Sivut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kevätkauden pieni tärppilistaus

Seuraavaan teatterireissuuni on liki viikko ja kolme haastatteluakin on vielä purkamatta. Tässä välissä voisikin vaikka tehdä pienen tärppilistan itselleni ja muille alkuvuoden "pakko nähdä"-esityksistä, ja perään muutama syy miksi juuri tämä kiinnostaa. Kiinnostavia on paljon enemmänkin kuin nämä listaamani, mutta itselläni on varaus jo liki kaikkiin seuraaviin (jotka eivät sitten ole missään paremmuusjärjestyksessä eikä edes aikajärjestyksessä).

 * Katve / Ahaa Teatteri, ensi-ilta 15.1. Nuorisomusikaali, jossa Apulannan musiikkia uudelleen sovitettuna. Käsikirjoitus ja ohjaus Miika Muranen.

 * Jossain pohjoisessa / Kotkan Kaupunginteatteri, ensi-ilta 23.1. Lämmin ihmissuhdekomedia, ohjaus Snoopi Siren, rooleissa Tomi Alatalo, Toni Harjajärvi, Johanna Kuuva ja Ella Mustajärvi

 * Rakas, nyt riitti! / Linnateatteri, ensi-ilta 28.1. Parisuhdekomedia, ohjaus ja dramaturgia Timo Torikka, lavalla Anu Sinisalo ja Antti Reini, joista jälkimmäistä ei ole juuri teatterin lavalla nähty. Tämä pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa jossain vaiheessa!

 * Ruokahissi / Jyväskylän Kaupunginteatteri, ensi-ilta 21.1. Harold Pinterin absurdi mysteerinäytelmä, jonka olen nähnyt vuosia sitten ja olin vieläpä ainut katsoja. Esitys teki lähtemättömän vaikutuksen, nyt vuorossa siis Ruokahissin paluu! Ohjaus Sini Moila, rooleissa Henri Halkola ja Sauli Suonpää.

Ruokahissin komistukset Henri ja Sauli / kuva Jiri Halttunen

 * Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa / Seinäjoen Kaupunginteatteri, ensi-ilta 13.2. Jouko ja Juha Turkan kehutun näytelmän paluu, sovitus ja ohjaus Antti Mikkola, Pekka Himasen roolissa taitaa olla Topi Kohonen. Muissa rooleissa Mia Vuorela, Jukka Puronlahti ja Anna Ackerman.

 * Punainen viiva / Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 22.1. Yhteistuotanto Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis, ohjaus Otso Kautto. Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie pistettiin viimeksi uusiksi ja nyt on vuorossa Ilmari Kiannon klassikko Punainen viiva. Lavalla hurmaavat punanenäklovnit Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen). Esityksiä myös esim. Riihimäen Teatterissa, jonne itse aion suunnata.

 * Pasi was here / KOM-teatteri, ensi-ilta 24.2. Aikamatka 80-luvun Suomeen ja lapsuuteen. Ohjaus Lauri Maijala, rooleissa Johannes Holopainen, Juho Milonoff, Vilma Melasniemi ja Robert Enckell.

 * Tavallisuuden aave / Q-teatteri, ensi-ilta 19.2. Q-teatterin jutut ovat aina tapauksia... Teksti ja ohjaus Saara  Turunen, rooleissa Elina Knihtilä, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä, Laura Birn ja Antti Heikkinen.

 * Miehiä ja ihmisiä / Hämeenlinnan Teatteri, ensi-ilta 27.2. Pohjautuu kirjailija Olli Jalosen Finlandia-ehdokkaanakin olleeseen samannimiseen teokseen, joka sijoittuu 70-luvun Hämeenlinnaan. Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä, rooleissa mm. veljekset Markus ja Mikko Virtanen sekä Ilkka Heiskanen.

 * Mahdolliset maailmat / Kansallisteatteri, ensi-ilta 17.2. Käsikirjoitus ja ohjaus Paavo Westerberg, rooleissa mm. Esko Salminen ja Eero Aho.

 * Päätepysäkki / Tampereen Teatteri , ensi-ilta 27.1. Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela, rooleissa Esa Latva-Äijö, Heikki Nousiainen, Elisa Piispanen ja Emma-Sofia Hautala.

 * The Grimm Book of Horrors / Riihimäen Teatteri, ensi-ilta 27.2. Hyytävä musiikkiteatterielämys luvassa. Kauhulla odotan mitä tuleman pitää, kuulostaa ainakin mielenkiintoiselta.

 Pistetään listalle vielä pari isompaa musikaalipläjäystä, eli Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi (ensi-ilta 3.2. , ohjaus Markku Nenonen, rooleissa tuplamiehitys mutta minua kiinnostaa etenkin Jonas Saari kreivi von Krolockin roolissa sekä Alfredin roolissa Miiko Toiviainen) ja Tampereen Työväen Teatterin Niin kuin taivaassa (ensi-ilta 28.1. , ohjaus Maarit Pyökäri, rooleissa mm. Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Emmi Kaislakari ja Eriikka Väliahde. Uneni tiesi kertoa että tämä kannattaa mennä katsomaan...)

 Tämmöistä, ja lisäksi paaaaljon muuta luvassa tässä keväälläkin. Lisävinkkejä otetaan mielellään vastaan ja niitä toteutellaan mahdollisuuksien (lue = työaikataulujen ja budjetin) mukaan.

Kreivi von Krolock vokottelemassa Sarahia / (c) Mirka Kleemola

8 kommenttia:

  1. Kiinnostavat tärpit, kiitos Talle! Itsekin meinasin koota omani kunhan kerkiän. Mulla on listalla myös ainakin Mahdolliset maailmat, Pasi, Tavallisuuden aave, Grimm, Punainen viiva ja Vampyyrit. Tuo Ruokahissi kuulostaa kiinnostavalta, sitä voisi tsekkailla jos ehtisi! Hirmuisen kiinnostava kevät tuntuisi olevan tulossa, vähän hirvittää että miten aikataulut ja kukkaro taipuu mutta onhan siitä ennenkin selvitty. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sitä on ennenkin klaarattu, Linnea ;)Ruokahissiä olen itse menossa maaliskuussa vasta katsomaan, se polttelee kyllä. Ja kandee tehdä Hämeenlinnaankin visiitti, etenkin jos olet lukenut Miehiä ja ihmisiä.

      Poista
  2. Käyttöohje kahdelle, jos viimein näkis Riku Niemisen teatterissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, tuota olen ajatellut myös mennä katsomaan. Rikun olen kyllä teatterissa nähnyt parikin kertaa.

      Poista
  3. Ruokahissi voisi olla kyllä yksi omaan kalenteriinkin lisää, Punainen Viiva on jo siellä mutta unohdin sen omalta listaltani... Ja Riihimäen Grimmiä jo kanssa katselin sillä silmällä. Jossain Pohjoisessa oli jo omassa allakassa, mutta jouduin heivaamaan sen logistiikkasyistä, ainakin ensi-illan. Toivon mukaan saan Kotkan reissunkin soviteltua jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa Kotka kutsua vasta toukokuussa, kun molemmilla kesäloma silloin. Jos saisi katsottua Ylpeys ja ennakkoluulo samalla reissulla...

      Poista
  4. Miten Lappeenrannan uusi kaupunginteatteri? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siellähän olisi Kolmen pennin ooppera, joka kyllä kiinnostaisi kovastikin!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).