Merita Seppälän tapasin Turun Gaggui-kaffelassa toukokuun
puolivälissä 2018. Molemminpuolinen fanitapaaminen meni aluksi
sähläyksen puolelle, kun haastattelijalla ei ollut kysymyksetkään
heti valmiina ja taustalta kuului kahvikoneen surinaa tasaisin
väliajoin.
Vuonna 1977
syntynyt Merita on horoskoopiltaan kalat. ”Oon kotoisin Paimiosta,
tosin Salossa oon syntynyt. Paimiossa oon käynyt kaikki kouluni.
Elämä on vienyt mua muualle tässä välillä, mutta oon palannut
Paimioon.”
|
Merita (c) Teatterikärpänen |
Mitä teet
työksesi? ”Hmmm, tällä hetkellä en osaa oikein itsekään
vastata siihen, että mikä mun ammattini on. Kai mä oon
freelancer-sekatyöläinen, teen hyvin sekalaisesti kaikkea, ja koko
ajan enemmän luovempaa työtä. Vedän erilaisia teatterikerhoja
eri-ikäisille ihmisille, kirjoitan, ohjaan, dubbaan, teen
laulukeikkaa, teen maalauskeikkaa ja raksahommiakin.
Koulutukseltanihan mä oon fysioterapeutti ja oon opiskellut myös
toimittajaksi, ja oon myös työskennellyt toimittajana vakituisesti
Turun Sanomissa, kunnes irtisanoin itseni. Halusin luovemmalle alalle
ja täydellisesti irrottautua tietynlaisesta oravanpyörästä.
Teinkin sitten kuusi vuotta Paimion Kesäteatterissa
teatterituottajan/teatterisihteerin töitä, viime kesänä lopetin
ne hommat. Koin olevani valmis kokeilemaan omia siipiäni ja
suuntautumaan vielä enemmän ja syvemmin teatterin pariin. Luovan
alan koulutusta mulla ei ole, kursseja oon toki käynyt. Työ
itsessään on opettanut mua ja satunnaiset tekemäni jutut ovat
avanneet mulle uusia ovia. Jotenkin hassusti elämäni on mennyt
uusille urille sen enempiä suunnittelematta. Ovathan ne olleet toki
haaveita, nyt kun asiaa oikein miettii.”
Miten sitten tulit
päätyneeksi kesäteatteriin? ”Olin 18-vuotias ja huomasin
paikallislehdestä ilmoituksen, jossa haettiin uutta porukkaa Paimion
Kesäteatteriin. Menin ensimmäiseen tapaamiseen ja sille tielle
jäin, se on siis ollut harrastukseni todella pitkään.
Kesäteatterissa oli yksi aivan ihana nainen, joka oli vuosikaudet
tehnyt kaikenlaisia tuotannollisia hommia ihan talkoohengellä ja
puhtaasta ilosta, ja hän sairastui vakavasti. Itse olin elämässäni
sellaisessa vaiheessa, että mietin mitä elämältäni oikein
haluan. Tiedustelin teatterilta, miltä kuulostaisi jos
tuotantopuolella olisi ihan palkattu ihminen, ja päätettiin
kokeilla. Irtisanoin sitten itseni Turun Sanomista”, Merita
selventää kuvioitaan.
|
Viulunsoittaja katolla/Hodel (c) Pirkko Kolehmainen |
Nämä kysymykset
nyt vähän hyppivät, mutta mitä teet vapaa-ajallasi? Onko sinulla
oikein ”harrastusharrastuksia”? ”No kyllähän mä teatteria
harrastan ja käyn katsomassa esityksiä. Puutarhassa mä tykkään
puuhailla. Vähän musisoinkin. Tällä hetkellä tuntuu kyllä
siltä, että mun vapaa-aikani ja työni menee kivasti ristiin.
Mökkeiltyä tulee myös ja perheen parissa touhutaan kaikenlaista,
kotosalla olla möllötellään ja vietetään perusarkea.”
Mainitsit
musisoinnin, eli soittotaitosi? ”Pianoa soittelen, oon itse
opetellut soittamaan. Kuvittelen osaavani rämpyttää kitaraa vähän,
ja haitariakin jonkin verran. Parit biisit pystyn vetämään kyllä.
Kantelettakin osaan soittaa, ”Konevitsan kirkonkellot” lähtee
tuosta noin edelleen, olin lapsena kantelekerhossa ja sieltä se on
jäänyt muistiini. No, näistä mainitsemistani piano on vahvin
soittimeni.”
Oletko missään
teatterijutussa soittanut? ”En varsinaisesti. Tyttäreni on
perustanut serkkunsa kanssa Nauristeatterin ja heidän kavereita on
mukana näyttelemässä siinä. Nauristeatterin jutuissa oon
soittanut pianoa, mutta muuten en ole lavalla ollut.”
Taas hypitään…
Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Perhe, luonto, suku ja
ystävät. Oon hyvin perhekeskeinen ihminen, mikä on toisaalta aika
ristiriitainen juttu, sillä työ ja harrastukseni pitävät mut
poissa kotoa aika usein.”
Mitkä ovat
vahvuutesi ”teatterimielessä”? ”Mä koen olevani tunteiden
tulkki ja oon usein päätynytkin rooleihin, joissa saa revitellä
tunteiden puolesta. Ei se välttämättä ole sellaista kovin
räiskyvää revittelyä, mutta saan sisäisen tunnekuohun aikaan
helposti.”
Onko sinulla jotain
erikoistaitoja tai kikkoja? ”Hahaa, mä osaan tekoröyhtäistä!
Sitä taitoa ei ole liiemmin teatterissa kyllä tarvittu. Hei, jos
olisi näytelmä, jossa pitäisi kävellä puujaloilla! Siinäkin oon
tosi hyvä!” Merita nauraa.
Entä
bravuuriosasto vaikkapa ruuanlaiton suhteen? ”Mustajuurikeitto! Se
on todella hyvää. En tosin oo sitä kauhean montaa kertaa kokannut,
mutta aina on onnistunut. Perinteinen kotiruoka on meillä suosiossa
ja sitä tykkään aina kokata.”
|
Park Hotelin puutarhassa (c) Teatterikärpänen |
Mitenkäs karaoke,
onko tullut käytyä? ”Oon mä joskus käynyt, mutta en mä mikään
intohimoinen karaokelaulaja ole. Ei mulla mitään sellaista
biisiäkään ole, minkä aina vetäisin. Kerran pienissä
promilleissa työporukan karonkassa vetäisin ”Sailing”-biisin ja
yhtäkkiä jostain aivan ihmeellisestä korkeudesta, siitä tuli
melkein oopperaversio ja kaikki oli että ”wau mikä meininki”.
Itsekin ihmettelin, että mitä täällä oikein tapahtuu ja mitä
oikein tuli laulettua. Tuon jälkeen en ole sitä enää laulanut,
mutta jäi mieleeni kyllä ikimuistoisena karaokekokemuksena.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa
vaikkapa just pianoa todella suvereenisti, istuisin siihen pianon
ääreen ja soittaisin ihan mitä tahansa tuosta noin vaan.”
Mikä on ollut
toistaiseksi kovin haasteesi teatterin parissa? ”Kyllä se
varmaankin oli viimesyksyinen Salon Teatterin Jekyll & Hyde ja
siinä Lucyn rooli. En muista, että olisin aiemmin treenannut
itsekseni niin paljon, siis varsinaisten treenien ulkopuolella. Tein
todella paljon töitä musiikin ja tanssimisen kanssa - tanssin ja
laulun yhdistäminen tuntui haastavalta, kun ei ollut taustalla
mitään koulutusta. Ihmeellisissä asennoissa tuli laulettua
välillä… Oon musikaaleissa ollut aiemminkin, mutten noin isossa
roolissa. Paimiossa on tehty paljon musiikkinäytelmiä, mutta niissä
on ollut korkeintaan pari biisiä laulettavana. Luin hiljattain Anna
Victoria Erikssonin haastattelun, hänhän oli Lucyn roolissa Turun
Kaupunginteatterissa, ja hänkin kertoi roolin haastavuudesta. Musta
se tuntui jotenkin tosi helpottavalta kuulla.”
|
Lucy (c) Mika Nurmi |
Löytyykö
suvustasi muita teatterin parissa touhuavia tai muuta taiteellista
lahjakkuutta? ”Ammattitaiteilijoita ei meidän suvussa ole, mutta
kaltaisiani teatteriharrastajia löytyy lapsuuden perheestäni
enemmänkin. Itse olin perheestäni ensimmäinen, joka hakeutui
teatterin pariin ja vanavedessäni tulivat pikkusiskoni, veljeni,
isäni, ja äitikin tuli taustahommiin mukaan. Jälkikasvuni
harrastaa myös, eli nyt on kyllä oikeasti teatterikärpänen
puraissut. Etenkin 14-vuotias tyttäreni on teatterin pauloissa
kunnolla. Hänessä huomaan sen saman palon, joka itselläni oli
nuorena.”
Mistä sinun
innostuksesi alun perin lähti? ”Luulen, että se alkoi yläasteelta
valittuani ilmaisutaidon kurssin. Viivi Viranko oli silloin
opettajana Paimiossa. Ilmaisutaito kolahti ja tuntui tosi kivalta.
Lukiossa olin mukana yhdessä näytelmässä (Shakespearen Kesäyön
unelma) ja mulla oli oikein roolikin, siinä olin ensimmäistä
kertaa lavalla kunnolla. Se oli muutenkin vähän isompi juttu, ja
siitä oli esityksiä muillekin kuin koululaisille. Kesäyön unelman
innoittamana hakeuduin sitten Paimion Kesäteatterin toimintaan
mukaan, tästä jo kerroinkin aiemmin.”
Oliko teillä
Paimiossa ala-asteella näytelmäkerhoa tai vastaavaa? ”Ei meillä
mitään varsinaista kerhotoimintaa ollut, mutta tietysti näitä
kevät- ja joulujuhlaesityksiä oli aina. Ai niin, olihan mun
luokallani yksi Noora, joka kirjoitti itse näytelmiä ja niitä
esitettiin, mutta en kyllä yhtään muista olinko itse niissä
koskaan mukana.”
Oletko koskaan
ajatellut, että näyttelisit ammatiksesi tai hakenut
teatterikouluun? ”Oon mä hakenut TeaKiin kaksi kertaa heti lukion
jälkeen, en päässyt sisään ja koko homma sitten jäi. Tampereen
Komediateatterissa toimi silloin joku kansanopiston tyylinen (huom.
Suomen Teatteriopisto, joka toimii edelleen) ja hain sinne ja
pääsinkin, mutta jostain syystä en mennytkään vaan lähdin
Mikkeliin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Taisin ajatella, että ei
musta taitaisi olla tekemään teatterihommia ammatikseni ja sitten
tuli perhettä ja muuta. Lasten ollessa pieniä mä tein
talkoohommina taustalla hommia enkä ollut näyttämöllä varmaan
kahdeksaan vuoteen! Nyt palattuani uudelleen lavalle nälkäni on
kasvanut, ja koen että mua ei varmaankaan ole luotu 8-16 -duuniin
vaan että mulla olisi toivottavasti annettavaa muullakin saralla. En
voi sanoa haaveilevani näyttelijän urasta, mutta kyllä mä toivon,
että edes joskus, edes hetken saisin näytellä ammatikseni.
Ohjaamani teatterikerhot koen tällä hetkellä todella, todella
tärkeäksi ja isoksi jutuksi.”
Miksi juuri
teatteri? Mikä siinä oikein kiehtoo? ”En mä osaa olla ilmankaan!
Mä saan purettua siihen niin paljon pahaa oloani ja kaikenlaista,
jota en edes kunnolla tiedosta. Teatteri on ihan älyttömän tärkeä
vastapaino elämälle ylipäätään ja kaikille haasteille, joita
välillä tulee vastaan. Uskallan väittää, että teatterin
ansiosta mä oon lapsilleni parempi äiti – teatteri on vähän
niin kuin kaatopaikka välillä, sinne voin kipata huonot fiilikseni
turvallisesti. Kotona oon enemmän läsnä ja jaksan paremmin arjen
paineita. Teatterissa avautuu uusia näkökulmia asioihin ja
ihmisiin. Teatteri myös sivistää. Teatterikasvattajan näkökulmasta
lisävastaus kysymykseen ”miksi teatteri”: sen avulla pystyy
auttamaan toista ihmistä eri elämäntilanteissa tai auttamaan
jonkun tietyn asian yli. Esimerkiksi, kun näkee jonkun tosi aran tai
sulkeutuneen ylittämässä itseään tai hän pääsee vaikean asian
yli teatterin avulla tai saa teatterin parista elämänsä
ensimmäisen oikean ystävän – voiko sen hienompaa olla? Olen myös
päässyt vierestä todistamaan, kun yksinäinen ikäihminen löytää
itselleen teatterin parista uuden sydänystävän. Tämän takia
teatteri! Se palo, mikä näkyy ihmisten silmissä...” Merita
hehkuttaa ja keskustelemme aiheesta tovin vielä lisää.
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Yksi vanhempi rouva sanoi mulle
taannoin, että ”Älä rakasta liikaa työtäsi!” Se pisti
miettimään vähän asioita… Ehkä tärkein oppi on ollut se, että
aina pitää luoda nahkansa uudestaan. Jos olet jotain oppinut,
siihen ei voi kuitenkaan tuudittautua. Välillä pitää unohtaa
kaikki saamansa ohjeet ja aloittaa puhtaalta pöydältä.”
Onko sinulla ns.
”esikuvia”, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”Onhan
niitä paljon. Täällä Turussa olen nähnyt monta juttua, jossa
Anna Victoria Eriksson on mukana ja häntä ihailen todella paljon.
Hän on todella lahjakas ja hänellä on mieletön ääni.
Varsinaisesti en oo fanittanut oikein ketään. Paitsi sua! Tämä on
todellinen fanitapaaminen. Täällä Turussa on myös Kati
Keskihannu, joka on lasten parissa tehnyt teatteria paljon. Hänen
työskentelyään ihailen suuresti, ja ihanan räiskyvä persoona ja
silti lasten kanssa itse rauhallisuus. No, teiniaikoina tuli
fanitettua tietysti Madonnaa.”
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit fantasioida asialla ja valita
maailmasta ihan kenet tahansa? ”Kyllä mä Peter Franzénin kanssa
haluaisin näytellä, vaikkapa Viikingeissä taistelisin hänen
rinnallaan. Veri lentäisi ja rakkaus roihuaisi!”
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton? ”No TIETYSTI Peter Nybergin kanssa aina
uudestaan ja uudestaan, ihan mitä tahansa laulaisin. Hän on niiiiin
taitava! Kaikki Peterit nyt tänne heti hahah. Jonkun naisen kanssa
olisi myös upeaa duetoida, esimerkiksi Anna-Maija Tuokko tai Maria
Ylipää. Joku tajunnanräjäyttävä mimmienergiabiisi, olispa
siistiä! Tai sun kanssa voitais räpätä (vaikkei osattaisikaan)
näistä gaggupaloista...” innostuu Merita.
|
Merita ja Peter Jekyll & Hydessa (c) Mika Nurmi |
Takaisin ruotuun…
Missä eri teattereissa olet ollut lavalla? ”Paimion
Kesäteatterissa, Salossa Vuohensaaren Kesäteatterissa (toimii Salon
Teatterin alaisuudessa), Salon Teatterissa ja Kaarina-Teatterissa. On
tullut tehtyä muutakin kuin näyttelijähommia, esimerkiksi Paimion
Kesäteatterin alaisuudessa toimivassa lasten-ja nuortenteatterissa
oon tehnyt ihan kaikkea mahdollista valoista ääniin ja
lavastukseen. Ohjattu on ja lipunmyynissä on oltu, kahvia keitelty
ja pullaa myyty. Lastenteatteriin oon säveltänyt biisejä ja
kesäteatterin puolelle sanoittanutkin, oon dramatisoinut näytelmiä
ja myös kirjoittanut niitä. Tekniikkapuolesta en kauheasti ymmärrä,
vaikka sitäkin on tehty ja yritetty jotain räpeltää tarpeen niin
vaatiessa.”
Mainitse muutama
itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö tai koko proggis.
”Paimion Kesäteatterin eka proggikseni oli Viulunsoittaja katolla,
ja siinä olin Hodelin roolissa eli yksi tyttäristä. Olihan se
tärkeä juttu tietysti. Olin vähän aikaa sitten Tampereella
Työviksessä katsomassa heidän versiotaan ja mulla tuli mieletön
nostalgia-aalto siellä koko ajan. Tuo Paimion proggis on saanut
määritellä aika pitkälle sen, mitä oon sen jälkeen saanut
tehdä. Siinä oli hieno mahdollisuus näyttää sellaisia taitojaan,
joista ei itsekään oikein vielä tiennyt. Roolini yllätti
itsenikin. Lucyn rooli Salon Teatterin Jekyll & Hydessa oli
hienoa tehdä, samoin Kaarina-Teatterin Kurjat-näytelmän Fantinen
rooli. Ei sellaisia rooleja ihan heti tule vastaan. Olin ensimmäistä
kertaa Kaarinassa ja minusta on aina hienoa mennä uuteen paikkaan ja
tutustua uusiin ihmisiin. Niin, ja Salon Teatterin Dogvillessä olin
Gracen roolissa, sekin oli hieno proggis ja rooli.”
|
Dogville (c) Marcus Linden |
|
Kurjat (c) Mika Nurmi |
Kuinka paljon käyt
itse katsomassa teatteria? ”Se on aika jaksottaista. Kun oon itse
jossain proggiksessa mukana, silloin ei kauheasti ehdi tietenkään.
Mulla on aika paljon tuttuja teattereissa ja kulttuurikentällä, ja
heitä käyn sitten mielelläni katsomassa. Nyt on kiva, kun
tyttäreni on innostunut teatterista ja hän houkuttelee mua
katsomaan eri juttuja ja ostamaan lippuja tyyliin Ӏiti, sun on
pakko ostaa meille liput Varissuo-musikaaliin!” Vielä vähän
aikaa sitten se olin minä, joka raahasin heitä teatterista toiseen.
Kaukaisin paikka taitaa olla Seinäjoki, jos Suomessa pysytään.
Täällä Varsinais-Suomessa tulee käytyä tietenkin eniten, mutta
aika paljon myös Tampereella ja Helsingissä tulee visiteerattua.”
Minkälainen
teatteri sinua kiinnostaa? ”Kyllä mä aika laidasta laitaan menen
katsomaan, lastenteatteria oon nähnyt paljon. Pidän kovasti siitä,
mitä Turun Kaupunginteatterissa on viime vuosina tehty, eli
kantaesityksiä paikallisista aiheista (Kakola, Seili ja tuleva
Varissuo). Tykkään vähän synkemmästä, jollain tavalla
kantaaottavasta. Musikaaleista pidän myös, niissä ei tosin
välttämättä aina ole paljoakaan sanomaa, mutta se ei häiritse
mua yhtään, jos se on hyvin tehty. Mä oon kyllä aika
kaikkiruokainen.”
Mitä on sinun
mielestäsi ”teatterin taika”? Voiko sitä selittää? ”Sitä
on kyllä vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut
sitä. Mä koen teatterin taikaa hyvin voimakkaasti tekijänä, en
katselijana. Ehkä se liittyy jotenkin siihen, mistä jo aiemmin
puhuttiin, eli taika tapahtuu ihmisessä itsessään teatterin
treeneissä ja kulisseissa. Se kehityskaari ihmisessä tai
yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka proggiksessa herää. Mulle
teatterin taikaa ei ole upeat kikat ja lavasteet esim. Sormusten
Herrassa, vaikka ne hienoja olivatkin. Tää on jännä asia siinä
mielessä, että sen voi kokea niin eri tavoin, ei ole oikeaa tai
väärää tapaa.”
Teatterin taika
kirvoittaa aikamoisen keskustelun, esimerkkejä kun on monenlaisia.
Mikä on
teatterintekemisessä haastavinta noin yleensä? ”Näin kun se on
harrastus, on aika haasteellista yrittää sovittaa sitä muun elämän
yhteyteen. Ei voi olla kahdessa paikassa samanaikaisesti. Myös
jatkuvaa luovuutta pitäisi jotenkin pystyä ruokkimaan, tekstiä ei
aina vaan synny.”
Tämän taisit jo
vastatakin, eli mikä on palkitsevinta? ”Palkitsevinta on se, mitä
näkee muissa, ja saan siitä itsellenikin paljon.”
|
Lasten-ja nuortenteatterilaisia ja taustajoukkoja (c) Paimion Kesäteatteri |
Mitkä asiat
inspiroivat sinua/saavat sinut innostumaan, mistä saat ideoita
teksteihin? ”Inspiraatio voi iskeä ihan missä tahansa. Mulla on
oma whatsapp-ryhmä itseni kanssa ja lähetän sinne heti viestin,
jos saan idean. Ääniviestiä laitan useimmiten. Eikö ookin mahtava
idea? Kyllä mä inspiroidun ihmisistä yleensä ja hyvistä
tyypeistä.”
Podetko
ramppikuumetta tai suurempaa esiintymisjännitystä? ”Kyllä mä
poden, oon oppinut sen kanssa olemaan eli överiksi ei mene.
Ensi-iltapäivät on pahimpia, vatsa on ihan sekaisin jännityksestä.
Hetki ennen lavalle astumista on sellainen, että kuulee sydämensä
hakkaavan ja veren kohinan suonissa. Se menee sitten ohi, ainakaan
sitä ei enää myöhemmin tiedosta.”
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Riippuu vähän
proggiksesta, välillä on ollut jotain hölmöjäkin tapoja. Laittaa
tietyssä vaiheessa kengät jalkaan tai muuta… Ensi-iltapäivien
aamuna mä juon aina tietystä kupista kahvia, en käytä sitä
koskaan muuten. Se on sellainen ikivanha Muumi-muki säröineen
kaikkineen, Huutokauppakeisarissa samanlainen muki meni kaupaksi 200
€ :n hintaan! Omastani en kyllä luovu, eikä sitä kukaan
huolisikaan, koska se on rikki. En tiedä miten selviän, jos se
joskus hajoaa kokonaan.”
Kerro joku
legendaarinen kommellus. ”Jotain 15 vuotta sitten oli Paimion
Kesäteatterissa Tukkijoella-näytelmä, mä olin siinä Katrin
roolissa ja oli vähän vakavampi kohtaus, jossa olin ollut
vangittuna. Katri oli kidnapattu ja vapautettu, ja vastanäyttelijäni
Suomen Hanna lohdutteli mua. En sitten tiedä mitä kerran tapahtui,
mutta purskahdimme molemmat nauruun kesken kohtauksen. Mun piti
esittää hysteeristä ja sain sillä vähän peitettyä nauruani.
Tää tapahtui näytöskauden puolivälissä ja tän jälkeen se
repeäminen tapahtui joka helvetin näytöksessä. Siitä tuli
jotenkin painajaismaista, kun odotti, että kohta se kohtaus tulee ja
josko nyt pystyttäisi vetämään se normaalilla tavalla. Ei
onnistunut. Jekyllissä & Hydessä tapahtui kaikenlaista, lähinnä
vaatteiden kanssa. Sänkykohtauksen jälkeen mun piti pimeässä
keräillä vaatteita ja huomasin vasta myöhemmin, että olin ottanut
vähän ylimääräistä mukaan ja mietin, että mitähän sillä
Peterillä mahtaa olla nyt päällään siellä hahah.”
Kerro joku hyvä
muisto. ”Teatterihommieni alkuvaiheessa oli loppukaronkka, ja
meillä oli Paimion keskustassa pippalot yhden perheen puutarhassa.
Siinä oli pihasaunakin, ja sain teatterikaverini Merin kanssa
älynväläyksen, jonka jälkiseurauksena lähdimme pyyhkeet päällä
tien toisella puolella olevaan pubiin. Keskellä päivää! Juotiin
yhdet kaljat terassilla ja mentiin takaisin bileisiin. Kyllä se
tempaus vähän huomiota herätti. Hauska muisto.”
Tulevia roolejasi?
”Syksyllä tulee Salon Teatteriin Macbeth, ja olen siinä Lady
Macbethin roolissa (Macbethin roolissa Pasi Nikula). Ensi-ilta on
syyskuussa. Trilogian jatke eli kvartologia, ensin oli Dogville,
sitten Peer Gynt, sitten Jekyll & Hyde ja nyt Macbeth
päätösosana. Matka ihmismieleen… Muuta ei ole tiedossa. Mä
haaveilen siitä, että pääsisin tyttäreni kanssa joskus samaan
proggikseen.”
Mikä
sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Haluaisin
olla Pikku Myy, vaikka oikeasti oon enemmän Muumimamma. Pikku Myy on
aina jotenkin niin utelias elämää kohtaan, eikä aina tarvitse
olla niin vakava. Avoimin mielin, ja Myyllä on selkeä oma tahto.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisit ja mikä olisi
supervoimasi? ”Mä olisin varmaan joku aika maanläheinen tyyppi,
joku Lypsytyttö. (naurua) Pelastaisin maailman lehmiä lypsämällä.
Se soittaisi kannelta ja haitaria, ja rauhottaisi siten lehmiä.”
Jos ihminen menisi
syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken unien?
”Kännykkä tietysti olisi luonteva vastaus, mutta haluaisinko mä
nukahtaa uudestaan vai pysyä pitempään hereillä… Ehkä mä
ottaisin jonkun ristikkolehden mukaani ja kyniä, niillä nukahtaisin
varmimmin. Ruuaksi ottaisin varrasleipää ja Oivariinia. Ja
Oltermannia päälle vielä, ja mikroon. Täytyisi siis ottaa se
mikrokin mukaan. Juotavaksi anopin tekemää viinimarjamehua.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
aikakauteen, minne menisit? ”Olisi kiva tietää, kuka murhasi Olof
Palmen! Musta olisi myös hirveän kiinnostavaa kokea, millaista
olisi olla lottana jatkosodassa, toisaalta taas 60-luku
kiinnostaisi.”
Jos sinun
elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi
sinun roolissasi? ”Siinä olisi melkoista tajunnanvirtaa, se olisi
sekoitus vähän kaikenlaista tyylilajia. Mun roolissani voisi olla
Minttu Mustakallio tai Miia Nuutila.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Menen kotiin kirjoittamaan yhtä tekstiä ja menen
ehkä vähän maalaamaan ikkunanpokia, jos ehdin.”
Bernard Pivot`n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta
pidät eniten? - Armo
Mistä sanasta
pidät vähiten? - Rasismi
Mikä sytyttää
sinut? - Huumori
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Kapeakatseisuus
Suosikkikirosanasi?
- Saatana
Mitä ääntä
rakastat? - Nukkuvan lapsen tuhinaa
Mitä ääntä
inhoat? - Kuorsausta
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kriisityöntekijä
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Ny alko hauskanpito!