torstai 21. maaliskuuta 2019

Sketsi-Suomi / Teatteri Kultsa

Sketsi-Suomi / Teatteri Kultsa

Ensi-ilta 16.3. 2019, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja dramaturgia Jalmari Jalonen
Apulaisohjaus Virve Laasonen
Valosuunnittelu Jorma Tapola
Äänisuunnittelu Esa Lindroos
Puvustus Susanna Nyström ja Teija Kotka-Pulkkinen
Lavastussuunnittelu Jaska Palonen
Projisoinnit Jani Vehkalahti

Näyttämöllä : Vesa Salmi, Niina Heinonen, Kati Hynninen, Charlie Nevander, Petri Peltoniemi, Johanna Ruonala, Mika Ryhänen ja Jussi Vehkasalo

Sketsejä mukana seuraavista tv-ohjelmista (yhteensä 34 sketsiä ja 135 hahmoa) : Ilkamat, Parempi myöhään, Velipuolikuu, Mutapainin ystävät, Tabu, Hymyhuulet, Lapinlahden Linnut, Studio Julmahuvi, Pulkkinen sekä Ketonen & Myllyrinne

(c) Teatterikärpänen 

 Nyt liikutaan vaarallisilla vesillä. Ihan ensimmäinen ajatukseni siitä, että tv-viihteen parhaita paloja koostetaan teatteriesitykseksi oli sellainen, että kuinkakohan mahtaa toimia ja mites tekijänoikeudet ja niin edelleen. Toinen ajatukseni vei minut bloggaajakollegani Linnean juttuun Teatteri Kultsan Fingerpori-stripeistä koostuneesta esityksestä, joka oli ollut varsin onnistunut ja niin päätin ilman kolmatta ajatusta, että tämähän on nähtävä. Josko vaikka mukana olisi eräskin suosikkini, eli ämpärinvientisketsi Velipuolikuusta. Niin, ja ne tekijänoikeudet ovat kondiksessa, jos joku sitä miettii.

(c) Teatterikärpänen

 Teatteri Kultsa on perustettu jo 1959, eli 60v-juhlavuosi meneillään ja tämä oli meikäläisen ensimmäinen visiitti kyseiseen paikkaan. Jo oli aikakin! Teatteri sijaitsee Katri Valan puiston väestönsuojassa ja ensiksi oli hiukan löytämisongelmia, mutta se johtui lähinnä siitä, että olimme lähteneet seuralaiseni kanssa Sörnäisten metroasemalta väärään suuntaan. Sen siitä saa kun höpöttelee kaikenlaista, ja paikallisellakin meni suuntavaisto sekaisin. Perillä meidät toivotti vastaan huumaava pullantuoksu ja intoonnuin ostamaan pullat ja karjalanpiirakat niin ennen esitystä kuin väliajallakin. Munavoin kanssa läträsin ja sotkin maton.

 Ja sitten itse asiaan. Löysimme itsemme eturivistä ja illan juontaja Iso U (Vesa Salmi) toivotti meidät tervetulleiksi kera hyvien muuvien. Vai olikos ensin ne keskenkäyneestä kiljusta laulavat munkit? No joka tapauksessa, sitten mentiin eikä meinattu. Kaikki sketsivalinnat eivät olleet minulle tuttuja (johtunee siitä, että esim. Ketonen & Myllyrinne on minulta lähes tyystin jäänyt näkemättä) mutta voihan jee niitä jotka tunsin kuin omat taskuni... Sujuvalla tahdilla kohtaukset ja hahmot vaihtuivat, hetkittäin täytyi oikein ihmetellä, että miten nopeasti onnistuivat hahmoja vaihtamaan kun taas sieltä tullaan uusi tuulipuku tai poplari päällä. Mistä olikin löydetty niin järkkyjä takkeja?

 Erityisen hupaisaa oli se, että huumoria ei irronnut hauskasta peruukista tai asusta vaan nimenomaan tekstistä ja itse kohtauksesta ja varsinkin siitä, miten se esitettiin. Toki mukana oli aika poskettoman näköistä väkeä (etenkin eräässä juryssä) ja ihmettelin, miten näillä pitää ylipäätään pokka. Telkassa juttuja on kuvattu varmasti useampaan otteeseen (YouTubekin on täynnä pieleenmenneitä otoksia) ja nyt sitten pitäisi vetää Tabusta tuttu, kulttimainetta nauttiva Kyläkäräjät ilman uusintaottoa! Issäis ja äitis on kunnon miehiä molemmat! Tässä varsinkin huvitti juryn jäsenet ja vaahtoaminen, oli melkein parempi kuin alkuperäinen jury!

 Olihan siellä sitten kaikkea aina tulevaisuuden orvoista nunnukanunnuka-ukkoihin, vittuilupuhelimeen ja ujoon pankkiryöstäjään. Mikä ihme oli se itseään hekumallisesti rasvaava hemmo? Hahah. Mainioita, ilmeikkäitä näyttelijöitä ja hienoa eläytymistä ja tulkintaa. Sydäntäni lämmitti varsinkin Roudasta rospuuttoon, jossa avannossa värjöttelevä sitkeä sankari (Jussi Vehkasalo) oli ehkä hulluin näky vähään aikaan. Kyllä minä vielä perkeleeni kesytän! Ja urheilu-uutinen, jossa Suomen maajoukkueen visiitti on saanut uuden, dramaattisen käänteen... Entäs Pantomiimifestivaalit ja "Savolaiset! Suomen kieroin kansa!"

 Ja Ilkamat! Joskus olen visioinut ajatuksella, jossa pidettäisiin Ilkama-tyyliset bileet, musiikki soisi ja sitten kun se loppuisi, kaikki pysähtyisivät ja joku kertoisi vitsin. Mahtava idea, eikö? Ilkamat-sketsissä oli monenlaista tanssityyliä ja tuli ihan mieheni muuvit mieleen yhdestäkin.

 Mahtoiko tulla ämpärinvientisketsi? Mitäpä luulette?

(c) Virve Laasonen 

 Koko paketti päättyi ainoalla oikealla tavalla, kun eetteriin kajahti Muistan sua, Elaine PPP:n laulamana ja saimme hoilottaa antaumuksella mukana.

Hyvää ötyä!

 Kiitos Teatteri Kultsa, ensivisiittini oli varsin antoisa ja hauska! Ja erikoiskiitos piirakoista ja pullasta!

 Tästä esityspäiviä tsekkaamaan, tämä nimittäin kannattaa nähdä!

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Kultsa!)

Helsingin Sanomien haastattelussa

Tänään torstaina 21.3. Helsingin Sanomissa on minun haastatteluni! Minua jututti Laura Hallamaa, johon tutustuin ollessamme Musikaalimatkassa-podcastin vieraana. Kuvat nappasi Outi Pyhäranta, ja kuvauspaikkana toimi Teatteri Jurkka, joka on yksi lempiteattereistani. Samana iltana Jurkassa oli Niskavuoren Hetan esitys ja keskustelu, jossa vieraana Tarja Halonen... Oli hitusen kuumottavaa olla kuvattavana, minä kun juoksen yleensä karkuun kun kameroita kaivetaan esiin.

Tästä linkistä pääset lukemaan jutun.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Unikuskit / Höyhentämö

Unikuskit / Höyhentämö

Unikuskit-työryhmän ja Höyhentämö-teatteriyhdistys ry:n yhteistuotanto

Ensi-ilta 17.3. 2019, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Suositusikä 5-9 v (mainiosti upposi myös 48 v koehenkilöön)

Konsepti ja käsikirjoitus Valto Kuuluvainen, K Rasila ja työryhmä
Visuaalinen suunnittelu ja toteutus sekä nuket K Rasila
Äänisuunnittelu Maura Korhonen
Ohjaus Valto Kuuluvainen
Ääniroolissa Miska Huttula

Näyttämöllä : Elisa Salo ja Eero Ojala


 Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt itseni sattuneesta syystä useampaan kertaan joko oudosta, minulle uudesta paikasta tai omituiseen kellonaikaan katsomasta lähinnä lapsille suunnattua teatteria. Jostain luin kerran, että "onnellinen on se, jolla on lapsenmieli tallella" ja Tallella on kirjaimellisestikin. Olen nauttinut esityksistä suunnattoman paljon. Lisäksi saan jotain erityistä mielihyvää siitä, että näen pikkuisia katsomassa teatteria. Voiko aidompaa menoa olla! Siellä sitä seurataan näyttämön tapahtumia herkeämättä, kiherrellään ja kommentoidaan ja kysellään pillimehujen ja keksien perään, mutta jos ei esitys pidä otteessaan, se ei pidä ja silloin todetaan kirkkaalla äänellä "Joko tää kohta loppuu?"  ja alkaa se sylissäpyöriminen ja katse suuntaa jo ovelle.

 Tällä kertaa kohteena oli minulle täysin uusi mesta Höyhentämö ja siellä Unikuskien ensi-ilta. Ajankohta oli sentään keskellä päivää eikä varhain aamusta. Unikuskit on tämänvuotinen ITU-palkinnon voittaja (ITU on lastenteatterin ideahautomo, jossa on mukana useita toimijoita) ja tuli valituksi voittoon viime syksynä Turussa järjestetyn katselmuksen pohjalta. Esitys perustuu lasten näkemiin uniin, joita on kerätty haastatteluilla päiväkodeissa ja alakouluissa.

 Unissahan usein sekoittuu päivän tapahtumat ja kenties nukahtamishetken aatokset suloiseksi sekamelskaksi, jossa luovuus kukkii, logiikka loistaa poissaolollaan ja kaikki on mahdollista. Meikäläinen on tunnettu varsin sekopäisista unistaan, joissa tutut ihmiset ovat oudohkoissa tilanteissa ja painajaisissa toistuu se, etten löydä kaupantätinä tuotteista viivakoodeja millään tai asiakkaita vain lappaa ovista, vaikka olen ne laittanut kiinni ajat sitten. Välillä (lue = aika usein) on todella absurdia menoa ja usein herään omaan nauruuni, kun meno on äitynyt ihan mahdottomaksi. Kuka haastattelisi minua ja tekisi unieni pohjalta näytelmän? Toivottavasti ei kukaan. (Yksi mieleenpainuneimmista unistani oli muuten sellainen, jossa minulla asusteli kenkälaatikossa pikkuinen norsu, jolla oli tuuhea otsatukka ja kun sitä silitti päälaelta, se nosti kärsänsä taivasta kohti ja töräytti vienosti "tyttydy-dyy!" Silittelin aikani ja sitten laitoin kannen kiinni ja lootan takaisin hyllylle. Parasta ja täysin ilmaista viihdettä!)

 Mutta Unikuskit! Yleisö on löytänyt paikoilleen ja malttaa melkein olla paikoillaan, mitä nyt pientä pyörimistä on meneillään etenkin eturivissä, jossa tuntuu usein olevan paras meininki! Ihan kateeksi käy, sillä eturivistä käsin saattaa päästä heittämään yläfemmoja näyttelijöiden kanssa tai jopa viskomaan estradille spesiaalitehtävään sukkiaan, jos on ripeä riisuja. Kengät piti muuten jättää lämpiön puolelle, tämä tiedoksi! Keltahaalariset duunarit kera omituisen masiinansa saapuvat paikalle ja tässä kohtaa jo huvittaa hauska äänimaailma. "Tuo on se unikone!" tietää joku. Ahkerilla työläisillä jo silmä lupsuu ja lampaitakin lasketaan, ja nukkumaan pitäisi päästä kera kaikenlaisten rituaalitanssien ja muiden kommervenkkien.

 Eipä mene kauaa kun ollaan unten maailmassa ja meno on sen mukaista. Nerokkaasti toteutettu musta lepakko räpsyttelee menemään ja pian saamme nähdä myös huikean tanssi/lauluesityksen, jonka toteuttavat älyttömän hauskat "vatsahirviöt" (kommentti yleisön joukosta). Polvi-ja pyllyhirviö näyttäytyvät myös. Tirsk. Katsomossa kikatetaan kuuluvasti ja riemusta, aikuiskatsojien käytetyin reaktio näyttäisi olevan se, kun laitetaan kättä suun eteen ja tirskutaan sieltä. Minä huomaan läntänneeni kämmeneni keskelle silmälasejani useampaan kertaan sormenjäljistä päätellen. Jo on outoja hahmoja ja hullunkurista menoa, ja arvatkaa mitä? Hullummaksi muuttuu, niin kuin unessa tuppaa usein käymään. Laitteen uumenista putkahtelee pikkiriikkinen teeastiasto (ja hupaisaa kyllä, toinen unikuskeista vaihtaa kieleksi saksan) ja liuta hamstereita, joista yksi ei malta millään olla paikoillaan. Tschüß!- toivotuksen toisto käräyttää naurusulakkeeni melkein. Hamstereita, gerbiileitä ja marsuja seikkailee usein minunkin unissani - mutta sitten! Sitten kuvioihin tulee mukaan valtaisa tiikeri (on muuten käsittämättömän hienosti toteutettu ja nuketettu!), joka pistelee parempiin suihin niin teekalustot, pöytäliinat kuin hamsteritkin, ja saa moisesta ahmimisesta ankaria vatsanväänteitä. Omituisen hajun siivittämänä jostain putkahtelee kaloja, taloja ja autoja ja kaikensortin käänteitä. Tapahtumat huvittavat vielä, mutta muuttuvat painajaismaisempaan suuntaan. Näyttäisi siltä, että naurusulakkeeni lisäksi ylikuumenemisvaarassa on Unikuskien masiinakin, ja tarvitaan järeämpiä aseita. Tässä vaiheessa yleisö tulee apuun ja eipä uskoisi mitä parilla pikkuisella sukalla saa aikaan! Maailma pelastuu ja loppu-uni muuttuu seesteiseksi ja rauhoittavaksi, niin kuin näyttämökin. Uusi työpäivä koittaa ja Unikuskien on aika jatkaa pyyteetöntä duuniaan toisaalla.

 Erityisesti huvitti se, millainen kina loppupuolella saatiin aikaan siitä, että kuka on tehnyt mitäkin ja muka laittanut bensatankkiin sukkia. Pöh! Aivan älytöntä! Kuka nyt sellaista menee tekemään, ja vielä tunkee työvaatteet roskikseen! Höpsistä! Innokkaimmat yleisön edustajat myös omatoimisesti talloivat loput talot, joita vihreä otus ei ehtinyt liiskaamaan...

 Jestas että tämä oli hauska ja ovela esitys! Täynnä veikeitä käänteitä ja mainioita yksityiskohtia, riemukkaita yllätyksiä, railakasta menoa ja vauhtia. Pitäisi kerran viikossa päästä näkemään jotain tämänkaltaista, kun usein tulee istuttua aivonsa jumiin draaman parissa ja yrittää niin kovasti ymmärtää kaiken näkemänsä. Aivan mahtavaa, että valveillakin saa kokea absurdia menoa ja vielä nauttia siitä ilman, että miettii koko ajan "nyt en kyllä tajua tästä yhtikäs mitään". Bonuksena tuli sitten lasten reaktioita ja eläytymistä, etenkin tiikeri vessareissuineen aiheutti monenmoista kuhinaa katsomossa. Kollektiivisen riemun ja mielikuvituksellisuuden äärellä oltiin vaihteeksi, mikäs sen parempaa.

 Unikuskit on mahdollista nähdä Höyhentämössä 30.3. asti, lisäinfoa tästä. Esitys on mahdollista nähdä myös Hurraa!-festivaaleilla tällä viikolla, lisäinfoa tästä. Esitys on tilattavissa, myös kiertuemahdollisuus. Suosittelen erityisen lämpimästi, sopii myös aikuiseen makuun!

Julistekuva (c) Mikael Ahlfors
Esityskuvia tulossa myöhemmin, liitän ne myöhemmin tänne.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Elmo / Hämeenlinnan Teatteri

Elmo / Hämeenlinnan Teatteri, Verstas-näyttämö

Ilkka Heiskasen vierailu

Ensi-ilta syksyllä 2018 Teatteri Vantaa, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Juhani Peltosen romaanista dramatisoinut Ilkka Heiskanen
Ohjaus Ilkka Heiskanen
Tuotanto Otto Kanerva/Iltama.fi

Lavalla : Ilkka Heiskanen

 Elmosta minulla tulee ensimmäisenä mieleen 10-ottelija Petri Keskitalo, joka sai lempinimensä Juhani Peltosen romaanin nimihenkilön mukaan. Moni varmasti muistaa Elmo-kuunnelman, minä en. Vaan millainen mahtaa olla monologiversio tästä ilmiömaisestä urheilijasta, kun tulkitsijana on Ilkka Heiskasen kaltainen virtuoosi? Lähdin ottamaan siitä selvää Hämeenlinnan Teatteriin ja Verstas-näyttämölle, missä Elmo vierailee viiden esityksen verran.

(c) Teatterikärpänen 

 Ilmassa oli suuren urheilu-ja kulttuurijuhlan tuntua heti alkuunsa, näyttämöllä vain Suomen lippu ja maapallo. Paikalle astelee Heiskanen, muuta ei tarvita ja seuraava parituntinen on yhtä tarinankerronnan ja tulkinnan juhlaa.

 Pikkuinen poika kera viiden hiuskiehkuran meinaa humalaisen papin toimesta saada kasteessa nimekseen Tapion sijaan Tappion. Lopulta poika saa nimekseen Elmo. "Tuosta pojasta tulee vielä jotain suurta". Pääsemme tutustumaan pojan ystäviinkin ja yllättävä kohtaaminen Aliisan kanssa. Ensirakkaus, joka kaihertaa mielessä pitkään. Elmo lähtee merille ja seilaa ympäri maailman, ja tuosta noin osallistuu sattumalta erääseen juoksukilpailuun voittaen suvereenisti kaikki. Tästä se lähtee.

 Elmo voittaa kaiken mahdollisen urheiluun liittyvän, kahmii mestaruuksia ja tehtailee maailmanennätyksiä edustaen Kainalniemen Hikeä, valmentajanaan Reijo "Rymy" Petkelström. Selostajat Immo ja Lyly ovat liekeissä yksin ja yhdessä, katsomossakin meinaa tulla hiki pelkästä kuuntelemisesta. Tekee mieli huikata väliin, että vedä nyt hyvä mies henkeä välillä. Elmon erikoisimpia saavutuksia on kaatuminen satasen juoksussa ja siitä huolimatta tuli uusi ennätys! Hän myös ehtii ottamaan tirsat kesken hiihtokisan ja voittaa sangen suvereenein ottein jääkiekko-ottelun, yksin. Keihäs lentää liki 130 metriä. Uskomattomia saavutuksia. Vaan Aliisa pyörii mielessä. Urheilussa mies saavuttaa kaiken, mutta entä rakkaudessa...? Lähellä sydäntä ovat myös aksolotlit (minäpä tiesin mitä ovat!) ja omenat. Kehtolaulu.

 Tarinaa tulee hengästyttävällä tahdilla, ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä Ilkka Heiskasen menoa. Ensin on naurettu itsemme lämpimiksi, sitten pienenpieni hengähdystauko ja tunnelma on muuttunut täysin. Herkistynyt. Käsinkosketeltava. Olen todennut tämän ennenkin, mutta harvalla on sellainen taito. Yksi käden liike, yksi katse, yksi sana - ja nauru on juuttunut kurkkuun puristamaan.

 Loppu koskettaa. Hiljaisuus. Käsissä koko maailma.

 On se kova tekijä, tuo Elmo. Ja niin on Ilkka Heiskanenkin. Menkää ja vaikuttukaa. Elmo vierailee pitkin kevättä ympäri Suomea, lisäinfoa tästä linkistä.

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Hämeenlinnan Teatteri!)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kirsikkatarha / Helsingin Kaupunginteatteri

Kirsikkatarha / Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta 28.2. 2019, kesto noin 3h (väliaikoineen)

Teksti Anton Tšehov (vihdoinkin löysin erikoismerkit!)
Suomennos Martti Anhava
Ohjaus Lauri Maijala
Sävellys Lauri Porra
Lavastus Janne Vasama
Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
Valosuunnittelu Mika Ijäs
Äänisuunnittelu Kai Poutanen
Naamiointi ja kampaukset Jaana Nykänen
Dramaturgi Merja Turunen

Orkesteri : Siljamari Heikinheimo/Eriikka Maalismaa (1 viulu), Kreeta-Julia Heikkilä/Terhi Paldanius (2 viulu), Hanna Hohti/Maarit Holkko (alttoviulu) ja Petja Kainulainen/Liina-Mari Raivola (sello)

Rooleissa : Heidi Herala, Emilia Sinisalo, Sonja Kuittinen, Kari Mattila, Chike Ohanwe, Eero Saarinen, Aino Seppo, Sanna Majuri, Unto Nuora, Heikki Ranta, Jouko Klemettilä, Tommi Eronen ja Seppo Maijala

Heidi Herala 

 Jos minulta kysyttäisiin rakkaimpia teatterikokemuksiani, Anton Tšehovin kova kolmikko Vanja-eno, Lokki ja Kolme sisarta keikkuisi listallani hyvin korkealla. Jotenkin olen onnistunut näkemään ne juuri oikeaan aikaan. Juuri tämä ohjaaja, juuri tämä työryhmä. Tšehovin viimeiseksi näytelmäksi jäänyt Kirsikkatarha oli minulla jäänyt näkemättä toistaiseksi, vaikka parikin mahdollisuutta olisi aiemmin ollut. Vaan eipä ole enää näkemättä sekään, siitä kiitos Helsingin Kaupunginteatterille ja Lauri Maijalalle - ja näistä jälkimmäinen on suurin syy siihen, miksi juuri tämä tulkinta kiinnosti. Ennen esitystä oli teatterin ylälämpiössä kiehtova taiteilijatapaaminen (ja esityksen jälkeen haastateltiin näyttelijöitäkin lavalla, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta jäädä, koska kotiinpaluu olisi venähtänyt liian myöhäiseksi). Näyttelijä Sanna-June Hyde haastatteli ohjaaja Maijalaa reilut puoli tuntia ja yleisökin esitti pari kysymystä. Erittäin mielenkiintoinen haastattelu, ja sen jälkeen siirryimme sujuvasti katsomon puolelle. Teatteriseuranani oli tällä kertaa Maija, ja projektini "Vie tuntematon teatteriin" sai oikein mukavan jatkon. Maija-pitoinen päivä!

 Alussa näyttelijät saapuvat vihreät ilmapallot käsissään rivistöön lavan edustalle ja heidät esitellään yksitellen, aikamoisen joraamisen siivittämänä. Ranevskaja (Heidi Herala) on pitkään selin yleisöön. Jään tuijottamaan hänen varjoaan ja ilmapalloa. Esirippu nousee ja sen takaa paljastuu rakas kartano Kirsikkatarha puineen. Seinillä piirroksia, vähän aavemaisiakin. Kaiken keskellä aidattu lastenhuone leluineen. Näihin ei kukaan saa koskea. Ranevskajan pieni poika on hukkunut vuosia sitten läheiseen jokeen. Talo ja piha täynnä ihania ja myös kipeitä muistoja, mutta aina sinne on palattava. Sitten Lopahin (Chike Ohanwe) ilmoittaa, että talo olisi pistettävä myyntiin. Olisi päästettävä irti.

Ranevskaja ja Lopahin 

 Ensimmäinen puolisko on täynnä paikasta toiseen juoksemista. Mitä oikein paetaan tai yritetään saada kiinni? Itseään ei ainakaan pääse karkuun, vaikka kuinka juoksisi. Mihin on kiire? Elämään? Juhlitaan, tanssitaan ja suudellaan kuin viimeistä päivää. En ihan täysin lämpene, olen jotenkin odottavaisissa tunnelmissa. Veikeä hahmo on Unto Nuoran antaumuksella tulkitsema valkoturkkinen koiruus, joka janoaa rapsutuksia ja niitä myös saa. Vaikutuksen tekee ikuinen opiskelija Trofimov (Tommi Eronen). Jotenkin mieleeni jää kaihertamaan avaimia vyötäisillään kantava Varja (Emilia Sinisalo) sekä Grisha-pojan hauta, josta tuli mieleeni toisaalta suuri keinu, toisaalta ison kellon viisari. Aika kuluu, mutta takaisin menneeseen ei voi palata, vaikka heilunnan suunta vaihtuisi. Ei voi estää jo tapahtunutta, on vain elettävä kuin viimeistä päivää. Joka hetki täysillä.

Unto Nuora 

 Odotukseni palkittiin väliajan jälkeen, kun jousikvartetti astui kehiin. Lauri Porran sielukkaat sävellykset menivät suoraan luihin ja ytimiin, ja liikutuksen aalto pyyhkäisi ylitseni useampaan otteeseen. Musiikin voima on ihmeellinen, ja jotenkin aloin jännittää loppua. Verkkokalvoilleni painui syvimmin taas punaisessa puvussaan ja meklarinnuija kädessään vimmaisesti tanssiva Unto Nuora. Erikoisia muuveja nähtiin muillakin, enkä meinannut välillä saada silmiäni irti Jašan (Heikki Ranta) kiemurtelusta kirjavissa housuissaan.

 Kirsikkatarha menee kaupaksi, ostajana Lopahin. Puut kaadetaan, uusi sukupolvi ottaa kaiken haltuunsa ja suunnittelee lohkovansa maista vuokratontteja. On vihdoinkin aika päästää irti. Katse tulevaan. Helpotus. Haikeus. Toiveikkuus. Vielä viimeinen syleily. Lakanat huonekalujen ja lelujen päälle. Valot. Punaiset ilmapallot. Yksinäinen palvelija Firs (Seppo Maijala) kaiken keskellä, jäänne menneestä. Ja tähän päälle viulut ja sello. Meikäläistä viedään taas ja tuntuu siltä, että kohoan penkistä ilmaan lamppujen ja pallojen mukana. Miten täydellisen upea lopetus, joka jää mieleni sopukoihin pyörimään pitkäksi aikaa.

 Haluaisin nähdä tämän uudestaan. Ehkä keväämmällä, jos suinkin ehdin.


 Kiitos, ja erityiskiitos pienestä sinikantisesta käsiohjelmasta ja todella kiinnostavista Heidi Heralan työpäiväkirjaotteista!

ps. Mainio lisä onnistuneelle teatteri-illalle! Tuttuja näyttelijöitä toimi yllättäen narikkahenkilökuntana ja takkien seasta tuli bongattua ainakin Raili Raitala, Mikko Vihma, Eija Vilpas ja Tuukka Leppänen, joista jälkimmäiselle ojensin takkini ja herra sai siitä aikamoisen sähköiskun.

Esityskuvat (c) Stefan Bremer

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Yhteistyössä Teatterimatka. fi, teatterit yhdestä osoitteesta!