Sivut

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Rakastetaan tietämättä mitään / Helsingin Kaupunginteatteri

Rakastetaan tietämättä mitään / Helsingin Kaupunginteatteri, Pengerkadun näyttämö

Suomenkielinen kantaesitys 16.2. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Moritz Rinke
Suomennos Liisa Urpelainen
Ohjaus Arn-Henrik Blomqvist
Lavastus ja puvut Alisha Davidow
Valosuunnittelu Mika Ijäs
Äänisuunnittelu Mauri Siirala
Videosuunnittelu Matias Ojanen
Naamiointi ja kampaukset Tuula Kuittinen

Rooleissa : Jouko Klemettilä, Laura Alajääski, Ville Tiihonen ja Ursula Salo

 Viimeistä kertaa Pengerkadulla muuten! En tiedä minkälaiseen käyttöön paikka jää tämän kevään jälkeen, mutta HKT:n remontin valmistuttua syksyllä ei Kaupunginteatterin väkeä ainakaan salissa nähdä. No, minä en jää Pengerkadun näyttämöä juuri kaipaamaan, sillä sekin kuuluu sarjaan "epämukavia istumapaikkoja ja ahtautta". Ehdin siellä näkemään vain muutaman esityksenkin. Fiilis saattaisi olla toinen, jos olisin hurahtanut teatteriin 80-luvun Ryhmäteatterin aikoina.

Magdalena, Roman ja Sebastian 

 "Rakastetaan tietämättä mitään" on ollut kantaesityksensä jälkeen iso hitti ainakin Saksassa. Minun saksalaiset geenini olivat kyllä täysin kohmeessa tällä kertaa... Näytelmässä kaksi avioparia on päättänyt vaihtaa asuntoja joksikin aikaa töiden ja kadonneen inspiraationkin vuoksi. Minulla oli ennakkoon jonkinlainen mielikuva siitä, millaista menoa näytelmässä tulisi olemaan. Pieleen meni mielikuvat, kuten usein käy. Luulin, että asuntoja oikeasti vaihdetaan ja siinä sivussa vaihtuisi vaivihkaa vähän muutakin. Katin kontit! Vaihtohommia kyllä viritellään huolella, mutta Sebastianin (Jouko Klemettilä) ja Hannahin (Laura Alajääski) asunnossa pyöritään koko ajan. Roman (Ville Tiihonen) saa kyllä roudattua paikalle videotykkinsä ja vaimon pikajäädytyslaitteen (?) , mutta fyysisesti ei siirrytä yhtään mihinkään. Avaruudellisissa sfääreissä kyllä hienosti liikutaan yhdessä vaiheessa.

Ville Tiihonen ja Laura Alajääski ja nestemäistä typpeä

 Esityksen jälkeen en osannut sanoa seuralaiselleni juuta enkä jaata. Näyttelijät olivat mainioita ja hurmaavan outoja (etenkin Jouko Klemettilä ja Ursula Salon shampanjaa viehkosti siemaileva Romanin Magdalena-rouva) , mutta jotenkin minulla oli punainen lanka kadoksissa pahasti. Rakastetaan ymmärtämättä mitään. Näytelmän aikana katsomossa naurettiin kovastikin ja itse mietin, että mikä tässä nyt on noin hauskaa. Ville Tiihosen hahmo oli aika raivostuttavan ärsyttävä ja siinä mielessä juurikin loistava, ja Laura Alajääski nyt on ihastuttava oli rooli mikä hyvänsä, ja hänen roolihahmonsa vaikutti kaikista "normaaleimmalta" loppupeleissä.

Kuten usein käy, se punainen lanka löytyi sitten vasta parin päivän kuluttua. Ehkä. Ihmetellä täytyy, miten juuri nämä parit olivat omat puoliskonsa löytäneet! Eihän heillä ollut niin mitään yhteistä. Jutunaiheet ja kiinnostuksen kohteet olivat jotain aivan toisenlaista, ja tuntui että etenkin Magdalena oli vain välttämätön paha, jota piti roikuttaa mukana kaikkialla. Kaikki höpöttivät sitä omaa juttuaan, välittämättä siitä kuuliko tai kuunteliko kukaan. Ja sitten sielunkumppanuutta löytyykin ykskaks yllättävältä taholta.

 En tiedä. Kovasti halusin tykätä tästä enemmän, koska näyttelijöissä ei ollut mitään "vikaa", mutta minun kohdallani ei nyt oikein osunut maaliin. Ulrich-sanaa yritin itsekseni kyllä sitten lausua eri tyyleillä ihan kotonakin. Aviopuoliso ihmetteli, kuten usein ennenkin minun jutuilleni.

Esityskuvat (c) Mirka Kleemola

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Helsingin Kaupunginteatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).