torstai 17. tammikuuta 2019

Niskavuoren Heta / Teatteri Jurkka

Niskavuoren Heta / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 12.1. 2019, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Hella Wuolijoki
Sovitus Ella Mettänen, Eero Ojala ja Henri Tuulasjärvi
Ohjaus Henri Tuulasjärvi
Esityksen visualisointi Jenni Nylander ja Henri Tuulasjärvi
Valotekniikka Saku Kaukiainen ja Vilho Micklin

Näyttämöllä : Ella Mettänen ja Eero Ojala

 Nyt Teatterikärpästä hemmotellaan - lempparikaksikkoni lemppariteatterissani koko kevään! Työryhmän edellinen proggis Lokki pyöri muinoin Jurkassa myös, onnistuin erinäisistä syistä sen siellä missaamaan, mutta onneksi pääsin näkemään sen Tampereella. Miten raikas ja yllättävä toteutus, ja yhteistyön jatkuminen oli enemmän kuin tervetullut uutinen. Lokki liihottelee teatterikentällä silloin tällöin edelleenkin, ja tarkoitus olisi lähteä kiertelemään tämän Hetankin kanssa. Mikäs sen hienompaa, siten katsomaan pääsee sellainenkin, jolla ei olisi mahdollisuutta reissata pääkaupunkiin.


 Olin valikoinut katsomisajankohdaksi ihan tavallisen vapaapäiväni, tai niinhän sitä alunperin luulin... Edellisyönä olin nukkunut ehkä kolme tuntia, herännyt aamulla aikaisin, unohtanut hanskani kotiin, tehnyt mielenkiintoisen haastattelun, lähtenyt ajatuksissani metrolla väärään suuntaan ties kuinka monta pysäkinväliä, nukahtanut elokuviin ja tappanut aikaa kahviloissa kolme tuntia. Ja ostanut uudet hanskat. Täytyy myöntää, että virkeystaso ei ollut ihan paras mahdollinen saavuttuani Teatteri Jurkkaan ja yritin esittää skarpimpaa mitä todellisuudessa olin. Epäonnistunut tankkaus ja kisakunnon ajoitus täysin pieleen, näin voisi sanoa. Päivän odotetuin hetki kun oli vasta edessä.

 Teatterin taikaa on monenlaista, mutta yksi niistä on se, että esityksen alettua ja Mettänen/Ojala -kombon päästyä vauhtiin ei meikäläisellä ollut enää väsymyksestä tietoakaan, mitä nyt välillä meinasi haukotuttaa, kun Niskavuoren entinen "trenkipoika" Akustikin (Eero Ojala) niin leveästi leukapieliään revitteli tämän tästä. Niskavuoren Hetan tarina oli minulle ennestään tuttu ja pysyin käänteissä hyvin kärryillä, ja luulen että tässä käsittelyssä tarinaa tuntemattomankin on helppo seurata tapahtumien kulkua. Korskea Heta (Ella Mettänen) naitetaan renkipojan kanssa ja yhdessä aletaan rakentaa niin tulevaisuutta kuin Muumäen tilaakin (tässä tapauksessa Mmmuumäki pitää lausua ikään kuin lehmä ammuisi...). Tai yhdessä ja yhdessä, Heta passuuttaa kaikkia minkä ehtii, ylpeys ei anna myöten edes vesilasin ojentamiseen. Vaan mitä mahtaa piillä Akustin mystisessä arkussa..?

Nuori "onnellinen" morsian Heta 

 Hahmoja on melkoinen määrä ja siinäkin tämän version kiehtovuus tiivistyy - Ellalla hahmoja on viisi, Eerolla peräti kymmenen. Salamannopeita leikkauksia hahmosta toiseen, eleitä, liikekieltä, puheen muunnosta. Silkkaa nerokkuutta, millintarkkaa näyttelijäntyötä ja taitavaa puhetekniikkaa - eihän katsojana voi muuta kuin hyristä tyytyväisyydestä! Ja juuri kun on tuudittautunut siihen, että miten perinteisesti tätä kohtausta on käsitelty (tavallaan perinteistä mutta silti ei sinne päinkään) ja Jurkan pieni tila tuntuu suurenevan ja kaikki prameat pytingit metsineen kohoavat silmiemme eteen, tartutaankin näyttämöllä "kännykkään" ja esitellään tiluksia ja perheenjäseniä puhelimen kautta. Salakavalasti astelee nykyaika kehiin.

 Vuosien saatossa ja tiluksien kasvaessa Hetan asukokonaisuudet komistuvat (näppärästi pelkällä yksinkertaisella kankaalla ilmaistaan se, että tässä on emäntien emäntä ja se, joka sanelee kaapin paikan ja manspreading-tyylinen asentokin tuntuu levenevän entisestään) huvittavallakin tavalla, jostain syystä mieleeni tuli Game of Thronesin Cercei valtaistuimellaan, vieressä viinilasin sijaan pääkalloastiallinen sokeripaloja ja sen kanssa pasteeraamista. Ikääntyvää, yhä periksiantamatonta katkeraa Hetaa seuratessani nousee pala kurkkuun ja mietiskelen itsekseni jälleen kerran, miten onnekas olen kun saan kunnian istua tässä näin, eturivissä lähietäisyydeltä moista herkkyyttä ja tarkkuutta ihaillen.


 Hetan lisäksi muita suosikkejani (jos nyt lempilapsien seasta suosikkeja ylipäätään pystyy nimeämään) olivat piskuinen Jaakko-poika (Ojala), jonka puheesta ei oikein saanut selvää sekä juoruileva kaksikko Iita ja Nikkilän emäntä. Herrjee! Akustin touhuilemista ja touhuilemattomuutta seuratessani tuli yllättäen varsin kotoisa olo. Sohvalla raukeana päivän askareiden jälkeen huilaileva isäntä, kankun nosto ja ilmojen päästely, vaimon pieni kiusoittelu ja kutittelu sekä hellä kosketus nenänpäähän. Onkohan meidän olkkarissa joku valvontakamera? Vielä olisi puuttunut, että Akusti olisi sanonut Hetalle "tästä rouwalle kahvia"...

 Heta poistuu, valot himmenevät hiljalleen. Kyynel nousee silmäkulmaani - onnesta, ei haikeudesta. Taas on taiteella tyydytetty olo, ja pieni suuri helmi nähtynä. Onneksi pääsee uudestaankin katsomaan, varasin varmuuden vuoksi muutamaan muuhunkin näytökseen liput. Tietenkin! Nyt luuria kouraan muutkin ja Jurkkaan varausta soittamaan tahi netin kautta ostelemaan, konstit on monet. Lisäinfoa tästä linkistä.


 Rohkenen tunnustaa, että rakastan tätä kaksikkoa - Ellan ja Eeron mutkatonta, keskinäistä luottamusta henkivää tapaa olla yhdessä näyttämöllä. Pitkä yhteistyö näkyy ja tuntuu.

ps. Hauska lisä oli käsiohjelmaan painettu whatsapp-keskusteluotos, jossa arki ja taide kohtaavat.


Esityskuvat (c) Marko Mäkinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Jurkka!)

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Amor fati / Kansallisteatteri

Amor fati / Kansallisteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta Kiasma-teatterissa syksyllä 2017, Kansallisteatterissa esitykset 15. ja 16.1. 2019

Kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Ohjaus Anna-Mari Karvonen ja Anni Puolakka
Teksti Anna-Mari Karvonen ja Anni Puolakka yhdessä Samuli Niittymäen, Tatu Nenosen ja GQ Magazinen kanssa
Lavastus ja valosuunnittelu Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu Tatu Nenonen
Taiteellinen neuvonanto Vironniemen päiväkodin Viskarit

Rooleissa : Samuli Niittymäki, Anni Puolakka, Tatu Nenonen ja Anna-Mari Karvonen

 Saan sähköpostiini viikottain kymmeniä eri tiedotteita ja osa niistä menee täysin ohi. Kiireessä lukaisen otsikon ja sen kummemmin reagoimatta viskaan viestin roskakoriin. Nimi "Amor fati" jäi otsikosta mieleeni joskus 2017, mutta viestin sisältö jäi lukematta. Muutamia kirosanoja tuli päästeltyä viime Teatterikesänkin jälkimainingeissa, onnistuin missaamaan ilmeisesti jotain hyvin pysäyttävää. Lohduttelin itseäni sillä, että kaikkea en mitenkään pysty näkemään ja paljon menee muutenkin ohi ennen kuin älyän tehdä asian eteen jotain, mutta nyt jäi jotenkin kaivelemaan kunnolla. Sydämeni pomppasi kurkkuun kun sattumalta huomasin, että Amor fati olisi mahdollista nähdä Kansallisteatterissa. Tätä en missaisi!

Samuli Niittymäki ja Tatu Nenonen (c) Kansallisgalleria, Petri Virtanen 

Nyt kolme tuntia esityksestäkotiutumisen jälkeen istun koneen ääressä keskellä yötä, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Olo on edelleen jotenkin itkuinen ja havahdun siihen, että tuijotan seinää täysin muissa maailmoissa. Jotain pitäisi kirjoittaa, mutta mitä? Sen tiedän, että liika selittely ja turha analysointi ei tähän kohtaan sovi millään. On haastavaa sanallistaa kokemaansa, kun kädet tärisevät näppäimistöllä ja katse harhailee pitkin seiniä. Vain esityksen nähnyt tietää mitä tarkoitan. Tai sitten ei. Katsomiskokemus on jokaisella oma, yksityinen.

 Mitä oikein näin? Toimittaja (Anni Puolakka) tekee syväluotaavaa haastattelua Brad Pittin (Samuli Niittymäki) kanssa. Kyllä vaan, Brad Pittin. Aluksi siemaillaan matcha-teetä. Näyttämön keskellä on läpinäkyvän pressun alla 200 kg savea. Haastattelun edetessä savimöykkyä kostutetaan, muovataan, leikataan, lytätään, paiskotaan, hyväillään. Savi on painavina laattoina selän päällä, taakkana hartioilla, kynsien alla, pehmeänä onkalona johon upota. Kaiken alku? Ihmisyys?

 Pieniä savipaakkuhahmoja paiskotaan vimmalla keskelle lavaa kiihtyvällä tahdilla, ja jostain syystä mielessäni piipahtaa Studio Julmahuvin klassikkosketsi, jossa askarrellaan sielu muovailuvahasta. Miksei myös savesta... Mukaan kaikki traumat ja pettymykset - ja yllättäen pala nousee kurkkuuni ja joudun pidättelemään itkua useampaan otteeseen. Oloani ei yhtään helpota se havainto, että "Bradin" silmissä on jotain äärimmäisen surumielistä ja koskettavaa, haavoittuvaista. Hän ei pääse lavalla pakoon minnekään, joka suunnasta tuijotetaan (lavaa ympäröi neljä katsomoa).

 Koin suunnatonta hämmennystä ja häkeltymistä, puristavaa ahdistusta ja vapauttavaa helpotusta. Haikeutta. Vertaisin tätä myös samalla näyttämöllä nähtyyn Tabuun, jossa oloni oli enimmäkseen hyvin epämukava katsomossa. Jyskyttävä ääni ja valot - sitten mieletön rauha, hiljaisuus ja pimeys. Valojen sytyttyä olo oli jotenkin pyhä, uudelleensyntynyt. Hengellinen kokemus. Nyt oltiin samankaltaisen äärellä, ehkä jonkun vielä henkilökohtaisemman, alkuvoimaisemman. Hyvä kun muistin hengittää. Koko ajan tiesin kuitenkin olevani vahvasti elossa.

 Olen mykistynyt ja vaikuttunut ja ikuisesti kiitollinen siitä, että näin tämän. Mitään vastaavaa, näin fyysistä, paljasta ja henkilökohtaista en ole koskaan nähnyt, enkä varmaankaan tule näkemään. Tällä hetkellä en edes halua nähdä. Ja mikä parasta, Samuli Niittymäki -fanitukseni on vastajulkistettu ja heti perään näen hänen koko näyttelijyytensä täysin uusin silmin.

Kiitos koko työryhmälle!

(Näin esityksen ilmaisella suhdetoimintalipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

maanantai 14. tammikuuta 2019

Teatterikärpäsen tärpit alkukeväälle 2019

Teatterivuosi 2019 on lähtenyt jo hiljaksiin käyntiin ja ensi-iltoja paukkuu siellä sun täällä. Itse sain ympättyä kalenteriini jo suhteellisen monta kiintoisaa esitystä ja vähän näyttäisi siltä, että jos sama meno jatkuu, lähtee tämä vuosi taas lapasesta jo heti alkuunsa. No, onhan 10v-juhlavuosi! Muistathan muuten osallistua juhlavuoden kilpailuun! Voittaja valitaan kaikkien vastanneiden kesken, ei siis ole oikeita tai vääriä vastauksia. Lisätietoja kilpailusta täältä.

 Linkkaan tähän nyt perinteiseen tapaan muutamia kiintoisia juttuja alkukeväältä, ensi-iltaantulojärjestyksessä (pari on jo ehtinyt olla enskarissa). Monta tervetullutta paluuta on luvassa!

* Lion - The Weird And Magical Abracadabra Circus Show ensi-ilta oli Kansallisteatterissa 10.1. ja kaikki esitykset ovat näköjään jo loppuunmyytyjä mutta eipä hätää, tämän voi nähdä myöhemmin myös Tampereen Työväen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. Ohjaus Sanna Silvennoinen, musiikki Karl Sinkkonen ja lavalla the One and Only Marc Gassot. (Tämä on tärpeistäni ainut, jonne en ehtinyt lippua varaamaan ajoissa, joten toistaiseksi tätä ei kalenteristani vielä löydy...) EDIT. Lisäesityksiä toukokuun lopulle Kansallisteatteriin tullut myyntiin! Nyt hopi hopi!

Niskavuoren Heta (c) Marko Mäkinen

* Niskavuoren Heta, Teatteri Jurkka. Ensi-ilta oli 12.1. Aaaaaaa, Ella Mettänen ja Eero Ojala, siinä melkoinen kaksikko! Viimeksi pistivät Tsehovin Lokin aikamoiseen käsittelyyn ja nyt on vuorossa Niskavuorta. Ohjaus Henri Tuulasjärvi (ohjasi Lokin myös). Tätä odotan erittäin, erittäin mielenkiinnolla ja vielä lemppariteatterissani!

* Ikitie, Lahden Kaupunginteatteri, ensi-ilta 23.1. Antti Tuurin Ikitien leffaversio pisti todella hiljaiseksi ja saas nähdä, meneekö yhtä rajusti tunteisiin kun kaikki tapahtuu silmien edessä teatterissa... Ohjaus Hanna Kirjavainen, rooleissa mm. Jori Halttunen, Saana Hyvärinen ja Tomi Enbuska.

* Don Quijote, Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 24.1. Hurmaavat ja mainiot Red Nose Companyn klovnit Mike ja Zin ovat täällä taas, jihuu! Tällä kertaa pistetään Don Quijote käsittelyyn ja lopputulos yllättää takuuvarmasti. Ohjaus Otso Kautto. Esitys kiertää siellä sun täällä, ja sen voi nähdä myös Kuopion Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa.

* Comeback - räpätessä roiskuu, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 30.1. No nyt on erikoista menoa tuloillaan... Suosikkiräppärin paluu! Yhtään ei hajua mitä on luvassa, mutta ainakin näin enneunen, jossa Sauli Suonpää pisti räpäten. Ohjaus Sakari Hokkanen, rooleissa Peter Kanerva, Minna Koskela, Eija Vilpas, Sauli Suonpää ja Janna Räsänen.

Sammakkokuningas (c) Tommi Mattila 


* Sammakkokuningas, Kansallisteatteri, ensi-ilta 13.2. Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela, lavalla Sari Puumalainen sekä Heikki Nousiainen ja Mikko Nousiainen, ensimmäistä kertaa isä ja poika samalla lavalla. Mielenkiintoista!

* Making of Lea, KOM-teatteri, ensi-ilta 15.2. Tässä voi olla kaikki mahdollista ja se jos mikä kiinnostaa. Teksti ja ohjaus Juha Hurme, rooleissa Paavo Kinnunen, Jarkko Lahti, Vilma Melasniemi, Sara Melleri, Juho Milonoff ja Eeva Soivio.

* Hamlet, Turun Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. Päätin joskus, että nyt on varmaankin Hamlet-kiintiöni jo täynnä, mutta jos ohjaajana on Paavo Westerberg ja lavastajana Markus Tsokkinen, niin siinä jo pari loistavaa syytä lähteä Turkuun. Lavalla aikamoinen sakki myös, mm. Jussi Nikkilä, Eero Aho, Pia Andersson ja Carl-Kristian Rundman. Pakkohan tämä on nähdä!

* Medusan huone - kuvia vallasta, Q-teatteri, ensi-ilta 21.2. Q-teatteri yllättää aina, ja Tommi Korpela pitkästä aikaa lavalla, joten muita selityksiä ei tarvita... Paitsi että teksti ja ohjaus Saara Turunen ja rooleissa Tommin lisäksi Elina Knihtilä, Katja Küttner, Ylermi Rajamaa ja Aksinja Lommi.

Kuva Harri Hinkka, graafinen suunnittelu Maria Atosuo 

* Spiraali, Tampereen Teatteri, ensi-ilta 21.2. Taikuutta ja lavahypnoosia! Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori, rooleissa Ville Majamaa ja Jarno Hyökyvaara sekä iso liuta Tampereen Musiikkiakatemian musiikkiteatteri-ja tanssiopiskelijoita.

 Näiden tärppien lisäksi olen menossa katsomaan Pakolaiset, Rikos ruutupaperilla ja Rakkauskirjeitä (Tampereen Teatteri), Pasi was here (Lahden Kaupunginteatteri), Villiä hurjempi Pohjola (Suomen Komediateatteri) ja Myrsky (Tampereen Työväen Teatteri). Toki täytyy Riihimäen Teatterin Täti ja minä nähdä vielä muutaman kerran ja kolmas kerta Kansallisteatterin Kolmea sisarta kutkuttelee myös. Näin siis alkukeväästä, maaliskuulle uudet tärpit sitten luvassa (jos muistan ja olen vielä tolpillani tämän katselmuksen jälkeen).

 Jos bongaatte minut teatterista, saa tulla juttusille!

Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman / Teatteri Takomo

 Nyt on tullut nähtyä jotain niin häröä ja nerokkaasti vinksahtanutta menoa, ettei paremmasta väliä. En osaa edes kirjoittaa mitään, sillä esityksen jälkeen en osannut kävellä suoraan enkä pukea takkia päälleni, ja olisin varmaan lähtenyt väärään suuntaankin, ellei mukanani olisi ollut tuttua saattajaa. Muutama rivi on kuitenkin ihan pakko kirjoittaa ihan vain siksi, että joskus voi tarkistaa mitä on tullut nähtyä, jos muisti alkaa pätkiä. Luulen kyllä, että tämä esitys ei ihan äkkiä muistoista häivy...


 Näyttelijöillä oli kaikilla polvisuojat ja ihan syystäkin. Yleisölle olisi voitu jakaa myös jotain suojia ties mihin, jos vain olisi tiennyt mihin kohtaa iskuja tulee kovimmin? Varmaankin aivoihin. Itselläni oli esityksen aikana sellainen olo, että halusin tai en, nyt laitetaan meikäläisen aivot taas tehosekoittimeen Robbie Williamsin Feelin tai pikemminkin W.A.S.Pin Animal (Fuck Like A Beastin) soidessa taustalla, tehot täysille ja kun survos on valmis, kansi irti ja koko komeus Takomon seinille. Tai sitten niin, että jokaiseen ruumiinaukkooni on työnnetty dynamiittia ja sytytyslanka kytemään ja sitten hiljalleen homman edetessä BOOOOOM!!!! Ja silti nautin jollakin sairaalla tavalla ihan joka hetkestä, ja olisin voinut katsella koko spektaakkelin heti perään uudestaan. Takanani istunut pariskunta huusi tasaiseen tahtiin "Mitä vittua!!?" huutonaurun säestämänä pitkin esitystä ja olin kuulevinani myös lauseen "Älkää nyt enempää..." kun moderni tanssiteos ihmiskunnan synnystä jatkui ja jatkui kiusallisen pitkään. Moderni tanssiteos, jossa tapettiin ja paneskeltiin kaikilla mahdollisilla konsteilla, yksin ja yhdessä.

Tanssiteos käynnissä

 No juu siis näyttämöllä nähdään niin Mary Shelley luomuksineen ja kirjan henkilöitä useampana kappaleena kuin myös lordi Byron ja Percy Bysshe Shelley, haudanryöstöä, Victor Frankensteinin opintoihin liittyviä projekteja (minivesimeloni saa kyytiä ennennäkemättömällä tavalla), helvetisti juoksua ja kaikenlaista painimista, Olio laulamassa Radioheadia, käynnistyskaapelit, kaalinpään kova kohtalo, miimistä panemista potenssiin kymmenen, body pump -tunnille uteliaana tunkevaa Oliota, kakkosnelosella päin naamaa läiskimistä, saksankieltä ja englantiakin, kun eturivistä bongataan engelsmanni ja hänelle sitten pitää selostaa välillä tapahtumien kulkua, jos ei herra noin muuten ole kärryillä... Ja kun pulssi jo valmiiksi lyö ylikierroksia, lähtee HIM ja Join Me In Death soimaan ja meinaa itku päästä, ja samalla naurattaa.

 Jostain syystä esityksen jälkeen teki mieli kiroilla kovaa ja saksaksi, ehkä vähän hyppiä tai ainakin potkaista joku roskis tai vastaava kumoon, riisua kaikki vaatteet ja juosta ympyrää siinä Takomon edessä sohjossa. Mutta ehei, enhän minä nyt semmoista. Taisin sanoa painokkaasti "HELVETTI!"

 Teatterissa on parasta yllättävyys. Se, kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se, kun ehtii ajatella, että "ei kai tuo nyt vaan..." ja sitten omia aatoksiani älyttömämpää tapahtuu ihan siinä silmieni edessä. Se, kun tekee mieli hieroa innostuksesta käsiään yhteen ja hihkua "jes jes jes JES!" Se, kun olo on ihan vinksahtanut ja pöllämystynyt ja hymyilyttää vaan. Se, kun silmät tuntuu pullistuvan päästä niin kuin piirretyissä, koko pää räjähtää ja jäljelle jää vain märkä läntti. Se, kun tekisi mieli katsoa sama veto heti uusiksi. Se, kun ei osaa sanoa mitään järkevää ja kun tarkemmin ajattelee, ei tarvitsekaan.

Käsittääkseni tämä esitys on ensin nähty viime syksynä Ridasjärvellä jossain ladossa?! Onneksi nyt tuli nähtyä Takomossakin, ja vielä sunnuntaina! Täydellinen päätös viikolle ja tammikuun alulle. Tähän aikaan vuodesta ei useinkaan ole tapahtunut mitään sen erikoisempaa, mutta nyt tuli poikkeus.

Edelleen on sanottava se, että Miro Lopperi on hyvää vauhtia nousemassa yhdeksi suosikeistani. Pitäkää silmällä!

Miro Lopperi 

Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman / Teatteri Takomo 13.1. 2019

Kesto 2h 22min (väliaikoineen)

Ohjaus Juho Mantere
Ääni- ja valosuunnittelu Pekka Kiiliäinen
Puvustus Eeva Mantere

Näyttämöllä Annika Hartikka, Tuomas Korkia-Aho, Esa-Matti Smolander ja Miro Lopperi

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Teatteri Takomo!)

Esityskuvat (c) Aleksi Nurminen

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Teatterikärpänen raadiossa

Jehuu, hetki sitten tuli käytyä YLE Hämeenlinnan aamuvieraana höpisemässä teatterista ja bloggaamisesta. Toisesta pätkästä tuli FB-livekuvaa ja kiinnostuneet voivat tsekata tästä, millainen oli meininki. Hauska oli vierailla radiossa!

Linkki FB-liveen löytyy täältä.