Sivut

perjantai 18. syyskuuta 2015

Jälkeenjäävät / Q-teatteri

Jälkeenjäävät / Q-teatteri

Ensi-ilta 17.9. 2015, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus : työryhmä

Ohjaus : Jani Volanen

Lavalla : Tommi Korpela, Pirjo Lonka, Elena Leeve, Jussi Nikkilä, Eero Ritala ja Lotta Kaihua (sekä Ola Blick)

 Tätä on odotettu! Q-teatterin kauden uutuusnäytelmät ovat muodostuneet itselleni viime aikoina Tapauksiksi, joita ei haluaisi missata mistään hinnasta. Ensi-iltapäivänä meinasi tosin hetkeksi huumori loppua, kun junan veturi sanoi itsensä irti Jokelan kohdalla ja siinä sitten odoteltiin piinallisen pitkä aika. Matka kuitenkin jatkui ja ehdimme juuri sopivasti teatterille seuralaiseni kanssa.

 'Jälkeenjäävät' koostuu episodeista 'Häiriötekijän' tapaan, ja tällä kertaa aiheena on elämän ja kuoleman hankaluus. On eletty jollain tavalla väärin ja tuhlattu aikaa väärien ihmisten tai asioiden parissa. Kaivataan kipeästi muutosta johonkin suuntaan, ja osa roolihahmoista tekeekin aika radikaaleja päätöksiä - tapahtukoon käänne sitten Alepan kassajonossa tai illalliskutsuilla.

(c) Pate Pesonius, Q-teatteri

 Meno on paikoitellen todella absurdia ja hillitöntä, huutonauru raikaa katsomossa ja spontaanit väliaploodit seuraavat toistaan. Olo on välillä jopa kiusaantunut jännällä tavalla, tuntee suurta myötähäpeää (kuin myös myotätuntoa) roolihenkilöitä kohtaan. On pakotettu ajattelemaan, miten piinavaa olisikaan itse olla tuossa samassa tilanteessa. Moni on takuulla ollutkin! Tunnistin itseni moneenkin otteeseen jännitysnäytelmäksi kohoavasta paikallisjunareissusta, jossa sitkeät vierustoverit saavat aikaan omituisiin mittasuhteisiin kohoavan tapahtumaketjun. Välillä katsomossa on sitten hiirenhiljaista ja orastava nauru juuttuu kurkkuun. Salin täyttää syvä hiljaisuus. Loppukuva on kaunis, rauhallinen.

 Parastahan tässä on se, että yhtään ei tiedä mitä seuraavaksi tulee. Episodien välissä valot himmenevät ja niiden sytyttyä ovesta saattaa tulla vaikkapa riikinkukkoasuinen Iippa. Seuralaiseni totesi väliajalla, ettei ihan hirveästi lämpene tämänkaltaiselle teatterille. Makunsa kullakin, mutta minä kyllä lämpenen! Tosin olen sitä mieltä, että kovin monen teatterin ei kannata vastaavaa edes yrittää. Tai miksipä ei...? Voisi olla virkistävääkin.

(c) Pate Pesonius, Q-teatteri

 Mitäs kaikkea eteemme tällä kertaa sitten tuodaan? Alussa oli kovinkin tutunoloista asuntonäyttöä, joka ei ihan kaikille auennut. Gospel-henkiseen revittelyyn päättyvä 'asiallinen' keskustelu pissaavan patsaan aiheuttamista erinäisistä vakavista ongelmista hautausmaalla. Suojapuvun sisällä pörräävä paarma. Mies, joka kyllästyi olemaan Jarmo ja vapautti itsestään Pasin. 'Mies ja kitara'-henkinen hittiaineksia sisältävä loistava veto Erkosta eiku Jarkosta vai oliko se sittenkin Herkko. Voisin kuunnella repeatina Jussi Nikkilän esittämää biisiä, toisin kuin se yksi ei halunnut enää kuunnella Michael Jacksonin Beat it-hittiä. Golfaavan miehen pitämä tiedotustilaisuus perheelleen, ja sama kirjallisena. "Ja nyt viedään sitten meikäläistä!" Väliajalle mentäessä ja rap-ylläristä toipuessa ilmassa leijui kaksi lausetta : 'uskokaa unelmiin' ja 'toiset virkkaa ja toiset twerkkaa'. Jou jou.

 Taustalla vilisee monenlaista videonpätkää ja puhuvaa päätä, suurin osa näistä menee sujuvasti yli hilseen. Mieleen tosin jää yhtäläisyys elämän ensimmäisten ja viimeisten hetkien välillä. Beat it-intro taisi lähteä soimaan juuri samalla hetkellä, kun jäin pala kurkussa miettimään Robin Williamsia tarttumassa hetkeen ja poikia nousemassa pöydälle seisomaan. Lavastuksesta bongailen tuhkauurnia, eläintrofeita ja patsaita. Miljööstä on kyllä moneksi.

 Q-teatteri kyllä asettaa näillä esityksillä odotukset aika korkealle, ja täysin tyydytettynä voin jälleen todeta, että tämä porukka ei pettänyt tälläkään kertaa. On mahtava etuoikeus seurata näin läheltä näin loistavaa näyttelijäntyötä, jokainen hoitaa oman pestinsä ihailtavalla tavalla ja omalla tyylillään. Koko työryhmälle iso kiitos!

 Käsiohjelma toimii myös samalla novellikokoelmana, jossa sama teema toistuu. Lukiessani kuulin Tommi Korpelan äänen päässäni...

 (näin esityksen kutsuvieraana)

2 kommenttia:

  1. En tiedä miksi tuo Tommi Korpela on aina puistattanut minua jollakin selittämättömällä tavalla, mutta on pakko myöntää että on ihan ykkösnäyttelijöitä toisen suosikkini Kari Heiskasen ohella. Enhän mä kyl sinällänsä mitään teatteritaiteesta tai näyttelemisestä tajua, mutta jos mun pitäisi valita vaikkapa suosikkisketsini, niin Ihmebantun Häpätimies se on ehdottomasti (linkki https://www.youtube.com/watch?v=ICnv86DgUWE ) eikä vähiten juuri Tommi Korpelan takia joka tekee lähtemättömän vaikutuksen virheettömällä virolaisella aksentillaan :) Täytyypä ihan alkaa Pp:tä kinuamaan jos lähtisi tätä näytelmää kahtomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häpätimies on kyllä klassikko, ja hyvin pitkälti Ihmebantun hengessä menee tämä(kin) kuin myös Häiriötekijä. Joten ei muuta kuin Pp:n kanssa katsomaan!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).