perjantai 15. kesäkuuta 2018

Rakkaudella merkitty / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Rakkaudella merkitty / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Ensi-ilta 14.6. 2018, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Ali Ahmaniemi
Koreografia Jani Rasimus
Malagaan-koreografia Daniel Paul
Puvustus Arja Sahno
Kampaus ja maskeeraus Pirjo Laihiala ja Minna Lehtinen
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä
Äänisuunnittelu Samuel Merisalo

Orkesteri : Ali Ahmaniemi, Sami Ruusukallio, Jimi Hautamäki ja Sampsa Rättäri

Rooleissa : Jari Ahola, Martti Manninen, Heidi Kirves/Karoliina Vanne, Petra Ahola, Ushma Karnani, Harri Penttilä, Olli Herman/Jarno Hyökyvaara, Jani Rasimus, Niina Rajaniemi ja Kia Lehmuskoski

 Vähän yllätyin itsekin huomatessani, että Jari Sillanpään elämästä kertova "Rakkaudella merkitty" nousi minulla kesäteatterisesongin odotetuimmaksi esitykseksi. Tai mikä yllätys se nyt on, jos nimirooliin on saatu niinkin upeat herrat kuin Jari Ahola (vanhempi Jari) ja Martti Manninen (nuorempi Jari), lemppareitani molemmat. Ensi-illasta löysin itseni ihan eturivistä sattumalta...

 Minullahan on aika laaja musiikkimaku ja innostun erityylisestä meiningistä tilanteen mukaan. Lisäksi minulla on ei-niin-salainen Jari Sillanpää-menneisyys, johon sisältyy esimerkiksi "Liekeissä"-coverin kuuntelua autoradiosta siihen malliin, että saimme ylinopeussakot ja siitä lähtien liiallista intoutumista radiosta soivista kappaleista on kutsuttu meillä "siltsutukseksi" ja nykyään sen voi liittää mihin vain, myös Valkeakosken enskariin ajeluksi. Olen myös ollut pari vuotta sitten siltsuttamassa Jari Sillanpäätä Wanaja-festareiden eturivissä, ja varsin legendaarinen on kenties 90-luvun lopulla tehty konserttimatka Tampere-taloon äitini ja hänen työkavereidensa seurassa. Eräs porukkamme nainen sai ensin eräässä ravintolassa tarjottimelta niskaansa maidot, punaviinit ja viinakset ja tuli vielä taustatanssijoiden nykäisemäksi estradille tanssimaan Jarin kanssa Bum Bum Bum -kappaletta ja siihen vahvasti liittynyttä koreografiaa, juomista marinoitu takki päällä lemuten. Jotenkin henk.koht. tärkein muisto ajoittuu jonnekin 90-luvulle myös, kun JS oli konsertoimassa Hämeenlinnassa Hämeenkaaressa. Konsertin jälkeen hän kirjoitti faneilleen pitkään nimmarikortteja pöydän ääressä ja minä jonotin jännittyneenä jonon viimeisenä, sain nimmarini ja samalla ojensin Jarille laatikollisen Enkeli-suklaakonvehteja ja toivotin turvallisia ajokilometrejä keikoille. Muistan Jarin lempeän katseen ja kiitokset. Mukava kohtaaminen oli se, aikoja aikoja sitten. Olen seurannut Jarin uraa hissukseen tangokuninkuudesta lähtien, jotain täysin uniikkia hänessä on ja vähän surullisin mielin seuraillut viimeisimpiä ei-niin-mairittelevia käänteitä hänen urallaan. Ainakin yksi asia on tullut selväksi - kukaan ei ole täydellinen. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme ja haasteemme elämässä. Ihmisiä kuitenkin kaikki olemme, niin kaupantädit kuin tangokuninkaatkin.

Jarit Manninen ja Ahola (c) Rami Marjamäki 

 Aika usein tämäntyyliset käsikirjoitukset ovat olleet lajia syntymä-elämä-kuolema ja joka väliin sopivia kappaleita ja tuttuja hahmoja uran varrelta. "Rakkaudella merkitty" on siinä mielessä poikkeuksellinen, että päähenkilö on edelleen keskuudessamme, ja siinäpä on tietynlaista lisähaastetta näyttelijöillekin. Minulla oli ja on vahva luotto Jari Aholaan ja Martti Manniseen jo valmiiksi, mutta kyllähän se tietyllä tavalla kutkuttelee ajatuksia eri tavalla, kun musikaalin päähenkilö ei katselekaan menoa pilvenreunalta. Ruotsissa varttunut ujo poika haaveksii näyttelijyydestä ja haaveet kaatuvat siihen, ettei kukaan häntä kuitenkaan halua katsella. Jarin lisäksi lavalla nähdään äiti (Heidi Kirves), isä (Harri Penttilä), Sari-sisko (Petra Ahola), erinäisiä ihastuksia ja rakkauksia (Olli Herman) ja luottokaksikko (Ushma Karnani ja Heidi Kirves), jotka pitävät kiireisen miehen sekavat langat käsissä keikkamyyntiä ynnä muuta hoitaen. Niin syntyvät salmiakkikossut laivan baarissa ja saamme jännittää vuoden ´95 Tangomarkkinoiden pisteidenlaskua ja sitä, tuleeko 50-v juhliin Olympiastadionille yhtään ketään. Naiseksi pukeudutaan, tullaan julkisesti kaapista ulos ja katsotaan peiliin tarkemmin. Kiintoisaa käsiksessä on etenkin se, että sekä nuori että vanha Jari ovat lavalla useasti samaan aikaan. Vanhempi kommentoi nuoremman tekemisiä ja sanomisia ja toisinpäin, ja mikki vaihtuu lennossa. Laula sinä vuorostasi ja ota lavan eturamppi haltuun.

 Ja voi pojat, kyllähän sitä lauletaan. Sydämeni oli sulaa aina kun etenkin Martti Manninen oli äänessä, hän kun on sellainen unelmavävyn prototyyppi jo luonnostaan muutenkin ja hyvin samanoloinen kuin mitä Siltsu oli nuorempana mallimitoissaan - pukua, nauravaista siloposkea ja kirkasta katsetta. Olen varma, että katsomossa kehrätään ja saattaapa joku joutua ottamaan ylimääräisen nitronkin ja mikä parasta, moni katsoja ei ole aiemmin kuullut koko kaverista mitään. On mahtava tunne, kun näkee jonkun Martin kaltaisen tyypin ihan ensimmäistä kertaa ja pää on heti täynnä kysymyksiä. Kuka TÄMÄ on ja missä hän on tähän asti ollut? Jari Ahola taas tarjoaa hiukan rosoisemman Jarin, on nahkaa ja partaa ja mustia vaatteita - sama kirkas katse kuitenkin, reilusti pilkettä silmissä ja vahva läsnäolo. Tuijottelin tätä kaksikkoa pää kallellani ja varmaan typerä kestohymy naamallani, olihan se melkoista herkkua ja iloa niin silmille kuin korvillekin. Ja sielulle! Toisaalta taas tuijottelin Olli Hermania ja mietin, miten mies voi olla noin kaunis ja katseeni hakeutui usein myös Jani Rasimuksen sekä Kia Lehmuskosken ja Niina Rajaniemen kauniisiin, herkkiin tanssikuvioihin ja liikeratoihin. Osaispa itsekin tanssia.

(c) Rami Marjamäki 

 Kappalevalinnoissa korostui Jarin monipuolisuus - tuli niin tangoa kuin iskelmää, Livin´ la vida loca lanteenvatkauksineen sekä Gangnam Stylea pätkä. Olispa tullut Tähdet, tähdet -ohjelmassa nähty Holy Diver... Päteviä laulajia on porukassa tietysti muitakin, ja kaikki saavat omat hetkensä. Oma suosikkikappaleeni, "Valkeaa unelmaa" tuli isän ja äidin hienona duettona ja roska jos toinenkin meni silmääni. Olen muuten "laulanut" kyseisen kappaleen vuosia sitten lähibaarin karaokessa erään upeaäänisen miehen kanssa, tai lähinnä auoin suutani vieressä. Saimme valtavat aplodit.

(c) Daniel Paul 

 Syvimmin kolahti sitten "Sinä ansaitset kultaa". Eipä aiemmin käynyt mielessä, että sen voisi esittää myös niin, että vanhempi Jari laulaa (loppuneen rakkauden sijaan) nuoremmalle itselleen elämänohjeita siitä, miten jokaisen pitäisi kohdella itseään hyvin nyt ja jatkossa. "Rakas, onnea matkaan". Vaatii aikamoista kanttia sanoa itselleen niin ja katsoa peilistä itseään, kaikki virheet hartioilla ja elämää kuitenkin vielä edessä (ja koko kansa tuijottaa peilistä vastaan vielä). Voi kun osaisikin ihan jokainen aamu sanoa itselleen niin ja katsoa rohkeasti silmiin omaa kuvaansa. Melkein teki mieli halata Heikki Paavilaista tämän neronleimauksen johdosta. Lopuksi kajahti tietysti "Satulinna" ja kaksi Jaria lauloi sitäkin toisilleen käsi kädessä.

 Vaan kuinkas sitten enskarissa kävikään... Väki oli jo valmiiksi hurmoksellisessa tilassa ja sitten tulikin varsinainen pommi ja yllärien ylläri. Täysin lähes kirjaimellisesti puun ja katsomon takaa lavalle ilmestyi mikrofoni kädessä myös THE JARI SILLANPÄÄ ja koko Apianniemi oli räjähtää riemusta ilmaan. Moista huutoa yleisöstä en ole teatterissa aiemmin kuullut! Jari yhtyi Satulinnaan mukaan ja minua itketti kovasti, oikein kovasti. Liikutuksesta ja ilosta ja ylpeydestä - mietin yhä edelleen, että oliko se tottakaan ja olinko minä oikeasti paikalla kun tämä tapahtui ja lauloin siinä mukana.

Kolme Jaria (c) Daniel Paul 

 Valkeakoskella muhii aikamoinen hitti nyt. Janoan päästä uudelleen katsomaan. Minulle tuli varsin kohottunut olo tästä eikä vähiten siksi, että oli jäätävä vähän halailemaan tyyppejä esityksen jälkeen ja ketä meitä siinä nyt pyöri : oli Oksasen Ritvaa, Sorsakosken Topia, Grönin Eikkaa ja Virran Olaa ...

 ps. Lahjoitin muuten nuoremmalle Jarille cd-hyllystäni löytyneen keräilyharvinaisuuden vuodelta 1997 : sydämenmuotoinen Bum Bum Bum cd-single, joka oli maksanut tarrasta päätellen Anttilassa muinoin 39,90 mk.

Esityskuvat (c) Rami Marjamäki ja ensi-iltakuvat Daniel Paul

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Suomen Kesäteatteri Valkeakoski!)

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Pokka pitää / KUT, Krapin kesäteatteri

Pokka pitää / KUT, Krapin kesäteatteri

Ensi-ilta 8.6. 2018, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Roy Clarke
Suomennos Joel Elstelä
Ohjaus ja sovitus Kimmo Virtanen
Musiikki Altti Uhlenius
Lavastus ja puvustus Heini Maaranen
Maskeerauksen suunnittelu Maiju Tuovila

Rooleissa : Anna-Leena Sipilä, Sanna Saarijärvi, Miia Nuutila, Kirsi Ylijoki, Seppo Halttunen, Johannes Korpijaakko ja Kalle Tahkolahti


 20v-juhliaan viettävässä KUT:ssa (Keski-Uudenmaan Teatteri) ja tarkalleen Krapin kesäteatterissa pyörähti sitten meikäläisen kesäteatterikausi käyntiin. Edellisestä näkemästäni esityksestä olikin ehtinyt vierähtää jo melkein kuukausi, ja tervetulleen tauon aikana alkoi lähikirjaston ja suoratoistopalvelujen anti houkutella suunnattoman paljon ja olen viihtynyt kotosalla vähän pelottavankin hyvin. Ees sun taas reissaaminen ei ole liiemmin houkutellut, teatterissa on kyllä kiva käydä mutta se reissaaminen on alkanut tökkiä!

 Telkassa pyörii parhaillaankin Pokka pitää -sarjan uusinnat ties monettako kertaa ja uskomatonta mutta totta, olen katsellut kyseistä sarjaa ehkä yhden kokonaisen jakson, jos sitäkään. Joku/jokin siinä on tökkinyt niin, etten ole enempiä seuraamaan hurahtanut. Sen verran on kuitenkin vilkaistu, että suurinpiirtein tiedän mikä on homman nimi. Sarjassahan etenkin omasta mielestään elegantti hienostorouva Hyacinth Bucket (lausutaan fiinisti bukee) aiheuttaa hämmentäviä tilanteita kotona ja puutarhassa ja milloin missäkin, ja käyttäytyy noin muutenkin suhteellisen ärsyttävästi kiekuvaa puhetyyliä myöten. Jes. Herääkin kysymys, miksi ihmeessä halusin sitten kesäteatteriversiota ylipäätään katsomaan... No, jostain se on kesäteatterikausi aloitettava ja kun oli sopivasti vapaata ensi-illan aikaan, niin ei muuta kuin kuski mukaan ja tätä rouvaa ajeluttamaan tuttuun paikkaan.

 Kauhistelin itsekseni vispipuuron värisiä lavasteita ennen esityksen alkua, taitaa olla Hyacinthin lempiväri tuo marjapuuronvärinen hienous. Aikas kauan kesti ennen kuin itse pääjehu (Anna-Leena Sipilä) asteli tyylillä ja ansaituilla aplodeilla näyttämölle. Sitä ennen saimme seurata ohjaaja-Emmetin (Johannes Korpijaakko) tuskailua valmistumaisillaan olevan näytelmän kanssa. Hyacinth ei saisi ilmestyä lähikulmille ollenkaan jotta ohjaajaparan hermot pysyisivät edes jotakuinkin kasassa, mutta turha toivo, totta kai rouva tuppaa itsensä näytelmään mukaan. Roolihenkilöt eivät tosin täysin  mene ihan hänen mieltymystensä mukaisesti...


 Lisäksi mestoilla häärää Emmettin sisko Liz (Miia Nuutila), Hyacinthin sisko Daisy (Sanna Saarijärvi) ja tämän "eroottisesti varsin väkevä" miehensä Onslow (Seppo Halttunen) verkkopaitoineen ja oluttölkkeineen (kummallisista jemmoista niitä kaljoja muuten löytyikin aina), vastaeronnut ujo nuorukainen Milly (Kalle Tahkolahti) ja varsinainen miestennielijä Rose (Kirsi Ylijoki), loppupuolella lavalla kirmaili vielä höppänä sotahullu vanhuskin (Kalle Tahkolahti). Tällä porukalla yritetään sitten saada näytelmää aikaiseksi ja ei mene ihan putkeen, ei.

 Mietin ennalta, jotta miten mahtaa telkkasarja taipua näyttämölle noin yleensä, kun erinäisiä tapahtumia sarjassa on varmaan riittänyt ja laitetaanko kaikki yhteen nippuun pikakelauksella. Tässä nyt selkeästi keskityttiin näytelmäharjoituksiin ja yleiseen säätämiseen seurapiiriasioiden suhteen, ja sitähän minä en sitten tiedä, että onko samankaltaista jaksoa joskus nähty vai oliko tämä ihan erillinen näytelmäkäsikirjoitus tutuilla hahmoilla.

 Jos ihan rehellisiä ollaan, olin lopputulokseen (ja itseeni myös) hiukan pettynyt. Ne asiat, jotka telkkasarjan jakson nähdessäni ärsyttivät, ärsyttivät vielä enemmän livenä. Saman asian ja saman vitsin toistoa. Minä vaan en ole tämänkaltaisen huumorin ystävä, tai sitten pitkä taukoni oli jo ehtinyt tehdä tehtävänsä. Kotiin jääneet kirjat huutelivat mielessäni... Muiden nauraessa kippurassa minä vain hymähtelin ja huomasin miettiväni ihan muita asioita. Ihastelin Rosen vallattomia kiharoita, Daisyn värikästä tunikaa ja ohjaajan flossausta. Se on kyllä sanottava, että Anna-Leena Sipilä on oivallinen valinta Hyacinthin rooliin! Mikä pettämätön tyyli ja hienostorouvan elkeet, ja hän on kyllä taitava ja ilmeikäs komedienne.

 Ensi-iltayleisö tuntui noin muuten viihtyvän katsomossa mainiosti, eli meikäläinen se tässä on nyt vastarannan kiiski. Toivotan kuitenkin täysiä katsomoita ja aurinkoista säätä Pokka pitää -porukalle, makuasiat kun ovat makuasioita. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja jotkut verkkopaidan verhoamista olutvatsoista... Niin, ja Krapin alueen miljöö on kyllä kaunis! Mikäs siellä on kesäiltaa viettäessä.

Esityskuvat (c) Kapina Oy

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT ja onnea 20-vuotisen teatteritaipaleen johdosta!)