Haastattelussa Johanna Reilin

 Johanna Reilinin kanssa istuimme toukokuussa Hämeenlinnan Verkatehtaan terassilla tuulessa ja vesisateessa, mutta sehän ei meitä haitannut ollenkaan...

Johanna Reilin on kotoisin Toijalasta ja syntynyt 1963. Horoskooppimerkiltään hän on leijona. Äidin työn perässä (näyttelijä myös) hän on muuttanut ensin Raumalle ja sieltä Lappeenrantaan. Äiti näytteli myös Lahden Kaupunginteatterissa, ja viimeisen teatterikouluvuoden Johanna kävi Lahdesta. Tällä hetkellä hän asuu Hämeenlinnassa.

Harrastuksinaan Johannalla on lukeminen laidasta laitaan ja käsityöt, etenkin kutominen ja kirjailu. ” Ostin just itselleni hienon veitsisarjan ja toivon, että saisin jostain jonkinlaisen laudanpalan jotta pääsisin niitä käyttelemään!” kertoilee Johanna railakkaan naurun säestämänä.

Soittimista Johanna osaa soittaa kitaraa, pianoa, saksofonia, poikki- ja nokkahuiluistakin on ääntä saanut (ja melodiaakin).

” Erityistaitoja? Hmmm, Auringonkierto-leireillä opetin lapsia ja nuoria, ja olen siinä mielestäni aika hyvä! Minkä taidon sen sijaan haluaisin osata? Haluaisin tietysti osata näytellä vieläkin paremmin!”

TeaKiin Johanna pääsi ensiyrittämällä ”liian nuorena” ja opiskeli siellä 1982-86, Jouko Turkan opissa yhdessä mm. Sari Mällisen, Riitta Havukaisen, Risto Aution ja Carl-Kristian Rundmanin kanssa. ” Muita kursseja tai kouluja en oo kerennyt käymään, mä oon tehnyt lapsia! Siinä ne on mun ekstrakoulutukseni!”

Johannan äiti on siis näyttelijä ja äiti myös sai hänet innostumaan teatterista. Pikkutyttönä hän seurasi hurmaantuneena operetteja Valkeakoskella. Johannan lapsetkin ovat suuntautumassa samalle alalle. Helmi-tytär oli Lontoossa tutustumassa skotlantilaiseen ja lontoolaiseen teatterikouluun ja aikoo hakea niihin. Sanni-tytär meni juuri kesäksi Eurooppa Neloseen ja hän opiskelee Jyväskylässä pop-jazz – laulajaksi.

” Jos en olisi tällä alalla, olisin varmaankin opettaja, lastenhoitaja tai leikittäjä. Olenko koskaan tehnyt muita töitä? Hmmm, ootas kun mä mietin ... Lapsena vuokrasin katsomossa vilttejä ihmisille!! Siinä ne on mun kunnialliset työt!”

Johannan omia esikuvia ovat upeat naiset Dame Judi Dench, Helen Mirren, Meryl Streep, Seela Sella ja Eila Rinne. Vastanäyttelijöiksi hän haluaisi kurssikaverinsa Jouko Klemettilän, kovasti ikävöimänsä Risto Korhosen ja erään Johnny Deppin.

kuva Teatterikärpänen

Lapsena Johanna on  näytellyt Raumalla ja Lappeenrannassa, ja lisäksi Pyynikillä ja Hämeenlinnan teatterissa, joka on nykyinenkin työpaikka. Tärkeitä roolitöitä luetellessa esille nousivat Maan päällä paikka yksi on, Täällä Pohjantähden alla, Viimeinen vuode, Mestaritontun seikkailut sekä Hornan tuutista. Hän on ollut kiinnityksellä koko ajan, vaikkakin joskus freelancer on käynyt myös mielessä. Kun lapsia on paljon, on varma työpaikka kuitenkin tuntunut vähän pakolliseltakin. Aku-patsaan hän on saanut silloin, kun oli Maan päällä paikka yksi on – näytelmässä mukana. ”Se tuli ihan puun takaa, sanoin varmaan kiitos ja anteeksi. Olin ihan sekaisin kun itkin vaan joutuessani luopumaan siitä roolista”, muistelee Johanna.

” Unelmieni rooli? Mietin tätä säännöllisin väliajoin ja en osaa vastata mitään tiettyä. Kun ei tiedä mitä kaikkea on olemassa! Se on tavallaan niin, että mitä tulee eteen niin yllättyy välillä todella.”

” Minua inspiroi ennen kaikkea hyvä teksti ja vastanäyttelijät. Ammattiani kadun vain palkkapäivisin! ( naurua ) Parasta työssäni on itse tekeminen, nautin roolin tekemisestä ja sekä harjoittelusta että sen esittämisestä, ne on kaksi ihan eri juttua. Vasta 30-vuotiaana tajusin, että harjoittelustakin voi nauttia. Siihen asti oli paljon ahdistusta, huonommuuden tunnetta ja pään seinään hakkaamista. Kesti muuten kymmenen vuotta toipua Turkan opeista. Työni hyviä puolia ovat lisäksi tietysti työkaverit, se kimppapeli on ihan mahtavaa! No työajat on merkilliset, kun tekee 6-päiväistä viikkoa ja 2-osaista päivää. Hyvin siihen on kuitenkin tottunut. Nyt suhtaudun kesälomaankin mustasukkaisesti, ei hevillä lähde mihinkään!”

” Haaveilen siitä, että teatterimme talous tulisi kuntoon. Ja ikää kun tulee, niin tietysti toivoisin että kevyempi työtahti olisi kiva. Ellei tapahdu jotain älytöntä, näen itseni kymmenen vuoden kuluttuakin vielä työssäni!”

Erityisen hyväksi muistoksi Johanna nostaisi Pohjantähden kiitokset, ne kun olivat todella poikkeuksellisia ja esityksen lataus oli aina todella huikea. ”Huh kun se oli hienoa!” hehkuttaa Johanna.

Kommelluksiakin tietysti riittää, ikimuistoisimpana Pyynikillä esitetty Kesäyön unelma, jonka yhdessä esityksessä satoi kaatamalla vettä ja tanssitytöt pyllähtelivät mutaan. ” Olen pissannut housuihini nauramisesta täyden yleisön edessä, sitä ei tosin kukaan huomannut kun vettä satoi niin paljon ja housut kastuivat muutenkin. Olin Helena ja rakastunut Demetriukseen, mutta olin siinä Lysanderin (jota näytteli Vesa Kietäväinen) päällä ja hän oli saanut sitä jotain taika-ainetta, jotta rakastuu ensimmäiseen henkilöön jonka näkee. Hän heräsi mun alta ja lähti ryömimään mua kohti soralla. Hiekkaan jäi syvät urat, jotka täyttyivät samantien vedellä! ”Kadun jokaista kuivaa hetkeä jonka vietin hänen kanssaan !” Vettä sataa kaatamalla ja silloin repesin, ei voinut mitään!” Tähän täytyy lisätä, että tämä tarina kerrottiin lukuisten eleiden ja huutonaurun säestämänä ja tilanne oli hyvin helppo kuvitella. Hämeenlinnassa on tapahtunut myös kaikenlaista, etenkin Risto Korhosen ja Matti Nurmisen seurassa. ” Poliisin pojassa Risto esitti mun pikkuveljeä ja siitä rekisterikilpikohtauksesta ei koskaan selvitty nauramatta. Matti Nurmisen kanssa farssinäyttely etenkin oli vaikeaa, kun sillä menee naama kuin Jaska Jokusella heti kun se alkaa tippumaan!”

"Mitä sitä paheitaan piilottelemaan!"

Mitään rituaaleja Johannalla ei varsinaisesti ole, ne riippuvat vähän jutusta. Mielikuvaharjoituksia tulee tehtyä etenkin väsyneenä ja Neiti Juliessa piti lämmitellä hyvin nilkat, että pystyi kenkien kanssa temppuilemaan. Eri juttuihin on erilaiset tavat. Pään laajennusta! ” Turkkahan halusi, että nostetaan kierroksia ja energiatasoa, ja mulla se tapahtuu automaattisesti. Mun pitää siis pikemminkin rauhoittua, käyn nopeasti ylikierroksilla heti alkuun!”

Tulevana syksynä Johanna esittää Heikki Nousiaisen vaimoa näytelmässä Perheistä parhain ja pahissiskoa satunäytelmässä Kaunotar ja Hirviö. Keväällä hän ohjasi Luolanainen-monologin ja ohjaaminen sekä kirjoittaminen kiinnostaisivat tulevaisuudessa lisää. ”Ohjauskokemus oli kiva ja hauska, ja kirjoittamisesta on nyt myös jonkinlainen käsitys, siitä miten saa toimivan tekstin. Sain itseluottamusta lisää ja voisin tehdä sitä kyllä enemmänkin!”

Motto? ”Hiki laiskan näytellessä!”

Terveisiä blogin lukijoille? ” Käykää meillä teatterissa, meillä on hirmu hyvä teatteri ja intohimoinen sakki!”

Kutiatko? ”Kyllä, kylkiin ei saa koskea! Vastanäyttelijät tietää sen.”

Jos saisit olla päivän miehenä? ”Jumaliste kyllä mä kokeilisin mun miehekästä vetovoimaani, osaisinko flirtata ja pokata ja saada naiset kokeen itsensä rakastettaviksi ja ihaniksi!”

Talvipesään ottaisit mukaan? ” Tää on helppo. Kynttilöitä, paljon punaviiniä, juustoja ja hirvittävän määrän kirjoja. Ja tietty suklaatakin!”

Lisäksi Johanna suositteli minulle luettavaksi Judith Westonin kirjaa ”Näyttelijän ohjaaminen”. Siinä kerrotaan esim. siitä, miten ihmiset saadaan parhaiten kiinni rooleihinsa ja mitä käsittämättömiä ohjeita ohjaajat joskus näyttelijöille antavatkaan. Kirjasta saa uusia näkökantoja ja katsomiseen uutta näkökulmaa, huomaa mikä on näyttelijän tuomaa ja mikä ohjaajan vaatimaa. Kiitos hyvästä vinkistä Johanna!

Haastattelussa Sinikka Salminen

Sinikka Salmista haastattelin toukokuussa Hämeenlinnan Verkatehtaan auringonpaisteisella terassilla.

Sinikka Salminen on syntynyt 1978 ja on kotoisin Länkipohjasta (sijaitsee Tampereen ja Jyväskylän välissä). Hän asuu Tampereella. Horoskooppimerkiltään ”Sikke” on neitsyt, nouseva vaaka. Harrastukset riippuvat vähän vuodenajasta ja mielentilasta,mutta yleensä hän lukee, urheilee (jooga, pilates, juoksu, kävely) ja rahatilanteesta riippuen shoppailee. Joskus hän on harrastanut myös avantouintia ja käy mielellään Telakalla kerran kuussa turvesaunassa. Sinikka osaa soittaa pianoa ja kosketinsoittimia, tosin hän ei ole opiskellut soittamista vaan on itseoppinut. Erityistaidoikseen hän mainitsee laulun, tanssin ja tulitemput, ja jos olisi aikaa ja rahaa niin haluaisi oppia ratsastamaan.

Lukion jälkeen Sinikka meni Paimion kansanopistoon 1-vuotiselle musiikkiteatterilinjalle. Sen jälkeen hän meni Outokumpuun, jossa kävi teatteri-ilmaisu ja – ohjauslinjaa kaksi vuotta. Koulutus olisi kestänyt 2,5 v mutta se jäi kesken, sillä hän pääsi ensiyrittämällä Tampereelle Nätyyn. Sinikka haki myös kahdesti TeaKiin, muttei päässyt sisään. ”Onneksi, sillä olin silloin liian nuori ja tyhmä!”

Sinikka on toiminut myös joogaohjaajana kolme vuotta ja hän on suorittanut joogaflow-koulutuksen. ”Parasta joogahommissa on se, että palaute on niin välitöntä. Meitä on pieni ryhmä ja tunnin jälkeen jäämme aina juttelemaan. Se on vähän sama kuin teatterissakin, nautin siitä että voin tuottaa ihmisille niin hyvän olon!”

Muita näyttelijöitä suvussa ei ole. ”Yksi orastava kuvataiteilija oli, mutta hän on siirtynyt nyt kunniallisiin töihin”, nauraa Sinikka.

Teatteri kiinnosti Sinikkaa jo lapsena. 6-vuotiaana hän on kirjoittanut ystäväkirjaan haluavansa näyttelijäksi. Ala-asteella hän oli kaikissa koulunäytelmissä mukana lähinnä rohkeutensa vuoksi. Yläasteella ei sitten näytelmäkerhoa ollutkaan, mutta ei hätää sillä oppilaat perustivat sen itse. He käsikirjoittivat, ohjasivat, lavastivat, puvustivat ja tietysti näyttelivät kaiken. Lukiossa Sinikka vähän pakoilikin, koska kaikki olettivat hänen olevan automaattisesti mukana kaikissa näytelmäprojekteissa. Kirjoitusten jälkeen hän halusi kunnon ammattiin esim. äidinkielenopettajaksi, taka-ajatuksenaan samalla opettaa ilmaisutaitoa. ”Se sitten jäi kun lähdin Paimioon. Olen monesti miettinyt näin jälkeen päin, että olisi hyvä ollut olla toinenkin vaihtoehto, mutta jotenkin sitä vain ajautui... Olen kulkenut helpon tien. Nostan hattua muutamalle ystävälleni, jotka olivat kurssikavereinani Outokummussa. He eivät koskaan päässeet Nätyyn tai TeaKiin yrityksistään huolimatta, mutta silti jaksavat vielä tehdä tätä hommaa. Kaikki on vain vaikeampaa heille.”

Ihana Sinikka / kuva Teatterikärpänen

Jos Sinikka ei näyttelisi, häntä kiinnostaisi ehkä kirjoittaminen. Se kuitenkin vaatisi eri tavalla aikaa. ”Toivon, että joskus voisin ottaa vaikka virkavapaata ja kirjoittaa näytelmätekstejä, dramaturgiaa opiskelinkin jo Outokummussa.”

Nuorempana Sinikka oli toivottoman rakastunut Santeri Kinnuseen ja vanhemmat kuskasivat häntä aina Helsinkiin tai missä nyt Santeri milloinkin näytteli. ”Työviksessä olin katsomassa jotain näytelmää ja ihastuin siihen miljööseen niin, että halusin sinne töihin, vaikka vain ovia avaamaan.” Muista näyttelijöistä hän ihailee (ja kadehtii) etenkin Krista Kososta. Lisäksi Sinikan esikuvia ovat Seela Sella, Aimo Räsänen ja Ritva Oksanen. Räsäsen Amin lisäksi vastanäyttelijäksi kelpaisi myös Ewan McGregor.

”Inspiroidun etenkin mielenkiintoisesta roolista. Naisroolit tuppaavat usein olemaan sellaisia, ettei niillä ole oikein omaa suuntaa. Pitäisi näytellä enemmän ”miestä”. Olen huomannut, että liian usein niistä tulee siloiteltuja ja liian helppoja naisrooleja. Pitäisi olla rosoisempaa ja ronskimpaa!”

Sinikka on näytellyt Maarianvaaran nuorisoseuran kesäteatterissa kaksi kesää, kiertäen pitkin ja poikin Pohjois-Karjalaa. Lisäksi hän on ollut Rauman teatterissa kolme vuotta. Raumalla tärkeitä rooleja olivat mm. Kimmo Kahran ohjaama Käsky (Miinan rooli) ja 150 näytöskertaa saanut Danny-musikaali (Sinikka oli Armi Aavikko ja Dannyna Ilkka Koivula). Tällä hetkellä Sinikka on kiinnitettynä Hämeenlinnan teatteriin, jossa mieluisia rooleja etenkin Neiti Julie, Niskavuoren Ilona sekä Deadlinen Kara. ”Unelmieni rooli olisi Myrskyluodon Maija. Siinä on ihanat biisit ja se tarina, ja laulut olisivat äänialalleni juuri sopivia!”

Päivääkään hän ei ole katunut ammatinvalintaansa, vaikkakin joskus on hetkiä jolloin miettii, että silloin kun näitä valintoja on tehnyt niin olisi pitänyt olla hiukan enemmän järkeä päässä. Että jos olisi vähän enemmän jaksanut tai pikemminkin halunnut, niin saisi ainakin enemmän palkkaa! ”Äitini on psykiatri ja siskoni on psykologi. Samankaltaistahan se on kuin tämäkin, ihmisen mielen analysointia. En varmaankaan kuitenkaan kestäisi sitä ammattia, ja kunnioitankin heitä sen takia että pystyvat tekemään sitä.”

Tiettyjä rituaaleja ennen esitystä? ” Nuorempana niitä oli enemmänkin,mutta nyt olen tajunnut lämpiöhöpöttämisen idean. Niiden kanssa, joiden kanssa olen menossa lavalle me höpistään ja pelleillään, että löytyisi se kontakti. En osaisi mennä lavalle niin että istuisin vain lämpiössä ja menisin lavalle tapaamatta ketään. Joskus tarvitsee lämmitellä itseään enemmän, riippuen vähän näytelmästä. Nuorempana menin ihan kylmiltäänkin lavalle.”

” Deadlinen ensi-ilta jännitti kovasti, sillä alussa minulla oli parin sivun monologi. Samoin Danny-musikaalin vierailu Espoossa jännitti niin että teki mieli oksentaa. Sitä en kuitenkaan tehnyt, sillä se olisi vaikuttanut lauluääneen heti. Jännitys piiloutuu! Sitä ei aina tajua, että esim. haukottelu onkin jännitystä. Silloin ei hengitä oikein ja elimistö tarvitsee happea. Raumalla joskus oikein ärsytti mennä lavalle ja oli sietämätön olo, kunnes tajusi että se onkin jännitystä. Sen kanssa vain on oppinut elämään”, kertoo Sinikka.

” Parasta tässä työssä on meidän työyhteisö. Se on kuin perhe eikä tunnu siksi lainkaan työltä. Oma kiinnitetty porukka on mahtava! Kun saa itseään toteuttaa ja luoda uutta... Jos olisin pitkään tekemättä teatteria, niin alkaisin varmaankin heti kaipaamaan sitä. Miinuspuolina sitten kova työtahti, välillä ollut aika rankkaakin. Lauantai-illan viimeinen esitys menee joskus siihen, että yrittää vain olla pystyssä. Koko ajan täytyy olla todella keskittynyt,sillä en voi tehdä mitään ”vasemmalla kädellä” . Esitys kun alkaa on oltava heti skarppina, ajatus ei voi lähteä yhtään harhailemaan. Talven pimeys ”mustassa taikalaatikossa” välillä synkistää. Kova työputki usein edeltää ensi-iltaa ja uudet harkat alkavat heti perään. Alkusynnyttelyssä on joskus takki tyhjä, hirveä tunne kun tulee olo ettei halua tai jaksa. Ystäviä ei juurikaan ehdi näkemään, siksi työkaverit onkin parhaita ystäviäni!”

Sinikka muutti juuri Tampereelle ja tajusi, ettei tunne sieltä juuri ketään. Nekin jotka tuntee on samalla alalla ja niitähän ei ehdi juuri näkemään lainkaan. Yleisön kanssa hän ei myöskään ole tekemisissä. Siksi hän odottaakin tulevaa kesäteatteripestiä Pälkäneellä, sillä kesäteatterissa yleisön kanssa on välitön kontakti kun näkee kenelle näyttelee. Kovassa työputkessa kun häviää myös taju siitä, että yleisössä istuu henkilöitä ja persoonia.

Sinikka Vanajaveden rantamaisemissa / kuva Teatterikärpänen

Kerro jokin hauska kommellus! ”Nämä liittyvät usein siihen, että joku näyttelijä unohtaa tulla lavalle. Raumalla teimme näytelmää ”Runoilijan talossa”. Meitä oli neljä näyttelijää ja erään miesnäyttelijän (joka esitti Enoa) piti tulla lavalle ja yllättää meistä yksi. Kohtaus tulee eikä ketään olekaan yllättämässä! Puoli sekuntia mietin ja sitten aloin huudella Enoa ja pian kaikki juoksentelimme ympäri lavaa etsimässä häntä. ”Juoru” oli päällä ja pian alkaa kuulumaan askelten ääniä jostain takaa ja ovien availua. Kohtaus jatkui sitten normaalisti. Ystäväni oli katsomassa ja myöhemmin sanoi, että olipa hienosti toteutettu se kohtaus ”kun se tulee sieltä takaa ykskaks!”, nauraa Sinikka.

Sinikka haaveilee elokuvaroolista ja kirjoittamisesta. 10 vuoden kuluttua hän näkee itsensä edelleen asumassa Tampereella, freelancerina ja kirjoittajana,jos kaikki menisi haaveiden mukaisesti. Lähitulevaisuudessa on ensin kuitenkin luvassa ”Noin seitsemän veljestä” kesäteatterissa Pälkäneen Sappeella, Turkka Mastomäen ohjauksessa. Syksyllä Sinikka näyttelee uransa ensimmäisen prinsessaroolin koko perheen satunäytelmässä ”Kaunotar ja Hirviö” Hämeenlinnan teatterissa.

Kevätkauden viimeisessä näytöksessä Sinikalle ojennettiin Hämeenlinnan Teatterikerhon vuosittain jakama Aku-patsas, joka annetaan kauden erityisen ansioituneelle teatterilaiselle. Hän oli palkinnosta niin sekaisin, että aluksi kiitti vain äitiään ja mammaa jotka olivat katsomassa, ja tietysti työkavereita. Lisäksi Sinikka haluaisi kiittää teatterin johtoa ja ohjaajia Kuikkaniemi+Tyhtilä siitä, että on saanut tehdä niin erilaisia rooleja. Erityiskiitos menee koko Neiti Julien porukalle ; Martti Töttölälle siitä, että sai tuon idean ja teatteri suostui siihen ; Johanna Reilinille siitä, että kirjoitti sen vanhan koukeroisen tekstin puhtaaksi ; Liimataisen Jussille pianossa ja Perttu Pesälle, joka on yksi mahtavimmista vastanäyttelijöistä mitä hänellä on ikinä ollut. ”Se oli lähimpänä sitä mitä aina lapsena ajatteli teatterin ja näyttelemisen parhaimmillaan olevan.Että pystyy niin täysillä luottamaan toiseen, voi tehdä mitä vaan ilman pelkoa siitä, että toinen nauraa tai aliarvioi, on kaikessa mukana, elää ja hengittää. Se oli todellinen matka!”

Terveisiä blogin lukijoille :
”Mä olen kauhean mukava ihminen, mulle voi tulla juttelemaan tuolla kadulla!” :)

Jos Sinikka saisi olla päivän miehenä, hän menisi kaikenlaisiin auditioneihin ja koekuvauksiin kokeilemaan onneaan, miehillä kun tuntuu olevan kaikki helpompaa. Talvipesäänsä Sinikka kelpuuttaisi etenkin Paavo-kissansa, joka on iso tuki ja turva.

Kevätkausi pulkassa

Se on sitten Teatterikärpäsenkin kevätkausi päättynyt. Useammassa teatterissa on varsinainen näytäntökausi ohi ja väki vetäytyy ansaituille kesälomille. Moni jatkaa tosin kesäteattereiden parissa, mutta olen kuullut sanottavan että se on kuin lomalla olisi...

Kuluneena keväänä tuli nähdyksi 17 eri esitystä ja muutama "tuplaus". Ykkösenä näkemistäni ehdottomasti Hämeenlinnan teatterin Seitsemännen portaan enkeli, joka onneksi jatkaa vielä syyskaudellakin! Viiden kärkeen nostaisin vielä Musiikkiteatteri Palatsin Simply the Bestin, Helsingin Kaupunginteatterin Kuninkaan puheen, Kansallisteatterin Tumman veden päällä sekä Lahden Kaupunginteatterin Pikku Vampyyrin. Kaikki siis hyvin eri tyylisiä juttuja, eli laajalla skaalalla tuli vedettyä tämäkin kevät.

Kesällä minulla on tietysti suunnitelmissa muutama kesäteatterireissu sinne sun tänne, eli kesäksi kyllä riittää juttua tännekin. Lisäksi tulossa on pienimuotoisia näyttelijähaastatteluja, joita julkaisen täällä sitä mukaan kun niitä saan tehtyä! Olen nimittäin huomannut, että blogini hakusanoissa seikkailevat usein samat henkilöt ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että ihmisiä kiinnostaisi tietää heistä vähän enemmän. Tulossa siis muutama "hakusanasuosikki" ja muutama muukin, joista itse olen halunnut tietää lisää. Tulevia haastateltavia saa myös ehdottaa, katsotaan onnistunko...

Tumman veden päällä

Tumman veden päällä / Kansallisteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 18.4. 2012 , kesto 1h 40min , ei väliaikaa

Ohjaus Janne Reinikainen

Rooleissa : Ona Kamu, Anna Paavilainen, Elina Knihtilä, Seppo Pääkkönen, Terhi Panula, Antti Litja, Mateus Manninen, Daniel Fiander/Mosse Männistö ,Daniela Helanne/Maija Kuparinen

Taustaa : näyttelijä Peter Franzénin samannimisestä romaanista dramatisoitu näytelmä, joka kertoo lapsuudesta pienen Pete-pojan näkökulmasta. Tarinan keskiössä Pete itse, pikkusisko Suvi, äiti, isä, mummu ja pappa, Kake sekä koulutovereita. Samalla näytelmä kertoo myös perheväkivallasta ja sekin lapsen silmin nähtynä.

Plussaa : Sanat eivät riitä kertomaan sitä, miten nerokkaasti näytelmä olikaan toteutettu!!  Kertojaäänenä, Petenä toimi Ona Kamu, joka istui näyttämön toisessa laidassa sellon kanssa. Toisessa laidassa pikkusiskona Anna Paavilainen toisen soitinarsenaalin keskellä. Lavalla pienoismalli pikkukaupungista, taustalla tavallisen 70-lukulaisen rivitalokodin keittiön ikkuna ja ulko-ovi. Katsojat näkevät ikkunasta, että pöydän ääressä pikkutyttö syö muroja. Tapahtumat kuitenkin esitetään reaaliajassa isolla valkokankaalla, joka on näyttämön yllä!! Lavalla häärää kaiken aikaa useampikin mies kameran kanssa, mutta heidän läsnäolonsa unohtaa täysin kun jää lumoutuneena seuraamaan tapahtumia.Välillä zoomaillaan pienoismalleihin, jossa virtaa joki ja mummolassa palaa valo. Ona ja Anna maalailevat soittimistaan monenlaisia taustoja, välillä uhkaavia, välillä iloisia. Hienoa! Eri kohtaukset olivat kyllä niin kekseliäästi toteutettu, että täytyy kyllä nostaa hattua! Muovihahmojen käyttö esim. pukkitappelukohtauksessa oli ovela, samoin Peten putoaminen järveen. Lisäkiitosta 70-luvun tavaroiden käytöstä, kouluvihosta, penneistä. Tuli ihan omat lapsuusajat mieleen. Kamerat siis toimivat "Petenä" ja siten myös näyttelijät puhuvat suoraan kameralle, mutta siten kuin kyseessä olisi pikkupoika. Ollut varmaan haastavaa tämä, mutta kaikki olivat kyllä todella loistavia. Turvalliset mummo ja pappa, Antti Litja pappana ansaitsee kyllä erikoismaininnan siitä tarinasta, jossa lakupussi sai kyytiä... Elina Knihtilä äitinä oli mielettömän hyvä, samoin Seppo Pääkkönen isänä. Voi että! Mitään vastavaa en ole koskaan nähnyt enkä varmasti tule näkemäänkään, tämä jää ikuisiksi ajoiksi mieleeni täysin uniikkina. Loistavasta kirjasta loistava näyttämöversio, josta en minkäänlaista muuta versiota osaisi tällä hetkellä edes kuvitellakaan. Kaikki toimi juuri niin kuin pitikin! Niin ja esityksessähän ei ollut väliaikaa ollenkaan, mikä olikin hyvä juttu. Väliaika olisikin katkaissut kaiken ikävästi. Kiitosta myös meänkielen käytöstä!

Miinusta : ei miinuksia

Muuta : näytelmän alussa koko työryhmä kokoontui lavalle ja Antti Litja kertoi "ohjaajan pakottamana" hauskan tarinan miehestä, joka oli aina halunnut parrasvaloihin. Esitys jonka näin oli kevätkauden viimeinen, mutta siis jatkuu syksyllä Kansallisteatterin ohjelmistossa. Menkää ihmeessä katsomaan!!


Tumman veden päällä, täydet viisi tähteä *****

Hannah ja rakkaus

Hannah ja rakkaus / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 18.8. 2011 Stage-Helsingin teatterifestivaalilla , kesto noin 2h 15min

Ohjaus Taru Mäkelä

Rooleissa : Seela Sella,Elena Leeve,Matti Onnismaa ja Kasimir Baltzar

Taustaa : tositapahtumiin pohjaava kertomus kahden 1900-luvun merkittävän filosofin salaisesta rakkaustarinasta ja ystävyydestä yli kaiken, sillä suhteen alussa  Hannah Arendt oli vain 18v ja hänen opettajansa Martin Heidegger oli 35v, naimisissa ja kahden lapsen isä. Heidän tiensä erosivat myöhemmin 17 vuoden ajaksi. Lisämaustetta tarinaan tuo se, että Arendt oli juutalainen ja Heidegger taas natsipuolueen jäsen, joka Freiburgin yliopiston rehtorina toimiessaan mm. karkotti juutalaiset opiskelijat ja professorit yliopistosta.

Plussaa : Seela Sella vanhempana Hannahina oli koko ajan läsnä lavalla ja kyllä hän on upea näyttelijätär. Kaihoisena hän muisteli rakkauttaan Martiniin, tunneside säilyi kaikesta huolimatta läpi koko elämän. Alku oli aika raskas ja vaati katsojalta täydellistä keskittymistä, keskustelu pyöri filosofisissa viittauksissa usein ja itselläni oli vaikeuksia välillä pysyä ihan kärryillä. Menneisyys ja nykyisyys olivat samaan aikaan lavalla läsnä, näyttelijät tulivat ja menivät ja aika vaihtui kohtausten myötä. Toisaalta ihan ovelakin ratkaisu tämä, kunhan ensin ymmärsi mistä on kyse. Elena Leeve nuorena Hannahina uhkui nuoruuden viattomuutta ja herkkyyttä, tarinan edetessä kuitenkin hänen hahmonsa pysyi koko ajan samankaltaisena eikä tuntunut vanhenevan ollenkaan? Matti Onnismaa (Martin Heidegger) sen sijaan teki taas vakuuttavaa työtä, hyvin vahvaa läsnäoloa koko ajan ja intohimoa nuorta lemmittyään kohtaan. Ennen väliaikaa tapahtunut käänne jäi mietityttämään sopivasti, ja väliajan jälkeen moni palanen sitten loksahtikin paikoilleen.

Miinusta : aiheen "raskaus" ja haastavuus katsojalle ei ole suinkaan merkki näytelmän ja tekstin huonoudesta vaan siitä, etten tainnut ihan olla parasta kohdeyleisöä tälle. Upeasta näyttelijäntyöstä toki kiitosta, vaikkakin Leeve jäi polkemaan paikoillaan eikä mielestäni tuonut oikein uutta siihen, mitä häneltä esim. elokuvarooleissaan olen aiemmin nähnyt. Kasimir Baltzar ei oikein vakuuttanut myöskään, sillä hänestä tuli jostain syystä häiritsevällä tavalla liikaa mieleen juontaja Axl Smith... Lavastus oli oudohko, en oikein käsittänyt valtavien kankaiden merkitystä lehtileikkeineen ja miksi näyttämön keskellä oli pöytä puhelimineen niin, että koko ajan sai pelätä kuka piuhaan tai kirjakasaan ensimmäisenä kompastuu?

Muuta : taisi olla viimeinen esitys kyseisestä näytelmästä? Jäi myös mietityttämään, olisiko tarina auennut eri tavalla jos olisi perehtynyt jo aiemmin kyseisten henkilöiden elämään ja teksteihin? Yleisössä ollut varmasti sellaisiakin.

Seelan ja Matin suoritukset nostavat tälle kolme tähteä ***

Isä!

Isä! (Tommi Erosen monologi) / vierailu Tomaatteja tomaatteja-festivaaleilla Hämeenlinnassa,Verstas-näyttämöllä

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterissa 18.1. ´12, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Ilari Johansson

Näyttelijä Tommi Eronen

Taustaa : Islantilaisen Bjarni Haukur Thorssonin kirjoittama yhdenmiehen show on aiemmin nähty kahdessatoista maassa kymmenellä eri kielellä, nyt siis Suomessa Ilari Johanssonin ohjaamana ja suomentamana. Esityshän kertoo kaikesta siitä, mitä tapahtuu miehelle ja parisuhteelle siinä vaiheessa kun perheeseen suunnitellaan jälkikasvua, ja mitä kaikkea sen jälkeen tuleekaan...

Plussaa : Tätähän oli tultava katsomaan osittain senkin vuoksi, että olen nähnyt Tommi Erosen pari kertaa aiemmin livenä ja miehen "vempulamaisuus" on aiheuttanut lähes hysteerisiä naurukohtauksia. "Tukkijoella"-näytelmän tuolikohtaus Turussa naurattaa vielä vuosien jälkeenkin. Hänhän on loistava näyttelijä ja nytkin mies esitteli monipuolisuuttaan, herkkyyttään ja koomikon kykyjään. Huomaa että ohjaaja Johansson on itse suosittu stand up-koomikko/näyttelijä, sillä esityksessä oli hyödynnetty stand up-komiikankin keinoja ja tavallaan yhdistetty eri elementtejä. Yleisön reaktioista päätellen jutut todella osuivat ja upposivat, monella lienee omakohtaisia kokemuksia parisuhteen muutoksista ja siitä, miten ulkopuoliseksi mies mahtaakaan itsensä tuntea tulevan äidin viedessä kaiken huomion valtavine raskausvatsoineen. Esitys tarjosi myös monenlaisia hahmoja, joista takuulla ikimuistoisin oli spedemäinen synnytyslääkäri/urologi. Eturivin katsojilla mahtoi olla vaikeaa!:)  Pidin myös kovasti alun lentokonekohtauksesta, jossa viereisen penkkirivin isä tulee kertomaan Tommille totuuksia lapsistaan. Isän ja pojan yhteiset hetket Puppe-katselukirjojen ja muiden virikkeiden parissa olivat liikuttavia. Ihmeempiä rekvisiittojahan tässä ei tarvittu, tuoli ja lääkärintakki riittivät.

Miinusta : itselle kun lapsia ei ole siunaantunut, en pystynyt oikein kaikkiin juttuihin samaistumaan näin naisenkaan näkökulmasta, mutta sehän ei ole tietenkään esityksen miinus vaan johtui omista lähtökohdistani. Sujuvasti nauroin kuitenkin muiden mukana kaikissa kohtauksissa ja ajattelin, että noinhan se varmaan menee. Näyttelijä sai minut niin hyvin vakuutettua!!

Muuta : tällä kertaa tämä oli ainutkertainen vierailuesitys, mutta muutenhan esitys pyörii Tampereen Työväen Teatterissa

Isä! saa neljä tähteä Teatterikärpäseltä ****

SMGO

SMGO (Show must go on) / Musiikkiteatteri Koitto,Helsinki

Ensi-ilta syksyllä 2011

Ohjaus Petri Lairikko

Rooleissa Kimmo Blom, Marika Krook, Tatu Siivonen, Jukka Mänty-Sorvari, Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää ja Mika Räinä

Taustaa : samainen show pyörinyt jo pitkään menestyksekkäästi Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa, mutta koskapa tässä Helsingin versiossa on hitusen erilainen miehitys kuin Tampereella, päätin ottaa tämän uudelleen esille ja aiemmin olen näköjään kirjoittanut yllättävän lyhyesti Show must go on´ista... Itse esityshän kertoo ensinnäkin Queenin tarinan ja taas toisaalla kotimainen bändi kieriskelee erinäisissä ongelmissaan ja päättää perustaa coverbändin the Bohemians. Siitähän ei sitten ihan hyvää seuraa, sillä bändin solisti Mikko (Mika Räinä) eläytyy ehkä liiankin kanssa tehtäväänsä ja on menettää otteen läheisistään ja terveydestään.

Plussaa : Erona Palatsin versioon coverbändin jäsenenä heiluvat Mikko (Mika Räinä) ja Pete (Tatu Siivonen) toivat uutta koko esitykseen. Tatu etenkin esitteli loistavia koomikon kykyjään ihan vaan ilmeillään ja eleillään, mies minihameessa ja sukkanauhoissa ja "hiukan humaltuneena" oli todella huvittava. Tatun sooloja olisi voinut olla enemmänkin, mutta roolille ei sitä herkkua ollut tällä kertaa suotu. Mika Räinä oli minulle aiemmin tuttu vain tv:stä ja yllätyinkin iloisesti, sillä hänellähän löytyi myös lauluääntä ja etenkin "I want it all" alkupuolella oli komea veto. Marika Krookille oli suotu edelleen Queenin balladimaisempaa tuotantoa. Mutta yksi on ylitse muiden; Kimmo Blom = mies ja ääni!! Toistojen myötä mies lienee saanut varmuutta koko esiintymiseensä, kaikki näyttää ja kuulostaa niin kovin helpolta ja vaativatkin kohdat tulevat ihan selkäytimestä. Eipä liene montaa miestä tässä maassa, joka pystyy moiseen suoritukseen? Muutama viikko sitten kävin katsomassa Queenin tribuuttishowta Tampere-talossa Killer Queenin muodossa ja hyvän showhan vetivät, mutta myönnettävä on että "meidän Freddie" laulaa kyllä paremmin, joskin tribuutti-Freddie oli ulkoiselta olemukseltaan enemmän näköinen. Oma suosikkini ja mielestäni tämän shown komein veto on aina yhtä vaikuttava ja liikuttava "Who wants to live forever". Tietysti mukana myös mm. "Radio GaGa", "Under Pressure", "I want to break free"(mitkä asut!!), "We will rock you" ja toinen ikilempparini "Bohemian Rhapsody", jonka livenä kuuleminen on aina mahtavaa. Ja ei pidä unohtaa bändiä, joka soittaa toooodella tykisti!!

Miinusta : jos vertaa Palatsiin, niin mielestäni lavastuksen kaksiosainen portaikko ei toimi tässä niin hyvin. Esiintyjät jäivät turhankin usein portaisiin pimentoon laulamaan, vai eikö valaistuspuoli ollut ihan ajan tasalla? Hetkellisesti ei olisi jaksanut kuunnella vuorosanoja biisien välissä, vaikkakin mukaan oli laitettu erinäisiä koukkuja nykyaikaan ja Suomeen, odotti vain koska seuraava biisi taas räjähtää käyntiin. Salissa oli myös kummallisen voimakas ilmastointi, osa yleisöstä haki väliajalla jopa takkia päälleen...

Muuta : miellyttävä paikkahan Koitto muuten on ja suon sille ilomielin pitkää ikää ja mikäs siinä, etenkin jos jatkossakin on luvassa yhtä laadukasta musiikkiteatteria! Vessassa kuulin erään naisasiakkaan sanovan, että tämä oli paras esitys mitä on ikinä nähnyt ja haluaa tulla ehdottomasti uudelleen katsomaan.

Teatterikärpäseltä Koiton versiolle myös täydet viisi tähteä *****