Jarkko Pajusen
tapasin maaliskuun lopussa 2016 Steam Coffee-kahvilassa Helsingin
Kaisaniemessä.
Vuonna 1970
syntynyt Jarkko on horoskoopiltaan neitsyt. ”Oon syntynyt Varkauden
aluesairaalassa. Ihan vähän aikaa asuttiin Jyväskylässä, mutta
alle parikymppiseksi asti asuin Kuopiossa. Työn puolesta oon asunut
vaikka missä, koska oon koko urani ollut freelancer ja siten
vieraillut monessakin paikassa, mutta pitempiä aikoja en ole muualla
asunut. Tällä hetkellä asun Helsingissä.”
Mitä harrastat?
”Ne liittyy aika pitkälti työhöni jollakin tavalla, eli
lukeminen ja elokuvien katselu. Yleensä oon lukenut jotain
teatteriin liittyvää, jos on työn alla jokin juttu ja syventänyt
aihetta lukemalla siitä lisää. Viime aikoina oon innostunut
lukemaan elämäkertoja, itse kun pyörin paljon fiktion parissa.
Esimerkiksi Lauri Meren kirjoittama Jussi Jurkan elämäkerta oli
todella hyvä ja mielenkiintoinen, siinä tuli samalla paljon
suomalaisen teatterin historiaakin. Nyt mulla on täysin uusi
harrastus – pilates! Se on mulle tärkeä harrastus, koska tässä
alkaa ikää tulla ja mulla oli selkä aika huonossa kunnossa, työ
on kuitenkin hyvin fyysistä. Pilateksen aloitettuani selkäongelmat
katosivat. Suosittelen! Kyllä mä kävelenkin aika paljon, mutta ei
mulla mitään sellaisia varsinaisia harrastuksia ole, koska ei ole
aikaa keskittyä niihin kunnolla.”
Osaatko soittaa
jotain soitinta? ”En kyllä lähtis kehumaan asialla. Oon mä
kitaraa rämpyttänyt ja jotain rytmisoittimia soitellut, en muuta.”
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä?
”Mä laittaisin kyllä vahvuudekseni sen, että mä ainakin pyrin
olemaan mahdollisimman laaja-alainen ja joustava. Jotain osaan
paremmin ja jotain huonommin, jotain opin ja jotain en opi koskaan.
Erikoistaidoksi voisi mainita sen, että välillä intoonnun
tanssimaan todella epämääräisellä tavalla. Modernia tanssia,
eikä siihen tarvita edes musiikkia”, Jarkko naurahtaa.
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikkeahan sitä voisi
osata paremmin. Oon alkanut tykätä musikaaleista paljon, mutta oon
myös hyväksynyt sen, etten pysty itse laulamaan niin hyvin mitä
niihin vaadittaisi. Oon ollut musiikkinäytelmissä mukana ja se
olisi vielä hienompaa, jos olisin parempi laulaja. On myös olemassa
sellaisia osa-alueita, joista en edes tiedä mitään! Uutta
tekniikkaakin on tulossa teattereihin, 3D:tä ja muuta. Maailma
muuttuu. Yleisö tulee kohta katsomaan meitä hologrammeina ja itse
maataan jossain Bahamalla. Itse en sellaista ihan välttämättä
haluaisi nähdä, mutta sinne suuntaan maailma on menossa.”
Mikä on ollut
suurin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Vaikea
sanoa, koska kaikkiin liittyy jotain haastetta aina… Olihan se
kyllä aika erikoista, kun olin Italiassa näyttelemässä yhdessä
elokuvassa, enkä osannut sanaakaan itse kieltä ja silti näyttelin
italiaksi. Mulla oli ihan kunnolla repliikkejäkin, eikä niitä edes
dubattu paremmiksi jälkikäteen. Ei sen mun roolihenkilöni
tarvinnut puhua mitään hyvää italiaa, mutta kuitenkin! Jokaiseen
juttuun on kyllä liittynyt jotain erikoista. Joskus on todella
paljon tekstiä, joka pitää saada toimimaan ja joskus on niin, että
tekstiä ei ole ja rooli pitää hallita jotain muuta kautta.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ihan
lähisuvusta ei ole, mutta serkkujani on kyllä teatterialalla.
Ukkini oli esittänyt joskus nuorukaisena Tukkijoella-näytelmässä
Pölhö-Kustaan roolin ja olisi ollut kiinnostunut näyttelemisestä
enemmänkin, mutta joutui sitten 17-vuotiaana sotaan. Sota sotki
monella kuviot.”
|
Jarkko Pajunen (c) Teatterikärpänen |
Milloin olet itse
kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Se meni niin, että
varsinaisesti mä kiinnostuin siitä yläasteen lopussa tai lukion
alkupuolella. Sitä ennen näytteleminen oli mulle täysin vieras
ajatus, tosi pelottavaa ja kummallista. Sitten se varmaankin meni
niin, että ensin mä kiinnostuin äidinkielessä ainekirjoituksesta
ja sitä kautta teatterista, mulla tapahtui vain joku naksahdus
päässä. Käytiin jotain varmaan äidinkielentunneilta
katsomassakin. Koulussa jouduin tekemään esitelmän jostakin
näytelmästä ja menin kirjastoon. Yritin valita kaikista lyhyimmän
tekstin, koska en olisi kuitenkaan kovin pitkää tekstiä jaksanut
lukea. Päädyin lainaamaan Beckettiä, ja innostuinkin siitä ihan
valtavasti! Teksti oli 'Viimeinen ääninauha' ja tein siitä jonkun
esityksenkin – laitoin banaaninkuoria piirtoheittimelle ja
sellaista. Beckett on edelleenkin mun suosikkini
näytelmäkirjailijoista.Alkukiinnostuksen jälkeenhän oon ollut
sitten ihan koko ajan kiinnostunut teatterista. Mähän pelasin ennen
tosi aktiivisesti jääkiekkoa ja olin siinä tosi hyvä, ja sitten
lopetin pelaamisen kuin seinään ja menin Kansalaisopiston
näytelmäkerhoon.”
”Toinen juttu oli
sitten se, että Kuopion Kaupunginteatterissa vieraili kuuluisan
liettualaisen Eimuntas Nekrosiuksen ohjaama Vanja-eno ja jostain olin
saanut lipun sitä katsomaan. En ymmärtänyt siitä yhtään mitään,
en Tsehovista enkä kielestäkään, mutta esitys oli mielettömän
vaikuttava alusta loppuun. Eikä ihme, siitä versiosta puhutaan
vieläkin. Mä näin siis vähän vahingossa parhaimman näytelmän
kymmeniin vuosiin, enkä ymmärtänyt siitä mitään mutta kuitenkin
ymmärsin. Koin jonkinlaisen valaistumisen siellä ja salakavalasti
mulle taisi tulla vahva tunne siitä, että minäkin haluan
näyttämölle. Hain sitten Teatterikouluun ja ensiyrittämällä
18-vuotiaana pääsin/jäin ensimmäiselle varasijalle.”
”Ennen TeaKia mä
olin Kuopion Ylioppilasteatterissa ja sitten meillä oli sellainen
poikkitaiteellinen ryhmä, jonka kanssa käytiin Moskovassakin
esiintymässä 80-luvun lopulla. Meillä oli 'Hirvensormus-show', ja
siinä oli eläinhahmoja, sähkökitaroita, rumpuja ja kaitafilmejä.
Se oli ihan undergroundia, vähän nykyajan meininkiä.”
”Tampereella
Nätyn pääsykokeissa tuli myös käytyä (siellähän oli Spede
Pasanenkin raadissa) ja siellä tutustuin Sesa Lehtoon, ja Milko
Lehto oli päässyt TeaKiin ohjaajapuolelle. Mä muutin sitten
Helsinkiin myös ja perustettiin teatteriryhmä nimeltään 'Hullut
siat'. Kirjoitettiin omia tekstejä ja niitä sit esitettiin 90-luvun
alussa. Pääsin sitten Helsingin Yliopistoon lukemaan kotimaista
kirjallisuutta, se jäi sit kesken. Koko ajan on ollut jotain
projektia päällä. TeaKiin pääsin 1993 ja valmistuin 1997.”
Mikä sinulla oli
kirjallisen lopputyön aiheena? ”Se oli tavallaan tutkimus, jonka
nimi oli 'Roolihenkilön katoileminen' ja se oli prosessikuvaus
taiteellisesta opinnäytteestäni, joka oli Espoon
Kaupunginteatterissa nähty Lanford Wilsonin näytelmä 'Polta tämä'.
Se oli hieno juttu ja mulla iso, hieno rooli. Se rooli oli muuten
alunperin kirjoitettu John Malkovichille eikä sitä ole Suomessa
esitetty sen enempiä. Löysin opinnäytteeni pari vuotta sitten
yhdestä pahvilaatikosta, luin hiukan ja mietin, että onpas fiksua
ja kirkasta ajattelua, ja että tähän täytyykin palata ajan kanssa
myöhemmin. Havainnot olivat hyvin aitoja ja tarkkoja, en ollut
sensuroinut mitään”, muistelee Jarkko.
Oliko sinulla ns.
B-vaihtoehtoa urasuunnitelmaksi? ”Mustahan piti tulla
ammattilaisjääkiekkoilija ja sitten vaan keksin, että eipä musta
tulekaan ja menin Kansalaisopistoon. Peli oli pelattu siinä. Oli
mulla joskus sellainen kausi, että onko näytteleminen sittenkään
mun juttuni. Ajattelin, että taidan ruveta kirjoittamaan, ja oon mä
näytelmä -ja kuunnelmatekstejä kirjoittanutkin, ja koitin tutkia
sitä asiaa enemmänkin, mutta kaikki johti koko ajan takaisin
näyttelemiseen. Mulla oli siis pieni kyselyvaihe päällä muutama
vuosi sitten. Mietin myös, että mikä muu ala mua voisi kiinnostaa,
mutta ei ole mitään muuta! Enhän mä edes osaa mitään muuta. En
pystyisi menemään mihinkään rakennuksille töihin tai muualle.
Näyttelemisen kauttahan tulee tutuksi niin moni eri ala, voi
tarkastella niitä mutta ei tarvitse osata oikeasti. Tarvitsee vain
uskottavasti esittää osaavansa.”
Miksi sitten olet
näyttelijä tänä päivänä? ”Siihen ei välttämättä ole
mitään yhtä tiettyä syytä. Mulla on ollut aikoja, jolloin olen
yrittänyt lopettaa näyttelemisen koska töitä ei ole ollut tai työ
on ollut hyvin sirpaleista, ja oon miettinyt että onko tässä
mitään järkeä. Jotenkin koen sen sitten niin, että olen
elämässäni tuntenut aina vähän tietynlaista sivullisuutta (ei
mitenkään ahdistavassa mielessä), mutta teatterissa ja
näyttelemisessä se tunne onkin kääntynyt toisinpäin. Näyttämöllä
saan olla olemassa ja jotenkin täysillä juuri siinä hetkessä, ja
sitten siitä pääsee pois. Siviilielämässäni en välttämättä
haluaisi olla äänessä tai esillä koko ajan.”
Oliko sinulla
TeaKiin päästessäni jonkinlainen visio siitä, mitä näytteleminen
on? ”Silloin visioni oli varmasti hyvin lähellä urheilua ja
jääkiekkoa, ja sehän on hirveän intensiivistä ja siinä on
tietty ryhmä ja peli, johon keskitytään. Fyysisestihän se on
hyvin lähellä teatterin harjoitteluprosessia. Myöhemmin mieleen
tuli sitten ajatus, että teatteri ei ole mitään kilpailua eikä
siinä voi voittaa eikä hävitä. Teatterin keinoin kerrotaan
asioita ja avataan uusia maailmoita, ja näin jälkikäteen ajatellen
niinhän se just on! Välillä sitä ei tosin aina muistanut. Jotain
jännittävää, tärkeää ja arvokasta siinä olen oppinut
näkemään.”
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä
se on tullut? ”Hmmm… joku asia on liittynyt johonkin tiettyyn
näytelmän prosessiin tai tiettyyn elämänvaiheeseen – pitää
ymmärtää, että ihmisellä on erilaisia vaiheita elämässään.
On aikoja, jolloin mistään ei meinaa tulla yhtikäs mitään ja
asioiden oppimiseen menee aikaa, ja se voi ahdistaa kovastikin tai
esimerkiksi väsyttää. Se on kuitenkin ihan normaalia, ja siihenkin
pitää suhtautua tavallaan 'ilolla' – silloin se koko homma
kääntyy lopulta voitoksi. En tiedä kenen ajatus tämä alunperin
on, mutta ”Taidetta syntyy silloin, kun energia voittaa
väsymyksen”. Freelancerinahan mä oon ollut niin monenlaisissa
paikoissa ja joka paikasta on tarttunut mukaani aina jotain tärkeää.
Kaikki liittyy toisaalta ihan maalaisjärkeen ja käsityöläisyyteen.”
Onko sinulla
mahdollisesti omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisen
paljon? ”En nyt sanoisi heitä varsinaisesti esikuviksi, mutta on
olemassa muutamia näyttelijöitä, joita katsoessani tulen jotenkin
aina hyvälle tuulelle : Erkki Saarelasta oon tykännyt aina, samoin
Vesa Vierikosta. Heidän tekemisessään on huumoria, leikkiä ja
järjettömyyttä, ja samalla noiden asioiden kautta voi olla
hirmuisen terävä. Onhan niitä toki muitakin, mutta nämä herrat
tulivat ensimmäisenä mieleeni. Molemmat ovat olleet mulla myös
opettajina TeaKissa.”
|
"Kohti valoa!" |
Kuka olisi
'unelmiesi vastanäyttelijä', jos saisit maailmasta valita ihan
kenet tahansa? ”Mä haluaisin mennä 1500-luvulle näyttelemään
henkilön nimeltä Tiberio Fiorelli kanssa. Hän oli kuulemma
kuuluisa siitä, että pystyi naurattamaan yleisöä puoli tuntia
ihan vain pelkästään esittämällä pelästynyttä. Mä haluaisin
näytellä hänen kanssaan ja katsoa, miten tuo on mahdollista.”
Entä kenen kanssa
haluaisit esittää dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
”Paul McCartneyn kanssa voisin laulaa kappaleen Let It Be, Hartwall
Areenalla.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt, vieraillut olet varmaan monessakin?
”Aijai, oon vieraillut monessa ja sitten ollut näissä ns.
vapaissa ryhmissä mukana. No, oon näytellyt Espoon
Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Lappeenrannan
Kaupunginteatterissa, Kouvolan Teatterissa, Tampereen Työväen
Teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa,
KOM-teatterissa, Q-Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja
päälle monenlaisia projekteja.”
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Onhan niitä tärkeitä
juttuja paljonkin. TeaKissa aikoinaan luettiin teatterihistorian
kursseilla näytelmiä ja jotenkin Ibsenin 'Villisorsa' kolahti muhun
todella kovaa. Mikko Roiha ohjasi sen sitten Lahden
Kaupunginteatterin ja Työviksen yhteistuotannoksi ja pääsin
näyttelemään siinä Hjalmar Ekdalia. Siinä tajusi sen vanhan
näytelmän voiman. Myöhemmin kuulin eräältä venäläiseltä
ohjaajalta, että juuri tämä Hjalmar Ekdalin rooli on yleisesti
sellainen, joka muuttaa näyttelijäänsä eniten. Sitä olikin kyllä
käsittämättömän hieno näytellä, ja vielä kun pohjalla oli
pitkäaikainen muisto koko jutusta. Opinnäytteeni Espoossa (se
'Polta tämä') oli tärkeä juttu, samoin Ryhmäteatterin 'Idiootti'
ja siinä Rogozinin rooli heti perään. Muutama vuosi sitten
perustettiin Kaisa El Ramlyn kanssa Teatteri K09 ja siinä esitettiin
Eugene O´Neillin 'Kovaosaisten kuu', se on jatkoa näytelmään
'Pitkän päivän matka yöhön'. Olin siinä Jim Tyronin roolissa.
Älyttömän hieno teksti! Juha Jokelan käsikirjottaman ja ohjaaman
'Mobile Horrorin' kantaesityksessä Teatteri Jurkassa olin Seppo, ja
koko näytelmä oli valtava onnistuminen koko ensemblelta. Sitä
esitettiin 2003-2005, yli 300 esitystä. Katsojat nauroi alusta
loppuun ja jotenkin se vaan osui ja upposi tiettyyn aikaan.
Parhaimmillaan meillä oli kymmenen näytöstä viikossa ja
taukoamatonta höpötystä koko juttu. Oli se hurjaa! Liput oli myyty
loppuun vuodeksi eteen päin, eli mun historiaani kuuluu myös
tämmöinen hittikokemus. 'Padovalainen' on tietysti tärkeä myös,
koska esitin sitä lähes parikymmentä vuotta sitten
teatterikoululaisena ensin ja nyt oon palannut tekstiin uudelleen, ja
ymmärränkin sen ihan eri tavalla kuin aiemmin.”
Miten sinä
määrittelisit sanaparin 'teatterin taika', vai voiko sitä edes
määritellä? ”Kaikki lähtee tarinankerronnasta ja näyttelijästä,
siinä puhtaassa hetkessä on taikaa. Ollaan hetki yhdessä, jossain
ihan muualla parhaimmillaan. Se hetki on ominaista vain teatterille,
ja siinä ei ole muita välineitä kuin näyttelijä kertomassa
tarinaa.”
”Nyt on muuten
pakko kertoa tähän väliin, että olin 90-luvun puolivälissä
kaksi viikkoa Bangkokissa joulupukkina. Oli ihan jumalattoman kuuma
niissä pukin vetimissä, ja olin kansainvälisessä koulussa, jossa
oli paljon englantilaisia ja amerikkalaisia lapsia. Alkoivat sitten
piinata mua, että jos kerran menen savupiippuun, niin miten pääsen
pois sieltä. Olin lämpöhalvauksen partaalla ja mietin, miten
pääsen nopeiten tästä tilanteesta. Keksin sitten, että pukilla
on 'magic key, taika-avain', jolla pääsee pois. No, tietysti lapset
pyysivät sitten näyttämään sen avaimen. Avasin vain (tyhjän)
käteni, ja kaikki uskoivat, että siinähän se avain on, ja
kysymykset loppuivat ooooooo-huokauksiin. Siinä oli taikaa!”
Jarkko muistelee.
Mitkä asiat
inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Ilo, uteliaisuus,
uudet asiat, rohkeus.”
Podetko
ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden, mutta se
vaihtelee jutun mukaan ja on kyllä mielestäni ihan olennainen osa
teatterintekemistä.”
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä tai
esityspäivänä? ”Sekin riippuu aina esityksestä. Yleensä kaikki
liittyy ajankulkuun, mun pitää tietää paljonko kello on ja sen
kautta hahmotan esityksen kulun. Jotenkin olen yrittänyt ajatella
niin, että kaikki tapahtuisi esityksen aikana eikä ennen tai
jälkeen, keskittyminen ja jännittäminen ja muu.”
Kerro joku
legendaarinen kommellus. ”Tää on kyllä legendaarinen ja itse sen
itselleni aiheutin, ja liittyy vuoteen 1994, jolloin myös olin
mukana 'Kesäyön uni'-näytelmässä Kuopiossa. Loppupuolella on
hääkohtaus, jossa käsityöläisporukka esittää todella surkean
näytelmän hääpareille. No, siellä Puijon metsikössä sattui
olemaan myös yksi mäkihyppääjä, jolle oltiin pitämässä
polttareita, sillä oli sukset teipattuna ja umpikännissä, ja
porukka pyöri siellä pitkin metsiä. Minä sitten keksin, että
mitäpä jos houkuttelisin heidät mukaan lavalle kohtaukseen! Näin
sitten tapahtui ja tää kaveri katteli ympärilleen lavalla ja
tokaisi ”Hyvä yleisö! Älkää koskaan menkö naimisiin!” ja
lähti pois. No, yleisöhän luuli että tämä kaikki kuului
esitykseen mukaan… oli kyllä niin täydellinen ajoitus
repliikille. Enää en lähtisi vastaavaa tekemään, oli se kyllä
ihan hullu idea mutta tuolla kertaa toimi. Se porukkahan olisi voinut
alkaa riehua siellä ja vaikka mitä!”
Kerro joku oikein
hyvä muisto. ”Minäpä kerron yhden nuoruusmuiston. Kuwaitin sota
oli just alkamassa ja saatiin yhden kaverin kanssa päähämme lähteä
Egyptiin juuri silloin. No, sota sitten alkoi ja me oltiin Luxorissa,
kaikki muut turistit olivat lähteneet jo pois ja kaikenlaista
pelottelua oli. Näin sitten auringon ja ajattelin, että täällä
paistaa ihan sama aurinko kuin Suomessakin, ja tajusin siinä
maapallon koon ja sen, että saman auringon alla täällä ollaan ja
että pääsenköhän takaisin vielä.”
Tulevia roolejasi
tai muita töitäsi? ”Televisioon on tulossa Johanna Vuoksenmaan
uusi 12-osainen sarja 'Ex-onnelliset', kuvaukset loppuivat juuri.
Matti Ijäksen uutta tv-elokuvaa kuvataan myös parhaillaan,
nimeltään 'Rakkaus ja laki'. Ryhmäteatterin 'Kesäyön
uni'-näytelmässä Suomenlinnassa olen mukana. Lisäksi ohjaaja Miko
Jaakkolan ja näyttelijä Sesa Lehdon kanssa olen kehittelemässä
uudenlaista teatterikonseptia, johon liittyisi uudenlaista
tekniikkaa. Ryhmämme nimi on PSF-kollektiivi ja ensimmäinen
esityksemme on nimeltään 'Varjot syvenevät', sen ensi-ilta on
syyskuun lopussa KokoTeatterissa. 'Padovalaisen' kanssa olen
suunnitellut lähteä kiertämään jossain vaiheessa.”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Ei mulla mitään virallista ole, mutta kehittelin
sellaisen vähän mattinykäsmäisen jutun 'elämä on ihmisen
mukavuusaluetta'.”
Jos sinusta
tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi sinun taikavoimasi? ”Mun
voimani olisi se, että pystyisin siirtymään tai siirtelemään
muitakin ihmisiä ajassa eteen-tai taaksepäin. Että tuo pärjäisi
paljon paremmin jossain ihan muualla, siirränpä sen sinne. En
lähettäisi itseäni, vaan muita!”
Jos voisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä lähtisin testaamaan
kaupungille sitä, miten minut otetaan vastaan eri tilanteissa, ja
sitten antaisin tilanteen viedä.”
Jos ihminen menisi
syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken
kaiken? ”Mä ottaisin sen aikakoneeni sinnekin! Tai
kahvinkeittimen. Se olisi tärkeä. Ja sähköä myös. Ja kahvia,
heh. Ruuaksi ottaisin munakoisolasagnea. Jostain tuli nyt mieleen,
että mä haluaisin kuulla siellä erilaisia kieliä, joita en edes
välttämättä ymmärtäisi. Minusta on muutenkin hauska kuunnella
kieliä, joista ei ymmärrä mitään.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit
mukaan? ”Nuorempana harrastin lintujentunnistamista ja kerran näin
pyrstötiaisen pesän, sehän on sellainen pallo. Tekisin
samanlaisen, mutta tietysti isomman. Sinne ottaisin mukaan
kahvinkeittimen ja maapähkinöitä, heh.”
Jos nyt oikeasti
voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen
tai ajanjaksoon, minne menisit? Et voisi kuitenkaan muuttaa historian
kulkua. ”Ehkä menisin katsomaan Tiberio Fiorellin esitystä…
Minusta olisi myös mielenkiintoista olla vuodessa 1917 ihan tässä
samassa paikassa, Helsingissä, rautatieaseman ja Kansallisteatterin
kulmilla.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Aion mennä kohti valoa, aurinko paistaa ulkona
hienosti. Kevät on tuloillaan.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
- Mistä sanasta
pidät eniten? - Ilo
- Mistä sanansat
pidät vähiten? - Ei
- Mikä sytyttää
sinut? - Tuli
- Mikä sammuttaa
intohimosi? - Sameus
- Mikä on
suosikkikirosanasi? - Perhana
- Mitä ääntä
rakastat? - Lintuja
- Mitä ääntä
inhoat? - Koneita
- Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Meribiologi
- Missä ammatissa
et haluaisi olla? - Kokoomuksen piirijohtaja
- Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - ”Ei oo mittää hättää!”