Haastattelussa Essi Hellén

Essi Hellénin tapasin Checkpoint Caféssa Helsingin Käpylässä toukokuun alussa 2017. Essi kiiruhti paikalle suoraan Blind Donna-tv-sarjan kuvauksista.

Vuonna 1988 syntynyt Essi on horoskoopiltaan vesimies. ”Oon kotoisin Helsingistä, ja oon kolmannen polven helsinkiläinen, mikä ei oo kauhean yleistä nykyään. Helsingin lisäksi oon asunut Kokkolassa. Aviopuolisoni Mikon kanssa meillä oli ennen TeaKista valmistumista agenda, että lähdetään hakemaan kiinnitystä jostain kauempaa. Haimme mm. Tampereelle ja Jyväskylään. Tarkoituksella halusimme pois Helsingistä, katsomaan elämää ja teatteria muuallekin.”

Mitä harrastat, vai ehditkö harrastamaan yhtään mitään? ”Mulle on tosi tärkeää, että on paljon asioita myös työn ulkopuolella, vaikka työ onkin ainakin suurimmaksi osaksi nautinto ja samalla tulee tavattua hyviä ystäviänikin työn merkeissä. Mä nautin liikunnasta tosi paljon, siihen mielelläni budjetoin aikaani, ja liikunta tekee hyvää varsinkin mielelleni. Matkustelu on sitten toinen lempiharrastukseni, siihen on tullut viimeisen 15 vuoden aikana käytettyä melkein kaikki ylimääräiset rahat. Siinä ne sitten kyllä onkin, enempää ei ehdi millään. Olisi ihanaa käydä vaikkapa tanssitunneilla tai opiskella kieliä, mutta ei vaan ole aikaa. En mä kuitenkaan sure ajanpuutettani, työni on sen verran rikasta ja oon siitä onnellinen. Ehkä joskus ehdin!” pohtii Essi.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Aika huonosti. Lapsena taisin soittaa pianoa vuoden, mutta en mä jaksanut keskittyä siihen kunnolla. 8-luokkalaisena aloin tehdä omia biisejä niillä muutamilla soinnulla, jotka osasin. Näin aikuisena oon joskus miettinyt, että voi kunpa lapsena olisin soittanut enemmän. Soittotaidosta olisi ammatillista hyötyä. Oon kyllä kuullut olevani musikaalinen, mutta se liittyy kielellisyyteen, kuulemisen kautta oppimiseen, rytmitajuun ja tanssiin. Teoriapuoli ei ole niin hallussa, mutta siitäkin huolimatta voi onneksi olla musikaalinen ihminen!”

Oletko jossain teatterijutussa soittanut mitään? ”Teatteri Jurkan ”Bonnie ja Clyde”-jutussahan soitin alussa pianoa, mutta muualla kyllä en… Ai niin, Linnateatterin ”R.O.C.K.”-jutussahan mä olin basisti! Ohjaaja Toni Wahlström opetti mulle vielä oikeaoppisia maneereita. Se oli kyllä tosi hauskaa.”

Essi ja Alina Blind Donna-sarjan kuvauksissa (c) Pasi Rytkönen, Production House Oy 

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi tällä alalla? ”Mä oon aina ollut aika päämäärätietoinen, se on ollut mulle välillä riippakivikin. Mä innostun asioista, mä haluan auttaa ja mennä mukaan – mutta sitten mä väsyn. Mulla on välillä vaikeaa löytää rajojani sen suhteen, että mikä on tarpeeksi ja mikä on liikaa. Enimmäkseen ne jutut on kuitenkin olleet sellaisia, jotka ovat vieneet mua tosi vahvasti eteenpäin. Mulle on tosi tärkeää myös vuorovaikutus, mä haluan pitää huolta hyvästä työhygieniasta ja siitä miten ihmisiä kohdellaan. Uskallan väittää, että tuo on yksi syy siihen, miksi mulle on riittänyt ihan kivasti töitä. Työllistymiseen liittyy tietysti kipinä tai karisma, mutta myös se, miten kohtelee muita ihmisiä. Välillä myös onni. Joskus on kyse siitä, että satut vaan olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, avaat suusi juuri oikealla hetkellä. Mä oon yrittänyt pitää huolta siitä, että oon ystävällinen muille ja teen sitä kautta hyvän vaikutuksen. Nämä mainitsemani jutut on aika abstrakteja. Mussa on kuulemma myös paljon energiaa – välillä vähän liikaakin, mutta helpompaa sitä on lähteä laskemaan kuin hakemalla hakea. Mussa on kuulemma positiivista draivia!” intoilee Essi ja viuhtoo samalla käsillään niin laajoja kaaria, että pelkään osan astioista lentävän kohta lattialle…

Mikä olisi sellainen taito (kenties sen soittotaidon lisäksi), jonka haluaisit osata? ”Mä oon aina tanssinut ja urheillut paljon ja kehonkäyttö on sujunut luonnostaan, mutta mulle on tullut fyysisiä pelkoja. Olkapääni on mennyt joskus sijoiltaan ja se leikattiinkin TeaKin vikan vuoden aikana. Oon ollut aika akrobaattinen, mutta enää en oikein uskalla tehdä, koska vammojen kaiut jotenkin pysäyttävät henkisesti. Pitäisi alkaa vaan hiljalleen treenaamaan ja kääntämään mieltään uskallusta kohti. Mua vähän harmittaa, etten ole enää se temppuapina, joka joskus olin.”

Mikä on ollut sinulle jollain tavalla isoin haaste? ”Varmaankin laulaminen. Ennen TeaKia mä en ollut ikinä laulanut mitään julkisesti, mut oli ehkä traumatisoitu peruskoulussa laulamiseen. Mä rakastin kyllä laulamista ja halusin kuoroon, mutta sinne pääsi arvosanalla 9- ja mä sain kolmannesta luokasta alkaen joka lukuvuosi 8 ½ :n, eli tavallaan mulle sanottiin vuodesta toiseen, etten ole riittävän hyvä laulaja. Olin sitten sitä mieltä että okei, mä en osaa laulaa, vaikka osasin! Siltä pohjalta sitten yhtäkkiä TeaKiin laulamaan yksin kaikkien edessä, olla samalla auki ja harjoitella oikeaoppisia laulutekniikoita. Mä kaksi vuotta itkin siellä joutuessani laulamaan, se oli mulle niin iso trauma. Näin jälkikäteen ajatellen mä menin kyllä tosi rohkeasti sitä kohti, ja nykyään mua on pyydetty sellaisiin töihin, missä oon saanut laulaa. Oon saanut onneksi käännettyä tämän voitoksi. Tietysti on vielä paljon opittavaa ja totta kai harjoitan laulua koko ajan, mutta tää kulkemani kymmenen vuoden matka on tuntunut todella lyhyeltä ajalta.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai jollain muulla taiteellisella alalla olevia? ”Näyttelijöitä ei ole kyllä ketään. Isäni serkku on lausunut paljon aikoinaan ja ollut joskus Imatran Teatterissakin muistaakseni. Äitini on virkamies ja isäni oli kodinkonekauppias, nyt hän on eläkkeellä.”

Mikä sinut sitten sai kiinnostumaan teatterista/näyttelemisestä? ”Mä olin lapsena aina eläväinen ja varmaankin 4-vuotiaana aloin tehdä kaikenlaisia esityksiä, vanhemmat sohvalle katsomaan. Mä oon ainut lapsi ja mulle se oli yksi tapa hakea huomiota mutta myös leikkiä, koska leikin paljon yksin ja suunnittelin erilaisia juttuja. Luovuus ja mielikuvitus oli valloillaan. Ekalla luokalla kysyttiin, kuka haluaisi tulla lukemaan joulujuhlaan jouluevankeliumia. Parhaan kaverini Saaran kanssa katsottiin toisiamme ja päätettiin, että mennään. Saaran kanssa oltiin tehty kyllä todella paljon näytelmiä, videoita ja radio-ohjelmia. Jouluevankeliumista kaikki lähti, siitä tuli heti hyvä kokemus kun uskalsi mennä, ja halusin lisää juuri sitä tunnetta. Luulen, että siihen tunteeseen näyttelijät usein koukuttuvatkin. Kun ylittää itsensä ja vielä onnistuu.10-vuotiaana menin harrastajateatteritoimintaan mukaan Nuorten Teatteri Narriin. 90-luvulla se oli tosi vahva paikka, jossa tehtiin todella kokeilevaakin lasten-ja nuortenteatteria. Siellä olin 16-vuotiaaksi asti, ja se oli mulle kyllä todella tärkeä paikka. Nuorena mulle oli kirjoittaminen, tanssi ja teatteri tärkeitä juttuja.”

Missä vaiheessa sinulle tuli mieleen, että näytteleminen voisi olla myös ammatti? ”Mulla oli jännä päämäärä… Mä ehkä 10-vuotiaana kuulin ensimmäistä kertaa Kallion lukiosta ja se oli mun The Päämäärä. Mä kaikki vuodet laskin, että montako vuotta vielä jotta voisi hakea lukioon. No, pääsin sitten sinne ja siellä tulikin jonkinlainen vastareaktio tyyliin ”en mä haluu näytellä enkä kirjoittaa, tanssi on mun juttuni”. Mä pärjäsin kyllä koulussa ja tein kaikenlaista. Muistan, että olin yhdessä vanhempainillassa abivuonna kertomassa miten aion hakea kauppakorkeakouluun. Iltaan oli valittu oppilaita kertomaan jatkosuunnitelmistaan ja mä puhuin kauppakorkeasta! Kuukausi sen jälkeen hain TeaKiin ja pääsin sisälle. Ehkä mulle tuli hetkeksi sellainen ajatus, että uskallanko sittenkään hakea TeaKiin, siksi puhuin ihan muusta paikasta. Lapsesta asti olin kulkenut hiljalleen sitä kohti ja kaikki oli mennyt aika hyvin putkeen. Mua varmaan vähän jännitti se, etten onnistukaan. Onneksi uskalsin hakea! Aloitin opinnot 2007 ja valmistuin 2012.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mä tutkin asiaa, jota tän haastattelun alussa jo vähän sivusin, eli näyttelijän henkilökohtaisen elämän ja työn suhdetta ja merkitystä identiteettiin. Mä koin varsinkin teatterikouluaikoina ja tänäkin päivänä sellaisen yliomistautuvan mystifioidun näyttelijämyytin tosi kaukaiseksi. TeaKissa meitä opetettiin käsityöläismeiningin kautta. Tää on käsityöläisammatti ja taidetta siitä tulee vasta kontekstissa. Tänä päivänä mä oon vähän eri mieltä tuosta – tää on kokonaisvaltaisempaa ja koen olevani myös taiteilija hyvin vahvasti. Lopputyössäni yritin purkaa suomalaista taiteilijamyyttiä, liiallista työlle omistautumista. ”Vain työ määrittää minut”, koin sen ajatuksen ahdistavana. Täytyy olla jotain muutakin! Lopputyöni nimi oli ”Yks hyvä elämä, kiitos”. Nyt jälkikäteen oon tajunnut, että tein sen siksi, koska olin itse työlle omistautunut ja mun oli selvitettävä rajani. Tässä työssä on pakko löytää ne asiat, jotka palauttavat maan pinnalle. Tää on vaan työtä, vaikka kuinka upeaa ja inspiroivaa olisikin. On olemassa paljon tärkeämpiäkin asioita, ne helposti unohtuvat. Valmistuessani sain Ida Aalbergin stipendin opinnäytteeni vuoksi, tuntui tosi hyvältä, että se huomioitiin ja sitä arvostettiin. Siitä aiheesta ei oltu aiemminhirveästi kirjoitettu.”

”Taiteellinen lopputyöni oli TeaKissa Lokki-näytelmän Arkadinan rooli. Se oli aika kokeellinen juttu, siinä käytettiin osaksi Jouko Turkan metodeja apuna. Ohjaajana oli Jarno Kuosa. Se oli todella mielenkiitoista ja nautin siitä todella paljon. Rakastan sitä, että voin kokeilla rajojani ja niiden häilymistä.”

Onko sinulla ollut missään vaiheessa vaihtoehtoa B näyttelijän ammatin tilalle? ”Mielenkiintoista, että kysyit juuri tätä. Mähän hain tänä keväänä Aalto-yliopistoon elokuva-ja tv-tuotannon maisteriohjelmaan. Mua on kiinnostanut tuottaminen aina. Jo kymmenen vuotta sitten hakiessani TeaKiin kaverini sanoivat yllättyneensä, koska kaikki ajattelivat, että musta tulee isona tuottaja eikä näyttelijä. No, tuohon liittyi varmaan ne Kallion lukiossa pitämäni kauppakorkeapuheet… Mä nautin asioiden järjestelemisestä, kehittelemisestä ja jollain tavalla johtamisesta. Näyttelijän ammattihan on näissä rakenteissa ihan loppupäässä, tehdään esim. muiden suunnittelemia, kirjoittamia ja puvustamia juttuja. Henkilökohtaisesti tällä hetkellä mua kiinnostaa kaikki ne prosessit, jotka tehdään nimenomaan ennen näyttelemistä. Mä pääsin Aalto-yliopistoon ensimmäiselle varasijalle, kaksi otettiin sisään. Katsotaan. Mulla on tosi kova fokus nyt tuottamiseen tv-ja elokuvapuolelle, se on mun haaveeni. Jos voisin olla mukana siinä, että mitä me tehdään, mitä tarinoita me tehdään, miksi me tehdään ja kenelle. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta hakea glooriaa näyttelijäntyölläni. Jos voisin tavoitella jotain muita asioita välillä...” pohtii Essi, ja yhteistuumin jätämme väliin seuraavan kysymyksen, joka olisi kuulunut ”miksi olet näyttelijä”.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Heti valmistumiseni jälkeen Kokkolan Kaupunginteatterissa jouduin kasvotusten työhygienian kanssa. Tärkeintä työssäonnistumisen kannalta mulle ja muille on se, miten kohtelen muita ihmisiä ja vastanäyttelijöitäni. Uskon, että olisin erilainen ihminen ja erilainen näyttelijä ilman Kokkolaa. Se oli hirveän raskasta ja rankkaa tajuta se, että miksi käyttäytyy tietyllä tavalla tai mikä on mun agenda. Tuottajahaaveeni taitaa juontaa juurensa niihin aikoihin jo, nyt kun oikein ajattelee… Mä väitän, että tässä ammatissa pärjää parhaiten ne, joiden kanssa on kiva tehdä töitä. Jos tässä ammatissa yrittää pärjätä yksin, jää kyllä yksin. Ilman muita ihmisiä tätä ammattia ei ole olemassa!”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai joiden töitä olet seurannut tietyllä tarkkuudella? ”Elina Knihtilä ihan ehdottomasti ja arvostan häntä koko ajan enemmän ja enemmän. Hän puhuu tärkeistä asioista ja nostaa niitä esiin. Ihailin häntä jo aiemminkin – Elinan näyttelijänlaatua, röyhkeyttä, herkkyyttä. Outi Mäenpäätä ihailen myös. Ulkomailta ihailen Girls-sarjan luojaa Lena Dunhamia erityisesti.”

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Varmaankin Jennifer Lawrence tai Amy Schumer. Amy Schumeria mä muuten ihailen tosi paljon myös, samasta syystä kuin Lena Dunhamiakin. On tärkeää, että on olemassa vähän erilaisia roolimalleja ihmisille.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No olishan se mageeta laulaa jonkun Beyoncén kanssa! Tai Rihannan. Se Alannah Mylesin biisi ”Black Velvet” olisi mahtava vetää.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Ryhmäteatterissa, Teatteri Takomossa, Kokkolan Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa ja Teatteri Jurkassa, josta Bonnien ja Clyden kanssa vierailtiin sitten Turun Kaupunginteatterissakin.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Voin varmaan vastata muutakin kuin teatterijuttuja? Ekana tulee mieleeni elokuva ”21 tapaa pilata avioliitto”, se oli mun eka leffajuttuni ja sitä oli helppo ja kiva ihana tehdä, koska ohjaaja Johanna Vuoksenmaa luotti minuun ja omaan rytmiini. Johannan kanssa oon saanut jatkaan työntekoa enemmänkin. Bonnie ja Clyde-juttua oli siisti tehdä, koska en ollut ollut pitkään aikaan teatterissa ja teksti tuotettiin itse improjen kautta. Teatteri Jurkka on paikkana vielä niin intiimi, ja esitys siinä tilassa vielä tuntui ihan erityisen kivalta.”

Bonnie ja Clyde (Essi ja Markus Järvenpää) (c) Marko Mäkinen

 Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä sanoin? ”Onhan se uskomatonta, että me mennään yhdessä teatteriin, ja aletaan yhdessä ”leikkiä”. Ei kyseenalaisteta juttuja, että yhtäkkiä ollaan sata vuotta ajassa taaksepäin. Katsojan täytyy myös kadota samaan maailmaan ja alkaa leikkiä yhdessä näyttelijöiden kanssa. Näyttelijänä pitää löytää itsestään motivaatio toistoihin ja se ei ole aina helppoa.”

Juttelimme tämän jälkeen hetken Roald Dahlin kirjoista. ”Lapsena muistan nähneeni näytelmän Iso kiltti jätti. Siinä oli aikuinen näyttelijä pikkutytön roolissa ja katosta tuli valtavat jalat! Joissakin kohtauksissa näyttelijä esitti jättiä ja nukke oli tyttönä. Lapsesta se oli valtavan kiehtovaa ja mielikuvitusta ruokkivaa!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tällä hetkellä mua inspiroi ja kiinnostaa nähdä naisia vähän erilaisissa narratiiveissa ja mua kiinnostaa se, miten ihmistä kuvataan. Miksei voisi olla niin, että eri ihonvärisiä ihmisiä ja vaikkapa seksuaalivähemmistöjä olisi tarinoissa ilman, että juuri ihonväri tai seksuaalisuus olisi aiheena. Jos kohtaukseen on kirjoitettu joku Lauri, tarvitseeko sen olla aina valkoihoinen heteromies? Olisi hienoa, että suomalaisissa elokuvissa ja tv:ssä näkyisi vielä laajempi diversiteetti ihmisiä. Sen lisäksi mua kiinnostaa kauhu, sukupolvien väliset asiat, muistisairaudet ja mielenterveysasiat.”

Podetko ramppikuumetta? ”Totta kai ainakin vähän, mutta ei se mene koskaan överiksi eli aika normaalilla tavalla koen. Maha voi olla vähän sekaisin ja jännittää. Mun mielestäni pieni jännitys on lataava ja hyvä juttu.”

Kerro joku kommellus. ”Bonniessa ja Clydessa lopussa oli kohtaus, missä oltiin pimeässä. Mulla alkoi yhtäkkiä insuliinipumppu hälyttää (oon ykköstyypin diabeetikko) ja pahinta oli se, että kyseessä oli ulkopuolinen asia, joka ei liity itse näytelmään mitenkään. Pimeässä vielä. Jos ottaisin pumpun esiin, se näkyisi koska siinä on valot ja siinä on vielä värinähälytys, joka kuului joka puolelle. Oli vaan kaivettava laite esiin ja painettava pois päältä. Katsojat ei välttämättä edes huomanneet tapausta, mutta aina kun jotain odottamatonta tapahtuu lavalla, oma todellisuus horjahtaa hetkeksi raiteiltaan. Samassa kohtaa muutamassa seuraavassa esityksessä mulle tuli pieni pelko, että ei kai se taas ala hälyttämään.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Viikossa aikuiseksi -leffaa kuvattiin kesällä 2013 Naantalissa ja se oli kyllä mahtava kokemus, oltiin niin tiivis porukka, karseen kylmät kesäkelit, mutta silti siitä jäi kyllä niin paljon hyviä muistoja.”

Essi nappasi selfien itsestään 

 Tulevia roolejasi? ”Nyt kuvataan Blind Donnaa (työnimi), joka on YLE:lle tuleva draamakomedia. Se kertoo näkövammaisesta naisesta (Alina Tomnikov roolissa) ja mä esitän hänen parasta kaveriaan Miraa. Juhannukseen asti kuvataan. Muita kuvauksia on luvassa syksyllä, mutta niistä en voi vielä kertoa enempää.”

Osaatko imitoida ketään? ”No ainakin Jenni Haukio onnistui Putouksessa hyvin. Oon mä Jone Nikulaakin imitoinut...”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi hahmosi supervoima ja nimesi? ”Mä haluaisin olla joku Oikeudenmukaisuuden Oili! Tulen ratkaisemaan kaikki tilanteet ja keskustelemaan ne läpi. Topakka mutta oikeudenmukainen.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Pitäisi olla miehenä pitempi aika, jotta voisi tarkastella onko olemassa piilotettuja rakenteita, jotka suosii miehiä. Jos mä olisin mies, mä yrittäisin tehdä töitä sen eteen, että tasa-arvo paranisi. Tarkastelin myös sitä, että pystyisinkö luopumaan osasta omaa valtaani. Siitähän on myös kyse.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit viihdykkeeksi omaan talvipesääsi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken (ihmisiä ei saa ottaa)? ”Varmaan mun kännykän? NOLOO! Oon someaddikti sit vissiin kuitenkin.”

Jos voisit palata aikakoneella ,menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? Historian kulkua et saisi kuitenkaan muuttaa. ”Mä haluaisin Jenkkeihin kasarilla. Prom nightiin tanssimaan Cindy Lauperia ja ajelemaan avoautoilla. HAH!”

Jos elämästäsi tehtäisi näytelmä, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Apua. Mä toivon että mun elämästä ei ikinä tehdä näytelmää. Se on mun henkilökohtainen elämä, iik en halua että sitä kukaan näyttelis!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Taivas

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Kakka

- Mikä sytyttää sinut? - Mieheni

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Viina

- Suosikkikirosanasi? - Vittu

- Mitä ääntä rakastat? - Lapseni ääntä

- Mitä ääntä inhoat? - Poraamisen ääntä

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Politiikassa en haluaisi olla

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Tuu tänne, täällä on kaikki jumalat ja me kaikki ollaan kavereita keskenämme.”