Kristina från Duvemåla / Svenska Teatern

Kristina från Duvemåla / Svenska Teatern, Helsinki

Ensi-ilta 29.2. 2012, kesto väliaikoineen 3h 40min

Ohjaus Lars Rudolfsson

Musiikki Benny Andersson

Teksti Björn Ulvaeus

Rooleissa mm. Maria Ylipää, Robert Noack, Birthe Wingren, Oskar Nilsson, Esa Aapro, Matilda Ambre ja Petter Andersson

Taustaa : Musikaali perustuu Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-teossarjaan ja sai kantaesityksensä Malmössä vuonna 1995. Tarinassa pieni joukko smoolantilaisia lähtee paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Samalla se on tarina rohkeudesta, periksiantamattomuudesta, haaveista, koti-ikävästäkin.

Maria Ylipää ja Robert Noack / kuva Cata Portina, Svenska Teatern

Plussaa : Yllätyin miten pieni sali Svenskanin päänäyttämö oli, jotenkin olin sen kuvitellut isommaksi. Upea se kuitenkin oli, jos malttoi tutkailla ihan kattorakenteitakin myöten. En ollut juurikaan perehtynyt etukäteen musikaalin teemaan (tyypillistä näköjään minulle tänä vuonna ainakin), toki olin nähnyt uutisissa ja muualla infoa koelauluista ja musikaalin ensi-iltahuumasta. En myöskään tiennyt siitä, että lippukassan luota olisi saanut käsiinsä jonkinmoisen tekstityslaitteen, jolla olisi voinut seurata tarinan kulkua ja laulujen sanoja suomeksi. Hokasin tämän vasta väliajalla ja siinä vaiheessa päätin, että mennään koko show ilman sitä kun tähänkin asti on menty. Olisi siitä hyötyä kyllä ollut, sillä tässä käytettiin paljon sellaista sanastoa joka ei ollut minulle ennestään tuttua ja muutama puhui aika rouheaa murretta, joten puheesta en aina ymmärtänyt juurikaan mitään. Hienoudet siis menivät ns. ohi suun, mutta juonenkulussa pysyin muuten kyllä hyvin kärryillä ja tunnelmat välittyivät hyvin, vaikken kaikkea tajunnutkaan. Heti alkuun huomasin sen, että Maria Ylipää ei ole Kristinan roolissa, vaan hänen roolinsa taisi tällä kertaa vetää vara-Kristina Matilda Ambre. Hänen äänensä oli hyvin kuulas ja kaunis, ja upeasti hän kyllä lauloi ja muutenkin klaarasi vaativan roolinsa. Kristinan aviomiestä Karl Oskaria esittänyt Robert Noack lauloi myös komeasti, mutta jotenkin hän oli olemukseltaan liian "kesy" ollakseen karismaattinen miespääroolissa. Enemmän pidin hänen veljestään Robertista (Oskar Nilsson), etenkin muutamat soolot ("Guldet blev till sand" varsinkin) olivat hyvin pysähdyttäviä. Roolihahmoista eniten pidin Birthe Wingrenin esittämästä entisestä ilotytöstä, Ulrikasta. Hänen olemuksessaan oli tulta ja tappuraa tarvittaessa, mutta myös herkkyyttä. Musiikki oli erittäin kaunista kokonaisuudessaan, pidän viuluista todella paljon ja niitä kuultiinkin heti alusta asti. Kappaleet olivat upeita, olihan asialla ammattimiehet Björn ja Benny. Muutama jäi jopa soimaan päähäni. Lavastuksesta pidin erityisen paljon. Alun kivinen pelto ja yllättäen kivet olivatkin korkealla taivaalla kuin pilvet. Laivamatka Amerikkaan oli myös loistavasti toteutettu, miten muutamilla elementeillä saatiinkiin meritunnelmat kohdilleen. Eniten ihastusta herätti kuitenkin pelto, jossa toinen näytös tapahtui. Ensin karu, ja yhtäkkiä edessämme olikin viljapelto! Aivan mahtavaa. Lapsinäyttelijöiden kirkkaat äänet olivat myös ihastuttavia, ja tanssijoista pidin myös. Kaunis tarinahan tämä on, enkä ihmettele yhtään musikaalin valtavaa suosiota. Suosittelen kuitenkin ottamaan sen tekstityslaitteen, jos vähänkään tuntuu siltä että ruotsi ei ole ihan hallussa...

Miinusta : Ehdottomasti liian pitkä kesto. 3h 40min on aivan liian pitkä aika istua paikoillaan, vaikka kuinka nauttisi esityksestä. Yllättävän nopeasti aika kuitenkin meni, ennen väliaikaa etenkin kaksi tuntia ei tuntunut oikein missään. Loppua kohti alkoi sitten todella puuduttamaan. Kai sitten tarina pitää kertoa juuri tässä mittakaavassa ja lyhentämisen varaa ei ole, mene ja tiedä. Ihmettelin myös valkokankaalle heijastettavia mainoksia ennen esitystä, jotenkin tuntui vain oudolta se.

Muuta : Maria Ylipään puuttuminen harmitti vain hetken, sillä vara-Kristina oli myös upea! Teatterissa oli muutenkin aika kansainvälinen meininki, olo oli kuin olisi ulkomailla ollut. Väliajalla kuuntelin muiden katsojien keskusteluja maastamuutosta ja lapsikuolleisuudesta...Syy omaan hyytymiseeni paljastui seuraavana päivänä, kun minut passitettiin muutaman päivän sairaslomalle kuumeen ja poskiontelotulehduksen takia...

Teatterikärpänen antaa Kristinalle neljä tähteä ****

Haastattelussa Mikko Nousiainen

Mikko Nousiaisen tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

1975 Tampereella syntynyt Mikko on horoskoopiltaan härkä. Kuukauden ikäisenä muutti Helsinkiin (ei yksin...) , 23-vuotiaana sieltä takaisin Tampereelle ja asuu siellä tälläkin hetkellä. Harrastuksinaan Mikolla on jalkapallo sekä kaikenlaiset pelit ja leikit yhdessä poikansa kanssa.

Erityistaitosi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Mulla on sellainen olo, että osaan kaikkea tosi vähän enkä mitään kunnolla. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mut ei oo mitään sellaista erityistaitoa kyl... Kaiken pystyy oppimaan jotain rooliakin varten. Mulla on sellainen lapsuuden haave, en tiedä miksen oo koskaan ruvennut harrastamaan sitä, mutta jousiammunta olis taito jonka haluaisin osata. Se varmaan juontaa juurensa tuolta lapsuuden Robin Hood-leikeistä”, Mikko muistelee.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Tokalla yrittämällä sisään Teakiin ja opiskelin siellä 1994-98.”

Mikkoa naurattaa / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Molemmat vanhempani on näyttelijöitä ja ”asuin” Kansallisteatterissa lapsena, että en tarkkaan muista mistä se lähti. 4-5-vuotiaana kävin katsomassa ”Kolme iloista rosvoa”-näytelmän varmaan 30 kertaa, se oli todella hyvä. Yläasteaikaan yritin työntää koko ajatusta teatteriurasta pois, mutta Kallion ilmaisutaidon lukiossa löysin sen taas.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ammatillinen napanuorani on katkennut jo aikaa sitten kun mä tajusin, että mä en voi hyvin jos mä en pääse näyttelemään, mutta että miksi? Koen olevani tarinankertoja. Vielä suurempi syy siihen, minkä oon myöhemmin tajunnut ja mistä nauttii kaikista eniten on semmoinen, että kun on tottunut joukkuepelejä pelaamaan ja nauttinut siitä kun se vastuu jaetaan, niin se mitä teatterissa parhaimmillaan tapahtuu kun yhdessä tehdään, niin se on kauhean viehättävää! Mutta mitään traumaa tai avohaavaa mulla ei ole sen suhteen, että miksi mun pitää päästä ilmaisemaan itseäni näin”, Mikko kertoo.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä en oo koskaan tehnyt mitään muita töitä, mikä on aika masentavaa! Oon miettinytkin, en tosin kovin vakavasti, että jos pitäisi johonkin vaihtaa, niin se menisi jonnekin tommoseen urheilujournalismiin. Se kiinnostaisi. Seuraan päivittäin mitä tapahtuu urheilumaailmassa ja se kiinnostaa muutenkin. Muuta en tiiä, kun en oikein osaa mitään. Ei olisi resursseja mihinkään muuhun!” Mikko nauraa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereista Pyynikki, Oulu, Heinola ja tämä Hämeenlinna. Tärkeimpiä roolejani Punainen neilikka-musikaali Tampereen Teatterissa 2001 ja Armon varassa 2007, omalla tavallaan tärkeitä mulle. Toivonmukaan myös tämä esitys (Sakespearen kootut theokset) tulee olemaan yksi niistä!”

Mikkoa naurattaa lisää / kuva Teatterikärpänen

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Olen pyrkinyt aktiivisesti rikkomaan niitä, ettei tulis mitään rutiineja. Sellainen mulla on, että plaria en saa laittaa maahan ja jos vahingossa laitan, niin mun on pakko suudella sitä. En tiä mistä se on tullut, se on vaan jäänyt...”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Tää on tämmöinen hyvä tarina, muistan sen ikuisesti enkä enää ikinä sitä temppua tee. Pyynikin Kesäteatterissa tehtiin Maan kämmenellä, Tuomisen Jussi näytteli meidän isää (minä ja Lairikon Petri oltiin veljeksiä) ja oltiin meidän talossa ja siinä oli Tuomis-Matti ja Auli Poutiainen oli meidän äiti. Ne jää jotain juttelemaan siihen ja isku menee, menevät myöhässä sitten lavalle ja me pojat jäätiin sinne, että ”On toi nyt kun ei pysty keskittymään!” Kunnes mä kuulen oman iskuni ja ollaan edelleen siellä, nuoret pojat aika pahalla suulla. Ja sitten me mennään lavalle ja nauretaan koko seuraava kohtaus läpi, Tuomisen Matti kattoo meitä koko kohtauksen metrin päästä ja millä ilmeellä. En enää ikinä tuomitse ketään joka myöhästyy lavalta!” Mikko nauraa.

Mitä on luvassa syksyllä? ”Työviksessä olen Sirkku Peltolan Lento-nimisessä näytelmässä mukana, sitten Vuonna 85 jatkuu syksyn ja keväällä tein sellaista lauluiltaa, että toivottavasti saisin jatkettua sitä vielä.”

Mikosta löytyy lisää luettavaa muualla täällä blogissa, kesäteatterin poikien yhteishaastattelusta!

ps. Sakespearen kootut theokset saa uuden tulemisensa tammikuun lopussa Työviksen TTT-Klubilla, sinne kaikki katsomaan jos kesäversio jäi näkemättä!

Haastattelussa Tuukka Huttunen

Tuukka Huttusen tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

1976 syntynyt Tuukka on horoskoopiltaan härkä. ”Mie en oo mistään kotoisin” sanoo ensin Tuukka, mutta kuitenkin kertoo olevansa kotoisin Sonkajärveltä ja asuu tällä hetkellä Pirkkalassa. Tuukka ei ehdi harrastamaan oikein mitään, sillä kaiken ajan vie työ, lapset ja rintamamiestalon remontointi.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Paljon osaan kaikkea, mutten mitään kunnolla! Vähän rämpyttelen kitaraa ja tarpeen tullen teen kyllä ihan mitä tahansa. Haluaisin osata ratsastaa. Laskuvarjohyppy voisi olla liian pelottavaa, joskus halusin kokeilla sitä mutta enää en tiedä... Ja laitesukellusta!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”8kk kestäneen teatteri-ilmaisun kurssin olen käynyt ´94-´95 ja 6kk kestäneen elokuvanäyttelemisen kurssin ´96-´97 Teatterikorkeakouluopistossa, sit ´98 pääsin Teakiin ja valmistuin sieltä 2002. Neljännellä kerralla pääsin sisään ja jos mukaan lasketaan kaikki Nätynkin hakukerrat, niin sitten kuudennella kerralla.”

kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Äiti on siihen aika paljon vaikuttanut. Lapsena sitä jo harrastin ja koulunäytelmiä tehtiin ja aina oon tykännyt kyllä siitä. Äiti on joskus sanonut, että olisi halunnut jopa näyttelijäksi, mutta sieltä Sonkajärveltä lähteminen olisi ollut täysi mahdottomuus, olis varmaan pidetty hulluna. Kun olin teini-ikäinen, niin äiti meni semmoiseen kansalaisopiston näytelmäpiiriin ja ne teki Tukkijoella-näytelmän. Mä menin Voionmaan opistoon 18-vuotiaana (keskeytin lukion, ei ollut mun juttuni) ja siellä tuli se päätös että tätä mä haluan tehdä!” Tuukka kertoo.

Miksi olet näyttelijä? ”Teini-iässä tuli hirveä tarve toteuttaa itseään, rupesin soittaan sitten kitaraa. Mietin sitten, että vitsit musta ei enää kitaristia tule kun luin jostain kitarasankareista, että ne on aloittaneet soittaan joskus nelivuotiaina. Sit tuli fiilis, että jotenkin pitää päästä ilmaisemaan itseään ja sit tuli tää teatterikuvio, halu jollakin tapaa taiteen kautta tulla toteutuneeksi. Tää yhdessätekeminen on kyllä hienoa. Tää on niin hienoa, että tätä vois tehdä miten paljon vaan!” Tuukka hehkuttaa.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Haluaisin olla muusikko tai laulaja, tai olla eläinten kanssa tekemisissä. Jossain vaiheessa lapsena halusin eläinlääkäriksi, mut se olisi kauheeta kun joutuis katsomaan kuolevia eläimiä, tykkään eläimistä tosi paljon. Raviohjastaja! Se vois olla hauska. En tiedä olisko se, mutta mä haluisin olla raviohjastaja. Olen myös savolainen! Ja mä oon käynyt muuten lukion. Vaikka jätin sen silloin kesken, niin kävin sen kyllä myöhemmin loppuun. Jos tätä joku lapsi tai nuori lukee, niin pitää käydä lukio loppuun! Koulut pitää käydä kaikki loppuun asti. Takaisin asiaan... Vanhemmillani oli aikoinaan kyläkauppa, siellä olen ollut töissä. Ei oikein muuta. Kyllä se on ollut tätä teatterintekemistä tämä elämä, enempi tai vähempi”, Tuukka summaa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Teatteri Siperiassa, Tampereen Teatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereista Hämeenlinna, Rauma ja Oulu. Se Siperian ensimmäinen ensi-ilta ”Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu” oli jotenkin semmoinen tosi merkittävä hetki, kun teatteri oli pistetty pystyyn ja se oli erittäin onnistunut ja hieno näytelmä. Tää oma tekeminen on ollut sitä, että oon tehnyt tosi paljon uutta teatteria, kantaesityksiä, ja niille on hyvin leimallista ollut se, että mä olen tehnyt useita eri rooleja. Pitkästä aikaa tää Mr Finland-näytelmä, joka me Snoopi Sirenin kanssa kirjoitettiin, on sellainen, että siinä mä olen vain Mr Finland. Aleksi Koskelan rooli täytyy mainita, sen mä olen tehnyt nyt kolmeen eri kertaan eri versioissa ja tää viimeisin Kansallisteatterin rooli, siinä mä sain niinku rikkoa sen roolin ja tehdä uutta teatteria sitä kautta.”

Iloinen Tuukka kesiksen päättäjäisissä / kuva Teatterikärpänen

Onko sinulla tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Aina juttuihin tulee vaikka kuinka koittas rikkoa niitä rutiineja. Kun jonkun tavaran laittaa kymmenettä kertaa samalla tavalla, niin sitä ei vaan voi enää muulla tavalla tehdä!”

Kerro joku hauska muisto tai kommellus! ”Kyllä just hauskimpia hetkiä on ollut se kun isku tulee ja joku ei oo ihan tilanteen tasalla. Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa oltiin yläkerrassa, oli se vanha teatterirakennus ja se oli aika sokkeloinen. Pelattiin Ilari Johanssonin kanssa korttia ja siellä oli se juoru ja Ilarin isku tulee. Kauhee hässäkkä alko, kortit lentää ja lasit ja peruukit. Vähään aikaan ei lavalta kuulu mitään, ja sitten juorusta kuuluu kauhee puuskutus ja kaveri siellä ihan hengästyneenä. Tuhma nainen oli sen näytelmän nimi”, Tuukka muistelee nauraen.

Mitä on tulossa syksyllä? ”Mä teen aluevaltauksen, eli Operettiteatteri Bravo ja Työvis yhdessä tekee operetin Kreivitär Mariza ja mä oon siinä mukana!”

Tuukasta voi lukea lisää toisaalla blogissa, kesäteatterin poikien yhteishaastattelusta!

ps. Haastattelu tehtiin kesällä Hämeenlinnan Kesäteatterin Sakespearen kootut theokset-näytelmän tiimellyksessä, ja keväällä tämä samainen komedia siirtyy sisätiloihin ja saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla, ensi-ilta tammikuun lopussa!

Haastattelussa Teemu Palosaari

Teemu Palosaaren tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

Kittilästä kotoisin oleva Teemu on syntynyt 1978 ja horoskoopiltaan hän on vesimies. Tällä hetkellä Teemu asuu Helsingissä.

Mitä harrastat? ”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä en harrasta kyllä yhtään mitään!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja onko joku sellainen taito, jonka haluaisit vielä oppia? ”Pidän itseäni sillä tavalla liikunnallisesti lahjakkaana, eli kaikki palloilulajit ja mailalla pelattavat pelit. Jääkiekko, jalkapallo, lentopallo, pallo... (naurua) Ne on mun vahvuuksiani. Ja pujottelu. Se on sellainen ominaisuus varmaan, ettei pelkää mitään uutta. Että jos jotain täytyy opetella niin suhtautuu avoimesti kaikkeen. Mä tykkään siitä, että jossain roolissa pääsee tekemään jotain sellaista, mitä ei oo aiemmin tehnyt. Se on tän suola! Hevosen selässä mä en oo ikinä ollut, eli toivon että pääsis joskus ratsastamaan.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Lahden Kansanopiston kävin ´98-´99. Sitten Teakin aloitin ´99 ja valmistuin 2003, toisella yrittämällä pääsin sisälle.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mun teatteriharrastuksen aloittamiseen on ollut kaksi vaihetta. Toinen oli joskus ala-asteikäisenä. Sellainen henkilö kuin Taina Mäki-Iso, joka tekee klovneriajuttuja nykyään, oli silloin Lapin läänintaiteilijana ja se piti sellaista lastenryhmää ja olin siinä mukana. Sit ollessani 9-luokalla, Kittilässä oli sellainen aktiivinen tyyppi kuin Pirjo Hanhivaara ja hän veti montaa eri-ikäisille suunnattua teatteriryhmää. Alkoivat tehdä näytelmää Pikkujättiläinen (Sirkku Peltolan kirjoittama), ryhmässä oli pelkästään tyttöjä ja vähintään kaksi poikaa piti saada siihen mukaan. Mä ja mun kaveri mentiin siihen sitten ja se oli mun eka näytelmäni missä olin mukana. Pirjon ansiosta pyrin teatterikouluun, tai sain tietää sellaisesta mahdollisuudesta ja se on kyllä vaikuttanut isosti mun historiaani”, Teemu kertoo.

kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Jos miettii sitä lähtökohtaa, mikä on nuorena iskenyt näyttelemisessä lujaa, oli varmasti se, että mä koen sen kauheen vapauttavana, että yhtäkkiä oli vapaa omasta henkilökohtaisesta minästä. Muistan sen hetken kun tajusi, että täällä mä voin oikeestaan tehdä melkein mitä vaan! Sitten ammattilaisuuden myötä on tullut tärkeämmäksi se tarinankertominen, olla herättämässä ajattelemisen aihetta tai iloa tai surua tai tunteita yleensäkin.”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Ammatillista koulutusta mulla ei oo muuta. Seiskaluokkalaisesta aina tuonne lukioon asti olin kaupassa töissä, R-kioskilla oon ollut Tampereella, hotellisiivoojana, pizzatarjoilijana, lentokentällä turvatarkastajana... Kouluaikoina mulla oli haave, että musta olisi tullut kokki. En tiä olisko musta tullut, mutta...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Kuopion Kaupunginteatterissa, Seinäjoella, Lahdessa, Helsingissä, KOM-teatterissa, Takomossa.. Tää on mun eka kesäteatterikokemukseni. Ekana tulee mieleen sellainen ensimmäinen ns. ammattistatuksella tehty rooli Kuopiossa, ”Jessica,vapaana syntynyt”. Leea Klemola käsikirjoitti ja ohjasi sen. Olin siellä työharjoittelussa ja se oli eka sellainen ammattiteatteriin tehty, sen tiedosti hyvin voimakkaasti. Paljon muitakin tärkeitä on, mutta mä valitsen tän.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Ei oo mitään, pyrin sillai rikkomaan niitä ettei jäisi mihinkään jumiin.”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Aika vähän oon tehnyt komediaa, niin se meidän toka ennakko täällä Kaupunginpuistossa kun oli katsomo täynnä ja ihmiset reagoi voimakkaasti ja tuli isoja nauruja, se oli kyllä aika hienoa. Oon mä ollut tietysti aiemminkin sellaisissa jutuissa mukana missä on naurettu, mutta tää on hyvin erityyppistä mitä mä oon aikaisemmin tehnyt. Tässä on paljon uusia juttuja myös itelle, että sillai kokemustasolla jää kyllä mieleen.”

kuva Teatterikärpänen

Mitä on luvassa syksyllä? ”Helsingin Kaupunginteatterissa jatkuu Ihmisen osa. Lahdessa tulee 1.9. ensi-iltaan Salainen puutarha. Sitten Uusi päivä-telkkusarjaan mä meen vierailemaan, elokuun lopussa alkaa kuvaukset.”

Teemusta lisää aiemmin täällä blogissa, koko porukan yhteishaastattelussa !

ps. Sakespearen kootut theokset-näytelmä saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla tammikuun lopussa 2013! Hämeenlinnan Kesäteatterissa kesällä 2012 nähty komedia saa siis uuden tulemisensa tällä kertaa sisätiloissa! Suosittelen!

Haastattelussa Petja Lähde

Petja Lähteen tapasin elokuun loppupuolella Musiikkiteatteri Palatsin backstagella, Hetki lyö-musikaalin jälkimainingeissa.

Helsingissä 1976 syntynyt Petja on horoskooppimerkiltään härkä. ”Me asuttiin kyllä silloin Porissa, mutta kävin syntymässä Helsingissä. Hesassa asun myös tällä hetkellä”, Petja kertoo.

Harrastuksikseen hän sanoo lukemisen ja urheilun. Erityistaidoikseen Petja kertoo ammatillisessa mielessä laulun. ”Tai pitäiskö tähän vastata niin kuin Huttusen Tuukka aikoinaan...Kun sille lyötiin paperi eteen johon piti kirjoittaa erityistaitoja, niin hän laittoi lyhyesti ja ytimekkäästi ”karisma”, Petja nauraa.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata enemmän akrobatiaa ja tehdä kaksoisvoltin!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Osaan kyllä. Pianoa osaan soittaa hyvin, ja kitaraa, bassoa ja rumpuja välttävästi, sillai leirinuotiomaisesti. Kaikennäköisiä pieniä puhaltimia osaan myös soittaa.”

Onko suvussasi muita tämän alan ihmisiä? ”Ei ole. Tai ootas! Serkkupoika oli Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa Rahikainen! Hän ei ole mikään näyttelijä noin niinku muuten, mutta hänet bongattiin raviradalta siihen rooliin kun oli niin velmunnäköinen kaveri kuulemma”, nauraa Petja.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Pääsin TeaKiin ensiyrittämällä sisään ja valmistuin sieltä 2005. Sitä ennen olin tuolla Pop & Jazz – konservatoriossa, mutta en koskaan valmistunut sieltä. Lukion olen käynyt, mutta en oikeastaan muuta.”

Milloin kiinnostuit teatterista ja mikä tai kuka sai sinut hakeutumaan tälle alalle? ”Niitä henkilöitä on oikeastaan aika montakin. 2000-2001 tehtiin Aleksanterin teatteriin Lapualaisoopperaa (mukana oli mm. Siivosen Tatu ja Karvisen Jani), se proggis oli sellainen taidekoulujen yhteistyö. Jotenkin niillä teatterikoululaisilla oli se yhteishenki niin mieletön, ja mullei ollu koskaan Poppiksessa sellaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siellä mä sain sitten sen kipinän, että nyt mä haen tuonne ja pääsin”, Petja muistelee.

”Koskaan nuorempana en näytellyt missään koulun näytelmissä tai juhlissa, sen sijaan jouduin kyllä aina soittamaan. Painotan sanaa jouduin. Aina sukujuhlissa ja koulun jutuissa soitin pianoa, mutta en mä oikein tykännyt siitä.”

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä ja jos et olisi, niin millä alalla mahdollisesti olisit? ”No niin, sitä voikin kuule kysyä! En mä tiedä, kai se kuitenkin on sellainen systeemi, että jos mä en näitä hommia tekisi niin jotain puuttuisi mun identiteetistäni. Kyllä tää tekee musta kokonaisen! Jos en olisi tällä alalla, olisin varmaankin joku urheilija. Pelaisin tennistä ammattilaisena, joo.”

Petja / kuva Teatterikärpänen

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Tom Waits on suurin idolini ja Gösta Sundqvist on toinen. Sit Ismo Alankoa arvostan todella paljon ja David Bowieta myös, niissä on jotain samaa mun mielestä. Molemmat uskaltaa uusiutua. Bowie pääsi ainakaan pinnalle Ziggy Stardust-hahmossa ja sit kun se oli kovimmassa sukseessa, niin sit se vaihtoi hahmoa taas. Sama Ismon kanssa. Ensin Hassisen Kone ja kolme levyä, suunnaton suosio. Sit Ismo laittaa sen poikki ja perustaa Siekkarit, ihan täysin erilaista ja sitten eka soololevy ”Kun Suomi putos puusta”. Tollasta mä arvostan tosi paljon. Sama juttu Tom Waitsin koko uran kanssa, se ei oo koskaan nuoleskellut ketään.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä ja kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No Ria Kataja tietysti (huom. Ria istui samassa huoneessa), mut jos saa valita ihan kenet vaan niin sitten De Niro. Tom Waitsin kanssa laulaisin, sillä on sellainen upea duetto ”Never talk to strangers”, jonka se laulaa Bette Midlerin kanssa. Se on hieno, tosin miehen ja naisen välinen, mutta...”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin joskus tehdä sen ison miehen, Lennien, roolin näytelmästä Hiiriä ja ihmisiä. Ja musikaaleista Jesus Christ Superstarin Judas! Mä en ehkä tosin haluaisi tehdä sitä suomeksi, koska siinä pitäisi olla sen verran kova suomentaja. Se on niin funk ja rokkii ja rytmistä, et siitä putoo paljon pois jos se suomennetaan! Omimmillani mä kyllä oon sellaisissa pahiksen rooleissa...”

Mikä on parasta työssäsi ja entä miinuspuolet? ”Parasta on jatkuva uusiutuminen ja miinusta työajat.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa, Q-teatterissa pienellä ja isolla puolella, Ryhmäteatterissa, eri kesäteattereissa ja nyt tuolla Turun Kaupunginteatterin ja Linnateatterin yhteisproggiksessa. Helsingissä olin Teakista valmistuttuani neljä vuotta kiinnityksellä ja nyt olen freelancer, se on mulle selkeesti parempi vaihtoehto nyt. Toisaalta nyt on ollut vähän liikaakin töitä, freelancerina on vaikeaa sanoa ei. Välillä rupeaa vähän kapasiteetti loppumaan, tosin tällä hetkellä näyttää siltä että alkaa homma vähän rauhoittua ja voisi jossain vaiheessa vähän lepuuttaa.”

Podetko koskaan ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä, ja onko sinulla jotain tiettyjä rituaaleja ennen näyttämölle astumista? ”Joo hyvässä määrin jännitän, se häviää aina kun pääsee lavalle. Se ei ilmene mitenkään sillai fyysisesti kropassa, vaan sellaisena tietynlaisena keskittymisenä. Ennen lavalle menoa mä käyn läpi tekstiä, ihan senkin takia että saan kielen ja suun kondikseen. Mulla on myös sellainen kummallinen oma rituaali, että mä taputan aina 5x5 sarjaa pöytään tai johonkin ennen jokaista esitystä. En tiä yhtään mitä tapahtuisi, jos jättäisin sen joskus tekemättä”, Petja pohtii.

Kerro jokin hauska sattumus! ”No yks tosi koominen sattui Helsingissä kun tehtiin sellaista näytelmää kuin Paavo 1,5. Siinä Saariluoman Jaska ja Saarisen Eero oli mun ”homovanhemmat”. Siinä oli sellainen kohtaus kun tää Paavo satuttaa sormensa ja tää toinen isä eli Jaska laittaa laastarin siihen sormeen. Siinä vedettiin sitten päiväesitys vähän väsyneemmässä kunnossa ja tietenkin kun Jaskaa kattoo ja se on sellainen kikkarahiuksinen, sillä oli silloin vielä pidemmät kikkurat. No ykskaks me revettiin ihan täysin! Siitä ei tullut loppua ollenkaan ja se meni ihan hysteeriseksi, 5min naurettiin vaan. Alkuun tietysti yleisökin nauraa sellaiselle mukana. Vaikka mitä koitettiin niin me ei saatu sitä naurua loppumaan, oltiin ihan kippurassa siellä ja alkoi jo tulla sellainen pakokauhu, että ei saakeli tää hepuli ei lopu! Alkoi jo aistia yleisössäkin sitä, että aikooko noi jatkaa kauankin tätä. Se oli loppupeleissä todella pelottavaa! Mun oli pakko lähteä lavalta vähäksi aikaa pois ja tulla sitten takaisin, ja Eero Saarinen odotti koko ajan vuoroaan kulisseissa ja tuli meitä sitten pelastamaan myös. Tää oli kyllä sellainen kokemus, että se alkoi hauskasti mutta hyvin pian kääntyi itseään vastaan”, Petja muistelee.

Kerro jokin hyvä muisto! ”Tehtiin Helsingissä näytelmää Missä kuljimme kerran ja yhtäkkiä mä tajuan lavalla, että nyt mä uskallan olla oman kokoinen! Olin ollut kolmatta vuotta ammatissa ja sit tajusin, että nyt mä luotan tähän mun hahmooni. Tuli sellainen iso fysiikkaan liittyvä ajatus jostain kuin salama, ja sen jälkeen mulla on ollut paljon helpompaa olla lavalla ja myös harjoitusvaiheessa. Mulla on aina ollut se ongelma, että mä olen näytellyt lähes aina lyhyiden ihmisten kanssa koulussa ja tälleen, ja mä olen tehnyt itteeni tosi paljon pienemmäksi. Hieno kokemus tajuta tommoinen!”

Kerrotko vähän tulevista rooleistasi? ”No Kakola jatkuu nyt syksyllä Turussa ja ens kesänä mennään varmaan tän Kirkan kanssa Ouluun."

Sinulta ilmestyi kesällä kirja ”Poika”, nyt on elämäsi tilaisuus mainostaa sitä hiukan! ” No sehän on tosi hyvä kirja! Lukekaa kaikki. Yllättävänkin hyvää palautetta olen siitä saanut ja arvostelutkin ovat olleet hyviä. Kalevan arvostelusta jopa hämmennyin!” (toim.huom.Kirja on road movie-henkinen tarina miehestä, joka nappaa kolmikuisen poikavauvansa mukaansa, taustalla väijyy menettämisen pelko. Suosittelen! Pieni suuri tarina vei mennessään ja kirjaa ei voinut laskea käsistään ennen viimeistä sivua...”Poika” kotiin vaikka tämän linkin kautta tilaamalla!)

Petja ja Poika / kuva Teatterikärpänen

Mottosi? ”Onhan niitä vuosien varrella ollut vaikka mitä, mutta yks menee näin : Kill your darlings, not your dreams!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Onko Tarzan supersankari? Jaa ei ole. Se halusin olla aina lapsena. No Batman sitten, se on sellainen yksinäinen synkkä mies. Yksinäisyys kiehtoo mua.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Haluaisin synnyttää, ehdottomasti!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin jotain kvanttifysiikan kirjoja, jos haluaisin nukahtaa uudestaan. Jotain oikein vaikeeta ja pitkäpiimäistä luettavaa. Eväspuolelta ottaisin hyppyantiloopin sisäfilettä, tarvis olla sellaiset 50 hyppyantilooppia niin niistä saisi sitten riittävästi filettä. Ne olis mulla sitten valmiina fileinä pakkasessa, sytkärillä lämmittäisin niitä sillai et ne olisi aika medium. Juomapuolelta ottaisin vettä ja absinttia, sitä kunnon absinttia missä on sitä koiruohoakin mukana...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Verbistä hengitä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Palanpainikkeeksi! Mä VIHAAN sitä sanaa!

Mikä sytyttää sinut? - Innostuneisuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Tylsyys

Mikä on suosikkikirosanasi? -Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Pienen tyttäreni nauru

Mitä ääntä inhoat? - Lasten itkua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - ?

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - ”Palaa takaisin!”

Kesää odotellessa...

On hanget korkeat nietokset ja pakkanen paukkuu ulkona. Kolmen viikon kuluttua jouluhässäköissäkin aletaan olla jo voiton puolella. Katseet voi jo tässä vaiheessa siis siirtää kohti ensi kesää ja kesäteatteritarjontaa!

Kovin vähän toistaiseksi on tihkunut tietoja tulevista esityksistä. Pyynikillä pyöritetään 85-teemaa varmasti muutama vuosi, silloin on taottava kun rauta on kuumaa ja kun Työviksen lukuisat versiot lopulta pian päättyvät (pari viimeisintä turboplatinumia jäi minulta näkemättä),  jäisi Tampereelle muuten mansemusikaalinkokoinen aukko ja sillä teemalla nyt ratsastettaneen kohti auringonlaskua... Samppalinnassa nähdään musikaali Five guys named Moe! ja pääosiin on kuulemma ylläreitä luvassa. Saakin olla melkoinen ylläri jotta menisin katsomaan, sillä ainakin Sami Saari on mukana ja jostain syystä en voi oikein sietää kyseistä artistia. Vuosikausia sitten näin Savoy-teatterissa yhden Moe-version ja se oli kyllä hyvä, rooleissa olivat nimittäin ainakin Puntti Valtonen, Jussi Lampi ja Kari Ketonen. Viimeksimainitut vierekkäin oli jo näky sinänsä, pituusero kun oli melkoinen. Tampereen Komediateatteri julkisti kesähupailunsa passelisti maanantaina tanssikisan ratkettua, näytelmänä Puhelinluettelo ja naispääroolissa Krisse Salminen. Heinolassa hauskuuttaa Diivat, taitaa jäädä sekin näkemättä, sillä olen nähnyt siitä jo pari versiota eikä heillä varmaankaan ole mitään uutta siihen luvassa.

Kotokulmilla on luvassa Risto Räppääjää (Aulangon Satuteatteri) ja Mooseksen perintöä (Hauhon Niskavuori-näyttämö) ja jossain oli Matkalaukkukostajakin. Hämeenlinnan Kesäteatteri sen sijaan on edelleen Suuri Mysteeri, ainakin jos piipahtaa teatterin sivuilla hakemassa lisäinfoa tiedonjanoisena. Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu? Näyttäisi siltä, että toistaiseksi ainut fakta on yhteistyön jatkuminen Teatteri Siperian kanssa ja se, että tulevana kesänä on satsattu peräti neljään näyttelijään. Viime kesänähän kaupunginpuistossa huhkittiin Shakespearen tahdissa kolmen näyttelijän voimin siihen malliin, että vieläkin hihityttää kun kesää muistelee.

Tulevan kesän näytelmä vaihtuu nimittäin viikon välein ja siellä näyttäisi olevan mukana jo sellaisiakin, joita on aiemmin Hämeenlinnassa jo nähty. Varmaa on se, että esim. neljällä näyttelijällä vedetty Simpauttaja olisi kyllä varmasti erilainen kuin aiempi versio. Joku takuulla esittäisi niitä Oton veistämiä naispatsaitakin... Tarkemmin kun ajattelee, niin neljä näyttelijää ja Tuntematon sotilas olisi jo aikamoinen teko ja pistää tässä itselläkin mielikuvituksen liikkeelle, että miten sellaisen pystyisi edes toteuttamaan.
Mielenkiinnolla jäämme siis odottamaan sitä, että missä vaiheessa kesän näytelmä oikeasti julkistetaan ja onko se kenties joku jo mainituista. Oli se mikä hyvänsä, luvassa on varmasti jotain ennennäkemätöntä!
Kesäteatterin sivuille sinäkin pääset tästä linkistä.

Cohenia, Mysteeriota ja Les Misiä

Tehdäänpä pieni blogikirjoitus myös parista viime viikolla Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä nähdystä mieleenpainuvasta jutusta ja ensi syksyn suurproduktiosta Tampereella.

Muutama vuosi sitten Sokos Hotel Vaakunassa Hämeenlinnassa pyöri hyvin suosittu Tänä iltana kaikki hyvin-musiikkinäytelmä, jossa ei ollut puhuttuja repliikkejä lainkaan. AP Sarjanto oli esitystä varten suomentanut Leonard Cohenin kappaleita ja niitä sitten bändin säestyksellä esitti valikoitu porukka loistavia laulajia ja tulkitsijoita Hämeenlinnan teatteristakin. Kävin sen silloin kertaalleen katsomassa ja vaikken koskaan mikään Cohen-fani ole ollutkaan, sanoitukset ja tulkinnat tekivät vaikutuksen. Muutama kuukausi sitten sama porukka esitti Porvoossa konserttiversion esityksestä Cohen-aiheisen taidenäyttelyn avajaisten yhteydessä ja onneksi esiintyjille jäi vielä sellainen palo, että päättivät järjestää yksittäisen konsertin kappaleista Hämeenlinnan teatterin päänäyttämölle.
Loppuunmyyty sali todisti sitten viime viikolla jotain todella ainutkertaista ja itselleni jäi ainakin sellainen "once in a lifetime"-kokemus ja elämys vailla vertaa tästä. Haikeuttakin oli ilmassa, sillä porukasta kaksi oli teatterin palveluksessa toiseksiviimeistä päivää ja yksi oli jäämässä äitiyslomalle. Estradilla siis nähtiin Maija Sydänmaanlakka, Lasse Sandberg, Liisa Peltonen, Aleksi Aromaa ja AP Sarjanto sekä bändissä Antti Paranko, Olli Vänskä, Kalle Penttilä, Jussi Koskinen ja Lauri Malin. Kappaleita kuultiin kaikenkaikkiaan 17 ja encoret vielä päälle. En edelleenkään ole Cohen-fani, mutta jestas miten upeita versioita kappaleista kuultiin! Olin todella vaikuttunut ja yleisö kyllä aiheestakin aplodeerasi kaikille seisaaltaan konsertin päätteeksi. Jokainen kappale oli omanlaisensa ja sai yleisön hurmioon, itseäni kosketti eniten Aleksi Aromaan esittämä "Hallelujaa". Konserttia seuranneena päivänä oli viimeinen esitys iki-ihanasta "Seitsemännen portaan enkeli"-musiikkinäytelmästä ja sama työryhmä siis siinäkin. Siihen loppui sitten Aleksin ja Maijan pesti Hämeenlinnan teatterin palveluksessa ja Liisa Peltosen äitiysloma alkoi. Kiinnostuneille tiedoksi, että sekä Lasse Sandbergin että Liisa Peltosen haastattelut ovat tulossa tännekin kaiken kansan luettavaksi ! :)

Viime perjantaina sitten vieraili Erkki Saarela Mysteerio Buffonsa kera täällä. Saarela on kiertänyt jo 30 vuotta tämän monologiesityksensä kanssa, jonka Dario Fo on käsikirjoittanut Raamattu-aiheisten keskiajan kiertävien näytelmien pohjalta. Mysteerio Buffo koostuu neljästä pienoisnäytelmästä Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen sekä Bonifacius VIII tapaa Jeesuksen. Olin vuosia sitten nähnyt televisiosta KOM-teatterin lavalta napatun taltioinnin ja silloin minuun teki syvän vaikutuksen Saarelan kikkailu eri roolien välillä. Liput olikin heti varattava kun kuulin, että esitys vierailee näilläkin kulmilla. Sain kyllä sen mitä lähdin hakemaankin, eli vertaansa vailla olevan esityksen. Saarela on kyllä todella virtuoosimainen ja vaikka mies on esittänyt 30 vuotta tätä, ei ollut kyllä havaittavissa minkäänlaista leipääntymistä hommaan. Itse Dario Fo on antanut hänelle suitsutusta ja ihan syystäkin, äkkiseltään on hyvin vaikeaa kuvitella ketään muuta esittämässä tätä Suomessa. Onkohan kukaan muu tätä Suomessa edes esittänyt, olisi kiintoisaa tietää? Ja kenestä kenties olisi manttelinperijäksi? Muutamia nimiä nousee kyllä mieleeni... Taitavasti Saarela rytmittää esitystä ja puheitaan - eleet, ilmeet, kehonkieli. Kaikki on hallussa. Näistä neljästä pienoisnäytelmästä oma suosikkini oli Lasaruksen herääminen, sillä siinä Saarela esitti väkijoukkoa, joka oli saapunut katsomaan tätä ihmettä hautausmaalle. Monenlaista tyyppiä paikalla oli...Myös paavi Bonifacius VIII oli herkullinen ja paavin jatkuvasti laulama veisu jäi kyllä soimaan päähän. Täydet pisteet muuten Mysteerio Buffolle! Suosittelen varaamaan liput, jos vierailu sattuu omalle paikkakunnalle.

Viime viikolla oli Tampereen Teatterissa pressitilaisuus syksyn 2013 musikaalin tiimoilta. Valitettavasti en päässyt paikalle. Luvassa on siis Les Misérables, tuo ehkäpä kaikkien aikojen musikaali. Nyt itselläni on sellainen "kutina" päällä, että miten oikein maltan odottaa ensi syksyyn! Vuosikausia sitten näin musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa ja rakastuin niin tarinaan kuin musiikkiinkin. Silloin pääroolissa Jean Valjeanina vuorottelivat Jari Leppänen, Veeti Kallio ja Pentti Hietanen. Näin musikaalin pariin kertaan ja niin Leppäsen kuin Hietasenkin versiot, pidin kyllä molemmista. Les Misérables on myös ainut musikaali, joka on tehnyt niin kovan vaikutuksen että olen hankkinut levyn kotonakuunneltavaksi! Musikaalin työryhmää tutkiessani sydäntäni lämmittää etenkin se, että mukana on kolme minun haastattelemaani taituria ja se on osasyy myös siihen, miksi odotan tulevaa niin paljon. Pääroolissa vuorottelee Petja Lähde, Eponinena Saara Lehtonen ja ensemblessa vielä mukana Heikki Mäkäräinen. Saaran ja Petjan haastattelut ovat vielä julkistamatta, mutta tulossa ovat nekin. Kiintoisaa on muuten myös se, että Tomi Metsäketo oli Marius jo Helsingin versiossa ja taisi siitä aikoinaan nousta pinnalle? Javertin roolissa oli silloin myös Sören Lillkung, mutta näkemissäni esityksissä roolissa taisi olla joku toinen mies.

Les Mis-työryhmää, Saara alarivissä keskellä, Petja takana toinen oikealta / kuva Harri Hinkka,TT

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 3.11. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Nuojua

Rooleissa Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen

Taustaa : Palkittu ja suosittu musta komedia siitä, mitä tapahtuu kun sisarenpoika saapuu monen vuoden tauon jälkeen tapaamaan iäkästä tätiään.

Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen / kuva Jarkko Säkkinen,Tampereen Komediateatteri

Plussaa : Tämä oli sellainen pienimuotoinen, sydämellinen tarina. Mika Nuojuan yksinpuheluahan näytelmä pääosin oli, tädillä kun oli vain muutama puhuttu repliikki. Ulla Tapaninen osoitti kuitenkin sen, että pelkillä eleillä ja ilmeillä voi ilmaista paljon kaikenlaista ja aina sanoja ei todellakaan tarvita. Mustaa huumoria oli todella paljon, huomasi nauravansa aika absurdeille aiheille etenkin kuolemaan ja hautajaisiin liittyen. Yleisössä tuntui olevan suurin osa eläkeläisiä minun lisäkseni, mietin että mahtoiko heistä joku loukkaantua rajuista puheista... Yksinäisiä olivat molemmat, niin sisarenpoika kuin tätikin, ja etenkin pojan huutelut ikkunasta muille olivat oudohkoja. Ei tuntunut olevan oikein ihmisystävällinen hän luonteeltaan, mutta lämpesi hänenkin sydämensä lopulta ja etenkin kun tarina sai oudon käänteen poliisin käytyä ovella.

Miinusta : Aluksi en pitänyt siitä, että kohtauksesta toiseen siirryttiin niin nopeasti valojen himmennyttyä. Se tuntui tapahtuvan jotenkin liian nopeassa tahdissa ja toisaalta itse tarina ei edennyt yhtään. Loppua kohti sekin sitten parani.

Muuta : Mieleeni jäi etenkin pari asiaa. Sisarenpojan lause, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että "Emmekö kaikki voisi kuolla samaan aikaan niin kenenkään ei tarvitsisi jäädä tänne yksin?" jäi kaihertamaan ja salista poistuttaessa yleisöstä kuultu kommentti, että "Nyt meni hyvä naisnäyttelijä ihan hukkaan" kun Tapaninen ei juurikaan puhunut. Kuten aiemmin totesin, näyttelijäntyö parhaimmillaan on paljon muutakin kuin repliikkejä ja puhetta. Tunteitaan voi ilmaista niin monella muullakin tapaa ja se nimenomaan ei mitenkään himmentänyt Ulla Tapanisen kruunua ainakaan minun silmissäni. Päinvastoin!

Täti ja minä saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****.