Elina Aallon tapasin Public Corner
-baarissa Helsingissä huhtikuun alussa 2017.
Vuonna 1982 syntynyt Elina on
horoskooppimerkiltään oinas. ”Mä oon kotoisin Espoosta.
Koulujani oon käynyt monessa paikassa, ekan ja tokan luokan kävin
Espoossa, kolmannelle luokalle menin Helsingin Saksalaiseen Kouluun.
Sitten kävin Tapiolan Musiikkilukion ja sieltä pääsin
ylioppilaaksi. Oon asunut myös Turussa, ensin kiinnityksellä Turun
Kaupunginteatterissa vuoden ja sen jälkeen freelancerina vielä
toisen vuoden."
Mitä harrastat? ”En oikein tiedä, että
onko mulla harrastuksia - mä oon tehnyt kaikista harrastuksistani
ammatin. Oon harrastanut teatteria, oon harrastanut laulamista, oon
harrastanut pianonsoittoa… nyt kaikki tuo kuuluu duuniini, mikä on
kyllä itse asiassa ihanaa. Kaikenlaista harrastusta kyllä aina
virittelen. Mä aloittelin viulunsoittoa 1,5v sitten, olin pitkään
haaveillut siitä ja menin ostamaan itselleni viulun. En mä sitten
käynyt tunneilla kuin puoli vuotta. No, nyt mulla on viulu. Sitten
mä sain kaverilta vanhan järkkärin ja päätin aloittaa
valokuvaamisen. Se innostus kesti kolme kuukautta. Mä oon tämmöinen,
vaihtelen koko ajan sitä mitä vapaa-ajallani teen. Liikuntaa voin
sanoa ihan oikeasti harrastavani jatkuvasti – rakastan kävelemistä,
juoksen, käyn salilla, uin, joogaan. Jossain vaiheessa harrastin
runokirjojen keräilyä ja lukemista. Mulla on niitä hirveät kasat,
mutta nyt en ole enää moneen vuoteen lukenut niitä. Mielenkiinnon
kohteet vaihtelee, en taida olla noissa asioissa kauhean
pitkäjänteinen”, naurahtaa Elina ja kertoo vielä, että joskus
on kokeillut ratsastamistakin, mutta hevosta ei sentään tullut
hankittua.
Elina Aalto (c) Annika Miettinen Photography |
Osaatko soittaa muita soittimia kuin
pianoa (ja vähän viulua)? ”Pianoa oon soittanut nelivuotiaasta
asti. Totta kai mulla on myös kitara, mutta en mä osaa soittaa sitä
hahah! Pianonsoiton aloitin yksityisellä ja myöhemmin pääsin
Espoon Musiikkiopistoon, 15 vuotta soitin tosi aktiivisesti. Jossain
vaiheessa soitettavat kappaleet alkoivat olla massiivisia ja niitä
olisi pitänyt harjoitella todella paljon. Ajattelin etten jaksa
enää, kun mikään ei tule valmiiksi ellen harjoittele kolmea
tuntia päivässä. Tajusin, ettei musta tule pianistia ja lopetin
soittamisen. Kyllä mä vieläkin osaan pianoa soittaa, se taito ei
ole ruostunut tässä vuosien saatossa. Lavaklubilla oli alkuvuodesta
”Ystävä”-niminen juttu ja siinä mä soitin vähän rumpuja, se
oli ihan mahtavaa!”
Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun
vahvuutesi? ”Tarkoitatko ihmisenä vai näyttelijänä? Mä oon
rehellinen ja luotettava. Olen myös hyvin innostuva – mä innostun
ihmisistä ja asioista ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin
kiinnostaviin juttuihin.”
Mikä olisi sellainen taito, jonka
haluaisit osata? ”Kyllä se viulunsoitto, ihan oikeesti, on
sellainen. Oon haaveillut viulusta varmasti kymmenvuotiaasta asti.
Lapsena aloitin viulutunnit, mutta mulla kävi vähän huono tuuri
opettajan suhteen ja se ei ollut kauhean motivoivaa. Lopetin
soittamisen vuoden kuluttua. Siitä lähtien mulla on silti ollut
vahva tunne, että se olisi just mun soittimeni. Olinkin vähän
pettynyt kun viulun hankittuani soittohommat ei sujuneetkaan
suunnitelmieni mukaan, mulla oli samaan aikaan pari proggista
meneillään ja ei vaan ollut tarpeeksi aikaa harjoitella. Haluaisin
oppia soittamaan niin hyvin, että voisin soittaa näyttämölläkin
viulua, edes jotain yksinkertaista. Siihen on toki vielä paljolti
matkaa, mutta hiljaa hyvä tulee!”
”Lisäksi mä haluaisin olla ihan
äärettömän hyvä laulaja. Varmasti ikuisuusprojekti, kaikki
laulajat haluavat kehittyä ja tulla paremmiksi. On tässä pitkä
matka jo kuljettukin! Teininä mun äänenkäyttöni oli niin
surkeata, että jouduin jatkuvasti puheterapiaan ja mulla lähti
ääni. Tein ihan älyttömästi töitä, selätin ongelmat ja
nykyään puhun ja laulan ammatikseni!
Mikä on ollut isoin ammatillinen
haasteesi toistaiseksi? ”Ehdottomasti Sylvian rooli Helsingin
Kaupunginteatterissa. Mä sain Sylvian tekstin luettavakseni, enkä
tiennyt jutusta etukäteen muuta, kuin että se on romanttinen
komedia. Ekat kaksikymmentä sivua luettuani olin todella ihmeissäni
- tietyt jutut vaikuttivat todella omituisilta. Sitten vasta tajusin,
että Sylvia on koira! Otin roolin riemuissani vastaan, mutta samalla
mietin, että eihän mulla ole mitään kokemusta koirista kun itse
oon vielä kissaihminen. Pahinta olisi olla epäuskottava koira ja
koko hommasta tulisi hirveä floppi, jos en saisi kehonkieltä
haltuun. Mä tein tosi paljon töitä, jotta ymmärtäisin
”koiruutta”. Luin hirveän kasan kirjoja, katsoin leffoja ja
koirankoulutusvideoita, ulkoilutin kavereiden koiria – upotin
itseni koiratietoon. Pari kuukautta konttailin kotonakin pitkin
lattioita ja kissani katseli ihmeissään, että mitä tuo oikein
touhuaa. Mä pistin kaiken aikani Sylvian rooliin ja oli se kyllä
todella palkitsevaakin. Parasta palautetta mulle oli se, kun katsojat
tulivat sanomaan ”ihan kuin meidän koira!” Kyllä kannatti
tutkailla koiranelämää tarkemmin.”
Sylvia (c) Tapio Vanhatalo |
Onko suvussasi muita teatterialalla tai
muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ketään, joka ihan
ammatikseen olisi tehnyt. Isoisäni soitti haitaria, enoni taas
soittaa haitaria, kitaraa ja laulaa. Hän on eläkkeellä ruvennut
aktiivisesti keikkailemaan - vetänyt yhteislaulutilaisuuksia ja
käynyt tanssiorkestereiden kanssa esiintymässä.”
Mikä sinut sitten sai kiinnostumaan
teatterista/ esiintymisestä/ näyttelemisestä? ”Ollessani Espoon
Musiikkiopistossa äitini bongasi opiston seinältä ilmoituksen
Musiikkiteatteri Mutterin pääsykokeista ja kysyi, kiinnostaisiko
mua. Olin silloin 9-vuotias. Hain mukaan ja pääsin, ja paras
kaverinikin pääsi. Siellä sitä tehtiin sitten musiikkiteatteria
monta vuotta, meitä oli tiivis kymmenisen hengen porukka. Ajattelin
sitä siinä vaiheessa hyväksi harrastukseksi, samaan aikaan
harrastin myös judoa ja koripalloa, olin tosi liikunnallinen.
17-vuotiaana sain pääroolin tv-sarjasta ”Siamin tytöt”, joka
oli nuorille suunnattu kuusiosainen draamasarja
live-roolipelaamisesta. Puoli vuotta kuvattiin ja oli jännittävää
tajuta, että tätähän voisi tehdä työkseenkin. Mukana oli paljon
porukkaa, josta on tullut myöhemmin ammattinäyttelijöitä mm. Elsa
Saisio, Teemu Palosaari, Marja Salo, Arttu Kapulainen ja Mervi
Takatalo. "
”Mulla oli myös lääkärinura haaveena
pitkään, suvussani on paljon terveydenhoitoalan ihmisiä. Kipuilin
sen kanssa, että tuleeko musta näyttelijä vaiko lääkäri.
Lukiossa luin kaikki pitkät kurssit luonnontieteitä. Hain TeaKiin
enkä päässyt, mutta sain roolin toisesta tv-sarjasta. Pari vuotta
mietin että lääkäri-näyttelijä-lääkäri-näyttelijä, enkä
osannut päättää kumpaa haluan enemmän. Päätin hakea molempiin.
Olin hakemassa kolmatta kertaa TeaKiin ja ensimmäistä kertaa
lääkikseen. Pääsin TeaKiin (lääkikseen en) ja vielä juuri
ennen koulun alkua tuumin, että jos mä en tykkääkään tästä,
mä haen seuraavana vuonna lääkikseen. Tykkäsin TeaKista ihan
älyttömästi ja jäin sinne, se oli lopulta itsestäänselvyys
jäädä sinne. Pääsin TeaKiin vuonna 2004 ja valmistuin 2009.”
Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena?
”Sen nimi oli ”Neiti E ja äänenkäyttö”, sain erikoisluvan
tehdä pidemmän lopputyön ja siitä tuli liki 160-sivuinen järkäle.
Mua kiinnosti äänenkäyttöasiat todella paljon ja samana keväänä
mä löysin Estill-mallin. Olin tutkinut asioita ja äänenkäytön
anatomiaa jo aiemmin. Mä kirjoitin fiktiivisen tarinan Neiti E:stä,
joka kävi teatterikoulua ja jolla oli ääniongelmia. Se oli vähän
sellainen fantasiatyyppinen tarina, mukana oli kaikenlaisia hahmoja
opettajista lähtien ja Neiti E oli tietenkin minä itse. Liitteenä
oli 20-sivuinen teoriaosuus, johon yksi piirtäjäkaverini piirsi mm.
lihaksiston ja kaikenlaisia kaavioita. Se oli sellainen
tieteellis-taiteellinen kokonaisuus.”
Miksi olet näyttelijä? ”Jos mä olisin
vuonna 2004 päässyt molempiin kouluihin, en tiedä kumman olisin
valinnut. Ehkä olisin valinnut teatterin, koska TeaKiin olisi
myöhemmin ollut varmaan ihan turha hakea uudestaan, jos olisi kerran
kieltäytynyt paikasta. Näin jälkikäteen kun miettii, en haluaisi
enää olla lääkäri, koska näyttelijänä mä saan toteuttaa
itseäni. Luulen, että lääkärin duuni olisi ollut mulle liian
kovaa. Teatterissa saa olla sellainen kuin on, herkkä ja tunteva
ihminen. Kun mä menen aamulla teatterille töihin, mun ei pidä
mennä sinne vaan mä saan mennä sinne. Se on parasta. Teatteri on
mulle toinen koti."
Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet
urasi varrella saanut ja mistä/ keneltä se on tullut? ”Mä
vastaan muutamankin jutun. Yksi, minkä teatterissa oon oppinut, on
täsmällisyys. Ollaan treeneissä ajoissa, ei tehdä puolittaisesti
vaan kunnolla ja tosissaan. Harva tulee laiskottelemaan näihin
töihin. Täsmällisyys toimii mulla muutenkin elämässä ja myös
muissa duuneissani. Tarzan-musikaalissa opin Eero Saariselta ihan
älyttömästi, hän näytteli siinä isääni. Eero on tehnyt paljon
improa niin kuin minäkin ja meillä synkkasi hyvin ihan siitäkin
syystä. Oon näyttelijänä improvisaatioteatteri Riskiryhmässä,
joka perustettiin 2008. Mun vuosikurssini on koulutettu
näyttelijöiksi aika pitkälti improvisaation oppien pohjalta,
kurssivastaavana oli Tiina Pirhonen ja näyttelijäntyön lehtorina
oli Kari-Pekka Toivonen. Me improttiin koko kouluaika ja mä perustan
oman näyttelijäntyöni aika pitkälti juurikin impron oppeihin.
Tiinan kanssa jutellessa on avautunut se, että improvisaation
ohjenuoria voi käyttää myös ihan omassakin elämässä, se antaa
tietynlaisen flown ja vapauden elämään. Sitä mä oon pyrkinyt
hyödyntämään paljon niin näyttämöllä kuin siviilissäkin."
”Sitten vielä Andriy Zholdakin ohjaama
Anna Karenina Turun Kaupunginteatterissa. Mä olin juuri puoli vuotta
aiemmin valmistunut TeaKista ja kun oli kolme kuukautta harjoiteltu
Anna Kareninaa, musta tuntui kuin olisi käynyt teatterikoulun
uudestaan - proggis opetti mulle tosi paljon, enkä osaa sanoa mitään
yhtä tiettyä asiaa."
Onko sinulla omia ns. ”esikuvia”,
joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Mä ihailen tosi montaa
kollegaa, tosi montaa näyttelijää ja mä näen lähtökohtaisesti
kaikki näyttelijät hirveän ihanina. Sitten on muutamia, jotka vaan
on niin pirun hyviä. Silloin kun pääsin TeaKiin, Tiina Lymi ja
Eero Aho ja olivat mulle tosi iso juttu. En mä osaa nimetä muita
yksittäisiä. Mä oon valmis vaikuttumaan ihan kenestä tahansa
hienon roolityön edessä, ja usein vaikutunkin. Mä uskon, että
sopivan hetken tullen kaikki näyttelijät pystyvät yllättämään”,
sanoo Elina.
Missä eri teattereissa olet näytellyt? "Helsingin Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Turun
Kaupunginteatterissa, Samppalinnan Kesäteatterissa, Turun
Kesäteatterissa Vartiovuorella, Linnateatterissa, Kouvolan
Teatterissa, Teatteri Jurkassa, Kruununpuiston Kesäteatterissa
Imatralla ja syksyllä Teatteri Imatrassa. Olen vieraillut myös mm.
Rakastajat-teatterissa Porissa, Tampereen Teatterikesässä ja
Hämeenlinnan Teatterissa.”
Mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö tai proggis. ”Olin TeaKin tokalla vuosikurssilla ja
silloin tein Samppalinnan Kesäteatterissa Viulunsoittaja
katolla-musikaalissa Tzeitelin roolin, se oli mun ensimmäinen
ammattiteatterijuttuni ja ihan jo pelkästään siksikin mulle
hirvittävän rakas ja tärkeä työ. Anna Karenina on mainittava
ehdottomasti. Helsingin Kaupunginteatterin Tarzan-musikaali ja siinä
Janen rooli oli mulle yhden unelman täyttymys - olin 15-vuotiaasta
asti haaveillut HKT:n suuren näyttämön naispääroolista. Ekassa
soolobiisissäni istahdin etunäyttämölle ja lauloin ensimmäiset
säkeet: ”Tää hetki täyttää kaikki toiveet, kauan odottaa mä
sain”. Ah, niin totta! Tarzanin jälkeen mieleenpainuvimmat
proggikset ovat olleet Kouvolan Teatterin Love Story -musikaali ja
HKT:n Sylvia", sanoo Elina.
Tarzan (Saska Pulkkinen) ja Jane (c) Mirka Kleemola |
Kuka olisi unelmiesi vasta- tai
kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa?
”Riippuu kyllä hirveästi siitä, millainen proggis olisi
kyseessä… Mun mielestäni mä oon saanut jo tehdä unelmieni
vastanäyttelijöiden kanssa töitä! Nylundin Jukan kanssa oli ihan
käsittämättömän hyvä näytellä Love Storyssa - meillä
jotenkin vaan loksahti kaikki hienosti yhteen. Jukan kanssa
näyttelisin milloin tahansa uudestaan tosi mielelläni. Saarisen
Eeron kanssa oli erityisen helppoa, hauskaa ja myös opettavaista
näytellä. En osaa vastata unelmieni vastanäyttelijäksi ketään
sellaista, kenen kanssa en olisi jo näytellyt. En voi tietää,
miten meidän vuorovaikutuksemme oikeasti toimisi siinä
tilanteessa.”
Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton
ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Oi mä haluaisin laulaa
Laura Alajääsken kanssa vielä. Teatterikouluaikoina lauloimme
Jekyll and Hyde -musikaalin duettoa ”In His Eyes” kaikki päivät,
me oltiin Lauran kanssa koulussa kuin paita ja peppu. Me oltiin eri
vuosikursseilla, mutta se ei menoa haitannut. Ihana ystävä, mukavat
muistot, hyvä kappale – ja Laurahan on hemmetin hyvä laulaja! Tai
ehkä mä vaan kuuntelisin kun Laura laulaa”, Elina nauraa.
Miten sinä määrittelisit sanonnan
”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Mulle
teatterin taika on sitä, että kun mä menen teatteriin (oli tuuleni
sitten millainen tahansa), niin asiat rauhoittuu. Ei välttämättä
ratkea, mutta siinä hetkessä ei ole huolia eikä murheita.
Teatterissa yksi mun lempiasioistani on maata tyhjällä näyttämöllä
ja katsella lamppuja. Näyttämö on rauhoittava paikka. Katsojana
teatterin taika on mulle läsnä silloin, jos esitys vetää mut
mukaansa. Joskus mä oon turhankin analyyttinen katsomossa ja silloin
taika jää saavuttamatta. Viime lauantaina kävin katsomassa Tom of
Finland -musikaalin Turussa ja se oli kyllä yhtä juhlaa alusta
loppuun. Olin suu messingillä koko esityksen ajan!”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset
ihmiset ja musiikki. Mulla on nyt pari kuukautta ollut sellainen
kausi päällä, että mun on ollut ihan pakko kuunnella Apulantaa
koko ajan. En tiedä miksi. Mulla voi mennä niin, että voin
kuunnella yhtä ja samaa artistia puoli vuotta putkeen. Musiikki
antaa mulle voimaa! Mua inspiroi myös kaikenlaiset positiiviset
lausahdukset, välillä etsin niitä netistä ja kirjoitan paperille
ylös."
Podetko ramppikuumetta/
esiintymisjännitystä? ”Joskus kyllä, mutta ihan normaalissa
mittakaavassa. Mä valmennan esiintymistaitoa ja olen luennoinut
esiintymisjännityksestä. Oon kuullut paljon ihmisten tarinoita
jännittämisestä, ja oon antanut heille neuvoja ja kertonut mitä
itse teen vastaavassa tilanteessa. Jos mua jännittää, mulle tulee
energiapiikki. Ennen Sylvian näytöksiä mä tanssin ja lauloin
kulisseissa, ja lavalle mennessäni olin jo valmiiksi energiatilassa.
Toisethan on sellaisia, että menevät rauhoittumaan yksinään
jonnekin. Mä en pysty ollenkaan sellaiseen, sitten mua vasta
alkaisikin jännittää! Mun on pakko purkaa jännitys sosiaaliseen
kanssakäymiseen tai tanssimiseen tai laulamiseen. Mähän oon myös
aikamoinen valmistautuja, ehkä se on myös mun tapani käsitellä
jännitystä. Käyn esityspäivinä aina tekstit ja biisit läpi,
vaikka osaisinkin ne aivan varmasti."
Love Storyssa kera Jukka Nylundin (c) Marja Seppälä |
Onko sinulla mitään omia rutiineja tai
rituaaleja esityksiin liittyen? ”Riippuu paljon esityksestä.
Sylvian näytöksiin mä aina kävelin, siihen meni vajaa tunti.
Teatteri Jurkan Snap! -esityksissä taas kaikki lämmittelimme
kimpassa ennen esitystä, improtessa lämmitellään aina yhdessä.
Jokaiseen proggikseen muodostuu oma rutiininsa, josta sitten yleensä
pidän kiinni. Yksi juttu mulla on, jonka teen aina ennen esitystä
kuin esitystä – käyn lavalla ja käyn tärkeät paikat läpi.”
Kerrohan tähän väliin lisää
yritystoiminnastasi! ”Joo, mielelläni! Mä aloitin valmentamisen
12 vuotta sitten vuonna 2005. Yksi tuttuni pyysi mua valmentamaan
esiintymistaitoa opiskelijoille silloiselle TKK:lle. En ollut koskaan
tehnyt vastaavaa, mutta otin haasteen vastaan. Vedin yhden kurssin ja
siitä tykättiin paljon, ja siitä tuli sitten vuosittainen juttu.
Sain hyvää palautetta ja sana alkoi levitä, ja opiskelijoita tuli
enemmän ja enemmän. Vedin sitten enemmän kursseja useampana
päivänä ja ne pidentyivätkin kestoltaan. Opetin myös
äänenkäyttöä mm. Turun Taideakatemiassa ja laulutuntejakin
pidin. Kuusi vuotta sitten mun opiskelijani silloisessa
Aalto-yliopistossa olivat sitä mieltä, että mun pitäisi perustaa
oma yritys. Vuoden mä mietin ja totesin, että miks ei! Kävin pari
yrityskurssia ja pistin toiminimen pystyyn. Yritykseni on nimeltään
Capella Training. Ekat vuodet tein valmennuksia säännöllisen
epäsäännöllisesti, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana
kysyntä on kasvanut ihan hurjasti ja valmentamisesta on tullut mulle
toinen ammatti. Teatterissa musta on ihanaa olla fokuksessa, mutta
tykkään myös, että fokus siirtyy välillä johonkin toiseen
ihmiseen. Silloin kun mä valmennan, fokus on valmennettavissa.
Valmennusten kautta oon myös itse oppinut esiintymisestä ja
ihmisestä ihan äärettömän paljon.
Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kolme
vuotta sitten tehtiin Verkossa-näytelmää Studio Pasilaan.
Näytelmähän käsitteli Wikileaksia. Jari Pehkonen näytteli siinä
rikostutkijaa, mä näyttelin toista niistä ruotsalaisnaisista,
jotka liittyivät Julian Assangen seksiskandaaliin. Kohtauksessa oli
todistusaineistona käytetty kortsu, ja meitä oli useampi ihminen
lavalla. Pehkiksellä oli kynän päällä se kortsu roikkumassa, ja
puhutaan asiasta. Yhtäkkiä se kortsu tippuu kynän päältä lavan
alle pienestä rakosesta. Pehkiksen seuraava repliikki meni vielä
”Mutta se kondomi! Missä se on?” ja sitä ei sitten oikeasti
ollutkaan missään. Kaikki näyttämöllä revettiin nauramaan ja
yleisö myös. Piti todella koota itsensä, että pystyi pokkana
jatkamaan. Käsittämätöntä, että se katosi rakosesta jota ei
pitänyt edes olla!”
Kerro joku hyvä muisto. ”Tämä ei oo
nyt mikään yksittäinen muisto. Lapsuudessani meillä ei ollut omaa
kesämökkiä, mutta vanhemmillani oli tapana aina vuokrata viikoksi
Ahvenanmaalta kesämökki. Mulla on sellainen olo, että olisin
viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Ahvenanmaalla, vaikken ole. Oon
viettänyt siellä viikon kerrallaan. Yhtenä kesänä kohtasin
siellä ihanan ruotsalaisen pojan…olin 13-vuotias silloin. Kadotin
pojan osoitteen harmillisesti!”
Tulevia roolejasi? ”Imatralle tulee
lokakuun lopussa ensi-iltaan musikaali ”Pop! 60-luvun kultaiset
kimulit” (engl. Shout! The Mod Musical).”
Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen
hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Hassu kysymys! Mulle tuli ekana
mieleen sarjakuva ”Kamala luonto” ja siinä se ylivilkas kettu,
se on huikee!”
Elina ja Talle Kansallisteatterin edessä |
Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo,
mikä olisi hahmosi nimi ja supervoimasi? ”Mä olisin
ajatustenlukija. Mä lukisin ihmisten ajatuksia ja ratkoisin kaikki
asiat, koska tietäisin sitten ihmisten todelliset motiivit. Mun nimi
olisi Meedio-Elina eli lyhyesti Melina. DJ Melina!”
Jos voisit viettää päivän miehenä,
mitä tekisit? ”Mä juoksisin puolimaratonin ja kattoisin
pääsisinkö kovempaa kuin yleensä!"
Jos ihminen menisi syksyllä talviunille
ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan
viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä
ottaisin Netflixin, suklaata, salmiakkia ja kissani. Rooibos-teetä,
ja kissalle ruokaa. Voileipiä! Ja vichyä.”
Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen
majan rakentaisit? ”Rakentaisin sen aika matalalle, ekaan
puunhaaraan niin, että sieltä voisi hypätä alas. Majassa olisi
ainakin kahvinkeitin, joten siellä olisi sähköt. Siellä pitäisi
olla kaikenlaista pehmeää, eli sen pitäisi olla sellainen paikka,
missä voisi loikoilla ja kahvitella. Ensin kahvittelisi ja sitten
ottaisi päikkärit, ja sitten sama uudestaan. Paljon erivärisiä
tyynyjä ja iso, peltinen keksilaatikko!”
Jos voisit aikakoneella palata
menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, mutta et
voisi muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”60-luvulle mä
haluaisin mennä ihan kauniiden vaatteiden takia, mutta kyllä mua
tosi paljon kiinnostaisi myös mennä katsomaan vuotta 0, palata
ajanlaskun alkuun ja nähdä mitä kaikkea oikeasti tapahtui.
Tietysti haluiaisin katsoa myös siitä eteenpäin, miten tarinat
muokkaantuvat vuosien varrella. Mikä on totta ja mikä tarua.”
Jos sinun elämästäsi tehtäisi
teatteriesitys, millainen esitys se olisi ja kuka olisi sinun
roolissasi? ”Se voisi olla komedia, ja mua voisi esittää ihana
Alina Tomnikov. Esityksessä olisi paljon yllättäviä käänteitä,
koko ajan sattuisi ja tapahtuisi, ja kukaan ei osaisi arvata, miten
siinä lopulta käy. Sen kantaesitys voisi olla vaikkapa
Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä.”
Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Miten
ihminen jaksaa käydä noin paljon teatterissa?”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen
opettamaan Musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteatterilinjalle
näyttelijäntyötä.”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
- Mistä sanasta pidät eniten? - Joutsen
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripuli
- Mikä sytyttää sinut? - Läheisyys
- Mikä sammuttaa intohimosi? -
Välinpitämättömyys
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Saatana
- Mitä ääntä rakastat? - Tummaa miehen
ääntä
- Mitä ääntä inhoat? - Moottoripyörän
ääntä
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Lääkäri
- Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Puhelinmyyjä
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kahvia?
Elinan nettisivut löytyvät osoitteesta
www.elinaaalto.fi , käy
tutustumassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).