Sivut

tiistai 13. lokakuuta 2015

Nummisuutarit / Kansallisteatteri

Nummisuutarit / Kansallisteatterin Suuri Näyttämö

Ensi-ilta 23.9. 2015, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Ohjaus Janne Reinikainen

Sovitus Eva Buchwald ja Janne Reinikainen

Rooleissa : Maruska Verona, Juhani Laitala, Karin Pacius, Aku Hirviniemi, Leo Honkonen, Tuomas Rinta-Panttila, Paavo Kääriäinen, Inga Björn, Johannes Holopainen, Olli Ikonen, Seppo Pääkkönen, Markus Riuttu ja Anne Jekunen/Irene Lång

 Olen aiemmin nähnyt kolme versiota Aleksis Kiven Nummisuutareista - aika perinteisen teatteriversion Tampereella, nahkatakki päällä ja farkut jalassa kirmaavan Eskon Krapin kesäteatterissa sekä Jokioisilla varsin kiintoisan version kahden näyttelijän voimin esitettynä. Kaikista olen pitänyt ja jokaisessa on ollut omat lisämausteensa. Kun sitten kuulin suuresti ihailemani ja arvostamani näyttelijä/ohjaaja Janne Reinikaisen tarttuvan tähän aiheeseen, olin varma että nyt pistettäisiin uutta vaihdetta silmään. Reilu viikko Kansallisteatterin hämmentävän Tabun jälkeen istahdin katsomoon aika rauhallisin mielin, sillä ei tämä ainakaan erikoisemmaksi voi enää mennä ja jos menisikin, olisin siihen jo henkisesti valmistautunut. Antaa palaa! Varttia ennen esityksen alkua istuin muuten yleisölämpiössä yksistäni (kas kun olin yksin liikkeellä) ja tuntui siltä, kuin koko maailma olisi minut hylännyt. Kaikki muut näyttivät olevan seuralaisen kanssa tai isommalla porukalla liikkeellä, ja minä istuin siinä yksin kuin orpo piru pakkasessa. Onneksi ovet aukenivat ja katsomoon päästyäni tunsin olevani taas ns. piireissä.

 Alkuasetelmista mieleeni nousi ensimmäisenä kuva jostain hyvin vanhoillisesta, uskonnollisesta yhteisöstä jossain takamailla. Sauna/kylpyläpuhdas Esko (Aku Hirviniemi) lähtee toiveikkain mielin kosioreissulle ja häitään juhlistamaan, ja isäukko Topias (Juhani Laitala) ojentaa juhlallisin elkein pojalleen valkean leijonavaakuna-kuvioisen paidan sekä riipuksen. Ihanaa, että Aleksis Kiven kaunis kieli on säilytetty ja jotenkin "maailma muuttuu, Esko" kuulostaa nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Esko (Aku Hirviniemi) / (c) Stefan Bremer

 Kreetan (aina varma Johannes Holopainen) luo pääsemistä ennen Esko vetäisee häälaulunsa varsin uniikilla tavalla ja tulkinta kohoaa hiljaksiin lähes veskuloirimaiselle tasolle. Enpä olisi uskonut, että Aku Hirviniemi laulaa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä korkealta ja kovaa, mutta näin se vaan on. Tilulii tilulii, ja yleisökin palkitsee syystäkin tämän tempauksen väliaplodein.

 Iloitse sinä häähuone. Perille päästyään valtaisa pettymys valtaa Eskon mielen, sillä talossa onkin juhlinta käynnissä ja ihanaisen Kreetan ja puusuutari Jaakon (Paavo Kääriäinen) häähumun keskellä Esko tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi ja syvä katkeruus valtaa nuoren miehen mielen. Nuoripari suuteloi tämän tästä onnellisena ja esittävät varsin taiteellisen tanssinumeronkin vieraiden ja katsojien iloksi. Istuin kolmannellatoista rivillä (eli suhteellisen kaukana verrattuna siihen missä yleensä), mutta sinne asti näkyi upeasti Eskon koko olemuksesta, kasvoista ja palavasta katseesta se, että nyt on tässä kisassa jääty vääjäämättä toiseksi. Hienoja ulkomaankielisiä puheita vielä pitävät muut ja Eskokin haluaisi lausua muutaman sanasen. Tuntui jotenkin tutulta tilanteelta se ja sympatiani olivat täysin Eskon puolella. Muutenkin se Eskon yksinäisyys juhlan keskellä osui sieluun ja tuli mieleeni omat fiilikseni ennen esityksen alkua. "Yksin oot, sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin" (V.A. Koskenniemi)

 Pettymys morsiamen menetyksestä ja siitä, ettei tunnuta kuuluvan samaan porukkaan muiden kanssa, käy Eskolle ylivoimaiseksi ja mies pistää häissä ranttaliksi oikein kunnolla. Suomen lippukin tempaistaan mukaan riehuntaan, ja vihaa ja uhoa täynnä oleva Esko on pelottava näky. Aiemmin olen pitänyt Eskoa yksinkertaisena, hömelönä ja naiivina nuorukaisena, jonka meininki lähinnä huvittaa ja säälittää. Voi voi Esko-parkaa. Nyt Hirviniemen Eskossa näen kaikkea muuta kuin hupia, ja se nostaa niskakarvat pystyyn. Tulevat ja vievät meidän työpaikat ja naiset. Perkele.

(c) Stefan Bremer 

 Väliajan jälkeen lavan täyttää hiukan toisenlainen meininki, kun Iivari (Leo Honkonen) ja Sakeri (Seppo Pääkkönen) ovat pistäneet kaikki rahansa juopotteluun ja näky on melkoinen. Pyörivä lava mahdollistaa monenlaista rietasta orgiaa ja demonista näkyä, haavoittuneen enkelin ja Lemminkäisen äidinkin sieltä tunnistin. Sitten lavan täyttää yksi nerokkaimmista lavastusvirityksistä ikinä - nimittäin ne alaspäin roikkuvat puut! Jestas, lavastaja Kati Lukka! Niiden keskellä Esko sitten vetäisee ensikänninsä ja matkaa roudasta rospuuttoon hirmuisin seurauksin. Ja lopuksi Porilaisten marssi.

 Huh huh! Juuri näin tämä piti tehdä. Tuntuu siltä, että juuri tänä syksynä teatteri on ajassaan kiinni vahvasti, pelottavan vahvasti. Olo on jatkuvasti kuin peiliin katsoisi ja tulee syyllinen olo tavallaan. Vaikken mitään ole tehnyt. Vaan ehkäpä juuri siksi. Jotain tarttis varmaan tehdä...

 Lopuksi on mainittava, että Nummisuutareissa tykästyin jälleen kerran etenkin Leo Honkosen suoritukseen sekä Maruska Veronaan. Ja kyllä, Aku Hirviniemi on Eskona loistava! Kun väki seisoi rivissä loppukumarruksissa, muistui mieleeni vuosien takaa Suomenlinna ja Ryhmäteatterin Tuntematon sotilas, jossa nuori teatterikoululainen Aku H. vakuutti Hietasen roolissa. Silloin mietin, että "No nyt! Tuosta jätkästä tullaan vielä kuulemaan!" ja tämä piti täydellisesti paikkansa.

 Tässä sitten hierotaan käsiä yhteen seuraavat kaksi vuotta ja odotellaan, millaisen version Turkuun tekee Lauri Maijala Seitsemästä veljeksestä...

(näin esityksen pressilipulla)

Kreeta ja Jaakko pistävät tanssiksi (c) Stefan Bremer

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus Talle! :) Itse en ollut ihan hirveän innoissani tästä pätkästä, ja tykkäsin Tabusta enemmän :D Tässä oli monia hienoja kohtia kuten mainitsemasi alaspäin roikkuvat puut, mutta koin, että tässä oli myös paljon ns. "liian artsua" seassa. Muun muassa gay-hääpari oli mielestäni so last season :) Arvioin esitystä hiukan eri näkökulmasta, sillä tämä oli ensimmäinen lavalla näkemäni Nummisuutarit.

    VastaaPoista
  2. Minä pidin tästä. Minusta homoparitulkinta on liian suppea ja helppo. Itse koin niin että näytelmässä käsiteltiin paljon laajemmin sukupuoleen sidottuja roolimalleja ja niiden muutosta. Olihan Mikkokin nainen, jolla oli viikset ja rintaliivit.

    Seuraavalla kerralla Eskokin saattaa jo olla nainen, sillä maailmahan muuttuu.....

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen oli kyllä Nummisuutarit mutta kyllä tykkäsin! Maailma muuttuu Esko. Minullekin tämä oli ensimmäinen Nummisuutarit eli vähän olin pihalla mutta toisaalta riemukkaasti mukana. Toisen puoliajan deliriumuni oli vaikuttava, oma suosikkini taideviittauksista oli Kuoleman puutarha. Hieno, hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas meni Kuoleman puutarha kokonaan ohi, en tiedä tuliko ennen vai jälkeen Lemminkäisen äidin...

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).