Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ville Mikkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ville Mikkonen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. tammikuuta 2026

Alivuokralainen / Tampereen Teatteri

 Mainos / kutsuvieraslippu saatu Tampereen Teatterista

 Että piti tämäkin päivä vielä kokea - Alivuokralainen jälleen ensi-illassa Tampereen Teatterissa, missäs muuallakaan! Marraskuussa 2003 kantaesityksensä saanutta Kummeli-kaksikko Vihisen & Kahilaisen kynästä lähtenyttä naurupommia esitettiin Tampereen Teatterissa lähes seitsemän vuotta ja se on edelleen teatterin historian toiseksi suosituin näytelmä. (Mikähän muuten se suosituin mahtaa olla? Sugar jostain 80-luvulta varmaankin?) Minä näin esityksen muinoin ainakin kaksi kertaa, ja kerroista jälkimmäinen painui kyllä mieleeni. Oltiin nimittäin häämatkalla Tampereella lokakuussa 2007! Meidät oli vihitty edellispäivänä maistraatissa, ja seuraavana päivänä matkustimme Tampereelle. Kävimme ensin Tillikassa pyttipannulla ja sitten illaksi katsomaan Alivuokralaista. Täydellinen reissu.

Pauli ja Lauri (c) Maria Atosuo

 Nyt ensi-illassa oli jotenkin liikuttavaa jälleennäkemisen riemua, monenlaisia kohtaamisia ja Suuren Paluun tuntua. Seuralaisellani meni ensinnäkin alivuokralaisneitsyys sen siliän tien (ja tiettävästi monella muullakin meni), ja katsojien joukosta bongailin muutamia alkuperäisversion näyttelijöitäkin. Kinnus-Heikki, Jukka Leisti, Heikki Hela... Jännää on se, että silloin liki 20 vuotta sitten ei ollut tämänsorttisista blogeista aavistustakaan ja koko näytelmä muutenkin oli pelkästään muistini varassa - ja hyvin huterassa. Muistin ainoastaan Leistin Jukan roolihahmon tietyn jalkaliikkeen ja siihen liittyvän plopsahtavan äänen sekä Heikki Helan hahmon repliikistä osan. Hän kertoi siinä, ettei juo viinaksia treffeillä koska haluaa olla "hereillä ja herkkä". Siinä kaikki! Muistin kyllä muinoin nauraneeni ja hetkeä ennen esityksen starttia alkoikin jostain syystä jännittää. Mitä jos minua ei enää nauratakaan? Kas kun se mikä nauratti liki 20 vuotta sitten ei välttämättä olekaan niin huvittavaa enää...

Lauri ja John Molotov (c) Emil Virtanen

 Ja mistäkös Alivuokralainen sitten kertoo? Herrat munuaiskirurgi Lauri Mustonen (Lari Halme) ja hyönteistutkija Pauli Granfelt (Mikko Nousiainen) asustelevat kimpassa saman katon alla arvohuoneistossa. Ikäviä uutisia tulee kirjeen muodossa, kun uusi vuokraisäntä vääpeli John Molotov (Ville Mikkonen) ilmoittaa vuokrankorotuksesta, joka onkin melkoinen. Jostain pitäisi äkkiä saada 52 000 €, muuten tulee lähtö. No, lukaaliin muuttaa vielä aiempi vuokraemäntä, "Jöhnin" täti/mummo/kukalie Lydia (Mari Posti) ja kolmikko päättää laittaa lehteen oikein etusivun ilmoituksen, jossa etsitään alivuokralaista. Ja kas, ovesta purjehtii sisään kimaltavassa asussaan Robban (Arttu Soilumo), moinen tyyppi järkyttää Laren ja Palen mieltä ja rauhaa, vaikka ainakaan naispuolisten vieraiden tuomisesta visiitille ei olisi tässä tapauksessa pelkoa. Paikalle pölähtää tämän tästä myös laiskahko talonmies-huoltomies Leo (Tommi Raitolehto), Robbanin kaiffarit Rafu (Matti Hakulinen), Kikke (Katriina Lilienkampf) ja Micce (Toni Harjajärvi) sekä Laurin exä Marketta (Mari Turunen). Eikä siinä vielä kaikki. Asunnossa (tosin omassa terraariossaan) majailee myös seitsemän pikkuruista poikaa - Paulin toukkavaiheessa elelevät harvinaiset giganttiset koppakuoriaiset... Eräälle henkilölle suoritetaan munuaisleikkaus, sähköt pätkii ja murtovaraskin seutua terrorisoi. Normimeininkiä.

Robban ja Pauli (c) Emil Virtanen

 Vaikka kovasti huvittaakin Laurin tuttu hermostunut nykiminen ja risteilyn tiimellyksessä hajonneet silmälasit sekä vannoutuneen poikamiehen ja armottoman slipooverimies Paulin tanssikuviot, kyllä tämän shown varastaa totaalisesti ainakin minun silmissäni pari hahmoa. Teki mieleni aplodeerata joka kerta Arttu Soilumon Robbanin ketkutellessa ovesta sisään, mikä tyyli ja eleet! Ja huh hei Mikkosen Villen Molotov, ehkäpä hulluinta menoa piiiitkään aikaan. Naurusulakkeeni kärvähti, kyllä, ja se jos mikä on ihanaa! Mikä jalkatekniikka ja korostus puheessa, mikä jämäkkä ote ja askellus - ja hetkessä lähes solmussa itsensä kanssa! Huutonauroin takaraivoni kipeäksi. Mystisiä penaaleita ilmestyy punttiin ja housuihin, ja kukapa ei tämän herran seurassa lähtisi viettämään romanttista iltaa Vekaranjärvelle kovapanosammuntoihin. Ensi-illan parhaat naurut tarjosi kuitenkin yllättävä sattumus, kun "Lennä vapaana Aapo!" toiveikkaasti lausuttiin ja Robban joutui kääntymään kohti jääkaappia pitkäksi aikaa. Jaettu ilo on moninkertainen ilo, näin se on. 

Tanssikuvioita (c) Maria Atosuo

 Poskilihakset hellänä poistuin tästä ensi-illasta. Huvittaa ne yllätyspenaalit, lankapuhelimen käyttö, savuava "punainen kortti", eräs videokasetti, Jöhnin ryhdikäs marssi ympäri asuntoa, Rafun peittelemätön seksikkyys, fallospatsas (Lari Halme saa näitä peeniksiä kanniskeltavakseen näemmä koko ajan), Robbanin firman nimi... Käyköhän tässä vielä niin, että meikäläinen taapertaa rollaattorilla katsomaan Alivuokralaisen kolmatta tulemista vuonna 2050? Ehkäpä samana keväänä nähdään myös kymmenes versio Klassikot lavalla -spektaakkelista.

 "Oi Marrrrketta!"

 Heikki Hela lausahti katsomoon saapuessaan (kuulin, koska olin lähistöllä) ilahtuneena, että näkee nyt Alivuokralaisen ensimmäistä kertaa! Tule sinäkin ilahtumaan!

~

ALIVUOKRALAINEN / Tampereen Teatteri 

Ensi-ilta 29.1. 2026 päänäyttämöllä, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Lari Halme, Mikko Nousiainen, Mari Posti, Ville Mikkonen, Arttu Soilumo, Tommi Raitolehto, Mari Turunen, Matti Hakulinen, Katriina Lilienkampf ja Toni Harjajärvi

Käsikirjoitus Timo Kahilainen ja Heikki Vihinen, sovitus ja ohjaus Mikko Kanninen, ohjauksen assistentti Heikki Vihinen, lavastussuunnittelu alkuperäislavastusta mukaillen Mikko Saastamoinen, pukusuunnittelu Maarit Kalmakurki, valosuunnittelu Raimo Salmi, äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho, kampausten ja maskien suunnittelu Johanna Vänttinen sekä tanssikoreografia Chris Whittaker

Esityskuvat (c) Emil Virtanen ja Maria Atosuo

tiistai 9. joulukuuta 2025

Haastattelussa Ville Mikkonen

 Tampereen Teatterin näyttelijöiden nuorinta kaartia edustavan Ville Mikkosen tapasin kahvila Amurin Helmessä marraskuun lopulla 2025. Heti alkuun kävi ilmi, että vuonna 1991 syntyneellä Villellä ja minulla on sama syntymäpäivä (pari vuosikymmentä tosin välissä), ja niin me jo muutaman minuutin juttelun jälkeen olimme järjestämässä tulevalle keväälle yhteisiä 90v-juhlia. ”Oon kotoisin Espoon Kilosta, vietin siellä lapsuuteni ja kävin ala-ja yläasteen. Lukiovuoteni asuin Mankkaalla. Lukion kävin Pohjois-Tapiolan lukiossa ja Tapiolan aikuislukiossa. Lisäksi oon asunut ympäri ämpäri Helsinkiä, ja vuodesta 2014 täällä Tampereella.”

(c) Antti Yrjönen

 Mitä harrastat tai miten vietät vapaa-aikaasi? ”Mä pelaan jalkapalloa. Se on aina ollut mulla vastapainona vähän kaikelle. Oon pelannut 5-vuotiaasta lähtien, eli melkein kolmekymmentä vuotta! Junnuaikoina mun joukkueeni oli FC Kasiysi, ja sitten myöhemmin FC Honka. 18-vuotiaaksi asti pelasin tosi kovalla tasolla, ja siinä taitteessa sitten näyttelijänhommat vei voiton. Mua pyydettiin Kotikatu-sarjaan ja kuvaukset vei sen verran aikaa pois jalkapallolta, että intohimoinen futiksenpeluu jäi kakkoseksi. Mun piti tehdä valinta, että kumpaan paneudun enemmän. Jos olisin valinnut toisin, pelaisin varmaan futista täyspäiväisesti. Nyt mä käyn pelailemassa aina kun töiltä ehdin yhdessä kaverijoukkueessa, jonka nimi on FC Helmi Jätkä. Vaan onhan tää näytteleminen hauskaa hommaa! Leikkiä, ja liekkini ei oo sammunut vielä, mutta kiinnitettynä näyttelijänä balanssin löytäminen työn ja levon välillä on usein aika haastavaa. Ja hei, nyt mä oon innostunut myös keilaamisesta! Oon löytänyt keilauksen salat ja oppinut kierreheiton. Frendin kanssa suunnitellaan, että perustetaan oma keilajengi. Meillä olis samanlaiset nahkarotsit ja trendaavat keilapallokassit. Hyvin esteettistä menoa, ja jengi katsois kun me tullaan keilahallin parkkikselta niinku hidastetussa filmissä ja riisutaan ne rotsit tyylillä. Big Lebowski -meininkiä, just!”

 Hitsi kunpa olisin käsityöihmisiä, niin toisin sulle meidän 90v-juhliin lahjaksi itsetehdyn virkatun keilakassin! No, mutta missäs vaiheessa teatterikärpänen puraisi niin, että jalkapallokin jäi? ”Sehän puraisi jo ala-asteella. Mä olin Eija Vilppaan vetämässä näytelmäkerhossa ja tehtiin esityksiä läpi ala-ja yläasteen. Se jos mikä oli hauskaa! Sai leikkiä tosissaan. Sama leikkihän mulla jatkuu edelleen, mutta ehkä vähän syvällisemmin ja juurtuneemmin. Muistan hyvin niitä vanhoja roolejanikin. Tehtiin esimerkiksi Lumikki, ja olin siinä pahan äitipuolen korppi. Siihen aikaan pyöri Halvan salmiakkimainos ”tästä lähtee tosi hyvä svengi, tästä diggaa aivan koko jengi” (*laulaa) ja korppi lauloi sitä aina. Vaahteranmäen Eemeli olin myös. Siitä se lähti! Oon ikuisesti kiitollinen Eijalle tuosta kerhosta.”

 Milloin sitten heräsi ajatus, että voisit lähteä opiskelemaan tätä alaa? ”Mä hain Kallion lukioon, sisäänpääsy jäi pienestä kiinni ja harmitti. Sitten Pohjois-Tapiolan lukiosta soitettiin, että haluaisinko tulla sinne, ja menin sitten ilmaisutaitolinjalle. En mä osaa sanoa, että milloin heräsi ajatus varsinaisesti. Jotenkin tää on ollut mulla aina mukana ja näytteleminen on ollut luontainen osa elämääni. Oon päässyt samalla kanavoimaan ylimääräistä energiaani, joka kyllä näkyi sitten muilla oppitunneilla. Aina se koulu ei napannut ja tykkäsin pelleillä… Aluksi mua kutsuttiinkin Villen sijasta Häiriköksi, ja laulettiin sitä Irwinin biisiä. Jännä juttu on se, että nuorena mulla oli aika kova auktoriteettivastustus, kun pitäisi tehdä niin kuin joku toinen sanoo. Ja nyt oikein nautin siitä! ”Sano vaan mitä mun pitää tehdä niin mä teen!” Toisten opettajien kanssa tulin oikein hyvin toimeen, toisten kanssa oli välillä vähän haasteita. No, lukion jälkeen en tehnyt hetkeen mitään ja mulla oli semmoinen rebel-vaihe vähän kaikkea vastaan. Sitten menin Voionmaan opiston elokuvanäyttelemisen linjan pääsykokeisiin ja pääsin sisään, siellä oli sellanen post-turkkalainen lähestyminen näyttelijäntaiteeseen ja osa kurssista jätti homman kesken. Mä koitin hiffata vaan siinä pedagogiassa sen, että mitä mä tästä itse saan. Oma tapa oppia. Voionmaalta hain ekan kerran Nätylle. En ollut hakenut aiemmin mihinkään vastaavaan ja menin vaan tsekkaamaan meininkiä. Pääsinkin viimeiseen vaiheeseen asti. Välissä olin skeittikaupassa ja pakohuonepelifirmassa töissä."

 "Vuonna 2016 pääsin sitten Nätylle opiskelemaan. Oli jotenkin siistiä ajatella siinä sisäänpääsyn jälkeen, että näitä kiinnostaa millainen just mä olen ja miten mä resonoin muiden kurssilaisteni kanssa. Tuli jotenkin otettu olo siitä! Miten mä ajattelen ja toimin, ja miten just se luo uutta. Tuntui merkitykselliseltä, tärkeältä ja kivalta silloin – ja tietysti edelleen! Valmistuin vuonna 2021.”

(c) Harri Hinkka

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään ”Pelintekijä”. Mä oon pelannut paljon futista hyökkäyksen alapuolella, kymppipaikalla. Siinä ollaan keskeisessä roolissa tiedostaen mitä ympärillä tapahtuu, ja heijastuu aika hyvin mielestäni teatterin tekemiseen. Kaivelin yhtymäkohtia aika syvällisestikin. Futiksessa ja teatterissa harjoitellaan ennalta yhteisiä kuvioita parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi, ja miten mun roolityö auttaa saavuttamaan sitten yhteisen päämäärän. Noin esimerkiksi.”

 Entä taiteellinen opinnäyte? ”Kurssikaverini ja hyvän ystäväni Santeri Niskasen kanssa tehtiin Kylymillä kiskoilla. Meitä molempia kiinnostaa murteet todella paljon, ja esityksessä mä puhuin stadin slangia ja Santeri huasteli savvoo, oli savolainen sarjamurhaaja. Nää tyypit tapaa junan ravintolavaunussa saman pöydän ääressä eikä ymmärrä toistensa puheesta mitään, ja koko homma lähtee kunnon kierroksille. Siitä tuli todella hauska, ja rundattiin sen kanssa pitkin poikin.”

 Kuka oli sinun ”kumminäyttelijäsi”? ”Alatalon Tomi.”

 Hiljennymme hetkeksi ja sitten yhdessä muistelemme lämmöllä Tomia. Ville kertoo pari viikkoa  aiemmin olleesta Tomin muistojuhlasta, jonne oli kokoontunut parisensataa ihmistä, ja lukee kännykästään minulle ääneen ohjaaja Juho Kuosmasen linkkaaman kauniin tekstiotteen Tomi Kontion kirjasta Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän. ”Ainoa mikä muuttuu on kaikki”, lukee tekstiotteen lopussa. Sitä jäämme miettimään.

 Asiasta toiseen… Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Opiskeluaikana Kansallisteatterissa ja Q-teatterissa. Niin ja sit Tampereen Teatterissa. Kansiksessa tehtiin Otteita-niminen immersiivinen teos Vallilaan isoon halliin, ja se perustui leffaan Breakfast Club, jossa joukko nuoria jää jälki-istuntoon. Sitä oli siistiä tehdä. Jenni Haukiokin oli sitä katsomassa, mä menin istumaan Jennin syliin yhdessä kohtaa… Q-teatterissa oli Sinä päivänä kun Luoja teki isän, sitä ehdittiin esittää vain kerran kun korona iski. Onneksi saatiin kutsu Teatterikesään, niin päästiin vielä pari kertaa vetämään.”

Stalin kuolee/Tampereen Teatteri (c) Heikki Järvinen

 Mainitse joku itsellesi jollain tavalla merkittävä roolityö tai koko proggis. ”Jokaisessa roolissa on omat juttunsa ja kaikkia on ollut kiva tehdä. Jokainen juttu on ainutlaatuinen, ja siihen syntyy uusi kollektiivinen tekeminen, vaikka ympärillä olisikin tuttuja tyyppejä. En mä osaa nostaa sieltä mitään tiettyä roolia. Proggis hengittää aina muiden kautta. “Kaikkena sitä saa olla jne”. Tällä hetkellä mielessä päällimmäisenä on Romeon ja Julian Mercutio, sitä on ollut tosi kiva tehdä. Saa räiskiä menemään kunnolla ja on ollut vapautunut fiilis tehdä sitä.”

 Onko jäänyt mieleesi joku tietty oppi tai ohjenuora? ”Nätyn kanssa oltiin kerran käymässä Työviksessä ja Sirkku Peltola sanoi meille, että ”Vaikka maailma on rikki, niin teatterissa pitää säilyä ilo”. Se on hienosti sanottu. Teatterissa saa hetkeksi heittää sivuun kaiken muun.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttämöllä? ”Huh, onpa vaikeeta kehua itseään! Musta tuntuu, että mä oon aika rohkea ja räävitönkin. Siedän keskeneräisyyttä. Saan nopeasti kiinni siitä miten näytellä niin, että toinen voi loistaa. Mä oon hyvä ”palauttaja”, jos pallopelitermejä käytetään. Mulla on tilannetajua, ja tykkään leikkiä rytmeillä. En stressaa, en oo ihmisenä muutenkaan mikään murehtija. Näyttämöllä ja roolissa on tietyt sovitut raamit, jonka mukaan toimia, ja osaan olla vapaa ja rento. Niinku koira, joka pääsee koirapuistoon vapaasti temmeltämään!”

 Mainio vertaus! Onko sinulla jotain erityistaitoja tai kikkoja? ”Emmä tiedä, varmaan joku imitointi ja erilaiset murteet ja jonkinlainen groteskius.”

 Ja sitten seuraakin hillitön kooste, josta mainittakoon ainakin Vesa-Matti Loiri, Antti Reini ja Tarja Halonen. Tietysti mainitsen myös omat ruostuneet Juho Milonoff, Juha Hurme ja Eero Ritala -imitaationi.

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin osata soittaa jotain soitinta. Takaperinvoltti. Ja haluaisin oppia jonkun uuden kielen! 6-vuotiaana osasin laskea 16 eri kielellä kymmeneen, ja osaan ne edelleenkin. Mua kiehtoo se, miten sanat asettuu suussa toisella kielellä puhuessa.”

 Ja sitten höpötelläänkin siitä, miten vaikkapa espanjalaiset puhuvat ja miten lemmikeille jutustellaan.

 ”Oisko hiukan omituista, jos koirille puhuttaisi normaalilla äänellä tyyliin Onko toinen siinä onko. Kellä on pallo siinä. Toitko pallon toitko.”

 Ja ihmisille puhuttaisi niin kuin lemmikeille. Minä tässä istuisin ja näkisin sinun saapuvan Kuuuukas se sieltä tulee? Onko se Ville? Oooon se Ville niiiiin. ”Jep! Ja mä haen nyt santsikupin kahvia.”

 Onko sinua kiinnostanut joku muu ala, jalkapallon lisäksi? Suunnitelma B? ”Mä haluaisin olla eläinten kanssa tekemisissä. Tykkään katsella eläindokkareita. Haluaisin hengailla mustekalojen kanssa!”

 Sir David Attenborough alkaa olla niin iäkäs, ettei hän enää jaksa hengailla eläinten parissa. Sinusta voisi tulla uusi tyyppi, joka kiertää pitkin maailmaa ja seikkailee pitkin viidakoita esittelemässä erilaisia eläimiä? ”Niin tai uusi Steve Irwin!”

 Ja sitten seuraakin Villen englanninkielinen (aussiaksentilla) lyhyt luento maailman vaarallisimmasta ja myrkyllisimmästä hämähäkistä. ”I´m gonna poke it with a stick!”

Idän pikajunan arvoitus/TT (c) Maria Atosuo

 Käytkö itse katsomassa esityksiä ja onko joku tietty esitys tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen lähiaikoina? ”Kauheasti en ehdi käymään. Puhenäytelmät mua pääasiassa kiinnostaa. Pyynikin Tuntematon sotilas tuli nähtyä kesällä ja Kansallisteatterissa näin Oppitunteja eläville. Q-teatterin Rikos ja rangaistus oli tosi kova! Miro Lopperi on muuten mun lukiokaverini. Teatterikesässä oli joskus sellainen esitys kuin Burning doors, joka oli sika hyvä.”

 Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Mä en nyt saa päähäni sen yhden jätkän nimeä... (*kaivaa puhelimen esiin) Jesse Plemons! Ihan helvetin hyvä näyttelijä! Esa Latva-Äijö. H-P Björkman. Mahershala Ali. Woody Harrelson. Danny McBride. Lionel Messi. Huutokauppakeisarin Markku!”

 No mitäs Markku on tehnyt, että pääsi sun listalle? ”Jaa mitäs Markku on tehnyt? Hei haloo! Markku teki hirvensarvista naulakon!”

 Ja yllätys yllätys, sitten seuraakin lyhyt esitelmä siitä (murteen kera), miten hirvensarvista syntyi naulakko.

 ”Markku on mun toteemieläin.”

Taru Sormusten Herrasta/TT (c) Maria Atosuo

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Vastataan se Danny McBride, hän on ihan törkeen hauska!”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Ekana tuli mieleeni Asa, ja kappale olisi Punainen tiili. Sitten Tampereen Teatterin tekniikan puolella on yks Tuukka, ja hänen kanssaan lauletaan yhdessä Lapin kesä.”

 Mitä laulaisit minun kanssani karaokessa? ”Mitä sä haluaisit vetää?”

 Sano sinä. ”Vedettäiskö me duetto? Vai jotain muuta? Mehän vedettäis Kasevan Striptease tanssija!”

 Kukaan ei varmaan arvaa, että seuraavaksi vähän lauleskeltiin, ja lisäksi kerroin tarinan siitä kun olin Biisikärpänen-ohjelman alkukarsinnoissa ja jouduin laulamaan juurikin tätä samaista Kasevaa.

 Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaan kysymykseen. Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Välitön läsnäolo ja estottomuus. Huoleton olo, jossa ihminen ei välitä muiden mielipiteistä. Inspiroivaa on se, että osaa nauraa itselleen eikä pelkää virheitä. Antaa vaan mennä.”

Last Christmas - Viimeinen joulu/TT (c) Maria Atosuo

 Mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”Teatterin taika on hetkissä ja siinä, kun katsojien ja näyttelijöiden välille saadaan aikaan jokin määrittelemätön ulottuvuus. Se voi olla myös hyvin yksilökohtaista. Toinen saa sen henkilökemiasta, toinen tietystä ihmisestä tai aiheesta. Taika on kaikille eri, ja voi muodostua yksittäisistä hetkistä, piikeistä. Teatteri voi nostaa katsojassa esiin jotain tiedostamatonta ja täysin odottamatonta.”

 Kerro joku sählinki. ”No, viikko sitten Romeossa ja Juliassa Mercution kuolinkohtauksessa mulla oli unohtunut ase povarista. Siellä se oli tarpeistopöydällä. Tybalt ja Romeo juttelee keskenään, ja mä saan kuiskattua Benvoliolle, että hakisi mun aseen. Benvolio saa sen haettua, sujauttaa povariinsa ja siitä mun povariin, josta kaivan sen juuri oikealla hetkellä. Se oli lähellä, mutta ei nyt mikään varsinainen moka tai sählinki. Sormusten Herrassa Aragorn eli Antti Reini sanoi välillä Rautapihan sijaan Ruosteportti. Jotain metallihommaa nyt kuitenkin, vähän sinne päin.”

 Ja seuraavaksi Ville kertoo tarinan siitä, kun hän ja Risto Korhonen olivat sinisissä kokovartalospandexeissa Sormusten Herran alussa ”vesihahmoina” reilun parin sekunnin ajan juoksemassa lavan poikki. ”Meitä ei edes näkynyt sen satubalettikankaan takaa, mutta juostiin vaan! Mun vesihahmon nimi oli Vesi-Matti Lori-Lori. Mietittiin Riston kanssa, että tehtäiskö Tampere-taloon jatko-osa, jossa seikkailisi ainoastaan nämä meidän vesihahmot.”

 Sinä ja Risto Korhonen sinisissä spandexeissa. Katsoisin! Klassikot lavalla osa IV. Sama kai se Ristolle, että kenen Villen kanssa siellä lavalla trikoot päällä kekkuloi…”Niin, voisi siinä olla Majamaakin mukana. Risto, Ville ja Ville. Ken on heistä kaikkein Villein. Risto ois se Ken.”

 Mehän voitais muuten perustaa rap-duo VilleTalle! ”Niin voitaiskin! Nyt äkkiä joku Jare tai Jore vielä kehiin. Jore ja VilleTalle! Ehkä Marjarannan Jore?"

 Erikoisin kohtaaminen katsojan kanssa? Onko sinua pysäytelty kadulla tai muuta vastaavaa? ”Vooooi että on. Tämä tapahtui kesällä Prismassa. Pikkuinen poika tuli jännityksestä täristen kertomaan, että olin ollut Putouksessa hänen lempparinsa. Pojan äitikin tuli siihen ja kertoi, että poika oli imitoinut mun sketsihahmoani joka päivä ja osaa kaikki jutut ulkoa. Otettiin sitten yhteiskuva. Ihana, sympaattinen kohtaaminen.”

 Kysymykseeni hyvästä muistosta Ville aloittaa ”Tää on hyvä mutta kauhee eiku en mä tätä voi kertoo eiku kerron kun aloitin” ja kertoo sitten erikoisen tarinan siitä, miten päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen ystävänsä kanssa putkaan otettuaan kaupassa -60% alennuksella olevia pasteijoita paistopisteestä paljain käsin. Olisi tullut halvemmaksi ostaa koko laatikollinen alennuksella kuin maksaa sakot. 

 ”Tuli vähän alennuspasteijoille hintaa! Kyllä me kaverin kanssa sitten tälle episodille naurettiin koko päivä.”

 Sähän olet vielä pahempi kuin se muinoin kaupoissa väijynyt tillinhaistelija! Otit paljain käsin pasteijoita! ”Mikä? Tillinhaistelija? Pasteijanhypistelijä iski jälleen!”

 Ja sitten Ville kertoo tarinan siitä, miten kaveriporukalla olivat Helsingissä baarissa ja jutelleet siitä miten nauru tarttuu. Lähteneet sitten bussilla Espooseen ja Villen vieressä istunut kaveri oli alkanut tuosta noin hekottelemaan jotain. Lopulta koko bussi oli nauranut ja kukaan ei tiennyt mille nauretaan. Saivat vielä ennen poistumista kunnon aploodit. Viikkoa myöhemmin netissä pyöri viraali video, jossa joku tyyppi saa koko metrovaunun nauramaan.

 Jos sinun elämästäsi tehtäisi näytelmä, millainen esitys se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi varmaankin erittäin paska musikaali, jossa kukaan ei osaisi laulaa. Musikaali joka menee pieleen. Mun roolissani olisi Huutokauppakeisarin Markku! Sillä olisi pirusti sooloja, joiden sanoja ei muistaisi ollenkaan. Kuiskaajalla olisi hommia. Kuiskaaja olisi pääroolissa! Ovet olis kiinni, kukaan ei pääsisi sieltä pois. Yleisön olisi pakko katsoa tämä spektaakkeli loppuun. Esityksen nimi olisi just joku Rikos ja Rangaistus, ja kaikki luulisi tulleensa katsomaan klassikkoa vaan olisikin jotain aivan muuta.”

 Niin se rikos olisi siinä, että siellä Huutokauppakeisarin Markku hypistelisi pasteijoita ja rangaistus olisi se, ettei kukaan pääsisi pois? ”Hahahhah, esityksen nimi olisi Design by Markku, ja siinä Markku tekisi pasteijoista tuolin ja samalla laulaisi päin helvettiä.”

 Lukitaan tämä vastaus. Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Kurota vaan korkealle, kunhan muistat pitää jalat maassa. Ja ole nöyrä.”

Romeo ja Julia/TT (c) Emil Virtanen

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Johtaja! Sillä olisi hitosti USB-johtoja! Mä liikkuisin vain päivisin, klo 8-16. Asuna olisi nilkkasukka munassa, ei muuta. Ehkä joku pipo.”

 Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi tai evääksi siltä varalta että heräät kesken unien? ”Hyvää ruokaa pitäisi olla. Sit mä pelaisin Pleikkaria ja polttelisin pilveä. Buffetpöytäkö? Ei kun iso Vanilja-Puffet, jonka päällä mä makaisin ja murtaisin siitä keksiosasta paloja silloin tällöin.”

Mercutio/Romeo ja Julia (c) Heikki Järvinen

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn aikakauteen tai hetkeen, minne menisit? ”Kukkaislapseksi Woodstockin hippimeininkeihin menisin.”

 Mikä olisi markkinointi/vaalilauseesi tai elämäkertasi nimi? ”Housut pois ja järki käteen!”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Milloin oot viimeksi ollut onnellinen?”

 Kyllä mä just nyt olen onnellinen. Meillä on ollut kivaa ja hauskaa tässä, ja mulla on kohta ystävän kanssa treffit ja siitä menemme teatteriin yhdessä. ”Kiva kuulla, ja hyvä vastaus.”

TalleVille :) 

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Muistakaa, että täällä ei olla yksin. Yhdessätekemisessä on voimaa. Ja ottakaa koirista mallia.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä meen tekeen ruokaa ja sitten meen pelaamaan futista.”

Bernard Pivot`n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Pitkät kalsarit

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Dinneri

3. Mikä sytyttää sinut? - Virhe

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Tasaisuus

5. Suosikkikirosanasi? -Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? - Pieru

7. Mitä ääntä inhoat? - Itikka

 Pierussahan muuten on parasta se, ettei koskaan tiedä millainen ääni tulee. Yllätyksellisyys. ”Joo! Meillä on kumppanin kanssa se Guess my fart-leikki, eli jos sulla on pieru tuloillaan, pitää sanoa Guess my fart, toinen tekee suullaan sen äänen ja sitten päästät pierun. Ja tuli millainen hyvänsä, sun pitää sit sanoa ”Hö, aika lähelle!”

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?- Mustekalatutkija

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? -Näin vannoutuneena ateistina varmaan Guess my fart! Ja sit tää jumala vastais mulle, että ”Prrsttsrt.” Ja mä päästäisin pierun ja sanoisin ”Ei sinne päinkää!”

Kiitos ja anteeksi. Ei tässä mennyt kuin reilut kaksi tuntia. ”Ihanaa, kiitos ja hei!"

maanantai 17. marraskuuta 2025

Romeo ja Julia / Tampereen Teatteri

 Blogi tarjoaa jälleen mahdollisuuden toisenlaiseen lähestymistapaan ja tekstiin :

Mun sydämessä on ollu aivan erityinen paikka Paavo Westerbergin ohjauksille, pari niistä (Kansallisteatterissa nähdyt Vanja-eno ja Kolme sisarta) on ollu ihan tajunnanräjäyttäviä kokemuksia, joita en unohda ikinä. Mun maailma ja yöunet meni raiteiltaan hetkeks niiden takia. Näitten vuosikymmenten aikana oon ihme kyllä nähny vaan neljä eri versioo Romeon ja Julian tarinasta, ja tää olis niinku se viides. Tavoistani poiketen mun silmiin oli osunu useampikin arvostelu ennen omaa teatterireissua, ja vähän jo tiesin mitä tuleman pitää. Sen mä kyl sanon heti alkuun et kokonaisuus ei tällä kertaa räjäyttäny mun tajuntaani, mut sainki sit paljon sellasta mitä en osannu etukäteen ees oottaa. Lukekaa loppuun niin tiiätte mitä mä niinku tarkotan.

Romeo ja Julia (c) Heikki Järvinen

 Tyylikeinona nuorison puhetyyli vs kaunis runollinen kieli toimii juuri niin kuin pitääkin. Klassikot on tehty muokattaviksi, siten ne pysyy elossa ja ajassa kiinni. Ilokseni havaitsin katsomosta äänekästä naurua juuri niissä kohdissa kuin odotinkin. Paljon nuoria katsojia, näihin tämä uppoaa. "Mitä v*ttua!" ei särähdä yhtään korvaan, enemmän v-sanan viljely särähti kotimatkalla lähijunassa, kun vaununi oli täynnä humalaisia nuoria (jotka vielä lauloivat puolet matkasta Mäntsälä mielessäin ja polveileva keskustelu liukuvoiteista harmittavasti alkoi juuri lähestyttäessä Hämeenlinnaa, joten loppukliimaksi jäi kuulematta).

 Asiaan. Rakastan elävää tulta, riimejä pudottelevaa notkeanletkeää flirttailevaa viiksekästä Mercutiota (Ville Mikkonen) ja "ai kauheeta tuota poikaa ettäs kehtaakin"-imettäjää (Mari Turunen), surua joka vyöryy valkeina ilmapalloina joka paikkaan eikä suostu tyhjäksipuristamallakaan poistumaan, joukkotappelun kuvaamista yhtenäisenä hakkaavana liikekielenä, veli Lorenzon (Esa Latva-Äijö) kiireetöntä rauhaa ja arvokkuutta. Hänelle uskoutuisin minäkin, kertoisin kaikki salaisuuteni. Herra ja rouva Capulet (Mikko Nousiainen ja Elisa Piispanen) taas tarkoituksellisesti ärsyttävät poseerauksineen ja golfmailoineen, mikä lie tarkoituskin eli toimii. Välinpitämättömyydestä puuttui enää jatkuva kännykkääntuijottaminen ja selfiekeppi. Tyylikästä nuorta Parisia (Arttu Soilumo) kävi vähän sääliksi, ei tule tuosta kosiomatkasta yhtikäs mitään. Yritystä kyllä on.

(c) Heikki Järvinen

 Siitä olen varma, että juuri tämän Romeon ja Julian näkeminen on usealle katsojalle maailmaa mullistava ja tajunnanräjäyttävä kokemus. Voi hyvänen aika sentään sitä nuorta rakkautta, joka vie heti ensikatseesta jalat alta juhlissa, naamioiden takaa salainen kurkistus suoraan sieluun ja ytimeen. Omg mä en siis kestä! Mikä läsnäolo, herkkyys ja kemia Romeolla (Meri Luukkanen) ja Julialla (Anna Böhm)! Kun laskeudutaan katosta toisen luo parvekkeellekipuamisen sijaan ja jämähdetään suutelon voimasta niille sijoilleen. Kun poistutaan ovesta useampaan otteeseen ja palataan aina uudestaan ja uudestaan takaisin. Jokainen rakkauden huumassa hetkenkin elänyt tuntee kipeästi koko kehossaan sen tunteen, jonka aiheuttaa sekunninkin ero rakastetusta. Ihan kateeksi käy nuori lempi. Se, kun joku saa pasmat sekaisin totaalisesti ja niin katoaa yöunet ja ruokahalu ja aivotoiminta. Kun kieriskellään vuoteella alla ja päällä ja limittäin ja lomittain ja toisen kosketus jännittää ja pelottaa ja silti ilmankaan ei pysty olemaan. Kun ei pysty pitämään näppejään ja katsettaan irti toisesta. Tässä Romeossa ja Juliassa on jotain aivan erityisen ihanankutkuttavaa ja vangitsevaa. Melkein toivoo, että juuri tämä versio päättyisi toisin. Viskaisivat myrkkypullot ja tikarit hevon kuuseen. Kirmaisivat käsi kädessä ovesta pihalle ja paskat välittäisivät muiden mielipiteistä koskaan. Kulkisivat käsikynkkää vielä vanhoina ja hauraina, elisivät onnellisina elämänsä loppuun asti. 

Romeojajulia (c) Emil Virtanen

 Mut sit tää ei ois Romeo ja Julia. Näin tän kuuluu mennä. Ei mulla muuta.

 Rautatieassalle liukastellessa mä kelasin, et oispa vielä nuori ja sais kokee ensirakkauden katkeransulosen huuman. Sen, kun maailmaan mahtus vaan me kaks. Vaik tietäskin, et tää ei kestäs pitkään mut silti! 

 ~

ROMEO JA JULIA / Tampereen Teatteri 

Ensi-ilta päänäyttämöllä 29.10. 2025, kesto noin 3h 25min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Meri Luukkanen, Anna Böhm, Mikko Nousiainen, Elisa Piispanen, Mari Turunen, Esa Latva-Äijö, Katriina Lilienkampf, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Soilumo, Arttu Ratinen ja Elina Rintala

Pohjautuu William Shakespearen näytelmään, sovitus ja ohjaus Paavo Westerberg, lavastussuunnittelu Mikko Saastamoinen, pukusuunnittelu Anna Sinkkonen, valosuunnittelu Raimo Salmi, sävellys Sanna Salmenkallio, äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho, kampausten ja maskien suunnittelu Jonna Lindström, läheisyyskoreografi Sara-Maria Heinonen ja koreografi Natasha Lommi

Esityskuvat (c) Heikki Järvinen ja (c) Emil Virtanen

(Näin esityksen ilmaisella kriitikkolipulla, kiitos Tampereen Teatteri!) 

maanantai 13. lokakuuta 2025

Niskavuoren nuori emäntä / Tampereen Teatteri

 Yleensä en lue etukäteen juuri mitään liittyen tuleviin teatterireissuihini, jotta katsomiskokemuksessani ei kummittelisi taustalla jonkun toisen mielipiteet ja menisin mahdollisimman avoimin mielin katsomaan, puhtaalta pöydältä. Nyt ehdin mokoma lukemaan muutaman arvion, kas kun alunperin syksyn teatterikalenterissani ei ollut paikkaa Niskavuoren nuorelle emännälle, vaikkakin se oli vastaremontoidun päänäyttämön virallinen avajaisnäytelmä ja ohjaajana yksi suosikeistani, Antti Mikkola. Pienellä fiksauksella onnistuin näytelmän kuitenkin mukaan sovittamaan, ehkä myös kuulin päässäni iäkkään Niskavuoren Loviisan kuuluisan lauseen "...mutta tule sentään" (jota ei tässä näytelmässä kylläkään kuulla). Ainakin viisi aiempaa Niskavuori-aiheista näytelmää nähtynä päätin, että kyllä joukkoon kuudeskin mahtuu. 

Loviisa ja Juhani (c) Teppo Järvinen

 Niskavuorelainen. Virallisesti kielessämme ei moista sanaa taida olla, mutta minulle ja monelle muulle se on synonyymi periksiantamattomuudesta ja tietynlaisesta järkähtämättömyydestä, vaikka tulisi mitä ongelmia eteen. Sisukkuus on mielestäni enemmänkin fyysistä voimaa ja henkistä kanttia, niskavuorelaisuus juurevampaa voimaa, jota on hankala selittää. Niskavuorelaisessa maisemassa taas on komeita taloja ja viljavia peltoja, ikuinen kesä ja auringonpaiste. Varakkaan perheen tytär, nuori Loviisa (Annuska Hannula) on naitu Niskavuoren sukuun. Isäntä Juhanista (Jussi-Pekka Parviainen) on tulossa valtiomies, vanha emäntä (Tuija Vuolle) on vielä voimissaan mutta on selvää, että uuden sukupolven on aika ottaa ohjakset ja samalla onnen avaimet käsiinsä. Käy kuitenkin ilmi, että Juhanilla on ollut ja on edelleen kiihkeä suhde meijerska Malviinan (Pia Piltz) kanssa, yhteinen lapsikin. Loviisa saa kuulla, että on naitu taloon vain varojensa ja Niskavuoren maineen sekä kunnian säilymisen vuoksi, ei rakkauden. Traagista. Ikuinen kesä kääntyy hyiseksi syksyn viimaksi, jonka puuskassa pitäisi yrittää pysyä pystyssä omilla jaloillaan ja pitää talon seinätkin kasassa. Vakaasti Loviisa ryhdissä pysyykin, uuden hienon peilinkin edessä rumuuttaan peilaamassa. Jotenkin koskettaa se toteamus, että tämän saman peilin edessä tulevat seisomaan tulevatkin sukupolvet ja nimenomaan tyttäret. Tämä hetki on menetetty, katse on jo kauas eteenpäin - Juhani taas konttaa pitkin lattioita Malviinan perään itkien eikä päähän muuta ajatusta mahdukaan, vaikka kuinka olisi valtiomies ja mukamas isäntä talossa. 

Antti (Toni Harjajärvi), Juhani ja Malviina (c) Teppo Järvinen

 Yleensä kavahdan, jos näyttämöllä huudetaan kovaa. En pidä kovista äänistä. Menen jotenkin sellaiseen tilaan, että tekisi mieli poistua paikalta. Teatterissa en katsomosta tietenkään lähtisi, mutta nyt tämän Niskavuoren väen korottaessa ääntään yllättäen huomasin ymmärtäväni heitä täysin. Parempi huutaa asiat halki kuin tuppisuuna hautoa mielessään. Huuto oli oikeutettua käytöstä, milloin kohdistuen perinnönjakoon, milloin rakkauden kohteen olinpaikan penäämiseen. Tunteet olivat aitoja, ei mitään fuulaa. Ymmärsin kaikkia osapuolia vuorollaan, miksi toimivat miten toimivat. Erikoista. Malviinakin kun suoraryhtisenä kyynelsilmin kertoo, että ei hän tullut takaisin, hänen jalkansa toivat hänet. On asioita, joita ei pysty selittämään. Niin se vaan on. 

 Niskavuoren taloa olen aina pitänyt järeänä, jyhkeänä, kestävänä pytinkinä. Malliesimerkkinä. Paksut komeat seinät, ulkopuolisten ihailtaviksi pystytetyt. Kiintoisa lavasteratkaisu tällä kertaa huoneiden läpinäkyvyys, avoimuus. Kaikki on näkösällä, minnekään ei pääse piiloon katseilta ja puheilta. Talon osia pyöriteltiin miten sattuu - vähän niin kuin tunteitakin. Pystyssä pysytään silti, tosin isäntähän se polvillaan käy.

(c) Maria Atosuo 

 Näyttelijäntyö oli kauttaaltaan priimaa, kaikki henkilöt hyvin uskottavia ja tasaisen varmoja. Yksityiskohdissa pieniä silmäniskuja nykyaikaan vaikkapa Loviisan farkkuesiliinassa ja vapaana liehuvissa hiuksissa tai Hetan lyhyissä kutreissa. Ainut minua häiritsevä asia oli äänimaailma ajoittain. Huokaukset sopivat hienosti tunnelmaan, mutta kaikki kilkutukset ja kivenhakkaamiset... Istuin kolmosrivin reunassa permannolla ja jotenkin kaikki kovemmat äänet kävivät korviini. Lisäksi samassa paikassa oli aikamoinen veto välillä? Ehkä aistini olivat normaalia herkemmässä tilassa, kas kun oli pitkä päivä jo takana ja viikon viides esitys meneillään (kyllä, tuli hamstrattua taas yhdelle viikolle liikoja). Toisaalta taas hieno viikko takana, kotimaisuusaste 100 %. Kirjoittajina Mauri Kunnas, Väinö Linna, Rosa Liksom, Sirkku Peltola (näin Kärpäset uusintareissulla lauantain päivänäytöksessä Työviksessä) ja Hella Wuolijoki - kova viisikko! 

 Hella Wuolijoki oli aikaansa edellä ja Niskavuori-saaga on syystäkin klassikko. Katsomiskertojen ja iän karttuessa on kiintoisaa huomata, että minulla ei ole enää selkeää suosikkia näytelmän henkilögalleriassa, ja ymmärrystä löytyy moneen suuntaan. Suosittelen sekä ensikertalaisille että "konkareille". Aina löytyy uutta ajateltavaa. 

 ~

NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ / Tampereen Teatteri, päänäyttämö

Ensi-ilta 17.9. 2025, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Annuska Hannula, Jussi-Pekka Parviainen, Eeva Hakulinen, Katriina Lilienkampf, Toni Harjajärvi, Tuija Vuolle, Pia Piltz, Elina Rintala, Matti Hakulinen, Mari Turunen, Jukka Leisti ja Ville Mikkonen 

Teksti Hella Wuolijoki, ohjaus Antti Mikkola, lavastussuunnittelu Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Jaana Aro, valosuunnittelu Tiiti Hynninen, äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin ja Hannu Hauta-aho, kampausten ja maskien suunnittelu Riina Vänttinen sekä ensemblen äänisuunnittelu Niina Alitalo

Esityskuvat (c) Teppo Järvinen, Maria Atosuo

(Näin esityksen alennushintaisella lipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)