Seitsemän veljeksen harjoituksia seuraamassa

 Aiemmin keväällä minuun oltiin meilitse yhteydessä Ryhmäteatterin suunnalta ja tiedusteltiin halukkuuttani pienimuotoiseen yhteistyöhön teatterin 50v-juhlavuoden tiimoilta. Keväällä ohjelmistossa pyöri Peer Gynt, jota olin jo muutenkin menossa katsomaan ja kokemuksestani kirjoittamaan. Vastausmeilissäni ehdotin, josko voisin vaikkapa kesällä mennä Suomenlinnaan seuraamaan hetkeksi kesäteatteriharjoituksia. Siinä vaiheessa ei kesän näytelmää oltu vielä julkistettu. Ehdotukseni otettiin hyvin vastaan ja lupasimme olla asian tiimoilta yhteyksissä myöhemmässä vaiheessa.

 Myöhempi vaihe koitti ja näytelmänä olisi Aleksis Kiven klassikko Seitsemän veljestä, ohjaajana Kari Heiskanen ja veljesten rooleissa Santtu Karvonen/Juhani, Tommi Rantamäki/Tuomas, Eino Heiskanen/Aapo, Eero Ojala/Simeoni, Mikko Virtanen/Timo, Miro Lopperi/Lauri ja Elias Keränen/Eero. Ensemblessakin olisi mukana minulle jo aiemmin tuttuja nimiä (mm. Peter Nyberg ja Pihla Pohjolainen). Pakko oli heittää pienet tuuletukset kehiin kotona "JES!" -huutojen siivittämänä. Tätä porukkaa menisin enemmän kuin mielelläni seurailemaan. Olin pari vuotta aiemmin päässyt haastattelemaan suuresti ihailemaani ja arvostamaani Kari Heiskasta ja samalla reissulla hetken seurannut Karin käsikirjoittaman ja ohjaaman "Sormet hunajapurkissa"-näytelmän harjoituksia Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä. Se päivä oli yksi "urani" tähtihetkistä ja varsin onnistuneesta reissusta jäi mieleeni ajatus, että kunpa voisin joskus seurata, kun K. Heiskanen ohjaa isompaa joukkoa (siinä näytelmässä kun oli vain kaksi roolihenkilöä). 

 Kesäkuun alkupuolella, viikko ennen Seitsemän veljeksen ensi-iltaa (15.6. ensi-ilta), herään puoli kuudelta isännän kanssa, ajelemme taksilla linja-autoasemalle ja siitä varsin varhaisella bussilla Helsinkiin. Torkun koko matkan, koska kesälomalla en ole tottunut heräämään aikaisin ja minulla on suuria vaikeuksia pitää silmiäni auki. Jo aamulla näyttää siltä, että tulossa olisi varsin aurinkoinen päivä ja hellelukemat paukkuisivat siellä sun täällä. Minulla on kassissani varusteina pipoa, kaulaliinaa ja pitkähihaista paitaa - kokemuksesta kun tiedän, että Hyvän Omantunnon Linnakkeen sisäpuolella saattaa olla hienosta säästä huolimatta hyytävän kylmä. Talsimme pitkin Espaa Kauppatorille, jossa olemme jo ennen yhdeksää. Tarkoitus olisi lähteä klo 9.45 JT-Linen vesibussilla kohti Suomenlinnaa. Muuta porukkaa odotellessamme ihmettelemme torivilinää, taustalla lokit rääkyvät ja joku hanuristi soittaa kolmatta kertaa Metsäkukkia. Mikäpäs siinä. 

 Paikalle saapuu ohjaajan assistentti Hanna, jonka kanssa olen sopinut harjoituksista. Juttelemme hetken ja pian paikalle alkaa valua muitakin työryhmän jäseniä, joille sanon käsipäivää. Halailuhommiin pääsen Mikko Virtasen (joka on luvannut tarvittaessa kertoa huonoja vitsejä koko menomatkan ajan, jos minulla on vaikeuksia hereilläpysymisen suhteen) sekä Peter Nybergin kanssa - jälkimmäistä halatessani kalautan hampaani hänen kaulassaan roikkuviin kuulokkeisiinsa kohtalaisen rajusti. Hyvä alku tällekin reissulle! Toivotan hyvää huomenta torilta mansikoita ostaneelle Kari Heiskaselle ja ilmoitan tulevani harjoituksia seuraamaan. Tämä selvä. 

 Ahtaudumme turistiryhmän mukana vesibussiin ja suuntaamme kannelle. Istumme samassa pöydässä Arto Muukan, Jane Kääriäisen ja Peter Nybergin kanssa (ensemblen väkeä kaikki). Menomatkan aikana käy ilmi, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa ja että minulla on yllättävän vähän kalenterissani kesäteatterireissuja luvassa. Ja että Harakan saareen saisi hienon kauhunäytelmän viriteltyä syysiltojen iloksi. Paatista poistuttaessa Santtu Karvonen bongaa väkijoukossa meidät ja toivottaa tervetulleeksi "isolle kirkolle". Tunnetusti en ole liikkeissäni kovin ripeä - sen sijaan täytyy ihailla näyttelijöitä, jotka suorastaan kiiruhtavat työpäivää kohti ja jään porukasta jälkeen. Onneksi Virtasen Mikko nappaa pahasti jälkeenjääneen bloggarin kainaloonsa ja ohjaa varmoin ottein kohti linnaketta. Pikainen kierros pukuhuoneen puolella, parit käsipäiväät ja liuta paidattomia miehiä. Ja suklaaparvi!?

 Katsomme parhaaksi mennä linnakkeen sisäpuolelle ja valkkaamme katsomosta sopivat paikat. Ohjaaja haluaisi jo aloittaa, mutta vaatteiden vaihto tuntuu kestävän ja kestävän. Pistän joutessani pipon päähäni. Sisäpuolella on kohtalaisen viileää. Koreografi Kirsi Karleniuksen johdolla olisi tarkoitus käydä muutamaa tanssia läpi, mutta äijiä ei näy missään. Ajattelen mielessäni, että eipä tämä kovin kellontarkkaa näytä olevan... No, lopulta kaikki ovat paikalla ja tanssiharkat voidaan aloittaa. "Ja lähtee jappa-paada-da, tytöt kiertää sisällä ja kolme poikaa ulkoringissä". Joku nimeltämainitsematon veljes siellä mennä teputtaa omiaan, kun pitäisi ottaa reippaita juoksuaskelia. Tuomas (Tommi Rantamäki), Lauri (Miro Lopperi) ja Aapo (Eino Heiskanen) naureskelevat veljiensä menoa sivummalla ja menevät keskelle hienoon tähtimuodostelmaan näyttämään mallia tanssimisesta. Simeonia (Eero Ojala) ei näy lavalla, kas häntä kun ei moinen syntinen meno kiinnosta lainkaan. Sama otetaan uusiksi useampaan otteeseen ja välillä koko kuvio saadaan sujumaan paremmin, välillä ei. "Sori mä mokasin"-tunnustus vastaanotetaan "Ei haittaa, virheistä opitaan!"-kommentilla ja eikun uudestaan. 

 Jappa-paada-da toistuu sen verran useaan otteeseen, että se jää jo päähäni soimaan ja paikalle saapuu vielä valokuvaaja, joka tuokin harjoituksiin hiukan erilaista meininkiä. Tansseja kuvataan eri suunnista useampaan kertaan, jotta saataisiin paras mahdollinen lopputulos kuviin (toisin kuin nämä meikäläisen epäselvät otokset). K. Heiskanen tuntuu tietävän tarkkaan mitä haluaa, ja hyvä niin. Hän haluaa kuviin dynaamista liikettä, ei patsastelua ja tyhjää tilaa. Tanssiessa on tullut hiki, joten pidämme pienen paussin ja sitten jatketaan Karin ohjauksessa. Meidätkin ohjataan istumaan toiselle puolelle katsomoa, ettemme näkyisi valokuvissa taustalla. 

 Seuraavassa kohtauksessa Rajamäen rykmentti saapuu. "Voimaa! Intensiteettiä! Puhetta pitää tulla isosti!" ohjaa Kari. Muutama kohtaus käydään näillä ohjeilla läpi uusiksi valokuvaajan seuratessa koko ajan tilanteita. Nimismies (Mikko Hänninen) saapuu. Taula-Matti saapuu. Impivaara rakentuu näyttämölle kuin tyhjästä. "Makeasti oravainen" kajahtaa komeasti ilmoille. Lähikuvia kasvoista - iloa, hämmennystä, haaveilua, uhoa. Lauri näpertää käpylehmän parissa. Iloitkaa ja riemuitkaa ---> ruokatunnin paikka. Tässä vaiheessa harjoituksia olen jo ihan myyty. Hurmaavaa sakkia nämä veljekset, niin omanlaisiaan persoonia kaikki!

 Läheisessä ravintolassa on tarjolla päivittäin makoisa lounas noutopöydästä, ja sinne mekin muiden perässä suuntaamme. Istumme hiukan syrjemmälle yhdessä, yllätys yllätys, Mikko Virtasen kanssa ja koskapa hän on porukasta tutuin ja "saman kylän poikia", kysyn Mikolta ruokailun lomassa muutaman kysymyksen harjoitusprosessiin ja roolihenkilöönsä Timoon liittyen.

 Kertoisitko aluksi hiukan harjoituksista ja siitä, miten päädyit porukkaan mukaan. "Harjoitukset alkoivat 2.5. Ensin treenattiin kaksi viikkoa Ryhmäteatterissa Helsinginkadulla ja tänne saareen tulimme toukokuun puolivälissä. Pitkiä päiviä on vedetty ja tiivistä menoa on ollut, tosin viikonloput on pääsääntöisesti pidetty vapaina ja se on ollut levon kannalta ihan hyvä asia. Mukaan päädyin ihan aukkareiden kautta, Santtu oli valmiiksi mukana Ryhmiksen kiinnitettynä näyttelijänä ja tietääkseni Kari oli Tommia pyytänyt mukaan suoraan. Viittä veljestä haettiin aukkareiden kautta joulukuun alussa ja valituille ilmoitettiin heti saman päivän aikana. Kari kysyi tilaisuuden alussa, että ketä veljeksistä haluaisit näytellä. Mä jotenkin näin itseni Laurina, mutta päädyinkin näyttelemään Laurin kaksoisveljeä Timoa."

 "Kun näyttämöllä on käytännössä koko ajan seitsemän miestä, täytyy roolityön olla vuoropuhelua ja avointa sille, mitä muut tekevät. Täytyy osata asemoida itsensä koko veljeskatraan dynamiikkaan, ja paljon onkin muotoutunut harjoitusten aikana. Ei voi tulla tavallaan valmiina tai "tällainen Timo on"-tyylillä harjoituksiin. Siitä voi olla jonkinlainen haju, että tuohon suuntaan haluan yrittää roolihahmoani viedä. Kari on ohjaajana myös hyvä haastamaan, ja hänellä on pitkä kokemus niin ohjaajana kuin näyttelijänäkin, ja silmää koko jutulle. Ensin olen tehnyt jollakin tavalla ja Kari on ehdottanut, jospa tekisin seuraavalla kerralla aivan päinvastaisesti ja katsotaan mihin se vie. Timoa pidetään vähän tyhmänä ja lapsenomaisen yksinkertaisena, ja Kari ehdotti kerran treeneissä, että mitäpä jos Timo olisikin maailman fiksuin äijä! Haastetaan omaa ajattelua hahmosta eikä lukkiuduta yhteen oikeaan tapaan tehdä, ihmisissä on kuitenkin aina monia eri puolia. Ei kukaan jaksa katsoa kolmea tuntia sitä, että joku on lavalla pelkästään tyhmä."

 Mikä on ollut harjoituksissa helppoa, mikä haastavaa? "Tässä porukassa on ollut helppoa ihan alusta asti kokeilla eri juttuja, oon digannut tehdä yhdessä. Miro Lopperi on ainut ketä en tuntenut ennestään, ihan loistavia tyyppejä kaikki ja on ollut todella luottavaista tehdä kimpassa. Haastavinta on ollut energian ylläpitäminen, Timo kun ei ole mikään kovin puhelias kaveri. Täytyy koko ajan pysyä tiukasti tilanteissa ja pystyä näyttelemään ulos asioita tavallaan taustalla. Seitsemän miehen porukassa energiatason, vimman ja palon on oltava koko ajan kova, jotta kaikki erottuisi. Balanssin hakeminen on ollut haastavaa."

 Mikä on mieluisinta omassa hahmossasi? "Musta on ihanaa, että Timosta on tullut jotenkin vilpitön ja avoin hahmo. Hän kokee asiat tosi aitoina, on hyvin nauravainen ja itkeväinen, elää mukana muidenkin tunteita."

 Jos joku nyt jossain mietiskelee, että "taas tämä Seitsemän veljestä, tämän oon nähnyt jo viiteen kertaan", niin miksi kannattaisi lähteä katsomaan tämä kuudeskin versio? "Koska tämähän on niistä kuudesta paras! Ja tässähän on myös musiikkia, ensemblehan on musiikillisesti tosi lahjakasta porukkaa ja kyllä me veljeksetkin siellä jotain sjungaillaan..."

 "Haluan sanoa vielä lopuksi, että Kari veti aikoinaan meille Teakissa näyttelijäntyön mestarikurssin maisterivuosina, ja mä en päässyt sinne, koska tein jotain proggista samaan aikaan. Tää on kyllä tuntunut nyt näyttelijäntyön mestarikurssilta. Oon kuitenkin ollut ammatissa jo jonkun aikaa ja tuntuu siltä, että oon oppinut ihan hirvittävän paljon tästä. On kiva "taiteentekemisen fiilis" ja hienoa olla mukana tässä porukassa ja Karin sanoin "kuningasnäytelmässä"."

 Suurkiitos Mikolle juttuhetkestä!

Timo/Mikko Virtanen (c) Tanja Ahola 

Luonnollisesti harjoitukset jatkuvat lounastauon jälkeen. Saamme nähdä veljeksiä karhunkaatohommissa sekä Hiidenkivellä härkälaumaa paossa. Täytyy todeta tähän väliin, että onpas muuten upeasti toteutettu, intensiivinen kohtaus! Miten suuri merkitys onkaan valoilla ja varjoilla, savulla ja äänitehosteilla sekä musiikilla. Tehokas kohtaus saa aikaan kylmiä väreitä, ja tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun pääsen näkemään tämän kohtauksen itse valmiissa näytelmässä. Karikin äityy kehumaan äänisuunnittelija-Jussia kesken kaiken, ja pienet väliaplodit ovat paikallaan myös valosuunnittelija-Villelle. Karin sanoin "vastakkaiselta puolelta päin silmiä suunnatut valot tekevät eetvarttia!" Saamme nähdä myös sulavaa äijäbalettia ja asiasta toiseen kuulemme myös pienen tarinan siitä, millä sanoilla Jukka Virtanen aikoinaan kehui Taneli Mäkelää. 

 Kuten sanottu, Karilla on vahva näkemys lopputuloksesta. Niin vahva se ei kuitenkaan ole, etteikö sinne joukkoon mahtuisi pieniä muutoksia ja kokeiluja, joita näyttelijät tarjoavat vinkkeinä. Osa havaitaan toimiviksi, osa unohdetaan kokeilun jälkeen. Taiteilijanvapautta saa käyttää ja improvisointia, silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus. "Helvetin hyvää työtä!" ohjaaja kehuu. 

Ohjaaja työssään aamulla 

 Jatketaan vielä lukkarin (Jari Nissinen) ABC-opin päähäntakomisessa sekä kurranpeluussa. Tämänkertaiset harjoitukset päättyvät Eeron ja Simeonin paluuseen Hämeenlinnan reissusta. Tuliaisena näyttäisi olevan Eeron vetelä kaupunkilaisolemus ja löysä kävelytyyli sekä halveksuva katse landepaukkujen veljesten suuntaan. Seuramieheni kokeilee vastaavaa kävelytyyliä paluumatkan koittaessa. Toimii.

 Myöhemmin saan kysyttyä Eino Heiskaselta pari pikaista kysymystä.

 "Mieluisinta omassa roolihenkilössäni Aapossa? Vahva järki ja oikeudentaju. Aapo on veljeksistä paras puhujamies. Hän kuitenkin menee veljiensä mukana kaikkialle ja puolustaa veljiään tarpeen tullen", kertoo Eino.

 Mikä on ollut haastavinta harjoituksissa? "Haastavinta on olla lavalla kuuden veljen ja muutaman muun näyttelijän kanssa samaan aikaan ja pitää tilanne elossa."

 Miksi ihmisten kannattaa tulla katsomaan juuri tämä versio? "Tämä kannattaa tulla katsomaan, jos haluaa kokea suuria tunteita ja nähdä hyvää, vauhdikasta teatteria!"

Aapo/Eino Heiskanen (c) Tanja Ahola 

 Paluureissulla tuppaamme samaan pöytään Miro Lopperin, Elias Keräsen, Katariina Lantton ja Julius Martikaisen kanssa. Pakko kehua Miron hienoja viiksiä, niistä ehdottomasti heti plussaa. Puheenaiheet eivät päätä huimaa kuitenkaan, vai mitä sanotte Suuresta Arttu Wiskari Musikaalista, jossa Elias kehuu viime kesänä olleensa mukana?

Mitä lie Elias kertoo Santulle tässä? 

Lopputoteamus näistä harjoituksista? Valokuvaajan läsnäolo toi tietysti hiukan extraa lavalle, mutta ei se kokemustani latistanut lainkaan. Oli äärimmäisen kiehtovaa seurata ohjaajaa työssään ja energistä sakkia, joka otti mukisematta vastaan äkkinäisiäkin muutoksia. Entistä enemmän olen sitä mieltä, että teatteri on parhaimmillaan nimenomaan taidonnäyte yhteistyöstä ja monien osasten summa. Itse aion mennä Seitsemää veljestä katsomaan parin viikon kuluttua ja kehottaisin sinuakin hankkimaan lippusi ajoissa - muutama näytös kun on jo loppuunmyyty! 

Lisäinfoa tästä linkistä. Kannattaa tutustua myös Ryhmäteatterin Facebook-sivuun, jossa luvassa esittelyvideoita veljeksistä. Ensimmäisenä Juhanista kertoo Karvosen Santtu.

"...ja sitten me ryypättiin!" Ei, vaan kaikki hajaantuivat kuka mihinkin ja me raahustimme läpi helteisen Helsingin Kamppiin ja bussilla kotiin. Koko päivähän tässä reissussa meni, mutta oli se sen väärtti.

Vuoden Viikset 2017 -ehdokas Miro Lopperi 

(c) Teatterikärpänen  (paitsi erikseen mainitut (c) Tanja Ahola, Ryhmäteatteri)

ps. kysyin jälkikäteen Kari Heiskaseltakin muutaman kysymyksen, niistä lisää myöhemmin.