perjantai 22. marraskuuta 2019

Haastattelussa Minna Koskela

Minna Koskelan tapasin syyskuun alussa 2019 Aleksanterin teatterissa Luolanainen-monologin harjoitusten jälkeen.

Vuonna 1967 syntynyt Minna on horoskoopiltaan kaksoset. ”Oon kotoisin Janakkalasta, Hämeenlinnan lähistöltä. Ala-ja yläasteet sekä lukion kävin siellä. 1988 muutin Helsinkiin ja siitä lähtien oon asunut täällä.”

Mitä harrastat? ”Ei mulla oikein ole varsinaisia harrastuksia. Teen jotain hetken, sitten kyllästyn ja taas aloitan uutta. Vesijuoksen silloin tällöin, puuhastelen puutarhassa, käyn katsomassa teatteriesityksiä, mitä milloinkin.”

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi? ”Kyllä mua kiinnostaa ympäristömme tila ja luonnon sekä eläinten hyvinvointi, ja heikompien osa.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuuksiasi ammatillisessa mielessä? ”Mä teen tosi paljon töitä esityksen eteen, se on mun vahvuuteni. On myös iso etu, että mulla on komediallista silmää, se on lisännyt työnsaantimahdollisuuksiani.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? Onko jotain jäänyt ns. kaivelemaan? ”Mitään ei ole varsinaisesti jäänyt kaivelemaan, mutta kyllä mä haluaisin osata laulaa paremmin.”

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin työsi? ”Kyllä se on aina se senhetkinen työ, joka tuntuu haastavimmalta ja jälkeenpäin onkin sitten sellainen olo, että eihän tämä nyt niin paha ollutkaan mitä aluksi luulin. Täytyy kyllä sanoa, että tässä Luolanaisessa on muutama haasteellinen kohta, sellaisia mitä aiemmin ei ole kohdalleni sattunut. Kokoillan monologi on jo ajatuksena hiukan kammottava ja aihe (naisten ja miesten väliset suhteet) on sellainen, josta on jo kirjoitettu paljon. Voisiko siitä vielä löytää kiinnostavia huomioita? Jo lähtökohdiltaan Luolanaista on ollut jännittävää tehdä ja on ollut todella palkitsevaa huomata, että niitä koluamattomia nurkkia löytyy vielä. Muutamat omat kliseisetkin ajatukseni on pyyhitty pölyistä puhtaammaksi.”


Luolanainen (c) Nils Krogell

Onko suvussasi muita teatterialalla tai jollain muulla taiteellisella alalla olevia? ”Näyttelijöitä ei taida olla, enkä muista hankkiiko kukaan leipäänsä taiteilijana, mutta sarjakuvataidetta, runonlausuntaperinnettä ja kanteleensoittoa suvusta löytyy.”

Missä vaiheessa sinä sitten kiinnostuit teatterista? ”Tosi myöhään. Kävin katsomassa lapsena Kasper ja Jesper ja Joonatanin. Ja inhosin sitä. Tv:stä tykkäsin. Katselin telkasta draamaa ja mietin silloin, että miksi joku näyttelijä puhuu tietyllä tavalla tai sanoo juuri noin. Aloin katsomaan ohjelmia ”sillä silmällä”. Turengissa oli (ja on edelleen) harrastajateatteri, Janakkalan JATS. Luokkakaverini Taru Kivinen oli siellä ja minäkin liityin mukaan. Teimme myöhemmin yhdessä näytelmää Seppojuhani Ruotsalaisen kanssa. Huomasin sitä tehdessä, että tässä on nyt jotain kiinnostavaa ja sellaista, jonka hiffaan. Sitten hain Voionmaan Opiston puoli vuotta kestäneelle näyttelijälinjalle, kävin sen, hain Teakiin 1988 ja pääsin sisään. Valmistuin kandiksi 1992. Mulla ei ole koskaan ollut mitään haaveammattia. Näyttelijäkärpänen puraisi mua nuorena, mutta teatterikärpänen puraisi aika myöhään. Mä en aiemmin oikein pitänyt teatterista. Musta se oli jotenkin raskasta ja väsyttävää. Tykkäsin kyllä hirveän paljon Aulangon Satuteatterista, se oli parasta. Tynnyri-Tommit ja Lintu Siniset...”

Hei mäkin olen nähnyt Lintu Sinisen Aulangolla, joskus 70-luvulla! Muistan, kun lintu meni vaijeria pitkin siellä tornissa ja äitini kuiskasi, että miksi se menee vatsa ylöspäin… ”Lintu Sininen oli niin hieno! Mua alkaa tässä ihan itkettää, se oli niiiiin hieno juttu ja kaikki oli jotenkin niin mielettömän maagista! En tainnut edes laskea sitä teatteriksi, se oli silkkaa taikaa. Mulla on kyllä sellainen tunne, että olisinko Satuteatterin innoittamana ollut hetken Hämeenlinnan Miniteatterin toiminnassakin mukana…? Ainakin jossain kokouksessa, mutta ehkä välimatka Janakkalasta Hämeenlinnaan oli liian pitkä kuljettavaksi.”

Mitenkäs koulussa, oliko teillä siellä näytelmäkerhoja tai vastaavia? ”Oli meillä toimintaa ja olin niissä aktiivisesti mukana. Perjantaisin saimme tehdä välituntisin aina pienoisnäytelmiä, ja niissä olin tietenkin suuna ja päänä kirjoittamassa ja ohjaamassa. Meillä oli kolmen tytön porukka ja keksimme kaikenlaista. Edelleenkin tykkään käsikirjoittaa ja ohjata, onneksi mulla on hyvin monipuolinen työnkuva.”

Miksi teatteri? Mikä siinä viehättää? ”Mä tykkään ratkoa arvoituksia ja käyttää päätäni. Mulla pitää aina olla joku suunnitelma, muuten kyllästyn. Ratkon sudokuja, vaihtelen huonekalujen paikkoja. Mulla on oltava pohdittavaa ja teatteri tarjoaa sopivasti pähkinöitä. On mahtavaa, kun joku pitkään jumittanut kohtaus etenee ja aukeaa. Teatteri sisältää niin paljon ajattelutyötä. Esiintyminen ei ole mulle tärkein osa ammattiani. Toki esiintyessä annan kaikkeni, mutta mulle teatterin suola on pohdiskelu ja kaikki se, miten esitys saadaan kasaan. Pohdinta ei lopu ensi-iltaan, vaan teen sitä koko esityskaaren ajan ja oon siinä mielessä varmaan rasittava vastanäyttelijä. On ihan mahtavaa, jos vastanäyttelijäni sattuu olemaan samanmoinen ja tarjoaa uusia ideoita ja siten esitys kehittyy paremmaksi koko ajan. Siksi teatteri. Sitä samaa ei voi tehdä elokuvissa eikä telkkarissa.”


Linnan juhlat, Minna toinen oikealta... (c) Otto-Ville Väätäinen

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Hmm. Sellaisen olen ainakin oppinut, että etenkin komedian pitää perustua tunnistettavuuteen. Tähän joutuu aina silloin tällöin palaamaan komediaa tehdessään. Vaikka sulla olisi kuinka rikas mielikuvitus ja pystyisit vetämään ties minkälaisia hahmoja kehiin, se ei naurata, jos katsoja ei pysty jollain tavalla tunnistamaan sitä. Ohjaajana joudun tästä muistuttamaan aika-ajoin myös.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Kyllä. Ritva Valkama, Elina Salo ja Leena Uotila nyt ensimmäisenä tulivat mieleeni. Television puolelta Velipuolikuu teki aikoinaan ison vaikutuksen. Ja Fakta homma, jossa taas tunnistettavat hahmot, joilla kaikilla oma tarkka persoonallisuutensa. Nuorempana en varsinaisesti fanittanut mitään bändiä tai artistia vaan kirjailijoita, kirjoittajia ja tekstittäjiä. Ihailin kovasti esimerkiksi Jukka Virtasen ja Juice Leskisen sanoituskykyä ja tekstejä.”

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit vapaasti valita? ”Tämähän on ihan mahdoton kysymys, niitähän on loputtomasti ja Suomessakin on todella upeita näyttelijöitä. Vastataan vaikka näin, että Leo Jokelan kanssa olisi ollut mahtavaa näytellä. Olisi ollut mainiota tuntea hänet muutenkin, istua hänen kanssaan vaikka baarissa hetki ja kuunnella juttuja. Tosin koomikot on yleensä aika hiljaisia, joten luultavasti olisin saanut nauttia hiljaisuudesta.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Voi reppanaa, jos joutuu mun kanssani duetoimaan hahah. No, Leo Jokelan kanssa voisi olla hauska duetoidakin. Tai Esa Pakarisen!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Aika vähän niitä teattereita varsinaisesti on, vierailuesityksiä on toki ollut monessa. Virallisesti oon näytellyt Turun Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Koko Teatterissa, Musiikkiteatteri Kapsäkissä, Rauman Kaupunginteatterissa ja Aleksanterin teatterissa.”


Luolanainen (c) Aleksanterin teatteri

Mainitse muutama rooli tai koko proggis, joka on ollut jollain tavalla itsellesi tärkeä. ”Mä oon kyllä tosi huono katsomaan taaksepäin… muistan vain tällä hetkellä tai edessä olevia juttuja.”

No muutetaan kysymystä siten, että kerro millaisissa jutuissa olet ollut mukana tavalla tai toisella. ”Oon tehnyt paljon komediaa, eikä se ole ollut mitenkään oma valintani. Mua on aina pyydetty komedioihin ja näyttelijä sanoo harvoin ei. Komediaa on varmaan tullut tehtyä myös siksi, että Teakissa oli komiikan mestareita opettajana (Pertti Sveholm, Mikko Kivinen, Vesa Vierikko, Kari Heiskanen, Raila Leppäkoski) ja heiltä oppi paljon lajista. Itse asiassa mä oon tehnyt aika vähän teatteria, mulla on saattanut olla yksi näytelmä kolmen vuoden aikana. Työni on nykyään näyttelemisen ohella myös ohjaamista ja käsikirjoittamista. ”Das Ria – Diivan kuolema” (lavalla Ria Kataja) on yksi esimerkki ohjaamistani ja käsikirjoittamistani jutuista, samoin ”Melkein kuin Emmerdalessa”, jossa oli mukana Ella Pyhältö ja Susa Saukko. Keski-Uudenmaan Teatterissa oli ensi-illassa näytelmä ”Exän uusi ja vanha”, sekin oli mun ”kynästäni” ja sitä esitettiin myös Rauman Kaupunginteatterissa. Nämä kaikki olivat ja ovat tärkeitä juttuja mulle. Etenkin ohjaaminen on auttanut mua itseäni myös näyttelijänä. Tajuan mielestäni nyt paremmin sen, miten kannattaa toimia, että ohjaaja saa musta paremmin irti. Näyttelijänä ja ohjaajana saan toteuttaa sosiaalista puoltani ja erakoitumispuoleni löytyy sitten kirjoittamisesta.”

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Mä tykkään monenlaisesta teatterista ja oon siinä mielessä ”helppo katsoja”. Erityisen paljon tykkään Leea Klemolan jutuista – tunnistan Leean ”jättömaamaailman”. HKT:n Kinky Boots oli mielestäni sairaan hyvä. Muhun tekee vaikutuksen tietynlainen intohimo – nyt on päätetty, että nyt mennään ja jumalauta sitten mennään! Tykkään myös pienistä jutuista. Teatteri Jurkka on ollut tärkeä jo Teak-ajoista asti.”

Mitä on mielestäsi ”teatterin taika” ja voiko sitä selittää? ”Lintu Sinistä vedetään tornista torniin lankaa pitkin ja mä tiedän, että lintu menee lankaa pitkin, mutta silti uskon, että se lentää ja mua alkaa itkettää - siinä on teatterin taika kiteytettynä!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua esim. kirjoittamisessa? ”Usein inspiraatio lähtee asioista, jotka ärsyttävät tai vaivaavat mua tai jotka saavat mut tuohtumaan. Sitten alan tutkia omaa tuohtumustani tarkemmin ja miettiä, voisinko ajatella siitä asiasta myös toisin. Onko tuohtumukseni ansaittua vai klisee? Alan käännellä ja väännellä asiaa ja pian alkaa pulpahdella tarinaa pintaan. Joskus käy niin, että itse tuohtumus on ollut vain sysäys eikä sitä ole enää lopullisessa näytelmässä mukana ja itse näytelmä saattaa kertoa jostain ihan muusta aiheesta.”

Onko sinulla jotain rutiineja tai rituaaleja, joilla valmistaudut esitykseen? ”Ei varsinaisia, mutta mä oon aamuvirkku ja iltapäivisin ennen esitystä haluan ottaa pienet torkut, että jaksan uusin aivoin tehdä työtäni illalla. Esiintyminen ei tule tuosta noin mulla luonnostaan.”

Kerro joku legendaarinen sählinki, joka on sattunut esityksen aikana. ”Kaikkea on kyllä sattunut… Kerran Reinikaisessa (tää tapahtui Raumalla tai Oulussa) mä vaan istuin ihan rauhassa takana omiin ajatuksiini vaipuneena ja muut jo katsoi, että kylläpä Minna istuu rauhassa vaikka ihan kohta pitäisi olla lavalla. Yhtäkkiä lavalta alettiin huudella ”Salminen! Saaalmineeen! SALMINEN!” ja mä tajusin ”Vittu, Salminen! Sehän oon minä!” ja äkkiä lavalle. Oon saanut tästä kyllä kuulla.”

Kerro joku erikoinen kohtaaminen katsojan kanssa. ”Kerran yhden komediaesityksen jälkeen eräs nainen itki hysteerisesti ja ajattelin, että hänellä on joku hätä, mutta hän sanoikin ”Te ootte vaan niin ihania, mua itkettää siksi!” Se jäi kyllä mieleeni. Katsojakohtaamiset on olleet kyllä mukavia aina, ystävällisiä ja lämpimiä kohtaamisia, vaikka olisi ollut negatiivistakin palautetta.”

Tulevia roolejasi, Luolanaisen lisäksi? ”Ensi kesäksi tulee Imatralle ”Pokka pitää” ja siinä olen Hyacinth Bucket. Satu Rasilan ja Petja Lähteen kanssa kirjoittamani komedia ”Love me tinder” (joka pyöri pari kesää sitten Emma Teatterissa Naantalissa) tulee syksyllä ´19 Imatralle myös ja sen ohjaa Misa Palander. Telkkapuolella tulee muutamia rooleja ulos, oon esim. tämänvuotisessa Joulukalenterissa mukana. Luolanaista esitetään täällä Aleksanterin teatterissa ja se myös vierailee eri puolilla Suomea, mm. Turussa ja Riihimäellä.”


Pokka pitää (c) Imatran Kesäteatteri

Millaisia terveisiä lähettäisit täältä nuorelle itsellesi? ”Sanoisin hänelle, että ei hätää. Anna mennä vaan.”

Osaatko imitoida ketään? ”En niin paljoa, että lähtisin niitä esittämään. Jossain vaiheessa on tullut imitoitua ”missimamma” Laila Snellmannia ja Emma Teatterin Linnan juhlissahan imitoin Martti Ahtisaarta, en lähtis kyllä kummallakaan kehumaan.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”No vaikka Teräsmies. Se on komee ja sillä näkyy naama. Monet on jossain hupun peitossa.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi? ”Tulee mieleen niiin huonoja… Ai muillakin on ollut? Liittyykö kaikilla jotenkin pieruun? Ai ei vai hahahhah. No siinä tapauksessa haluaisin olla sellainen, joka pystyisi tarvittaessa muuttumaan näkymättömäksi. Se olisi mahtavaa. Urkkisin mitä muut puuhailee. Pikkuisen sivussa tekisin supersankarihommiakin ihan nimeksi, jotta en joutuisi huonoon valoon tai peräti vankilaan. Ehkä olisin myös sellainen tyyppi, joka pystyisi menemään seinien läpi.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi viihdykkeeksi/ruuaksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Olisko siellä sähköä? Jaa, niin, mä saan itse päättää mitä siellä on. En mä ihan karhunluolassa haluaisi kyllä asua, mulla pitäisi olla siellä pehmoiset tyynyt ja täkit. Kiva lämpöpatterikin olisi ja olishan se herättyä kivaa katsella Netflixiä tai kuunnella äänikirjoja. Hyvää naposteltavaakin pitäisi olla. Puuro olis Aromipesässä hautumassa siinä vieressä koko ajan, kyllä. Puuro mansikkasilmällä, karjalanpiirakoita, suklaakakkua…

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Jotenkin tuntuu pelottavalta ajatukselta, että pamahtaisin randomina jonnekin vuosien taakse ihmettelemään. Heti olisi rutto nilkassa tai paise päässä… Ehkä uskaltaisin mennä vain eiliseen. Nyt kun alkaa miettiä, niin olisi ehkä kiintoisaa mennä hetkeksi seuraamaan esim. kivikautista tavallista perhe-elämää. Tavallista arkea kaikkine omituisuuksineen. En ole suurten tapahtumien ystävä enkä ole kiinnostunut mistään spektaakkelimaisista käänteistä.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä, millainen se olisi? ”Se olisi sairaan tylsä esitys.”

Kuka olisi roolissasi? ”Kari Väänänen.”

Kunnon nauruhepuli. Tämän esityksen haluaisin kyllä nähdä. ”Ehkä Kari sais mun elämästä jotain irti.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen ruokkimaan ja ulkoiluttamaan koiraani.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Lämpö
Mikä sammuttaa intohimosi? - Valhe
Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Tuulta
Mitä ääntä inhoat? - Tuulta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Huippupianisti
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pyöveli
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle, kun saavut Taivaan porteille? - Oijoi, ihana nähdä sinut täällä!

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

20 faktaa Pekka Huotarista

Kas tässä Pekka Huotarin faktapaketti. Pekan voi nähdä tällä hetkellä tositoimissa HKT:n näytelmissä Fingerpori ja Riistapolku, hyvin erityylisiä molemmat.

(c) Mirka Kleemola 

Pekan 20 faktaa pääset lukemaan täältä.

maanantai 18. marraskuuta 2019

Kolmas kerta toden sanoo / Pieni merenneito

 Hyvin harvoin tulee nykyään hurahdettua mitään katsomaan uudestaan, tältä vuodelta poikkeuksena tosin Riihimäen Täti ja minä ennätyksineen sekä Kansallisteatterin Kolme sisarta, jonka näin lopulta neljä kertaa. Ja sitten on HKT:n Pieni merenneito, jota olin ensin katsomassa ensi-illassa ja siitä suurin osa meni visuaalisen puolen ihasteluun ja hämmästelyyn, niin paljon oli sellaista katseltavaa ettei aiemmin ikinä (kirjoitukseni enskarista täällä).

Peter poseeraa (c) Teatterikärpänen 

 Tiesin jo ennalta, että tämän musikaalin haluan nähdä ainakin kaksi kertaa ja suurin syy oli se, että prinssinä ja prinssin understudyna olisi kaksi suurta suosikkiani, Martti Manninen ja Peter Nyberg, joista etenkin jälkimmäisen kaikki proggikset olen pyrkinyt näkemään koska harvinaista herkkua (Marttia kun olen nähnyt aika usein etenkin Tampereen Teatterissa). Joskus on käynyt niin, että mennessäni jotain katsomaan onkin jossain tietyssä roolissa ollut understudy jostain syystä vuorossa ja pettymys on ollut suuri, koska olen halunnut nähdä roolissa juuri tietyn henkilön. No, pettymys on usein siinä esityksen aikana sitten laantunut kun on käynyt ilmi, että jestas tämä understudy on upea ja lopulta en ole edes muistanut, ketä odotin roolissa näkeväni... Tämän proggiksen molemmat prinssit ovat omalla tavallaan huikeita ja valloittavia, laulavat suoraan sydämeen ja niin komeita, että ihan sydämestä ottaa. Ja sydämestä ottaa etenkin kohtauksessa, jossa Eric tanssittaa Arielia linnassaan ja sadat pienet valot syttyvät loistamaan ympäri salia. Ah, täydellistä ja sadunomaista ja romanttista, vaikken mikään romantiikan vannoutunut ystävä olekaan.

 Onnistuin näkemään Peterin prinssinä ensimmäistä kertaa syyskuun puolella ja kävi vielä niin, että marraskuulle tekemäni "varmistusreissukin" onnistui ja pääsin näkemään hänet jo toistamiseen ja samalla koko musikaalin kolmatta kertaa. Kyllä se niin on, että istumapaikallakin on katsomiskokemuksen kannalta väliä. Ensi-illassa istuin suhteellisen kaukana eli rivillä 11 ja siitä näki kokonaisuuden täydellisesti, toisella kerralla istuin kakkosrivissä ja siitä taas yksityiskohdat ja ilmeet korostuivat hienosti, mutta jotenkin tuntui siltä, että istun liian lähellä. Kolmannella kerralla istuin rivillä 7 ja siitä avautui taas ihan toisenlainen kokemus - näki sekä kokonaisuuden että yksityiskohdat kivassa balanssissa ja pystyin nauttimaan täysillä, kun ei ihan kaikkea tarvinnut enää ihmetellä suu auki. Hassua kirjoittaa noin! Että muka tuntui kovin tavalliselta se, että tuosta noin Ariel lähtee pyrstöään heilutellen uimaan näyttämön poikki ja sitäkö ei tarvitsisi enää hämmästellä, koska tuntuu liian tutulta ja siltä, että mitäs ihmeellistä tässä nyt muka on... Ehei, sitä en tarkoita. Tarkoitan sitä, että jos ekalla kerralla jään tuijottamaan pitkäksi aikaa valtavaa taustalla uiskentelevaa rauskua ja kaikki muu unohtuu, osaa toisella ja kolmannella kerralla katsella vähän muuallekin. Karnevalistinen väri-ja hahmoiloittelu "Jää syvyyksiin (Under The Sea)"-kappaleessa on ehdottomasti suosikkikohtaukseni, ja sitten vielä tanssaava lokkiporukka - ja ensimmäistä kertaa näin kunnolla mainiot sammakot ja flamingot, kun oltiin soutelemassa/suutelemassa. 

Ursulan kotialbumista :)  

 Ja sitten on TIETYSTI upeaakin upeampi merinoita Ursula (Sanna Saarijärvi tai Annamaria Karhulahti, joka hänkin on varmasti upea), joka saa aikaan kylmät väreet aina esiinlipuessaan. Ihana ja kamala ja ehdottoman tyrmäävä ilmestys, ja niiiin herkullinen rooli että oksat pois. Katselisin ja ihastelisin häntä ja lonkeroidensa jatkuvaa liikettä loputtomiin, moista hahmoa en ole koskaan ennen nähnyt enkä varmasti tule vähään aikaan näkemään. Onnistuin järkkäämään kolmannella kerralla seuralaisenani toimineelle äidilleni pienen väliaikayllärin, ja pääsimme tapaamaan Ursulaa henk.koht. Äitini ilme kertoo paljon. 

#TeamUrsula (c) Jyrki Kasper 

 Onnea teille, joilla Pieni merenneito (+ Tritonin "atrain" ja ihana Pärsky) vielä kokonaan kokematta! Nauttikaa kaikilla aisteilla ja hei, ne puhelimet pois. Tällä kertaa eturivissä eräs herra antaumuksella kuvasi ja onneksi järjestysmies kävi hiukan huomauttamassa asiasta ja pyysi väliajalla vielä poistamaan kuvat, ja edessäni istunut nainen kaivoi kesken mehukkaan kohtauksen kännykän kassistaan ja alkoi jotain viestiä naputtelemaan. Mikä on niin tärkeää? Millaista esimerkkiä näyttää vieressään istuneille lapsikatsojille? En jaksa ymmärtää. Kunpa Ursulan lonkerot olisivat niin pitkiä, että nappaisivat katsomosta kännykät pois tai Kiero tahi Liero tulisi tuijottamaan suhteellisen pistävällä katseella viereen, että joskohan älyäisi laittaa luurin takaisin laukkuun...  

ps. Peter Nybergin ohjaama musikaali "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" ensi kesänä Salossa Vuohensaaren Kesäteatterissa. Olispa jo kesä!

kuvan nappasi Ursula 

lauantai 16. marraskuuta 2019

20 faktaa Petra Karjalaisesta

Upeaakin upeamman Petra Karjalaisen voi nähdä vielä hetken Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot -musikaalissa sekä Tampereen Komediateatterin näytelmässä Vilpitön mieli.

(c) Susanne Papinsaari 

Petran 20 faktaa pääset lukemaan täältä.

Jos taas haluat lukea pitkän blogiin tehdyn haastattelun, se löytyy täältä.

torstai 14. marraskuuta 2019

20 faktaa Pekka Strangista

Pekka Strangin voi tällä hetkellä nähdä lavalla Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä farssissa Täydellinen lauantai.

(c) Mirka Kleemola 

Pekan 20 faktaa pääset lukemaan täältä.