maanantai 6. elokuuta 2018

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 5.8. 2018 Hippalot-festivaaleilla Hämeenlinnan Miniteatterissa

Kesto noin 30min (ei väliaikaa) , ikäsuositus yli 3-vuotiaille

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen
Nuket, suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Sävellys Antti Polameri
Lavastus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen
Puvustus Aino Käki
Kuvitus Hannu Lipponen
Julistesuunnittelu Rade Puolakka (c) Radesign

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Muusikko : Antti Polameri


 Minun piti niin pitää alkupuoli elokuusta totaalista teatteripaussia kerätäkseni voimia syksyn koitoksiin, mutta niin vaan kutsu kävi lasten taidefestareille, Hippaloille, katsomaan suuresti fanittamani Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (napakasti lyhennettynä myös Kuninkaallinen Nukketeatteri) tuoreinta ensi-iltaa. Pikkukatsojiakin oli kiitettävästi paikalla heti sunnuntaiaamusta kera vanhempien, ja meitäkin vinkattiin ottamaan toisiamme kädestä kiinni, jos esitys menee liian jännittäväksi.

 Aiemmat näkemäni HKN:n esitykset ovat olleet joko aikuiseen makuun suunnattuja poliittisia parodioita tai lapsille (ja lapsenmielisille) viriteltyjä versioita tutuista saduista ja tarinoista (esim. Pinokkio, Susi ja Punahilkka sekä Saiturin joulu). Tällä kertaa tuttu porukka pääsi jälleen yllättämään meikäläisen astetta vakavahenkisemmällä ja riipaisevan koskettavalla, mutta samalla toivorikkaalla tarinalla yksinäisen pojan ja siipensä loukanneen korpin ystävyydestä sodan keskellä.

 Näyttämön keskellä on yksinkertainen, mutta lämminhenkinen pieni asunto monine kiintoisine yksityiskohtineen. Nuori poika heräilee jälleen uuteen aamuun, toivottelee huomenet seinäänripustetulle perhevalokuvalle ja pienelle nallekarhulleen sekä ruukusta pompahtavalle kukkaselle. Poika keittelee itselleen kupillisen teetä (juoksevaa vettä hanasta, wau!) ja ahkeroi radion parissa. Josko sieltä kuulisi uutisia maailmalta? No, musiikkia ainakin kuuluu ja poika pistää jammaten vauhdikkaasti. Jännästi sitä muuten unohtaa ihan täysin, että nukke ei heilu lavalla itsekseen, vaan herää henkiin kahden mustiinpukeutuneen nukettajan toimesta.


 Päivät toistavat itseään. Poika menee hiljaksiin nukkumaan ja näkee unta, jossa nauru raikaa ja elo on auvoisaa. Koko perhe on koossa ja kaikki on hyvin. Pian unet muuttuvat painajaisiksi - on kovaa melua, marssivia sotilaita, lentokoneita, panssarivaunuja ja hajotettuja taloja. Hajotettuja koteja ja henkensä kaupalla pakenevia ihmisiä. Kunpa kaikki olisikin vain pahaa unta, mutta tämä onkin totista totta ja syy siihen, miksi poika on yksin ja miksi hän toistuvasti haluaa ampua ritsalla ylilentäviä koneita. Pojan unimaailma on muuten nerokkaasti toteutettu varjokuvien ja valaistuksen avulla, ja tätä korosti vielä hieno äänimaailma.


 Talon yli lentelee muitakin kuin lentokoneita ja pian saammekin tutustua siipirikkoon korppiin, joka toivuttuaan laittaa asunnossa ensitöikseen ranttaliksi. Poika ei tästä ole moksiskaan, kiva kun on muutakin puuhaa kuin pommikoneiden kiikarointi ja jatkuva pelon keskellä eläminen. Kärsivällisesti poika suhtautuu linnun pieniin kolttosiin ja voittaa tämän luottamuksen, joka myöhemmin palkitaan niin, että meikäläisellä meni pahasti roskia silmiin loppupuolella.

 Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri teki sen taas! Taidokkaat nuket yksityiskohtineen (etenkin bunraku-tekniikalla valmistettu poika), lavastuksen moninaiset ovelat kikat, lähes sanaton esitys (sopisi mainiosti kansainvälisillekin estradeille) ja runollisen kaunis tarina musiikkeineen. Lumoavaa!


 Poika ja korppi on seuraavaksi mahdollista nähdä Hämeenlinnan Elomessuilla 11.-12.8. Arx-talon Keinusalissa klo 12 ja 14. Suosittelen lämpimästi, tosin pienimmille ja herkimmille katsojille osittain ehkä liian jännittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Herättää varmasti kysymyksiä! Itselleni ei jäänyt ahdistunut olo, vaan varsin liikuttuneena ja vaikuttuneena salista poistuin.

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Nykypäivän kirje korinttolaisille / Tommi Kinnunen

 Muutama viikko sitten kirjailija/opettaja Tommi Kinnunen kertoili Twitterin puolella kirjoittaneensa kesänovellin ja pohdiskeli, mitä sen kanssa tekisi. Pienenä vitsinä heitin, että laittaisi tekstin minulle ja julkaisisin sen tässä blogissa kesäyllätyksenä lukijoilleni. Idea oli sen verran mainio, että Tommi otti yhteyttä ja tarjosi novellinsa sijaan tekstiä, joka on alunperin kirjoitettu Tanssiteatteri ERI:lle osaksi isompaa kokonaisuutta. Tekstien pohjalta syntyi tanssiteos "Sata lasissa - rakkauden viiltoja" vuonna 2017. Dance Info Finlandin sivuilla teoksesta kerrotaan mm. seuraavaa : "Tommi Kinnunen on luonut kudelmia, joissa rakkaus sykkii, särkyy ja viiltää. Arjen kauneus raamittaa kertomusten koskettavuutta, jossa onnen kyyneleet vaihtuvat unelmien sirpaleisiin." (Ohessa linkki teoksen traileriin.)

 Tommi Kinnuselta on ilmestynyt kaksi kirjaa (Neljäntienristeys ja Lopotti) ja lisäksi hän on kirjoittanut mm. novelleja, radio-oopperalibreton sekä näytelmä-ja kabareetekstejä.

(c) Teatterikärpänen 

                                                                                        Nykypäivän kirje korinttolaisille 

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus tekee muksun kanssa isänpäiväkortin, vaikka se edellinen unohtui tiskipöydälle ja sai perjantaina kahvia niskaansa. Rakkaus ei kersku, eikä rehentele täyttäneensä tiskikoneen vaikka ei ollut oma vuoro.

Rakkaus ei etsi omaa etuaan eikä yritä väittää että on toisen vuoro herätä ja vaihtaa vaippa, vaikka ei ole. Anteeksi se viimeöinen. Rakkaus ei myöskään katkeroidu, eikä muistele kärsimäänsä pahaa, varsinkaan jos toinen tarkoituksella soitti etukäteen ja kertoi että menee poikien kanssa myöhään. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Aika lailla kaiken. Ainakin mun äiti oli sellainen. Minäkin yritän, mutta olen siinä vielä vajavainen.

Rakkaus ei koskaan katoa, vaan muistaa sen hetken, kun istuttiin kahdeksan vuotta sitten järvenrannan syksyisillä kallioilla ja naurettiin lokeille. Rakkaus istuu pyyhkeenmutkassa saunan jälkeen pukuhuoneen penkillä ja uskoo, jos sille sanoo, että näyttää että se on laihtunut. Rakkaus lähtee mukaan tattimetsään ja jopa syö ne sienet. Se sanoo sinulle, että voit sinä mennä tyttöjen kanssa ulos, vaikkei olisi sitä mieltä ihan oikeasti.

Kun olin lapsi, minulla oli lapsen ajatukset. Nyt minä olen mies ja käytän pyöräilykypärää, enkä edes yritä siirtää niitä formula-veehooässiä deeveedeelle, kun ei kai niitä sitten tule katsottua. Ja saat sinä tuoda sen jumppapallon autotalliin, mutta sovitaanko että jonkinlainen kolkka siellä kuitenkin säilyisi hiekkapuhallusta varten. Tai voihan sen ulkonakin tehdä, vaikka naapurin Maarit on niin käärmeissään, kun viimeksi sen meni pyykki likaiseksi. Jos viitsit, niin sanotko sille, että sinä käskit. Että en minä huvikseni enkä piruuttaan.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on se, että sinä katkaiset romanttisen komedian puoli yhdeksän uutisten ajaksi. Tuotko Sennille sitä persikkapilttiä, jos käyt töiden jälkeen kaupassa? Minä ostin sinulle illaksi siideriä jo. 

 Tämän pienen yllätyksen kera toivottelen lukijoilleni hyvää loppukesää, pidän pienen tuumaustauon ja palailen taas asiaan (ja asian viereen) kunhan teatterit aktivoituvat syyskauden myötä.

Haastattelussa Merita Seppälä


Merita Seppälän tapasin Turun Gaggui-kaffelassa toukokuun puolivälissä 2018. Molemminpuolinen fanitapaaminen meni aluksi sähläyksen puolelle, kun haastattelijalla ei ollut kysymyksetkään heti valmiina ja taustalta kuului kahvikoneen surinaa tasaisin väliajoin.

Vuonna 1977 syntynyt Merita on horoskoopiltaan kalat. ”Oon kotoisin Paimiosta, tosin Salossa oon syntynyt. Paimiossa oon käynyt kaikki kouluni. Elämä on vienyt mua muualle tässä välillä, mutta oon palannut Paimioon.”

Merita (c) Teatterikärpänen 

Mitä teet työksesi? ”Hmmm, tällä hetkellä en osaa oikein itsekään vastata siihen, että mikä mun ammattini on. Kai mä oon freelancer-sekatyöläinen, teen hyvin sekalaisesti kaikkea, ja koko ajan enemmän luovempaa työtä. Vedän erilaisia teatterikerhoja eri-ikäisille ihmisille, kirjoitan, ohjaan, dubbaan, teen laulukeikkaa, teen maalauskeikkaa ja raksahommiakin. Koulutukseltanihan mä oon fysioterapeutti ja oon opiskellut myös toimittajaksi, ja oon myös työskennellyt toimittajana vakituisesti Turun Sanomissa, kunnes irtisanoin itseni. Halusin luovemmalle alalle ja täydellisesti irrottautua tietynlaisesta oravanpyörästä. Teinkin sitten kuusi vuotta Paimion Kesäteatterissa teatterituottajan/teatterisihteerin töitä, viime kesänä lopetin ne hommat. Koin olevani valmis kokeilemaan omia siipiäni ja suuntautumaan vielä enemmän ja syvemmin teatterin pariin. Luovan alan koulutusta mulla ei ole, kursseja oon toki käynyt. Työ itsessään on opettanut mua ja satunnaiset tekemäni jutut ovat avanneet mulle uusia ovia. Jotenkin hassusti elämäni on mennyt uusille urille sen enempiä suunnittelematta. Ovathan ne olleet toki haaveita, nyt kun asiaa oikein miettii.”

Miten sitten tulit päätyneeksi kesäteatteriin? ”Olin 18-vuotias ja huomasin paikallislehdestä ilmoituksen, jossa haettiin uutta porukkaa Paimion Kesäteatteriin. Menin ensimmäiseen tapaamiseen ja sille tielle jäin, se on siis ollut harrastukseni todella pitkään. Kesäteatterissa oli yksi aivan ihana nainen, joka oli vuosikaudet tehnyt kaikenlaisia tuotannollisia hommia ihan talkoohengellä ja puhtaasta ilosta, ja hän sairastui vakavasti. Itse olin elämässäni sellaisessa vaiheessa, että mietin mitä elämältäni oikein haluan. Tiedustelin teatterilta, miltä kuulostaisi jos tuotantopuolella olisi ihan palkattu ihminen, ja päätettiin kokeilla. Irtisanoin sitten itseni Turun Sanomista”, Merita selventää kuvioitaan.

Viulunsoittaja katolla/Hodel (c) Pirkko Kolehmainen

 Nämä kysymykset nyt vähän hyppivät, mutta mitä teet vapaa-ajallasi? Onko sinulla oikein ”harrastusharrastuksia”? ”No kyllähän mä teatteria harrastan ja käyn katsomassa esityksiä. Puutarhassa mä tykkään puuhailla. Vähän musisoinkin. Tällä hetkellä tuntuu kyllä siltä, että mun vapaa-aikani ja työni menee kivasti ristiin. Mökkeiltyä tulee myös ja perheen parissa touhutaan kaikenlaista, kotosalla olla möllötellään ja vietetään perusarkea.”

Mainitsit musisoinnin, eli soittotaitosi? ”Pianoa soittelen, oon itse opetellut soittamaan. Kuvittelen osaavani rämpyttää kitaraa vähän, ja haitariakin jonkin verran. Parit biisit pystyn vetämään kyllä. Kantelettakin osaan soittaa, ”Konevitsan kirkonkellot” lähtee tuosta noin edelleen, olin lapsena kantelekerhossa ja sieltä se on jäänyt muistiini. No, näistä mainitsemistani piano on vahvin soittimeni.”

Oletko missään teatterijutussa soittanut? ”En varsinaisesti. Tyttäreni on perustanut serkkunsa kanssa Nauristeatterin ja heidän kavereita on mukana näyttelemässä siinä. Nauristeatterin jutuissa oon soittanut pianoa, mutta muuten en ole lavalla ollut.”

Taas hypitään… Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Perhe, luonto, suku ja ystävät. Oon hyvin perhekeskeinen ihminen, mikä on toisaalta aika ristiriitainen juttu, sillä työ ja harrastukseni pitävät mut poissa kotoa aika usein.”

Mitkä ovat vahvuutesi ”teatterimielessä”? ”Mä koen olevani tunteiden tulkki ja oon usein päätynytkin rooleihin, joissa saa revitellä tunteiden puolesta. Ei se välttämättä ole sellaista kovin räiskyvää revittelyä, mutta saan sisäisen tunnekuohun aikaan helposti.”

Onko sinulla jotain erikoistaitoja tai kikkoja? ”Hahaa, mä osaan tekoröyhtäistä! Sitä taitoa ei ole liiemmin teatterissa kyllä tarvittu. Hei, jos olisi näytelmä, jossa pitäisi kävellä puujaloilla! Siinäkin oon tosi hyvä!” Merita nauraa.

Entä bravuuriosasto vaikkapa ruuanlaiton suhteen? ”Mustajuurikeitto! Se on todella hyvää. En tosin oo sitä kauhean montaa kertaa kokannut, mutta aina on onnistunut. Perinteinen kotiruoka on meillä suosiossa ja sitä tykkään aina kokata.”

Park Hotelin puutarhassa (c) Teatterikärpänen

 Mitenkäs karaoke, onko tullut käytyä? ”Oon mä joskus käynyt, mutta en mä mikään intohimoinen karaokelaulaja ole. Ei mulla mitään sellaista biisiäkään ole, minkä aina vetäisin. Kerran pienissä promilleissa työporukan karonkassa vetäisin ”Sailing”-biisin ja yhtäkkiä jostain aivan ihmeellisestä korkeudesta, siitä tuli melkein oopperaversio ja kaikki oli että ”wau mikä meininki”. Itsekin ihmettelin, että mitä täällä oikein tapahtuu ja mitä oikein tuli laulettua. Tuon jälkeen en ole sitä enää laulanut, mutta jäi mieleeni kyllä ikimuistoisena karaokekokemuksena.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa vaikkapa just pianoa todella suvereenisti, istuisin siihen pianon ääreen ja soittaisin ihan mitä tahansa tuosta noin vaan.”

Mikä on ollut toistaiseksi kovin haasteesi teatterin parissa? ”Kyllä se varmaankin oli viimesyksyinen Salon Teatterin Jekyll & Hyde ja siinä Lucyn rooli. En muista, että olisin aiemmin treenannut itsekseni niin paljon, siis varsinaisten treenien ulkopuolella. Tein todella paljon töitä musiikin ja tanssimisen kanssa - tanssin ja laulun yhdistäminen tuntui haastavalta, kun ei ollut taustalla mitään koulutusta. Ihmeellisissä asennoissa tuli laulettua välillä… Oon musikaaleissa ollut aiemminkin, mutten noin isossa roolissa. Paimiossa on tehty paljon musiikkinäytelmiä, mutta niissä on ollut korkeintaan pari biisiä laulettavana. Luin hiljattain Anna Victoria Erikssonin haastattelun, hänhän oli Lucyn roolissa Turun Kaupunginteatterissa, ja hänkin kertoi roolin haastavuudesta. Musta se tuntui jotenkin tosi helpottavalta kuulla.”

Lucy (c) Mika Nurmi 

 Löytyykö suvustasi muita teatterin parissa touhuavia tai muuta taiteellista lahjakkuutta? ”Ammattitaiteilijoita ei meidän suvussa ole, mutta kaltaisiani teatteriharrastajia löytyy lapsuuden perheestäni enemmänkin. Itse olin perheestäni ensimmäinen, joka hakeutui teatterin pariin ja vanavedessäni tulivat pikkusiskoni, veljeni, isäni, ja äitikin tuli taustahommiin mukaan. Jälkikasvuni harrastaa myös, eli nyt on kyllä oikeasti teatterikärpänen puraissut. Etenkin 14-vuotias tyttäreni on teatterin pauloissa kunnolla. Hänessä huomaan sen saman palon, joka itselläni oli nuorena.”

Mistä sinun innostuksesi alun perin lähti? ”Luulen, että se alkoi yläasteelta valittuani ilmaisutaidon kurssin. Viivi Viranko oli silloin opettajana Paimiossa. Ilmaisutaito kolahti ja tuntui tosi kivalta. Lukiossa olin mukana yhdessä näytelmässä (Shakespearen Kesäyön unelma) ja mulla oli oikein roolikin, siinä olin ensimmäistä kertaa lavalla kunnolla. Se oli muutenkin vähän isompi juttu, ja siitä oli esityksiä muillekin kuin koululaisille. Kesäyön unelman innoittamana hakeuduin sitten Paimion Kesäteatterin toimintaan mukaan, tästä jo kerroinkin aiemmin.”

Oliko teillä Paimiossa ala-asteella näytelmäkerhoa tai vastaavaa? ”Ei meillä mitään varsinaista kerhotoimintaa ollut, mutta tietysti näitä kevät- ja joulujuhlaesityksiä oli aina. Ai niin, olihan mun luokallani yksi Noora, joka kirjoitti itse näytelmiä ja niitä esitettiin, mutta en kyllä yhtään muista olinko itse niissä koskaan mukana.”

Oletko koskaan ajatellut, että näyttelisit ammatiksesi tai hakenut teatterikouluun? ”Oon mä hakenut TeaKiin kaksi kertaa heti lukion jälkeen, en päässyt sisään ja koko homma sitten jäi. Tampereen Komediateatterissa toimi silloin joku kansanopiston tyylinen (huom. Suomen Teatteriopisto, joka toimii edelleen) ja hain sinne ja pääsinkin, mutta jostain syystä en mennytkään vaan lähdin Mikkeliin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Taisin ajatella, että ei musta taitaisi olla tekemään teatterihommia ammatikseni ja sitten tuli perhettä ja muuta. Lasten ollessa pieniä mä tein talkoohommina taustalla hommia enkä ollut näyttämöllä varmaan kahdeksaan vuoteen! Nyt palattuani uudelleen lavalle nälkäni on kasvanut, ja koen että mua ei varmaankaan ole luotu 8-16 -duuniin vaan että mulla olisi toivottavasti annettavaa muullakin saralla. En voi sanoa haaveilevani näyttelijän urasta, mutta kyllä mä toivon, että edes joskus, edes hetken saisin näytellä ammatikseni. Ohjaamani teatterikerhot koen tällä hetkellä todella, todella tärkeäksi ja isoksi jutuksi.”

Miksi juuri teatteri? Mikä siinä oikein kiehtoo? ”En mä osaa olla ilmankaan! Mä saan purettua siihen niin paljon pahaa oloani ja kaikenlaista, jota en edes kunnolla tiedosta. Teatteri on ihan älyttömän tärkeä vastapaino elämälle ylipäätään ja kaikille haasteille, joita välillä tulee vastaan. Uskallan väittää, että teatterin ansiosta mä oon lapsilleni parempi äiti – teatteri on vähän niin kuin kaatopaikka välillä, sinne voin kipata huonot fiilikseni turvallisesti. Kotona oon enemmän läsnä ja jaksan paremmin arjen paineita. Teatterissa avautuu uusia näkökulmia asioihin ja ihmisiin. Teatteri myös sivistää. Teatterikasvattajan näkökulmasta lisävastaus kysymykseen ”miksi teatteri”: sen avulla pystyy auttamaan toista ihmistä eri elämäntilanteissa tai auttamaan jonkun tietyn asian yli. Esimerkiksi, kun näkee jonkun tosi aran tai sulkeutuneen ylittämässä itseään tai hän pääsee vaikean asian yli teatterin avulla tai saa teatterin parista elämänsä ensimmäisen oikean ystävän – voiko sen hienompaa olla? Olen myös päässyt vierestä todistamaan, kun yksinäinen ikäihminen löytää itselleen teatterin parista uuden sydänystävän. Tämän takia teatteri! Se palo, mikä näkyy ihmisten silmissä...” Merita hehkuttaa ja keskustelemme aiheesta tovin vielä lisää.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Yksi vanhempi rouva sanoi mulle taannoin, että ”Älä rakasta liikaa työtäsi!” Se pisti miettimään vähän asioita… Ehkä tärkein oppi on ollut se, että aina pitää luoda nahkansa uudestaan. Jos olet jotain oppinut, siihen ei voi kuitenkaan tuudittautua. Välillä pitää unohtaa kaikki saamansa ohjeet ja aloittaa puhtaalta pöydältä.”

Onko sinulla ns. ”esikuvia”, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”Onhan niitä paljon. Täällä Turussa olen nähnyt monta juttua, jossa Anna Victoria Eriksson on mukana ja häntä ihailen todella paljon. Hän on todella lahjakas ja hänellä on mieletön ääni. Varsinaisesti en oo fanittanut oikein ketään. Paitsi sua! Tämä on todellinen fanitapaaminen. Täällä Turussa on myös Kati Keskihannu, joka on lasten parissa tehnyt teatteria paljon. Hänen työskentelyään ihailen suuresti, ja ihanan räiskyvä persoona ja silti lasten kanssa itse rauhallisuus. No, teiniaikoina tuli fanitettua tietysti Madonnaa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit fantasioida asialla ja valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Kyllä mä Peter Franzénin kanssa haluaisin näytellä, vaikkapa Viikingeissä taistelisin hänen rinnallaan. Veri lentäisi ja rakkaus roihuaisi!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No TIETYSTI Peter Nybergin kanssa aina uudestaan ja uudestaan, ihan mitä tahansa laulaisin. Hän on niiiiin taitava! Kaikki Peterit nyt tänne heti hahah. Jonkun naisen kanssa olisi myös upeaa duetoida, esimerkiksi Anna-Maija Tuokko tai Maria Ylipää. Joku tajunnanräjäyttävä mimmienergiabiisi, olispa siistiä! Tai sun kanssa voitais räpätä (vaikkei osattaisikaan) näistä gaggupaloista...” innostuu Merita.

Merita ja Peter Jekyll & Hydessa (c) Mika Nurmi 

 Takaisin ruotuun… Missä eri teattereissa olet ollut lavalla? ”Paimion Kesäteatterissa, Salossa Vuohensaaren Kesäteatterissa (toimii Salon Teatterin alaisuudessa), Salon Teatterissa ja Kaarina-Teatterissa. On tullut tehtyä muutakin kuin näyttelijähommia, esimerkiksi Paimion Kesäteatterin alaisuudessa toimivassa lasten-ja nuortenteatterissa oon tehnyt ihan kaikkea mahdollista valoista ääniin ja lavastukseen. Ohjattu on ja lipunmyynissä on oltu, kahvia keitelty ja pullaa myyty. Lastenteatteriin oon säveltänyt biisejä ja kesäteatterin puolelle sanoittanutkin, oon dramatisoinut näytelmiä ja myös kirjoittanut niitä. Tekniikkapuolesta en kauheasti ymmärrä, vaikka sitäkin on tehty ja yritetty jotain räpeltää tarpeen niin vaatiessa.”

Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö tai koko proggis. ”Paimion Kesäteatterin eka proggikseni oli Viulunsoittaja katolla, ja siinä olin Hodelin roolissa eli yksi tyttäristä. Olihan se tärkeä juttu tietysti. Olin vähän aikaa sitten Tampereella Työviksessä katsomassa heidän versiotaan ja mulla tuli mieletön nostalgia-aalto siellä koko ajan. Tuo Paimion proggis on saanut määritellä aika pitkälle sen, mitä oon sen jälkeen saanut tehdä. Siinä oli hieno mahdollisuus näyttää sellaisia taitojaan, joista ei itsekään oikein vielä tiennyt. Roolini yllätti itsenikin. Lucyn rooli Salon Teatterin Jekyll & Hydessa oli hienoa tehdä, samoin Kaarina-Teatterin Kurjat-näytelmän Fantinen rooli. Ei sellaisia rooleja ihan heti tule vastaan. Olin ensimmäistä kertaa Kaarinassa ja minusta on aina hienoa mennä uuteen paikkaan ja tutustua uusiin ihmisiin. Niin, ja Salon Teatterin Dogvillessä olin Gracen roolissa, sekin oli hieno proggis ja rooli.”

Dogville (c) Marcus Linden

Kurjat (c) Mika Nurmi 

 Kuinka paljon käyt itse katsomassa teatteria? ”Se on aika jaksottaista. Kun oon itse jossain proggiksessa mukana, silloin ei kauheasti ehdi tietenkään. Mulla on aika paljon tuttuja teattereissa ja kulttuurikentällä, ja heitä käyn sitten mielelläni katsomassa. Nyt on kiva, kun tyttäreni on innostunut teatterista ja hän houkuttelee mua katsomaan eri juttuja ja ostamaan lippuja tyyliin ”Äiti, sun on pakko ostaa meille liput Varissuo-musikaaliin!” Vielä vähän aikaa sitten se olin minä, joka raahasin heitä teatterista toiseen. Kaukaisin paikka taitaa olla Seinäjoki, jos Suomessa pysytään. Täällä Varsinais-Suomessa tulee käytyä tietenkin eniten, mutta aika paljon myös Tampereella ja Helsingissä tulee visiteerattua.”

Minkälainen teatteri sinua kiinnostaa? ”Kyllä mä aika laidasta laitaan menen katsomaan, lastenteatteria oon nähnyt paljon. Pidän kovasti siitä, mitä Turun Kaupunginteatterissa on viime vuosina tehty, eli kantaesityksiä paikallisista aiheista (Kakola, Seili ja tuleva Varissuo). Tykkään vähän synkemmästä, jollain tavalla kantaaottavasta. Musikaaleista pidän myös, niissä ei tosin välttämättä aina ole paljoakaan sanomaa, mutta se ei häiritse mua yhtään, jos se on hyvin tehty. Mä oon kyllä aika kaikkiruokainen.”

Mitä on sinun mielestäsi ”teatterin taika”? Voiko sitä selittää? ”Sitä on kyllä vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä. Mä koen teatterin taikaa hyvin voimakkaasti tekijänä, en katselijana. Ehkä se liittyy jotenkin siihen, mistä jo aiemmin puhuttiin, eli taika tapahtuu ihmisessä itsessään teatterin treeneissä ja kulisseissa. Se kehityskaari ihmisessä tai yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka proggiksessa herää. Mulle teatterin taikaa ei ole upeat kikat ja lavasteet esim. Sormusten Herrassa, vaikka ne hienoja olivatkin. Tää on jännä asia siinä mielessä, että sen voi kokea niin eri tavoin, ei ole oikeaa tai väärää tapaa.”

Teatterin taika kirvoittaa aikamoisen keskustelun, esimerkkejä kun on monenlaisia.

Mikä on teatterintekemisessä haastavinta noin yleensä? ”Näin kun se on harrastus, on aika haasteellista yrittää sovittaa sitä muun elämän yhteyteen. Ei voi olla kahdessa paikassa samanaikaisesti. Myös jatkuvaa luovuutta pitäisi jotenkin pystyä ruokkimaan, tekstiä ei aina vaan synny.”

Tämän taisit jo vastatakin, eli mikä on palkitsevinta? ”Palkitsevinta on se, mitä näkee muissa, ja saan siitä itsellenikin paljon.”

Lasten-ja nuortenteatterilaisia ja taustajoukkoja (c) Paimion Kesäteatteri 

 Mitkä asiat inspiroivat sinua/saavat sinut innostumaan, mistä saat ideoita teksteihin? ”Inspiraatio voi iskeä ihan missä tahansa. Mulla on oma whatsapp-ryhmä itseni kanssa ja lähetän sinne heti viestin, jos saan idean. Ääniviestiä laitan useimmiten. Eikö ookin mahtava idea? Kyllä mä inspiroidun ihmisistä yleensä ja hyvistä tyypeistä.”

Podetko ramppikuumetta tai suurempaa esiintymisjännitystä? ”Kyllä mä poden, oon oppinut sen kanssa olemaan eli överiksi ei mene. Ensi-iltapäivät on pahimpia, vatsa on ihan sekaisin jännityksestä. Hetki ennen lavalle astumista on sellainen, että kuulee sydämensä hakkaavan ja veren kohinan suonissa. Se menee sitten ohi, ainakaan sitä ei enää myöhemmin tiedosta.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Riippuu vähän proggiksesta, välillä on ollut jotain hölmöjäkin tapoja. Laittaa tietyssä vaiheessa kengät jalkaan tai muuta… Ensi-iltapäivien aamuna mä juon aina tietystä kupista kahvia, en käytä sitä koskaan muuten. Se on sellainen ikivanha Muumi-muki säröineen kaikkineen, Huutokauppakeisarissa samanlainen muki meni kaupaksi 200 € :n hintaan! Omastani en kyllä luovu, eikä sitä kukaan huolisikaan, koska se on rikki. En tiedä miten selviän, jos se joskus hajoaa kokonaan.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Jotain 15 vuotta sitten oli Paimion Kesäteatterissa Tukkijoella-näytelmä, mä olin siinä Katrin roolissa ja oli vähän vakavampi kohtaus, jossa olin ollut vangittuna. Katri oli kidnapattu ja vapautettu, ja vastanäyttelijäni Suomen Hanna lohdutteli mua. En sitten tiedä mitä kerran tapahtui, mutta purskahdimme molemmat nauruun kesken kohtauksen. Mun piti esittää hysteeristä ja sain sillä vähän peitettyä nauruani. Tää tapahtui näytöskauden puolivälissä ja tän jälkeen se repeäminen tapahtui joka helvetin näytöksessä. Siitä tuli jotenkin painajaismaista, kun odotti, että kohta se kohtaus tulee ja josko nyt pystyttäisi vetämään se normaalilla tavalla. Ei onnistunut. Jekyllissä & Hydessä tapahtui kaikenlaista, lähinnä vaatteiden kanssa. Sänkykohtauksen jälkeen mun piti pimeässä keräillä vaatteita ja huomasin vasta myöhemmin, että olin ottanut vähän ylimääräistä mukaan ja mietin, että mitähän sillä Peterillä mahtaa olla nyt päällään siellä hahah.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Teatterihommieni alkuvaiheessa oli loppukaronkka, ja meillä oli Paimion keskustassa pippalot yhden perheen puutarhassa. Siinä oli pihasaunakin, ja sain teatterikaverini Merin kanssa älynväläyksen, jonka jälkiseurauksena lähdimme pyyhkeet päällä tien toisella puolella olevaan pubiin. Keskellä päivää! Juotiin yhdet kaljat terassilla ja mentiin takaisin bileisiin. Kyllä se tempaus vähän huomiota herätti. Hauska muisto.”

Tulevia roolejasi? ”Syksyllä tulee Salon Teatteriin Macbeth, ja olen siinä Lady Macbethin roolissa (Macbethin roolissa Pasi Nikula). Ensi-ilta on syyskuussa. Trilogian jatke eli kvartologia, ensin oli Dogville, sitten Peer Gynt, sitten Jekyll & Hyde ja nyt Macbeth päätösosana. Matka ihmismieleen… Muuta ei ole tiedossa. Mä haaveilen siitä, että pääsisin tyttäreni kanssa joskus samaan proggikseen.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Haluaisin olla Pikku Myy, vaikka oikeasti oon enemmän Muumimamma. Pikku Myy on aina jotenkin niin utelias elämää kohtaan, eikä aina tarvitse olla niin vakava. Avoimin mielin, ja Myyllä on selkeä oma tahto.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisit ja mikä olisi supervoimasi? ”Mä olisin varmaan joku aika maanläheinen tyyppi, joku Lypsytyttö. (naurua) Pelastaisin maailman lehmiä lypsämällä. Se soittaisi kannelta ja haitaria, ja rauhottaisi siten lehmiä.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken unien? ”Kännykkä tietysti olisi luonteva vastaus, mutta haluaisinko mä nukahtaa uudestaan vai pysyä pitempään hereillä… Ehkä mä ottaisin jonkun ristikkolehden mukaani ja kyniä, niillä nukahtaisin varmimmin. Ruuaksi ottaisin varrasleipää ja Oivariinia. Ja Oltermannia päälle vielä, ja mikroon. Täytyisi siis ottaa se mikrokin mukaan. Juotavaksi anopin tekemää viinimarjamehua.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Olisi kiva tietää, kuka murhasi Olof Palmen! Musta olisi myös hirveän kiinnostavaa kokea, millaista olisi olla lottana jatkosodassa, toisaalta taas 60-luku kiinnostaisi.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Siinä olisi melkoista tajunnanvirtaa, se olisi sekoitus vähän kaikenlaista tyylilajia. Mun roolissani voisi olla Minttu Mustakallio tai Miia Nuutila.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen kotiin kirjoittamaan yhtä tekstiä ja menen ehkä vähän maalaamaan ikkunanpokia, jos ehdin.”

Bernard Pivot`n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Armo
Mistä sanasta pidät vähiten? - Rasismi
Mikä sytyttää sinut? - Huumori
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kapeakatseisuus
Suosikkikirosanasi? - Saatana
Mitä ääntä rakastat? - Nukkuvan lapsen tuhinaa
Mitä ääntä inhoat? - Kuorsausta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kriisityöntekijä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ny alko hauskanpito!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Pertti - koskettava musiikkikomedia / Rauhalahti Teatteri

Pertti - koskettava musiikkikomedia / Rauhalahti Teatteri, Kuopio

Ensi-ilta 5.7. 2018, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Antti Heikkinen
Dramatisointi ja ohjaus Ismo Apell
Lavastus Harri Husso
Äänitekniikka Miikka Räsänen
Musiikin uudelleensovitus Janne Tolsa
Tarpeisto Emma Jääskeläinen
Puvustus Riikka Hänninen
Taidenäyttely Virpi Torri
ASU-1 Mustang Seppo Hinkkanen
Showboat Tommi Pelkonen
Keksinnöt Spede Idea Oy / Raimo Kaukinen

Rooleissa : Jouko Partanen, Lauri Qvick, Jamppa Kääriäinen, Tatu Siivonen, Antti Heikkinen, Marika Ruuskanen, Jarno Nousiainen, Harri Husso, Katri Nousiainen, Arttu Berg, Tiina Hakkarainen, Julia Korhonen, Iitu Apell ja Ismo Apell


 Oli aikomus tehdä hiukan aiemmin Iisalmi-Kuopio -reissu kesäteattereiden merkeissä, mutta auto päätti toisin ja siinä meni retkeilyhousut ja paljon muutakin eli hermot. Kyllä ketutti, sillä Iisalmen Koljonvirta Teatterin "Täällä Pohjantähden alla" jäi täten näkemättä kokonaan. Onneksi auto tuli huollosta sopivasti ja vapaapäiväkin osui meikäläisellä kohdilleen, joten Kuopioon sentään pääsimme.

 Olin lukenut kesällä ennakkoon Tuomas Marjamäen kirjoittaman kirjan "Spede, nimittäin" ja pohdin ensin, että tuliko tehtyä virhe kun luin sen ennen esitystä. Ainakin kävi ilmi nopeasti, että mulla oli aukkoja tiedoissa. Spede oli tullut minulle tutuksi lähinnä elokuviensa, sketsiensä ja Spelien kautta ("Jalasta kiinni NYT, silmät kiinni NYT!") , mutta minulla ei ollut aavistustakaan esimerkiksi siitä, miten lahjakas piirtäjä Pertti (ja nimenomaan tässä yhteydessä Pertti, ei Spede) oli ja mitä kaikkea hän ehti puuhaamaan ennen kuin hänestä tuli koko kansalle tuttu persoona.

 Viime kesänä Iisalmessa yövyimme Hotellilaiva Wuoksessa ja samassa paikassa yövyimme Kuopiossakin. Mitenkäs tämä sitten on mahdollista? No, nimittäin, tämän kyseisen maanmainion hotellilaivan sijainti on nyt Kuopion Matkustajasatamassa Kallaveden rannalla, hienot maisemat terassilta kyllä. Olisi ollut mahiksia matkustaa Rauhalahteen sisävesilaivalla, mutta pääsimme paikalle hiukan toisenlaisella kyydillä ja puolivälissä matkaa tapahtui käänne, josta en olisi osannut koskaan uneksia. En ole koskaan aiemmin ollut avoauton kyydissä ja sitten kun pääsen, onkin kyseessä yllättäen Speden kuuluisa punainen avo-Mustang ASU-1, joka on nykyään yksityisomistuksessa ja lainassa teatterilla. Olipahan kyydit!


 Perillä jäi reilusti aikaa tutustua kahvila Simon Rysän antimiin sekä alueella sijaitsevaan Pertin keksintö-ja taidenäyttelyyn, josta löytyi niin kultaista showboatia, Spede-linkoa sekä valtavan rekan sisuksista kattava kokoelma Pertin kynäilemiä mainosjulisteita ja muuta rekvisiittaa. Erittäin mielenkiintoista! Aikamoisen määrän patentteja oli muuten Pertti saanut aikaan myös.

Showboat 

Spede-linko 


Sussunteko-opas :) 




 Väkeä alkoi olla paikalla tungokseen asti (aina on hurjan hienoa, että ihmiset päättävät kesähelteillä mökkeilyn/terassireissun/kotona loikoilun/grillailun sijaan lähteä kesäteatteriin) ja vihdoin pääsimme katsomoon. Nappasimme paikat eturivistä, ja tässähän ei erillisiä taustakankaita tarvita, kun näyttämön taustalla Kallavesi ja iloisia polskijoita sekä laituriltahyppijöitä. Ismo Apell toivotti lupsakkaan tyyliinsä väen tervetulleeksi ja höpötteli menemään vähän extraakin. Tykkään tästä välittömästä meiningistä kyllä suuresti. Ihan eri meininki täällä meidän kulmilla.



 Esityksen aluksi paikalle kurvaa golfkärryillä hyvin tutunoloinen mies. Täytyi hieraista silmiään muutaman kerran, oli niin näköinen ja oloinen. Spedehän se siinä (tai Spete, niin kuin edesmennyt pappani aina sanoi) lempiharrastuksensa parissa (vanhemman Pertin roolissa Jouko Partanen). Golfkentällä alkaa sitten ottamaan pumpusta ja mies lyyhistyy nurmelle. Tumma-asuinen hahmo lähestyy. Itse Kuolema (Jamppa Kääriäinen) on saapunut mestoille. Tämäpä ei olekaan mikään synkkä hahmo, vaan vahvaa murretta viäntävä kaveri ja mukaan pitäisi lähteä juuri nyt. Mies ei suostu millään lähtemään, ei vielä. Ensin pitää kertoa tälle porukalle tarina siitä, mistä kaikki alkoi. "Normaalilla" tavalla puhuva Pertti ottaa vähän asentoa ja läimäisee otsaansa tuttuun tyyliinsä, ja yhdellä lauseella Pertti muuttuu Spedeksi. Tuttu tyyppi, tämän hahmon minäkin tunnen! Tai ainakin luulen tuntevani...

Jouko Partanen 

 "Seitsemän kertaa seitsemän" lähtee soimaan (vähän eri sanoilla tosin) ja nuori Pertti (Lauri Qvick) kärrätään paikalle. Poika ei puhu eikä pukahda mitään pitkään aikaan, ja vanhemmat Helmi ja Kusti (Marika Ruuskanen ja Jarno Nousiainen) vievät pojan ihan Helsinkiin asti Arvo Ylpön (Arttu Berg) luo näytille. Kovin on tutunoloinen tämä Ylppökin, lyhyt ukkeli kengät polvien kohdalla. Paikalle kurvaa myös potilas (Tatu Siivonen), jolla on aikamoiset jutut. Samanlaista tajunnanvirtaa saisi ehkäpä ainoastaan eräs U. Turhapuro aikaan, ja nuori Pertti tekeekin sopivasti muistiinpanoja vihkoseen, että käyttökelpoista matskua tässä on tuloillaan. Alkaa se Perttikin puhua kun tarvis on, ja juttua tulee sitten niin että hermot meinaa mennä aika monella. Jutuista ei lämpene ainakaan opettaja Ohukainen (Antti Heikkinen), mutta luokkatovereita hihityttää jo kummasti, ja uusi lempinimikin syntyy tuosta noin. Spedeily on saanut alkunsa, tosin itse termi otettiin käyttöön vasta myöhemmin.

Naimisiin 

 Jatkossa saamme seurata nuoren Pertin edesottamuksia työnhaussa, ja on muuten "pienin sisäisin keinoin" toteutettuja mahdollisia työnantajaehdokkaita (Heikkinen ja Siivonen), joista etenkin Antti Heikkisen artikulaatiota myöten ansiokkaasti tulkitsema päätoimittaja meinaa kärväyttää naurusulakkeeni. Kannattaa seurata Heikkisen roolihahmoja muutenkin, on varsin herkullista materiaalia ja mistä lie hatusta kaivettu näitä tyyppejä. Tatu Siivosen hahmogalleriaan olen tutustunut aiemminkin ja vähän jo pelästyin, että nytkö on itse Koponen (on muuten rasittavan rakastettava hahmo) kaivettu taas esiin, mutta taisikin olla joku sukulaismies.

Omasta mielestään hauska mies piinaa jutuillaan

 Välillä paikalle kurvataan taas golkärryillä ja tapahtumia kommentoi vanhempi Spede, Kuolema kyydissään. Pieni makoisa balettiesityskin nähdään tältä kaksikolta, onhan Pertti sooloillut Kansallisoopperassa tanssitaiteen parissa... Kova polte on sketsiviihteen ja elokuvien pariin, ja saamme tutustua mm. Ere Kokkoseen (Heikkinen) ja Simo Salmiseen (Harri Husso ja viiksistä lisäpointsit). Välit paukkuvat useaan otteeseen Eren kanssa, ja taas tehdään sovinto ja uusi leffa. Joukko Härski Hartikaisia roudailee muuten lavasteita paikoilleen tämän tästä, aika hauska idea tämä! Ja tietysti kauniita naisia pyörii ympärillä, Spedellä on aina ollut silmää naiskauneudelle. Takavasemmalta kurvataan myös punaisella Mustangilla ja katsomossa kohahtaa syystäkin. Minulla läikähtää mukavasti sydämessä. Naimisiinkin mennään, ja loppu onkin tasapainoilua julkisen Speden ja ei-niin-julkisen Pertin yksityiselämän välillä. Väliin läimästään kakkua naamaan "this is hjuumor"-tyyliin, tutustutaan naisen logiikkaan ja sitten taas vakavoidutaan. Väliajan jälkeen aika karnevalistinen meno muuttuu surumielisemmäksi ja vanhempi, Kuolema vierellään kulkeva herrasmies pohtii mennyttä elämäänsä ja sitä, että miten meni noin omasta mielestä. 

Eren kanssa painiksi, oikealla Simo 

 Hyvä ratkaisu on se, ettei Loiroa nähdä missään kaatuilemassa ja huomiota varastamassa. Tämä näytelmä kertoo Pertistä, saakoon Vesku sitten myöhemmin ihan oman juttunsa (siinäkin on nimittäin aineksia kokopitkäksi näytelmäksi). Lähinnä Jaakko Salon ja Jukka Virtasen kynäilemiä kappaleita näytelmän aikana kuullaan reilut kymmenen, muutamaa en ollutkaan aiemmin edes kuullut. Tatu Siivonen on äänessä eniten ja onhan miehen ääni silkkaa hunajaa, tämä on todettu jo vuosikausia sitten. Suuren vaikutuksen äänellään teki myös Iitu Apell, jumalaisen kaunis, uniikki ääni hänellä. Lauluista huvitti kovasti "Masokistin tango" ja mukavia muistoja toi "Menevä mies ja tuleva", kyseinen kappale kun kuultiin viimeisenä Sappeen Kesäteatterin legendaarisessa Noin 7 veljestä -spektaakkelissa kuusi vuotta sitten.

 Loppukohtaus oli vaikuttava ja nostatti palan kurkkuun. Siinä menneiden aikojen suosikit patsastelivat maisemissa ja Spede niitä kierteli katsomassa. Oli mm. Simoa, Ereä, Marjatta Raitaa ja Leo Jokelaa (Ismo Apell), jolla taisi olla kutimet taskussaan? Oli vihdoin myönnettävä, että nyt on lähdön aika, ja hiljainen porukka vaeltaa näyttämön taakse.

 Pidin hurjan paljon tästä näytelmästä. Sopivassa suhteessa huumoria, vakavuutta, uutta asiaa ja tuttua menoa ja mukavia lauluja. Speden uraputki katkaistiin juuri passeliin kohtaan ja Uuno mainittiin kyllä, mutta ei siitä sen enempää. Muuten olisi tullut tunti lisää pituutta näytelmälle, jos kaikki leffaprojektit ja Speden Spelit olisi väkisin ympätty mukaan. Tässä olisi ollut suuri vaara lipsahtaa liikaa sketsiosaston ja "spedeilyn" puolelle, mutta Spede/Pertti kun oli niin paljon muutakin. Ei mikään sketsihahmo, vaan ihan oikea ihminen. Sopivalla tavalla jäi takuulla kutkuttelemaan miehen edesottamukset mieleen ja jos ei pelkkä googlettelu riitä, suosittelen lukemaan Marjamäen kirjan jälkkäriksi. Näytelmästä löytyy lisäinfoa tämän linkin takaa. Esityksiähän on 11.8. asti, joten hyvin ehtii vielä ja kannattaa ajella kauempaakin!

 Minusta tämä oli hieno ja hyvällä maulla tehty kunnianosoitus miehelle, jonka vain harvat ja valitut tunsivat oikeasti. Pintaraapaisu, joka jätti jäljen syvemmälle. (Ja väliaikamakkara oli niin kuuma, että poltin huuleni...)

Pertti Olavi Pasanen 10.4. 1930 - 7.9. 2001

 Näytelmän jälkeen pääsi halutessaan poseeraamaan Mustangin ja upean Spede-kaksikon viereen, ja ujoimmat tyytyivät ihan vaan räpsimään kuvia. Minäkään en tunkenut yhteiskuvaan, mutta sain sentään otettua tämän kuvan, jossa tarkkasilmäisimmät havaitsevat taustalla outoa toimintaa. Golfkärryhän on muuten juuri sama, jolla Spede ajeli Tahkolla.


 Loppuillasta löysimme itsemme karaokebaarista, josta palasimme vauhdikkaasti pyörätaksin kyydissä! Olipas kokemus sekin. Seuraavana päivänä vähän eksyimme reitiltä (minä nukahdin autoon ja kuski unohti kääntyä yhdestä risteyksestä), mutta eipä hätää, löysimme itsemme vahingossa Varkaudesta Mekaanisen musiikin museosta, ja se taas on eri juttu se. Tähänkin voisi todeta, että olipahan kokemus. Palasimme alkuperäiselle reitille ja tietysti kävimme Tiinan Tuvassa kukko-ostoksilla.

 Näin kesällähän vaihteeksi telkasta tulee sen sadatta kertaa uusintoina Uuno-leffoja ja voisikin vaihteeksi katsoa edes jonkun "sillä silmällä". Kotoa sitten löytyy dvd-hyllystä niin X-Paronia kuin Pähkähullua Suomea... Kukahan muuten tekisi Viu-hah-hah-taja -näytelmäversion? Katsoisin.

Kaikki kuvat omia räpsäisyjäni.

Arvatkaa missä istun? 

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Rauhalahti Teatteri!)

Tästä vielä Speden sketsiklassikkolemppariani kehiin...


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Puhtaat valkeat lakanat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 7.6. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Raija Orasen tv-sarjan pohjalta dramatisoinut Outi Keskevaari
Ohjaus Panu Raipia
Apulaisohjaaja Aimo Räsänen
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Alkuperäismusiikit Johnny Lee Michaels
Äänisuunnittelu Jere Riihinen
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen

Rooleissa : Juhani Laitala, Katariina Kaitue, Emmi Kaislakari, Sanni Lehto, Henrik Jansson/Eetu Järvinen/Roni Takolander, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Marika Heiskanen, Seppo Paajanen, Miika Muranen, Jenna Teinilä, Aku Sajakorpi, Susanna Kaukonen, Nelli Sinisalo ja Idalilja Raipia/Anniina Koistinen

Koko porukka yhteiskuvassa

 Viikko sitten tuli vietettyä varsinaista kesäteatteripäivää Tampereella. Ensin viihdyimme Viikinsaaressa ja illemmalla suuntasimme Tampereen Komediateatteriin. Puhtaat valkeat lakanat - telkkusarjaa tuli aikoinaan seurattua hyvinkin tiiviisti, varmaan katselin kaikki jaksot ja pidin kovasti. En kuitenkaan enää muistanut sarjan tapahtumista yhtikäs mitään, toki Eero Kurpan elikkäs tutummin Kuuro-Erpan muistin ja sen, että jotain vaatebisneksiä tässä koko ajan hiottiin ja perheen äidillä Mairella oli jonkinasteinen pakkomielle puhtaisiin valkeisiin lakanoihin.

 Muutama vuosi sitten samaisessa Tampereen Komediateatterissa tuli nähtyä legendaarinen Tankki täyteen ja kun esityksen alussa teeveestä tutut Ulla (Tuire Salenius) ja Juhana (Ilmari Saarelainen) astuivat yleisön eteen ja raikuvat suosionosoitukset alkoivat, minä pillahdin yllättäen itkuun. Jotenkin tuli sellainen järjettömän suuri nostalgia-aalto ja ykskaks tuli ikävä kaikkia edesmenneitä mummoja ja pappoja ja vaikka mitä aikoja. Henkilöhahmot olivat tulleet niin tutuiksi, ja tunne oli samanlainen kuin näkisi rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Arvatkaas miten kävi, kun Ensio Raikas (Juhani Laitala) saapui yleisön eteen? Kyllä vaan, roskia meni taas silmään. Olen aika helppo tapaus näissä tietyissä nostalgia-asioissa.

 Tv-sarjassa saimme tutustua Raikkaan perheeseen tarkemmin. Oli vaatetusyritystä ja muotiliikettä ja sinnikkäitä kosijoita perheen tyttärillä, ay-liikettä ja sujuvasanaista porukkaa siellä sun täällä. Kesäteatteriversioon oli sitten ympätty pariin tuntiin kaikkea tätä + idänkauppaa, ja monta jaksoa yhteen putkeen pikakelauksella - eikä muuten haitannut meikäläistä yhtään! Jotenkin sulavasti uppouduin Raikkaan perheen kuvioihin ja nautin joka hetkestä värimaailmoineen kaikkineen. Kiehtovia kuoseja vilisi etenkin naisten vaatteissa ja toki miesten teryleeniasut ja samettipuvut sykähdyttivät, samoin kuin pulisongit ja valtavat kaulukset ja viikset ja kiharatkin jopa.

Nuutinen, Kurppa ja Raikas 

 Raikas oli mielessäni usein muutenkin kuin sukunimenä. Oli nimittäin aika kuuma ja raikasta vettä oli juotava pullotolkulla esitystä ennen, jälkeen ja aikana. Raikasta oli meno myös näyttämöllä, ilahduttavan paljon uusia kasvoja "vanhojen konkareiden" joukossa, eikä näyttelijäkunnassa muutenkaan ollut mitään valittamista. Ihastuin varsinkin Ireneen (Sanni Lehto), joka oli varsin pirtsakka pakkaus ja kipakkaa tekoa muutenkin. Kovasti viehätti myös Kuuro-Erppa Eero Kurppa (Janne Kallioniemi) etenkin muotinäytöksen juontajana sekä - yllätys yllätys - Nuutinen (Aimo Räsänen), joka teki kosimishommista taidetta parilla lauseella. Mikä tyyli! Jo oli ihme, ettei Sylvi (Marika Heiskanen) hetimiten lämmennyt. Risto Raivion (Miika Muranen) ujot lähentymisyritykset myös osuivat mainiosti, ja mainitsinko jo kiharat?

Sylvin lämmittelyä 

 Pari tuntia heilahti tuosta noin, ja olisin katsellut Raikkaan perheen menoa kauemminkin. Olin esityksen jälkeen suu messingillä ja aika "fiiliksissä". Hmmm, kävi mielessä, että varmaan parinkymmenen vuoden kuluttua jossain nähdään Salatut elämät pikakelauksella, ja kun Ismo ja Seppo astuvat yleisön eteen, meikäläistä viedään taas. Vaikka Salkkareita en enää vuosikausiin ole seurannut, mutta ymmärtänette pointin...

 Vielä ehtii katsomaan ja viikkailemaan lakanoita Komediateatterille, lisäinfoa löydät tästä.

Esityskuvat (c) Peero Lakanen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Tampereen Komediateatteri!)