Sami Hokkasen
tapasin päiväkahvien merkeissä Ravintola Da Vincissä Helsingin
Hakaniemessä maaliskuun alussa 2017.
Vuonna 1972
syntynyt Sami on horoskooppimerkiltään kauris. ”Oon koko
lapsuuteni elänyt Heinolassa, vuonna ´91 muutin Helsinkiin. Kyllä
tässä on jo sen verran helsinkiläistytty, että voin sanoa
Helsinkiä toiseksi kotikaupungikseni. Muualla en ole asunut kuin
ihan pistokeikkoja.”
Mitä harrastat?
”Urheilu pitää mut jotenkin tasapainossa. Lainelautailu on mun
intohimoni ja tämänhetkinen ykkösharrastukseni. Oon pelannut
jääkiekkoa ja muitakin palloilulajeja, jotain jopa kilpatasolla,
mutta vuodesta 2010 alkaen oon yrittänyt vaan surffata
mahdollisimman paljon.
Aloitin jo 2001.
Erään railakkaan ja sateisen kesäteatteriproggiksen päälle
päätin, että nyt on saatava aurinkoa ja liikuntaa. Kaverini oli
tullut juuri Ranskasta ja tuonut mukanaan lainelaudan. Pyysin sitä
lainaksi ja kolme kesää vierähtikin sitten Portugalin, Ranskan ja
Espanjan rannikoilla. Pakettiautossa asuttiin nollabudjetilla. Sitten tulikin tosi
pitkä paussi, mutta 2010 olin Helsingin Kaupunginteatterista
virkavapaalla ja sain kimmokkeen aloittaa uudelleen. Portugalista on
tullut mulle tosi tärkeä paikka. Siellä unohtuu työkiireet ja
stressit. Surffaus on kyl hienointa, mitä oon elämässäni
kokenut!” Sami myhäilee.
Sami (c) Tom Röllich |
Osaatko soittaa
jotain soitinta? ”Ns. bändi-instrumentit mä osaan välttävästi
(kitara, basso, rummut). Teatterilavalla on tullut soitettua myös.
Kirkassa soitan Sammy Babitzinin roolissa kitaraa. Vuonna 2009
tehtiin Helsingin Kaupunginteatterissa ”Viimeinen valssi”,
näyttelin siinä eestiläistä lähihoitaja Valloa. Siihen sain
tehdä roolihenkilölleni biisin ja siinä soitin sit samalla.
Hauskaa oli tehdä biisi eestiksi, kun ei sanaakaan osannut kieltä.
Lahden Kansanopistoa kävin 1997 ja siellä aloitin opettelun kun
tehtiin ”Olviretki”. Kymmenkunta biisiä siinä oli ja paljon
soitettavaa.”
Mitkä ovat
ammatillisessa mielessä sinun vahvuutesi? ”Mä uskoisin, että
hetkessä oleminen ja vastanäyttelijän seuraaminen ja hänen
kanssaan toimiminen. Tykkään harjoitusprosessista äärettömän
paljon, se on mulle tämän työn suola. Mä tykkään tutkia ja
kokeilla. ”Voisko tää mennä näin?” Lavalla ollessani
haluaisin olla mahdollisimman auki ja valmiina sille mitä se toinen
syöttää. On siinä tyhjäpäämeiningissä riskinsä ja suusta
tulee välillä jotain ihan muuta kuin pitäis, mutta aina niistä on
selvitty.”
Onko sinulla jotain
bilekikkoja tai vastaavia? ”Mä huudan yleensä, että ”Meill´
on jatkot!” mutta loppupelissä harvoin on ollut. Yleensä on päädytty
aina jonnekin ihan toisaalle. Tuo muodostui aikoinaan vähän
vitsiksikin, silloin kun tuli vielä ravintoloissa notkuttua. Nyt se
on jäänyt vähemmälle.”
Käytkö karaokea
laulamassa? ”Silloin tällöin. Sitä hetkeä odotan, että saisin
laulettua ”Stairway To Heavenin” lopun alkuperäisestä
sävellajista. Tuo ei oo sillä tavalla bravuurini, koska se ei vaan
mene, mutta ehkä joku päivä. Hieno biisi ja mulle lapsuudestani
asti tärkeä kappale. Joskus on sit hauska vetää ”Moottoritie on
kuuma” tai Rage Against The Machinea, ja välillä kokeilla jotain
biisiä, mistä ei muista yhtään mitään.”
Mikä olisi
sellainen taito, minkä haluaisit osata? ”Oon vissiin ymmärtääkseni
aika kärsivällinen ihminen, mutta sit kuitenkin harmittaa ne
hetket, kun se pinna palaa. Voi kun osais ihan loputtomiin vaan
kääntää asiat niin, että näkis ne hetkien positiiviset puolet
eikä menis se maltti.”
(c) Tom Röllich |
Mikä on ollut
isoin ammatillinen haasteesi? ”Peter Engkvistin kanssa tehtiin
neljän vuoden aikana kaksi proggista Helsingin Kaupunginteatterille.
Ns. tyhjän lavan näyttelemisen haltuunotto oli haastavaa.
Parhaimmillaan sai veivata kolmen hahmon välistä dialogia näytellen
ne kaikki. Nautin siitä ihan suunnattoman paljon, mutta joo alku oli
haasteellista. Onneksi on Peterin kaltaisia ohjaajia maailmassa.
Peter Engkvist on siis Tukholmassa sijaitsevan Teater Peron toinen
perustaja ja pohjoismaisen lastenteatterin yksi vaikuttavimmista
tekijöistä. Yksi haave on, että sais Peteriltä saamiani oppeja
vielä jakaa eteen päin ja että voisin tehdä sen tyylistä
teatteria ohjaajan tontilta käsin.”
”Musiikillisesti
Evita-musikaalin Che´n rooli oli iso haaste. On tää kyllä siitä
mieletön ja hieno ammatti, että haasteet ei lopu kesken. Olin
Helsingin Kaupunginteatterissa 11 vuotta ja eteen tuli kyllä
monenlaista roolia niiden vuosien aikana, sain tehdä kaikenlaista.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ihan
lähisuvussa ei tietääkseni ole näyttämötaiteen parissa
työskenteleviä, mutta mä luulen, että kai kaikki Hokkaset on
jotenkin sukua toisilleen, että terveisiä vaan ohjaaja Sakari
Hokkaselle.”
Milloin sinä
kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Vuonna 1996 lauloin
bändissä ja me ilmoitettiin meidän kitaristi vitsillä nuorison
taidetapahtumaan. Kävi sit niin, että kitaristi oli ilmoittanut
meidät messiin ja tokas, että ”ens lauantaina ois sit
teatteriveto Forumissa.” Siellä me sit
sekoiltiin lakanat päällä pitkin Forumin kauppakeskusta.
Rullaportaissa joku tuli sit nykimään mua lakanasta ja kysyi, että
kiinnostaisiko teatteri. Mä luulen, että se tyyppi oli ehkä siitä
taidetapahtuman raadista. Se antoi mulle puhelinnumerot
Kellariteatteriin, Ylioppilasteatteriin ja TeaKiin. Näin eksyin
teatterin pariin ja tuli käytyä kaikki lapussa olleet paikat läpi.
Kiitos hänelle, kuka olikaan. ´99 mä pääsin TeaKiin ja ajan
puutteen takia ne bändihommat vaan sit jäi.”
Mikä oli
kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mielen vika. Todella moni taisi
kirjoittaa eräänlaisen purun opiskeluajastaan ja siitä mihin
prosessiin se kouluaika ajaa ja siitä mäkin kirjoitin. Pohdiskelua,
päiväkirjamerkintöjä ja oman taiteilijuuden alkutaipaleen
analyysiä. Mulle hienointa TeaKissa oli koulutuksen kautta itseensä
tutustuminen. Mähän olin aika vanha päästessäni kouluun, mutta
ei siellä sillä iällä ole merkitystä, ryhmänä mennään ja
saman henkisen myllyn siellä jokainen käy läpi. Ei ollut helppoa
aikaa ja onhan tää edelleen välillä rankkaa hommaa. Kaikilla ja
mullakin oli kouluaikana niitä odotuksia, mielikuvia ja haaveita
siitä, millaiseksi näyttelijäksi halusin tulla ja joo, kyllähän
siinä piilee riskit, että menee vaan sen oman navan tuijotteluksi.
Ja kun loppupeleissä teatterissahan on kyse siitä, että olisi
kiinnostuneempi vastanäyttelijästä kuin itsestään. No mutta
kaiken oppii, viimeistään kantapään kautta jos vaan jatkaa."
”Oon käynyt
jonkinverran opettamassa näyttelijäntyötä. Tai en varsinaisesti
opeta, vaan yhdessä pohditaan asioita, tutkitaan tilanteita ja
puretaan tekemistä osiin niin, että se ydin löytyy. Hyvä
yleisohje mihin turvaan on se, että jos kohtaus ei aukea niin alkaa
vaan puhtaasti keskittymään siihen vastanäyttelijään.”
Kirka ja Sammy Babitzin (c) Tapio Vanhatalo, HKT |
Onko sinulla ollut
missään vaiheessa mielessäsi vaihtoehtoa B, eli mitäpä jos
olisit jollain ihan muulla alalla? ”Ei oikeastaan ole. Pelkkä
näytteleminen ei ole ihan mun juttuni ja sen takia ryhdyin
ohjaamaan. Huomaan, että aina välillä syntyy tarve rakentaa
isompaa kokonaisuutta ja kertoa tarinaa sen kautta. Koen sen hyväksi,
että välillä voin olla näyttämöllä ja välillä taas saan
ohjata. Haaveita on ja toivottavasti parin vuoden sisällä pääsisi
toteuttamaan itseään vieläkin monimuotoisemmin.”
Jännästi kiersit
nyt seuraavan kysymykseni, eli miksi olet näyttelijä? ”Niin.
Kyllä mä koen olevani näyttelijä, mutta hyvin usein nykyään
esittelen olevani ohjaaja-näyttelijä. Arkipäivät täyttää usein
näytelmien lukeminen ja seuraavan jutun löytäminen ottaa aina
aikaa. On kyllä tosi kiehtovaa kun löytää sen tarinan ytimen,
aukeaa että mikä siinä kiehtoo ja sit kun tajuaa, että hei tämän
tarinan mä haluan kertoa niin silloin näytelmä vasta imaiseekin
mukaansa. Näytellessä mä en näitä kiksejä saa, mutta kai mä
näyttelen koska se on yksi tärkeä osa-alue tätä mitä mä haluan
tehdä, mä haluan kertoa tarinoita.”
Tästä lähti
sitten pieni keskustelu erilaisista tavoista tehdä teatteria ja
mentiin lennossa aiheesta toiseen. ”Kaikkihan me halutaan yllättyä
ja ihastua, niin katsomon puolella kuin näyttämölläkin. Mun
mielestäni teatterikenttä on aukeamassa, uskalletaan tehdä
rohkeammin, ja sitä kautta näyttämötaidetta tarjotaan
monimuotoisemmin. Tää on mahtavaa ja selkeästi tässä on
meneillään jonkinlainen sukupolvenvaihdos. Elämme mielenkiintoisia
muutoksen aikoja, äärimmäisen kiehtovaa! Tähän muutokseen haluan
omankin korteni kantaa kekoon”, intoilee Sami.
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se
on tullut? ”Niitä on paljon… Aina tilanteesta riippuen niitä
nousee mieleeni, usein kun ei saa ratkaistua jotain, joten onneksi
niitä vinkkejä on matkan varrella saanut. Voi voi, otetaas kahvia
tähän väliin. Hauska ja hyvin käytännöllinen oppi tuli Vierikon
Vesalta. Hän piti meille yhden kurssin TeaKissa juuri ennen
valmistumistamme. Vesalta tuli ”Näyttele aina mahdollisimman
lähellä tuolia, koska usein kollegat tykkää analysoida pitkään”.
Oli tälle toinenkin pointti, mut siitä myöhemmin.”
Onko sinulla omia
ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet ihaillut kauemmin?
”Ehdottomasti täytyy mainita Rauno Ahonen, joka on järisyttävän
kova! Hän on äärimmäisen hyvä vastanäyttelijä,
jäätävä tekniikka, kykenee kannattelemaan hienovaraisesti kohtausta ja jotenkin aina elää satasella sitä hetkeä. Kaiken lisäksi karismaattinen ja
sielukas replikoija. Rauno on kova! Sit nuorempana ”fanitin”
jääkiekkoilija Steve MacDonaldia, hän saapui Kanadasta Heinolaan
ja kaukalossa tapahtui aina kun se oli jäällä. Hauskaa on se, että
nykyään olemme ystäviäkin."
"Musta on yleensä
vaan hienoa jäädä ihastelemaan ja seuraamaan tyyppejä, jotka
silminnähden nauttivat siitä mitä tekevät, oli se sitten
katutaiteilua tai mitä tahansa. Väitän, että me kaikki ollaan
poikkeuksellisia, jos vaan intohimoa löytyy omaan tekemiseensä.
Näyttämöllä voi hukata joskus pitkäksikin aikaa uskon omaan
poikkeuksellisuutensa, epävarmuus iskee tai usein se on kyllä niin,
että ei vaan ole selvitetty kunnolla mitä ollaan tekemässä ja sit
alkaa syyttää itseään kun homma ei aukea. Mulla oli yhdessä
vaiheessa kyl usko hukassa, mutta hei, surffaus autto siihen. No,
vaikka vitsillä heitin, niin siinä on paljon tottakin.”
”Viimeiset viisi
vuotta ollut parasta aikaa siinä mielessä, että olen freelancerina
saanut tehdä töitä erilaisten työryhmien kanssa ja tutustua
uusiin eri alojen ihmisiin. Se on hyvin hedelmällistä. Oon löytänyt
itsestäni tosi paljon uutta ja uskon kehittyneenikin monella
tavalla.”
Sielukas Sammy (c) Tapio Vanhatalo |
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Kansallisteatterissa, Helsingin
Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan
Teatterissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Heinolan Kesäteatterissa,
Riihimäen Teatterissa, Varkauden Teatterissa … ja sitten oli
Hämeenlinnassa se yksi kesäteatteri, jossa tehtiin sisäpihalla
Muskettisotureita. Se oli just se Teatterikoulun aikana tehty
kesäteatteri, jolloin satoi koko ajan vettä! Ai säkin olet sen
nähnyt! Wau! Hahhah!”
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Muskettisoturit
rock-komedian ohjaus, lavastus ja sovitus 2011 Peacock Teatterissa
Lintsillä on ollut mun työelämäni isoin käännekohta. Ai sä
olit sitäkin katsomassa, mahtavaa! Se oli mun esikoisohjaukseni enkä
millään tavalla väittänyt osaavani silloin mitään, mutta
halusin kokeilla. Se oli iso produktio ja prosessi ei ollut missään
tapauksessa helppo. Mä oon ikuisesti kiitollinen koko tekijäjengille
siitä, että lähtivät messiin ja hieno juttu tuli! Se myytiin
musiikkiteatterina, mutta mulle se oli mustaa komediaa. Jokaisella
roolihahmolla oli vahva suhde menetettyyn rakkauteen. Surullinen
tarina siitä, miten syvältä rakkaimpansa menettäminen kolhii
meitä, miten se meihin vaikuttaa ja kun siitä tehdään komediaa ja
jengi nauraa, niin sit ollaan asian äärellä. Riemastuttavaa oli
sekin, että sain alkuperäistekstin kirjoittajalta Alexander
Mörk-Eidemilta luvan tehdä teokselle käytännössä mitä vain. Se
oli mitä ihanin tapa aloittaa ja opetella dramatisointia sekä
ohjaamista. Ikimuistoinen reissu ja ikimuistoinen cast! Puolitoista
vuotta kerättiin porukkaa mukaan mm. Tampereelta, Helsingistä ja
Turusta yhdessä Pusan Villen ja Torniaisen Kallen kanssa. Yksi
tärkeä tavoite oli saada isät ja pojat yhdessä teatteriin, ja kun
tän näki et niitä isiä ja poikia todellakin tulee sinne
Peacockiin ja vielä bändipaidat päällä niin oli se mahtavaa!”
muistelee Sami ja muisteluksi meni sitten enemmänkin tämän
proggiksen kohdalla...
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet
tahansa? ”Se olis varmaankin James Dean! En tiedä miksi hän nyt
pyörii mun päässäni. Hänessä oli jotain… kummallista. Häntä
muuten fanitin aikoinaan! Mulla oli jossain vaiheessa sen
julisteitakin seinillä paljon ja niitä on varmaan tallella
vieläkin.”
Kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Kaisa Helan kanssa
haluaisin laulaa ”You and I”, en edes muista kenen biisi se
alunperin on, mutta TeaKissa treenattiin sitä ja jälkeenpäin
ollaan naurettu monet kerrat näille meidän treeneille. Se on muuten
vielä esittämättä.”
Miten sinä
määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes
määrittää? ”Se hetki kun kesken esitystä teatterisali on
pienen hetken täysin hiljainen. Silloin ollaan tarinankerronnan
ytimessä. Nekin on hienoja hetkiä kun jengi nauraa, mutta ne
hetket, kun kaikki pysähtyy, niissä on jotain aitoa. Kirkassakin on
paljon kohtauksia, joita on tosi mahtava näytellä. Se on
veljestarina ja siellä on muutamat kerrat tullut tämmönen
hiljainen hetki veljesten kohtauksessa. Ehkä teatterissa ei ole
mitään sen kummempaa taikaa muuta kuin se yhdessäolo ja että
kuullaan tarinoita ja se jakaminen synnyttää sit jotain, ehkä se
vaan on niin! Kaveripiireissäkin on parhaita iltoja ne, kun
tarinoidaan. Tarinat on vahva osa meitä.”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua? ”Inspiroidun ihmisistä, joilla on uteliaisuus
uusia asioita kohtaan ja uskallus sekä rohkeus kokeilla jotain
uutta. Se vie mut pois omalta mukavuusalueelta, silloin löytyy aina
jotain uutta ja joutuu haastamaan itsensä toisella tavalla. Samalla
joudumme turvautumaan toinen toisiimme ja taas syntyy hetkiä, joista
voi syntyä niitä uusia tarinoita. Niin se menee!”
Podetko
ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En, tai no, kaikkihan
me sitä jollain tasolla koetaan. Kuten äsken sanoin, mä rakastan
sitä hetkeä kun joutuu menemään epämukavuusalueelleen. Kun jäin
Helsingin Kaupunginteatterista freeksi, mulla meni monta vuotta niin,
että tein vain paikkauksia enkä ollut varsinaisessa
harjoitusprosessissa mukana. Tykkäsin siitä ja jotenkin
taloudellisestikin pärjäs kun paikkausreissut venyi välillä
kuukaudesta puoleen vuoteen."
"Rakastan niitä
hetkiä kun ei ole ihan varma siitä, mitä tässä nyt tapahtuu.
Silloin läsnä on jotain todellista ja aitoa. Nyt tuli mieleen, kun
tehtiin HKT:llä pienellä näyttämöllä Pentti Saarikoskesta
draamaa ja yhtäkkiä nollaan tuli suuren näyttämön järjestäjä
ja kysyi, että montas kohtausta mulla on vielä jäljellä. No
olihan niitä kun ykköspuoliskon alkua vasta mentiin. ”No, käy
tekeen vielä seuraava ja sitten lähdet mun mukaani suurelle.”
Sitten juostiin teatterin läpi, heittelin vauhdissa vaatteita pois,
teipillä mikki otsaan, toiset vaatteet ja eikun tekemään Miss
Saigonia! Olin keväällä tehnyt kerran sen roolin, johon mua
tarvittiin ja oli suunniteltu, että lokakuusta alkaisin tehdä sitä
vakkariin, mutta nyt siis mentiin elokuuta enkä mä ollut kesän
aikana rooliin valmistautunut mitenkään. Kesken esityksen lavalle
ja iso rooli vielä. Tavallaan ihan kauheaa ja samalla todella
kiehtovaa.”
”Hämeenlinnan
Teatterin ”Humisevaan harjuun” hyppäsin mukaan viikkoa ennen
ensi-iltaa. Siinä ehdin mukaan muutamiin harjoituksiin ennen
ensimmäistä ennakkoa. Hienoja muistoja sieltäkin."
… ja taas
lähdettiin muisteluosastolle joksikin aikaa. ”Otetaas taas lisää
kahvia ja mennään seuraavaan kysymykseen”, nauraa Sami.
"Jälleen lähtee laulu soimaan..." (c) Tapio Vanhatalo |
Onko sinulle jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä tai
esityspäivinä? ”Mä oon vähän rauhaton ja kaiketi jollain
tavalla keskittymishäiriöinenkin kaveri. Kirkassa oon nyt yrittänyt
vähän rauhoittua niin, että istun silmät kiinni polvillani
puolisen minuuttia, joskus parikin minuuttia, ja yritän lopettaa
kaikenlaisen sähläämisen. Joskus se toimii, heh. Jollain tavalla
yritän keskittyä ja mennä vähän syrjempään. Oon kyllä
huomannut nyt sen, että parhaat esitykset Kirkassa on olleet
silloin, kun oon jättänyt tuon tekemättä kokonaan. Taidan jättää
sen pois…”
Oletko
taikauskoinen? ”Oon huomannut sen, että roikun tietyissä
ajatuksissa kun ensi-ilta lähestyy, saan niistä varmaankin jotain
turvaa. Kyllä mä sitten uskallan jättää kaikenlaisia rutiineja
poiskin. Mieluiten mä tulisin kymmentä vaille teatterille ja sit
mentäis ja tehtäis meiningillä. Tässä kun tovi vielä höpistään
niin tän illan esityksen kanssa käykin niin. Mutta oon siis todella
huono odottelemaan ja sit jos maski on aikaisin niin jää sitä
luppoaikaa. Odottelu ei oo mun juttu. Onneks Kirka-esitykseen
liittyy paljon sellaista valmistelevaa toimintaa, hommia jotka on
vaan pakko hoitaa esim. kitaran viritys. Mulla on oltava jotain
tekemistä tai muuten alan sählätä kaikkea. Mikä se kysymys
olikaan... hahah!”
Kerro joku
legendaarinen kommellus. ”No Katto-Kassisessa meni lentolaite
jumiin ja jäin katonrajaan roikkumaan... Apua, mä en edes muista
miten mut saatiin sieltä pois, mutta olo oli kun muurinmurtajapallolla, kun heiluin vaijereissa näyttämön poikki ees taas
näyttämömiesten yrittäessä saada laitetta sen jumikohdan yli.
Oli siinä varmaan katsojilla hämmästelemistä, et mitä ihmettä
noi puuhaa, mutta esitystä ei keskeytetty. Sitten on niitä
tapauksia, kun tekee samassa jutussa joka toinen ilta eri roolia.
Päässä on tietty kahden eri roolin matskut ja kerran taas ajatus
sit eksyi biisin mukana seuraamaan hetkeksi väärää roolia.
Kuljin siellä kulisseissa ja tulin vaaterekille ja tais olla
Ari-Matti Hedman kun sanoi mulle, että hetkinen, mehän ei koskaan
kohdata tässä kohtaa juttua. Otin siinä peruukkia pois ja
naureskelin Ari-Matille, että yli kakskyt esitystä tehty ja sä et
muista missä mennään. Sillä samalla hetkellä kuulin iskun jolla
mun olis pitänyt mennä näyttämölle ja en sitten ehtinyt enää.
Läpilaulettu musajuttu ni se oli siinä. Ihan kauhee tilanne eikä
siinä hetkessä sitten millään tavalla hauska!
Kerro joku hyvä
muisto. ”Surffauksessa eka tuubi. Se ei kestänyt varmaan kuin
sekunnin ja turpaan tuli samantien. Pään sisällä se hetki tarjosi
kuitenkin mulle mielettömän elämyksen!”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Kyllä tää elämä kantaa!”
Mitä haluaisit
sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Uskalla
kysyä kun et tiedä tai ole varma! Kun uskaltaa kysyä, siitä tulee
usein keskustelu ja siitä usein oppii jotain sellaista, mitä ei
osannut kuvitellakaan.”
Mitä muuta
haluaisit mahdollisesti itsestäsi kertoa? ”Olkaa ihmiset
kärsivällisiä mun kanssa, kun mä harvoin teen mitään ykkösellä
oikein.”
Osaatko imitoida
ketään? ”Kyllä mä osaan. Mä tykkään napata ihmisten
fysiikkaa ja käytän sitä usein lavalla. Sammyn roolia varten mä
tein tosi paljon duunia, että sain sen fysiikasta kiinni. Kyllä mä
työkavereista puheimitaatioitakin harrastan, mutta en sillä uraa
lähtisi rakentamaan. Onneksi meillä on Tammisen Jarkko.”
Mikä
sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Obelix! Jos sillä on joku
ongelma, se hoituu kädenkäänteessä, mutta ne toimintamallit ei
ehkä oo kopioitavissa. Diggailen edelleen Asterix-sarjakuvaa,
jossain vaiheessa keräilin kaikki ensipainoksetkin. Todella hyvin
tehtyjä sarjakuvia joiden parissa on tullut vietettyä monia
ilonhetkiä.”
Jos sinusta
tehtäisi supersankari, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoima? ”Tän
nimi olisi Sählä. En kyllä tiedä, pystyisinkö sillä
supervoimalla mitään ratkaisemaan. Olisi todennäköisesti tilanne
vielä pahemmin sekaisin mun saavuttua paikalle hahhah.”
Jos voisit viettää
päivän naisena, miten viettäisit sen päivän? ”Päiväkö vain?
Yrittäisin varmaan käydä keskusteluja mahdollisimman monen miehen
kanssa. Keskustelujen lomassa olisi mielenkiintoista kokeilla
rakasteluakin. Semmoinen päivä! Upee päivä varmaankin!”
Jos ihminen menisi
syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Ottaisin mukaan kaikki keskenjääneet kirjat, niitä on tosi
paljon. Ruuaksi ottaisin jonkun hyvän thai-kokin valmistaman
päivittäin vaihtuvan aterian ja punaviiniä. Voisin kyllä itsekin
kokkailla, kerrankin kun olisi aikaa. Siellä olisi kaikki
mahdolliset raaka-aineet saatavilla.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit
mukaan? ”Sieltä olisi ikkuna merelle, muulla ei väliä.
Avopuolisoni ottaisin mukaani.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä oon meinannut hukkua muutaman
kerran – ja siis mut on kerran poimittu pohjasta. Mulla on hämäriä
muistikuvia ja haluaisin tietää, että onko ne peräisin unesta vai
onko niin oikeasti tapahtunut. Aika pelottavaa. Niistä hetkistä
haluaisin tietää enemmän.”
Jos sinun
elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka
olisi sinun roolissasi? ”Se olisi ehdottomasti musta komedia, jossa
minua esittäisi Heikki Ranta! Heikki olisi varmasti loistava
meikäläinen!”
Mitä haluaisit
kysyä minulta? ”Mitä sä tekisit, jos ei olisi teatteria?”
Tästähän lähti
taas mielenkiintoinen keskustelu…
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Käyn kotona tsekkaamassa, että jäikö kahvinkeitin
päälle ja jos jäi, keitän ne kahvit uusiksi. Taidan leikata yhtä
työn alla olevaa traileria hetken ja sitten suuntaan kohti Peacockia
ja illan Kirka-esitystä.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät
eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät
vähiten? - Kärsimättömyys
Mikä sytyttää
sinut? - Utelias luonne
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Luottamuspula
Suosikkikirosanasi?
- Saatana
Mitä ääntä
rakastat? - Aalto
Mitä ääntä
inhoat? - Ambulanssi
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Hammaslääkäri
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Tervetuloa!
Kiitos eilisestä Sammysta...Pakko oli heti etsiä tietoa sinusta..Oltiin kaverin kanssa yhtä vakuuttuneita..Taas menee muutama aika hyvällä mielellä kyllä musiikilla on terveyttävä vaikutus..Odotamme seuraavaa..Hyvää kevättä!
VastaaPoista