Sivut

lauantai 31. lokakuuta 2015

Näkymätön lapsi / Teatteri Viirus

Näkymätön lapsi / Teatteri Viiruksen vierailu Arx-talolla Hämeenlinnassa

Ensi-ilta 19.9. 2014, kesto noin 45min (ei väliaikaa) , sopii yli 4-vuotiaille

Ohjaus Mikaela Hasán
Nuket ja lavastus Elina Putkinen
Säveltäjä Robert Kock
Nuketuskonsultti Ishmael Falke
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen
Dramatisointi Mikaela Hasán ja Pelle Heikkilä
Esityskielet suomi tai ruotsi (tämä esitys oli suomeksi)

Lavalla Edith Holmström (aiemmin Pelle Heikkilä)

 Minä olen muuten vähän erikoinen Muumi-fani, sillä yhtäkään Tove Janssonin kirjaa en ole lukenut enkä juuri piirrossarjaakaan katsonut. Silti tiedän, miten esimerkiksi Pikku Myyn kuuluu puhua ja oikeasta käsivarrestani löytyy Pikku Myy-tatuointikin. Hahmot on myös hallussa ja heidän ominaispiirteensä.

(c) Teatteri Viirus 

 Olin halunnut jo pitkään nähdä Teatteri Viiruksen Näkymätön lapsi-nukketeatteriesityksen, mutta kovin kauas en ollut valmis sen perässä lähtemään, lyhyen keston vuoksi lähinnä. Matkoihin kun menisi moninkertainen aika. No, olen varma että reissu olisi kuitenkin osoittautunut kannattavaksi, mutta ymmärtänette pointin. Olinkin iloisesti yllättynyt huomattuani paikallislehdestä, että lokakuun viimeisenä lauantaina vietettäisiin Halloween-teemalla koko perheen Arxantaita ja ohjelmassa olisi parikin esitystä tästä.

 Ja eikun paikalle jonottamaan lippuja, joita oli ilmaiseksi jaossa aamupäivästä. Esitys on siis tarkoitettu yli 4-vuotialle, ja tällä perusteella kuuluimme molemmat kyllä kohderyhmään. Me aikuiset asetuimme takariveille ja piiperot (jotka olivat kauhuteeman mukaisesti pukeutuneet osa noidiksi, osa hirviöiksi ja oli paikalla pari tiikeriäkin, nerokkaat asut joita kateellisena katselin...) eturiveihin. Kiinnitin heti huomioni lavastukseen, jossa taustalla hillopurkkeja, lyhtyä ja radiota. Tuli vähän sellainen olo, kuin olisi ollut mummolassa!

 Kauniin alkumusiikin siivittämänä hahmot astuvat piiloistaan esiin, ja tunnelma tuntuu heti kotoisalta. (Edith Holmström siis toimii niin tarinankertojana, hahmojen ääninä kuin nukettajanakin.) On käyty sienessä, ja Muumi-kansa putsailee saalistaan. Paikalle saapuu raitapaitainen Tuutikki seurassaan näkymätön lapsi Ninni. Hän on muuttunut näkymättömäksi, koska eräs ilkeä täti on kohdellut häntä kaltoin ja pitänyt pilkkanaan. Voi Ninniä! Kaulassaan hänellä on pieni kulkunen, joka heläjää liikkeiden mukaan, jotta muut tietäisivät, missä hän kulloinkin liikkuu. Tuutikki on varma, että Muumiperhe saa Ninnin takaisin näkyväksi ja niin Ninni jää visiteeraamaan Muumitaloon.

Ninni ja Pikku Myy (ja Pelle Heikkilän kädet) (c) Christoffer Hilapieli

 Olen vaikuttunut siitä, miten herkin ottein Edith hahmoja nukettaa ja saa ne heräämään eloon vuorotellen. Esityksen tahti on sopivan verkkainen ja rauhallisuus huokuu näyttelijästäkin (henk.koht. ensi-illastaankin huolimatta), katsomossakin rauhoittuu kummasti ja pienimmätkin pysyvät ihmeen hyvin paikoillaan. Mitä nyt muutamat haluavat esitellä vanhemmilleen haamukäsiaskarteluitaan esityksen lomassa, mutta se kuuluu asiaan ja lapset ovat lapsia. Hahmot ovat taidokkaasti ja rakkaudella valmistettuja, ja rekvisiitta on täynnä nerokkaita oivalluksia, jotka muuntuvat moneksi! Ninnin makuuhuone muuttuu kädenkäänteessä omenapuuksi täynnä punaposkisia herkkuja, vanha kahvimylly omenahillokoneeksi, jonka kampea vääntäessä Pikku Myy hiukan villiintyy.

 Ovelalla tavalla näkymätön lapsi alkaa hiljalleen muuttua näkyväksi, ja olin tästä täysin lumoutunut. Ensin nähtiin vain jalat, pian mekko rusetteineen ja lopulta koko tyttönen. Ja mitenkäs tämä onnistui? Muumimamma esimerkiksi keitteli isoäidin reseptillä ja ripauksella rakkautta kahvijuoman, Pikku Myy kehoitti mukaan leikkimään ja muut opettivat pitämään puoliaan ja olemaan mieltä asioista eikä vain myötäilemään. Ninni löysi myös naurunsa ja tuuppasi Muumipapan mereen. Muumipappa mennä kroolasi pitkin ja poikin, ja meillä oli niin hauskaa katsomossa. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja kaikki varmasti tämän jälkeen menivät syömään Muumimamman paistamia lettuja ja hilloa.

 Voi miten ihana esitys! Lämmitti mieltä kuin pehmoiset villasukat, kupillinen kaakaota tai lämmin halaus. Esityksen jälkeen oli pieni yhteinen tuokio, jossa Edith kyseli lapsilta muutaman kysymyksen esityksen teemaan liittyen. Millä keinoin Ninni muuttui jälleen näkyväksi ja mistä näkymättömyys johtui. Voiko ihminen oikeasti olla näkymätön? Voiko tuntea itsensä näkymättömäksi ja mikä siihen auttaisi? Nerokkaita vastauksia tuli roppakaupalla. Näkymättömyyteen auttaa kuulemma se, että laittaa kahvin sekaan tarpeeksi maitoa ja sokeria. Ja hunajaa. Ja oikeasti voi mennä näkymättömän seinän läpi halutessaan, vaikkei itse olisikaan näkymätön.

 Eläköön mielikuvitus, hyvät tarinat, nukketeatteri, Tove Jansson ja kaikki hyvät tyypit, jotka saa minutkin tuntemaan itseni näkyväksi! Poislähteissä pääsi vielä kättelemään Pikku Myytä ja esittäytymään. Jeeee!

(c) Christoffer Hilapieli 

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan kuuloinen esitys! Muistan lukeneeni tästä varmaan viime keväänä lehdestä. Näkymätön lapsi on hieno tarina ja on mukavaa, että siitä on tehty nukketeatteria. Meikäläisen arvostus nukketeatteria on tässä parin viime vuoden aikana noussut huimasti, aikamoisia taitoja vaatii ammattitaitoinen nukettaminen. Mukavaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno esitys! Nukketeatteri on mahtava laji. Olen nähnyt sitä aika paljon ja onneksi täällä Hämeenlinnassakin, meillä kun on Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri, josta kirjoitan seuraavaksi. Se vaatii ihan omanlaistaan taitoa tuo nuketus ja niiden eloon herättäminen. Välillä unohtuu ihan täysin, että lavalla on myös ihmisiä. Mukavaa pyhäinpäivää myös sinne! Tiistaina seuraavan kerran teatteriin...

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).