Haastattelussa Elina Aalto

Elina Aallon tapasin Public Corner -baarissa Helsingissä huhtikuun alussa 2017.

Vuonna 1982 syntynyt Elina on horoskooppimerkiltään oinas. ”Mä oon kotoisin Espoosta. Koulujani oon käynyt monessa paikassa, ekan ja tokan luokan kävin Espoossa, kolmannelle luokalle menin Helsingin Saksalaiseen Kouluun. Sitten kävin Tapiolan Musiikkilukion ja sieltä pääsin ylioppilaaksi. Oon asunut myös Turussa, ensin kiinnityksellä Turun Kaupunginteatterissa vuoden ja sen jälkeen freelancerina vielä toisen vuoden."

Mitä harrastat? ”En oikein tiedä, että onko mulla harrastuksia - mä oon tehnyt kaikista harrastuksistani ammatin. Oon harrastanut teatteria, oon harrastanut laulamista, oon harrastanut pianonsoittoa… nyt kaikki tuo kuuluu duuniini, mikä on kyllä itse asiassa ihanaa. Kaikenlaista harrastusta kyllä aina virittelen. Mä aloittelin viulunsoittoa 1,5v sitten, olin pitkään haaveillut siitä ja menin ostamaan itselleni viulun. En mä sitten käynyt tunneilla kuin puoli vuotta. No, nyt mulla on viulu. Sitten mä sain kaverilta vanhan järkkärin ja päätin aloittaa valokuvaamisen. Se innostus kesti kolme kuukautta. Mä oon tämmöinen, vaihtelen koko ajan sitä mitä vapaa-ajallani teen. Liikuntaa voin sanoa ihan oikeasti harrastavani jatkuvasti – rakastan kävelemistä, juoksen, käyn salilla, uin, joogaan. Jossain vaiheessa harrastin runokirjojen keräilyä ja lukemista. Mulla on niitä hirveät kasat, mutta nyt en ole enää moneen vuoteen lukenut niitä. Mielenkiinnon kohteet vaihtelee, en taida olla noissa asioissa kauhean pitkäjänteinen”, naurahtaa Elina ja kertoo vielä, että joskus on kokeillut ratsastamistakin, mutta hevosta ei sentään tullut hankittua.

Elina Aalto (c) Annika Miettinen Photography

Osaatko soittaa muita soittimia kuin pianoa (ja vähän viulua)? ”Pianoa oon soittanut nelivuotiaasta asti. Totta kai mulla on myös kitara, mutta en mä osaa soittaa sitä hahah! Pianonsoiton aloitin yksityisellä ja myöhemmin pääsin Espoon Musiikkiopistoon, 15 vuotta soitin tosi aktiivisesti. Jossain vaiheessa soitettavat kappaleet alkoivat olla massiivisia ja niitä olisi pitänyt harjoitella todella paljon. Ajattelin etten jaksa enää, kun mikään ei tule valmiiksi ellen harjoittele kolmea tuntia päivässä. Tajusin, ettei musta tule pianistia ja lopetin soittamisen. Kyllä mä vieläkin osaan pianoa soittaa, se taito ei ole ruostunut tässä vuosien saatossa. Lavaklubilla oli alkuvuodesta ”Ystävä”-niminen juttu ja siinä mä soitin vähän rumpuja, se oli ihan mahtavaa!”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi? ”Tarkoitatko ihmisenä vai näyttelijänä? Mä oon rehellinen ja luotettava. Olen myös hyvin innostuva – mä innostun ihmisistä ja asioista ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin kiinnostaviin juttuihin.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä se viulunsoitto, ihan oikeesti, on sellainen. Oon haaveillut viulusta varmasti kymmenvuotiaasta asti. Lapsena aloitin viulutunnit, mutta mulla kävi vähän huono tuuri opettajan suhteen ja se ei ollut kauhean motivoivaa. Lopetin soittamisen vuoden kuluttua. Siitä lähtien mulla on silti ollut vahva tunne, että se olisi just mun soittimeni. Olinkin vähän pettynyt kun viulun hankittuani soittohommat ei sujuneetkaan suunnitelmieni mukaan, mulla oli samaan aikaan pari proggista meneillään ja ei vaan ollut tarpeeksi aikaa harjoitella. Haluaisin oppia soittamaan niin hyvin, että voisin soittaa näyttämölläkin viulua, edes jotain yksinkertaista. Siihen on toki vielä paljolti matkaa, mutta hiljaa hyvä tulee!”

”Lisäksi mä haluaisin olla ihan äärettömän hyvä laulaja. Varmasti ikuisuusprojekti, kaikki laulajat haluavat kehittyä ja tulla paremmiksi. On tässä pitkä matka jo kuljettukin! Teininä mun äänenkäyttöni oli niin surkeata, että jouduin jatkuvasti puheterapiaan ja mulla lähti ääni. Tein ihan älyttömästi töitä, selätin ongelmat ja nykyään puhun ja laulan ammatikseni!

Mikä on ollut isoin ammatillinen haasteesi toistaiseksi? ”Ehdottomasti Sylvian rooli Helsingin Kaupunginteatterissa. Mä sain Sylvian tekstin luettavakseni, enkä tiennyt jutusta etukäteen muuta, kuin että se on romanttinen komedia. Ekat kaksikymmentä sivua luettuani olin todella ihmeissäni - tietyt jutut vaikuttivat todella omituisilta. Sitten vasta tajusin, että Sylvia on koira! Otin roolin riemuissani vastaan, mutta samalla mietin, että eihän mulla ole mitään kokemusta koirista kun itse oon vielä kissaihminen. Pahinta olisi olla epäuskottava koira ja koko hommasta tulisi hirveä floppi, jos en saisi kehonkieltä haltuun. Mä tein tosi paljon töitä, jotta ymmärtäisin ”koiruutta”. Luin hirveän kasan kirjoja, katsoin leffoja ja koirankoulutusvideoita, ulkoilutin kavereiden koiria – upotin itseni koiratietoon. Pari kuukautta konttailin kotonakin pitkin lattioita ja kissani katseli ihmeissään, että mitä tuo oikein touhuaa. Mä pistin kaiken aikani Sylvian rooliin ja oli se kyllä todella palkitsevaakin. Parasta palautetta mulle oli se, kun katsojat tulivat sanomaan ”ihan kuin meidän koira!” Kyllä kannatti tutkailla koiranelämää tarkemmin.”

Sylvia (c) Tapio Vanhatalo 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ketään, joka ihan ammatikseen olisi tehnyt. Isoisäni soitti haitaria, enoni taas soittaa haitaria, kitaraa ja laulaa. Hän on eläkkeellä ruvennut aktiivisesti keikkailemaan - vetänyt yhteislaulutilaisuuksia ja käynyt tanssiorkestereiden kanssa esiintymässä.”

Mikä sinut sitten sai kiinnostumaan teatterista/ esiintymisestä/ näyttelemisestä? ”Ollessani Espoon Musiikkiopistossa äitini bongasi opiston seinältä ilmoituksen Musiikkiteatteri Mutterin pääsykokeista ja kysyi, kiinnostaisiko mua. Olin silloin 9-vuotias. Hain mukaan ja pääsin, ja paras kaverinikin pääsi. Siellä sitä tehtiin sitten musiikkiteatteria monta vuotta, meitä oli tiivis kymmenisen hengen porukka. Ajattelin sitä siinä vaiheessa hyväksi harrastukseksi, samaan aikaan harrastin myös judoa ja koripalloa, olin tosi liikunnallinen. 17-vuotiaana sain pääroolin tv-sarjasta ”Siamin tytöt”, joka oli nuorille suunnattu kuusiosainen draamasarja live-roolipelaamisesta. Puoli vuotta kuvattiin ja oli jännittävää tajuta, että tätähän voisi tehdä työkseenkin. Mukana oli paljon porukkaa, josta on tullut myöhemmin ammattinäyttelijöitä mm. Elsa Saisio, Teemu Palosaari, Marja Salo, Arttu Kapulainen ja Mervi Takatalo. "

”Mulla oli myös lääkärinura haaveena pitkään, suvussani on paljon terveydenhoitoalan ihmisiä. Kipuilin sen kanssa, että tuleeko musta näyttelijä vaiko lääkäri. Lukiossa luin kaikki pitkät kurssit luonnontieteitä. Hain TeaKiin enkä päässyt, mutta sain roolin toisesta tv-sarjasta. Pari vuotta mietin että lääkäri-näyttelijä-lääkäri-näyttelijä, enkä osannut päättää kumpaa haluan enemmän. Päätin hakea molempiin. Olin hakemassa kolmatta kertaa TeaKiin ja ensimmäistä kertaa lääkikseen. Pääsin TeaKiin (lääkikseen en) ja vielä juuri ennen koulun alkua tuumin, että jos mä en tykkääkään tästä, mä haen seuraavana vuonna lääkikseen. Tykkäsin TeaKista ihan älyttömästi ja jäin sinne, se oli lopulta itsestäänselvyys jäädä sinne. Pääsin TeaKiin vuonna 2004 ja valmistuin 2009.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Neiti E ja äänenkäyttö”, sain erikoisluvan tehdä pidemmän lopputyön ja siitä tuli liki 160-sivuinen järkäle. Mua kiinnosti äänenkäyttöasiat todella paljon ja samana keväänä mä löysin Estill-mallin. Olin tutkinut asioita ja äänenkäytön anatomiaa jo aiemmin. Mä kirjoitin fiktiivisen tarinan Neiti E:stä, joka kävi teatterikoulua ja jolla oli ääniongelmia. Se oli vähän sellainen fantasiatyyppinen tarina, mukana oli kaikenlaisia hahmoja opettajista lähtien ja Neiti E oli tietenkin minä itse. Liitteenä oli 20-sivuinen teoriaosuus, johon yksi piirtäjäkaverini piirsi mm. lihaksiston ja kaikenlaisia kaavioita. Se oli sellainen tieteellis-taiteellinen kokonaisuus.”

Miksi olet näyttelijä? ”Jos mä olisin vuonna 2004 päässyt molempiin kouluihin, en tiedä kumman olisin valinnut. Ehkä olisin valinnut teatterin, koska TeaKiin olisi myöhemmin ollut varmaan ihan turha hakea uudestaan, jos olisi kerran kieltäytynyt paikasta. Näin jälkikäteen kun miettii, en haluaisi enää olla lääkäri, koska näyttelijänä mä saan toteuttaa itseäni. Luulen, että lääkärin duuni olisi ollut mulle liian kovaa. Teatterissa saa olla sellainen kuin on, herkkä ja tunteva ihminen. Kun mä menen aamulla teatterille töihin, mun ei pidä mennä sinne vaan mä saan mennä sinne. Se on parasta. Teatteri on mulle toinen koti."

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/ keneltä se on tullut? ”Mä vastaan muutamankin jutun. Yksi, minkä teatterissa oon oppinut, on täsmällisyys. Ollaan treeneissä ajoissa, ei tehdä puolittaisesti vaan kunnolla ja tosissaan. Harva tulee laiskottelemaan näihin töihin. Täsmällisyys toimii mulla muutenkin elämässä ja myös muissa duuneissani. Tarzan-musikaalissa opin Eero Saariselta ihan älyttömästi, hän näytteli siinä isääni. Eero on tehnyt paljon improa niin kuin minäkin ja meillä synkkasi hyvin ihan siitäkin syystä. Oon näyttelijänä improvisaatioteatteri Riskiryhmässä, joka perustettiin 2008. Mun vuosikurssini on koulutettu näyttelijöiksi aika pitkälti improvisaation oppien pohjalta, kurssivastaavana oli Tiina Pirhonen ja näyttelijäntyön lehtorina oli Kari-Pekka Toivonen. Me improttiin koko kouluaika ja mä perustan oman näyttelijäntyöni aika pitkälti juurikin impron oppeihin. Tiinan kanssa jutellessa on avautunut se, että improvisaation ohjenuoria voi käyttää myös ihan omassakin elämässä, se antaa tietynlaisen flown ja vapauden elämään. Sitä mä oon pyrkinyt hyödyntämään paljon niin näyttämöllä kuin siviilissäkin."

”Sitten vielä Andriy Zholdakin ohjaama Anna Karenina Turun Kaupunginteatterissa. Mä olin juuri puoli vuotta aiemmin valmistunut TeaKista ja kun oli kolme kuukautta harjoiteltu Anna Kareninaa, musta tuntui kuin olisi käynyt teatterikoulun uudestaan - proggis opetti mulle tosi paljon, enkä osaa sanoa mitään yhtä tiettyä asiaa."

Onko sinulla omia ns. ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Mä ihailen tosi montaa kollegaa, tosi montaa näyttelijää ja mä näen lähtökohtaisesti kaikki näyttelijät hirveän ihanina. Sitten on muutamia, jotka vaan on niin pirun hyviä. Silloin kun pääsin TeaKiin, Tiina Lymi ja Eero Aho ja olivat mulle tosi iso juttu. En mä osaa nimetä muita yksittäisiä. Mä oon valmis vaikuttumaan ihan kenestä tahansa hienon roolityön edessä, ja usein vaikutunkin. Mä uskon, että sopivan hetken tullen kaikki näyttelijät pystyvät yllättämään”, sanoo Elina.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? "Helsingin Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Samppalinnan Kesäteatterissa, Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella, Linnateatterissa, Kouvolan Teatterissa, Teatteri Jurkassa, Kruununpuiston Kesäteatterissa Imatralla ja syksyllä Teatteri Imatrassa. Olen vieraillut myös mm. Rakastajat-teatterissa Porissa, Tampereen Teatterikesässä ja Hämeenlinnan Teatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Olin TeaKin tokalla vuosikurssilla ja silloin tein Samppalinnan Kesäteatterissa Viulunsoittaja katolla-musikaalissa Tzeitelin roolin, se oli mun ensimmäinen ammattiteatterijuttuni ja ihan jo pelkästään siksikin mulle hirvittävän rakas ja tärkeä työ. Anna Karenina on mainittava ehdottomasti. Helsingin Kaupunginteatterin Tarzan-musikaali ja siinä Janen rooli oli mulle yhden unelman täyttymys - olin 15-vuotiaasta asti haaveillut HKT:n suuren näyttämön naispääroolista. Ekassa soolobiisissäni istahdin etunäyttämölle ja lauloin ensimmäiset säkeet: ”Tää hetki täyttää kaikki toiveet, kauan odottaa mä sain”. Ah, niin totta! Tarzanin jälkeen mieleenpainuvimmat proggikset ovat olleet Kouvolan Teatterin Love Story -musikaali ja HKT:n Sylvia", sanoo Elina.

Tarzan (Saska Pulkkinen) ja Jane (c) Mirka Kleemola 

Kuka olisi unelmiesi vasta- tai kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Riippuu kyllä hirveästi siitä, millainen proggis olisi kyseessä… Mun mielestäni mä oon saanut jo tehdä unelmieni vastanäyttelijöiden kanssa töitä! Nylundin Jukan kanssa oli ihan käsittämättömän hyvä näytellä Love Storyssa - meillä jotenkin vaan loksahti kaikki hienosti yhteen. Jukan kanssa näyttelisin milloin tahansa uudestaan tosi mielelläni. Saarisen Eeron kanssa oli erityisen helppoa, hauskaa ja myös opettavaista näytellä. En osaa vastata unelmieni vastanäyttelijäksi ketään sellaista, kenen kanssa en olisi jo näytellyt. En voi tietää, miten meidän vuorovaikutuksemme oikeasti toimisi siinä tilanteessa.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Oi mä haluaisin laulaa Laura Alajääsken kanssa vielä. Teatterikouluaikoina lauloimme Jekyll and Hyde -musikaalin duettoa ”In His Eyes” kaikki päivät, me oltiin Lauran kanssa koulussa kuin paita ja peppu. Me oltiin eri vuosikursseilla, mutta se ei menoa haitannut. Ihana ystävä, mukavat muistot, hyvä kappale – ja Laurahan on hemmetin hyvä laulaja! Tai ehkä mä vaan kuuntelisin kun Laura laulaa”, Elina nauraa.

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Mulle teatterin taika on sitä, että kun mä menen teatteriin (oli tuuleni sitten millainen tahansa), niin asiat rauhoittuu. Ei välttämättä ratkea, mutta siinä hetkessä ei ole huolia eikä murheita. Teatterissa yksi mun lempiasioistani on maata tyhjällä näyttämöllä ja katsella lamppuja. Näyttämö on rauhoittava paikka. Katsojana teatterin taika on mulle läsnä silloin, jos esitys vetää mut mukaansa. Joskus mä oon turhankin analyyttinen katsomossa ja silloin taika jää saavuttamatta. Viime lauantaina kävin katsomassa Tom of Finland -musikaalin Turussa ja se oli kyllä yhtä juhlaa alusta loppuun. Olin suu messingillä koko esityksen ajan!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset ihmiset ja musiikki. Mulla on nyt pari kuukautta ollut sellainen kausi päällä, että mun on ollut ihan pakko kuunnella Apulantaa koko ajan. En tiedä miksi. Mulla voi mennä niin, että voin kuunnella yhtä ja samaa artistia puoli vuotta putkeen. Musiikki antaa mulle voimaa! Mua inspiroi myös kaikenlaiset positiiviset lausahdukset, välillä etsin niitä netistä ja kirjoitan paperille ylös."

Podetko ramppikuumetta/ esiintymisjännitystä? ”Joskus kyllä, mutta ihan normaalissa mittakaavassa. Mä valmennan esiintymistaitoa ja olen luennoinut esiintymisjännityksestä. Oon kuullut paljon ihmisten tarinoita jännittämisestä, ja oon antanut heille neuvoja ja kertonut mitä itse teen vastaavassa tilanteessa. Jos mua jännittää, mulle tulee energiapiikki. Ennen Sylvian näytöksiä mä tanssin ja lauloin kulisseissa, ja lavalle mennessäni olin jo valmiiksi energiatilassa. Toisethan on sellaisia, että menevät rauhoittumaan yksinään jonnekin. Mä en pysty ollenkaan sellaiseen, sitten mua vasta alkaisikin jännittää! Mun on pakko purkaa jännitys sosiaaliseen kanssakäymiseen tai tanssimiseen tai laulamiseen. Mähän oon myös aikamoinen valmistautuja, ehkä se on myös mun tapani käsitellä jännitystä. Käyn esityspäivinä aina tekstit ja biisit läpi, vaikka osaisinkin ne aivan varmasti."

Love Storyssa kera Jukka Nylundin (c) Marja Seppälä

Onko sinulla mitään omia rutiineja tai rituaaleja esityksiin liittyen? ”Riippuu paljon esityksestä. Sylvian näytöksiin mä aina kävelin, siihen meni vajaa tunti. Teatteri Jurkan Snap! -esityksissä taas kaikki lämmittelimme kimpassa ennen esitystä, improtessa lämmitellään aina yhdessä. Jokaiseen proggikseen muodostuu oma rutiininsa, josta sitten yleensä pidän kiinni. Yksi juttu mulla on, jonka teen aina ennen esitystä kuin esitystä – käyn lavalla ja käyn tärkeät paikat läpi.”

Kerrohan tähän väliin lisää yritystoiminnastasi! ”Joo, mielelläni! Mä aloitin valmentamisen 12 vuotta sitten vuonna 2005. Yksi tuttuni pyysi mua valmentamaan esiintymistaitoa opiskelijoille silloiselle TKK:lle. En ollut koskaan tehnyt vastaavaa, mutta otin haasteen vastaan. Vedin yhden kurssin ja siitä tykättiin paljon, ja siitä tuli sitten vuosittainen juttu. Sain hyvää palautetta ja sana alkoi levitä, ja opiskelijoita tuli enemmän ja enemmän. Vedin sitten enemmän kursseja useampana päivänä ja ne pidentyivätkin kestoltaan. Opetin myös äänenkäyttöä mm. Turun Taideakatemiassa ja laulutuntejakin pidin. Kuusi vuotta sitten mun opiskelijani silloisessa Aalto-yliopistossa olivat sitä mieltä, että mun pitäisi perustaa oma yritys. Vuoden mä mietin ja totesin, että miks ei! Kävin pari yrityskurssia ja pistin toiminimen pystyyn. Yritykseni on nimeltään Capella Training. Ekat vuodet tein valmennuksia säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana kysyntä on kasvanut ihan hurjasti ja valmentamisesta on tullut mulle toinen ammatti. Teatterissa musta on ihanaa olla fokuksessa, mutta tykkään myös, että fokus siirtyy välillä johonkin toiseen ihmiseen. Silloin kun mä valmennan, fokus on valmennettavissa. Valmennusten kautta oon myös itse oppinut esiintymisestä ja ihmisestä ihan äärettömän paljon.

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kolme vuotta sitten tehtiin Verkossa-näytelmää Studio Pasilaan. Näytelmähän käsitteli Wikileaksia. Jari Pehkonen näytteli siinä rikostutkijaa, mä näyttelin toista niistä ruotsalaisnaisista, jotka liittyivät Julian Assangen seksiskandaaliin. Kohtauksessa oli todistusaineistona käytetty kortsu, ja meitä oli useampi ihminen lavalla. Pehkiksellä oli kynän päällä se kortsu roikkumassa, ja puhutaan asiasta. Yhtäkkiä se kortsu tippuu kynän päältä lavan alle pienestä rakosesta. Pehkiksen seuraava repliikki meni vielä ”Mutta se kondomi! Missä se on?” ja sitä ei sitten oikeasti ollutkaan missään. Kaikki näyttämöllä revettiin nauramaan ja yleisö myös. Piti todella koota itsensä, että pystyi pokkana jatkamaan. Käsittämätöntä, että se katosi rakosesta jota ei pitänyt edes olla!”

Kerro joku hyvä muisto. ”Tämä ei oo nyt mikään yksittäinen muisto. Lapsuudessani meillä ei ollut omaa kesämökkiä, mutta vanhemmillani oli tapana aina vuokrata viikoksi Ahvenanmaalta kesämökki. Mulla on sellainen olo, että olisin viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Ahvenanmaalla, vaikken ole. Oon viettänyt siellä viikon kerrallaan. Yhtenä kesänä kohtasin siellä ihanan ruotsalaisen pojan…olin 13-vuotias silloin. Kadotin pojan osoitteen harmillisesti!”

Tulevia roolejasi? ”Imatralle tulee lokakuun lopussa ensi-iltaan musikaali ”Pop! 60-luvun kultaiset kimulit” (engl. Shout! The Mod Musical).”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Hassu kysymys! Mulle tuli ekana mieleen sarjakuva ”Kamala luonto” ja siinä se ylivilkas kettu, se on huikee!”

Elina ja Talle Kansallisteatterin edessä 

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoimasi? ”Mä olisin ajatustenlukija. Mä lukisin ihmisten ajatuksia ja ratkoisin kaikki asiat, koska tietäisin sitten ihmisten todelliset motiivit. Mun nimi olisi Meedio-Elina eli lyhyesti Melina. DJ Melina!”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä juoksisin puolimaratonin ja kattoisin pääsisinkö kovempaa kuin yleensä!"

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin Netflixin, suklaata, salmiakkia ja kissani. Rooibos-teetä, ja kissalle ruokaa. Voileipiä! Ja vichyä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Rakentaisin sen aika matalalle, ekaan puunhaaraan niin, että sieltä voisi hypätä alas. Majassa olisi ainakin kahvinkeitin, joten siellä olisi sähköt. Siellä pitäisi olla kaikenlaista pehmeää, eli sen pitäisi olla sellainen paikka, missä voisi loikoilla ja kahvitella. Ensin kahvittelisi ja sitten ottaisi päikkärit, ja sitten sama uudestaan. Paljon erivärisiä tyynyjä ja iso, peltinen keksilaatikko!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, mutta et voisi muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”60-luvulle mä haluaisin mennä ihan kauniiden vaatteiden takia, mutta kyllä mua tosi paljon kiinnostaisi myös mennä katsomaan vuotta 0, palata ajanlaskun alkuun ja nähdä mitä kaikkea oikeasti tapahtui. Tietysti haluiaisin katsoa myös siitä eteenpäin, miten tarinat muokkaantuvat vuosien varrella. Mikä on totta ja mikä tarua.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisi teatteriesitys, millainen esitys se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se voisi olla komedia, ja mua voisi esittää ihana Alina Tomnikov. Esityksessä olisi paljon yllättäviä käänteitä, koko ajan sattuisi ja tapahtuisi, ja kukaan ei osaisi arvata, miten siinä lopulta käy. Sen kantaesitys voisi olla vaikkapa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Miten ihminen jaksaa käydä noin paljon teatterissa?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen opettamaan Musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteatterilinjalle näyttelijäntyötä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Joutsen

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripuli

- Mikä sytyttää sinut? - Läheisyys

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys

- Mikä on suosikkikirosanasi? - Saatana

- Mitä ääntä rakastat? - Tummaa miehen ääntä

- Mitä ääntä inhoat? - Moottoripyörän ääntä

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lääkäri

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Puhelinmyyjä

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kahvia?

Elinan nettisivut löytyvät osoitteesta www.elinaaalto.fi , käy tutustumassa!