Haastattelussa Ilkka Pentti

 Näyttelijä Ilkka Pentin tapasin joulukuun puolivälissä 2025 Kuopiossa Hotellilaiva Wuoksessa. ”Oon syntynyt 1968 täällä Kuopiossa. Kotkassa on asuttu pari vuotta alle kouluikäisenä. Täällä ehdin käydä pari ekaa vuotta kouluakin, mutta ollessani 9-vuotias me muutettiin Tampereelle, ja siellä tuli käytyä loput koulut ja asuttua vuoteen 1991. Kajaanissa tuli oltua neljä vuotta, ja sieltä takaisin Kuopioon vuonna 1995.”

 Tämähän on näköjään siis 30-v -juhlahaastattelu! ”Tämä jos mikä! Oon saanut jo kaupungin prenikat ja kahvit on tarjottu, joten tämähän tuli just passelisti.”

Hymyileväinen omakuva ´26 :) 

 Mitä harrastat tai muuten teet vapaa-ajallasi? ”Elokuvia katselen mielelläni, tallentelen niitä ja käyn leffateatterissakin. Sisu 2 tuli nähtyä viimeksi, ihan mahtava leffa! Musiikkia kuuntelen… esimerkiksi Kake Singersiä!”

 Ja sitten Ilkka laulaa ”Minä näin taivaalla iltatähden, Irmeli sanoi ”Nyt mä lähden!” Tänne yksin hän minut jätti, nyt on mökkini kuin sikolättiiii…”. Kyllä vaan, tässä haastattelussa lauletaan Kake Singersiä useampaankin otteeseen, joten pieni varoituksen sana on paikallaan heti alkuun. Minä liityin lauluun mukaan seuraavassa säkeistössä. ”Irmeli vain kauemmaksi soutaaaaa.”

 Kolmannen kysymyksen kohdalla päästiin jo laulamaan! Niistä harrastuksista piti puhua… ”Niin. Meillä on porukka, jonka kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti yritetään harrastaa padelia. Viikottain pelaan myös lentopalloa ja välillä käyn salillakin. Koiran kanssa käyn lenkillä, meillä on tiibetinterrieri. Ja kokkailen myös, huvikseni ja perheeni iloksi. Karjalanpaisti on bravuurini.”

 Tykkäsitkö jo lapsena teatterista? Isäsihän oli näyttelijä, eikö? ”Kyllä vaan. Ilmeisesti tykkäsin. Jossain paikallisessa lehdessä oli muinoin isäni Leon haastattelu ja minä keikuin alle kouluikäisenä isäni olkapäillä kuvassa. Minulta kysyttiin, että mikä minusta tulee isona, ja olin ensin vastannut, että sotamarsalkka. Sitten olin vastannut ”Leo”, ja tarkoitin sillä varmaan isääni. Näinhän siinä sitten kävi. Lapsena totuin isän työaikoihin ja jotenkin se vaan tuntui ihan luonnolliselta. Isän työn perässä muutettiin muinoin Kotkaan ja Tampereellekin. Muuten, KuPSin keltamustat verkkarit päällä menin ensimmäisiä päiviä kouluun, ja heti tuli pihalla joku vanhempi poika (*puhuu vahvalla murteella*) ensin kehumaan mun verkkareitani ja sitten kysyi, että ”Kumpi?” Mä en heti tajunnut. Poika toisti kysymyksen. ”Tappara vai Ilves?” Mä vastasin hätäpäissäni Ilves, ja sillä on menty sitten tähän asti. Jos täälläkin on kotipelissä Kalpaa vastaan Ilves, siellä mä oon Ilves-pipo päässä ja aina ne on hävinneet! Tämmöistä tämä on. Elämä on valintoja. Mikäs se olikaan sun kysymys?”

 Tulihan tuossa nyt vastaus siihenkin, että tykkäsitkö lapsena teatterista. Mutta missä vaiheessa sitten ihan oikeasti kiinnostuit näyttelemisestä? ”Olihan meillä koulussakin kaikenlaisia esityksiä, kevät- ja joulujuhlia ja muuta. Muistan, että tehtiin Ujo piimä -vitsikirjasta hölmöläisjuttuja ja esitettiin niitä ala-asteella. Lukiossa vasta varmaan tuli mieleen, että voisihan tätä kenties tehdä työkseenkin. Matemaattis-filosofisena menin lukioon, ne sitten jäi kun taideaineet alkoi kiinnostaa. TeaKiin hain ensin, kakkosvaiheessa putosin. Sitten hain Nätylle ja pääsin sisään, ekalla yrittämällä vuonna 1987. Olin silloin 19-vuotias, ihan liian nuori. Valmistuin 1991.”

 Ilkka luettelee kurssitovereittensa nimiä, ja minun on heti tartuttava erääseen aiheeseen…

 Pakko kysyä nyt Häräntappoaseesta (tv-sarja vuodelta 1989), että otettiinko siihen suoraan näyttelijöitä teidän kurssilta, kun siinähän oli mukana lähes kaikki äsken luettelemasi nimet? ”Niilekselän Jussihan sen ohjasi, ja mun mielestäni heillä oli Santeri Kinnunen ja Outi Alanen valittuna pääosiin jo valmiiksi, ja tulivat hakemaan ystäväporukkaa ja kylähulluja Tampereelta. Nätyllä oli koekuvaukset, ja meitä pääsi sitten mukaan minä, Mannisen Petri, Hämäläisen Minna ja Alitalon Henna-Maija. Legendaarista porukkaa, kyllä! Minä olin Touko Mäkelin, keinosiementäjän poika.”

 Ajatteles, oon fanittanut sinua jo vuodesta 1989! ”JES! Se teos on kestänyt kyllä hyvin aikaa ja näkee, että sitä oli todella hauska tehdä. Meillä oli hirvittävän hyvä meininki koko ajan. Se kesä ´89 oli älyttömän kuumakin vielä. Hieno kesä, hienoja muistoja!”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Tutkintouudistus oli tapahtunut juuri niihin aikoihin, eli ei tarvinnut tehdä pelkästään kirjallista opinnäytettä, vaan sen sai tehdä kirjallisena, esittävänä tai näiden kahden hybridinä. Mulla kävi hyvä säkä ja tuli hyvä tilaisuus. Kalle Holmberg tuli ohjaamaan Kajaaniin näytelmän Naimahankkeet. Kirjoitin siitä prosessista ja olin mukana näytelmässä, jonka sitten Nätyn silloinen rehtori Yrjö-Juhani Renvall kävi katsomassa. Koulustahan potkittiin neljän vuoden jälkeen pois, olit sitten valmistunut tai et. Siihen aikaan meillä oli kannustimena palkkaluokat, eli jos sulla oli tutkinto alla, pääsit seuraavaan palkkaluokkaan. Ja meillähän ei ollut mitään ”kumminäyttelijöitä”, joita nykyään on. Ei ketään tiettyä nimettyä, keneltä olisi voinut kysyä asioista. Opettajinahan meillä oli näyttelijöiltä, heiltä sitten kysyttiin.”

Jessika vapaana syntynyt 2003 / Kuopion KT:n arkisto

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kiinnityksellä oon ollut Kajaanin Kaupunginteatterissa ja täällä Kuopion Kaupunginteatterissa, jossa oon ollut 30 vuotta. Mikkelissä kesäteatterissa oon ollut useasti ja täällä Rauhalahden Kesäteatterissa myös. Ja oonhan mä ollut Pyynikin Kesäteatterissakin! 14-vuotiaana olin ensin avustajana ja 18-vuotiaana olin urani huipulla näyttämöjärjestäjänä.”

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen roolityö tai koko proggis. ”Gogolin Naimahankkeet Kajaanissa oli varsin opettavainen kokemus kaikenkaikkiaan, siinä kun oli se tutkimuksellinenkin aspekti, koska tein samalla kirjallista opinnäytettäni. Kouluaikoina tuli ekoja kertoja ymmärrys siitä, mitä kaikkea teatterintekeminen voi mahdollisesti olla, kun olimme Nätyltä täällä Kuopiossa suorittamassa ammattiteatterissa tapahtuvaa harjoittelujaksoa. Meitä oli neljän hengen porukka tekemässä revyy-henkistä esitystä Hotelli Humina, ja siinä sai ottaa reilusti vastuuta omasta tekemisestään. Joutui ottamaan vastuuta. Oltiin pois turvallisesta oppimisympäristöstä ja ensimmäistä kertaa tekemässä oikeita töitä. Mukana oli myös Kaupunginteatterin näyttelijöitä.”

 ”Kaikkein hienointahan on aina ollut hyvä ryhmä. Omalla roolillani ja roolini koolla ei ole ollut väliä. Oon ymmärtänyt sen, että yksistäni en tätä hommaa tee. Täällä oon saanut vuosien varrella olla monenlaisissa jutuissa mukana. Olli-Matti Oinosen ohjaama Killer Joe oli melkoista tykitystä, Leea Klemolan jutuissa oli omanlaistaan meininkiä. Toteutettiin yhteistä maailmaa. Nyt pyörii Valkoinen valas, meillä on siinä hirvittävän hyvä ryhmä. Ei sellaista näytelmää voisi yksin tehdä. Lisäksi siinä on todella erinomainen teksti. Oli myös hienoa näytellä kuopiolaista taidemaalaria Juho Rissasta, näytelmän nimi oli Maalari. Sitä näytelmää rakennettiin yhdessä. Martin McDonaghin kirjoittama Lännen syrjällä oli myös todella hieno juttu, siinä oli huumori ja koskettavuus vierekkäin.”

Jessikan pentu 2012 Kuopion KT, Ilkka ja Annukka Blomberg (c) Sami Tirkkonen

 Montakohan roolia olet Kuopiossa tehnyt? ”Ainakin sata. Teatterin syyskauden avajaisiin oli joku laskenut, ja silloin luku oli sata. Siihen on tullut nyt ainakin Idän pikajunan arvoitus päälle. Oonhan mä kaikenlaista ihanaa saanut tehdä! Ihmemaa Oz on tehty kaksi kertaa, toisessa olin Leijona. Hobitissa olin Bilbo Reppuli. Ai että, ja pienellä porukalla tehtiin päiväkoteihin näytelmää Unikaverit. Oltiin erilaisia unileluja, ja mä olin yllätys yllätys vaaleanpunainen elefantti. Aamuvarhain oltiin yhdessäkin esityksessä, etunäyttämöllä kaikki pötköteltiin ja ooteltiin esityksen alkua. Oli hämärää, kuuluu pienten jalkojen tepsutusta ja sitten lapsosia tulee istumaan mun päälle! Luulivat, että oon jumppasaliin tuotu uusi pehmonalle! Huutohan siinä alkoi, kun oli ryhdyttävä liikkumaan. Hienoja muistoja.”

 Joku on käynyt terapiassa pitkään, kun muistelee sitä miten elämänsä ensimmäisessä teatteriesityksessä lattialla pötköttelevä unikaveri ryhtyykin liikkumaan. Ikuiset traumat! ”Voi jestas, hahahah. Itsehän nautin eniten farsseista. Meillä pyörii Näytelmä joka menee pieleen, se on ihan mahtava. Oon käynyt sen nyt pari-kolme kertaa katsomassa ja aina naurattaa. Tykkään katsoa ja tykkään myös tehdä farsseja itsekin. Valaan kaltaisia draamojakin on mukava tehdä, mutta on kiva tehdä sellaista, missä nauretaan vedet silmissä.”

Hobitti 1997, Kuopion KT (c) Olli-Matti Oinonen

 Onko mieleesi jäänyt vuosien varrella jokin tietty oppi tai ohjenuora? ”Saikkosen Mauri, keväällä edesmennyt kollegani ja pukuhuonetoverini, sanoi vähän puolihuolimattomasti ja huumorilla mulle ”Ilkka! Pienesti, aidosti, uskottavasti!” Okei. Näillä mennään. Kiitoksia Maurille. Hän oli muuten Pikku Kakkosessa Pelle Hermannissa Taikuri Max.”

 Mitkä ovat sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Mä oon loppupeleissä aika herkkä. Ja mulla on pistämätön taiminki. Uskoisko tuota, heheh. Aina mennään etuiskulla.”

 Entä erityistaidot? ”Joskus olin hyvä kaatuilemaan, nykyään ei enää polvet kestä. Eikä pääse niin notkeasti ylös. Laitetaanpa Ilkka istumaan vaan. Ensimmäinen näytös menee sohvalta ja toinen pyörätuolista. No, mä osaan soittaa puhallinsoittimia. Jonglööreerata en osaa, enhän mä osaa lausua sitä sanaakaan näköjään! Oon kova jätkä nauramaan, voihan sekin olla erityistaito. Korkeat poskipäät ja tästä savolaisesta maasta kumpuava juurevuus on mun valttini!”

 Tässä on tunti mennyt ja poskiani särkee paljosta nauramisesta. Minähän rakastan murteita ja tuli mieleen, että ensimmäistä kertaa kun yövyimme täällä Hotellilaiva Wuoksessa muinoin, toivoin että aamiaisella murot olisivat jutelleet savoksi. ”Snäp, kräkl ja pop. Raksahtelj ja poksahtelj mukavasti. Muista aina liudentuva j. Tuossa vieressähän on Kallavesj. Tästä tulikin mieleeni yksi muisto, kun serkkuni Ilari Johanssonin kanssa pidettiin Jaakko Saariluomalle kieljkylpy.”

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kunnon tanssipohjasta voisi olla hyötyä. Niin että ihan oikeasti osaisi tanssia, ja osaisi muutakin kuin klassiset Åke Blomqvistin discotanssiaskeleet. Hän muuten piti meille Nätyllä yhden tanssikurssin! Olihan se mahtavaa. Olishan se järjettömän hieno taito, vetää jossain musikaalissakin kunnon quickstepit. Aikamoista uurastamista on tanssikuvioiden haltuunotto, täälläkin kun musikaaleja tehdään.”

 Onko sinulla koskaan ollut muuta uravaihtoehtoa, suunnitelmaa B? ”No se sotamarsalkka. Yläasteella tykkäsin biologiasta hirveän paljon ja tuntui ihan hyvältä ajatukselta, että lähtisin biologiaa lukemaan. Miksipä ei. Matemaattiset aineet kiinnosti myös.”

 Ehditkö itse käydä katsomassa teatteria? ”Ihan liian vähän. Onneksi täällä käy aika kivasti vierailijoita ja oon pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan niitä katsomaan. Viimeksi kävin katsomassa ties monennettako kertaa Kiviä taskussa. Jos olisi mahdollisuus, kävisin hyvin mielelläni myös muissa kaupungeissa katsomassa teatteria. Tässä joulutauon aikana menen Tampereelle katsomaan musikaalin Kaunotar ja Hirviö. Tyttäreni on Matti Leino -fani. Keväällä oltiin yhdistetyllä työ- ja harrastematkalla Madridissa teatterin porukalla ja näimme siellä Leijonakuninkaan. Olihan se elämys.”

 Jos olisi aikataulullisesti mahdollista, millaiset esitykset saisivat sinut lähtemään kauemmaksikin katsomaan? ”Hyvintehdyt farssit kiinnostaa, ja totta kai kavereita on aina kiva mennä katsomaan. Hyvät tekstit kiinnostaa, jos ennalta tiedän millainen teksti on kyseessä. Tampereen Teatterikesässä voi yllättyä. Sveitsiläisen Milo Raun Histoire(s) du theatre oli tajunnanräjäyttävä kokemus, en tiennyt siitä ennalta mitään enkä ollut nähnyt vastaavaa aiemmin. Kerronta siinä ei ollut lineaarista, enemmänkin mosaiikkimainen kerronnaltaan. Jakoi katsojia, toiset ihastuivat ja toiset ei niinkään. Aihe oli vakava ja rankka, kertoi maahanmuuttajan murhasta. Kansallisteatterin Tuntematon sotilas teki aikoinaan vaikutuksen myös. Ohjaajalla oli ihan selkeä oma visionsa.”

 Älkää kysykö miksi, mutta tähän väliin lauloimma pätkän Kake Singersiä ja kappaletta Tappajahauki.

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Taitaa olla niin, että mun ikäpolveni on Velipuolikuu-sukupolvea. Tehokkaita ja lyhyitä sketsejä. Petelius ja Heiskanen huimassa vedossa. Nuoruusaikojeni fanitus on poikinut paljon ammennettavaa, ja Monty Pythonit myös, ai että! Ihan selkeää on se, että oma isäni on vaikuttanut valintoihini eniten. Työrytmi ja muu. Katselin sitä vuosikaudet, kevät-syksy-talvi painettiin töitä ja kesä meni mökillä. Ajattelin, että näin tämä elo varmaan sitten menee. Siellä sitä lapsena oltiin kesäisin, luin vanhoja Aku Ankkoja ja odottelin kavereita käymään, kun aika tahtoi käydä pitkäksi. Vastasinko muuten sun kysymykseen lainkaan? Kovasti ihailen ranskalaista näyttelijää, joka oli Le Bureau -sarjassa. Mathieu Kassovitz! Christopher Walkenia ihailen. Voisin luetella liudan nimiä, särmää pitää löytyä. Brendan Gleeson on mainittava myös, ja Joaquin Phoenix.”

Valkoinen valas 2025, Kuopion KT, Ilkka ja Sari Happonen (c) Karri Lämpsä

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa ja kunnolla fantasioida? ”Ian McKellen!”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Nicole Kidmanin kanssa Where the wild roses grow. Huh huh. Tai Mäntsälä mielessäin. Ulla Tapanisen kanssa, ei Nicolen!”

 No, mitäs laulaisit minun kanssani karaokessa? ”Siellähän menisi koko ilta, meillä olisi kaksi levyllistä pelkkää Kake Singersiä. Me laulettais Ruisleipä Boogie, Jorerock, Kakerock, Tanen twist, Tappajahauki, Täyttä laukkaa… ja Ovelan pojan polska.”

 Ja sittenhän me lauletaan kokonaisuudessaan Ovelan pojan polska!

 ”Pakko tähän väliin kertoa, että aiemmin mainitsemallani Mauri Saikkosella on poika nimeltään Riku, ja hänellä oli Kake Singersin LP-levy, taisi olla se ensimmäinen. Mä hankin seuraavan, joten hän on tutustuttanut mut Kake Singersin musiikkiin. Kaiken pahan alku ja juuri. Koulussahan pidettiin Levyraati, mä vein sinne Jorerockin ja kukaan ei ymmärtänyt sitä huumoria. Ei tullut pisteitä.”

 Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaan kysymykseen. Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kaikki tämmöiset iloiset asiat ja ihmiset inspiroi mua. Leppoisat ja mukavat tilanteet. Ennalta-aavistamattomat ja iloiset yllätykset. Näyttämölläkin kun menee vahingossa jotain pieleen, se inspiroi huomattavasti.”

Vakavahenkinen omakuva Wuoksessa ´25

 Mitä mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko sitä oikeasti olemassa vai onko se myytti? ”Ei se mikään myytti ole. Nykyisinhän järjestetään kulissikierroksia teatterissa, ryhmät pääsevät kiertämään ja katsomaan eri tiloihin. Mielestäni se vähän tuhoaa teatterin taikaa. Se pitää sisällään tuoksun ja tietynlaisen hämyisyyden. Kun ei tiedä ihan kaikkea mitä taustalla tapahtuu.”

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Kyllä mä käyn tekstiä läpi, vähän tosin jutustakin riippuen. Tekstisparraukseksi sitä kutsun. Joskus mietin ensimmäistä repliikkiäni, jonka sanon astuessani näyttämölle. Löytyy se rytmi heti, ja rytmistähän kaikki on kiinni.”

 Kerrohan nyt oikein legendaarinen sähläys näyttämöltä. ”Teimme Katrina-nimistä musikaalia. Kekäläisen Pekka ja minä olimme merikapteeneita. Seisoimme takanäyttämöllä valmiina seuraavaan kohtaukseen. Mun piti aloittaa se, enkä muistanut yhtään mitä pitäisi sanoa. Mikki ei ollut vielä päällä, ja kysyin vieressäni seisovalta Pekalta, että mitä mun pitäisi sanoa. Pekka katsoi mua ja sanoi, ettei koskaan kuuntele mitä mä sanon näyttämöllä. Kiitos! Sitten jo mentiin. Alku oli ihan diipadaapaa, loppulause ja isku meni sitten ihan oikein. Puhuin ihan afrikaansia, mutta sehän sopi hyvin, merimies kun olin.”

 Erikoisin kohtaaminen yleisön edustajan kanssa? Pysäytelläänkö sinua kadulla tai muuta vastaavaa? ”Aikoinaanhan oli ohjelma Thilia Thalia Thallallaa, ja olin Forsmanin Jarin kanssa edustamassa Kajaanin Kaupunginteatteria. Istuttiin sitten baarissa Kajaanissa ja tuntematon mies tulee juttusille. ”Hei mä näin sut telkkarissa! Näitkö sä mut?” Mä olin vaan että öööö, taidanpa käydä vessassa ja tiskillä. Tuossa oltiin markkinoimassa tulevaa Metsolat-näytelmää ja käytiin laulamassa joululauluja Varkauden Prismassa, siellä tuli yksi mies kertomaan, että on katsellut koko sarjan Areenasta yhdeltä istumalta. Onhan se jonkinlaista eskapismia tästä nykymeiningistä, sodasta ja muusta. Se mies tuli moneen kertaan juttusille. Ihan mukava kohtaaminen.”

 Sujuvasti sitten seuraavaan aiheeseen. Tulevia roolejasi? ”No Metsolat on tulossa tammi-helmikuun taitteessa, ja Anttihan minä oon. Muutakin on tulossa, mutta eivät ole vielä julkista tietoa joten ei niistä sen enempiä.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Älä huoli, kyllä sä paikkas löydät!”

 Osaatko imitoida ketään? ”Viimeksi oon yrittänyt imitoida Ahti Haljalaa (Metsolan Antti). Telkasta katsottiin muinoin sarjaa Parempi myöhään, Jussi Jurkkaahan kaikki imitoi silloin. Jostain kumman syystä aina kun nähtiin Tampereella Ola Tuomisen kanssa, niin loppuvaiheessa tapaamista aina puhuttiin Jussi Jurkan äänellä.”

 Jos elämästäsi tehtäisi esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi varmaankin douglassirkmäinen melodraama, ja mua näyttelisi Jeff Bridges. Sillähän oli Big Lebowskissa samanlainen tukkakin. Täällä Suomessa tehtäisi tietysti. Toisaalta nuorempi kollegani Santeri Niskanen voisi näytellä mua, häneltä lähtee murre luonnostaan.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Se olisi Taika-Jaska, joka viuhtoo maagisesti. Hän vaikuttaa mentaalisesti ja hypnotisoi väkeä. Taika-Jimin kopio ulkoisesti. Toinen olisi Mr. Schlock, loogisen ajattelun mestari. Saksalainen pornobasso soisi taustalla. Ilarin kanssa lapsina leikittiin aina Star Trekiä, Ilari oli Kapteeni Kirk ja mä olin Mr. Spock.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan evääksi tai viihdykkeeksi siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Blu-ray -soittimen ottaisin ja paljon levyjä. Kauhean määrän karjalanpaistia ottaisin evääksi, lihadieetillä mennään.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Eiffel-tornin rakentamisen haluaisin nähdä ja Pariisin maailmannäyttely muutenkin olisi kiehtovaa kokea. Suomalaiset omassa paviljongissaan.”

 Mitä kysyisit minulta? Saat kysyä ihan mitä tahansa. ”Ollaanko me tavattu aikaisemmin? Käytkö sä usein täällä?”

 Ollaanhan me tavattu aiemmin, kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tavattiin Kaupunginteatterissa, kun olin katsomassa Äidinmaata. Rantanivan Mikko oli samoilla treffeillä myös ja lähti pois, kun alettiin laulaa Kake Singersiä, hahah. Toisen kerran näimme Rauhalahden Kesäteatterissa muutama vuosi sitten. Silloinkin laulettiin jotain.

 ”Kyllähän mä nuo muistan, kunhan nyt kysyin. Aina on ollut hauskaa. Mikähän siinä on, että aina kun me tavataan, alkaa heti laulattaa!”

Touko Mäkelin -fanityttöhetki ´25 :) 

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Jatkakaa tekemäänne tärkeää työtä. Nauttikaa. Kulttuuri kannattaa aina, ihan missä muodossa tahansa. Ja oman sisäpihan laajentaminen on kannatettava asia.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi, tämän haastattelun jälkeen? ”Menen teatterin pikkujouluihin, meillä alkaa nyt joululoma.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

3. Mikä sytyttää sinut? - Tuli

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmä

5. Suosikkikirosanasi? - Saatana

6. Mitä ääntä rakastat? - Koiran uikutusta, kun se haluaa ruokaa

7. Mitä ääntä inhoat? - Koiran uikutusta, kun se haluaa ruokaa hahah

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Miesprostituoitu. ”Ihan vaan kokeilumielessä!” (*Häräntappoaseesta*) Vastataan nyt kuitenkin kokki.

9. Missä ammatissa et haluasi olla? - Pappi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Miten sä oot tänne eksynyt?

Harvinainen tuplaotsie!

Haastattelussa Ilja Peltonen

 Näyttelijä Ilja Peltosen tapasin tammikuun alussa 2026 Kansallisteatterin Kahvila Willensaunassa. Haastattelun jälkeen menin katsomaan Pienelle näyttämölle näytelmää Jotuni, jossa Ilja on mukana. Haastattelua ennen ja haastattelun aikana tuli puhuttua niin paljon eri bändeistä ja etenkin Big Countrysta, että aika loppui kesken ja loppupuolen kysymykset oli laitettava jälkikäteen meilitse. (*Kohdasta on erillinen maininta.*) Kerrankos sitä jutut rönsyilee… ”Oon syntynyt 1971 ja kotoisin Keravalta. Kävin peruskoulun siellä ja sitten lukion Helsingissä Kallion lukiossa. Oon työläisperheen poika. Meillä ei kotona harrastettu hirveesti taiteita. Äiti yritti joskus pienenä suostutella mua balettiin, mutta se ei ihan ottanut tulta. TeaKin jälkeen tuli asuttua reilut pari vuotta vaimoni kanssa Tampereella ja työskenneltyä Ahaa Teatterissa. Ahaan jälkeen opetin puolisen vuotta pari kertaa viikossa taiteen perusopetusta Komediateatterin koulussa. Se ei tainnut olla silloin vielä Suomen Teatteriopisto nimeltään. Vuonna 1998 muutimme töiden perässä tänne Helsinkiin. Olin aluksi vierailijana Kansallisteatterissa muutaman vuoden ja sitten sain kiinnityksen.”

(c) Jouni Harala 

 Mitä harrastat? ”Jalkapallo on ollut elämässäni vahvasti läsnä lähes aina. Pelasin viisvuotiaasta junnuna Keravan Pallossa aika vakavastikin, kunnes teatteri vei voiton. Piti valita käynkö neljä kertaa viikossa fudistreeneissä vai teatteritreeneissä, kun pääsin lukioikäisenä Ylioppilasteatteriin. Hiukan myöhemmin fudis teki elämääni paluun ja nyt pelaan Helsingin Kullervon ikämiehissä. Parhaimmillaan on ollut neljäkin matsia viikossa. Se on niin kivaa, ettei malta olla poissa. Muutenkin mä liikun aika paljon. Pyöräilen kesät talvet. Kesällä pitkiä lenkkejä maantiellä tai metsässä. Talvella virtuaalipyöräilen muuttamalla maantiepyörän trainerilla kuntopyöräksi. Vinyylilevyjä keräilen ja käyn silloin tällöin keikoilla. Vinyylilevyjen kuuntelussa on ihan oma viehätyksensä. On oltava kuunnellessa läsnä ihan eri tavalla. Ei pysty niin helposti skippaamaan jotain kappaletta, niin kuin Spotifysta kuunnellessa usein käy. Välillä käyt kääntämässä levyn, tutkailet kansitaidetta…”

 Ja sitten keskustelu lähti rönsyilemään tv-sarjoihin, leffoihin, keikkoihin ja Bonon kättelyyni. Kättelemme uudestaan Iljan kanssa pöydän yli. ”Periaatteessahan mäkin oon kätellyt nyt Bonoa! Vastaakohan muuten The Edge puhelimeen ”Edgellä, The puhelimessa”?”

 Ja takaisin asiaan. Milloin sinua sitten teatterikärpänen puraisi? ”Mulla kävi vähän porttiteoriahomma. Vuonna 1984 ilmestyivät ekat hip hop -elokuvat Beat Street ja Breakin’. Mä jäin ihan koukkuun breakdanceen. Huomasin paikallisessa lehdessä ilmoituksen, että Keravan squash-hallilla alettaisiin pitää breakdance-tunteja. Sinnehän oli päästävä. Opettaja oli New Yorkista eli mahdottoman katu-uskottava! Mun nykyinen pomonikin Mika Myllyaho oli kuulemma sillä samalla kurssilla. Siihen aikaan jätkät ei ihan hirveesti tanssineet, mutta jotenkin se akrobaattisuus ja näyttävyys sai mut voittamaan tanssipelkoni. Perustettiin sitten yläasteella muutaman kaverin kanssa breakdance-ryhmä, Magic Waves. Se oli ihan Suomen ekoja ryhmiä, jonka kanssa käytiin SM-kisoissakin. Sitten Keravan lukion näytelmäkerho teki West Side Storyn, ja koska olin semmoinen tanssiva jalkapalloilijapoika, mua pyydettiin sinne vain joraamaan, mutta päädyin myös näyttelemään hiukan. Ajattelin, että eihän tämä näytteleminen nyt niin kamalaa olekaan. Yhden kaverini naapurissa asui Talvitien Riikka, joka on nykyään säveltäjä, ja hän oli Kallion lukiossa ja kertoi, että siellä pystyy korvaamaan lukuaineita taideaineilla. Siitähän mä innostuin! Hain ja pääsin Kallion lukioon. Mä olin kyllä ekan vuoden ihan pihalla kaikista taidejutuista. Samalla luokalla oli Volasen Jani ja Palanderin Misa. Ne haki Kellariteatteriin ja pääsi. Niiden innoittamana menin hakemaan Ylioppilasteatteriin, YT:lle. Mä tiesin siitä vaan sen, että niillä oli Hesarissa mainos samassa paikassa kuin ammattiteattereilla. Olin kyllä aika pihalla siitä mihin olin hakemassa. Olin ollut vain West Side Storyssa ja lukiossa pari teatterituntia. Menin sinne Aki ja Turo -t-paita päällä ja raadissa oli Ville Virtanen! Aattelin kai meneväni tekemään jotain autstökstöks-juttuja. Juostiin ja punnerrettiin, kaikki oli ihan hiessä. Se oli aika rajua meininkiä kokemattomalle. Pääsin kuitenkin sisään, ilmeisesti valomieheksi, mähän olin silloin alaikäinen vielä. Mun piti viedä aina todistus toimistolle näytille, ettei numerot olleet pudonneet. Lopulta olin kuitenkin näyttelemässä kolmessa jutussa ekan vuoden aikana ja autoin valoissa niissä jutuissa, joissa en ollut. Lukion tokalta luokalta meitä lähti kahdeksan pyrkimään TeaKiin ja Jani pääsi sisään. Olin ollut jo jonkin aikaa YT:llä ja joka vuosi sieltä pääsi aika moni TeaKiin. Silloin mä rupesin aattelemaan, että täähän voisi olla mun ammattini. Jäin vähän niinku koukkuun siihen tekemisen meininkiin. Mä oon aika herkkä poika ja vaikka YT:n meininki oli välillä hurjaakin, se oli kuitenkin jollain tavalla turvallista. Tätä on vähän hankala selittää. Kotona olin kiltti poika, en paiskonut ovia enkä liiemmin kapinoinut, mutta lavalla uskalsin näyttää tunteita. Porukkakin tuntui tietyllä tavalla ”omalta”. Mä kävin myös tekemässä yhden Misan jutun Kellariteatterissa. Sitten kävin intin ja sen jälkeen olin Lahden Kansanopistossa. Tiivistettynä voisin sanoa, että mulle lava on aina ollut liikunnan ja tunteen paikka. Niissä olen vahvimmillani.”

 Missä vaiheessa hait TeaKiin? ”Monta kertaa tuli haettua. Lukion tokalta hain ensimmäistä kertaa, kirjoitusten jälkeen hain ja intin jälkeen. Neljännellä kerralla pääsin sisään, vuonna 1992. Valmistuin 1996.”

Mestari ja Margarita/Kansallisteatteri (c) Tuomo Manninen

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mulla oli kunnianhimoinen ajatus tutkia sitä miten kroppa ajattelee. Että kropassa on muistijälkiä asioista. Oon ollut vähän huono keskittymään ja ajattelemaan asioita sanallisesti, mutta oon huomannut sen, että mun kroppani kyllä pystyy keskittymään ja ajattelemaan. Osaan nykyäänkin kroppani kautta ilmaista paremmin ajatuksia, jotka tuottavat mulle muistikuvia ja siitä on ollut mulle näyttelijänä hyötyä.”

 Entä taiteellinen lopputyösi? ”Kulttuuritalossa oli pieni sali, joka taitaa olla yökerhona nykyään, ja sinne tehtiin Kultainen vasikka. Maria Jotunia, kyllä. Se ei ollut ihan mun parhaimpia töitäni, mutta kyllä mä sen läpi sitten sain. Kari Heiskasen kanssa tehtiin sinne samaan saliin aikaisemmin Mies joka muutti elämänsä, johon porukalla kirjoitettiin teksti. Olin siinä kuuromykkä Buster Keaton. Kaikki muut höpötti ympärillä, mulla oli lopussa vain pitkä monologi siitä, että miksi lopetin puhumisen. Olisin mielelläni tehnyt lopputyöni siitä. Lopputyön piti kuitenkin olla myös puheen lopputyö, joten se monologi ei ihan riittänyt. Täytyy muuten nyt hiukan brassailla. Meidän kurssi on ensimmäinen ja edelleen ilmeisesti ainoa, joka on kokonaisuudessaan valmistunut ajallaan!”

 Eli missä eri teattereissa olet näytellyt? Taisitkin ne jo mainita… ”En mä oo ollut kuin Ahaa Teatterissa ja Kansallisteatterissa, täällä kiinnityksellä vuodesta 2007. Olin aikoinaan myös osana isoa jengiä perustamassa KokoTeatteria ja siellä olin parissa jutussa mukana. Ei mulle oo koskaan tullut sellaista oloa, että virkavapaalle pitäisi lähteä. Keväällähän tulee 30 vuotta valmistumisesta. Mihin tää aika oikein kuluu? Vähän ajattelin, että oliskos kohta ensi-iltaan tuleva monologini Vanja jonkinlainen juhlanäytelmä, mutta en oo oikein sen tyylisten juhlien ystävä. Mielelläni käyn kyllä muiden taiteilijajuhlissa, mutta sellainen ”prinsessapäivä” ei oo oikein mun juttuni.”

Jotuni/Kansallisteatteri (c) Mitro Härkönen

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen tai käänteentekevä roolityösi tai koko proggis. ”Varasto-näytelmä oli hieno ja monin tavoin tärkeä. Siinä sain tehdä Rouskun roolin. En ole montaakaan pääroolia tehnyt. Karvisen Jani oli Raninen. Käytiin Saksan Wiesbadenissa asti esittämässä sitä. Suomessa asuva saksalainen Stefan Moster oli kääntänyt tekstin ja dubbasi sitä lasikopissa livenä esityksessä! Oli todella kuuma, ovet ja ikkunat oli auki ja ulkoa kuului jalkapallon MM-kisoja, jotka oli silloin Saksassa. Vieressä oli puisto, jossa 20 000 saksalaista oli hurraamassa Saksan matsille. Tekstihän on aika hauska. Mä puhuin suomeksi replan, näin kopissa dubbaaja-Stefanin suun liikkuvan ja hetken kuluttua yleisö nauroi. Kaikki reaktiot tuli sekunnin perässä. Käsittämätön meininki! Ja ulkona kansa huutaa jalkapallolle. Esityksen jälkeen mentiin Janin kanssa läheiseen henkilökunnan baariin kaljalle. Juotiin siinä bisseä ja katsottiin matsia telkasta. Ykskaks viereen tuli nainen, joka alkoi kysellä, että mitäs me siinä oikein tehdään ja kohta varmaan alkaa hulinat, kun taas tota kauheeta jalkapalloa. Selitin jotain, että onhan tää ihan makeeta, kun jengi on niin innoissaan futiksesta ja vähän ihmettelin naisen käytöstä. Yhtäkkiä hän haukkui mut pystyyn siinä! Sanoi, että oon inhottava ihminen enkä tiedä mistään mitään. Tajusin sitten, että hän oli ollut katsomassa esitystä ja luuli, että olen sama henkilö kuin mitä lavalla olin. Piti mua täysin paskana ihmisenä! Se rooli näemmä osu ja uppos!”

 ”Joitakin vuosia sitten tehtiin vuorotellen Lehtosen Marin kanssa monologi Kaikki hienot jutut. Sitä oli todella nastaa tehdä. Esityksen erityispiirteenä oli, että esiintyjä roolitti muut näytelmän roolit katsojilla ja improsi heidän kanssaan monia kohtauksia. Se oli todella palkitsevaa. Ja miten hienoja rooleja katsojat teki! Siihen näytelmään liittyy muuten kiva anekdootti. Kesällä sain yllättäen meiliä näytelmän käsikirjoittajalta Duncan Macmillanilta. Hän kertoi näytelmän tulevan Lontoon West Endiin ensimmäistä kertaa ja pyysi Marilta ja multa muutamaa lyhyttä videota, jossa kerrottaisiin meidän esityksestä. Maailmalla näytelmästä on tehty nelisensataa eri esitystä ja ne näyttäis näitä videoita sitten ennen esitystä siellä Lontoossa. Duncan järkkäsi myös zoom-tapaamisen, jossa meitä oli eri puolilta maailmaa noin kolmisenkymmentä tyyppiä, jotka oli esittänyt sitä. Oli mahtavaa kuulla muiden kokemuksista ja kuulostella Lontoon esittäjien fiiliksiä ennen ensi-iltaa. Näytelmän viimeinen esitys täällä Kansallisteatterissa oli muuten myös Willensaunan näyttämön viimeinen esitys.”

Kaikki hienot jutut/Kansallisteatteri (c) Kastehelmi Korpijaakko 

 ”Kuutisenkymmentä ensi-iltaa mulla on ollut täällä näiden vuosien aikana. Oon saanut ja tykännyt tehdä lastennäytelmiä. Kiertuenäyttämöllä mä tein muutama vuosi sitten Kiasmaan entisten vankien kanssa Vapauden kauhu -nimisen esityksen. Neuvostoliitto-näytelmän kanssa taas kierrettiin palvelutaloja ympäri Suomea. Mulla on aina ollut ehkä vähän matkamiehen kaipuu. Ahaa Teatterinkin kanssa kiertäminenkin oli kivaa. Kiertuenäyttämöllä se kokonaisuus on tuntunut mukavalta ja antoisalta, kun on ollut ensin keräämässä tietoa kokemusasiantuntijoilta ja sitten mukana kirjoittamassa niitä näytelmiä. Niissä on ollut myös yhteiskunnallinen pointti. Vapauden kauhustahan sai alkunsa Porttiteatteri. Vapauden kauhua tehdessä tuli semmoinen havainto, että kun mä lähdin 15-vuotiaana tekemään teatteria, niin toinen osallistuja lähti rikosten pariin samanikäisenä, ja sitä ennen meillä oli ollut hyvin samanlaiset taustat. Miten pienestä elämä voikaan lähteä luisumaan sivuraiteille, ja vuosien jälkeen oltiin yhdessä tekemässä teatteria. Vapauden kauhun tekeminen oli todella koskettavaa ja silmiäavartavaa. Teatteritalon ulkopuolella toteutettava teatteri kiinnostaa mua edelleen.”

 Onko sinulle jäänyt erityisesti mieleen jokin oppi tai ohjenuora? ”Lukion ensimmäisellä luokalla oli valo- ja äänisuunnittelua ja opettaja sanoi, että teette mitä tahansa taiteen piirissä, niin opetelkaa joku tapa, jolla pääsette mahdollisimman nopeasti luovaan tilaan. Sitä mä oon yrittänyt miettiä ja hakea aina - välillä on vähän hankalaakin, etenkin jos samaa esitystä vedetään viikon sisällä paljon. Herää ajatus, että eikös me tämä tehty jo ja moneskos kerta nyt on menossa? Pitää löytää tapa, jolloin jokainen esitys olisi juhlapäivä. Tapoja on erilaisia. Välillä se on jumppailu, välillä suunsa puhtaaksi höpöttely. Väsyneenäkin yrittää pitää esitys ilon puolella.”

 Kerroitkin aiemmin, että mielestäsi herkkyys ja liikunnallisuus ovat vahvuutesi näyttämöllä? ”Kyllä, iän myötä tosin liikkuminen ei ehkä enää ole niin plastista. Toivoisin, että mua myös pidettäisi joviaalina työkaverina, vaikka aina en osaakaan tukea kollegoitani niin paljon kuin haluaisin. Toivoisin, että ihmisillä olisi turvallinen olo tehdä töitä mun kanssani.”

 Onko sinulla jotain erityistaitoja? ”Akrobaattijutut oli ennen. Oon edelleen erittäin hip hop -henkinen kaveri, räppään jos tilanne tulee kohdalle. En nyt tiedä onko sekään mikään varsinainen taito.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Soittotaito! Yhden maskeeraajan kanssa perustettiin muskariryhmä Kansallisteatteriin. Tritonus-näytelmää varten opettelin soittamaan kuusi biisiä bassolla. Mähän myös ostin itselleni heti kolme bassoa. Haluaisin oppia soittamaan sitä kunnolla. Kallion lukiosta alkaen mulla on ollut basso, enkä mä oo kolmessakymmenessäviidessä vuodessa oppinut soittamaan sitä… Kuten sanoin aiemmin, mulla on välillä keskittymisen kanssa vähän tekemistä. Opettelemisen kanssa alkuvaihe menee hienosti, sitten pitäisi siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja mulla alkaa vähän lipsua. Laulamisessakin menen enemmän fiilis kuin taito edellä.”

 Onko sinulla ollut muuta urasuunnitelmaa? ”Armeijan kävin laivastossa. Ehkä mä olisin voinut suuntautua merenkulkualalle. Sosiaalialalle voisi olla nykyään kiinnostusta, ja ehkä liikunta-alalta jonkinlainen valmentaminen tai liikunnanmaikkana toimiminen. Harrastuksellista intohimoa on rakentamiseen ja puutöihin, mutta ehkä parempi kaikille, että pysyy vain harrastuksena.”

Isän maa/Kansallisteatteri (c) Saara Autere 

 Ehditkö käydä itse teatterissa ja millaiset esitykset kiinnostaisi, jos aikaa olisi? ”Jonkin verran ja suurimmaksi osaksi täällä Helsingissä. Lontoossa ja Berliinissä oon myös käynyt. Usein on niin, että oon itse silloin töissä kun pyörii jokin kiintoisa esitys ja sitten liput onkin jo menneet. Eniten mua vetää pienemmät teatterit ja välillä vaikkapa TeaKin näytökset. Siellä on ollut paljon kiinnostavaa ja hyvää energistä tekemistä. Myös uudet, ulkomaalaiset tekstit kiinnostaisi, niitä vaan tehdään harmillisen vähän. Nykydraama kiinnostaa, ei mulla tosin klassikoitakaan vastaan mitään ole, mutta jostain yllättävästä kulmasta. Luovuus ja uudenlainen ajattelu kiehtoo.”

 Mainitse jokin näkemäsi esitys, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Q-Teatterin Joitakin keskusteluja merkityksestä oli kyllä mainio, samoin Takomon Jäähyväiset kahvihuoneelle. Molemmat Akse Petterssonin ohjaamia.”

 Onko sinulla ollut omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet näyttelijöinä? ”Martti Suosaloa ihailin kovasti nuorempana. Suuresti kunnioitan Juhani Laitalaa ja Taisto Reimaluotoa. Sen lisäksi, että he ovat loistavia näyttelijöitä, he ovat mulle esikuvia myös hyvästä työtoverista. Ulkomaiset ihailemani näyttelijät vaihtelee, varsinkin brittejä on tolkuton määrä ja etenkin heistä tykkään. Mutta nyt kun kysyit, niin Stephen Graham on kova! Mulla on sellainen olo, että hän on oikeasti aika maanläheinen kaveri. Hänen kanssaan voisin lähteä vaikka kaljalle. Vanja-näytelmää briteissä esittänyt Andrew Scott on kiintoisa myös, ja yhdysvaltalainen Jeremy Allen White. Hänessä on jännä levottomuus. Ja David Thewlis, tietysti! Jestas! Kävin muuten Krakovassa ja siellä linnan lähettyvillä on Avenue of Stars, jossa on Thewlisin kädenjäljet painettuna. Kävin sitten polvillani painamassa omat käteni siihen päälle eli säkin oot tavallaan nyt kätellyt David Thewlisiä!

 "Mä tykkään siitä, että näyttelijästä näkee, että hän on tehnyt valintoja, rohkeitakin. Silleen ”tää olis nyt tämmönen” -hengessä. En mä dissaa hyvin tehtyä roolitusta, mutta kyllä se sykähdyttää kun joku tuttu näyttelijä yllättää tekemällä jotain ihan muuta kuin odottaisi. Mä usein etsin referenssejä ja innoitusta Mike Leigh’n tai Coenin veljesten leffoista. Niissä on sellaista kohotetun realistista näyttelijäntyötä, josta pidän.”

 Jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Vastataan nyt se David Thewlis, ettei käy niin että Andrew Scott ilmestyy yllättäen katsomaan Vanjaa ja sitten meikäläiselle tulee hiki!”

 Andrew ei taida seurata meikäläisen blogia, vaan mistäs sitä tietää. Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Thom Yorken tai Damon Albarnin kanssa tai antaisin heidän ainakin säveltää sen.”

 Mitäs me laulaisimme karaokessa? ”Ootko nähnyt Hamilton-musikaalin? Vedettäiskö siitä jotain? Tai sitten tietysti Big Countrya! Mun karaokelaulannassa on se ongelma, että oon hemmetin hyvä osaamaan kertosäkeitä mutta muut osat ei sitten oikein lähde. Kuvittelen osaavani koko biisin, mutta sitten kun teksti rupeaa värjääntymään ruudulla, niin mulla ei oo mitään hajua mitä pitäis laulaa. En oo ehkä myöskään mikään heittäytyjätyyppi karaokessa.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Yritteliäisyys ja vilpittömyys ihmisissä inspiroi. Se, että vaikka aina ei oo ihan hirveesti taitoa, niin heittäytyy ja vetää täysillä. Se, että joku näkee tutun asian toisin, omanlaisesta näkökulmasta.”

Vanja/Kansallisteatteri (c) Nico Backström

Mitä sinun mielestäsi on teatterin taika? Onko se pelkkä myytti vai onko se oikeasti olemassa? ”Yleisö tulee katsomaan esitystä ja uskoo sen hetken, että se maailma on oikeasti olemassa. Meillä ihmisillä on kyky uskotella itsellemme, että tää on tietyllä tavalla totta ja liikutummekin siitä. Ainakin hetkellisesti uskomme niin. Eikä tarvitse edes uskoa! Me hyväksytään se, että nämä on nyt tän leikin pelisäännöt. Se auttaa meitä myös ymmärtämään toisiamme, rakentaa empatiaa. Ja se on myös yhteisöllinen kokemus.”

 Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”En tiedä mitä nyt on tapahtunut, kun musta on tullut yli viiskymppisenä melkein joka juttuun Kansallisteatterin tanssiryhmä ja mut pistetään jumppaamaan kaikenlaisia tanssinumeroita, joka on itse asiassa ihan kivaa. Eli mun pitää lämmitellä kunnolla. Luurit päässä jorailen menemään ennen esitystä ja kun tarpeeksi mokailee ennalta kollegoiden silmissä, ei näyttämölle meneminen jännitä enää niin paljon. Oon kuunnellut nyt Jotunissa samaa kolmea biisiä ja niiden tahdissa pomppinut, kerran päätin vaihtaa yhden ja esitys meni heti ihan vihkoon! Lisäksi mä käyn tekstiä läpi aika usein, en luota omaan päähäni. Mä käyn ennen maskia tai maskin jälkeen tekstin läpi.”

 Kerro joku sählinki lavalta. ”Ei ehkä lavalta, mutta esityksestä: Oltiin Ahaan keikalla eräässä eteläsuomalaisessa maaseutukunnassa. Siellä oli iso kokoojakoulu, jonne yläastelaiset tuli suurin osa koulukyydillä. Meillä oli Ahaassa semmoinen nyrkkisääntö, että 250 katsojaa on maksimi per esitys. Muuten on levotonta. Tähän esitykseen oli kuitenkin tungettu jumppasaliin yli neljäsataa teiniä. Oli perjantai ja koulu loppui siihen esitykseen. Me aina pyydettiin, että koulun välituntikellot laitettais pois esityksen ajaksi, koska jengi tuppaa reagoimaan niihin tietyllä tavalla. No, nyt ei oltu laitettu ja kymmenen minuuttia ennen esityksen loppua, siellä loppuratkaisun havinoilla, kello sitten soi. Valehtelematta 350 koululaista nousi samaan aikaan pystyyn ja käveli ulos salista, niinku ei mitään. Höpöttelivät, lampsivat ja sopivat iltamenoja. Koko meidän jengi seisoi suu pyöreenä lavalla ja katsoi koulukyyteihin suuntaavia selkiä. Viidessä minuutissa koko sali, lukuunottamatta varmaan joidenkin opettajien ja koulun talkkarin lapsia, oli tyhjentynyt. Vedettiin epäuskoisena niille sitten se loppukymmenminuuttinen.”

 *Tässä vaiheessa sitten aika loppui kesken (kiitos ennen nauhoitusta tapahtuneiden musiikkikeskusteluiden) ja loput kysymykset on esitetty meilitse.*

 Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Ihan just tulee ensi-iltaan Jussi Moilan kirjoittama Isän maa (*14.1. 2026). Sen piti olla ensi-illassa jo yli viisi vuotta sitten, mutta korona katkaisi sen harjoitukset. Nyt yritetään uudestaan vähän uusiutuneella porukalla. Sen jälkeen samalle Taivassalin näyttämölle tulee Vanja (*ensi-ilta 25.3. 2026). Se on sovitus Anton Tsehovin Vanja-enosta mutta niin, että yksi näyttelijä näyttelee kaikki kahdeksan roolia. Siinähän tää kevät meneekin sutjakkaasti.”

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Älä ota ittees niin vakavasti! Mä sain nuoruuden YT- ja TeaK-ajoista sellaisen pakkomielteen, ettei oikeen mikään tunnu lavalla riittävän. Sellaisen riittämättömyyden taakan. Siitä tässä on nyt 30 vuotta opetellut eroon.”

 Kerro joku erityisen hyvä muisto. "Lasten syntymät on sellaisia onnen hetkiä, joita on vaikeeta edes sanoittaa. Me asuttiin ja asutaan edelleen lähellä Kätilöopistoa. Kesäinen Limingantie Kumpulassa on mun onnen katu. Sitä pitkin kuljettiin se kilsan matka Kättärille kummankin lapsen synnytykseen. Isyys on mun tärkein ja paras roolini. Ja kyllähän myös se hetki, kun mentiin Ehrensvärdintien koululle katsomaan TeaKin tuloksia ja oma nimi oli listassa, on euforiassaan lähes ylittämätön. Ne on mun elämäni tarkeimmät yksittäiset hetket."

 Osaatko imitoida ketään? ”Pakolliset Spede ja Jouko Turkka. En niiden takia kuitenkaan jättäisi tätä päiväduuniani."

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, millainen se olisi tyylilajiltaan ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi tragikomedia, jolla toivottavasti on onnellinen loppu. Mua esittäisi ehkä joku harrastajanäyttelijä, joka vetäis fiiliksellä eikä liialla taidolla."

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? "Mä voisin olla Toleranssimies tai Pajupoju. Mulla on aika hyvä vitutuksensietokyky ja pitkä pinna. En ihan heti napsahda poikki. Pääasia kuitenkin ois, että sais pitää trikooasua, jossa on feikki-sixpack ja viitta."

 Jos ihminen vetäytyisi talvipesään ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi tai evääksi siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Palapelin tai nanogram-ristikon. Mun unenlahjoilla joku hemmetin pitkä ja tylsä kirjakin voisi olla hyvä."

Ilja ja Talle pakkasessa

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelemään tai mielenkiinnosta katsomaan, minne menisit? ”Alkuräjähdys kiinnostelee. Samoin dinosaurukset. Rooman historia ja viime vuosisadan Berliini kaikkine käänteineen on taas niitä ihmisen historian kiinnostavimpia aikoja."

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mistä kumpuaa tuo meitä teatterilaisia erityisesti ilahduttava valtava kiinnostuksesi teatteriin? En tiedä montaa, jotka yhtä innokkaasti ja laaja-alaisesti katsoisivat teatteria ilman, että se on heidän työnsä."

 En taida itsekään tietää perimmäistä syytä. Olen huomannut sen, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän viihdyn omissa oloissani ja tunnen ihmisten keskellä oloni ulkopuoliseksi ja "yksinäiseksi sudeksi". Moni pitää minua hyvin puheliaana ja ulospäinsuuntautuneena, mutta todellisuudessa olen introvertti ja tavallaan valitsen ne, joiden seurassa olen puhelias. Teatteri on ainut paikka, jossa tunnen oloni kotoisaksi ihmisjoukon keskellä enkä tunne oloani ulkopuoliseksi, vaan olen osa jotain. Teatteri on vuosien varrella auttanut minua käsittelemään moninaisia tunteitani ja ymmärtämään muita ihmisiä, opettanut empaattisuutta ja auttanut jaksamaan arjessa. Pitkä tauko teatterista toi vieroitusoireita, kaipasin yhteisen asian äärellä olemista. Ja haastattelutilanteet ovat vuosien varrella tehneet minut rohkeammaksi ja avoimemmaksi, osaan nykyään ilmaista itseäni paremmin puhumallakin. Tiedän myös sen, että joskus koittaa päivä jolloin en pääse enää katsomoon ja en tiedä miten minun sitten käy. En odota sitä päivää mutta tiedostan faktat. Sitä ennen kalenterini täyttyy kiintoisista jutuista, on koko ajan jotain mitä odottaa!

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? "Suurkiitos, että tulette katsomaan esityksiä! Suomalaiseen kulttuuriin kohdistuu tällä hetkellä rajuja talousleikkauksia, jotka vaarantavat suomalaisen kulttuurin olemassaolon ja vievät tulevaisuudennäkymiä varsinkin nuoremmilta taiteentekijöiltä. Se, että yleisö osallistuu kulttuuritapahtumiin ja ostaa kirjoja, levyjä tai kuva- ja muuta taidetta, osoittaa, että suomalaista kulttuuria tarvitaan ja se on tukemisen arvoista."

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? – Sivellin (Ihan hatusta. Tää on kiva lausua)

2. Mistä sanasta pidät vähiten? – Nitistää (mistä näitä kumpuaa)

3. Mikä sytyttää sinut? - Yhteistyö

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Väsymys

5. Suosikkikirosanasi? - Perkele

6. Mitä ääntä rakastat? – Vauvan nukkumistuhinaa

7. Mitä ääntä inhoat? – Hammaslääkärin pora

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? – Ammattijalkapalloilija (ehkä vähän nuorempana kuitenkin)

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? – Presidentti tai pääministeri. Ylipäänsä mikä tahansa ammatti missä joutuu tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään.

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? – Tervetuloa! Pukukopit on tästä vasemmalle. Pelaat tänään keltaisessa joukkueessa Pelen ja Beckenbauerin kanssa. Illan artistina on Prince. 

Haastattelussa Tuomas Korkia-Aho

 Näyttelijä Tuomas Korkia-Ahon tapasin Helsingissä Kahvila Willensaunassa joulukuun alussa 2025. Haastattelun jälkeen hän suuntasi suoraan töihin Titanique-musikaaliparodian näytökseen Aleksanterin teatteriin. Vuonna 1994 syntynyt Tuomas on kotoisin Vantaan Tikkurilasta. ”Oon siellä käynyt koulut ja viettänyt nuoruuteni, bensalenkkarinuoruuden. Musiikkiluokalla oon ollut, muuta varsinaista kulttuurikasvatusta en oo nuorena kokenut. Jossain elämänvaiheessa ja välillä edelleenkin tietynlaisessa humalatilassa mä kyllä huijaan ihmisiä kertomalla, että oon kotoisin Kokkolasta. Mulla on siellä paljon sukulaisia, mutta asunut en koskaan oo.”

Something Rotten!/Lahden KT (c) Aki Loponen

 Mitä harrastat tai miten vietät vapaa-aikaasi? ”Jo TeaKin aikaan halusin harrastaa jotain kehittävää ja aivoja stimuloivaa, joten kiinnostuin silloin shakista ja sitä pelaan edelleen. Nyt freelanceriksi jättäydyttyäni huomasin, että vanhemmat kollegani pelaavat paljon frisbeegolfia ja niissä porukoissa pyörin nyt itsekin. Kesällä aloittelin vähän golfia, mutta se on vähän kallista joten se jäi nyt toistaiseksi. Lisäksi pelaan salibandya. Joku uusi harrastus olisi mukava aloittaa, kiipeilyä tai boulderointia oon miettinyt.”

 Missäs vaiheessa sitten kiinnostuit näyttelemisestä, eli milloin teatterikärpänen puraisi? ”Mä oon aina ollut tämmöinen, miksiköhän tämmöistä ylivilkasta esiintymisnälkäistä nuorta sälliä ei tajuttu laittaa jo aiemmin näyttelemään? Teatterikärpänen puraisi vasta lukiossa 17-vuotiaana, olin Lumon lukion esittävän taiteen linjalla enkä juurikaan ollut näytellyt “tosissaan” sitä ennen. Silloin sattui olemaan draamaa opettamassa Pinja Hahtola, joka sanoi mulle jotakuinkin niin, että ”Pitäiskö sun keskittyä tähän kunnolla, koska sä oot tässä tosi hyvä!” Nuorena kukkoilevana poikana vähän loukkaannuin tästä, ja kostoksi aloin panostamaan. Halusin näyttää, että osaan ajatella. Ja innostuinkin! Täähän onkin kivaa! Hyvä ystäväni oli samaan aikaan koulussa, ja vähän kilvoiteltiinkin. Olin kyllä ollut Musiikkiteatteri Skenessä mukana, mutta se oli ”vain” harrastushommaa, jonne päädyin vähän niin kuin silloisen tyttöystäväni völjyssä."

 "Olin siis kyllä ikään kuin “päätynyt” näyttelemään aikaisemminkin tai löysin itseni tilanteista, niinku Skene, ja jollain kurssilla tehtiin ylä-asteella musikaali ja se oli jotenkin kaikille ilmiselvää että mä näyttelen siinä, mutta mä en koskaan suhtautunut näyttelemiseen vakavissani. Oikeastaan en suhtautunut mihinkään vakavissani. Näin jälkeenpäin ajateltuna universumi antoi aika selkeitä merkkejä, mutta en typeryyksissäni tajunnut mitä ympärilläni tapahtui. Mutta sitten kun tajusin, että täähän vois olla se juttu, se lähtikin sitten kunnon rytinällä. Jätin kaiken taakseni ja halusin heittäytyä kunnolla mukaan. Mä tavallaan aistin sen, että nyt on edessä iso maailma, josta en tiedä yhtään mitään, ja haluan heittäytyä täysillä. Ja se oli sitten menoa. Enhän mä aiemmin ollut kuullutkaan vaikkapa Kallion lukiosta, kun opiskelemaan hain. Skenessä oli paljon porukkaa, jotka olivat jo vähän harjaantuneet asiaan ja motivoituneita siihen, että haluavat ammattilaisiksi. Siellä tuli opittua tiettyjä juttuja ja kuulin siellä myös TeaKista. Lukion jälkeen hain ekaa kertaa Teakiin ja pääsin suoraan viimeiseen vaiheeseen, onneksi en silloin vielä päässyt sisään. Se olisi ollut vähän liikaa, ja liian monta asiaa opeteltavana. Pääsin sitten neljännellä hakukerrallani sisään, ja ajoitus oli täydellinen. Olin ehtinyt vähän rauhoittumaan ja myös oppimaan. Koulussa ei mennyt aikaa kipuiluun eikä näyttelijäntyön opiskelun harjoittelemiseen, pystyin ottamaan suoraan ns. pihdeistä kiinni. Näyttelemisessähän oli muuten kaikki ne asiat, joita tykkäsin tehdä ihan huvikseni! Temppuilut, kärrynpyörät, voltit, akrobatia, parkour, musiikki, laulaminen. Kutsunkin TeaKia Temppukouluksi. Ainoastaan tanssi ei ollut mulle tuttua, paitsi Skenestä tietysti. Sitä oonkin saanut sitten opetella.”

Nummisuutarit/Lahden KT (c) Tommi Mattila 

 Mitä teit lukion ja TeaKin välissä? ”Olin Työväen Akatemiassa vuoden ja sitten menin armeijaan. Kävin sen Upinniemessä ja taas lähti käsistä, kävin RUKin. Sen jälkeen olin Lahden Kansanopistossa, ja sieltä TeaKiin 2016. Valmistuin 2021.”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Olin lukenut stoalaisuutta, ja sitä kautta lähdin pohtimaan kontrollia näyttämöllä ja sitä, että kuinka loppupeleissä voi hallita vain omia tunteitaan. Pohdin mihin kaikkeen voi näyttämöllä vaikuttaa. Lopputyötä kirjoittaessani tajusin, että mähän kirjoitan oikeastaan rohkeudesta. Siitä tuli mielestäni vähän epätäydellinen opinnäytetyö sillä kirjoitin kontrollista vaikka halusin kirjoittaa rohkeudesta, ja olisin tarvinnut kiteytykseen puolisen vuotta lisää aikaa. Lopputyöni nimi on ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”. Tuutikin sitaatti Taikatalvesta.”

 Mikä oli taiteellinen lopputyösi? ”Jyväskylän Kaupunginteatterin West Side Story ja siinä Tonyn rooli.”

West Side Story/Jyväskylän KT (c) Agata Anttonen

 Kuka oli kumminäyttelijäsi? ”Aaro Wichmann.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Jyväskylän Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa olin kiinnityksellä, Kansallisteatterin Omapohjassa, Teatteri Takomossa (Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman, jota esitettiin aluksi Ridasjärvellä navetan vintillä), Keski-Uudenmaan Teatterissa, Riihimäen Teatterissa ja Aleksanterin teatterissa. Kohta on tulossa Tampereen Komediateatteri, kun Titanique siirtyy esitettäväksi sinne, mutta vielä en oo siellä näytellyt.”

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen roolityö tai koko proggis. ”Mä oon tiimipelaaja. Jos proggis on hyvä, oon silloin tosi tyytyväinen. Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman oli ensimmäinen juttu, jossa itselle tuli fiilis ”V*ttu tää on jees! Tää on ihan saatanan kivaa!” Juttua tehdessä tuli se tunne, että täällähän voi tehdä ihan mitä vaan. Tuli todella voimaantunut olo, ja siinä oli tosi mageeta olla mukana. Superrakas juttu mulle on myös Black Rider, joka tehtiin Lahden Kaupunginteatteriin. Sitä oli todella iloista tehdä, olin sen esityksen puolella täysin. Teatteriestetiikan puolesta siinä oli paljon myös sellaista, mitä tykkäisin itse tehdä. Pääsin tekemään siinä monipuolisesti kaikenlaista, mimiikasta lähtien. Ammatillista itseluottamusta sain Nummisuutareista, joka tehtiin myös Lahteen.”

Black Rider/Lahden KT (c) Janne Vasama

 Onko sinulle jäänyt mieleesi erityisesti jokin oppi tai ohjenuora vuosien varrelta? ”Mä palaan useimmin Mamet´n ajatuksiin näyttelijäntyöstä. Heti jos asiat tuntuu yhtään monimutkaisilta, mä tavallaan pilkon sen osiin. Opiskele repliikkisi, sano ne selkeästi ja painu pois näyttämöltä. Ajattelen sen loppupeleissä niin, että noin simppeliä sen täytyy olla. Viimeaikoina oon itselleni mantrannut lausetta ”Ihan v*tun sama, let’s go!” , kun välillä on tehnyt liikaa töitä ja kuitenkin aina haluaa tehdä työnsä hyvin. Tuon lausumisesta tulee jotenkin rento olo.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Osaan täyttää tilan ja oon räiskyvä, jos se mulle sallitaan. Sitten kyllä lähtee. Näyttelijänä oon monipuolinen, osaan kaikenlaista. Osaan laulaa, osaan temppuja, osaan käsitellä tekstiä, osaan olla kiva tyyppi, osaan olla ikävä tyyppi. Skaala on mieletön. Oon nopea oppimaan uusia juttuja. Mulle on sanottu, että osaan omalla preesensilläni täyttää Lahden ison näyttämön, ja se tuntui kivalta.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin oppia steppaamaan, siinä oon tosi huono! Haluaisin oppia pelaamaan paremmin fudista ja jääkiekkoa. Selkeästi nää asiat liittyy mun jalkoihin. Haluaisin isommat pohkeet. Haluaisin oppia tekemään paremmin ruokaa, oon siinä kyllä ihan hyvä, mutta silti. Oon miettinyt kutomista, sitä voisi olla kiva tehdä samalla kun katsoo telkkaa. Ja haluaisin olla parempi shakissa.”

 Onko sinulla ollut muita urasuunnitelmia koskaan? Suunnitelmaa B? ”Oon siinä mielessä ehdoton, että ei pidä olla mitään varasuunnitelmia. Ainakaan nyt aktiivisesti ei pidä ajatella. Nuorena mä hurahdin ensin musiikkiin eli veikkaan, että musta olisi voinut tulla muusikko. Olin metallibändissä laulajana muinoin. Poliisin ammatti kiinnosti myös. Merikapteenikin kävi mielessä. 25-vuotiaana tajusin, että mua kiinnostaisi opiskella fysiikkaa. Teoreettista fysiikkaa ja sitä kautta erikoistua vaikkapa tähtitieteeseen. Olisi kiintoisaa ottaa muutamia kursseja yliopistolta.”

Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman/Teatteri Takomo (c) Aleksi Nurminen

 Ehditkö itse käydä katsomassa teatteria? ”Nyt ehdin, ja se on ihanaa! Oon nyt neljä kuukautta ollut freelancer, I just love it! Vihdoinkin on aikaa. Akselilla Turku-Tampere-Helsinki tulee käytyä katsomassa lähinnä. Kovin laajalla skaalalla en käy katsomassa, haluaisin olla kultturellimpi ja katsoa enemmän erityylisiä juttuja. Toissakesänä tuli käytyä Rakveressä Virossa, siellä oli ihan tajunnanräjäyttävää meininkiä.”

 Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Onhan näitä isoja nimiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin, mutta loppupeleissä oon kaikesta eniten ihaillut mun ystäviäni. Oon ihaillut ja ihailen edelleen. Oon saanut ystävistäni kaiken, aina. Sanotaan näin, että oon aina ollut parempieni seurassa. Siltä musta tuntuu.”

 Kauniisti sanottu. Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Marlon Brandon kanssa voisi olla kiintoisaa näytellä, mutta toisaalta Vesku Loirin kanssa haluaisin näytellä jossain 80-luvulla.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Lady Gaga ois ihan törkee. Mut olishan se upeeta sjungata Maria Ylipään kanssa.”

 Mitä laulaisit minun kanssani karaokessa? ”Mehän vedettäis Bohemian Rhapsody!”

 Kyllä lähtisi, laulutaidollani en voisi kehuskella mutta sanat osaan tuosta noin, ja siitä tulisi hieno performanssi. Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Todellakin se olisi performanssi! Jaa mitkä asiat inspiroi? Tuo onkin hyvä kysymys, sillä tällä hetkellä oon vähän inspiraatioloukussa. Oon ollut pitkässä duuniputkessa ja Kaupunginteatteristakin jättäydyin pois siksi, että halusin tauon. No, tähän Titaniqueen tulin mukaan lyhyellä varoitusajalla, hyppäsin mukaan harjoituksiin about kolme ja puoli viikkoa ennen ensi-iltaa. Pääni on todella tyhjä tällä hetkellä. Enemmän tulee ajatuksille tilaa, mutta tulevaa joululomaa odotan todella paljon. Oon henkisesti aika puhki. Tällä hetkellä mulla ei ole hirveästi inspiraatiota. Duunikavereistani Titaniquessa saan kyllä elinvoimaa. Normaalisti saisin inspiraatiota melkein kaikkialta. Oon aika aktiivinen ihminen ja mulla tulee uusia ajatuksia koko ajan, ja kirjoitan päiväkirjaani koko ajan lauseita, ideoita, hyviä melodioita tai sointukiertoja. Nyt en oo tehnyt sitä moneen vuoteen. Onko se lopullisesti kadonnut? Toivottavasti ei.”

"Skaala on mieletön" Onnekkaat/Lahden KT (c) Tommi Mattila 

 Mitä sinun mielestäsi on teatterin taika? Onko sitä edes olemassa vai onko se pelkkä myytti? ”On se olemassa. Silloin kun näyttelijöiden ja katsojien välille onnistutaan synnyttämään kollektiivinen näkymätön, jonka kaikki tunnistaa. Toiset ovat herkempiä sille kuin toiset. Näyttämöllä se on helppo tunnistaa, että milloin katsojien ja minun väliini on muodostunut jotain meistä kaikista yhteenlasketuista osasista suurempi yhtälö. Yhteinen sopimus, leikki. Sen saavuttaminen ei vaadi mitään taikuutta, sen voi saavuttaa täysin käsiteltävissäolevilla järjellisillä asioilla. Siitä muodostuu sitten eräänlainen taikaperhonen, jota voi pitää kämmenellään kunnes se katoaa.”

 Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet juuri ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Mun rituaalini on se, ettei ole rituaaleja. Yleisestiottaen musta on mukavaa olla vireessä. Yleensä vietän aktiivisen päivän, mulle on vaikeaa vain löhöillä himassa ja odottaa milloin voi lähteä. Totta kai tulee avattua ääntä ja tulee juotua paljon vettä. Joskus joogaan ennen esitystä. Kropan pitää olla hereillä, se on mulle tärkeää. Oon niin fyysinen tyyppi.”

 Kerro joku legendaarinen sählinki näyttämöltä. ”Waitress-musikaalissa Lahdessa kerran kulisseissa pieraisin niin kovaa, että sen kuuli kaikki. Muovituolissa olikin yllättävä kaikukoppa. Onnekkaat-nimisessä näytelmässä, joka oli viimeinen juttuni Lahdessa, laitoin Lumikki Väinämölle tippaa ja sanoin ”Anteeksi, laitoin tämän teidän välilihaan.” Alkoi naurattaa aika paljon ja siinä keräiltiin itseämme kauan, en edes muista mitä mun piti siinä sanoa. Nummisuutareissa jämähdin kerran katonrajaan roikkumaan, joku solki meni vinssin väliin ja sinne jäin, kun mut alunperin piti pudottaa katonrajasta alas. Sinne jäin roikkumaan seitsemään metriin, ja esitys piti keskeyttää. Kaikenlaista on sattunut, mutta se on vain hauskaa. Ja inhimillistä.”

 Kerro joku hyvä muisto? ”Telkkarista oli just tullut Terminaattori 2, mä rakastin sitä elokuvaa lapsena. Olin löytänyt kirveen ilman terää, ja sillä leikin mökillämme Terminaattoria. Mummo näki mut ja kysyi, että ootko Terminaattori. Olin ihan ihmeissäni, mistä se tiesi! Rakas muisto. Pienestä telkasta siellä mökillä katseltiin ohjelmia. Mummoni oli Fazerilla töissä, lapsena tuli syötyä paljon Jaffa-keksejä.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mikäs tyyppi se oli Pahkasiassa? Peräsmies! Kävi pieremässä jossain ja maailma pelastui? Se! Mulla olisi jalassa pitkät kalsarit, joissa olisi Repe Sorsan kuvia ja persuksissa luukku. Ja uimalasit päässä!”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mulla olisi mukana iso pino kirjoja, sanaristikoita, sudokuja ja pleikkari. Ja pullollinen konjakkia. Ja pakastin täynnä juustokakkuja.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”No, tietysti voisin käydä Peräsmiehenä Kotkanpesässä, mutta oikeasti haluaisin mennä Antiikin Kreikkaan. Olisi hienoa tavata Sokrates!”

 Mitä kysyisit minulta? ”Miten pitkään olet oikein pitänyt tätä blogia? Ymmärsin, että pidit pitkän tauon tässä välissä?”

(Vastasin ensin, että aloitin blogin 2009 ja lopetin 2019 ensinnäkin siksi, että kymmenen vuotta tuli täyteen ja toisekseen siksi, että väsyin kirjoittamiseen ja kadotin inspiraationi. Tästä saimmekin aikaan kiintoisan keskustelun omasta jaksamisesta, tauosta ja henkisestä hyvinvoinnista.)

”Mitkä elementit tekevät hyvän teatteriesityksen?”

Silloin kun saan enemmän kuin mitä olen lähtenyt hakemaan, silloin esitys on onnistunut minulle. Yllätyksellisyys on valttia. Eikä ole mitään tiettyjä elementtejä, jotka toistuisivat aina.

 Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Kiitos, että olette olleet katsomassa ja tulkaa uudestaan. Teatterin merkitys kasvaa koko ajan tässä maailmassa. Bussipysäkilläkään ei jakseta seitsemää minuuttia ihmetellä tähtiä, vaan heti otetaan puhelin käteen. Siihen toki syyllistyn itsekin, mutta teatterissa ollaan läsnä siinä hetkessä ihmisten kanssa. Vaalitaan niitä hetkiä. Ja muistetaan tonttuilla ja pöljäillä enemmän!”

Titanique/Riihimäen Teatteri (c) Nils Krogell

 Mitä teet tämän haastattelun jälkeen? ”Käyn ehkä hakemassa pari banaania, ja sitten suuntaan Aleksanterin teatteriin ja aloitan hyvin totisen ja vakavan paskanpuhumisen kollegoiden kanssa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Hohde

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Kälviä

3. Mikä sytyttää sinut? - Hyvä biisi

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Mälsyys ja leikinhaluttomuus

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? - Edesmenneen kissani ääntä

7. Mitä ääntä inhoat? - Kuiva sieni liitutaululla, huh huh!

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Yksityisetsivä

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ison korporaation palveluksessa joku yksitoikkoinen työ

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Helvetti on kusetusta, sillä tänne pääsee kaikki!

Perinteikäs yhteiskuva