Sivut

torstai 31. joulukuuta 2015

Teatterikärpäsen vuosi 2015

Heipä hei pitkästä aikaa. Lupasin vuoden loppuun perinteisen koosteen, joten saamanne pitää. Ja sehän kuuluu aloittaa lauseella "taas on tullut se aika vuodesta ja blaa blaa blaa". Viime vuonna tuli nähtyä 97 eri esitystä ja määrä oli kaiketi liikaa, koska uhosin vähentäväni radikaalisti reissujani. Tulokseksi vuonna 2015 tuli kuitenkin 108 eri esitystä, joten enää en sano yhtään mitään. Osasyy isoon määrään on varmaankin siinä, että kesällä tuli nähtyä peräti 15 kesäteatteripläjäystä ja siten jo vuoden puolivälissä oltiin ns. ennätysvauhdissa. Kultturiähky pääsi yllättämään marras-joulukuun korvilla vasta ja hetkellisesti ei jaksanut innostaa oikein mikään, mutta siitäkin noustiin. Viimeisestä näkemästäni esityksestä on kulunut nyt kaksi viikkoa ja on aika katsoa taaksepäin... (Teatterin lisäksi pidin pientä listaa muista harrasteistani ja elokuvissa tuli käytyä 20 kertaa (paras oli Birdman), luettua 21 kirjaa (Antti Holman Kauheimmat runot oli paras!) ja käytyä 13 kertaa konsertissa aina Jari Sillanpäästä Ismo Alankoon. Museokorttikin tuli hankittua, en tosin ehtinyt käydä kuin muutamassa kohteessa. Onneksi se on vielä puoli vuotta voimassa.)

 Yli sataan nähtyyn esitykseen mahtuu mukaan kaikenlaista, paljon erinomaista, kiinnostavaa ja hyvää eikä yhtään varsinaista pohjanoteerausta tai suurensuurta pettymystä. Niitäkin on joukkoon yleensä muutama mahtunut. Lieviä pettymyksiä tosin oli pari, mutta mitäpä niitä enää erikseen mainitsemaan. Ollutta ja mennyttä kaikki tyynni... Ihan erikseen täytyy kuitenkin mainita Lappeenrannan Kaupunginteatterin "Mannerheim ja kettujen sota", joka ei esityksenä kuulunut kärkikastiin mutta reissu itsessään oli sangen onnistunut ja poiki yhden omasta mielestäni parhaista teksteistäni, hahaa. Laitoin linkinkin mukaan varmuuden vuoksi.

 Kevätkaudella erityisen paljon huvitti/vaikutti/liikutti Tampereen Teatterin "Tarpeettomia ihmisiä", Helsingin Kaupunginteatterin "Peppi Pitkätossu", Hämeenlinnan Teatterin "Sibelius - Kohtalonyhteydet", Q-teatterin "Jotain toista", Imatran Teatterin "Hobitti", Espoon Kaupunginteatterin "Kuka pelkää Virginia Woolfia", Kansallisteatterin "Pohjalla", Tampereen Teatterin "Yön kulkijat", Komediateatteri Arenan "Uusioperh(s)e", Kotkan Kaupunginteatterin "Ystävät hämärän jälkeen", KOM-teatterin "Sattumia" sekä Teatteri Lahjattomien "Jonkun on oltava Pan".

Ilkka tulkitsee Sibbenä / (c) Tommi Kantanen, HML Teatteri

 Kesällä oli paljon "ihan jees"-meininkiä, mutta erikseen on mainittava LauKesin "Kaikki sanoo tahdon", Ypäjän Musiikkiteatterin "Täällä Pohjantähden alla", Tampereen Komediateatterin "Tankki täyteen" sekä sokerina pohjalla koko kesän mainion pläjäys - Eurooppa Nelosen "Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen", jossa oli kaikki absurdilla tavalla lapasestalähtemisen merkit ilmassa ja niitä myös käytettiin surutta hyväkseen, ja sain Kekkoselta serenadinkin!

 Syyskausi potkaistiin räväkästi käyntiin jo keväällä ensi-illassa olleen Kansallisteatterin "Slava!"n merkeissä. Hyvä meininki jatkui muuallakin, ja mieleeni jäi varsinkin Q-teatterin "Jälkeenjäävät", Teatteri Jurkan kova nelikko "Ilta Emmin kanssa", "Putoaminen", "Faust" ja "Das Ria - Diivan kuolema" sekä HKT:n "Billy Elliot", Turun Kaupunginteatterin "Tamara", Jyväskylän Kaupunginteatterin "Jekyll & Hyde", Gloriassa nähty "Alastomat kundit lavalla", Hämeenlinnan Teatterin "Kalle Aaltonen" ja vierailuesitys "Leninki", Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa nähty vierailu "Sotilaspoika", Tampereen Komediateatterin "Pukija", Kansallisteatterin "Keuhkot" ja "Nummisuutarit" ja vuoden viimeisenä nähty Tampereen Työväen Teatterin "Mestaritontun seikkailut".

 Erikoismainintoja jaetaan myös muutama, perinteiseen tapaan. Teatteri Tuike ja aistikauhuteatteriesitys "Viimeinen vuoro" oli jännä kokemus, Q-teatterin nuorten "Tyhjä joukko" oli tajunnanräjäyttäjä ja Kansallisteatterin "Tabu" hämmensi toooooodella paljon.

 Aikaisempina vuosina olen valinnut Vuoden Parhaan Esityksen ja Vuoden Parhaan Näyttelijän. Loistavia esityksiä oli niin paljon, että niistä on vaikeaa valita parasta ja mikään ei noussut siinä mielessä ylivoimaisesti ylitse muiden (kuten viimevuotinen Kansallisteatterin Vanja-eno teki). Todettava on kuitenkin, että näin jälkikäteen ajateltuna se Teatteri Jurkan "Faust" oli helvetillisen kova! Tästä voisi nopeasti tehdä sen johtopäätöksen, että on yksi henkilö, joka on ollut sekä kesän parhaassa että Faustissa mukana ja hän on Tapani Kalliomäki... Sori Tapani, niin paljon kun minulla lämpimiä ajatuksia Sinua kohtaan onkin, ei titteliä vielä herunut. Vuoden aikana rakastuin tulisesti myös "nuoreen ja nousevaan kykyyn" Ilkka Heiskaseen, joka hurmasi minut niin Sibeliuksena, 30v-taiteilijajuhlassaan, pikapaikkaushommassa Kalle Aaltosen ensi-illassa sekä Leninki-monologin parissa. Myös Ilkalle soisin tämän tittelin mielelläni, mutta kaikkina aiempina vuosina sen on saanut mies, joten nyt on kyllä naisen vuoro.

 Yhdessä tänä vuonna nähdyistä esityksistä tuli nähtyä sellainen roolisuoritus, että se meni heittämällä osastolle "kaikkienaikojen parhaat" ja sen kyllä tulen muistamaan ikuisesti. Kunnia kuuluu siis Satu Silvolle Marthan roolista näytelmässä "Kuka pelkää Virginia Woolfia". Onnea!

Ihanan kamala Martha / (c) Yehia Eweis, Espoon KT

 Ensi vuonna on luvassa kaikenlaista mielenkiintoista myös ja onneksi. Kevätkaudelta odotan kovasti Kansallisteatterin "Mahdolliset maailmat"-näytelmää sekä HKT:n "Vampyyrien tanssi"-musikaalia, suurempia varauksia en ole vielä tässä vaiheessa tehnyt. Aika näyttää mistä itseni löydän!

 Hyvää Uutta Vuotta ihan kaikille lukijoilleni ja teatterin ystäville! Kommenttiosastolta olisi mukavaa lukea, mikä esitys teki juuri Sinuun vaikutuksen tänä vuonna ja miksi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta katsauksesta! Lahden Myrskyluodon Maijan lavastus ihastutti ja Retikan kesäteatterinäytelmä on aina kiva jo yksistään senkin takia, että se on aina kantaesitys ja tehdään harrastelijavoimin. Kainuun murre ihastuttaa minua sekä hauskat kielikuvat. Harkitsepa ensi kesänä Suomussalmen reissua :).

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).