torstai 25. kesäkuuta 2015

Haastattelussa Janne Jämsä

Linnateatterin tuottajana heinäkuun puolessa välissä aloittavan Janne Jämsän tapasin kahvila Steam Coffeessa Helsingissä kesäkuun alussa 2015.

Vuonna 1990 syntynyt Janne on horoskoopiltaan kalat. ”Oon kotoisin Pieksämäeltä. Lukion oon käynyt Lahdessa ja oon asunut hetken myös Riihimäellä. Tulin kouluun Helsinkiin, mutten saanut täältä kämppää joten kuljin sitten Riihimäeltä yhden syksyn. Pieksämäellä olen asunut muutamaankin otteeseen 'paluumuuttajana'. Lahden jälkeen olin siellä siviilipalveluksessa, jonka jälkeen tulin Helsinkiin opiskelemaan ja olin vuoden verran Pieksämäellä töissä, jonka jälkeen suoritin koulun loppuun täällä Helsingissä. Kuulostaa aika sekavalta, heh. Tällä hetkellä asun siis vielä Helsingissä, mutta heinäkuun alussa muutan Turkuun. Liian monta kertaa olen jo ehtinyt muuttamaan tässä elämäni varrella!” päivittelee Janne.

Mitä harrastat? ”Aika paljon ne kyllä liittyy teatteriin... Tänä keväänä oon löytänyt lenkkeilyn ja oon huomannut, että se auttaa mua nollaamaan aivojani. Aloitin sellaisen juoksukoulun 'sohvaperunasta juoksijaksi' ja alussa oli ohje, että pitäisi juosta 6 minuuttia. Olin ihan puhki sen jälkeen! Meillä oli kova työputki UIT:ssa takana ja huomasin juoksemisen todella auttavan, koska sen aikana ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin hengittämistä. Tuntui, että muuten kuolen. Pää nollaantui kyllä totaalisesti! Nyt on kunto kasvanut ja ajatuskin taas kulkee ja huomaan, että vähän lähtee taas harhailemaankin... Lisäksi mä tykkään matkustella ja seikkailla Suomessa, katsella erilaisia paikkoja. Usein tulee käytyä eri paikoissa katsomassa teatteria, ja siinä samalla tulee tutustuttua ihan uusiin paikkakuntiin ja ihmisiin. Todella mielenkiintoista! Viime keväänä kävin esimerkiksi Oulussa ja se teki muhun tosi ison vaikutuksen, ihastuin Ouluun ja sen leppoisuuteen. On pitänyt käydä siellä uudestaankin, mutta en vaan ole ehtinyt. Leffojakin mä käyn katsomassa, etenkin kotimaiset leffat pyrin katsomaan aina. Kotimaiset leffat ja animaatiot on ihan parhaita!”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En osaa. Pieksämäellä piti ottaa pianotunteja, mutta se jäi yhteen kertaan kun aikataulut ei vaan natsanneet millään. Se on jäänyt vähän kaivelemaan, koska haluaisin oppia soittamaan pianoa, säestämään jotakin. Tai jos teen esitystä, jossa käytettäisiin musiikkia, haluaisin pystyä itse luomaan sitä.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Jos mietin ensin tuottajan ammattia, niin mä olen aika järjestelmällinen. Sopimukset on tehty ja aikataulut ovat selkeät. Jos tuotanto ei pyöri, se on näyttelijöille ja muille hirveän kuluttavaa. Mulle on tärkeää se, että teatterintekijöille luodaan sellaiset mahdollisuudet, että heidän ei tarvitse stressata asioista, jotka eivät ole heidän vastuullaan. Koen olevani hyvä siinä. Lisäksi mun vahvuuteni on se, että tykkään työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa heitä työssään. Teatterissa muutenkin on hienoa se, että saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Heh, järjestelmällisyys siviilipuolella ei sitten taas olekaan mun vahvinta aluettani ja lipsun paljon helpommin. Sanotaan, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Sit mä tulen toimeen lähes kaikkien ihmisten kanssa ja tykkään olla ihmisten seurassa, toisaalta tykkään kyllä olla yksinkin ja nautin yksinolosta. Työni kautta tapaan paljon ihmisiä päivittäin ja tarvitsen myös omaa aikaa, ja uskallan myös ottaa sitä.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Soittotaidon lisäksi haluaisin kehittää itseäni laulajana, mutta mä haluaisin myös olla ajattelematta liikaa. Mä murehdin aivan liikaa kaikenlaisia asioita ja elämäni varmaan helpottuisi 50%, jos en ajattelisi niin paljon. Teatteri auttaa mua kyllä tässäkin. Jos näkemäni tai tekemäni esitys vie mennessään, mä en ehdi ajattelemaan yhtään omia juttujani.”

Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut työssäsi tai teatterissa vastaan? Mitä kaikkea olet muuten teatterissa tehnyt? ”Teatterin parissa mä olen suhtautunut kaikenlaisiin haasteisiin aina avoimin mielin. En osaa sanoa, mikä olisi ollut suurin haaste. Teatterissa mä oon tehnyt kaikkea mahdollista. Harrastajateatterissa aloitin näyttelijänä, sitten oon toiminut järjestäjänä, kuiskaajana, pukusuunnittelijana, lavastajana, ohjaajana, valo- ja äänisuunnittelijana... Koreografiaa en ole tehnyt, paitsi vauvateatteria ohjatessani olen tehnyt jotain hyvin pientä ja vaatimatonta. Dramaturgina olen ollut ja käsikirjoittajana myös, tosin pienimuotoisesti. Kapellimestarina tai muusikkona en ole ollut!” Janne luettelee.

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Mun isäni isovanhemmat olivat taidemaalareita ja isäni äiti on ollut aikonaan harrastajateatterissa ja tehnyt jonkun verran koreografioitakin. Ammatikseen kukaan ei ole ollut teatterin parissa. Kolme pikkuveljeäni olen saanut houkuteltua mukaan pihateatterin ohjauksiini, heh.”

Jannea huvittaa (c) Teatterikärpänen 

 Milloin kiinnostuit teatterista alunperin? ”Muistan, että ollessani ekalla luokalla meidän naapurissamme asui perhe, jonka äiti oli mukana harrastajateatterissa (Poleenin teatterissa) ja kävimme katsomassa Nalle Puh-esityksen. Muistan ihailleeni koko sitä maailmaa ja sitä, että naapurin täti oli lavalla näyttelemässä Kania. Olin tainnut olla aiemminkin vähän kiinnostunut, mutta tuolloin tajusin miten siistiä se homma on ja että minäkin haluan joskus Poleenin teatteriin mukaan. Viiden vuoden kuluttua olinkin sitten itse näyttelemässä. (Poleenin teatteri on siis ammattijohtoinen harrastajateatteri Pieksämäellä.) En olisi ikinä kyllä silloin osannut aavistaa, että kymmenen vuoden kuluttua siitä olen samassa paikassa tekemässä teatterinjohtajan sijaisuutta yhden vuoden ajan!”

Oliko teillä koulussa näytelmiä ja olitko niissä mukana? ”Ala-asteen viimeisillä luokilla olin koulun näytelmissä hyvinkin aktiivisesti mukana. Legendaarisin näytelmä oli kutosluokalla tehty 'Joulupukin uudet vaatteet', jossa näyttelin Joulupukkia shortsit jalassa.”

Missä vaiheessa tuli sitten mieleesi, että teatterin parista voisi hankkia itselleen ammatin? ”12-vuotiaana kun aloittelin uraani harrastajateatterissa, mä aika nopeasti huomasin, että tää on mun juttuni ja haluan jotenkin antaa koko elämäni tälle. Ensin olin sitä mieltä, että musta tulee näyttelijä. Teini-iässä sain kuitenkin ajatuksen, etten ole riittävän hyvä enkä uskaltanut viedä asiaa eteenpäin. Aloin niihin aikoihin ohjata ja tuottaminen tuli tavallaan sitä kautta mukaan. Tuottamista olen tehnyt nyt päätyökseni useamman vuoden, mutta musta on tosi kivaa myös välillä näytellä ja ohjata.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Mä olen valmistunut viime keväänä Metropolian ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi. Lisäksi mä olen opiskellut TeaKin avoimessa yliopistossa joitakin kursseja, esim. improvisaatiota, näkökulmia esitykseen ja kritiikin mestarikurssilla olin myös.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Mä tein sen Kansallisteatterille ja otsikkona oli 'Nuoret miehet Kansallisteatteriin – Yleisötyö osana Suomen Kansallisteatterin markkinointia”. Tutkin sitä, että miten voisi saada nuoria miehiä teatterikatsomoihin lisää. Tulin siihen lopputulokseen, että teatteri kyllä kiinnostaa nuoria miehiä ja he olisivat potentiaalinen kohde markkinoinnille, jos löytyisi heille sopiva juttu ja markkinointi osattaisiin kohdentaa heihin. Teatterikin myönsi sen, että markkinointia tälle kohderyhmälle ei ole. Mun mielestä teattereiden täytyy löytää uusia yleisöjä, koska tällä hetkellä suuret ikäluokat käyvät teatterissa kaikista eniten ja jossain vaiheessa sen kanssa ollaan kriisissä, 'luonnollinen poistuma' on väistämätön. Teattereiden pitää löytää uusia keinoja tavoittaakseen uusia yleisöjä. Jotenkin se kynnys lähteä teatteriin on korkealla. Miten sitä saisi sitten madallettua, siinäpä pohtimisen aihetta enemmänkin. Liittyisikö se näytelmän kestoon, lipun hintaan, näytelmän aiheeseen vai johonkin muuhun?” tuumii Janne ja tästä keskustelemme tovin.

Millä muulla alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tuottajana? ”Yläasteella mietin, että lähtisköhän kokkikouluun eli ehkä mä olisin kokki. Tykkään kokkailla ja kokeilla kaikkea ruoanlaittoon liittyvää.”

Miksi sitten et ole kokki vaan tuottaja? ”Teatteri on jotenkin kokonaisvaltainen asia. Se on mulle elämäntapa – tapa olla, hengittää ja nähdä maailmaa. Mulle teatteri jossain vaiheessa vaan kolahti niin kovaa ja se oli menoa sitten. Sen jälkeen ei ole ollut mitään muita vaihtoehtoja. Olen kyllä miettinyt asioita ja mietin silloin sitä kokki-vaihtoehtoa, eli olen tavallaan testannut omaa suhdettani teatteriin, että onko tämä liitto kestävä. Vielä ei ole pistetty lusikoita jakoon. Välillä on ollut vaikeitakin aikoja, mutta eikös ne kuulu pitkään parisuhteeseen?”

Kerro nyt ihan konkreettisesti, että mitä kaikkea tuottaja tekee! ”Tuottajan toimenkuvahan on todella laaja. Ensin teatteri/teatterin hallitus/taiteellinen johtaja päättää, että teemme tämän produktion. Tuottaja sitten aikatauluttaa, tekee budjetin ja esim. taiteellinen johtaja etsii näyttelijät ja tuottaja tekee sopimukset. Tuottaja laatii aikataulut niin taiteelliselle kuin tuotannollisekin työryhmälle yhdessä osastojen kanssa sekä valvoo että taiteelliset suunnittelijat pääsevät tekemään suunnitelmansa ajoissa. Katsoo, että kaikki menee aikataulussa kohti maalia eli ensi-iltaa ja valvoo sitä, että pysytään budjetissa. UIT:ssa mä olen esim. ollut ompelimon yhteyshenkilönä. Tuottajan tehtävänä on myös säästää rahaa ja edesauttaa kaikkia työryhmän jäseniä tekemään työnsä mahdollisimman hyvin, luoda ne fasiliteetit ja puitteet. Toimin myös hengen luojana, harjoitusten aikaan kysyn onko kaikki hyvin ja miten muuten menee. Läsnäolemista ja suunnitelmien tekoa! Tuottaja on mahdollistaja. Lopuksi tietysti katsotaan, että miten selvittiin ja pysyttiinkö budjetissa ja niin edelleen.”


Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia (alalta kuin alalta), joita erityisesti arvostat tai ihailet? "Mun täytyy sanoa, että mä olen päässyt tekemään viime vuosina duunia just sellasten ihmisten kanssa, joita olen nuorempana ihaillut ja katsonut ihaillen ylöspäin. Yks niistä on Siikanderin Sari. Sari ei tätä varmasti tiedä, mutta mä ihailin nuorena harrastajanäyttelijänä Sarin tapaa näytellä ja olla - hänessä oli jo silloin jotain todella helpostilähestyttävää ja lämmintä. Nyt kun tein Sarin kanssa todella tiivistä yhteistyötä reilut kaksi vuotta, voin allekirjoittaa tän kaiken edelleen. Muistan esimerkiksi aina sen hetken, kun Sari soitti mulle ensimmäisen kerran. Tiesin heti, että meillä tulee synkkaamaan. Mä arvostan myös suuresti Mikko Roihaa. Diggailen sen juttuja ihan kybällä, sillä on ihan oma uniikki maailmansa ja tapa tehdä teatteria. Se on aivan käsittämätöntä. Kaikkien ihmisten pitäis joskus elämässään nähdä joku Roihan juttu. Ne on silkkaa neroutta. Ai niin, ja olen mä aina salaa rakastanut Sinikka Sokkaa, joka onnekseni näyttelee meillä Linnateatterissa tulevana syksynä. Suomalaisista teatterinjohtajista olen ihaillut Lasse Lindemania. Olen tavannut Lassen henkilökohtaisesti muutamia kertoja ja hänestä huokuu sellainen valtava ammattitaito ja tietotaito tältä alalta. Seurasin aktiivisesti Lassen ohjelmistosuunnittelua hänen Kuopion kaupunginteatterin vuosinaan ja mun mielestä se oli tavattoman kiinnostava ja monipuolinen. Salaa toivon, että pystyisin vastaavaan joku päivä."

Missä kaikkialla olet näytellyt/ohjannut/tuottanut ja mitkä ovat kenties olleet tärkeimmät roolityösi/työryhmäsi/työsi? "Harrastajateatteriproduktioita mulla on takana semmoinen yli 30 kappaletta, ja niitä olen tehnyt pääasiassa Pieksämäellä ja Lahdessa. Ammattiteattereista olen tehnyt produktioita tuottajana UIT:ssa ja nyt heinäkuusta lähtien Linnateatterissa. Kansallisteatteriin mä tuotin ekana opiskeluvuotena nuorten harrastajien jutun, mikä oli tosi kivaa ja opettavaista. Lisäksi olen ollut perustamassa kahta omaa teatteriryhmää, joista viimeisintä, Ryhmäpainetta, kutsuisin jopa puoliammattilaisryhmäksi. Se koostuu kokeneista teatterialan harrastajista, opiskelijoista ja muutamasta ammattilaisestakin. Ohjasin ja tuotin kyseisen ryhmän ensimmäisen produktion Bang bang you're dead vuonna 2009 Lahteen, ja se on ollut yksi 'urani' upeimmista ja palkitsevimmista produktioista. Mieleen on jäänyt myös Poleenin teatterille sovittamani ja ohjaamani Pieni tulitikkutyttö vuodelta 2010, jossa pääsin työskentelemään yli 20 henkisen työryhmän kanssa, joka koostui eri-ikäisistä harrastajanäyttelijöistä. Kaikista tekemistäni hienoista produktioista huolimatta, viimeisin ohjaukseni, Poleenin teatterin Villisorsa syksyllä 2014, on ollut itselleni se kaikkein tärkein, opettavaisin ja antoisin produktio. Mä tartuin ihan valtavan isoon haasteeseen ja otin todella suuren riskin ohjatessani Kulttuurikeskus Poleenin 25-vuotisjuhlanäytelmän, ensimmäisen kokoillan draamaohjaukseni. Se miten yleisö otti sen vastaan, merkitsi mulle valtavan paljon. Ihmiset diggaili siitä todella ja se kosketti just niin paljon kuin se kosketti muakin. Mulla oli mukana todellinen dreamteam, ja meistä hioutui ihan järjettömän tiivis ryhmä, jolla oli selkeä yhteinen maali. Siitä produktiosta mä olen tosi ylpeä ja olin tosi tyytyväinen siihen lopputulokseen. Sitä juttua varten mä annoin itsestäni kaiken ja laitoin lavalle kaiken sen, mitä mun mielestä teatteri parhaimmillaan voi olla."

Onko sinulla jotain roolihaavetta? "Jos joku näkis, että mulla riittäis rahkeet, niin kyllä mä haluaisin vetää Cabaret -musikaalin Seremoniamestarin roolin. Se musikaali jotenkin kummittelee mulla kokoajan takaraivossa. Kyllä mä voisin haluta ohjatakin sen, jos joskus tarjoutuis mahdollisuus tehdä se."

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? "Vaikea kysymys, todella vaikea! Mun täytyy olla tylsä ja sanoa, etten osaa valita. Joka tapauksessa sen vastanäyttelijän täytyisi olla sellainen, jolla on ihan älyttömän hyvä rytmitaju ja kontakti. Niitä mä haluaisin esiintyjänä oppia eniten, ja uskoisin niistä olevan hyötyä myös ohjaamisessa."

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? "Mä tein nyt viimeisimpänä työnäni UITiin kesäteatteriproduktiota Melkoisia muskettisotureita. Kyseisessä show'ssa Valtosen Puntti laulaa aivan järjettömän hienon kappaleen Sinut saan. Vaikka kyseessä on rakkauslaulu, niin haluaisin esittää sen yhdessä Puntin kanssa. Olis jännittävää kuulla kuinka äänemme soisivat yhteen - vai raiskaisinko mä vaan Puntin tajuttoman kovan tulkinnan."

Jos sinulla olisi oma teatteri, millainen olisi ohjelmistoltaan unelmiesi teatteri ja millainen se olisi muuten? "Ensinnäkin sanon, että oma teatteri on yksi mun tavoitteistani, ja mä olen melko varma, että se jossakin vaiheessa toteutuukin. Tai tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että se ois mahdollinen. En tiedä, että olisko mulla kiinteä teatteritila, koska siinä on aina omat sumplimisensa ja kulunsa, mutta mun teatterin tuotannoissa kynnykset ois matalalla. Me kierrettäs paljon ja tehtäs yhteistyötuotantoja muiden talojen kanssa ja tarjottas erimuotosta ja -näköstä ohjelmistoa kaikille vauvasta vaariin. Me tehtäisiin kokeellisia juttuja, mutta myös perinteistä teatteria. Haluaisin tarjota mahdollisuuden jokaiselle työntekijälle toteuttaa omaa itseään ja kokeilla uutta. Mutta jos mulla ois konkreettinen teatterirakennus myöskin olemassa, niin sitten haluaisin, että sitä ei pidettäisi pelkkänä teatterina vaan, että kaikki tilat olisi hyötykäytössä kokoajan - myös kesäisin. Firmat voisi järjestää siellä erilaisia koulutuksia tai seminaareja, vapaat ryhmät voisi harjoitella sen tiloissa omia juttujaan ja yleisölämpiössä voisi toimia ravintola, josta saisi päiväsaikaan maittavaa lounasta. Haluaisin, että se ois sellanen paikka, jossa viihtyy eri-ikäset ja -taustaset ihmiset, olivat he sitten kiinnostuneita teatterista tai ei. Se ois niin siistiä."

Miten sinä määrittelet sanonnan 'teatterin taika'? "Teatterin taika on sen yhteisöllisyydessä. Se on jotain sanoinkuvaamatonta. Se on vaan olemassa työryhmäläisten välillä kuin myös työryhmän ja yleisön välillä. On niin siistiä ajatella, että lähes joka hetki jossakin istuu ihmisiä katsomassa, kun toiset ihmiset kertoo heille jonkun tarinan tai välittää jonkinlaisen viestin. Se, että on tehty tämmöinen yhteinen sopimus siitä, että me nyt esitetään teille tämmönen juttu ja tää on niinku leikisti totta, on mun mielestä jotenkin niin kaunista. En tiedä saako tästä mun hölinästä mitään selvää, mutta totta on, että sitä on jotenkin vaikea selittää. Kieltämättä aika hyvä kysymys."

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? "Mua inspiroi usein juuri ne ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Koen olevani etuoikeutettu, kun pääsen näkemään työni kautta erilaisia ja eri taustaisia taiteilijoita, jotka selkeästi ovat innostuneita omasta alastaan. Mä oon myös näitä ihmisiä, jotka innostuu monista asioista tosi helposti. Oon kova poika suunnittelemaan kaikkea ja jos saan mielestäni helvetin kovan idean esimerkiks yöaikaan, niin mun on pakko laittaa se heti ylös, etten vaan unohda sitä. Mulla alkaa olla toi to do -lista jo aika pitkä, että pitää ilmeisesti alkaa jossakin vaiheessa jo toteuttamaan niitä, että ehdin tehdä kaikki alta pois ennenkuin on aika jäädä eläkkeelle."

Podetko ramppikuumetta, jos olet näyttämöllä? "Lähes aina. Tutuille ihmisille esiintyminen on vaikeampaa kuin vieraille. Vaikka jännitän aikamoisesti esiintyessäni jossakin esityksessä, niin kaikista eniten jännitän esiintymistilanteita, joissa joudun olemaan ihan omana itsenäni. Tää mun ramppikuumeeni on välillä vaikeuttanut elämääni etenkin koulussa. Kuten aikaisemmin kerroin, olen kova poika stressaamaan ja mietin asiat yleensä aivan puhki, ja se kuormittaa. Se sitten näkyy usein myös mun esiintymisessäni."

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja esityksiin liittyen? "Esiintyjänä mulle tulee aina tietyt rutiinit ennen esitystä. Menen yleensä teatterille hyvissä ajoin, jotta ehdin rauhoittumaan, hengittelemään ja käymään läpi tulevaa koitosta. Rutiinit saattaa liittyä myös lämmittelyyn tai muuhun. Tuotannollisella puolella mulla on rutiineja tai rituaaleja vähemmän, ei niitä oikein ehdi edes ajattelemaan. Välillä tuntuu, että tuottajana työskennellessäsi sulla ei välttämättä oo ees sitä hetken rauhaa, joka suodaan - ja ihan oikeutetusti - taiteilijoille. Mutta oon oppinut elämään sen kanssa."

Kerro joku legendaarinen kommellus, jota olet saanut olla todistamassa. "Yritin oikein kovasti miettiä enkä mä näin äkkiseltään keksinyt mitään hauskaa. Tai no yksi semmonen mikä on jäänyt mieleen, oli kun tein Keisarin uudet vaatteet -monologia vuonna 2007. Näyttelin kyseisessä jutussa kuusi eri roolia ja vaatevaihdot oli vajaan puolen tunnin esityksessä aika nopeita. Esiinnyin sillä jutulla Poleenin takkatilassa, ja sitten kesken esityksen yhdessä vaatevaihdossa huomasin, että Keisarilta puuttuu housut. Olin heittänyt ne edellisen vaihdon aikana liian kauas vaihtopisteestäni ja jouduin hetkisen huolella improilemaan ennenkuin löysin housut monen metrin päästä - takkatilan takasta. Silloin ei kyllä naurattanut, mutta näin jälkeenpäin se tilanne jaksaa jo jonkin verran naurattaakin."

Kerro joku oikein hyvä muisto. "Ensimmäinen hyvä muisto, joka nousi mieleen, oli myöskin aikaisemmin mainitsemani Villisorsan ensi-ilta viime syksynä Poleenissa. Se fiilis, kun esitys lopulta päättyi ja yleisö istui salissa aivan hiiren hiljaa ennen loppuaploodeja oli saatanan palkitseva. Sitten kun astuimme työryhmän kanssa loppukiitoksiin ja koko täysi sali nousee seisomaan, menin aivan sanattomaksi. Kylmät väreet ja kyynel silmäkulmaan nousevat vieläkin."

Onko sinulla mottoa? "Ei mulla oo mitään erityistä mottoa. Joskus saatan heittää johonkin tilanteeseen ystäväni keksimän lausahduksen 'vaihtelu virkistää, sano kani ku koloonsa kakki'. Sillä pärjää aika pitkälle."

Mitä muuta mahdollisesti haluaisit itsestäsi kertoa? "Mulla on paikoitellen tosi huono itsetunto ja olen tosi ankara itselleni. Ruoskin itseäni tosi usein, jos en oo mielestäni hoitanut työtäni niin hyvin kuin pystyisin. Mutta mä luulen, että tää on jotenkin tosi yleistä kulttuurialalla. En tiedä miks mä halusin tän kertoa sulle, mutta nyt jotenkin tuntu siltä."

Osaatko imitoida ketään? ”Silloin kun oli tämä Armi Toivasen Putous-hahmo Leena Hefner o.s. Herppeenluoma, niin sitä kyllä osasin imitoida aika lahjakkaasti. 'Hirrveen hirrveen humalassa olin joo ja Tom Collinsia juotiin...' Minusta se hahmo oli tosi hauska!”

Mikä sarjakuvahahmo tai fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Turun Tarzan eli Turzan hahhahahhah! Mulla voisi tosin olla enemmän vaatteita päällä.”

Jos saisit viettää päivän naisena, miten viettäisit sen? ”Mä kokeilisin, että miten kauan naisilla aamuisin oikeasti kestää laittautuminen. Että kestääkö siinä todellisuudessa niin kauan kuin väitetään. Voisin myös opetella kävelemään korkokengillä, tosin voinhan mä miehenäkin sen tehdä. Olisi mielenkiintoista tutkia myös sitä, että miten eri tavalla minua kohdeltaisiin työpaikallani naisena. Ja kyllä ensimmäinen vessareissu ihmetyttäisi vähän myös ja mistä pitää pyyhkiä, hehheh!”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin varmaankin tietokoneen, voisin katsella Netflixistä kaikenlaista. Hyvän kirjan voisin myös ottaa. Ruuaksi ottaisin soijamakaroonilaatikkoa ja juomaksi vettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Mä ottaisin sinne kassalippaan ja myisin sinne lippuja! Tekisin siitä bisneksen! Sisustaisin sen erikoisella tavalla ja soittaisin itse pianolla taustamusiikkia muina puppeina.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Haluaisin nähdä hetken jolloin Suomi itsenäistyi ja haluaisin nähdä myös Suomen Kansallisteatterin ensimmäisen ensi-illan, Aleksis Kiven Lean.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripuli
- Mikä sytyttää sinut? - Katse
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Ripuli
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
- Mitä ääntä rakastat? - Linnunlaulua
- Mitä ääntä inhoat? - Hammaslääkärin poraa
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sairaanhoitaja
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvinhän se meni!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Täällä Pohjantähden alla / Ypäjän Musiikkiteatteri

Täällä Pohjantähden alla / Ypäjän Musiikkiteatteri

Musiikillisen näyttämöteoksen kantaesitys 12.6. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Väinö Linna

Dramatisointi Seppo Parkkinen

Ohjaus Anu Hälvä-Sallinen

Koreografia Sami Vartiainen
Puvustus Piritta Kämi-Conway
Lavastus Oskari Löytönen

Musiikin sävellys ja johto Kari Mäkiranta

Rooleissa mm. : Asko Vainio, Sari Mäkinen, Samuli Timonen, Kalle Tulander, Johannes Keskinen, Petri Timonen, Tarja Virtanen, Ilona Rauhala, Sampo Lepistö, Juho Mäkinen, Marko Virtanen, Pirkko Herd, Markus Töhönen, Seppo Lukander, Virpi Seppänen, Henna Virtanen ja Matti Mali (sekä lisäksi 40 muuta ja yli 20-henkinen orkesteri!)

 Pikkulinnut ja vähän isommatkin linnut olivat minulle jo useampana vuonna laulelleet, että kannattaisi jossain vaiheessa suunnata kohti Ypäjän Musiikkiteatteria, siellä kun ei mitään pieniä produktioita 'näperrellä'. Vihdoinkin osui sitten aikataulutkin kohdalleen ja vielä kun kohdalle sattui 30v-juhlanäytelmä ja läpisävelletty spektaakkeli Täällä Pohjantähden alla - ai että!

 Sää oli perjantain ensi-illan jälkeisenä sunnuntaina kovin kolea ja sateinen (ah tätä Suomen kesää ja sen moninaisia säitä), mutta se ei paljoa menoa haitannut. Suuntasimme ensimmäisenä makkarakojulle lämmikettä hakemaan ja sain sellaista kohtelua heti kättelyssä, että oksat pois. Minun edelläni ollut miesasiakas meni kahden myyjämiehen luokse kojuun ja kolmiäänisesti he kajauttivat komeasti "Niin minä neitonen sinulle laulan". Minä seisoin hölmistyneen vaikuttuneena kojulla makkara kädessäni ja olin varsin otettu tästä yllätyksestä. Eivät herrat tienneet kenelle lauloivat... Tämä teki minuun jo suuren vaikutuksen, oli nimittäin melkoinen vastaanotto! Vielä kun katsomossa jaettiin istuinalustoja ja lämpöisiä vilttejä kaikille halukkaille tiesin, että tänne pitää ehdottomasti tulla toistekin.

(c) Iina Wahlström

 Väinö Linnan trilogiaa en ole koskaan lukenut, mutta elokuvani olen katsellut ja yhden teatteriversionkin nähnyt (siinäkin oli uutta musiikkia mukana) aiemmin. Tässä versiossa ei aloiteta "suo, kuokka ja Jussi"-meiningillä, vaan Akseli on jo aikuisuuden kynnyksellä. Kattavassa käsiohjelmassa perehdytään eri kohtauksiin, jotta pysyisi paremmin kärryillä. Kohtaukset vyöryvät aikamoisella tahdilla ja henkilögalleriaa piisaa. Ja todellakin, musiikki soi koko ajan.

 Ennakkoon minulla oli visio : Täällä Pohjantähden alla on supisuomalainen vastine Les Misérablesille ja jos esityksessä on yksikin kohtaus, missä lavalla on jumalaton määrä porukkaa laulamassa työväenlauluja nyrkit pystyssä, olen myyty. Kolmisen tuntia myöhemmin olin totaalisen myyty ja moneen kertaan. Parhaimmillaan lavalla todellakin oli kuutisenkymmentä henkilöä ja laulu raikasi ja soitto soi. Mielessä kävi useasti, että "ai helvetti että on komiaa!" Tämän esityksen vahvuus oli todellakin joukkokohtauksissa ja lauluvoimassa. Toisaalta taas sitten ehdottomaksi suosikikseni nousi pysäyttävän upea kohtaus, jossa väkeä teloitettiin. Miten nerokas toteutus!

Elina ja Akseli (c) Iina Wahlström

 Kokonaisuus toimi hienosti ja joukossa oli monta upeaäänistä laulajaa. Roolitus oli varsin onnistunut ja jokainen tiesi paikkansa. Mieleeni jäivät etenkin Samuli Timonen Akseli Koskelana, Henna Virtanen Leppäsen Aunena sekä Pirkko Herd Ellen Salpakarina ja moooonta muutakin. Lavastus oli toimiva ja muuntautuvainen tarvittaessa. Siihen vielä puvut, koreografiat, hevonen (Ypäjällä kun ollaan) ja koko miljöö. Tuli vahva fiilis siitä, että kaikki tämä on osa minunkin historiaani, ja vielä täällä keskellä kaunista maalaismaisemaa. Hyvä Suomi, hyvä Väinö Linna, hyvä Ypäjän Musiikkiteatteri! Tämä oli melkoinen kulttuuriteko!

 Lisätietoja esityksestä ja koko musiikkiteatterista tämän linkin takaa.

Onnen päivät / Samppalinnan Kesäteatteri

Onnen päivät / Samppalinnan Kesäteatteri

Ensi-ilta 18.6. 2015, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Garry Marshall

Musiikki ja sanoitus Paul Williams

Ohjaus Heikki Sankari

Musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä

Rooleissa mm. : Heikki Hela, Kaisa Mattila, Ami Aspelund, Markku Huhtamo, Antti L.J. Pääkkönen, Pauliina Saarinen, Mikael Haavisto, Marika Huomolin, Matti Leino, Anssi Valikainen, Mikko Nuopponen, Konsta Reuter, Juha Antikainen, Laura Allonen ja Sofia Arasola

 'Onnen päivät', tuo yksi kaikkienaikojen tv-suosikeistani! Pitihän sitä lähteä fiilistelemään Samppalinnaan, vaikka viime kesänä totesinkin, että taidan jättää jatkossa Samppalinnat väliin... Uuden musikaalin käsikirjoituksesta vastaa Garry Marshall, mies jonka kynästä alkuperäinenkin sarja on lähtenyt. Hyvät alkuasetelmat siis, ja liput oli hankittuna ennakkonäytökseen tasan viikko ennen ensi-iltaa.

 Sarjan keskeistä tapahtumapaikkaa, Arnoldin baaria, uhkaa purkutuomio ja väki alkaa suunnitella, miten moiselta katastrofilta vältyttäisiin. Järjestetään ensinnäkin tanssikilpailu, jonka yhdeksi tuomariksi olisi tulossa itse Pinky Tuscadero, Fonzien exä. Toisekseen järjestetään painiottelu Malachi-veljeksiä vastaan.

Cunninghamien perhe (c) Robert Seger

 Ensimmäinen ajatukseni oli, että ammattitaitoisesti toteutettua silmäkarkkia. Missään ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta siitä huolimatta mikään ei tunnu oikein miltään eikä missään. Tampereen Komediateatterin 'Tankki täyteen' tarjosi nostalgiaa täyslaidallisen ja sai muistelemaan 70-lukua oikein kunnolla, tämä ei vienyt minua takaisin 50-luvulle ja amerikkalaisten nuorten elämään. Siinä se ongelma varmaan olikin, koska siitähän minulla ei ole mitään omia muistikuvia. Aloin jo kesken esityksen miettiä, mihin sarjan suuri suosio perustui minunkin ikäryhmässäni aikanaan. Sarja ei ollut mikään sketsikimara, vaan siinä puitiin tavallisten nuorten elämää iloineen ja suruineen. Siihen oli helppo samaistua. Ja 'kilttien' hahmojen keskelle sitten saapuu ikoninen Fonzie, joka saa naiset lakoamaan pelkällä katseella ja jukeboxit soimaan sormia napsauttamalla.

Fonzie ja tytöt (c) Robert Seger

 Viihdyttävää, kyllä, mutta samalla jotenkin tylsää ja yllätyksetöntä menoa. Ainoan yllätyksen tarjosi puun takaa iskenyt gospel-kuoro kaapuineen, johon seuralainen totesi "Tämä tästä vielä puuttuikin!" Minun mieleeni jäi erityisesti hirmuisen sympaattinen isä-Cunningham (Markku Huhtamo) Jellona-viireineen sekä särmikäs äiti-Cunningham (Ami Aspelund). Äiti-Marionin haaveilut muustakin kuin kotiäitiydestä olivat musikaalin parasta antia, lauluun kun vielä yhtyi Joanie (Pauliina Saarinen) sekä Pinky Tuscaderokin (Kaisa Mattila). Oli mukavaa myös huomata se, että Fonziellakin on omat heikkoutensa, vaikka kovaa kundia esittääkin. Muistelen myös lämmöllä Anssi Valikaista James Deanina sekä parrakkaan Jellonan Matti Leinon letkeää menoa. Tanssijat Laura Allonen ja Sofia Arasola olivat kovasti myös mieleeni, ja Kaisa Mattila Pinkynä oli sopivan säpäkkä mimmi.

 Luulenpa, että parhaiten esityksestä nauttisi vailla minkäänlaista mielikuvaa koko Onnen päivät-sarjasta. Minun tapauksessani on suuri vaara pettyä pahemman kerran, etenkin jos suosikkihahmot eivät ole sellaisia kuin niiden pitäisi olla. Aika tylsää ajatella näin, mutta ei sille mitään voi. Katsomoon pitäisi mennä aina avoimin mielin vailla suuria odotuksia, aina se ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Richie Cunninghamia olen aina pitänyt aika 'hajuttomana ja mauttomana' nössönä tyyppinä ja Antti L.J. Pääkkönen tässä onnistuikin mainiosti ollen juuri niin richie kuin pitääkin. Sen sijaan esimerkiksi sarjan suosikkini Potsie ei jäänyt nyt mitenkään mieleen eikä liioin ravintoloitsija Arnold (eikö muuten sarjassa sen isokokoisemman ilmeikkään ukkelin nimi ollut Al eikä Arnold?) Suurimman mieliharmin aiheutti sitten Fonzie. Ei minulla Heikki Helaa vastaan mitään ole, mutta minusta hän oli väärä valinta isoimpaan rooliin. Ei pyörinyt sukat jalassa ei, eikä paljoa huokailuttanut. Ihan kuin The Fonz olisi ollut parikymmentä vuotta jossain maailmalla ja palannut sitten muita vanhempana mestoille...

 Sorruin nyt liikaa vertailemaan sarjaa ja tätä musikaalia, enkä osannut nähdä musikaalia omana yksilönään. Tämä oli minun mielipiteeni, joten menkää tekemään omanne. Ensi-illassa huomenna 18.6.

(näin esityksen pressilipulla)

Pinky ja Fonzie (c) Robert Seger

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Valheet ja viettelijät / Ryhmäteatteri, Suomenlinna

Valheet ja viettelijät - erään rakkauden muotokuva / Ryhmäteatteri, Suomenlinna

Ensi-ilta 15.6. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos Pierre Choderlos de Laclos

Ohjaus ja dramatisointi Juha Kukkonen

Rooleissa : Minna Suuronen, Antti Virmavirta, Eeva-Maija Haukinen, Tarja Heinula, Johannes Hiltunen, Karoliina Kauhanen, Paavo Kinnunen, Saija Lentonen, Justus Pienmunne, Juha Pulli, Sonja Salminen ja Laura Sorvali

 Tänä vuonna ei Hyvän Omantunnon Linnakkeessa esitetäkään mitään kokoperheen seikkailuspektaakkelia (paitsi että esitetäänpäs, heinäkuussa samoissa lavasteissa nähdään Timo Parvelan käsikirjoittama 'Keinulauta' RyhmisNuorten vetämänä), vaan aikuisempaan makuun suunnattua aistillista menoa ja vehkeilyä Ranskan aateliston malliin. De Laclos´n alkuperäisteos 'Les Liaisons dangereuses' (vuodelta 1782) on innoittanut väkeä monenlaiseen versiointiin ja herättänyt myös tutkijoiden mielenkiinnon.

 Tarinan keskiössä ovat markiisitar de Merteuil (Minna Suuronen) sekä kreivi de Valmont (Antti Virmavirta), jotka pistävät kirjeenvaihdollaan ja siihen liittyvällä juonittelulla nuorien ja viattomien ihmisten orastavat rakkauskuviot sekaisin. Varsinaisia pelureita ovat kyllä, mutta eipä siinä menossa ja lopputuloksessa voittajaakaan paljoa hymyilytä.

Minna Suuronen (c) Ilkka Saastamoinen

 Ensi-iltayleisö oli jälleen varustautunut asianmukaisesti lämpimin takein ja hanskoin, ja ihanaa että vilttejä oli edelleen katsomon penkeillä, sillä aika kylmää kyytiä saimme juhannusviikosta huolimatta. Ah, Suomen kesä! Apocalyptican raivokkain sävelin lähdettiin liikkeelle, mielessäni käväisi heti astetta rajumpi Cirque du Soleil´n show. Ei lainkaan hassumpi aloitus, ja Janne Siltavuoren suunnittelema massiivinen joka suuntaan avautuva peililavastus teki myös suuren vaikutuksen näyttävyydessään.

 Vaikutuksen tekivät myös loisteliaat puvut (suunnittelijana Niina Pasanen), maskeeraus (Riikka Virtanen) sekä peruukkimestari Ari Haapaniemen luomukset. Naiset ja etenkin Minna Suuronen kantoivat pukunsa ja hiuslaitteensa asiaankuuluvalla ryhdikkyydellä, tyylillä ja varmuudella. Muutenkin koko hänen olemuksensa oli juuri passeli markiisittaren katkeroituneen ja kylmäkiskoisen roolin läpiviemiseksi. Pidin kovasti myös suloisen ruusunnupun Cécile de Volangen (Sonja Salminen) ujonkömpelöstä viattomuudesta kiroiluineen kaikkineen sekä nuoren kosiskelijan (Paavo Kinnunen) innokkuudesta.

Sonja Salminen ja Antti Virmavirta (c) Ilkka Saastamoinen

 Ristiriitaisia ajatuksia aiheutti sen sijaan kreivi de Valmont. Liehuvakutrinen kreivi toi mieleeni parhaat päivänsä nähneen rokkikukko-naistenmiehen. Miehen kääntyessä ensi kertaa yleisöön päin ajattelin mielessäni "Waude!", mutta viimeistään väliajalla seurueeni kanssa käyty intensiivinen keskustelu mm. Colin Firthistä samassa roolissa vei aatokseni ihan toiseen suuntaan ja väliajan jälkeen en saanut päästäni pois ajatusta siitä, että lavalla heiluu vähintään Bret Michaels Rokkarille morsian-ohjelmasta tai kalpeakasvoinen Iggy Pop, ja parhaat päivät on todellakin nähty. Herra ikään kuin näytösluontoisesti vielä kerran näyttää kaikille viettelytekniikkansa salat ja kaikki konstit naisteniskemiseen. Katsomoon palatessamme bloggaajakollegani Katri onnistui myös pelästyttämään minut pahanpäiväisesti lymyilemällä nurkan takana muurien kätköissä ja sekin sotki pasmani! Kotimatkalla visioimme vielä ensi kesän näytelmäksi 'Veren vangit' ja roolitimme Antti Virmavirran vampyyri Lestatiksi. Samoja lavasteitakin voisi käyttää, paitsi että peilit pois ja silleen... Vampyyriaiheinen eroottishenkinen aikuisten kauhupläjäys olisi kyllä aika tervetullut...hmmm.

Kreivi de Valmont (c) Ilkka Saastamoinen

 Asiaan ja tiivistelmään. Ryhmäteatterin 'Valheet ja viettelijät' on varsin näyttävä, visuaalisesti ja etenkin musiikilliselta äänimaailmaltaan päräyttävän rohkea veto. Nimissä ja vedätyksissä menin välillä totaalisen sekaisin, kun en ollut varma kenestä kulloinkin puhutaan. Roolihahmoista etenkin Minna Suuronen teki vaikutuksen ylväydellään, vastapeluri sen sijaan aiheutti vähän tahatontakin komiikkaa. Oliko muuten tarkoituskin esittää Valmont vähän koomisessa valossa? Mene ja tiedä. Lisäksi odotin ehkä vielä moraalittomampaa ja 'härskimpää' (sanan varsinaisessa merkityksessäkin, mutta myös röyhkeyttä) menoa. Ehdottomasti näkemisen arvoinen juttu kuitenkin jälleen, ja hienoa että Ryhmäteatteri jatkaa tasaisenvarmaa laatuaan ja muista poikkeavaa ohjelmistopolitiikkaansa. Hyvän Omantunnon Linnakkeessa on lisäksi ihan oma tunnelmansa, oli kylmä tahi ei, ja lauttamatka on ihan oma seikkailunsa.

(näin esityksen kutsuvieraana)

Tanssijoita (c) Ilkka Saastamoinen

Stockmann Yard / Linnateatteri

Stockmann Yard / Linnateatteri, Aboa Vetus & Ars Novan sisäpiha

Ensi-ilta 3.6. 2015, kesto noin 1h 50min  (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Antto Terras

Ohjaus Liisa Mustonen

Rooleissa : Kalle Lamberg, Teemu Aromaa, Elina Hietala ja Jussi Jätinvuori

 Viime vuonna innostuin Linnateatterin kesäteatterissa ennennäkemättömään suoritukseen; kävin katsomassa ihanan Kristianin seikkailuita peräti kahtena peräkkäisenä iltana. Tänä kesänä samainen suoritus oli logistisesti ja aikataulullisesti mahdotonta, mutta joka tapauksessa löysin itseni jälleen Aboa Vetus & Ars Nova-museon sisäpihalta ja tällä kertaa Stockmannin kuuluisan kellon alta. Luvassa olisi paljastuksia Suomen ainoasta luksustavaratalosta ja tarkemmin sen etsiväosastolta, käsikirjoittajana ihan oikeakin tavarataloetsivä Antto Terras.

Tyylillä sisään Teemu Aromaan tyyliin (c) Pette Rissanen

 Heti kättelyssä tuli selväksi se, että Stockmannin etsivän (Teemu Aromaa) erottaa lajitovereistaan liki bondmainen karisma, coolius ja viimeisenpäälle hiottu tyyli. Ihmekös tuo, että infopisteen neitokainenkin (Elina Hietala) tämän tästä tuntee outoa läikehdintää rinnassaan ja kirjaimellisesti rinnoillaankin. Juoksuksi pistetään kerran jos toisenkin, kuka jahtaa ketä ja ovista tullaan & mennään siihen tahtiin, että katsomossa jo hitaammat putoavat vauhdista.

Hullujen Päivien kaaosta (c) Pette Rissanen

 Kalle Lamberg ja Elina Hietala hoitelevat suurimman osan etsivän asiakaskunnasta, ovista tulee niin epätoivoista freelancer-näyttelijää kuin orpoa lökähousunuorta, jonka äiti saapuukin yllättäen paikalle. Muista tavaratalon asiakkaista mieleeni jäi Hietalan ja Aromaan tulkitsema eläkeläispariskunta sekä infotiskin neitoa kysymyksillään höynäyttävä nuori mies (Kalle Lamberg). Itsekin kaupantätinä olen saanut kuulla vuosien saatossa montakin tahatonta komiikkaa sisältävää kysymystä (suosikkina ehkä ovelta iloisesti huikattu "Missäs sulla on munat?" tai vakavana päin naamaa isketty "Onkos sulla hiivaa?"), mutta kukaan ei onneksi ole tullut vielä kysymään, mahtaako meisseliosasto löytyä kakkosesta. Toki meidän kaupassamme on vain yksi kerroskin, joten se siitä.

 Mainitsemisen arvoisia suorituksia olivat myös Teemu Aromaan viinissä marinoitu kukko (vai kanako se oli sittenkin), kurkku puntissa heiluva hevimuusikko (Kalle Lamberg) sekä taustaansulautuva ja urheilijan lailla alkulämmittelevä myymälävaras (Elina Hietala), jolla trikootkin ratkesivat alkupuoliskolla. Jussi Jätinvuori myös huhki monenlaisissa rooleissa ja vartijalookistaan tuli yksi tuttukin mieleeni.

Ja taas mennään... (c) Pette Rissanen

 Mies naisena-osasto ei aina jaksa naurattaa, vaikka toki Kalle Lambergista muhevanuhkean tädin saakin. Kohtausten samankaltaisuus ja toisto alkoi myös vähän tökkimään, etenkin se Benny Hill Showstakin tuttu perässäjuoksemisralli. Hidastetut tappelukohtaukset olivat hauskoja, mutta kerta olisi sitäkin hupia riittänyt. Loppupeleissä jäi vähän sellainen fiilis, että isommat paljastukset jäivät mainostuksesta huolimatta kertomatta ja että aiheesta olisi saanut paaaaljon enemmänkin irti.

 Erityisen virkistävää oli nähdä Elina Hietala vaihteeksi koomisissa rooleissa, aiemmin kun olen hänet nähnyt herkistelemässä draaman parissa varsin vakuuttavasti.

 Antto Terras julkaisee myöhemmin Stockmann Yard-aiheisen kirjan, josko siellä sitten niitä paljastuksia enemmän luvassa?

(näin esityksen pressilipulla)

(c) Pette Rissanen

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Hockey Night / Emma Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri

Hockey Night / Emma Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 28.5. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Esitykset Emma Teatterissa Naantalin Muumimaailmassa

Käsikirjoitus Satu Rasila ja Miska Kaukonen

Ohjaus Mikko Kouki

Rooleissa : Miska Kaukonen, Tom Petäjä, Linda Wiklund ja Antero Mertaranta (ja lisäksi Arttu Aarnio, Maria Peltoniemi ja Ilkka Stolt)

Lätkäkomedioita ei ole liiemmin nähty näillä leveysasteilla. Toki valitettavan tuoreessa muistissa on Hämeenlinnan Kaupunginteatterin taannoinen lätkämusikaalikomedia (kyllä vaan...) "Erkkaa lapaan", esitys nauttii kulttimainetta edelleen tietyissä piireissä eikä siitä sen enempää. En ole mikään jääkiekon ylin ystävä (joskus olen ollut, olihan minulla HPK:n kausikortti muinoin ja vieraspeleissä tuli ravattua ihan Turussakin asti), mutta ajatus lätkäaiheisesta komediasta, jossa on mukana itse Antero Mertaranta, tuntui sen verran eeppiseltä ja absurdilta idealta, että olihan sitä lähdettävä ihmettelemään Naantalin suuntaan.

Paitsioilta menossa (c) Otto-Ville Väätäinen

 Viimekerralla yhdyssiltaa pitkin saareen marssiessamme vastaan tuli epäilyttävännäköinen kapinen kettu, tällä kertaa ei mitään outoja luontokappaleita reissussa nähty. Paitsi Tom Petäjä, mutta se oli odotettavissakin eikä siten tullut yllätyksenä. Yleisön joukossa näytti olevan muutama Suomen pelipaitoihin sonnustautunut katsoja ja seuralaistani harmitti, ettei älynnyt ottaa omaa pelipaitaa (tai paperista kypärää) mukaansa. Kävelytyyleistä ja takapuolista päätellen saattoi joukossa olla myös muutama jääkiekkoilijakin.

 No, itse esitykseen oli sitten ympätty kaikki mahdolliset ja mahdottomat lätkäaiheiset kliseet ja vitsit Hansonin veljeksistä jatkuvasti rillaavaan Jutiin. Myönnettävä on, että muutaman kerran olin tukehtua nauruun. Alkupuolella käytiin Mertarannan käsitemuseossa, jossa oli esillä Mertsin laukomia kuuluisia sutkauksia ja tietenkin nähtiin sekä Mikael Granlundin että Pasi Nurmisen ilmaveivi. Ja se, miten ruotsalainen puolustus käy kebabkioskilla. Lavalle saadaan itse Mertarantakin ja nähdään pieni kimara, miten kävisi jos pelaajat oikeasti tekisivät niin kuin selostaja sanoo. Kiekko pistettiin reppuun, karvattiin, Sundin yrittää iskeä ja siellä lepää ylämummo. Mitä näitä nyt on!

Katsokaa mitä kaveri tekee (c) Otto-Ville Väätäinen

 Parivaljakko Kaukonen/Petäjä on aikamoisessa vedossa ja hahmogalleriaa riittää, onneksi mukana on oikeatakin naiskauneutta Linda Wiklundin toimesta, eikä aina näitä sänkikasvoisia ja karvasäärisiä miehiä. Hillittömimmän naurukohtauksen sain surullisenkuuluisan lehdistötilaisuuden aikana, jossa Tom M. Petäjä (täytyi hetki miettiä, että mikä sen alkuperäisen urheilupomon nimi olikaan) oli tankeroenglannilla teripel sori vähän kaikesta ja korosti sitä, että väliajalla on sekä olutta bier että siideriä saider tarjolla. Myös Ajankohtaisen kakkosen Paitsioilta sekä Silminnäkijän Markon tarina osuivat ja upposivat (etenkin Silminnäkijän juontaja oli melkoinen hahmo). Ja jotta Antero pääsisi selostamaan enemmänkin, oli mukana Draculaa selostuksen kera ja ilman.

Tsiörliiderit pukkarissa (c) Otto-Ville Väätäinen

 Kaikki kohtaukset eivät ihan jaksaneet kuitenkaan kantaa eikä tämä mitään elämää suurempaa kesäteatterielämystä tarjonnut, en sitä kyllä odottanutkaan. Sen sijaan odotin jonkinsorttista improvisointia ja tilanteessa elämistä Mertarannan osuudesta, mutta käsikirjoitetulta kaikki ainakin vaikutti. Melkoinen moottoriturpa herra kuitenkin on, sitä ei voi kieltää.

 "Kiss cam" oli hauska lisämauste, nähtiinhän kuvissa myös nukkukamera ja kriitikkokin sai oman osuutensa. Lopuksi nähtiin sitten kattava kooste jääkiekon tuomista hienoista hetkistä. Oma suosikkini, eli Jukka Tammi laulamassa 'Den glider in' munasuojat päässä sieltä kuitenkin puuttui.

(näin esityksen pressilipulla)

torstai 11. kesäkuuta 2015

Haastattelussa Ella Mustajärvi

'Anne Kotkasta' toivoi jo pari vuotta sitten tätä haastattelua, joten... Ella Mustajärven tapasin huhtikuun puolivälissä 2015 Kotkan Rossossa.

Vuonna 1980 syntynyt Ella on horoskoopiltaan kaksonen. ”Kotoisin oon Vaajakoskelta, Jyväskylän läheltä vaikkakin Helsingissä kävin syntymässä. Lukioon asti asuin Vaajakoskella, sieltä lähdin Tampereelle, sieltä Pietariin, sieltä Helsinkiin ja sieltä Kotkaan. Että semmoinen kierros! Kotkassa oon asunut nyt kaksi vuotta, 2013 alkoi kiinnitys ja sitä ennen vierailin täällä puolisen vuotta”, luettelee Ella.

Mitä harrastat? Tykkään lukea ihan hirveesti ja kaikenlaista. Tällä hetkellä mä harrastan eniten kotia! Kaikenlaista näperrystä ja kukkahommia ja muuta. Johtunee siitä, että muutettiin hetki sitten. Oon harrastanut ratsastusta kymmenisen vuotta aikoinaan ja se olisi edelleenkin ihana harrastus, mutta mahdollisuudet siihen on niin kaukana paikkojen suhteen, ja työajatkin on sellaiset, ettei yksinkertaisesti ehdi missään vaiheessa. Kesällä ajattelin taas käy ratsastamassa ja mulla on ovela suunnitelmakin. Ajattelin ostaa avopuolisoni pojalle synttärilahjaksi alkeiskurssin, ja itse sitten kulkeudun muka vahingossa paikalle myös. Hah! Sithän mä tykkään myös lenkkeillä silloin tällöin. Nyt tosin en voi sitäkään tehdä, koska pari viikkoa sitten mulla murtui varvas ja meni sijoiltaan samaan aikaan. Kävelin in vessan ovea *kops* ja varvas jäi niille sijoilleen. Lääkäriä nauratti kovasti jostain syystä, kun tutkiskeli varpaitani. 'Onpas sulla pitkät ja jännät varpaat, ovatko nämä kaikki kenties murtuneet?' 'Ovat.' No, pari ivää tämän jälkeen mulla jäi jalka oven väliin ja se varvas meni uudestaan... Oon siis hiukan tapaturma-altis”, hekottaa Ella leppoisaan tyyliinsä.

Osaatko soittaa jotain soitinta? En enää. Oon siis Pietarissa käynyt teatterikouluni (Pietarin valtiollinen teatteritaiteen akatemia, olin siellä viisi vuotta) ja toisen vuoden tehtävänä muodostettiin orkesteri. Kesän aikana piti valita itselleen joku soitin ja mä valitsin nokkahuilun. Luulin, että se on helppo soitin ja väärässä olin. Orkesterin tarkoituksena oli hitsata ihmiset yhteen ja opettaa meidät kuuntelemaan toisiamme, se toimi kyllä hyvänä opetusmetodina. Enää en osaa soittaa nokkahuilua, valitettavasti.”

Mitä sanoisit sinun vahvuudeksesi/erikoistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon hyvin fyysinen, pystyn tekemään kaikenlaista ja paljon, ja tykkään siitä kyllä. Mulla on tanssi-ja urheilutaustaa. Lisäksi mä olen tarkka. En tiedä tuleeko se mun stanislavskilaisesta koulutuksestani vai ihan omasta päästäni. Koulussa oli lillä melkoista pilkunviilaamista ja pää meinasi räjähtää, mutta mä oon myös hyvin järjestelmällinen ihminen. Heikkouteni on laulutaito, sillä se ei oo järin hy ja laulamista arastelen näyttämöllä eniten. Käyn siksi laulutunneilla. Jaa erikoistaitoja? Teen kuperkeikan ja siitä spagaatin. Oon tehnyt sen myös yökerhojen tanssilattioilla aika usein, ja siitä myös huomaa bileissä, milloin on tietty kulminaatiopiste tavoitettu. Esityksiin oon yrittänyt sitä myös tunkea, huonolla menestyksellä.”

Olisiko laulutaidon lisäksi joku muu taito, minkä haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata kunnolla näyttämötaistelua. Oon tehnyt sitä kyllä jonkun verran, ja Oula Kittihän teki taistelukoreografian meidän 'Romeo ja Julia 2'-näytelmään, mutta haluaisin osata sitä oikein hyvin. Kehon-ja mielenhallinta on sii niin mahtavaa. Mä ilmeisesti tykkään kaikenlaisista kurinalaisista asioista.”

Ella teatterin kulmilla (c) Teatterikärpänen

 Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut eteesi näyttelijänä? Kyllä se loppupeleissä oli se Venäjän koulu, in jälkiteen ajateltuna. meinasin tulla sieltä joka vuosi takaisin, mutta en kehdannut koska ylpeys ei antanut periksi. En osannut kieltä aluksi yhtään, olin kolme kuukautta puhumatta enkä pystynyt kenellekään sanomaan edes miltä musta tuntuu. Multa kiellettiin englanninkielen käyttö, onneksi kurssilla oli pari jotka osasi englantia ja ne aina tulkkasivat mulle, mutta sitten yhtenä ivänä sekin kiellettiin. Venäjänkielenopettajani avulla opin sitten pikku hiljaa kielen, mutta kyllä se aluksi oli kamalaa kun en saanut sanotuksi mitään. Kielitaito olikin sitten näyttelijän koulutuksen mukana tullut suurin lahja”, hehkuttaa Ella.
Missä vaiheessa kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Ihan pienestä asti olen ollut kiinnostunut. Mun ini oli biljardiammattilainen ja piti biljardisaliakin jossain vaiheessa, ja isän biljardikaveri oli tarpeistonhoitajana Jyväskylän Kaupunginteatterissa. Sitä kautta saatiin sitten halvempia lippuja ja
80-luvun hitin 'Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen' kävin katsomassa monta kertaa ja mietin jo silloin, että olispa kivaa tuo. Kadehdin mun pikkuveljeäni, koska hänen luokallaan oli yhden näyttelijän tytär ja ne pääsi kulissikierroksille ja vaikka minne. Mua harmitti, koska en itse päässyt sinne ja mua kiinnosti kauheasti, miten ne lavasteet on rakennettu ja miten sinne maailmaan pääsee sisälle. Pikkuveli elvisteli tietämyksellään ja mua otti rankasti päähän. Pienenä olin myös tosi pitkään hyvin ujo, oon mä kyllä vieläkin, enkä uskaltanut pyrkiä mihinkään. Kävin yhden harrastajateatterin pääsykokeissa ja jäädyin siellä ihan täysin, mistään ei tullut mitään. Oon siis vähän myöhäisherännäinen koulun suhteen.Onneksi pääsin sinne Venäjälle ja sehän oli vähän niin kuin viimeinen vaihtoehto mulle, koska olin jo 26-vuotias silloin. Mä vaan jäädyin ja olin rikki ihan kaikissa mahdollisissa pääsykokeissa. Hirveä valmistautuminen ensin ja kaikki kuolee kun pääsee raadin eteen. En meinannut pystyä mihinkään. Mietin jossain vaiheessa, kannattaako tätä hommaa nyt sitten tehdä kun on tällainen pelkuri-urpo mutta toisaalta tiesin, että mä kyllä osaankin. Venäjällä kokeissa kaikki oli jotenkin ihan erilaista. Siellä olet vieraassa maassa ja latelet vieraalla kielellä ulkoa opetellun tekstin, kun et edes periaatteessa ymmärrä mitä
sanot, vaikka tiedätkin mistä teksti kertoo. Se jotenkin vapautti mut, piti mennä kirjaimellisesti rajan yli, että pääsin vauhtiin. Ja hyvä että menin! Oon toisaalta myös iloinen siitä, että pääsin kouluun vasta myöhemmällä iällä, koska parikymppisenä mulla olisi varmaan pää hajonnut. Joittenkin vaan täytyy mennä myöhemmin!”

Tuota kouluahan ennen mä olin harrastajateatterissa, Jyväskylän Työväenteatteriin menin 1997 ja
'Kaunis Veera' oli ensimmäinen juttu, jossa olin tanssijana. Sii teatterissa olin monessakin näytelmässä jatkossa mukana ja loppupeleissä olin varmaan kaikissa mahdollisissa Jyväskylän harrastajateattereissa. Koko ajan oli joku proggis mulla käynnissä, se oli vähän elämäntapakin
niihin aikoihin, koska muuten olin työttömänä. Tampereelle muutettuani olin Ylioppilasteatterissa ja opiskelin vuoden teatterin-ja draamantutkimusta, ennen kuin lähdin Pietariin.”

Olinhan mä toki ala-asteella koulun näytelmissä mukana. Suosikkini on edelleen 'Kevään kukkaset heräävät'-näytelmä, jossa meikäläisen esittämä kevään kukkanen heräsi sillai, että levitin silmäni niin auki että niihin ihan sattui. Äitini oli ylpeänä katsomossa, siellä se tytär ylinäyttelee jälleen, hy hyvä! Liikuntaahan mä harrastin tosi ahkerasti tuolloin, ratsastusta ja koripalloa, ja tanssi tuli mukaan myöhemmin yläasteella”, muistelee Ella.

Mä siis hain monta kertaa tyyn ja TeaKiin, mutta en päässyt niissä juuri alkua pidemmälle koskaan. Hauskaahan oli sitten se, että ensin mä olin neljä vuotta Pietarissa koulussa ja sitten tulin vaihto-oppilaaksi Suomeen TeaKiin, oli jännä kävellä siellä aulassa ja käytävillä ja miettiä, että nyt mä olen täällä opiskelemassa, mutta en pääsykokeiden kautta. Samat ihmiset oli mulla sitten opettajina, jotka oli pääsykokeitteni aikaan raadissa...”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Olisiko joku vaihtoehto B? Ystäväkirjoihinhan mä kirjoittelin aina näyttelijän lisäksi eläintenhoitajan (eläintarhassa) tai eläinlääkäri. Sitten tuli tää New Kids On The Blockin tyttöystäväkausi, mutta se on taas sitten ihan eri asia.”

Miksi olet näyttelijä? En mä loppupeleis osaisi tehdä mitään muuta. Se on ollut aina ja kaikkialla mukana, jollain tavalla. Yli puolet elämästäni on mennyt harrastuksen tai työn kautta teatterin parissa. Se vaan on. Mua alkaa hei nyt itkettää!”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se kenties on tullut?
Mähän oon kauheen täinen ihminen. Pietarissa mun 'Masterini' (eli pääopettajani)
Arvid Zeland ja Ludmila Chesnakova opettivat mulle rauhallisuutta, eli mitä se rauha oikeasti siellä näytmöllä on. Neljä vuotta sitä paukuttivat mulle päähän ja menihän se sitten. Ja lisäksi sitten se, ettei pidä ottaa itseään liian vakavasti. Mä olen aivan liian itsekriittinen.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita arvostat tai ihailet erityisen paljon? Lapsesta asti mun suosikkini on ollut Katharine Hepburn, oon lukenut kaikki elämäkertansa ja katsonut kaiken mahdollisen häneltä jo tosi nuorena. Hänessä oli myös sitä rauhaa! Kaikissa mun työkavereissani on myös jotain ihailemisen arvoista. Ja sit tietysti Pirkka-Pekka Petelius. Aluksi pidin häntä vain
hauskana miehenä, mutta hänhän on tosi fyysinen ja pienillä asioilla tekee todella paljon. No nythän tulee kaikenlaista mieleen : Kate Winslet on sydämellä mukana kaikessa mitä tekee ja on vaan niin helvetin hyvä näyttelijä, ja lisäksi kaunis ja normaalikokoinen ihminen, ei mikään rimpula.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Ai että, mä vastaan Alan Rickman! Ooooohoooohoooo! Hän on niin ihana, ja hänellä on myös ehkä maailman ihanin artikulaatio. Hän puhuu niiiin kauniisti!” innostuu Ella.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mun pitäisi varmaan vastata Ella Fitzgerald, olen saanut nimeni hänen mukaansa. Kiitos ukilleni, hän sai
päättää nimeni. Hei, Ewan McGregorin kanssa haluaisin laulaa Moulin Rougesta jonkun kappaleen, aaaah! Hänellä on sielu mukana laulamisessakin. Eiiii kun mä haluaisin laulaa Leif Wagerin kanssa
'Romanssin'! Saako vielä vaihtaa? Saako vastata molemmat? Voisin laulaa Ewanin kanssa myös sen
'Romanssin'...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? Jyväskylän Kaupunginteatterissa, Kajaanin Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa. Loistava Company – ryhmässä. Ja oppilasteatterissa Pietarissa ja TeaKissa. Ja harrastajateattereitahan on monta.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ” 'Loistava Ella!' on elämäni ensimmäinen monologi. Se lähti täysin vitsistä liikkeelle, mutta siitä muodostuikin monologiesitys, josta tuli vieläpä oikein hyvä. Sen esityksen kanssa kierrettiin kaksi vuotta, ja sehän kertoi Ella Erosesta.
'Niskavuoren nuori emäntä'-näytelmässä Loviisan rooli oli todella hieno ja kiitos Tommi Kainulaiselle siitä, että uskalsi ottaa mut siihen noin vaan. Ja 'Tumma vaniljaviidakko'-monologini, joka pyörii tällä hetkellä täällä Kotkassa (huom. kevätkaudella 2015 vain). Tosi rankka teksti, ja siitäkin tuli hyvä juttu. Nämä on tärkeimmät, mutta samalla myös haastavimmat roolityöni.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”On, Jago Othellosta. Miksi? En tiedä, onko sitä koskaan kukaan nainen esittänyt, ehkä onkin, mutta se on vaan niin hieno hahmo. Joku sii kiehtoo, se pirullisuus
ja kaikki. Toinen roolihaaveeni on sitten Nummisuutareiden Esko! Se olisi siistiä.

Miten si määrittelet sanonnan 'teatterin taika', vai voiko sitä edes määritellä? ”Olen tehnyt sitä pitkään, että haluan mennä esiripun viereen kuuntelemaan, kun yleisö saapuu saliin. Tai laitan
'juorusta' ääntä kovemmalle. En halua kuunnella mitä juttelevat, mutta se tietynlainen pulina joka salista kantautuu ja se, kun orkesteri virittelee soittimiaan. Äänet luo sen tunnelman. Katsojana kun saavut paikalle, astut pois jostain muualta. Ensin saavut taloon, kävelet portaita, astut saliin, kaikki alkaa ja muuttuu muuksi hiljalleen. Kaikki tämä kuuluu teatterin taikaan.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki ja ihmiset. Ja eläimet! Pietarissahan muuten ensimmäisen puolen vuoden aikana me ei puhuttu lavalla ollenkaan, vaan tehtiin eläimiä ja esineitä. Olen mm. esittänyt kicksit saavaa tulitikkua ja saksia, lihamyllyssä olen ollut yhtenä osana yn muuta kivaa. Tehtiin transformaatio ihmisestä eläimeen ja eläimestä takaisin ihmiseen, eli miten se tapahtuu fyysisesti. Mutta ei mitään sellaista, että koira sanoo hau hau, vaan miten ne eläimet oikeastliikkuvat, kissaeläimet menevät in ja matelijat taas näin. Ja just, kameleontti menee noin miten näytät hahah! Mun bravuurini oli lihava hamsteri, joka sai sydänkohtauksen matkalla ruokakupilleen. Tungin muina marlonbrandoina ytettä poskiin ja sitten mentiin, tai itseasiassa ei menty kun se ei pystynyt kunnolla liikkumaan. Toinen bravuurini oli kirahvi juomassa. Avaran luonnon Sir David Attenborough on mun suosikkini, oon kirjoittanut hänelle lapsena suomeksi kirjeenkin enkä ole saanut vastausta. Hei, minun nimeni on Ella Mustajärvi. Olen Jyskästä. David, sitten kun sinusta joskus tulee vanha, niin voisitko sinä soittaa minulle ja ottaa minut tilallesi? Terveisin Ella Mustajärvi, Jyskä, Finland” eikä vastattu! Pitäsihän mun nyt kirjoittaa Sir Davidille englanniksi uusi kirje, että ”Hello David, I wrote to you some thirty years ago in Finnish, no answer. Now you´re old so I thought... ” Ai että, David on ihan paras. Suosikkini on se jakso, jossa mies seisoo reisiään myöten lepakonpaskassa ja on silti ihan liekeissa siitä. This is guano!” intoilee Ella ja täs meinaa lähtmopo käsistä koko haastattelusta.

Takaisin ruotuun. Podetko ramppikuumetta? Kyllä vaan, mutta se on hyvästä, koska ilman jännitystä et saa hommaasi tehtyä. Ennen ensi-iltaa mua jännittää ihan hirveästi ja tulee jopa sellainen kuolemanpelko-tyylinen tila, 'mä en osaa mitään ja ne vihaa mua'. Sit se menee ohi, käyn ehkä kävelemässä hiukan tai teen jotain, meikkaan tosi pitkään vaikka ei olisi mitään meikattavaakaan, esim. 'Pim tie'-näytelmässä mulla on pelkkä pohja. Mä saatan kuitenkin tehdä sitä tosi pitkään, koska toisaalta se on rituaali, joka poistaa samalla jännitystä ja se on myös menoreitti näytelmän toiseen maailmaan.

Onko sinulla muita rutiineja tai rituaaleja esityksiin liittyen kuin tuo meikkaus? Tiettyjä liikkeitä teen, varsinkin kun mulla on selän kanssa vähän ongelmia. Jokaiseen esitykseen liittyy sitten omat rituaalinsa, 'Tummaan vaniljaviidakkoon' liittyy esimerkiksi laulu”, kertoo Ella ja näyttää lisäksi yhden äänenavauskikan.

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Noloin ja hauskin juttu on se, että mä olen kerran harjoituksissa nukahtanut kesken kohtauksen lavalle. Erkki Saarela ohjasi, 'illä palkoilla ei makseta'. Olin siinä raskaana oleva nainen kauppakasseineen ja makasin sängyssä peitto päällä piilossa, ja siellä peiton alla oli mukavaa ja lämmintä. Heräsin siihen, kun Eki huutaa ”Mustajärvi, herätys!” ja Pastori Sillin naama on siiihan lähellä. Mulla on kyllä sellainen taito, että pystyn nukahtamaan milloin ja mihin vaan, vauvasta asti ollut kuulemma. Kerran nukahdin lukutreeneissä myös, oli monta kohtausta ja mulla ei ollut pitkään aikaan yhtään repliikkiä... heräsin siihen kun ohjaaja tuijottaa mua. Korostan, että mulla ei ole narkolepsiaa!

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? Syksyllä tulee Mika Eirtovaaran ohjaama komedia 'Muumio'. Lisäksi tulee 'Taikatalvi', joka on nukketeatteria. Mä olen siinä Muumipeikko.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Noh, jos ammatillisesti ajattelee, niin 'pää edellä puuhun ja perse edellä seinään'. Kannattaa ja sitä pyrin noudattamaan. Aina se ei onnistu, mutta...”

Mikä sarjakuvahahmo tai fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Pippin, Sormusten herrasta. Jaa miksi? Koska se ei ole ihan tarinan ytimessä ja sen ei tarvitse kokea niin paljon tuskaa, mutta kuitenkin se saa olla mukana seikkailussa ja näkee ja kokee kaiken, vaikkakin eri tavalla kuin Frodo ja Sam.”

Mikä olisi sinun supersankarivoimasi? ”Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Pokemonissa oli sellainen vesinokkaeläimen näköinen Psyduck, joka sai migreenin ja migreeniaallot sitten aiheuttivat kaikille muille päänsärkyä. Haluaisin myös olla 'kymätön Kostaja', joka tulisi varjoista mustassa puvussaan ja kukaan ei tajua mitä tapahtuu, kun hän on käynyt jo hakkapotkumenetelmin tekemässä toimintakyvyttömäksi kaikki pahikset. Ai sulle tulee kymättömästä kostajasta äänetön pieru mieleen, okei. Ai kauheeta! (*naurua*) Oliskin hieno hahmo sellainen pierusankari, joka tulee
paikalle ja ottaa asennon ja antaa palaa. Ja maailma pelastuu!” nauraa Ella ja tästä sitten revitään huumoria hetken aikaa.

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? Kyllä mä harrastaisin seksiä, sehän on ihan selja kaikki varmaan vastaa niin? Jaa ei vai. No, seksiä kuitenkin ja mieluiten ihmisen kanssa. Sekä miehen että naisen, kokeilisin molempia jos sellainen mahdollisuus tulee. Olisin varmaan lihaksikas mies, koska haluaisin mennä salille äijien kanssa.Pudotan siellä suihkussa saippuan lattialle ja wash and go. Nyt tää lähtee käsistä lopullisesti tämä! Jos olisin mies, menisin vankilaan sillai 'Kylmä rinki'-tyylisesti, harrastaisin seksiä naispuolisen vartijan ja toisten vankien kanssa ja kävisin salilla.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ja ihmistä ei saa ottaa? Käytännönläheisenä ihmisenä mä ottaisin linkkuveitsen mukaan, sillä pystyy tekemään kaikkea. Ja tulitikut. Nötköttipurkin voisin vielä ottaa mukaan, ja tyhjästä purkistahan saa soittimen.

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Majaan kuuluisi tikapuut ehdottomasti. Mieheni ottaisin mukaan ja poikansa myös. Ottaisin eläimiä sinne myös, se olisi sellainen nooanarkkimainen maja. Ja rakkaan hyvän kirjan. Ja sen linkkarin.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä haluaisin nähdä sen hetken, kun mun vanhemmat tapasi ensimmäisen kerran. Sit mä haluaisin mennä muinaiseen Egyptiin katsomaan, että mi<