Metsänpeitto / Eräs Teatteri

Metsänpeitto / Eräs Teatteri

Kantaesitys 11.3. 2017, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Hannu Matti Tyhtilä
Lavasteet ja suunnittelu Hannu Matti Tyhtilä
Lavasteet, toteutus Juhani Keinänen, Kari Salmenoja ja työryhmä
Ääni-ja valosuunnittelu Hannu Matti Tyhtilä, Veikko Pulli ja tekniikan ryhmä
Projisointikuvat  Hannu Matti Tyhtilä
Projisointi, toteutus Veikko Pulli ja tekniikan ryhmä
Laulujen sovitus Kari Kupari
Puvustus Ritva Leena Jokinen ja Sisko Mäki
Tarpeisto Arja Salmenoja ja työryhmä
Kampaukset ja maskeeraus Arja Salmenoja ja työryhmä

Rooleissa : Liisa Virtanen, Harri Laine, Jorma Virtanen, Riitta Hietanen, Elina Lepola, Laura Huovinen, Elsa Sipponen, Emilia Salmenoja ja Aki Granlund

Mummi ikkunassa (Liisa Virtanen) 

Kiireisen ja työntäyteisen viikkoni ainoa vapaapäivä siunaantui lauantaille. Olisin voinut huilailla kotosalla ja kerätä voimia tuleviin koitoksiin, mutta mitä tekee Teatterikärpänen? Lähtee ystävänsä kanssa Eräs Teatteriin toiselle puolelle kaupunkia. Pikkulinnut olivat laulelleet, että nyt olisi jotain varsin uniikkia luvassa Eräs Teatterissa, joka on muutenkin vuosien saatossa mukavasti vakiinnuttanut paikkansa Hämeenlinnan kulttuuritarjonnassa. Itse olen pannut sen merkille, että katsojia on eri näytelmissä ollut välillä tungokseksi asti ja se on aina hyvä merkki. Puskaradio toimii, ja meikäläisellä yhtenä houkuttimena on aina ollut myös kulloinkin ohjelmistossa olevan näytelmän teemojen mukaisesti sisustettu yleisölämpiö/kahvio sekä kaupungin makoisimmat väliaikatarjoilut (santsimahdollisuus!).

 Mielenkiinnolla odotin, millaista hedelmää kantaisi Hämeenlinnan Teatterissa pitkään ohjanneen ja sittemmin eläköityneen Hannu Matti Tyhtilän kanssa tehty yhteistyö. Tyhtilällä oli teksti, josta erästeatterilaiset kiinnostuivat ja pyysivät häntä ohjaajaksi. Lopputulos yllätti minut ja iski tajuntaani kuin sata volttia.

 Yleisölämpiö oli erityisen kauniiksi tuunattu (uudessa tilassa vanhassa makasiinirakennuksessa on oma hohtonsa holvikaarineen ja tiiliseinineen jo muutenkin, mutta nyt jotenkin koko lämpiö hehkui uudella tavalla) ja katsomonpuolelle meidät johdatti räsymatto, jota pitkin tallustimme istumaan. Teatterisalin puolella tuoksui puu ja jotenkin "vanha", en osaa edes sanoin kuvailla. Koivua, keinutuoli ja jälleen räsymattoja seinillä. Mummola.

 Iäkäs mummi (Liisa Virtanen) on jäänyt yksin Ukin (Harri Laine) kuoltua. Muistoissaan mummi kiikuttelee tuolillaan ja kerii matonkuteita, jokainen pallo oma vaiheensa muistoissa, jokainen raita matossa pala elämää. Taustalla tummat hahmot (Aki Granlund ja Emilia Salmenoja) asettuvat ujoina hääkuvaan, ja pian poseerataan jo pienokainen sylissä ja myös suruharso kasvoilla. Elämä on kuin räsymatto, erivärisiä raitoja täynnä, elettyä elämää. Mummi tuntuu olevan omassa maailmassaan, jossain ihan muualla. Hän kommunikoi runojen kautta. Taustalle projisoidaan vehreyttä ja kauniita luontokuvia. Minulla nousee pala kurkkuun.

 Paikalle pölähtävät Aliina-mummin kolme lasta (Jorma Virtanen, Riitta Hietanen sekä Elina Lepola) sekä pari lastenlasta (Laura Huovinen ja Elsa Sipponen). On aika jättää viimeiset jäähyväiset Ukille ja ripotella tuhkauurnan sisältö kotipihlajan juurelle. Lapsilla on huoli äitinsä pärjäämisestä ja tulevaisuudesta, yksin ei taida mummi enää pärjätä, kun jututkin ovat mitä ovat. Ei mitään järkevää, runoja runoja vain. Nuoriso sen sijaan kuuntelee lumoutuneena mummin juttuja ja sadunomaista tarinointia. Ykskaks tulee mieleeni, että voi kun vielä olisi edes yksi isovanhemmistani elossa. Kuuntelisin tarinointia ja välillä oltaisi vain hiljaa. Kello tikittäisi seinällä, keinutuoli keinahtelisi hiljaa, sulkisin silmäni ja rauhoittuisin kaikesta kiirestä ja hälinästä.

Riitta Hietanen, Jorma Virtanen ja Elina Lepola 

 Eipä aikaakaan kun ensimmäiset puheet perinnöstä ja metsäpalstasta nousevat esiin. Raha tulisi tarpeeseen itse kullekin, kuinkas muuten. Mummi on vielä elossa, mutta perintöä jo kovasti jaetaan. Tai ainakin riidellään asiasta. Samalla nousee vahvemmin pintaan kysymys siitä, minne mummi muuttaisi? Kuka ryhtyisi omaishoitajaksi, kun rahaa ei olisi hoivakotipaikkaan? Muuttaisiko joku mummin luo arjessa auttamaan vai joutuisiko mummi jättämään kotinsa? Vaikeita kysymyksiä. Nahistelun keskellä nousee pintaan myös muistot hurjista juhannusjuhlista, joissa isällä oli tapana soittaa shamaanirumpua aamuun asti ja kipeä muisto eräästä äitienpäivästä vuosia sitten, jolloin nuori Aleksis (Jorma Virtanen) ei pystynyt laulamaan erästä laulua ensimmäistä lausetta pitemmälle, vaikka äiti pyysi. Voi sitä häpeän määrää!

 Mummi jätetään pirttiinsä lastenlasten kanssa toviksi muiden lähtiessä perunkirjoituksiin, ja palattaessa odottaakin tyhjä talo. Minne kolmikko on kadonnut? Ovatko joutuneet metsänpeittoon? "Joskus metsä lumoaa siellä liikkujan, silloin joutuu metsänpeittoon. Metsä kääntää silmät, ei tunne tuttuja paikkoja, näkee ja kuulee outoja asioita. Metsä liikkuu..." (ote käsiohjelmasta) On olemassa yksi paikka, mistä kolmikko saattaisi löytyä. Sinne päästäkseen on kuljettava metsän halki tuttuja polkuja, puronvartta pitkin, ihan niin kuin lapsena lukuisia kertoja. Metsä kuitenkin yllättää eikä ole enää entisensä. Ei metsä eikä kulkijatkaan.

 Väliajalla kaikille on katettu kahvit ja tarjottavat pöytiin valmiiksi, paikkansa sai vapaasti valita. Tarjottavana tällä kertaa muheva kotonaleivottu pikkupulla ja pieni karjalanpiirakka, jonka koristeena persiljaa. Tapojeni vastaisesti juon kupin kahvia, menköön yöunet. Pulla meinaa juuttua kurkkuuni kun ykskaks pöydässä minulla tulee hirmuinen ikävä lapsuusaikoja ja seikkailuja metsässä, pappojen vitsailuja ja mummoa ruttuiset sukkahousut ja Aino-tossut jalassa. Punaista Jaffaa ja puoliksisulanutta diettijäätelöä. Metsämansikoita ja mustikoita heinänkorressa. Leppäkerttuja kourat täynnä. Katossa roikkuvat kärpäspaperit täynnä monenlaista ötökkää.

 Pieni pulla ja karjalanpiirakka! Miten yksinkertaista mutta kaunista. Suomalaista. Ja miten näytelmässä varsin yksinkertaisin keinoin puro solisi metsän poikki, mökin täytti savu ja shamaanirumpu soi. Ukki tähtenä taivaalla, kaikki metsän eläimet ja linnut maagisesti siirtelemässä rekvisiittaa paikasta toiseen. Taustalla kauniit maisemakuvat ja musiikki. Miten runojen kielellä saa suuria asioita ilmaistua, kunhan vain kuulija on oikealla taajuudella. Ja miten perinnöstä riitelevät sukulaisetkin saadaan toimimaan sovussa ja yhteisymmärryksessä tärkeiden asioiden äärellä. Asioiden, jotka voivat tulla eteen hetkenä minä hyvänsä ihan kenelle tahansa.

 On menossa Suomi100-juhlavuosi. Tämä esitys sai minut tuntemaan itseni entistä vahvemmin suomalaiseksi ja tuntemaan missä juureni ovat, ilman sen kummempaa asioiden alleviivausta ja korostusta. Antaa ihmisten itse hokata ja tuntea sydämessään, että tämä on minun kotimaani ja kaunis äidinkieleni. Makustelkaa nyt näitä sanoja, jotka ovat paljon muutakin kuin sanoja! Hai-saappaat. Jälkiuunileipä. Sinipiika. Maahinen. Jäkälä. Räsymatto. Lähde. Metsä. Aamunkoi. Pölkky. Kastehelmi.

 Hyvät ihmiset, menkää ja vaikuttukaa. Eräs Teatteri on tehnyt pienen kulttuuriteon tällä näytelmällä. Lisätietoja tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Heikki Löflund, Raatikuva

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Eräs Teatteri täydellisestä teatteri-illasta!)