Haastattelussa Sonja Halla-aho

Sonja Halla-ahon tapasin toukokuun alussa 2017 ihastuttavassa kahvila Kaffilassa Tampereen keskustassa.

Vuonna 1993 syntynyt Sonja on horoskoopiltaan kaksonen. ”Oon Pohjanmaalta, tarkemmin Alajärveltä kotoisin. Tampereelle oon muuttanut 2012. Pari vuotta sitten opiskelin yhden kesän Venäjällä. Asuin koulun asuntolassa ja hetken ystäväni luona Pietarissa. Muuten oon asunut täällä Tampereella kotikulmiltani lähdön jälkeen.”

Sonja nappasi itsestään selfien 

 Mitä harrastat? ”Mä harrastan ilma-akrobatiaa, aloitin vuodenvaihteessa eli ihan aloittelija vielä, mutta oon kyllä täysin hurahtanut siihen lajiin! Koko ajan tulee pieniä voitonhetkiä, kun saa tehtyä jonkin liikkeen mihin ei vielä edellisviikolla pystynyt. Samassa paikassa käyn myös tanssitunneilla. Lisäksi harrastan laulua ja musiikkia ylipäätänsä. Jossain vaiheessa harrastin karatea ja haluaisin jatkaa sitä vielä, mutta aikataulujen kanssa on vähän hankaluuksia, kun esitykset on yleensä iltaisin ja karatetunnit samoin. Joogassa käyn myös.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”7-vuotiaana aloitin rumpujensoiton, lyömäsoittimia soitin muutaman vuoden. Mennessäni yläasteelle ajattelin, että nyt musta tulee todella kiireinen koululainen, ja lopetin soittamisen! Se oli kyllä ihan hölmö ajatus. Pienestä pitäen oon soittanut myös pianoa, mutta tunneilla en ole käynyt, vaan oon opetellut soittamaan korvakuulolta. Omaksi ilokseni soitan ja pystyn itseäni säestämään. Kitaraa ja ukulelea soitan myös vähän.”

(c) Mikko Karsisto 

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Mielestäni mulla on kyky mennä tilanteisiin aidosti ja nopeasti, olla tosi läsnä lavalla. Luulen, että se auttaa myös vastanäyttelijää olemaan läsnä tilanteessa. Tarvittaessa osaan myös heittää aivot sopivasti narikkaan. Mä myös tykkään tosi paljon siitä mitä teen ja sitäkin kautta jaksan tehdä kovasti töitä.”

Onko sinulla jotain erikoistaitoja tai ”kikkoja”? ”Apua, hahah! Nythän mä oon opiskellut syksystä asti Teatterikorkeakoulun avoimella puolella Fyysisen teatterityön koulutusohjelmassa ja siellä meillä on ollut muun muassa miimiä. Mulla on muutama miimikikka. Niin, no osaan mä jonglööratakin. Ehkä tuosta ilma-akrobatiasta tulee mulle sellainen taito, jota voisin ihan oikeasti joskus hyödyntää.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin olla parempi kaikessa, mitä osaan nyt vähän. Haluaisin olla parempi tanssija, parempi laulaja… Olisi hienoa osata tehdä voltteja ja muita akrobaattisia temppuja, hallita kehonsa siinäkin mielessä.”

Mikä on ollut toistaiseksi isoin ammatillinen haasteesi? ”Haluaisin olla enemmän sinut sen suhteen, että mäkin voin osata, vaikka mulla ei ole Teatterikorkeakoulun koulutuspohjaa. Työn kautta oppiminen vaatii valtavaa uskallusta ja itsekritiikin ja keskeneräisyyden sietokykyä. Joudun kamppailemaan, ettei pelko, huonommuuden tunne tai häpeä tulisi tekemisen tielle ja osaisin ajatella, että mä pystyn tähän, ja mä osaan, ja jos en osaa, niin opin kyllä ja kuinka mahtavaa, että mulle on luotettu mahdollisuus saada oppia tässä työtehtävässä!”

”Musta oli mahtavaa päästä Valkeakosken Kaupunginteatterin Sven Tuuva -musikaaliin mukaan. Kiitos Tiina Brännaren luottamuksellisen ohjauksen löysin myös uskoa omaan ammattitaitooni, ja se oli itselleni tosi tärkeä kokemus.”

Jesse Kaikuranta ja Sonja Sven Tuuvassa (c) Janne Kulosaari 

 Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ketään. Ainakaan lähisuvussa. Isoisoisäni on laulanut kirkkokuorossa, siinä lienee kaikki. Isäni oli meidän kanssa leikkiessään kyllä kova eläytymään, heittäytymiskyky on tullut varmaankin sieltä.”

Mikäs sinut sitten sai innostumaan teatterista? ”Se on jotenkin vaan aina ollut niin. Kaikki mun lapsuuden leikkinikin olivat teatterijuttuja tai nukketeatteriaskarteluja. Oon myös kirjoittanut hirveästi kaikenlaisia tarinoita. Kukaan ei näyttänyt koskaan mitään malliakaan, mä vaan tein. Ehkä se on ollut mulla sisäsyntyinen juttu? Olin nuorena aika ujo ja jopa ramppikammoinenkin välillä, mutta sitten kun on päästy tekemään, se on ollut älyttömän hauskaa ja se esilläolon paine on unohtunut, on vaan nauttinut. Ihan sama onko kukaan edes tullut katsomaan… Mulla on vaan ollut tarve kokea ja elää tarinoita läpi.”

”Koulussa mulla oli ala-asteella opettaja, jonka tunneilla saimme aina välillä perjantaisin tehdä pieniä näytelmiä, joita sitten esitettiin. Innostukseni on ehkä lähtenyt myös sieltä, nyt kun oikein mietin. Koulunäytelmiä oli myös ja niissä olin usein pääroolissa, koska en pelännyt heittäytyä. Alajärvellä oli myös nuorisoteatteri, mutta jostain syystä mä en aluksi älynnyt mennä sen toimintaan mukaan nuorempana. Kävin kyllä katsomassa esityksiä siellä. Kerran sitten joku oli jäänyt roolistaan pois ja hänen tilalleen tarvittiin uusi tyyppi, ja mua pyydettiin mukaan, koska olin koulussa ollut näytelmissä mukana. Menin sitten mukaan, ja sen jälkeen kirjoitin kovasti tekstejä näytelmiin koulussakin, ohjasin niitä ja näyttelin – ja koko hommahan lähti sitten ihan käsistä! Se oli sitten menoa. Huomasin, että teatterissahan voi tehdä kaikenlaista kivaa!”

Mikäs oli sitten seuraava siirtosi? ”Tämä oli siis yläasteella ja lukioaikoina. Jotenkin olin aina ajatellut, että näytteleminen ammattina olisi mahdoton idea, koska vanhempani eivät olleet alalla. Pitäisi olla jostain suuresta teatterisuvusta, eikä mulla ollut mitään hajua siitä, mitä näytteleminen oikeasti on. Mulle se oli ollut ”vain” tekemistä ja luomisprosessissa olemista. Olin ajatellut, että musta tulee isona kulttuuriantropologi tai opettaja. Tosin mikään ei sitten loppupeleissä tuntunut oikealta, joten hain sitten vain Teatterikorkeakouluun… Enhän mä päässyt. Mä en silloin edes tiennyt, mikä on monologi! Sitten hain tänne Tampereelle Suomen Teatteriopistoon, hakupaperit laitoin tosin päivän myöhässä kun kuulin siitä vasta jälkikäteen. Vuosi oli 2012 ja kävin peruskurssin. Siellä opin asioita, joita olin jo tehnyt tavallaan intuitiolla oikein – sain jotain konkretiaa niihin tuntoihin. Kyllä se oli mulle opettavainen paikka ja siellä vahvistui tunne siitä, että tästä nautin ja tätä haluan tehdä jatkossakin. Vapauttavaa oli huomata myös se, että tää on paikka jossa voin epäonnistua! Olin aina ollut suorittajatyyppiä, ja epäonnistuminen ei enää pelottanut mua niin paljon. Kokemus oli varsin kokonaisvaltainen. Teatteriopiston jälkeen mä hain uudestaan TeaKiin ja pääsin viimeiseen vaiheeseen asti. Kesän olin Tampereen Komediateatterin Risto Räppääjässä mukana, ja sitten hain jatkolinjalle Teatteriopistoon, josta mut bongattiin YLE:lle Haamukirjoittaja -nimiseen sarjaan. Sen jälkeen oonkin sitten tehnyt töitä, kaikenlaisia juttuja oon päässyt tekemään. Oon saanut oppia tekemällä!”

(c) Elina Salo 

 Mainitsit tuossa aiemmin, että sinua kiinnosti myös kulttuuriantropologia. Mihin se haave sitten katosi? ”Siinä mua kiinnosti ihmisten, eri kulttuurien, yhteisöjen ja niiden toimintamallien tutkiminen ja niiden vaikutus yksilön ajatusmaailmaan ja toimintatapoihin. Luonteellisestihan siinä on tosi paljon samaa näyttelijän työn kanssa. Tajusin sitten, että kulttuuriantropologit työllistyvät lähinnä arkistoihin ja harva oikeasti asuu jossain heimon keskellä viidakossa. Tavallaanhan tässä teatterimaailmassa ollaan myös heimon keskellä tutkimassa ja oppimassa ymmärtämään ihmisyyttä ja ihmisiä. Eli mähän oon ajautunut juuri sinne minne pitikin! En mä varmaan olisi edes onnellinen missään muualla.”

Mikä teatterissa on sitten ”se juttu”? ”Teatteri on niin kokonaisvaltaista ja läsnä mun koko elämässäni, kaikessa mitä teen. Teatteri auttaa mua ymmärtämään maailmaa ja erilaisia ihmisiä, myös itseäni. Kaiken kokemani pystyn aina jollakin tavalla liittämään työhöni ja kasvuun myös teatterintekijänä. Mä oon vähän sellainen ihminen, että mieleni seikkailee monessa paikassa ja näyttelijän työ auttaa mua myös keskittymään. Koen, että ihminen ymmärtää toista ihmistä tai yhteiskunnallisia kaavoja parhaiten, jos hän itse on saanut elää ja kokea asiat läpi. Teatteri on siinä suhteessa korvaamaton kanava. Jos pystyn lavalla elämään niin aidosti, että yleisön jäsen elää tarinan kanssani mukana, luomaamme maailmaan uppoutuen, koen, että olen onnistunut työssäni.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Yksi asia on ollut viime aikoina paljon mielessäni ja sen on sanonut yksi opettajani tuolla TeaKilla – miten pystyisi pitämään leikin tilan läsnä esiintyessään. Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti, se kahlitsee luovuuden. Tärkein opetus yleisesti lienee ”älä luovuta!” Vaikka en kouluun koskaan pääsisi, jos mun täytyy jotain tehdä ja mulla on valtava tarve siihen, kyllä mä sorvaan tieni!”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet aina ihaillut? ”Mulla on tosi paljon ystäviä, joissa ihailen tiettyjä asioita, elämänasennetta, taitoja tai vaikka vain synnynnäisiä ominaisuuksia. Niissä ihmisissä on tietynlaista taikaa. Viime aikoina mä oon myös fanittanut tosi paljon Paula Vesalaa. Hän osaa ja on saanut tehdä kaikenlaista – kirjoittaa, toimia dramaturgina, näyttelijänä, muusikkona ja laulajana.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereelle muutettuani oon näytellyt Tampereen Komediateatterissa, Teatteri Lahjattomissa (Jonkun on oltava Pan), Teatteri FAQ:ssa (Takkutukkakeiju), Tampereen Ylioppilasteatterissa, Valkeakosken Kaupunginteatterissa ja improvisaatioryhmä Korkeapaineessa. Enemmän oon tehny kameratöitä.”

Helinä näytelmästä Jonkun on oltava Pan (c) Heikki Järvinen

 Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Kyllä Takkutukkakeiju on ehdottomasti tärkein ihan aiheeltaankin ja siksi, että olimme riittävän rohkeita tekemään sen. Se oli ihan alusta alkaen meidän tekemä juttu ja koko projektissa on ollut mukana mulle rakkaita, tärkeitä ihmisiä, joita ihailen myös paljon. Tärkeä on ollut myös elokuva ”Tulen morsian”, jossa mulle luotettiin ensimmäistä kertaa merkittävän kokoinen rooli noin ison kaliiberin elokuvassa, ja mikä aihe, noitavainot! Myös ”Pelle” -niminen lyhytelokuva oli tosi opettavainen projekti, koska roolini oli melkoisen monitasoinen. Kun näin leffan ensi-illassa, ajattelin, että oho, miten mä ton tein!"

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Meryl Streep! Hän on uskomaton. Suomalaisista olisi hienoa näytellä Martti Suosalon kanssa.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Joskus salaa haaveilin duetosta Jesse Kaikurannan kanssa, ja nythän se toteutui Valkeakosken Sven Tuuvassa. Musta olisi ihana laulaa vaikka toistekin Jessen kanssa. Mahdottomiin haaveisiini kuuluu James Arthurin kanssa ”All I Ask of You”:n duetoiminen, Phantom of the Operasta. Hänellä on todella sielukas ääni ja olisi upeaa päästä laulamaan hänen kanssaan.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää mitenkään? ”Teatterin taika on kyllä jännä asia siinä mielessä, että sen kokee eri tavalla riippuen siitä, istuuko katsomossa vai onko lavalla. Taikaa on esimerkiksi siinä, kun ihmiset lavalla uskovat yhdessä johonkin, joka ei ole totta, niin vahvasti, että siitä tulee totta. Ja yleisö uskoo samaan juttuun. Syntyy oikeita tunteita, aitoja reaktioita ja vahvoja mielikuvia. Taikatemppu, jossa kaikki on näkyvissä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tämmöiset teatteri-ja ihmisyyskeskustelut näköjään! Sopivassa mielentilassa mua inspiroi ihan mikä vaan. Mua kiinnostaa ihan älyttömästi ihmismieli ja kokemukset ja elämä ylipäätään. Mä innostun herkästi eri asioista. Lavalla mua inspiroi läsnäolo, rytmi ja tietynlainen kemia vastanäyttelijän kanssa. Mä inspiroidun myös esimerkiksi luonnosta ja kauniista maisemista.”

Tämä keskustelu ns. riistäytyi viimeistään tässä kohtaa käsistä ja inspiroiduimme puhumaan teatterin lisäksi mm. maalaamisesta, kirjoittamisesta, Roald Dahlin kirjoista ja nukketeatterista…

Podetko nykyään ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Pienempänä podin ramppikuumetta kovastikin, mutta se ei liittynyt oikeastaan näyttelemiseen vaan vaikkapa laulamiseen. Muistan, että yläasteella jossain konsertissa olin menossa lavalle laulamaan ja alkoikin jännittää niin paljon, etten sitten pystynytkään. Näin kävi parikin kertaa. Eli halusin monta kertaa uskaltaa ja yritin, mutta aina viime hetkellä jänistin. Näyttämölle mennessä mä en pode ramppikuumetta. Kyllä mua jännittää, mutta se on sellaista positiivista, ihanaa jännitystä tulevasta seikkailusta.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ne vähän vaihtelee esitysten mukaan ja riippuu siitä, millaiseen mielentilaan itsensä pitää saada ennen esitystä. Musikaalijuttuun tulee tietysti äänenavaukset ja muut. Kaikissa tapauksissa mä tykkään olla tosi ajoissa aina paikalla, jopa pari tuntia ennen esitystä, haluan välttää turhaa kiirettä ennen esitystä. On ihana ottaa kunnolla aikaa laskeutua esityksen maailmaan. Tehdä siitä sellainen erityinen hetki. Artikulaatioharjoituksia teen aina.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kaikenlaistahan aina sattuu ja niille nauretaan, mä tuppaan vaan unohtamaan ne aina. Tämä nyt ei varsinaisesti tapahtunut kesken näytöksen, mutta muuten tuli mieleeni. Kuvasimme Tulen morsian -elokuvaa Ahvenanmaalla ja meillä sattui olemaan kuvausvapaa. Päätimme toisen näyttelijän kanssa lähteä katsomaan Kastelholman linnaa, hotellissamme oli vuokrattavana polkupyöriä ja niin päätimme pyöräillä sinne. Matkaa oli 33 km. Oli kaunis päivä ja ajettelimme, että eihän se ole matka eikä mikään. Ei otettu edes eväitä eikä vettä mukaan. Hölmöläiset. No, jouduimme sitten käymään omenavarkaissa, jotta saataisiin sokerit kohoamaan… Metsässä syötiin marjoja. Kun vihdoin ja viimein pääsimme linnalle, se meni kiinni. Me ei sitten jaksettu pyöräillä enää takaisin, vaan soitettiin apujoukot hakemaan meidät pois. Sellanen reissu.”

Screenshot elokuvasta Tulen morsian 

 Tulevia roolejasi? ”Takkutukkakeiju tekee kesällä paluun, paikkakunnat ja aikataulut varmistuvat myöhemmin. (Huom. Esityksiä on kesä-elokuussa Hyvinkäällä, Tampereella ja Alajärvellä.) Uudessa päivässä olen tässä näytellyt Mirkku-nimistä hahmoa, joka näkyilee parhaimmillaan. Muista rooleistani en vielä voi puhua mitään.”

Haastattelun jälkeen varmistui, että Sonja on mukana Valkeakosken Kaupunginteatterin syyskauden näytelmässä ”Myllymestarin tytär”.

Onko sinulla mottoa? ”Tämä on nyt aika kliseinen, mutta ”kaikella on tarkoituksensa”.”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”Hei, mä ihailen koiria! Ne on niin vilpittömiä!”

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa. Ala-asteella mä pukeuduin yksiin naamiaisiin Tarja Haloseksi, hahmon nimi oli kylläkin Harja Talonen. Silloin osasin aika hyvin häntä imitoidakin, mutta siitä on niin pitkä aika etten tässä lennossa kehtaa alkaa yrittämään.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Jos olisi pakko valita joku, haluaisin olla Roope Ankka. Sillähän on ollut ihan mahtavia seikkailuja ja romansseja, päässyt näkemään kaikenlaista. Onhan se lisäksi tosi rikas. Mä käyttäisin ne rahat kyllä upeisiin taideprojekteihin ja hyväntekeväisyyteen. Lisäksi saisi olla mies ja saisi olla ankka ja saisi uida rahassa, siinä vasta kokemuksia!”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi sinun supervoimasi? ”Mä haluaisin olla joku rauhanneuvottelijatyyppi, joka muuttuisi Martti Ahtisaaren näköiseksi. Mulla olisi kyky rauhoittaa riitatilanteet, ja ihmiset voisivat jatkaa keskustelua rauhallisesti.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Ekana mä menisin peilin eteen katsomaan, että näytänkö mä kenties isoisältäni vai keneltä. Mua on aina kiinnostanut se, että miltäköhän mä näyttäisin, jos olisin mies. Oliskohan mulla parta? Olisinko yhtä pieni? Voisin kokeilla, montako punnerrusta jaksan tehdä ja olisiko fyysisessä kunnossa muuten paljon eroa. Olisi myös kiintoisaa mennä johonkin kokoukseen tai neuvotteluun ja katsoa, kuunnellaanko mun mielipiteitäni jotenkin paremmin ja otetaanko mut vakavammin. Voisipa tässä haaveessa mennä vielä vaikka casting-tilaisuuteen ja saada jonkun hienon roolin, joka tietty tehtäisiin samana päivänä. Olisi mielenkiintoista näytellä miehenä. Olisikohan se yhtään erilaista?”

Takkutukkakeijun Salli Supersankari (c) Sahin Cengiz

 Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Varmaan ottaisin melatoniinia, jotta nukahtaisin uudestaan. Voisi olla kyllä aika ahdistava kokemus herätä kesken kaiken eikä pääsisi pois. Ottaisin sellaisia kirjoja, jotka mun on pitänyt aina lukea eikä aiemmin ole ollut aikaa. Olisin sisustanut talvipesäni mukavaksi ja pehmeäksi tyynyillä ja peitoilla, siellä olisi kynttilöitäkin. Ruuaksi ottaisin erilaisia marjoja ja juotavaksi vettä ja kofeiinitonta teetä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Se olisi aika korkealla, mutta kuitenkin turvallinen ja piilossa muiden katseilta. Se voisi olla vaikka Pyynikinharjulla, siellä kulkee ihmisiä ja olisi kiintoisaa tarkkailla heitä salaa. Sielläkin olisi peittoja ja tyynyjä, eikä sen tarvitsisi olla edes maja, vaan puunrungossa olisi iso kolo, jonne ryömisin. Sinne olisi kiva käpertyä.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Musta olisi kiintoisaa nähdä se Jumalan teatterin esitys! Haluaisin myös nähdä Jouko Turkan opettamassa Teatterikorkeakoulussa.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi ja kuka olisi kenties sinun roolissasi? ”Siinä käsiteltäisiin fantasianäkökulmasta mun elämäntarinaani, siinä olisi musiikkia ja paljon liikettä. Absurdismia. Mun roolissani olisi joku rohkea lapsi, joka esittäisi mua kaikissa ikävuosissani. Siihen sisältyy toive siitä, että säilyttäisin tietyn lapsenmielisyyden ja avoimuuden elämäni loppuun asti.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Ootko ikinä näytellyt? Niin ja se mua kiinnostaa myös, että mitä sun mielestäsi on hyvä näyttelijäntyö, kun oot nähnyt niin paljon juttuja vuosien varrella?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Meen tanssitunnille, jeee!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Kaiho

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Römpsä

- Mikä sytyttää sinut? - Tuli

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäluottamus

- Suosikkikirosanasi? - Helevetti!

- Mitä ääntä rakastat? - Uloshengitystä

- Mitä ääntä inhoat? - Kiristynyttä ääntä silloin kun jotain vituttaa, mutta ei uskalla päästää kiukkua ulos

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Supersankari

- Missa ammatissa et haluaisi olla? - Toimistotyössä

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa, minä oon ylpeä sinusta!