Haastattelussa Anssi Valikainen

Anssi Valikaisen tapasin heinäkuun puolivälissä Tampereella Public Cornerissa.

1987 syntynyt Anssi on kotoisin Kemistä ja horoskoopiltaan härkä. ”Sit muutin Lahteen opiskelemaan ja nyt oon vähän tamperelainen, vähän lahtelainen, myös helsinkiläinen ja vähän myös kouvolalainen”, selventää Anssi. Asia harvinaisen selvä.

Mitä harrastat? ”No nyt kesällä oon aloittanut tenniksen, sit vähän kalastusta ja talvisin lumilautailua. Mitä laskis harrastuksiksi? Urheileminen, tanssi, kitaran ja trumpetin soitto, kaikenlaiset muutkin instrumentit. Ammatti ja harrastukset vähän niinku risteytyy nyt tässä! Tykkään kokeilla uusia asioita, monesti ne tosin saattaa jäädä sitten siihen...”

Erityistaitosi? ”Mitähän järkevää tähän nyt sanoisi? No mielettömät sosiaaliset taidot! Musiikki ja huumori. En niinkään ite kerro juttuja, vaan mun mielestä mulla on aika hyvä huumorintaju ja jos muut ei ymmärrä, niin se on sitten niiden murhe”, nauraa Anssi.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Voiko olla luonteenpiirre? No mä haluaisin olla karismaattisempi, sellainen luontainen karisma joka tulee varmaan sitten iän ja mahan myötä.Taitoluistelu tai joku vastaava olis ihan mahtavaa. Nyt kun mä oon innostunut tenniksestä, niin haluisin olla Roger Federer. Olis hirveen siistiä osata jotain niin hyvin että olis siinä paras, oikeestaan mitä vaan!” Anssi innostuu.

Onko suvussasi muita tällä alalla? ”Mä oon meidän suvun oikeen pikimusta lammas, meidän suvussa on ainoostaan sairaanhoitajia, lehtimiehiä ja siivoojia. Mummo musta halusi lukkaria ja se yritti opettaa mulle kaikkia mahdollisia lauluja ja runoja, ehkä mä siitä oon saanut jonkinlaisen innostuksen tai sen, että se on kasvattanut mua tähän suuntaan. Mummo toivo vähän eriä mitä loppujenlopuks sai!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Mun pääinstumentti on laulu, sitä mä oon opiskellut täysipainotteisesti neljä vuotta. Mä oon aloittanut musiikkiharrastuksen siten, että oon soittanut ensin kornettia joka vaihtui sitten trumpetiksi, 10 vuotta oon käynyt musiikkiopintoja siltä pohjalta. Sit mä aloin soittaa kitaraa joskus yläasteella, aattelin että tytöt varmaan tykkää kun soittaa kitaraa. Sitä mä oon soittanut nyt kans kymmenen vuotta, ukuleleä mä opettelin soittamaan tähän Sappeen kesäteatteriproggikseen. Sit mä osaan soittaa vähän mandoliinia,ja pianoa (tai koskettimia) mä soitan yhdessä bändissä. Olin siinä trumpetinsoittajana ja taustalaulajana ja kun mulla ei ollut mitään tekemistä, ne pisti mut koskettimiin vaikken ollut edes aiemmin soittanut niitä...Bassoa oon soittanut yhdessä kesäteatterissa, huilua oon soittanut hetken. Eli onhan niitä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Peruskoulun jälkeen mä oon ollut Kemin Kaupunginteatterissa iltanäyttelijänä 2000-2006. Sit pääsin Lahden Kansanopistolle ja kävin sen ekan vuoden. Sit hain Mutelle (musiikkiteatterilinja) ja pääsin sisään. Sitten kuulin, että tulee vielä toinen vuosi Kansanopistosta ja otin välivuoden Mutelta, kävin sen ja sitten neljä vuotta musiikkiteatterilinjaa. Mä en oo vielä valmistunut, mulla on opinnäytetyö vielä vähän kesken. Nätyyn oon hakenut kaksi kertaa ja Teakiin 4-5. Nyt jos sais töitä, niin voisi sitä kautta sitten oppia lisää.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja tästä alasta yleensä? ”Olin hirveen kiinnostunut laulusta jo pikkupojasta asti ja sit tuli murrosikävaihe, pojat sanoi että kuulostan ihan tytöltä kun laulan ja sit se jäi hetkeksi ja jatkoin trumpetinsoittoa. Silloinen Kemin Kaupunginteatterin kapellimestari, nyt jo edesmennyt Itkosen Sami soitti musiikkiopistolle, että tarvittais nuori trumpetinsoittaja näytelmään ”Kolme iloista rosvoa” ja mä pääsin siihen sitten. Se vaikutti tosi kivalta ja mä tykkäsin olla lavalla, oli kivaa kun pääsi vähän näyttelemään ja samalla soittamaan. Sit olin yhteydessä tähän Samiin, että olisko tulossa muitakin juttuja missä pääsisi ihan näyttelemäänkin. Sit Kemiin tehtiin Oliver!-musikaali ja hain siihen ja pääsin mukaan. Sitä kautta pääsin tosi nuorena iltanäyttelijäksi ja sain tehdä tosi paljon juttuja. 12-vuotiaasta asti se on ollut siis jo niin, että tää on mun juttuni ja tätä mä haluun tehdä”, kertoo Anssi.

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla alkoi rullaan kaikki filosofiset ajatukset päässä heti...Mä haluun vaikuttaa yleisöön jollain tapaa, tuottaa niille jonkinlaisen tunteen. Mutta kuitenkin, kun oon ite tämmöinen ujo ja teatterista tykkäävä nuorimies, niin on kiva olla joku muu! Saa olla näkyvillä jonkinlaisena toisena tyyppinä ja pystyy olemaan eri tavalla avoin ja auki ja toteuttaa itseään sitä kautta, kun ei ole oma itsensä. Voi olla vaikka ihan hirveä kusipää tai todella sankarillinen tyyppi. Tai oikeestaan ihan mitä tahansa!”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Mä ohjaisin, se kiinnostaa mua ihan hirveästi tälläkin hetkellä. Joskus varmasti tuun ohjaamaan jotain juttuja. Jos se ei olis teatteria, niin sit mä voisin laulaa pelkästään, et joku sellainen esiintymisammatti tai joku palveluammattikin.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olis siistii sanoa, etten oo tehnyt päivääkään rehellistä työtä. Tai siis kunniallista työtä! Mut mä oon ollut yhden kuukauden lehtimyyjänä, se oli ihan kauheeta. Olin silloin 15-vuotias ja sain valehdeltua, että nyt mulle tuli este, et mun täytyy lopettaa tää. Yhden kesän oon ollut myös grillimyyjänä. Tykkäsin siitä kyllä, mutta kun humalaiset tulee yöllä ostaan jotain gluteenitonta hampurilaista niin huh huh!”

Onko sinulla esikuvia? ”Onko niiden pakko olla näyttelijöitä? Jaa ei. No sit mä sanon ensimmäisenä että Jari Litmanen! Ei pelkästään se, että miten hyvä jalkapalloilija hän on, vaan myös se, että minkälainen intohimo ja sellainen päättäväisyys sillä on ollut jalkapalloa kohtaan. Suomalaisista näyttelijöistä on ihan lapsesta saakka ollut Pekka Autiovuori mun lempinäyttelijäni, ja sit tietenkin kaikki keneltä on saanut opetusta ja ne kenen kanssa on saanut työskennellä. Kansainvälisistä ehkä Russell Crowe ja Kevin Spacey.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No tää on helppo, eli Freddie Mercury! Se on kautta aikojen ehdottomasti kovin tenori, sen kans olis tosi siistii laulaa. Mut sit mä mietin, että täytyy valita joku sellainenkin, joka ei olisi ihan NIIN kova laulaja, ettei se laulaisi mua ihan suohon. Siitä tulikin mieleeni, että haluaisin laulaa Väinämöisen kanssa dueton...se laulais mut kirjaimellisesti suohon! Kalevala-musikaali! Mutta Freddie Mercury se on, kovaa ja korkealta. Ja napaan asti auki oleva kokopuku molemmilla”, Anssi nauraa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Oon näytellyt Kemin Kaupunginteatterissa, Tornion kesäteatterissa, Konttisen kesäteatterissa Rovaniemellä, Pesäkallion kesäteatterissa Lahdessa, Hilarius-hiirenä, Lahden Kaupunginteatterissa työharjoittelussa, Kouvolan teatterissa ja Eurooppa Nelosessa. Tärkeimpiä rooleja ehkä ollut eka iso roolini Kemissä, ”Kevään herääminen” ja siinä Melchior, Tornion kesiksessä olin Vaahteranmäen Eemeli. Se oli muuten jännä rooli, piti blondata hiukset ja kulmakarvat, ja kahdesti kuussa piti vetää Veet´illä säärikarvat pois miehekkäästi! Lahden Sinfonialla Jesus Christ Superstar, olen siinä Pilatus. Se on kyl tän hetken tärkeimpiä rooleja, elokuussa on nyt taas muutama veto, vuoden tauon jälkeen. Siinä on sinfoniaorkesteri, Dominante-kuoro, Hintsasen Sami, Saara Aalto, Sam Huber, Hannu Lepola Rajattomista... Se on suurin rooli, mitä oon päässyt tekemään. Sit Suomen Musiikkiteatteri-ensemblessa oon tehnyt Rentin.”

Onko sinulla jotain haaveroolia? ”Musikaaleista Hairin Berger, sit Romeon ja Julian Thybalt, ja muutenkin jotain pahiksen rooleja olisi siistiä päästä tekeen, ne kiinnostaa mua aika paljon. Joku Dracula olisi ihan mieletön!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Vaikee sanoa nimiä kun ei kuitenkaan tiiä, että minkälaista se olisi näytellä jonkun kanssa, mutta olisi varmaan aika siistiä näytellä Hannu-Pekka Björkmanin tai Tauno Palon kanssa. Sen pitäis olla sellainen näyttelijä, jonka kanssa synkkais jutut, joka kuuntelis ja jonka kanssa olisi hyvä olla. Sellainen, johon pystyy luottamaan ihan täysin. En lähtis tähän mitään nimiä nyt heittämään...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Harvoin, mutta jos oon katunut niin sieltä on kyllä aika äkkiä noustu että helkkari, onhan tää maailman siistein ammatti! Ehkä sellaisessa tapauksessa kaduttaa, jos on kertynyt liikaa hommia, mutta silloinkaan ei ammatinvalinta harmita vaan se, että on haalinut liikaa töitä. Kun ei kerkee kaikkea hiomaan niin timantiksi kuin haluaisi.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Semmoinen energia tai fiilis, sellainen järjetön nosto, minkä siitä saa kun tulee esityspaikalle ja kun näkee ne tyypit ja pidetään yhdessä hauskaa eikä oteta kaikkea turhan tosissaan. Otetaan yleisön suunnalta tulevat fiilikset ja kicksit vastaan ja annetaan niiden vaikuttaa. Se on tosi siistiä kun lähtee näytöksestä ja on ollut hyvä veto ja itsestäkin tuntuu siltä, että jollain tapaa ylitin itseni. Ne energiat mitkä siitä saa!” Anssi hehkuttaa.

Entä miinuksia? ”Aika ei riitä mihinkään muuhun, ja sit jos riittäs johonkin, niin todennäköisesti on eri paikkakunnalla missä haluaisi olla. Yhtä matkustamista ja ajansäätöä, eikä oo missään vaiheessa sellaista tasasta. On vaikeeta suunnitella asioita etukäteen puolta vuotta pitemmälle, ja ei saa vietettyä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa niin paljoa kuin haluaisi. Välillä on sellainen lohduton riittämättömyyden tunne, että miten musta tulis parempi näyttelijä, sellainen itsesäälissä rypeminen joka mua itteeni inhottaa tosi paljon!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Oon tehnyt aika paljon lasten rooleja, mutta toivottavasti se aika on nyt ohi. Ehkä mä huomaan tekeväni sellaisia rooleja, jotka on vähän niinku sellaisia syrjäänvetääntyneempiä, sisäänpäinkääntyneitä. Ehkä vähän huono puoli kans mun näyttelijäntyössä, haluaisin olla enemmän auki. Ne on ollu vähän sellaisia, että niillä on joku salaisuus tai ristiriita.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Epäonnistuminen inspiroi, koska tulee sellainen olo, että perkele kyllä mä näytän vielä ja pystyn tekemään paremminkin! Se myös inspiroi kun näen taitavia ihmisiä, ihan missä tahansa alalla ja missä tahansa työssä. Saan siitä ihan älyttömästi energiaa, kun nään kun joku nauttii työstään ja on taitava.”

Podetko koskaan ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Mulla teatterissa ei oo ikinä sellaista hysteeristä jännitystä. Enskarissa mua saattaa jännittää tai sitten jos on tuttuja katsomassa. Kiva pikku kutkutus tuolla vatsassa, perhosia! Sit jos lavalla on roolissa joku vaikea toiminto, niin se saattaa jännittää. Mutta sitten kun mä esiinnyn omana itsenäni, eli jos soitan yksin, uusi tilanne tai laulan jonkun aiemmin tuntemattoman biisin niin se kyllä jännittää! Kädet tärisee ja jalat meinaa lähteä alta. Omana ittenäni esiintyminen on mulle paljon pahempi juttu!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Rutiinit tulee kyllä jokaisesta proggiksesta erikseen. Se mitä ennen esitystä tapahtuu on jopa sellaista minuuttipeliä, et mä katon kelloa ja nyt mä teen noin ja noin. Samantapaiset kulut tulee rakennettua sinne lavan taakse, kun lavalla tekee ensin tän ja sitten tän. Aina kun mä improan, niin jotta mä menisin tyhjällä päällä lavalle niin mä laulan hiljaa mielessäni ”Tuiki tuiki tähtönen”, jotta en ajattelisi mitään ylimääräistä. Jokaiseen juttuun kuuluu tietysti myös aina kehon lämmitys ja äänen avaus.”

Kerro jokin hassu sattumus! ”No Tornion Eemelissä kävi näin... Eemeli oli ostanut markkinoilta leipälapion ja limupullon, ja esittelee Aatu-rengille niitä. Eemelin isän pitäisi tulla keskeyttään se juttu ja tarttua Eemelin kädessä olevaan limupulloon minä hetkenä hyvänsä. Alan ihmetellä kun kukaan ei tartu pulloon, kerron sitten kaikkea mahdollista siitä leipälapiosta. Kului varmaan 15-30 sekuntia mutta se tuntui tunnilta! Jälkeenpäin menin sitten ”isältäni” kysymään, että miksei se tullut, niin se vastas että ”Mulle tuli sellainen ajatus”. Se oli ainut selitys..”

”Sit toinen juttu... Tehtiin Onnellista miestä ja juttelen siltainsinööri Jaatisen kanssa jotain ja yhtäkkiä tuntuu jotain märkää päässä. Joku lintu paskoi mun päähäni! Katsoin kättäni, katsoin yleisöä, katsoin Jaatista ja se ei tiedä miten päin olisi siinä ollut”, muistelee Anssi kesäteatterikokemuksiaan.

Kerro joku hyvä muisto? ”Hakalan Taavan ohjaama Maurimyrsky tehtiin Kemiin ja ensi-iltabileissä se veti mut ja pari muuta iltanäyttelijää sivummalle ja sanoi, että ”Te ootte todella kehityskelpoisia tyyppejä!” Tuli ensimmäistä kertaa ohjaaja sanomaan mulle, että kannattaa ottaa tosissaan tää juttu ja kannattaa jatkaa tällä linjalla. Se on erittäin lämmin muisto kyllä. Onneks on ollut tuollaisia rohkaisijoita, jotka on tullu sanomaan ihan suoraan!”

Mistä haaveilet? ”Haluaisin nähdä mahdollisimman paljon maailmaa, avartaa maailmankatsomustani ja nähdä kaikenlaisia erilaisia kulttuureja. Että olisi kaikki hyvin, olisin terve ja olisin onnellinen.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Toivoisin näkeväni itseni perheellisenä ja työllistyneenä miehenä, missä päin Suomea tahansa!”

Mitä on luvassa syksyllä? ”Elokuussa tulee se Pilatus, ja Kouvolaan tulee syyskuun alussa Sydämeni laulu, Aleksis Kiven elämästä kertova musikaali. Siinä näyttelen Julius Krohnia, yhtä Kiven kaveria.”

Mottosi? ”Think like a man of action, act like a man of thought!”

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Hyvää kesää, lomailkaa, relatkaa, syökää makkaraa, kalastakaa, uikaa, nauttikaa ja tulkaa kattoon Sappeelle Noin seitsemän veljestä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mä osaan imitoida Aku Ankkaa! (näin) Sit mä osaan myös imitoida Hilarius-hiirtä, koska mä oon ollut Hilarius-hiiri!” (naurua ja hiirenä puhumista)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla kaikki Turtlesit! Ne oli mun lemppareita kun olin pieni poika.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tekisin kaikkia tyttöjen hommeleita ensin ja sen jälkeen tekisin kaikkia poikien hommeleita!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Akustisen kitaran ja jonkun naisen tuudittaan mut uneen, ja ruuaksi savustettua kalaa.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Mulla on eriväriset silmät ja runsas rintakarvojen kasvu!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kiitos

Mistä sanasta pidät vähiten? - Verkostoituminen

Mikä sytyttää sinut? - Tulitikut ja bensa

Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsesääli

Mikä on suosikkikirosanasi? - Punainen perkele

Mitä ääntä rakastat? - Kun on niin hiljaista, että kun tupakkaa imee niin kuuluu se palamisen ääni

Mitä ääntä inhoat? - Kun styroksi hinkautuu vastakkain

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Jalkapalloilija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pilvenpiirtäjän korkeimman kerroksen rakentaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Morjensta, meehän takasin!

Haastattelussa Jari Ahola

Jari Aholan tapasin heinäkuun alkupuolella Tampereen Amarillossa.

Tampereella 1976 syntynyt Jari on horoskooppimerkiltään leijona ja kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärme. ”Koen olevani hyvin voimakkaasti tamperelainen.”

Harrastuksinaan Jarilla on frisbeegolf, lumilautailu, konsolipelaaminen, saunominen ja hyvä ruoka. ”Rakastan grillaamista ja hampurilaisia ja wingsejä. Tykkään tehdä ruokaa ja järjestää illanistujaisia hyville ystäville. En oo mikään baareissa luuhaaja, ystävien kanssa illanvietto kotona tai mökillä on ihan parasta”, Jari kertoo.

Erityistaitosi? ”Laulu, positiivisuus, huumori. Mä en kyllä hirveen helpolla synkkyyteen vaivu ja musta on helpompaa olla iloinen kuin pahalla tuulella.”

Minkä taidon haluaisit osata tai oppia? ”Haluaisin olla akrobaattisempi ja tietysti parempi tanssijakin. Olis liian kliseistä sanoa että ainahan kaikessa on parantamisen varaa, mutta sekin on totta. Kun kausi on ohi, niin kattoo että mitä mä tästä kaudesta opin, että okei mä opin taas lisää niinku rytmitajua, ei tarvi ottaa niin nopeasti kiinni toisen repliikeistä ja semmosta. Vaikeeta sanoa mitään erityistä, mutta mä koen olevani ihmisenä semmoinen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Koitan kehittyä jatkuvasti, niin ihmisenä kuin ammatissanikin.”

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Äidin äiti oli Tampereen Teatterin kuorossa, mutta ei oo muita. Kaikki muut on oikeissa töissä...” Jari nauraa.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa osaan soittaa. Oon ollut pianotunneilla, mutten voi sanoa osaavani soittaa pianoa. Rumpuja kans oon soittanut.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakista valmistuin teatteritaiteen maisteriksi 2004. Lahden kansanopistossa olin sitä ennen vuoden teatterilinjalla eli 1999-2000 ja siitä pääsin suoraan Teakiin. Nätyyn hain kaksi kertaa ja Teakiin kolmannella kerralla sisään. Monesti tuli kyllä fiilis etten enää kokeile! Sitä luulee 23-vuotiaana olevansa jo elämänsä päässä, vaikka kaikki on vasta alussa. 1997 Virgo-musikaali avasi mulle tän teatterimaailman ja siitä meni kolme vuotta että pääsin Teakiin, omasta mielestä ne oli erittäin pitkät kolme vuotta! Nyt kun katsoo taaksepäin, niin sehän on aivan naurettavan lyhyt aika, mutta ne on kyllä valtavan kovia pettymyksiä kun ei pääse kouluun.”

”Sit laulutunneilla olen käynyt, ´97 Juntun Juha ohjasi mut omalle laulunopettajalleen ja sinne mä sitten kärräsin mun pienen omaisuuteni, sijoitin tavallaan itseeni ja näköjään se kannatti koska siitä ammatti tuli.”

Entä mahdolliset muut opinnot? ”Mä oon käynyt myös kauppiksen, myyntiedustaja-merkantti. Tajusin jo siellä, että ei oo mun alani mutta tulipa koitettua... Vähän aikaa niitä hommia teinkin ja se tunne vaan vahvistui, ettei todellakaan oo mun juttuni. Koin yhteenkuuluvaisuutta ja tajusin ekaa kertaa oman heimoni Virgossa, ja sen jälkeen se olikin ensimmäistä kertaa mun elämässä täysin kirkasta, että tätä mä haluan!” muistelee Jari.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Armeija-aikoinani ´96 luin lehdestä Kristiina Haltun haastattelun ja hän puhui jotenkin niin kauniisti teatterista ja mä kiinnostuin. ”Voi veljet, olispa samanlainen intohimo itselläkin tehdä jotain!” Kun pääsin armeijasta, mä tein vähän aikaa myyntiedustajan hommia ja se ei tuottanut mulle sitä täyttymystä. Mulla oli koko ajan palo, että johonkin suuntaan tästä pitäisi mennä, jotta löytäisin itseni ja paikkani tässä maailmassa. Se lehtijuttu avasi silmäni!”

”Sen jälkeen mä rupesin käymään Tampereen Teatterissa ja ”Näyttele henkesi edestä”-näytelmän kävin kattomassa varmaan kymmenen kertaa. Mun mielestä se ei mikään kovin kummoinen näytelmä ollut, mutta kävin ihan opiskelumielessä katsomassa sitä. Mä kävin eri iltoina siellä ja seurasin, että miten tuo näyttelijä tekee tuon ja imin sitä oppia itteeni. Sit mä menin kirjastoon ja lainasin Brechtit ja Tsehovit ja sain oikeen semmoisen yliannoksen, mulle tyypilliseen tapaan kaikki heti ja täysillä...Mulle oli varattu työvoimatoimistosta ammatinvalintapsykologille aika, menin sinne ja kysyin, että miten tässä maassa pääsee näyttelijäksi. Se katto mua vähän epärealistisesti ja sano jotenkin sillai, että ”Täytetääs nää laput vielä ja katsotaan että mille alalle sä soveltuisit!” Mä sanoin, että mä tiedän ensimmäistä kertaa elämässäni mitä mä haluan, että please kerro mulle!” Se katto mua vähän aikaa ja sanoi, että ”Sä taidat olla tosissasi!” Sit se kertoi mulle Teakista ja Nätystä. Teakin mä tiesin, mutta Nätystä en ollut aiemmin edes kuullut vaikka olen tamperelainen!” muistelee Jari.

”Keväällä 1997 oli muutama päivä hakuaikaa Nätyyn, tein nopeesti ennakkotehtävät ja hain ja tipuin heti... Ei se mennyt ollenkaan putkeen, vaikka olin itteeni psyykannut. Sit mä näin tv:stä jutun, että nuorisomusikaali Virgo on tulossa ja tavallaan se kiinnosti, toisaalta taas epäröin että uskaltaisinko tollaseen mennä mukaan. Sit äiti alkoi kannustaa mua ja sanoi vievänsä mut vaikka väkisin sinne pääsykokeisiin. Muistan kun mentiin sit sinne kokeisiin Tampereen Teatterille ja sanoin äidille, että mä en ainakaan sitten tanssi! Siitä 20 min ja koreografi Nummisen Ari tanssittaa pelkästään mua, ”Hei sää, tuus vielä!” No mä tuun ja improan jotain ja Toikan Ari soittaa rumpua ja mä tanssin enkä ymmärrä yhtään mitään mistään. Jälkikäteen oon kysynyt, että mitä siinä oikein tapahtui. Mulla oli kuulemma niin omalaatuinen tapa liikkua ja ne diggas siitä. Että toi jätkä ei oo selkeesti ikinä tanssinut, mutta se pistää kaikkensa peliin!”

”Lopulta mä sain sen kirjeen, että ”Sinut on valittu mukaan Virgo-musikaaliin!” Se onkin ollut kaikista tärkein vaihe mun teatteriopinnoissa, oli huikeeta päästä tekeen kaikki alusta lähtien. Jokaisella oli oma osastonsa, me siivottiin, oltiin narikassa ym. Se oli hieno koulu oppia näkeen, että kuinka valtava määrä ihmisiä tarvitaan yhden teatteriesityksen tekemiseen! Se vuosi viimeistään kirkasti sen ajatuksen, että mä haluan näyttelijäksi. Sit hain Teakiin ekaa kertaa, pääsin kolmanteen vaiheeseen ja sit tipuin. Se antoi kuitenkin enemmän uskoa.”

”Virgo-vuotena olin saanut paljon kehuja ja kannustusta just Ari Nummiselta ja Heikki Paavilaiselta, ”sulla on poika emmeitä, jaksa vaan ja eti vaan paikkasi!”. 75 esitystä oli Virgosta ja se oli kyllä täysin korvaamatonta aikaa, parasta teatterikoulutusta mitä vaan voi kuvitella! Sit Virgon jälkeen mä sainkin vielä mahdollisuuden olla avustajana. Muutamia virgolaisia pääsi vielä ”Suuri Viikinkiseikkailu”-musikaaliin. Se olikin sit taas vähän vastakkainen kaiken sen hypetyksen jälkeen, me esiinnyttiin yhtäkkiä vain muutamille kymmenille ihmisille ja kukaan ei tykännyt meistä. Kriitikot haukku... Se oli opettavaista. Hieno kokea niin nopeassa syklissä ihan parasta ikinä ja yleisön ja oman esiintymisen huuma. Ja sit ykskaks sellainen täydellinen epäusko, näyttelijät pudistelee päätään ja tää on ihan hirveetä sontaa, ja yleisö ja kriitikot oli samaa mieltä.”

Oletko esiintynyt koulun näytelmissä tai sukujuhlissa nuorempana? ”Yläasteella piti tehdä äidinkielessä joku lehti tai kuunnelma tai vastaava, ja me päätettiin tehdä sketsielokuva Viiltäjä-Jaakko. Siitä tuli kulttielokuva ja opettaja rakasti sitä, näytti sitä kaikille. Koulussa olin realisti, ei käynyt mielessäkään että haluaisin näyttelijäksi, halusin jonkun oikeen ammatin. Aattelin, että näyttelijänä tässä maassa pitää olla Roineen tai Milonoffin sukua, eihän tällainen tavallinen pulliainen mihinkään pääse! En oo ikinä ollut sellainen sukujuhlissa esiintyjä, oon ollut aika ujo. Nyt tietenkin kaikki sukulaiset romantisoi, että ”Joo joo, kyllä olit aina sellainen ja kyllä sen jo tiesi etukäteen” mutta mää väitän kyllä että ei varmana tiennyt!”

Miksi olet näyttelijä? ”Mä oon tarinankertoja, se on mun sielu. Mä saan suurimmat kicksit siitä kun kerron tarinaa. Se oli kyllä mulla jo pienenä. Tykkäsin kertoa intensiivisesti tarinaa ja halusin saada ihmiset nauramaan, liikuttumaan, jännittämään ja vähän pelkäämäänkin. Haluan tuottaa ihmisille sellaisia hetkiä, että kun ne tulee teatteriin niin ne oikeasti kokee asioita. Vaikka oon tehnyt koomisia rooleja, en kuitenkaan koe olevani koomikko. Yhtä paljon nautin siitä, kun joku tarina saa ihmiset itkemään. On tärkeä tehtävä saada välittää tunteita. Tässä Pyynikin jutussa on yks sellainen kohta, jossa me Kaisan (Mattila) kanssa ollaan jemmassa, mä tykkään tarkkailla ihmisiä. Saan itte ihan valtavasti siitä kun näen miten ihmiset viihtyy ja miten ne reagoi. Tulee sellainen tietynlainen ylpeys kollegoiden tekemisestä, että ”Kohta tulee Se Juttu ja NYT ne nauraa ja JESSS!”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vaikee sanoa yksittäisiä. Työviksessäkin on niin paljon, on suuri etuoikeus tehdä heidän kanssaan töitä. En haluaisi oikeestaan ketään nostaa Suomesta erityisesti. Mutta pakko sanoa kyllä, että Janne Reinikainen! Mä tykkään sen rytmistä. Se on loistava koomikko, mutta tekee myös todella loistavasti tragediaa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Vedän sen verran kotio, että vastaan Petra Ahola, vaimoni. Ja Kaisa Mattila. Molemmat siitä syystä, että ne tekee vastanäyttelijöistään paremman. Ne tarjoo niin hyvin, ne hengittää toista eikä tuuppaa sitä omaa näkemystään, ja ovat tosi herkillä. Parhaat näyttelijät pystyy tekeen muista vielä parempia!”

Onko sinulla jotain unelmaroolia? ”Tuntemattoman sotilaan Hietanen ja sen takia, että sillä on se Turun murre ja mä en puhu pätkääkään sitä, siinä olisi haastetta. Ylipäätään oikeat, historialliset henkilöt kiinnostaa. Pääsis oikeesti esittämään sen elekieltä ja olemista, tavallaan sain Mozartin tehdä Amadeuksessa, mutta kukaan ei tiedä oikeesti miten se liikkui. Jos olisi joku ihminen, josta olisi videomateriaalia. Esimerkiksi Kurt Cobain, se olisi upee rooli tehdä ja hän on vaikuttanut muhun hyvin paljon myös musiikillisesti!” hehkuttaa Jari.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”James Hetfieldin kanssa ehdottomasti, hän on yksi mun musiikillisista esikuvistani. Sen karisma esiintymisissä on huima ja se hyväntuulisuus. Samalla se pystyy leikkaan esim. pelottavaksi, sillai tarinankertojana. Mä sain olla muutaman metrin päässä kun se lauloi ”One”, 2009 Hartwall Areenalla, se mykisti mut kyllä. Miten se siihen eläytyikään! Mä oisin voinut kuvitella, että kaveri joka on vetänyt 20v samaa biisiä olis jo kyllästynyt omaan biisiinsä niin että kunhan vaan vetäsee. Ei, päinvastoin! Koko mies kertoi sitä tarinaa siitä biisistä.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon vieraillut Lappeenrannassa ja Lahdessa, kesäteattereista Hämeenlinna, Pyynikki, Ikaalisten Kylpylän kesäteatteri ja nyt oon Työviksessä. Suurin unelma ikinä on päästä Työvikseen, kyllä se on mun NHL! Mä en halua tuolta mihinkään. Mulle ei oo olemassa korkeempaa tasoa mihin voisin päästä, koen olevani hyvin onnekas. Nyt vaan seuraavaks pitää saavuttaa se taso ja paikka, ja tulla paremmaksi, kantavaksi voimaksi koko teatterissa.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi merkittävimmät roolityösi? ”Jesus Christ Superstarissa Jeesuksen rooli, se oli mun taiteellinen opinnäytteeni ja ensimmäinen ammattilaisroolityöni, läpisävelletty ja sairaan vaikea ja haastava. Sit Mauno Vuonna 85-musikaalista, se vaan on niin käsittämätöntä ettei sitä voi edes selittää. En välttämättä tuu toiste urallani kokeen sellaista. Sitten Last 5 years-musikaali ja siinä Jamien rooli, se oli niin haasteellinen että oikeastaan koko viime kesä meni sen kanssa. Sit se Amadeus... Kaikki roolit on kuitenkin mulle kuin omia lapsia!”

Olet nyt Työviksessä kiinnityksellä, miksi? ”Olin freelancer hetken ja taloon tulin freenä. Nyt kun mulla on kaksi pientä lasta, en mä kestäisi sitä reissaamista. Koen että se on mulle suuri etu olla kiinnityksellä, mun ei tartte käyttää aikaa auditioneihin eikä mun tarvi todistella, että antakaa mulle mahdollisuus. Nyt mä voin oikeesti ottaa riskejä ja ne jos mitkä just kasvattaa. Jos mä olisin freelancer, mä menisin helpommin omilla mukavuusalueilla ja semmoisilla, jotka on mun vahvuuksia, jotta mä voisin pedata jo seuraavaa työtä. Nyt mulla on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia rooleja, suuria ja pieniä. Joskus on sellaisia rooleja että ihan miettii, että mitäs mut tähän castattiin, no okei se rooli tehdään silti ja sit kun saa vielä tuollaisten huippuammattilaisten kanssa tehdä mitä Työviskin on täynnä, niin en koe että olisi mitään järkevämpää tällä hetkellä kuin olla Työviksessä kiinnityksellä”, Jari summaa.

Taustalla Tampereen Teatteri / kuva Teatterikärpänen

Mitä on parasta työssäsi? ”Katsojien katseet! Lavalta näkee kaiken. Mä tykkää katsoo kesken esityksen sillai ihmisenä ihmistä, mä saan siitä kicksejä, että ompa noilla hyvä meininki ja noi on varmaan pariskunta ja sen sellaista. Loppukiitoksissa ainakin mä koen sellaista suurta kiitollisuutta siitä, että mä saan tehdä tätä ja se vetää nöyräksi. Kuten aiemmin sanoin, oon tehnyt paljon erilaisia hommia ja ollut eksyksissä elämässäni ja kokenut elämän joskus epämiellyttäväksikin, niin nyt mulla ei oo kyllä mitään valittamista! Joka kerta miettii, että mulla on kyllä tällä hetkellä asiat todella hyvin!”

Entä miinuspuolia työssäsi? ”No työajat. Kuusi päivää viikossa klo 11-22 ja välissä tauko. Ei siinä usein kavereita ehdi näkeen. Joskus on tosi epämiellyttävää tonkia ja avata ittensä, niin kuin olin just kokenut avioeron muutama vuosi sitten ja aloin tekeen Jamien roolia, joka tavallaan kans kertoo avioerosta ja viiden vuoden suhteesta. On välillä tosi rankkaa, kun sellainen rooli osuu kohdalle, että onko mun pakko tonkia tätä ja jättäkää mut rauhaan. Näin jälkikäteen aateltuna se oli kuitenkin ihan mahtava terapiasessio, mulla oli hieno tilaisuus purkaa se avioero roolin kautta ja ikään kuin salaa tuoda se suoraan yleisölle.”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Sellaiset alastatus-roolit niin kuin Mauno, jonkinsortin reppana, ruma ankanpoikanen-tarina. Sellaistahan on kiitollista tehdä! Mutta itseasiassa en osaa oikein sanoa, koska mä toivoisin olevani monipuolinen näyttelijä, joka pystyy tekeen laidasta laitaan ja pyrinkin itteeni siihen suuntaan kehittämään. Jossain vaiheessa aattelin, että pahisroolit, mutta niitä ei oo sittenkään niin kiva tehdä. Monesti ainakin mulla se synkkyys jää vähän päälle. Illalla kun kotiutuu, niin kyllä on Maunona mukavampi mennä kotiin kuin Mikkona (Anna-Liisasta), siinä on vissi ero! En yhtään arvota niitä töinä, se on ainoostaan se, että kumpi on itelle helpompi. Vaikka Mikko ei ollut sillä tavalla edes kunnon pahis, mutta esim. Lahdessa Leyla ja Daniel-näytelmässä olin äärioikeistolainen uusnatsi. Oikein tunsi kuinka yleisö loppukiitoksissakin vielä mietti, että pystyykö tolle taputtaan, että toi on niin inhottava ällötys! Maunosta jää sellainen boosti päälle kyllä, saa leikkiä rokkitähteä oikein luvan kanssa ja joku vielä maksaa siitä!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Intohimo yleensä. Jos joku ihminen on innoissaan, ihan sama mistä asiasta, niin siinä on pakko olla jotain. Oli se sit jääkiekko tai teatteri. Sama niin kuin musiikissa, mä inhoan sellaista että vaan kuulostaa hyvältä. Joku Metallica tai Nirvana on mulle niin tärkeitä, ne pistää ittensä likoon ja se on täynnä intohimoa. Se jos mikä inspiroi mua!”

Kärsitkö koskaan ramppikuumeesta? ”En, koen sen olevan terveissä mitoissa. Jos mua ei yhtään jännittäisi niin olisin huolissani, koska koen olevani valmistautunut ja tosissani ja joku on sanonut hienosti, että ”Jännitys on purkautumatonta innostusta”. Se on suurta intoa siitä, että miten tää kaikki menee. Kiinnitys vielä hyvällä tapaa on tuonut sen, että sen joutuu kohtaan niin usein sen jännityksen, parhaimmillaan 5-6 kertaa viikossa, niin jos koko ajan jännittäisi liikaa niin ei tätä pystyisi tekeen. Kyllä siitä pitää pystyä nauttimaan, silloin yleisökin nauttii!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Ruoka on tosi tärkeetä. Mun pitää melkein syödä viideltä, riippuen tietysti roolista, mutta jos on vähänkään isompi rooli niin kanaa ja pastaa, nuudelia ja kanaa... Mulla pitää olla sellainen olo, että mulla on energiaa! En voi liian lähellä esitystä syödä mutten myöskään liian kaukana. Taikauskoinen mä en ole. Joskus mun piti käydä kaikki repliikit läpi. Last 5 yearsissa mun piti käydä koko teos aina läpi, eli jos mulla oli illalla esitys niin mä tavallaan vedin kaksi esitystä, koska ekan lauloin suihkussa läpi. Silloin mulla on hyvä olla lavalla ja mä nautin itse siitä kun on kunnolla valmistautunut, millä tavalla sen sitten tekeekin.”

Tunnistaako ihmiset sinua kun liikut tuolla kaduilla? ”Joo kyllä, outoahan se on. Maunoksi mua kutsutaan enemmän kuin Jariksi, eikä siinä mitään...Kiva jos on jollain tapaa jäänyt mieleen. Mulle saa aina tulla puhuun, se on hienoo vaan!”

Kerro joku hassu sattumus? ”Kasivitosen olen kerran vetänyt oksennustaudissa, ämpäreitä oli siellä täällä ja välillä kävin lavan sivussa oksentamassa ja lavastamon puolella oksensin kerran lavuaariinkin... Sit yks legendaarinen tapahtui muuten Hämeenlinnan Kesäteatterissa, ”Tapsa, Toivo ja rakkaus”-näytelmässä. Loppukohtauksessa (jossa ollaan Taivaassa) jostain kumman syystä aivan yhtäkkiä aivan j-ä-r-j-e-t-ö-n lentomuurahaisarmeijan hyökkäys! Me ollaan aivan yltä päältä niissä, kuin jostain elokuvasta. Yritetään siinä laulaa viimeistä biisiä eikä siitä tuu yhtään mitään. Niitä meni suuhun ja kaikkialle! Jälkikäteen saatiin selville, että se päivä oli tarkka päivä ns. prinsessalennolle, eli ne muurahaiset lähettää nää prinsessat matkaan ja me oltiin just siinä reitin varrella!”

Kerro joku hyvä muisto? ”Eka ammattilaisesitys oli Lappeenrannassa ja ensi-ilta, tulen viimeisenä kiitoksiin Jeesuksena ja koko yleisö nousee pystyyn. Se on tuuperruttava kokemus, ei sitä osannut oikein ottaa vastaan. Se oli jotain niin suurta, että ei voinut muuta kuin itkeä, koska ei voi saada hienompaa lahjaa yleisöltä oman uran alulle kuin se, että kaverit kannustaa seisaaltaan. ”Oot oikealla alalla, anna mennä vaan!” Olin silloin vielä siis Teakin neloskurssilla. Sit kun tulin ensi-iltakaronkkaan, niin koko työryhmä nousi samoin seisomaan. Lämmöllä muistelen Lappeenrantaa, siellä oli hienoja ihmisiä ja tuommoisen tunnustuksen antaminen jollekin vaatii ihmiseltä aika paljon, sillä me ollaan niin perikateellista kansaa. Myös me näyttelijät ollaan sellaisia, että kadehditaan toisiamme eikä pystytä sanoon, että ”Sä teit tänään tosi fantastisen roolin!”

Kun joku rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Kun Virgo loppui, niin oli aika vaikeeta tulla viimeiseen biisiin, silloin kyllä itkin enkä pystynyt laulamaan. Silloin sitä varmaan ajatteli, että tässäkö tää nyt oli koko mun teatteriurani. Saas nähdä mitä tapahtuu kun Vuonna 85 loppuu, koska jos jotain roolia on tehnyt 6-7 vuotta niin... Mutta kyllä mä sillai fatalisti oon, että aikansa kutakin ja kohti uusia haasteita. Mieluummin kattoo eteen päin. Niin kuin Eppu Normaali sanoo ”Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voit nähdä peilistä!” Siinä se jotenkin kiteytyy kaikki, se voisi vaikka olla mun mottonikin”, kertoo Jari ja huomaamattaan vastaa jo yhteen tulevaan kysymykseen samalla.

Mitä töitä sinulla on luvassa syksyllä? ”Yhtä en voi vielä paljastaa.. Oon sillai kevennetyllä nyt (kun meille on tulossa lokakuussa perheenlisäystä), Liz-musikaalissa teen kaksi pienehköä roolia, oon James Dean ja Montgomery Clift. Ja muita juttuja en siis voi vielä kertoa..”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Koen, että varmasti tulen jossain vaiheessa ohjaamaan tai käsikirjoittamaan jotain, se on mulla niin voimakas kutsumus. Mutta mä en hätäile, mä ootan oikeeta aikaa...”

Mistä haaveilet? ”Että pääsisi perheen kanssa Kanadaan melkein vuodeksi. Länsi-Kanadaan, Calgary-Vancouver – akselille. Se on koko perheen yhteinen unelma. Mikä jottei tekis siellä jotain teatteria tai kirjoittais siellä tai mitä tahansa, ja vähän jääkiekkoakin. Olen intohimoinen Calgary Flames- fani ja yksi unelma olis päästä katsoon niiden peliä, tai katsoon miten ne valmistautuu peliin pukuhuoneessa ja verrata sitä meininkiä omaansa. Ja tietysti se, että saisi olla perheen kanssa yleensäkin.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Työviksessä, armollinen homma on se, että kun ikää tulee niin tulee erilaisia rooleja. Kohta mä pääsen tekeen niitä isän rooleja ja varttuneempia henkilöitä, prinssin roolit jää. (naurua) Heti kun joku kertoo mulle paremman teatterin Suomesta, niin mä meen sit sinne. Ehkä ohjaan tai käsikirjoitan tai vierailen jossain, ei ollenkaan mahdoton ajatus se.”

Onko jotain mitä vielä haluaisit sanoa tai lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Kiitoksia niille, jotka on käyneet katsomassa esityksiä ja jotka on kiittäneet aplodein tai ruusuin, ne kaikki merkitsee mulle paljon. Kiitos kannustuksesta ja vastavuoroisuudesta! Teatteri on näyttelemisen kuninkuuslaji, yhtään kohtausta et voi ottaa kahta kertaa. Se on myös se, että yleisö on vastanäyttelijä, jonka kanssa pitää tehdä koko ajan. Ilman yleisöä olisi aika karua näytellä...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmies, siksi että se saa lentää.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Ekaa en kehtaa edes sanoa, mutta kyllä mä haluaisin koittaa synnytystä. Sit ei kukaan vois ainakaan sanoa, että te miehet ette tiedä synnytyksestä yhtään mitään!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Kuuntelisin paljon äänikirjoja, sit Iphone ja Ipod-telakka, niillä mä saan parhaiten unen. Mutta siltä varalta etten mä saakkaan unta, niin pieni sauna ja talviterassi. Kitara, pelikonsoli ja telkkari. Ja NHL-pelejä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus ja sarkasmi

Mikä on suosikkikirosanasi? - Voi vittu saatana

Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Huutaminen

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellainen missä joutuu herään aikaisin

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa kotiin!

Jesus Christ Superstarista

Wild Boys !!

Haastattelussa Harri Helin

Harri Helinin tapasin heinäkuun puolivälissä Tampereella Public Cornerissa.

Parkanosta kotoisin oleva Harri on syntynyt 1985 ja horoskooppimerkiltään hän on jousimies. Tällä hetkellä hän asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Urheilemista, välillä juoksen, akrobatioin, tanssin, pelaan Xboxia, kattelen leffoja, hengailen kavereiden kanssa. Kaikkee mitä päähän juolahtaa aina laitesukelluksesta tietokonepeleihin. Ja maanviljely, sekin on yks mun harrastus! Meillä on maatila tuolla Parkanossa ja käyn siellä välillä aina tekemässä hommia.”

Mitkä ovat erityistaitojasi? ”Nolata itseni tahattomasti, siinä oon ollut aika hyvä ainakin tänä kesänä. Lisäks mä oon aika energinen tyyppi ja oon fyysisesti aika lahjakas mielestäni, sillai monipuolinen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluisin olla sanavalmiimpi. Tiedän että oon sellainen huumorintajuinen kyllä ja osaan heittää vitsiä ja näin, mutta otetaan nyt vaikka tää meidän kesäteatterinäytelmä (Noin 7 veljestä) ja siinä Iikan ja Tommin keskinäinen juttelu. Sellaista sanoilla pelleilyä, ne pystyy improamaan ja heittään vitsiä tuosta noin vaan, mä haluaisin oppia vähän samankaltaiseksi. Sitä pystyisi hyödyntämään niin monessa jutussa! Mua on välillä kans kiinnostanut tehdä stand-uppia, et siinä ainakin.”

Onko suvussasi muita tällä alalla työskenteleviä? ”Meidän kaikki sukujuuret vie tonne torppareihin ja maanviljelijöihin, mä oon tosiaankin ainut meidän suvusta. Pientä pelimanninvikaa on ollut mun vaarissa joskus sodan aikaan. Mitä joskus pellolla on lauleskellut, muttei kuitenkaan mitään keikkoja oo tehnyt.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En oo mikään ammattimuusikko missään soittimessa, mutta selviydyn kyllä kitarasta, pianosta ja rummuista hyvin. Pääinstrumenttini on tietenkin laulu kun se on mun pääaine ollut, siinä mä oon hyvä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Tää mun innostushan lähti Parkanon lukiosta, se on musiikkipainotteinen lukio ja siellä satuin oleen parissa musiikkiteatteriproggiksessa mukana. Suoritin siellä draamadiplomin ja sit tietysti armeija siihen väliin. Armeijasta mä menin Lahden kansanopiston teatterilinja ykköselle, siellä jatkoin kakkosvuodenkin ja sit mä pääsin Mutelle (musiikkiteatterilinja) ja valmistuin nyt sitten keväällä muusikoksi. Aiemmin olin suorittanut täällä Tampereen Komediateatterilla dramaturgian ja draamakasvatuksen kursseja, mitkä jätin kyllä kesken silloin... Satakunnan Musiikkiopistossa olen sit vielä nuorempana opiskellut sähkökitaransoittoa ja klassista kitaraa. Niin ja Lahden Tanssiopistossa oon käynyt tanssitunneilla. Oon hakenut Nätyyn ja Teakiin myös useasti, pari vuotta sitten pääsin ihan siihen vikaan vaiheeseen mut ei ne päästäneet mua sisään. Palaute oli oikein hyvää, että oikee suunta on. En tiedä vielä haenko ens vuonna uudestaan, haluisin kattoo vähän ulkomaidenkin koulutuksia. Mua on toi Australia kiehtonut jo pitkään, mulla asuu siellä sukulaisiakin. Mutta katotaan nyt, jos töitä alkaa saamaan niin se varmaan jää sitten”, Harri suunnittelee.

(Tähän väliin iloisia uutisia! Päivitetty 9.9. ja Harri lähtee Australiaan lokakuun alussa, palailee takaisin Suomeen maaliskuun loppupuolella 2013. Hyvää matkaa ja nauti kaikesta! )

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mulle se oli tavallaan vahinko, että ajauduin tälle alalle. Koulun näytelmissä olin ollut ja porukka oli kehunut, että oon sellainen esiintymishaluinen. En mä sitä itte sillä tavalla kokenut, että haluaisin olla näyttelijä. Unelmani oli aina olla lentäjä... Parkanon lukiossa kaikki oli jollain tavalla mukana niissä musateatterijutuissa ja mä opiskelin pitkää matikkaa ja fysiikkaa innokkaasti silloin, mutta ne kariutui kun rupesin lähteen niihin juttuihin mukaan. Ehkä se siitä sit lähti, kun lukion ykkösluokalla tehtiin semmoinen elokuva ja yks Aamulehden toimittaja kävi kattoon sen ja sanoi mulle, että oikeesti hyvän näköistä touhua mitä mä siellä tein, että oonko miettinyt alaa vakavissani. Seuraavana vuonnakin kuulin samaa ja sit tuli mieleen, että katotaan! Mä oon vielä nuori ja voin kattoo, että mitä tää ala oikeesti on, et voisinkin hakeutua johonkin koulutukseen. Sit kun pääsin tuonne Mutelle niin huomasin, että kyllä tää mun alani on aika lopullisesti. Joka tapauksessa pääsin ammattimuusikoksi!” muistelee Harri.

Miksi olet tällä alalla? ”Mua on aina kiinnostanut yrittää ymmärtää ihmisiä, et minkä takia joku tekee noin ja näin. Tää on hieno reitti, että jos pääsis tekeen isompia rooleja ja tutustua sitä kautta siihen, että minkälainen joku on ja miksi se käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Pikku Pietarin pihassa olin 8v pikkupoika ja itse olin 23v, piti oikeesti miettiä, että miten tuonikäiset muksut käyttäytyy. Totta kai pieni narsisti elää minussakin. On halu päästä esille ja halu siihen, että ihmiset huomioi ja näkee mut jollain tavalla. Mua kiinnostaa näyttelemisessä miljoona eri asiaa. Totta kai on jotenkin niin makeeta se, että saa pidettyä yleisöä hyppysissään parhaimmillaan. Kun se hetki tulee niin se fiilis on vaan niin mahtava, sen haluaa kokea uudestaan ja uudestaan. Sellainen palo siinä on. Ja sit tietenkin nää ihmiset jotka tätä alaa tekee on niin kiehtovia ja mukavia, tääkin kesä on ollut mun elämäni hauskimpia. Tuo työryhmä on niin mukavaa, ei pelkästään se eiintyminen vaan se koko oleminen niiden tyyppien kanssa siellä. Näkee mielettömiä persoonia!” hehkuttaa Harri.

”Mä koen olevani myös aika ujo ja se hetki kun pystyy olemaan jonain toisena siellä lavalla, se kiehtoo. Ei sillä etten tykkäis ittestäni, mutta lavalla voi olla yhtäkkiä rohkea ja tehdä asioita, joita ei omana itsenään tekisi. Mennä vaikka baariin ja olla kova naistenmies...” Harri nauraa.

”Jokainen juttu on erilainen myös ja tuo vaihtelua, siksi siitä innostuu aina uudestaan ja uudestaan. Kun mullakin on ollut niitä harrastuksia jotka on vaan hetken ja sitten jää, niin tämä on jotain aivan toista!”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Haluaisin olla lentäjä, mutta en saa kun oon punavihersokea. Nyt kun oon sivutoimintana tuota maanviljelyä tehnyt, niin siinä on kans jotain niin siistiä kun siellä maalla saa olla rauhassa ja viljellä ja touhuta ja näet kättes jäljen siinäkin. Se on vaan niin yksinäistä touhua. Mua on myös kiehtonut kirjoittaminen, lyhyet tarinat tai näytelmät. Se vaan vaatis pitkäjänteisyyttä ja aikaa enemmän. Mulla on ollut myös kiinnostusta auttaa ihmisiä jollain tavalla, palomies tai psykologi...se vaatis kyllä hirveesti lukemista. Sellainen, missä voisi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olin enon maatilalla renkinä jo muksuna, ja mutsin firmassa oon ollut paperia tuhoomassa ja kirjurina. Helsinki-Vantaalla oon ollut postissa lajittelijana, Rautiassa varastomiehenä, Clas Ohlsonilla myyjänä, Hesburgerissa...onhan noita!” luettelee Harri.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Voi niitä on paljon. Lahden Kaupunginteatterin Tapio Aarre-Ahtio on aika innostava heppu, mies on yli 60-vuotias ja tää on sen ensimmäinen kiinnitys, se kiehtoo mua. Sitten Tapani Kalliomäki, joka opetti meille näyttelijäntyötä. Se on tehnyt pitkän uran ja hyviä rooleja, ja puhuu asiaa! Koomiselta puolelta sitten Petteri Summanen, se on aina uponnut muhun. Ulkomaalaisista Simon Pegg, koen että siinä on jotain vähän samalaista kuin meikäläisessä. Toisaalta jokainen, joka on ollut alalla pitempään kuin minä ansaitsee tulla mainituksi, niiltä oppii niin paljon uusia asioita ja se on kunnioitettavaa”, Harri summaa.

”Jaa suurin osa on vastannut tähän Johnny Depp! No onhan se kova, mutta se on vähän niinku IPhone eli se pitää olla kaikilla...Mä olen nähnyt siitä muuten kerran unta! Se tuli tuonne Lahteen käymään ja sanoi mulle, että ”Sä Harri oot kyllä liian ruma tälle alalle!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Tätä en oo ikinä ajatellutkaan! Hmmm, Nicole Kidman tuli ekana mieleen. Se on hyvä laulaja ja loistava näyttelijä, sehän levytti Robbie Williamsin kanssa sen ”Something stupid”-kappaleen. Robbie sivuun vaan, nyt on mun vuoro! Sit Ella Fitzgerald... Ja Blood Brothersia olis siistii päästä vääntään jonkun miehen kanssa, tuollaisia veljesten välisiä duettoja.”

Entäpä kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”No Robert De Niro, sen kanssa olis varmasti hienoa tehdä töitä. Ja helpompaa, jos se puhuis suomea... Naisista Meg Ryan tai Helen Hunt, olin niihin ihastunut nuorempana. Suomesta Kalliomäen Tapanin kanssa olisi hienoa tehdä joku juttu, se on niin energinen näyttelijä. Viime kesänä pääsin Maija-Liisa Peuhun kanssa näyttelemään. Ja Kirsti Wallasvaara!” luettelee Harri.

Missä teattereissa olet näytellyt ja mieleenpainuvimmat roolityösi? ”No Lahden Kaupunginteatteri, Jyväskylässä Ränssin Kievarin kesäteatteri, Pesäkallion kesäteatteri Lahdessa, Mikä Mikä-teatteri Tuusulassa, Lahden Kansanopisto ja sit tämä Eurooppa Nelonen. Mieleenpainuvimmiksi roolitöikseni nostaisin Lahden KT:n Cabaret´n, Kansanopiston Aina joku eksyy, Pikku Pietarin piha Pesäkallion kesiksessä ja sitä tämä E4:n Noin seitsemän veljestä.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Sellaisessa tahattoman hassussa hahmossa. Olen ymmärtänyt, että oon olemukseltani sellainen humoristinen tyyppi. Esimerkiksi viime kesänä olin roolissa, joka sopi mulle kuin nakutettu. Olin sulhaspoika, joka oli vähän hassu ja naiivi.Olen vähän sellaisten hahmojen sankari. Se on vähän mun ongelmanikin, että ajaudun aina sellaisiin puolihumoristisiin rooleihin.”

Onko sinulla jotain haaveroolia? ”Tuo Jesus Christ Superstar olisi mahtavaa päästä tekemään joskus, ne biisit on vaan niin makeita. Näytelmistä se Tarpeettomien ihmisten Karin rooli, se olisi hieno ja rankka. Olen tehnyt paljon koomisia rooleja, olisi upeeta päästä tekeen jotain ihan äärilaitaa. Pääsis kokeileen, että onko musta semmoiseen.”

Kokeilua tämäkin... / kuva Teatterikärpänen

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Olisi hienoa sanoa ei, mutta joskus joo kun on hirveä stressi ja paniikki ja tuntuu, ettei tahdo oikein olla töitä. Ne on kuitenkin tosi lyhyitä hetkiä ja sitten tajuaa, että on jo niin pitkään tehnyt tätä ja itse on kasvanut ihmisenä ja tätä haluu tehdä. Lyön vaikka vetoa, että kaikissa töissä ihmiset miettii joskus alanvaihtoa. Mä en nää itteeni missään muussa ammatissa, on se sillai selkärankaan jo iskostunut, että jollain tapaa tätä esiintymistä tulee harjoitettua – näyttelijänä, muusikkona tai tanssijana.”

”Parasta tässä työssä on ihmiset, suurin syy miksi haluaa tehdä on se porukka. Vaikka ollaan erilaisia ihmisiä, niin lähtökohdat on kaikille samat. Tehdään hienoja juttuja ja nautitaan olostamme yleisön edessä. Sit se psykologinen puoli myös, eli oppii miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla. Täytyy muuten oikein mainita, että yksi hienoimmista roolitöistä ikinä on se Perikato-leffa ja siinä Hitlerin rooli. Et yritetään ymmärtää eikä heti tuomita. Miinuspuolia sitten on se, että onhan tää tämmöistä keikkahommailua ja töitä on välillä vaikea saada. Ja sit kun niitä saa, niin saakin enemmän kerralla. Ei oo sellaista tasapainoa ollenkaan. Pieni turvattomuuden tunne koko ajan. Mutta se on tiedostettu miinuspuoli ja sen kanssa oppii kyllä elämään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Onnistumiset inspiroi, itte kun oon sellainen itsesäälissä rypevä ja joskus tuntuu ettei mikään suju. Just tänä kesänä oon kokenut niitä onnistumisen hetkiä paljon, se nostaa itseluottamusta ja halua oppia lisää, olla seuraavalla kerralla taas parempi. Muiden tyyppien kanssa työskentely kans inspiroi suunnattomasti, esim. Cabaret´ssa kun olin tanssijana, niin vaikkei mulla ollut varsinaista roolia niin inspiroiduin siitä muiden tekemisestä ja seuraamisesta.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä! Aina ja joka kerta. Se on ihan uskomatonta. Syke nousee, saatan puhua korkeammalta ja nopeammin, ajatukset kiihtyy. Musiikin kanssa se jännitys on helpompaa, koska se musiikki pitää sen homman kasassa kun pitää keskittyä siihen laulamiseen. Näyttelemisessä tulee omaan persoonaan se jännitystila. Mun mielestä se on kuitenkin hyvä asia, koska se olis pelottavaa jos ei jännittäis. Silloin siitä ei välittäis. Joskus mua jännittää sen takia, että jutusta on tultava hyvä ja on onnistuttava. Sinä päivänä kun mua ei enää jännitä, pitää alkaa miettimään että missä vika. Se tietynlainen jännitys on aina esityksen yks peruselementti, sillä mitä teet ja puhut pitää olla joku merkitys ja jos ei oo, sen yleisö huomaa heti.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tykkään vähän kuntoilla. Jos on iso jännitys, mä käyn juoksemassa ja siinä pää vähän tyhjenee. Mieluummin oon hikinen ja rentoutunut kuin se, että meen kylmänä ja jännittyneenä lavalle. Mulla on tullut tavaksi myös se, että mä jotenkin ”ravistan” naamaani, en tosin tiedä onko siitä mitään hyötyä...Sit kun oon näytöksessä, niin kaikki ne jutut jotka teen lavan takana teen tasantarkkaan sillä hetkellä kuin oon aina tehnyt.”

Kerro joku hassu sattumus esityksestä? ”Ihan ekana tulee mieleen sellainen hankala humalainen katsoja yhdessä iltanäytöksessä, jouduttiin poistaan hänet kesken kaiken. Piti kovaa meteliä ja häiritsi. Yleisöltä saatiin oikein aplodit kun saatiin tilanne ratkaistua. Ja sit yks aika hämmentävä tilanne viime kesältä Ränssin Kievarista...Se on sellainen kesäteatteri, että se on maatilan yhteydessä ja siellä kulki vapaana kaks ankkaa. Muuten olivat pysyneet näytöksistä poissa, ja sit oli sellainen kohtaus missä mä heilun humalaisena siellä ja kaadan skumppaa suuhun, ja samaan aikaan ne kaksi ankkaa juoksee mun edestä! Tuli sellainen olo, että näkikö kukaan muu noita! Sit myöhemmin on sellainen vakava kohtaus, jossa isäni sanoo minulle ”Kaduttaa vieläkin, kun sinut näin!” ja yllättäen yleisö nauraakin, ne ankat on siellä takana päällekkäin ja … !” Harri nauraa.

Kerro joku muu hyvä muisto? ”Tää laittoi asiat uuteen perspektiiviin, kun olin vanhempieni kanssa Thaimaassa 2002 ja olin laitesukeltamassa ja vastaan tuli paholaisrausku. Se on niin valtava ja lintumainen ja veden maailmassa upea, kun se liiteli ja leikitteli meidän kanssa. Se oli vielä poikanen. Se mullisti mun maailmani, että sen kokoisia otuksia tuolla veden alla liitelee!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Opinnäytetyössäni jouduin ohjaamaan ja tykkäsin siitä kyllä, se oli hienoa vaihtelua kun pääsi keskittymään muihin ihmisiin. Kyllä mä haluaisin joskus kirjoittaa jonkun stoorin ja hienoa olis, jos joku vielä kelpuuttaisi sen ohjattavakseen. Jos löytäis jonkun teatteripoppoon, jonka kanssa uskaltaisi olla avoin..”

Mistä haaveilet? ”Että löytäisin unelmien tasapainon, et olis turvallinen olo, et sais tehdä hyviä juttuja ja et olis sellainen elämänkumppani, joka sietäisi sen kaiken.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Haluan nähdä itteni tässä kaupungissa, Tampereella kiinnityksellä jossain, tai mikä ettei vierailevana näyttelijänäkin. Kesäisin mulla on tuo Parkanon tila vielä hoidettavana, mutta pääasiallisesti tekisin näyttelijänhommia talvisin täällä. Suuri unelmani olisi päästä Tampereen Teatteriin.”

Mitä on luvassa syksyllä? ”Mulla on nyt vähän hiljainen kausi eli ei oo tiedossa hommia. Lähden ehkä käymään siellä Australiassa. Täällä Tampereella varmaan vaikutan ja koitan vetää laulukeikkoja ja ehkä joskus tulevaisuudessa sitä stand-uppiakin!”

Mottosi? ”Vaarilta on ikuisiksi ajoiksi tarttunut sellainen sanonta, että ”Jos se on suttaantuakseen, niin kyllä se siitä suttaantuu” ja sit sellainen, että ”Jos mennään päin hankea, niin mennään sitten kunnolla!”

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille ja onko jotain mitä vielä haluaisit itsestäsi kertoa? ”Tulkaa ihmiset teatteriin ja älkää unohtako mua! (naurua) Ja vaikka elämä välillä näyttää synkältä, niin ei se todellisuudessa sitä edes ole... Niin ja vaikka oonkin kohtalaisen erikoinen ja vähän ehkä vaikeasti lähestyttävä, niin kyllä musta pitää! (naurua) Rohkeasti vaan lähestymään! Ai niin ja mulla on solisluu paikoiltaan! (naurua) ”

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan, Andy McCoyta! (näyttää mallia) Tulipa huono!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Wolverine! Se on niin cool kun sillä on ne metallikynnet ja ne mahtavat pulisongit ja se juo viskiä ja polttaa sikaaria ja se on kuitenkin hyvä tyyppi. Ajelee sillä prätkällään ja on kanadalaisen metsurin näköinen!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Hahhahhahahhahhahahh tutustuisin itseeni koko päivän! En tiiä, menisin uimahalliin ja … ” (lisää naurua)

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Musiikkia ja kirjallisuutta ja täytettyjä lättyjä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ihan sama

Mikä sytyttää sinut? - Energisyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Äiti …

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Puiden humina

Mitä ääntä inhoat? - Katuporaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä!

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pikaruokaravintolan myyjä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Anteeksi kiroilu, mutta … ”Vituikshan tuo meni, mutta ainakin sä yritit parhaasi!”

Haastattelussa Heikki "Hopo" Kuusela

Haastattelu on julkaistu aiemmin Vuodatus.net:in puolella olleessa blogissani, josta katosi kaikki kuvat...

 Heikki ”Hopo” Kuuselaa haastattelin aurinkoisena toukokuisena päivänä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa.

Paljasjalkainen hämeenlinnalainen Heikki syntyi 1968 ja on horoskooppimerkiltään ”taiteellinen ja tasapainoinen” kalat. Hopo-lempinimi tarttui mukaan lapsuudessa, kaverit häntä sillä nimellä kutsuivat jo silloin. Harrastuksinaan hänellä on sienestys, valokuvaus, biisienteko, frisbeegolf ja puutyöt. Hopo osaa soittaa auttavasti kitaraa, mutta soittimet kiinnostavat kyllä kovasti noin yleensä. Erityistaidoikseen hän nostaa etenkin nukketeatterin. Lisätaitoja sen sijaan kaivattaisi laulu-ja tanssipuolella.

Näyttelijäksi hän kuulemma ilmoitti halunneensa jo nelivuotiaana saunassa, 15-vuotiaana mennyt sitten teatteriin ja jäänyt sille tielle. Vuosien varrella hän on näytellyt Norwich Puppet Theatressa, Nukketeatteri Vihreässä Omenassa (15 vuotta), Hämeenlinnan kesäteatterissa ja kaupunginteatterissa sekä Teatteri Mukamaksessa Tampereella.

”Olin 1990 Hämeenlinnan kesäteatterissa ja samana vuonna Nukketeatteri Vihreään Omenaan aukesi miesnäyttelijän paikka. Jouko Astor suositteli minua Sirppa Sivori-Aspille, joka tuli katsomaan minua tänne. Pääsin sitten näytelmään,tosin siinä ei ollut vielä nukkeja mukana. Talven teimme sitä näytelmää. Seuraavana kesänä olimme Vermontissa Yhdysvalloissa Eric Bassin luona tekemässä nukketeatteria, ja se reissu todella avasi silmät huomaamaan, millaisia upeita mahdollisuuksia nukketeatterissa onkaan. Se oli hienoa aikaa ja vuosi oli tuolloin 1991”, kertoo Hopo nukketeatteriuransa alkuvaiheista.

90-luvun lopulla Hopo on käynyt Teatterikorkean pitkän kurssin näyttelijäharjoittelijoille ja lisäksi lyhyitä viikonloppukursseja esim. festivaaleilla, joissa joku ohjaaja tai esiintyjä on järjestänyt workshopin tai masterclassin. Pääasiassa hän on kuitenkin kouluttautunut hyvien ohjaajien kautta.Muista opinnoista mainittakoon kokin koulutus,tosin niitä töitä hän ei ole päivääkään tehnyt.Sen sijaan hän on toiminut HML:n kaupungilla tapahtumajärjestäjänä, Imatran Voimalla varastomiehenä ja lihatiskin takanakin on hetki viihdytty. Lyhyitä pestejä.

Jos hän ei olisi tällä alalla,niin bänditouhut isommalla vaihteella kiinnostaisivat kovasti. Hänellä on pitkään ollut musiikkiprojekti ”Hopoppoo”,jonka nimissä hän on tehnyt omia suomenkielisiä biisejä, hovisovittajanaan Spide Kuhlström. Kappaleita on kuultavissa MySpacessa, linkki sivulle tässä.

”Syksyllä ehkä sitten ehtii keskittymään musatouhuihin uudella vaihteella,sillä työt Teatteri Mukamaksessa päättyvät ja jatko on täysin auki. Olen avoimin mielin ja innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on oma teatteriprojekti ruotsalaisen Anna Leymanin kanssa, olemme perustaneet oman teatterin nimeltään Half Price Theatre. Haaveissani on saada siitä oikea työ, saada kansainvälinen teatteri jossa ohjata ja käsikirjoittaa ym. Suuri unelmani olisi sellainen teatterityö, jota ei ole vielä edes tehty. Että saisi olla tekemässä jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä, josta muovautuisi jonkinlainen merkkipaalu. Uuden löytäminen ja tekeminen, se olisi mun juttuni!”

Mitään varsinaisia rituaaleja hänellä ei ennen esitystä ole ollut, mutta tietysti pitää muistaa venytellä ja hakea lämpöä kroppaan ja puhe-elimiin. Sitten hän käy ”ykkösen” läpi, eli kaiken sen mitä ensimmäisen viiden minuutin aikana tulee tapahtumaan, hetki hetkeltä ja tarkasti. Loput tulee sitten mukana!

Omiksi esikuvikseen Hopo nostaa etenkin Lasse Pöystin. ”Mies on tehnyt hienon mittavan uran ja nyt kun hän on vanhempi ja seestynyt, hänen työskentelyään on äärimmäisen hienoa seurata.Se näyttää niin helpolta.” Myös Seela Sellaa hän ihailee ja näkisi Seelan mielellään unelmiensa vastanäyttelijättärenäkin.

Hyvät työkaverit harjoitustilanteessa inspiroivat kovasti. Parasta työssä on tällä hetkellä kuitenkin se,ettei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää ja missä on puolen vuoden kuluttua. Kymmenen vuoden kuluttua hän näkee itsensä jossain lavalla. Hän ei ole katunut ammatinvalintaansa koskaan, päivääkään ei vaihtaisi pois. Palkka on tietysti miinuspuoli, mutta on paljon asioita, jotka menevät rahojen edelle, kuten seuraava tarina osoittaa :

”Vihreässä Omenassa tapahtui kerran sellaista, jonka muistan ikuisesti. Kyseessä oli pienten lasten näytelmä. Yleisöä oli vähän, mutta katsomossa oli isä pienen poikansa kanssa ja esityksessä oli meneillään hauska kohta, jossa oli huumoria niin lapsille kuin aikuisillekin. Isä ja poika nauroivat ja katsoivat toisiaan silmiin. Se oli minulle iso hetki ja silloin tajusin, millaista lastenteatterin pitää olla. Isän ja pojan yhteinen katse, he löysivät toisensa uudella tasolla.”

Ennen haastattelua bongasimme Kaupunginpuistossa vikkelän kärppäemon, joka kantoi poikasiaan uuteen pesään majailemaan. Hopo kaivoi kameran laukustaan,mutta Töttikseksi ristitty otus ei liiemmin jäänyt poseeraamaan. Täydellinen otos siis odottaa vielä!! Muista Hopon kesäsuunnitelmista sen verran, että luvassa on ainakin reissu siskon luo Ruotsiin.

Lisäksi kysyin muutaman extrakysymyksen...

1.Kuka supersankari haluaisit olla?

-Super-Hessu

2.Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit?

-Menisin uimahalliin koko päiväksi saunomaan ja muuta.

3.Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?

-Sinuhen,tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden.

Superhessu näyttää mallia / kuva Teatterikärpänen

Lopuksi terveiset blogin lukijoille :

”Tehkää jotain muutakin kuin lukekaa kaikenlaisia blogeja!!” :)

Tiesittekös,että Hopon vaari on kuuluisa hämeenlinnalainen näyttelijä Aku Peltonen, jonka mukaan Teatterikerhon vuosittain jakama Aku-patsaskin on saanut nimensä?

Haastattelussa Miika Muranen

Ohjaaja-näyttelijä Miika Murasen tapasin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa heinäkuun puolivälissä.

1983 syntynyt Miika on horoskooppimerkiltään härkä ja kotoisin Tervolasta, joka on pieni kunta Kemin ja Rovaniemen välissä. Tällä hetkellä Miika asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Käyn kuntosalilla ja erilaisissa jumpissa, luen ja käyn yksinlaulutunneilla. Työni on niin epäsäännöllistä, että harrastaminen on haastavaa. Yksi harrastus on myös se, että katon kaikkia tosi huonoja tv-ohjelmia. Päivät ja illat ko tekee teatteria, kotona pää pittää nollata turhilla tosi-tv – jutuilla tai hömpänpömppäohjelmilla, sitten taas jaksaa! Yks suosikeistani on Matkaoppaat, siinä oli hirveen hyviä tyyppejä!” intoilee Miika.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Voi ko oliskin jotaki! Oon tehnyt aika paljon keikkaa yrityksissä imitoiden Tarja Halosta ja yhessä videoteoksessa myös.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Minusta olis mahtavaa osata soittaa jotaki soitinta! Akrobatiassa olis mukavaa olla myös hyvä, mie oon semmonen tumpelo. Koulussakin opettajat pyöritteli akrobatiatunnilla epätoivosena päitään!” Miika nauraa.

Onko suvussasi muita tämän alan ihmisiä? ”Ei oo ollenkaan, mie olen suvun musta lammas siinä mielessä. Sekä äidin että isän puolelta on kyllä kannustettu tähän. Aluksi osa sukulaisista oli hämmentyneitä, mutta sitten ko valmistuin Teakista ne vasta uskoi, että tämä on oikiasti työtä ja tällä voi elättääkin ittensä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olen käynyt Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman ja valmistunut 2009. Sitä ennen opiskelin vuoden teatteri-ilmaisun ohjaamista ammattikorkeakoulussa Kokkolassa. Erilaisilla kursseilla olen myös pyörinyt. Olen aina haaveillu, että minusta tulis näyttelijä ja hain seitsemän kertaa näyttelijäpuolelle mutten päässyt. Pääsin kokeissa pitkälle mutta en sisälle, ja sitten hain kerran ohjaajapuolelle ja pääsin heti kouluun. Tavallaan kohtalo on johdattanut, tämä ei oo millään lailla ollut minun unelmani tämä ohjaaminen, niin vain kävi.”

”Mie luulen, että en päässy näyttelijäpuolelle, ko mitä useammin sinne hain, sitä enemmän aloin suorittaa pääsykokeita ja rentous ja rohkeus katos. Vois olla, että nyt jos hakisin, mahollisuudet vois olla paremmat. Uskaltaisin olla sopivalla tavalla röyhkeä enkä vertailis ittiäni muihin, mihin sorruin aiemmin.”

”Ohjaajapuolen kokeisiin hain sattumalta. Ohjasin Helsingissä Kellariteatterin yhen jutun ja näyttelijät kannusti hakemaan. Laitoin paperit ja pääsin pääsykokeisiin. Kokeissa en osannut oottaa yhtään mittään enkä edes halunnut sinne erityisesti, ja siksi varmaan olin kauhian rento ja aito siellä kokeissa. Viimeisestä vaiheesta lähin kävelemään pois, ko siellä oli semmonen tehtävä missä raati nöyryytti meitä ja katto, kuinka me siedetään painetta. Minua ärsytti, otin lenkkarini ja lähin kävelemään sieltä, koska se tehtävä oli kummallinen enkä erityisemmin halunnut ohjaajaksi. Sattumalta kaverini Armi Toivanen tuli minua koulunpihalla vastaan ja käski minua mennä takaisin: ”Jos pääset kouluun niin mieti vasta sitten mitä teet!” Mie menin takasin ja tässä ollaan, eli kohtalo oli monessa suhteessa mukana.”, kertoo Miika.

Mitä muita opintoja olet suorittanut? ”Oon ylioppilas ja sit draamapedagogiikan appro on suoritettuna. Vuoden opiskelin ammattikorkeassa ja lopetin, muutin Helsinkiin ja olin ilmaisutaidon opettajana ja koulunkäyntiavustajana ala-ja yläasteella.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Äiti vei minut katsomaan Rovaniemen teatteriin ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”- esityksen ollessani päiväkoti-ikäinen, en muista tarkkaan ko olin niin pieni mutta siinä oli jotain tosi jännää. Sen sijaan muistan paremmin, ko olin 7-vuotias ja äitin kans mentiin kattomaan Luulosairasta. Äitin mielestä se oli maailman pitkäveteisin esitys, mutta mie ja eläkeläismummot ulvottiin naurusta. Se oli parasta mitä voi olla! Muistan ko väliajalla kysyin äitiltä, että ”Onko tuo noitten työtä, saako ne rahhaa siitä?” ja ko sain myöntävän vastauksen, sanoin että haluan kanssa tehä tuota. Sitten äiti veikin minua teatteriin useasti, kävin myös yksin kattomassa kaikki näytelmät moneen kertaan Rovaniemellä. Lapsena luin paljon näyttelijöiden elämäkertoja ja tiesin mainoksista äänen perusteella, että kuka näyttelijä puhuu. Mummolassa oli vanha tyhjillään oleva kauppa ja siellä esitin omatekosia juttuja sukulaisia piinaten”, Miika muistelee.

Miksi olet ohjaaja? ”Olosuhteiden pakosta kai. Jotenkin se näytteleminen on ollut oma juttu ja rakastan sitä hetkeä ko yleisö on siellä ja itse aistii sen. Mulla oli niin kova hinku päästä näyttelemään ja ko sitä unelmaa ei annettu mulle, se oli mulle hirveen ahdistava ajatus. Olin jäsenenä Kellariteatterissa ja siellä tuli mahollisuus ohjata. Olin kiinnostunut tekemään Minna Canthin Anna-Liisasta sellaisen oman version, jossa olisi tanssia. Sain sen mahdollisuuden ja se oli hirveän kivaa, koska ei ollut mitään tietoa että mitä se ohjaaminen periaatteessa on. Ja sitten hain kouluun ja pääsin. Mulla meni koko eka teatterikouluvuosi siihen, että olin tosi ahistunut ja itkuinen. Puoli vuotta oltiin ensin näyttelijöitten kans samoissa opinnoissa ja se oli mahtavaa, sitten meijät ohjaajat siirrettiin taiteen filosofia ym. kursseille ja kuulin näyttelijöiden lauluimproavan viereisessä luokassa. Aattelin että tämä on niin väärin! Sitten tavallaan pikku hiljaa suostuin siihen, ko opettajat kannustivat ”kun sulla on tuollainen ohjaamisen taito”. Välillä tuli sellainen olo siellä koulussa, ettei kannustettu siihen, että ohjaaja voisi myös näytellä, vaan on oltava vain ja ainoastaan ohjaaja.”

”Jossain vaiheessa tajusin ko hain kesäksi näyttelemään, että nämä ei suljekaan toisiaan pois ja uskon, että ohjaamisessakin on iso apu siitä, että mie oon myös näytellyt. Minun mielestä jokasen ohjaajan pitäis välillä aina käydä siellä lavalla kokemassa, minkälaista siellä on olla ko ohjaaja sanoo vaikkapa ”Oo mulle enemmän niinku tyhjyys!” Ohjaaminen on konkreettista, annetaan näyttelijöille verbejä ja selkeitä suuntia. Se ei voi olla sellaista pelkkää tunnelmaa. Uskon, että tämä on rikastuttanut molempia puolia itsessäni. ”Harmi” sinänsä, että mulla on nyt ihan hirviästi ohjaustöitä ja näyttelijänhommia on vaikeaa ottaa, koska ne jatkuu aina niin pitkässä syklissä. Mutta lyhyesti kysymykseen vastaisin, että nykyään ohjaan ko haluan kertoa tarinoita teatterin keinoilla.”

”Sanon itseäni ohjaajaksi, koska täällä ollaan niin tiukkoja siitä, että kuka on mikäkin titteliltään, mutta kyllä mie omassa päässäni olen ohjaaja-näyttelijä. Ne on molemmat niin vahvoina minussa, vaikkakin parin viime vuoden aikana olen sitä näyttelemistä saanu harjottaa vähemmän, lähinnä oon paikannut sairastuneita näyttelijöitä omissa jutuissani. Haluan pittää siitä näyttelemisestä kiinni ja on se tavallaan kai hyväkin, että oon semmonen ohjaaja, jota voi tarvittaessa pyytää paikkaamaankin.”

Nuori ohjaaja tähyää tulevaisuuteen toiveikkaana ... / kuva Teatterikärpänen

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Kirjoittaminen on mulle tosi vahva puoli. En kuitenkaan välttämättä olis kirjailija, ko se olis liian yksinäistä. Kun seittemättä kertaa hain sinne näyttelijäpuolelle, päätin, että olkoon viiminen kerta, hävetti hakea joka kevät. Päätin hakia OKL:ään, luokanopettajaopintoihin, koska olin tehnyt niitä opettajanhommia ja tykkäsin kovasti tehdä nuorten kanssa töitä. Luin niihin pääsykokeisiin, muttei tarvinnutkaan mennä sinne ko tuli tuo Teakkiin pääsy. Eläinlääkärin ammatista olen myös haaveillut, mutta siihen mulla ei riitä matikkapää.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Ihailen esimerkiksi Petra Karjalaista, joka on ihan huikea musikaalinäyttelijä, mutta Petrassa on myös mielettömän hieno draamapuoli. Ja ihailen Irina Pulkan läsnäoloa näyttämöllä. Kunnianhimoisia teatterintekijöitä, jotka keskittyy valittamisen ja ahistuksen sijaan työhönsä, ihailen kovasti.”

Jos saisit valita ”unelmien porukan” näyttämölle, keitä ottaisit? ”Petra ja Irina ja Seela Sella ja vielä joku mieskin mukaan, Heikki Nousiainen. Hyvin karismaattisia kaikki!”

Miten tämä Hämeenlinnan kesäteatterin työryhmä muodostui ja oletteko ideoineet kaiken yhdessä? ”Tuukka soitti mulle ennen joulua, että mitä teen kesällä. Vastasin, että pidän ehottomasti lomaa enkä todellakaan tee mittään kesäteatteria. Tuukka siihen, että ”Ai jaa, meillä olis kesäteatteria Teatteri Siperian kanssa” ja minua alkoki kiinnostaa, sillä Siperia on tosi mielenkiintoinen ryhmä. Ne oli päättäny jo tämän tekstin etukäteen. Kysyin sitten, että keitä on näyttelemässä ja Tuukka kerto, että ”Minä ja Mikko Nousiainen” ja mie jo aattelin, että nyt on kaks niin hyvää näyttelijää jo mukana. Harvoin tulee niin kiinnostava juttu, että lomansa siihen uhraa, mutta nyt tuli semmonen. Mietittiin kolmistaan, että kuka vois olla se kolmas tyyppi ja aika nopiasti tuli Teemu kuvioihin. Sitten oliki aika mahtava jengi kasassa! Se alkuperäisteos on kolmen amerikkalaisen käsikirjottama ja niin haastava, etten uskonut sen uppoavan semmosenaan suomalaiseen kesäteatteriyleisöön, se oli niin semmosta Shakespeare-hifistelyä. Amerikkalaisille ja englantilaisille Shakespearen teokset on vähän niin kuin niitteen Kalevala tai Aapinen, että jokainen tuntee niitten sisällöt ja siksi niillä voi leikkiä. Meijän piti löytää omia näkökulmia, miten tuoda tuo näytelmä Suomeen ja kesäteatteriin. Osa me ideoitiin yhessä ja osa, esimerkiksi tuo kakkospuolisko, on minun jyräämääni. Paljon juttuja on karsittu ja minun tehtävänä on ollut löytää se, että miten ne toteutetaan ja miten harjoituksissa keksityt ideat toistetaan, koska sehän on se tärkein juttu.”

Mitä kaikkea olet ohjannut, kerro vähän esimerkkejä? ”Pikku Vampyyrin tein Lahteen, siinä oli uskomattoman hyvä porukka ja meillä oli niin hauskaa, että se ei tuntunut työltä yhtään. Jyväskylän Kaupunginteatterin My fair lady on isoin juttu, jonka oon tehnyt. Jyväskylään tein myös Viirun ja Pesosen, se oli eka ammattiteatterijuttu jonka tein viimeisenä Teak-vuotenani. Kemin Kaupunginteatteriin käsikirjoitin, ohjasin ja näyttelin esityksen ”Kevättä tassuissa”. Se oli semmonen interaktiivinen esitys, jolla kiertelin päiväkoteja. Ne oli ihan mahtavia ne pikkuyleisöt! Vaikka olenkin profiloitunut musiikki-ja lastenteatteriohjaajaksi, olen tehnyt paljon erilaisia esityksiä ympäri Suomea, mikä on tosi kivaa.”

Onko sinulla joku ohjaushaave? ”Olishan se mahtavaa käsikirjoittaa ja ohjata joku suuri suomalainen musikaali, jota ei vielä oo olemassakaan. Yksi iso haaveeni toteutuu Lahdessa keväällä, mutta siitä mie en saa vielä kertoa mittään”, kertoo Miika salaperäisenä.

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Joka päivä tavallaan. Sitä miettii, että miksei tee jotain missä olis jotaki järkeä. Vois tehä jotaki oikiasti hyödyllistä. Toki tämäki on tärkeää, mutta tulee niitä epätoivon hetkiä ohjaajana, ko oot vastuussa kaikesta ja kaikista. Välillä se tuntuu ihan kohtuuttomalta ko ohjaaja saa päälleen kaiken senkin, joka on jonkun työryhmän jäsenen omaa henkilökohtaista ahistusta. Ja ko itte on halunnut näyttelijäksi ja jos näkee näyttelijöitä, jotka on väsyneitä työhönsä tai jotka käyttää energiansa lähinnä kiukutteluun, mie tuun hirviän vihaseksi että miksi mie ohjaan noita, jos niitä ei yhtään kiinnosta tämä! Nyt ko on ollut tosi pitkä työputki ja se jatkuu vielä pitkään, varmaan tarvis vähän sellaista huilia että näkis mitä on tehnyt, mitä haluaa tehä ja onko teatteri tosiaan se mitä haluaa tehä koko loppuelämän, vai oisko se jotain muuta. Että hankkisko vielä jonkun toisen koulutuksen, jotta sinä päivänä ko väsyy vois mennä tekemään jotaki muuta. Mutta nämä on tämmösiä, mitä pyörittelee lähinnä väsyneenä kotona mielessään...”

Mikä on parasta työssäsi? ”Tässä tapaa monenlaisia ihmisiä! Tykkään tehä töitä muitten kans ja sen takia siitä kirjoittamisesta ei varmaan koskaan tulis mulle ammattia, koska pitäis olla yksin. Musikaalien tekemisessä hienoin puoli on se, että siinä on niin monta eri osa-aluetta; tanssia, musiikkia, laulua, näyttelijäntyötä ja kaikki se koneisto mikä siihen tarvitaan. Aluksi tuntuu, että homma ei tule ikinä valmiiksi ja sit ko palaset loksahtaa kohalleen ja kaikki toimii, se on valtava onnistumisen elämys. Ja ko tekee lapsille teatteria ja näkee, että sieltä lähtee semmosia tähtisilmiä esityksen jälkeen... Pystyy jakaan hyvää mieltä ihmisille! Mie en halua tehä teatteria teatterintekijöille, minua ei kiinnosta mennä kattomaan esitystä, jossa katsojan täytys tietää että tässä on tutkittu sitä ja tätä. Vaan että jokanen perusjamppa voi tulla katsomaan ja saada siitä jotakin ittelleen! Niin kauan ko tätä alaa rahoitetaan kaikkien verorahoilla, pittää ottaa katsojat huomioon laajasti. Sen takia ei minusta teatterintekijöitten kannattas osotella että ”Voi noi tekee farsseja!”, sillä jokasta tekijää ja lajityyppiä tarvitaan.”

Entä miinuspuolia? ”Ko joskus joutuu motivoimaan ihmisiä, koska minun mielestä tämä työ on niin hienoa ja arvokasta, että jokaisen pitäis löytää se syy miksi tehhään teatteria. Jos ei maistu, tulijoitahan tuolla on. Ja sitten semmonen, että tällä alalla on väärällä tavalla narsisteja ihmisiä ja niitten kans toimiminen on joskus semmosta, että tuntuu voimien loppuvan.”

Voimia tarvitaan myös tässä... / kuva Teatterikärpänen

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki, kuuntelen tosi paljon musiikkia. Ko teen musiikkiteatteria, koko ajan iPodissa kuuluu jonku näytelmän musiikki ja biisit. Se on tavallaan surullista ko ihastuu jonkun musikaalin biiseihin ja kuuntelee niitä ennen harjoituskautta ja sen aikana, ja sit ko esitys tulee ensi-iltaan niin vihaa jo niitä biisejä... Ja sitten ennen lastenteatterin tekemistä käyn hoitamassa kavereitten lapsia ja kuuntelen vaan niitä lasten juttuja. Lasten logiikka on jotain semmosta mitä kaipaa itekkin. Vitsit ko voiskin vaan heittäytyä joskus eikä olla niin hirveän järkevä. Inspiroitua voi myös ihmisistä ja kirjoista, että jos jaksaa pitää silmät auki niin tämä koko maailmahan inspiroi, varsinkin tähän työhön liittyen!” Miika intoilee.

Onko sinulla jotain omia ”kikkoja”, joista työsi tunnistaa? ”Ne, jotka ovat nähneet paljon minun tekemiä juttujani, ovat sanoneet että ne on hirviän tarkkoja ja että tavallaan vaikkei niissä olis tanssia, ne on koreografisia. Minua kiinnostaa teatterissa sellanen selkeys ja että asiat tehhään tyylitellen, ja myös musiikki on aina jollaki tavalla mukana minun jutuissa.”

Kerro jokin erityisen hyvä muisto! ”Varmaan yksi itelle merkittävimpiä oli Törnävän kesäteatteri Seinäjoella, ko pääsin ensimmäisen Teak-vuoden jälkeen sinne näyttelemään. Olin Tuhkimo-musikaalissa hiirenä. Se oli eka musateatterijuttuni ja olin haaveillut, että vitsi ko pääsis joskus laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään samaan aikaan (siihen haaveeseen ei tosin kuulunu hiiripuku). Muistan vaan sen olon ennen ensi-iltaa ko pelotti laulaa yleisön eessä, vaikka laulua olin vähän ehtiny opiskella. Mutta sitten ensi-illassa ko tanssin ja lauloin sooloani siinä hiiripuvussa, tunne oli mieletön. Tuli semmonen olo, että tätä ko vois vaan kehittää itsessään niin tästä sais isot kicksit! Tuo on ollut hyvin tärkeä teatterimuisto.” muistelee Miika lämmöllä.

Kerro vähän tulevista ohjaustöistäsi! ”Syksyllä on tulossa Jyväskylän Kaupunginteatteriin Myrskyluodon Maija, Satumaa-tangomusikaali Rovaniemelle, sitten keväällä se Lahden juttu ja yksi musikaali Vaasaan. Vuoden 2013 loppuun on töitä sovittuna, sitten aion vähän huilata. Sen jälkeen katotaan että mitä ja missä, lähdenkö opiskelemaan vai mitä. Sitten kovasti on eri proggiksia mitä suunnittelen ja kirjoitan, olis kiva niitäkin päästä toteuttamaan.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Älä elämää pelkää, älä kauneutta sen kiellä. Jotenkin mie aattelen, että me eletään täällä vain kerran, ja siksi täytyy rohkiasti mennä ja yrittää tehä niitä asioita, joista itte nauttii.”

Mistä haaveilet? ”Että pysyis terveenä ja että ympärillä olis läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ja että niillä olis hyvä olla. Sitten jos miettii sellaisia materiaalisia haaveita, niin haaveilen että joskus mulla olis oma talo jossaki veden äärellä, mutta se tarkottais luultavasti sitä, että minun pitäs hankkia ajokortti ja sitä mie en taija saaha aikaseksi... Toivon, että kaikki menis hyvin ja sais tehä sekä työssä että muussa elämässä semmosia juttuja, joista tulee hyvä mieli. Eikä kauhiasti satuttais kettään.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Olen Suomessa, mulla ei ole haaveita päästä ulkomaille, suomenkieli on niin kaunista. Luulen, että halusin tai en, niin mie olen teatterinjohtajana jossain. Mie tiiän, että mulla on semmonen johtamishalu ja halu parantaa teattereita työyhteisöinä!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää blogini lukijoille? ”Mahtavaa, että on tämmösia blogeja, joka ei sisällä ammattikriitikon kirjoittamia arvosteluja vaan tavallisen katsojan havaintoja esityksistä ja että ihmiset lukee näitä. Käykää ihmiset rohkeasti muuallaki teatterissa ko vain Etelä-Suomessa! Käykää maakuntateattereissa, sieltä löytyy mahtavia juttuja ja hyviä näyttelijöitä! Tässä on myös oma lehmä ojassa, ko minun omat esitykset menee etelästä pohjoiseen...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Batman tietysti, sillä on niin mahtava sikspäkki ja se on komia!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin pissaamaan toisen naisen kanssa yhessä, koska mie en ymmärrä kun naiset lähtee yhessä vessaan, että mitä siellä oikein tapahtuu!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Ottasin suklaata, James Joycen Odysseus-kirjan, koska mie en jaksais sitä lukia vaan nukahtaisin. Tai sitten joku miellyttävä-ääninen ihminen olis lukenut satuja nauhalle!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihastus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ruisrääkkä (sanana)

Mikä sytyttää sinut? - Pakkanen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Finni

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lokkien kirkumista

Mitä ääntä inhoat? - Kun joku vetää kynnellä liitutauluun

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläinlääkäri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Gynekologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? – Tuo iso sänky on sinun! Minun taivaassa nukutaan, siellä ei muuta tehäkkään!