Sivut

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Haastattelussa Sami Hokkanen

 Sami Hokkasen tapasin päiväkahvien merkeissä Ravintola Da Vincissä Helsingin Hakaniemessä maaliskuun alussa 2017.

Vuonna 1972 syntynyt Sami on horoskooppimerkiltään kauris. ”Oon koko lapsuuteni elänyt Heinolassa, vuonna ´91 muutin Helsinkiin. Kyllä tässä on jo sen verran helsinkiläistytty, että voin sanoa Helsinkiä toiseksi kotikaupungikseni. Muualla en ole asunut kuin ihan pistokeikkoja.”

Mitä harrastat? ”Urheilu pitää mut jotenkin tasapainossa. Lainelautailu on mun intohimoni ja tämänhetkinen ykkösharrastukseni. Oon pelannut jääkiekkoa ja muitakin palloilulajeja, jotain jopa kilpatasolla, mutta vuodesta 2010 alkaen oon yrittänyt vaan surffata mahdollisimman paljon.
Aloitin jo 2001. Erään railakkaan ja sateisen kesäteatteriproggiksen päälle päätin, että nyt on saatava aurinkoa ja liikuntaa. Kaverini oli tullut juuri Ranskasta ja tuonut mukanaan lainelaudan. Pyysin sitä lainaksi ja kolme kesää vierähtikin sitten Portugalin, Ranskan ja Espanjan rannikoilla. Pakettiautossa asuttiin nollabudjetilla. Sitten tulikin tosi pitkä paussi, mutta 2010 olin Helsingin Kaupunginteatterista virkavapaalla ja sain kimmokkeen aloittaa uudelleen. Portugalista on tullut mulle tosi tärkeä paikka. Siellä unohtuu työkiireet ja stressit. Surffaus on kyl hienointa, mitä oon elämässäni kokenut!” Sami myhäilee.

Sami (c) Tom Röllich 

 Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Ns. bändi-instrumentit mä osaan välttävästi (kitara, basso, rummut). Teatterilavalla on tullut soitettua myös. Kirkassa soitan Sammy Babitzinin roolissa kitaraa. Vuonna 2009 tehtiin Helsingin Kaupunginteatterissa ”Viimeinen valssi”, näyttelin siinä eestiläistä lähihoitaja Valloa. Siihen sain tehdä roolihenkilölleni biisin ja siinä soitin sit samalla. Hauskaa oli tehdä biisi eestiksi, kun ei sanaakaan osannut kieltä. Lahden Kansanopistoa kävin 1997 ja siellä aloitin opettelun kun tehtiin ”Olviretki”. Kymmenkunta biisiä siinä oli ja paljon soitettavaa.”

Mitkä ovat ammatillisessa mielessä sinun vahvuutesi? ”Mä uskoisin, että hetkessä oleminen ja vastanäyttelijän seuraaminen ja hänen kanssaan toimiminen. Tykkään harjoitusprosessista äärettömän paljon, se on mulle tämän työn suola. Mä tykkään tutkia ja kokeilla. ”Voisko tää mennä näin?” Lavalla ollessani haluaisin olla mahdollisimman auki ja valmiina sille mitä se toinen syöttää. On siinä tyhjäpäämeiningissä riskinsä ja suusta tulee välillä jotain ihan muuta kuin pitäis, mutta aina niistä on selvitty.”

Onko sinulla jotain bilekikkoja tai vastaavia? ”Mä huudan yleensä, että ”Meill´ on jatkot!” mutta loppupelissä harvoin on ollut. Yleensä on päädytty aina jonnekin ihan toisaalle. Tuo muodostui aikoinaan vähän vitsiksikin, silloin kun tuli vielä ravintoloissa notkuttua. Nyt se on jäänyt vähemmälle.”

Käytkö karaokea laulamassa? ”Silloin tällöin. Sitä hetkeä odotan, että saisin laulettua ”Stairway To Heavenin” lopun alkuperäisestä sävellajista. Tuo ei oo sillä tavalla bravuurini, koska se ei vaan mene, mutta ehkä joku päivä. Hieno biisi ja mulle lapsuudestani asti tärkeä kappale. Joskus on sit hauska vetää ”Moottoritie on kuuma” tai Rage Against The Machinea, ja välillä kokeilla jotain biisiä, mistä ei muista yhtään mitään.”

Mikä olisi sellainen taito, minkä haluaisit osata? ”Oon vissiin ymmärtääkseni aika kärsivällinen ihminen, mutta sit kuitenkin harmittaa ne hetket, kun se pinna palaa. Voi kun osais ihan loputtomiin vaan kääntää asiat niin, että näkis ne hetkien positiiviset puolet eikä menis se maltti.”

(c) Tom Röllich 

 Mikä on ollut isoin ammatillinen haasteesi? ”Peter Engkvistin kanssa tehtiin neljän vuoden aikana kaksi proggista Helsingin Kaupunginteatterille. Ns. tyhjän lavan näyttelemisen haltuunotto oli haastavaa. Parhaimmillaan sai veivata kolmen hahmon välistä dialogia näytellen ne kaikki. Nautin siitä ihan suunnattoman paljon, mutta joo alku oli haasteellista. Onneksi on Peterin kaltaisia ohjaajia maailmassa. Peter Engkvist on siis Tukholmassa sijaitsevan Teater Peron toinen perustaja ja pohjoismaisen lastenteatterin yksi vaikuttavimmista tekijöistä. Yksi haave on, että sais Peteriltä saamiani oppeja vielä jakaa eteen päin ja että voisin tehdä sen tyylistä teatteria ohjaajan tontilta käsin.”

”Musiikillisesti Evita-musikaalin Che´n rooli oli iso haaste. On tää kyllä siitä mieletön ja hieno ammatti, että haasteet ei lopu kesken. Olin Helsingin Kaupunginteatterissa 11 vuotta ja eteen tuli kyllä monenlaista roolia niiden vuosien aikana, sain tehdä kaikenlaista.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ihan lähisuvussa ei tietääkseni ole näyttämötaiteen parissa työskenteleviä, mutta mä luulen, että kai kaikki Hokkaset on jotenkin sukua toisilleen, että terveisiä vaan ohjaaja Sakari Hokkaselle.”

Milloin sinä kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Vuonna 1996 lauloin bändissä ja me ilmoitettiin meidän kitaristi vitsillä nuorison taidetapahtumaan. Kävi sit niin, että kitaristi oli ilmoittanut meidät messiin ja tokas, että ”ens lauantaina ois sit teatteriveto Forumissa.” Siellä me sit sekoiltiin lakanat päällä pitkin Forumin kauppakeskusta. Rullaportaissa joku tuli sit nykimään mua lakanasta ja kysyi, että kiinnostaisiko teatteri. Mä luulen, että se tyyppi oli ehkä siitä taidetapahtuman raadista. Se antoi mulle puhelinnumerot Kellariteatteriin, Ylioppilasteatteriin ja TeaKiin. Näin eksyin teatterin pariin ja tuli käytyä kaikki lapussa olleet paikat läpi. Kiitos hänelle, kuka olikaan. ´99 mä pääsin TeaKiin ja ajan puutteen takia ne bändihommat vaan sit jäi.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mielen vika. Todella moni taisi kirjoittaa eräänlaisen purun opiskeluajastaan ja siitä mihin prosessiin se kouluaika ajaa ja siitä mäkin kirjoitin. Pohdiskelua, päiväkirjamerkintöjä ja oman taiteilijuuden alkutaipaleen analyysiä. Mulle hienointa TeaKissa oli koulutuksen kautta itseensä tutustuminen. Mähän olin aika vanha päästessäni kouluun, mutta ei siellä sillä iällä ole merkitystä, ryhmänä mennään ja saman henkisen myllyn siellä jokainen käy läpi. Ei ollut helppoa aikaa ja onhan tää edelleen välillä rankkaa hommaa. Kaikilla ja mullakin oli kouluaikana niitä odotuksia, mielikuvia ja haaveita siitä, millaiseksi näyttelijäksi halusin tulla ja joo, kyllähän siinä piilee riskit, että menee vaan sen oman navan tuijotteluksi. Ja kun loppupeleissä teatterissahan on kyse siitä, että olisi kiinnostuneempi vastanäyttelijästä kuin itsestään. No mutta kaiken oppii, viimeistään kantapään kautta jos vaan jatkaa."

”Oon käynyt jonkinverran opettamassa näyttelijäntyötä. Tai en varsinaisesti opeta, vaan yhdessä pohditaan asioita, tutkitaan tilanteita ja puretaan tekemistä osiin niin, että se ydin löytyy. Hyvä yleisohje mihin turvaan on se, että jos kohtaus ei aukea niin alkaa vaan puhtaasti keskittymään siihen vastanäyttelijään.”

Kirka ja Sammy Babitzin (c) Tapio Vanhatalo, HKT 

 Onko sinulla ollut missään vaiheessa mielessäsi vaihtoehtoa B, eli mitäpä jos olisit jollain ihan muulla alalla? ”Ei oikeastaan ole. Pelkkä näytteleminen ei ole ihan mun juttuni ja sen takia ryhdyin ohjaamaan. Huomaan, että aina välillä syntyy tarve rakentaa isompaa kokonaisuutta ja kertoa tarinaa sen kautta. Koen sen hyväksi, että välillä voin olla näyttämöllä ja välillä taas saan ohjata. Haaveita on ja toivottavasti parin vuoden sisällä pääsisi toteuttamaan itseään vieläkin monimuotoisemmin.”

Jännästi kiersit nyt seuraavan kysymykseni, eli miksi olet näyttelijä? ”Niin. Kyllä mä koen olevani näyttelijä, mutta hyvin usein nykyään esittelen olevani ohjaaja-näyttelijä. Arkipäivät täyttää usein näytelmien lukeminen ja seuraavan jutun löytäminen ottaa aina aikaa. On kyllä tosi kiehtovaa kun löytää sen tarinan ytimen, aukeaa että mikä siinä kiehtoo ja sit kun tajuaa, että hei tämän tarinan mä haluan kertoa niin silloin näytelmä vasta imaiseekin mukaansa. Näytellessä mä en näitä kiksejä saa, mutta kai mä näyttelen koska se on yksi tärkeä osa-alue tätä mitä mä haluan tehdä, mä haluan kertoa tarinoita.”

Tästä lähti sitten pieni keskustelu erilaisista tavoista tehdä teatteria ja mentiin lennossa aiheesta toiseen. ”Kaikkihan me halutaan yllättyä ja ihastua, niin katsomon puolella kuin näyttämölläkin. Mun mielestäni teatterikenttä on aukeamassa, uskalletaan tehdä rohkeammin, ja sitä kautta näyttämötaidetta tarjotaan monimuotoisemmin. Tää on mahtavaa ja selkeästi tässä on meneillään jonkinlainen sukupolvenvaihdos. Elämme mielenkiintoisia muutoksen aikoja, äärimmäisen kiehtovaa! Tähän muutokseen haluan omankin korteni kantaa kekoon”, intoilee Sami.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Niitä on paljon… Aina tilanteesta riippuen niitä nousee mieleeni, usein kun ei saa ratkaistua jotain, joten onneksi niitä vinkkejä on matkan varrella saanut. Voi voi, otetaas kahvia tähän väliin. Hauska ja hyvin käytännöllinen oppi tuli Vierikon Vesalta. Hän piti meille yhden kurssin TeaKissa juuri ennen valmistumistamme. Vesalta tuli ”Näyttele aina mahdollisimman lähellä tuolia, koska usein kollegat tykkää analysoida pitkään”. Oli tälle toinenkin pointti, mut siitä myöhemmin.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet ihaillut kauemmin? ”Ehdottomasti täytyy mainita Rauno Ahonen, joka on järisyttävän kova! Hän on äärimmäisen hyvä vastanäyttelijä, jäätävä tekniikka, kykenee kannattelemaan hienovaraisesti kohtausta ja jotenkin aina elää satasella sitä hetkeä. Kaiken lisäksi karismaattinen ja sielukas replikoija. Rauno on kova! Sit nuorempana ”fanitin” jääkiekkoilija Steve MacDonaldia, hän saapui Kanadasta Heinolaan ja kaukalossa tapahtui aina kun se oli jäällä. Hauskaa on se, että nykyään olemme ystäviäkin."

"Musta on yleensä vaan hienoa jäädä ihastelemaan ja seuraamaan tyyppejä, jotka silminnähden nauttivat siitä mitä tekevät, oli se sitten katutaiteilua tai mitä tahansa. Väitän, että me kaikki ollaan poikkeuksellisia, jos vaan intohimoa löytyy omaan tekemiseensä. Näyttämöllä voi hukata joskus pitkäksikin aikaa uskon omaan poikkeuksellisuutensa, epävarmuus iskee tai usein se on kyllä niin, että ei vaan ole selvitetty kunnolla mitä ollaan tekemässä ja sit alkaa syyttää itseään kun homma ei aukea. Mulla oli yhdessä vaiheessa kyl usko hukassa, mutta hei, surffaus autto siihen. No, vaikka vitsillä heitin, niin siinä on paljon tottakin.”

”Viimeiset viisi vuotta ollut parasta aikaa siinä mielessä, että olen freelancerina saanut tehdä töitä erilaisten työryhmien kanssa ja tutustua uusiin eri alojen ihmisiin. Se on hyvin hedelmällistä. Oon löytänyt itsestäni tosi paljon uutta ja uskon kehittyneenikin monella tavalla.”

Sielukas Sammy (c) Tapio Vanhatalo 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan Teatterissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Heinolan Kesäteatterissa, Riihimäen Teatterissa, Varkauden Teatterissa … ja sitten oli Hämeenlinnassa se yksi kesäteatteri, jossa tehtiin sisäpihalla Muskettisotureita. Se oli just se Teatterikoulun aikana tehty kesäteatteri, jolloin satoi koko ajan vettä! Ai säkin olet sen nähnyt! Wau! Hahhah!”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Muskettisoturit rock-komedian ohjaus, lavastus ja sovitus 2011 Peacock Teatterissa Lintsillä on ollut mun työelämäni isoin käännekohta. Ai sä olit sitäkin katsomassa, mahtavaa! Se oli mun esikoisohjaukseni enkä millään tavalla väittänyt osaavani silloin mitään, mutta halusin kokeilla. Se oli iso produktio ja prosessi ei ollut missään tapauksessa helppo. Mä oon ikuisesti kiitollinen koko tekijäjengille siitä, että lähtivät messiin ja hieno juttu tuli! Se myytiin musiikkiteatterina, mutta mulle se oli mustaa komediaa. Jokaisella roolihahmolla oli vahva suhde menetettyyn rakkauteen. Surullinen tarina siitä, miten syvältä rakkaimpansa menettäminen kolhii meitä, miten se meihin vaikuttaa ja kun siitä tehdään komediaa ja jengi nauraa, niin sit ollaan asian äärellä. Riemastuttavaa oli sekin, että sain alkuperäistekstin kirjoittajalta Alexander Mörk-Eidemilta luvan tehdä teokselle käytännössä mitä vain. Se oli mitä ihanin tapa aloittaa ja opetella dramatisointia sekä ohjaamista. Ikimuistoinen reissu ja ikimuistoinen cast! Puolitoista vuotta kerättiin porukkaa mukaan mm. Tampereelta, Helsingistä ja Turusta yhdessä Pusan Villen ja Torniaisen Kallen kanssa. Yksi tärkeä tavoite oli saada isät ja pojat yhdessä teatteriin, ja kun tän näki et niitä isiä ja poikia todellakin tulee sinne Peacockiin ja vielä bändipaidat päällä niin oli se mahtavaa!” muistelee Sami ja muisteluksi meni sitten enemmänkin tämän proggiksen kohdalla...

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Se olis varmaankin James Dean! En tiedä miksi hän nyt pyörii mun päässäni. Hänessä oli jotain… kummallista. Häntä muuten fanitin aikoinaan! Mulla oli jossain vaiheessa sen julisteitakin seinillä paljon ja niitä on varmaan tallella vieläkin.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Kaisa Helan kanssa haluaisin laulaa ”You and I”, en edes muista kenen biisi se alunperin on, mutta TeaKissa treenattiin sitä ja jälkeenpäin ollaan naurettu monet kerrat näille meidän treeneille. Se on muuten vielä esittämättä.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määrittää? ”Se hetki kun kesken esitystä teatterisali on pienen hetken täysin hiljainen. Silloin ollaan tarinankerronnan ytimessä. Nekin on hienoja hetkiä kun jengi nauraa, mutta ne hetket, kun kaikki pysähtyy, niissä on jotain aitoa. Kirkassakin on paljon kohtauksia, joita on tosi mahtava näytellä. Se on veljestarina ja siellä on muutamat kerrat tullut tämmönen hiljainen hetki veljesten kohtauksessa. Ehkä teatterissa ei ole mitään sen kummempaa taikaa muuta kuin se yhdessäolo ja että kuullaan tarinoita ja se jakaminen synnyttää sit jotain, ehkä se vaan on niin! Kaveripiireissäkin on parhaita iltoja ne, kun tarinoidaan. Tarinat on vahva osa meitä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Inspiroidun ihmisistä, joilla on uteliaisuus uusia asioita kohtaan ja uskallus sekä rohkeus kokeilla jotain uutta. Se vie mut pois omalta mukavuusalueelta, silloin löytyy aina jotain uutta ja joutuu haastamaan itsensä toisella tavalla. Samalla joudumme turvautumaan toinen toisiimme ja taas syntyy hetkiä, joista voi syntyä niitä uusia tarinoita. Niin se menee!”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En, tai no, kaikkihan me sitä jollain tasolla koetaan. Kuten äsken sanoin, mä rakastan sitä hetkeä kun joutuu menemään epämukavuusalueelleen. Kun jäin Helsingin Kaupunginteatterista freeksi, mulla meni monta vuotta niin, että tein vain paikkauksia enkä ollut varsinaisessa harjoitusprosessissa mukana. Tykkäsin siitä ja jotenkin taloudellisestikin pärjäs kun paikkausreissut venyi välillä kuukaudesta puoleen vuoteen."

"Rakastan niitä hetkiä kun ei ole ihan varma siitä, mitä tässä nyt tapahtuu. Silloin läsnä on jotain todellista ja aitoa. Nyt tuli mieleen, kun tehtiin HKT:llä pienellä näyttämöllä Pentti Saarikoskesta draamaa ja yhtäkkiä nollaan tuli suuren näyttämön järjestäjä ja kysyi, että montas kohtausta mulla on vielä jäljellä. No olihan niitä kun ykköspuoliskon alkua vasta mentiin. ”No, käy tekeen vielä seuraava ja sitten lähdet mun mukaani suurelle.” Sitten juostiin teatterin läpi, heittelin vauhdissa vaatteita pois, teipillä mikki otsaan, toiset vaatteet ja eikun tekemään Miss Saigonia! Olin keväällä tehnyt kerran sen roolin, johon mua tarvittiin ja oli suunniteltu, että lokakuusta alkaisin tehdä sitä vakkariin, mutta nyt siis mentiin elokuuta enkä mä ollut kesän aikana rooliin valmistautunut mitenkään. Kesken esityksen lavalle ja iso rooli vielä. Tavallaan ihan kauheaa ja samalla todella kiehtovaa.”

”Hämeenlinnan Teatterin ”Humisevaan harjuun” hyppäsin mukaan viikkoa ennen ensi-iltaa. Siinä ehdin mukaan muutamiin harjoituksiin ennen ensimmäistä ennakkoa. Hienoja muistoja sieltäkin."

… ja taas lähdettiin muisteluosastolle joksikin aikaa. ”Otetaas taas lisää kahvia ja mennään seuraavaan kysymykseen”, nauraa Sami.

"Jälleen lähtee laulu soimaan..." (c) Tapio Vanhatalo 

 Onko sinulle jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Mä oon vähän rauhaton ja kaiketi jollain tavalla keskittymishäiriöinenkin kaveri. Kirkassa oon nyt yrittänyt vähän rauhoittua niin, että istun silmät kiinni polvillani puolisen minuuttia, joskus parikin minuuttia, ja yritän lopettaa kaikenlaisen sähläämisen. Joskus se toimii, heh. Jollain tavalla yritän keskittyä ja mennä vähän syrjempään. Oon kyllä huomannut nyt sen, että parhaat esitykset Kirkassa on olleet silloin, kun oon jättänyt tuon tekemättä kokonaan. Taidan jättää sen pois…”

Oletko taikauskoinen? ”Oon huomannut sen, että roikun tietyissä ajatuksissa kun ensi-ilta lähestyy, saan niistä varmaankin jotain turvaa. Kyllä mä sitten uskallan jättää kaikenlaisia rutiineja poiskin. Mieluiten mä tulisin kymmentä vaille teatterille ja sit mentäis ja tehtäis meiningillä. Tässä kun tovi vielä höpistään niin tän illan esityksen kanssa käykin niin. Mutta oon siis todella huono odottelemaan ja sit jos maski on aikaisin niin jää sitä luppoaikaa. Odottelu ei oo mun juttu. Onneks Kirka-esitykseen liittyy paljon sellaista valmistelevaa toimintaa, hommia jotka on vaan pakko hoitaa esim. kitaran viritys. Mulla on oltava jotain tekemistä tai muuten alan sählätä kaikkea. Mikä se kysymys olikaan... hahah!”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”No Katto-Kassisessa meni lentolaite jumiin ja jäin katonrajaan roikkumaan... Apua, mä en edes muista miten mut saatiin sieltä pois, mutta olo oli kun muurinmurtajapallolla, kun heiluin vaijereissa näyttämön poikki ees taas näyttämömiesten yrittäessä saada laitetta sen jumikohdan yli. Oli siinä varmaan katsojilla hämmästelemistä, et mitä ihmettä noi puuhaa, mutta esitystä ei keskeytetty. Sitten on niitä tapauksia, kun tekee samassa jutussa joka toinen ilta eri roolia. Päässä on tietty kahden eri roolin matskut ja kerran taas ajatus sit eksyi biisin mukana seuraamaan hetkeksi väärää roolia. Kuljin siellä kulisseissa ja tulin vaaterekille ja tais olla Ari-Matti Hedman kun sanoi mulle, että hetkinen, mehän ei koskaan kohdata tässä kohtaa juttua. Otin siinä peruukkia pois ja naureskelin Ari-Matille, että yli kakskyt esitystä tehty ja sä et muista missä mennään. Sillä samalla hetkellä kuulin iskun jolla mun olis pitänyt mennä näyttämölle ja en sitten ehtinyt enää. Läpilaulettu musajuttu ni se oli siinä. Ihan kauhee tilanne eikä siinä hetkessä sitten millään tavalla hauska!

Kerro joku hyvä muisto. ”Surffauksessa eka tuubi. Se ei kestänyt varmaan kuin sekunnin ja turpaan tuli samantien. Pään sisällä se hetki tarjosi kuitenkin mulle mielettömän elämyksen!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Kyllä tää elämä kantaa!”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Uskalla kysyä kun et tiedä tai ole varma! Kun uskaltaa kysyä, siitä tulee usein keskustelu ja siitä usein oppii jotain sellaista, mitä ei osannut kuvitellakaan.”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti itsestäsi kertoa? ”Olkaa ihmiset kärsivällisiä mun kanssa, kun mä harvoin teen mitään ykkösellä oikein.”

Osaatko imitoida ketään? ”Kyllä mä osaan. Mä tykkään napata ihmisten fysiikkaa ja käytän sitä usein lavalla. Sammyn roolia varten mä tein tosi paljon duunia, että sain sen fysiikasta kiinni. Kyllä mä työkavereista puheimitaatioitakin harrastan, mutta en sillä uraa lähtisi rakentamaan. Onneksi meillä on Tammisen Jarkko.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Obelix! Jos sillä on joku ongelma, se hoituu kädenkäänteessä, mutta ne toimintamallit ei ehkä oo kopioitavissa. Diggailen edelleen Asterix-sarjakuvaa, jossain vaiheessa keräilin kaikki ensipainoksetkin. Todella hyvin tehtyjä sarjakuvia joiden parissa on tullut vietettyä monia ilonhetkiä.”

Jos sinusta tehtäisi supersankari, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoima? ”Tän nimi olisi Sählä. En kyllä tiedä, pystyisinkö sillä supervoimalla mitään ratkaisemaan. Olisi todennäköisesti tilanne vielä pahemmin sekaisin mun saavuttua paikalle hahhah.”

Jos voisit viettää päivän naisena, miten viettäisit sen päivän? ”Päiväkö vain? Yrittäisin varmaan käydä keskusteluja mahdollisimman monen miehen kanssa. Keskustelujen lomassa olisi mielenkiintoista kokeilla rakasteluakin. Semmoinen päivä! Upee päivä varmaankin!”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin mukaan kaikki keskenjääneet kirjat, niitä on tosi paljon. Ruuaksi ottaisin jonkun hyvän thai-kokin valmistaman päivittäin vaihtuvan aterian ja punaviiniä. Voisin kyllä itsekin kokkailla, kerrankin kun olisi aikaa. Siellä olisi kaikki mahdolliset raaka-aineet saatavilla.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Sieltä olisi ikkuna merelle, muulla ei väliä. Avopuolisoni ottaisin mukaani.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä oon meinannut hukkua muutaman kerran – ja siis mut on kerran poimittu pohjasta. Mulla on hämäriä muistikuvia ja haluaisin tietää, että onko ne peräisin unesta vai onko niin oikeasti tapahtunut. Aika pelottavaa. Niistä hetkistä haluaisin tietää enemmän.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi ehdottomasti musta komedia, jossa minua esittäisi Heikki Ranta! Heikki olisi varmasti loistava meikäläinen!”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mitä sä tekisit, jos ei olisi teatteria?”

Tästähän lähti taas mielenkiintoinen keskustelu…

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käyn kotona tsekkaamassa, että jäikö kahvinkeitin päälle ja jos jäi, keitän ne kahvit uusiksi. Taidan leikata yhtä työn alla olevaa traileria hetken ja sitten suuntaan kohti Peacockia ja illan Kirka-esitystä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kärsimättömyys
Mikä sytyttää sinut? - Utelias luonne
Mikä sammuttaa intohimosi? - Luottamuspula
Suosikkikirosanasi? - Saatana
Mitä ääntä rakastat? - Aalto
Mitä ääntä inhoat? - Ambulanssi
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Hammaslääkäri
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

1 kommentti:

  1. Kiitos eilisestä Sammysta...Pakko oli heti etsiä tietoa sinusta..Oltiin kaverin kanssa yhtä vakuuttuneita..Taas menee muutama aika hyvällä mielellä kyllä musiikilla on terveyttävä vaikutus..Odotamme seuraavaa..Hyvää kevättä!


    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).