasti! Musikaalin nimikkoleivoskin oli oikein herkullinen ja syysyön hymyilyä oli tarjolla koko kotimatkan ajan. Ihmeellistä oli myös se, että avecina toiminut mieheni hehkutti näkemäänsä ja on täten oppinut pitämään myös musikaaleista. Huraa!

 Tästä on hyvä jatkaa teatterisyksyä!

(näin esityksen kutsuvieraslipulla)

Tuire Salenius ja Ronja Alatalo (c) Kari Sunnari, TTT

3 kommenttia:

  1. Hiisi vie, tämän kyllä haluaisin nähdä. Pitääkin tarkistaa onko tästä (tai Sugarista) matineavetoja, haluaisin nähdä molemmat ja kätevä olisi tietysti vetäistä samalla reissulla. Siinä toki omat riskinsä sitten. Mitäs veikkaat, kestäiskö meikäläisen musikaalikunto nämä kaksi tamperelaista samana päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kunto kestää molemmat, ovat sen verran erilaisia!

      Poista
    2. Pitääkin tsekkailla sitten sopiva reissupäivä, jes!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).