Ensi-ilta 5.6. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Alkuperäiskäsikirjoitus Ilmari Turja
Ohjaus Toni Wahlström
Rooleissa : Pertti Koivula, Anna-Leena Sipilä, Elina Varjomäki, Seppo Halttunen, Johannes Korpijaakko, Juha Svahn, Ville Mustonen, Susanna Roine, Metsälintu Pahkin ja Jari Pahkin-Hämäläinen
Krapin alue on sangen idyllinen ja juuri passeli paikka korkata kesäteatterikausi alkaneeksi. Saimme seuralaiseni kanssa ahdettua itsemme katsomoon, tunnelma oli tiivis heti alkuunsa ja jenkalla lähdettiin liikkeelle itte näytelmässä. Sehän jo veti suut maireaksi, sillä jenkka toimii aina. Humppa myös, mutta sitä ei taidettu kuulla vaikka eri musiikkityylejä laajasti käytettiinkin.
 |
| Koko poppoo ryhmäkuvassa (c) Severi Haapala |
Tehtaanjohtaja Särkelän (Pertti Koivula) viehkeä ja eloisa tytär Saara (Elina Varjomäki) kisailee mielitiettynsä nuori herra Fallstenin (Ville Mustonen) kanssa varsin kiihkoisissa tunnelmissa. Isälle pitäisi ilmoittaa lähdöstä Turkuun ja siitä, että tämä nuorukainen on 'se valittu'. Helppo homma jollekin, mutta ei Saaralle, sillä Julius Särkelä on melkoinen jääräpää ja vastarannankiiski joka asian suhteen. Rouva Särkelä (Anna-Leena Sipilä) ei paljon apuja tarjoa, hän kun vaikuttaa 'hiukan' säikyltä ja hysteriaan herkästi taipuvaiselta. Kylälle on rakennettu uusi silta (jota Särkelä on vastustanut viimeiseen asti) ja sen avajaisia pitäisi näyttävästi juhlia. Kunnanlääkäri Kososen (Seppo Halttunen) ja saataviaan perimään tulleen vanhan isännän (Johannes Korpijaakko) pohdintojen mukaan taitaa Särkelää vaivata 'ambitsuunitauti' ja ovelan suunnitelman avulla Julius saadaan sillan avajaisseremonioihin puhetta pitämään, onhan itse maaherrakin paikalla. Ja millaisen puheen Särkelä itte pitääkään!
Pertti Koivula on kyllä kiistatta muikea Särkelä. Tulee väkisin muutamakin henkilö mieleen tyylistä "minähän en muuten ketään kumartele" ja "minähän en muuten sitten laula". Pidin kovasti myös Anna-Leena Sipilän hermoheikosta menosta ja jenkkahypähtelyistä siellä sun täällä, herkesihän rouva yhdessä kohtauksessa ranskaakin puhumaan. Susanna Roine Fiina-palvelijattarena hyllyvine jättitakamuksineen oli myös varsin hupaisaa seurattavaa. Lauluista pidin, ne sopivat kesäiltaan kuin nenä päähän, mutta joka paikkaan ympätyille tansseille en juuri lämmennyt. Paitsi jenkalle. Armeijassa olevan pojan kirjeisiin liittyvä sählinki meni vähän ohi, jotenkin koko kohtaus morsiamen saapumisen tiimoilta oli kuin jostain toisesta näytelmästä.
Kuten näissä kesäteatteriesityksissä välillä käy, saattaa katsojan ote välillä herpaantua ihan muista syistä kuten siitä, että valtava jänis loikkii näyttämön sivustalta metsään ja että pieni lintunen lentää melkein pääni päällä olevaan pesään poikasiaan ruokkimaan sen kymmenettä kertaa, ja melkoinen sirkutus alkaa hetkeksi, kunnes saavat sapuskaa nokat täyteen. Ensi-illassa oli myös yllättävän paljon kesken kohtauksen katsomoon astelevia ihmisiä. Eihän se nyt juurikaan muuten haittaa, mutta tällä kertaa oli huvittava yhteensattuma kun näyttämöllä kohkataan "Tuolta hän nyt saapuu apuaaaa!" ja joku verkkaritakkinen herra kävelee samalla hetkellä tyynesti etunäyttämön poikki. Täydellinen ajoitus!
 |
| Särkelä itte (c) Minna Luoma |
Särkelä itte oli oikein mukiinmenevä avaus kesäkaudelleni, perinteistä kansankomediaa hitusen nykyaikaisin lisämaustein. Tästä on hyvä jatkaa! Vähän jäi vaivaamaan se vitsi suntiosta, joka putosi kirkon katolta...
Erikoismaininnan muuten ansaitsee simppelin lavastuksen ehdoton katseenvangitsija - susikoira-aiheinen ristipistotyö! Eli jännän eläimellistäkin menoa oli, kun Fallstenin kissakin tuli mainituksi.
(näin esityksen kutsuvieraana)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).