Sivut

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Haastattelussa Panu Kangas

 Panu Kangas ja minä tapasimme heinäkuun alussa 2017 Cafe Laurellissa Lahdessa ennen illan Hyvät siskot! -näytöstä. (Loppupuolen kysymykset laitoin jälkikäteen meilillä, koskapa aika loppui kesken.)

Vuonna 1993 syntynyt Panu on horoskoopiltaan kauris. ”Oon syntynyt Vantaalla, mutta koen olevani kotoisin Helsingistä. Pienellä twistillä tosin, en koe olevani mikään ’Stadin kundi’, koska asuimme omakotitaloalueella ihan Helsingin ja Vantaan rajalla. Takapihalla oli metsää, ja peuroja ja kettuja juoksenteli välillä pitkin pihaa. Jännällä tavalla koen olevani maalais-kaupunkilainen. Lukioon asti kävin kaikki kouluni Helsingissä, ja harrastukset myös. Muutin pääkaupunkiseudulta pois vasta aloittaessani opinnot täällä Lahdessa, ja nyt asun kihlattuni Annin kanssa tuossa ihan kaupunginteatterin vieressä. Syksyllä oon mukana Viimeinen laiva-musikaalissa Turussa, ja harjoituskaudella tulee varmasti majailtua siellä suunnalla enemmänkin. ’Päämajani’ pysyy kuitenkin täällä Lahdessa.”

Mitä harrastat? ”Kyllä mä yritän harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon. Eikös niin kuulu yleensä vastata tähän? Heh. Lenkkeily on mun juttuni. Oon harrastanut kilpasuunnistusta pitkään, 7-vuotiaasta lukioon asti. Lenkkirutiinista oon pitänyt kiinni, ja Jukolan Viestissä käyn suunnistamassa kerran vuodessa edelleenkin. Videopelien pelaaminen on mulle rentoutumiskeino. Eipä mulla ole oikein muita harrastuksia. Oman teatteriryhmän (Musiikkiteatteri NYT) pyörittäminen on tavallaan myös harrastus, mutta myös työtä ja tavoitteellista toimintaa. Hmmm, mä pelasin myös futista pitkään ja palloilulajit mua kiinnostaisi vieläkin, mutta on hirveän vaikeaa löytää porukkaa, joiden aikataulut sopisivat omiin työaikoihin”, Panu harmittelee.

Panu Hyvät siskot!-jutussa (c) Juha Tanhua 

Mitenkäs soittotaito? ”Oon soittanut selloa pitkään. Äitini on valmistunut musiikkikasvattajaksi ja hän on aina kannustanut mua musiikkiharrastuksiin, ja iskäni taas on pitkänlinjan urheilumiehiä, eli hänen kauttaan löytyi suunnistuskin. Mussa on sopivassa suhteessa molempia. Selloa soitin taas sinne lukioon asti – siellä oli valinnan paikka, eli joko käyttäisin kaiken aikani tai sitten en. Sama kuin urheilun kanssa – jos haluaa huipulle, on tehtävä täysillä töitä sen eteen. Musiikkiteatteri NYT:n Photo Sapiens -esityksessä soitan selloa, yritän ylläpitää soittotaitoani. En kuitenkaan tee sitä niin aktiivisesti, että kutsuisin sitä harrastukseksi. Se on ikään kuin vanha taito, jota aina välillä nostan esiin. Pianolla ja kitaralla pystyn säestämään itseäni jonkinverran, mutta en kyllä lähtisi keikoille… Oon mä soittanut cajon-rumpuakin. Mua vähän harmittaa se, etten oo mikään multi-instumentalisti. Toistaiseksi aikani ei ole riittänyt siihen, että perehtyisin, kokeilisin, harjoittelisin ja kävisin tunneilla. Pianon, kitaran ja cajonin kanssa oon ns. itseoppinut.”

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi? ”Oi! Teatteri on sydäntäni lähellä tietysti, aina mahdollisuuksien mukaan on kiva käydä katsomassakin esityksiä. On tärkeää saada kokemuksia ja elämyksiä. Mulle on tärkeää myös ihmissuhteet ja varsinkin parisuhde. Oon löytänyt kivan, ihanan ihmisen, jonka kanssa tykkään viettää aikaa. Kavereitakin pyrin näkemään silloin tällöin, aikataulujen yhteensovittaminen on tosin aika haastavaa välillä. Sydämenasia on mulle myös se, että tykkään levittää positiivista energiaa. Musta on ihanaa kohdata ihmisiä ja pyrin aina siihen, että pystyisin ennakkoluulottomasti kohtaamaan uusia ihmisiä. Mua kiinnostaa ihmisten tarinat, ja välillä tulee juteltua yllättävistäkin asioista ihan tuntemattomien kanssa. Kohtaaminen, keskustelu ja hyvän meiningin levittäminen on mun juttuni!” innostuu Panu.

”Ja tietysti Musiikkiteatteri NYT on erityisen lähellä sydäntäni. Teatteri on ollut nyt vuoden olemassa, ja kyllä mä päivittäin ajattelen sitä ja mietin kehitysehdotuksia, biisejä, ideoita, kohtauksia… On tärkeää saada luoda omista lähtökohdista ja kertoa asioista, jotka ovat itselle tärkeitä.”

Musiikkiteatteri NYT -porukkaa (c) Petri Knuuttila & Matti Hussi 

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? ”Laulutaito ja liikuntatausta mahdollistaa paljon asioita vaikkapa musiikkiteatterin tekemiseen, jos ajatellaan mua näyttelijänä. Toisaalta, mä miellän itseni enemmänkin musiikkiteatteriartistiksi, eli silloin se on jo oletusarvoista, että laulan ja tanssin ainakin kohtuullisella tasolla. Mitenköhän mä tämän nyt muotoisilin – mä pyrin aina tekemään erilaisia hahmoja, eli oon muuntautumiskykyinen. Toisaalta taas tuntuu, etten ole vielä päässyt edes kokeilemaan kaikkia mahdollisuuksia. Nyt tässä Hyvät siskot! -jutussa teen ekaa kertaa ns. pahistyyppiä, ja jollain tavalla päättäväisempää ja määrätietoisempaa hahmoa. Aika usein oon ollut ressukka luuseri. Mä oon analyyttinen, niin ihmisenä kuin teatterintekijänäkin, ja se on sekä heikkous että vahvuus. Välillä mä kangistun siihen, että ylianalysoin kaikkea ja samalla menetän luovuuden, enkä pysty spontaanisti tarttumaan hetkeen. Toisaalta pystyn sitten objektiivisesti tarkkailemaan lavatilanteita. Lisäksi pystyn ja haluankin tehdä ihan mitä vaan, jos en anna analyyttisyyden tulla tielle. On kivaa kokeilla ja rohkeasti mennä johonkin suuntaan. Yksi ihan ehdoton vahvuus mulla on myös energisyys ja se, että teen aina täysillä! Elämässä yleensä mun vahvuuteni on varmasti tietynlainen myönteisyys, osaan suhtautua haastaviinkin tilanteisiin huumorilla ja kepeydellä, positiivisella vireydellä ja kekseliäisyydellä. Lisäksi oon empaattinen ja sosiaalinen, ja viihdyn ihmisten kanssa. ”

Onko sinulla ns. bravuureita esimerkiksi keittiössä? ”Kyllä mä kokkaan aika paljonkin, nyt oon tehnyt nyhtökaurasta tomaattipohjaista kastiketta, ja aiemmin ilahduin siitä, että opin maustamaan kaurakermapohjaista kanaa. Löysin yllättävänkin hyvän mixauksen maustepuolelle, ja sitä aina fiilistelen kokkailuvaiheessa.”

”Karaokepuolella on ollut pieni pakkokin kehittää itselleen bravuuri. Kerran selasin koko biisilistan läpi ja totesin, että enhän mä tiedä näistä kappaleista yhtikäs mitään! Vähän jännittikin mennä laulamaan, koska niissä on aina joku outo c-osa, jota en ollut koskaan kuullutkaan. Anssi Kelan biisi 1972 on nyt mun bravuurini, se on aika magee biisi ja se sopii mun äänelleni hyvin. Noin yleensä, eipä tule paljoa käytyä karaokessa. Mä en oo mikään baari-ihminen, vaan pikemminkin koti-iltaihminen.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Olisi ihanaa olla akrobaattisempi ja tosi hyvä tanssija. Mä arvostan tanssijoita todella paljon enkä lakkaa ihmettelemästä sitä, mihin kaikkeen ihmiskeho taipuu. Jos ihan realistisesti ajatellaan, mä haluaisin oppia säveltämään paremmin. Musiikkiteatteri NYT:ssä sitä oon jo tehnytkin, ja oon ottanut haparoivat ensiaskeleeni siinä hommassa ja kokeillut erilaisia asioita. Mä haluaisin ymmärtää musiikkia paremmin ja sitä kautta osata soveltaa sitä vielä monimuotoisempiin ja uudenlaisiin musiikkityyleihin. Ihailen kovasti esimerkiksi Jussi Tuurnaa, mieletön säveltäjä, ja olisi ihanaa osata hahmottaa musiikkia kuten hän. Ihmisenä mä haluaisin oppia aikatauluttamaan asioita paremmin. Mä oon aina just hilkulla paikalla tai vähän myöhässä, ja mä haluaisin tulla rauhassa ajallani. Musta tuntuu siltä, että aina kun on haasteellisempi vaihe elämässä, se johtuu siitä, että oon ottanut liikaa asioita hoidettavaksi liian lyhyessä ajanjaksossa, ja sitten stressi alkaa nakerrella. Ottaisi realistisen määrän asioita hoidettavakseen ja tekisi ne hyvin, eikä ahnehtisi valtavaa määrää ja yrittäisi sitten selvitä niistä. Kouluaikoina täällä parina vikana vuonna hamstrasin liikaa kaikkea, työharjoitteluita ja duuneja, ja olisin saanut koulusta paljon enemmän irti, jos olisin ottanut vähän rauhallisemmin. Haluaisin myös olla armollisempi itselleni - analyyttisyydessä on sekin huono puoli, että löydän tosi tehokkaasti niitä asioita, jotka voisivat mennä pieleen.”

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin työjuttu urallasi? ”Ihan ehdottomasti ’Housut pois’-musikaali Lahden Kaupunginteatterissa. Olin ekaa kertaa isossa roolissa kaupunginteatteritason musikaalissa. Se ei ollut sävelletty mun äänialalleni, ja jouduin laulajana epämukavuusalueelleni. Jo treeneissä mua jännitti ihan hirvittävän paljon. Olin valmistunut musiikkiteatterin ammattilaiseksi ja oli sellainen olo, että mun pitäisi näyttää osaamistani ja tehdä ihan mitä vaan, ja olinkin ihan kusessa. Se oli aika kova paikka aluksi. Varsinkin Timo Välisaari oli ihana ja aina kannustamassa, ja Leppäsen Tuukka jeesasi paljon myös. Haasteellista oli myös se, että miten tehdä sellainen hahmo, joka erottuu muusta porukasta, kun jätkiä oli kuusi lavalla isoissa rooleissa ja jokainen haki omaa tyyliään ja paikkaansa. Mikä olisi mun oman hahmoni asema? Jouduin pohtimaan sitä aika paljon. Sain myös soololaulu-ja näyttelemisvastuuta enemmän kuin koskaan aiemmin. Siinä produktiossa jos missä opin armollisuutta. Kokonaisuus ratkaisee, eikä kannata jäädä murehtimaan sitä, jos sattui ekassa biisissä mokaamaan yhden äänen.”

Tuukka Leppänen ja Panu Housut pois -musikaalissa (c) Aki Loponen

”Haasteellista oli myös Musiikkiteatteri NYT:n koko perustamisprosessi, lähdettiin koko hommaan vähän poikkeuksellisellakin tyylillä. Kaikilla meillä kuudella oli omat ideansa ja aiheensa, vähän sillisalaattimaista oli aluksi. Tuotantopuolen hommaakin opettelin samalla, koskaan aiemmin en ollut mitään vastaavaa tehnyt. Se oli omassa luokassaan todella haastavaa, mutta myös samalla kaikkein palkitsevin juttu kaikista koko Photo Sapiens. Kiintoisaa on se, että nämä haastavimmat jutut on olleet tässä ihan lähiaikoina ja toivon, että jatkossa pääsisin haastamaan itseäni vieläkin enemmän. Ja saamaan vastuuta enemmän. Itsekin huomaa, että kehitystä on tapahtunut.”

Sitten muihin juttuihin. Onko suvussasi muita teatterialla olevia? ”Varsinaisesti teatterialalla ei ole kyllä ollut. Jommankumman vanhempani suvussa taisi olla joku pelimanni, joka elätti itseään soittamalla. Äidin puolen suvussa on harrastettu paljon musiikkia ja äitini on toiminut joskus pianonsoiton opettajana, nyt hän on YLE:llä toimittajana. Isäni on laulanut kuorossa.”

Mikä sinut sitten sai kiinnostumaan teatterista/laulamisesta ja milloin? ”Tää on sattumusten summa, ja tähän liittyy muutama tärkeä avainhenkilö. Ensimmäinen niistä on mun yläasteen-ja lukion musiikinopettajani Susanna Joutkoski, joka sai mut houkuteltua koulun kamarikuoroon. Siellä huomasin, että laulaminenhan on ihan hauskaa! Se oli ensimmäinen varovainen askel. Toinen tärkeä henkilö on näyttelijä Matti Leino. Törmättiin ihan sattumalta muinoin, olin Kannelmäen seurakunnassa ripari-isoskoulutuksessa ja menin sitten yhdelle leirille isoseksi. Matti tuli sinne ’paikkaamaan’, kun alkuperäinen apulaisohjaaja oli sairastunut. Matti oli toiminut pitkään ja aktiivisesti isostoiminnassa, mutta töiden takia ei ollut pitkään aikaan ehtinyt mukaan. Siellä sitten tutustuimme ja leirinuotiolla soittelimme vähän kitaraa. Matti huomautti mulle, että laulan hyvin ja oonko koskaan harkinnut tekeväni sitä enemmänkin. Viittasin kintaalla koko jutulle, olinhan 16-v urheilijapoika niihin aikoihin. Matti oli sinä vuonna mukana vierailevana ammattilaisena Skene Musiikkiteatterikoulun Fame-musikaalissa, ja se oli ensimmäinen kerta kun Skene teki +16v-ryhmällä täyspitkän musikaalin. Matti ehdotti, että tulisin katsomaan meininkiä ja saattaisin tykätä. Viittasin kintaalla sillekin ehdotukselle. Menin kuitenkin… Olin vähän haavoittuvaisessa tilassa ja muistan, että pillitin kuin pieni lapsi siellä. Vaikutuin syvästi! Se oli käsittämätön kokemus. En ollut nähnyt vastaavaa koskaan aiemmin. Nuoret olivat niin taitavia. Luin sitten käsiohjemasta, että seuraavana vuonna tekisivät Grease-musikaalin. Vastusteluistani huolimatta Matti kannusti mua hakemaan siihen mukaan, ja niin menin. Ai että, kohtasin siellä mielettömiä tyyppejä, jotka olivat heti samalla aaltopituudella kanssani. Valtava intohimo motivoi muakin tekemiseen. Pääsin mukaan, ja viikonloppu viikonlopulta suunnistuskisat ja -treenit alkoivat jäämään, ja samalla tuli käytyä enemmän konserteissa ja teatterissa muutenkin. Olin silloin lukion tokalla, ja se alkoi tuntumaan enemmän ja enemmän mun jutultani. Kolmas tärkeä henkilö on Marco Bjurström, jonka perustama StepUp -tanssiopisto on, ja sen alaisuudessa toimii Skene. Marco poimi sen vuoden Skene-ryhmästä neljä tyyppiä avustamaan telkassa pyörineen Stage-ohjelman voittaneeseen ’Silmistä pois’-esitykseen Peacockiin. Se oli mun ensimmäinen ammattikokemukseni ja ns. viimeinen niitti. Kuin varkain kuulin myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjasta, ja olisi viimeinen mahdollisuus hakea, koska alkava kurssi olisi linjan viimeinen. Pakko olisi hakea, muuten katuisin koko loppuelämäni! Siihenkin Matti kannusti mua kovasti. Pääsin kouluun suoraan lukiosta vuonna 2012 ja valmistuin keväällä 2016, ’virallinen’ tittelini on muusikko AMK. Itse kutsun itseäni joko musiikkiteatteriartistiksi tai näyttelijä-laulajaksi.”

Grease-musikaalista (c) kuvaaja ei tiedossa 

Olitko sitten lapsena missään jutuissa mukana? ”Täytyy todeta, että sellonsoittokin olisi loppunut ensimmäisen vuoden jälkeen lyhyeen, jos en olisi pitänyt esiintymisestä. Se oli kivaa ja siksi jaksoin soittaa vuodesta toiseen. En mä mitään esityksiä kotona pitänyt lapsena, mutta leikit olivat täynnä mielikuvitusta ja seikkailuja. Oivaltaminen ja idearikkaus on varmaankin peräisin niiltä ajoilta. En kuitenkaan ollut missään teatterikerhoissa tms. mukana. Ensimmäinen esiintymiskokemukseni oli yläasteella tehty Cats-musikaali, ja olin siinä Rum Tum Tugger. Vedin naisten revityissä pienissä farkkushortseissa ja muissa oudoissa kledjuissa. Miten mut oikein saatiin tekemään se! Nautin siitä kuitenkin jotenkin absurdilla tavalla. Kun pääsi sen rajan yli, että tää ei oo noloa, vaan teen tän nyt täysillä! Vielä kun näki, että yleisö oli ihan fiiliksissä. Esiintyminen tuntui mageelta, mutta en mä siitä vielä kunnolla syttynyt enkä hakeutunut esiintymään muuallekin. Aika jännää, miten elämä vie. Jos tuolle nuorelle Panulle olisi sanonut, että susta tulee muuten isona musiikkiteatterialan ammattilainen, olisin joko nauranut päin naamaa tai panikoinut, että mitä urheilulle tapahtuu. En olisi uskonut puheita lainkaan!” Panu nauraa.

Onko sinua koskaan kiinnostanut mikään täysin toinen ala? ”Yläasteella ajattelin, että poliisin homma voisi olla kiinnostavaa ja jännittävää. Se juontaa varmaan juurensa siitä, että mua inhottaa epäoikeudenmukaisuus. Jossain vaiheessa mulle suositeltiin opettajan ammattia, koska oon niin sosiaalinen, empaattinen ja ymmärtäväinen. Musta olisikin ihanaa toimia jollain tavalla nuorten parissa - antaa positiivisia kokemuksia ihmisille, joilla on muuten hankalaa ja haastavaa. Kannustaa ihmisiä rohkeasti löytämään oman juttunsa ja suuntansa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Oon kyllä oppinut niin valtavasti, kun tuntuu siltä, että oon vähän myöhäisherännäinen tähän koko hommaan. Jussi Tuurna on opettanut meille siitä, että tekemisessä on kaksi ääripäätä : teknisen ja sovitun suorittamisen ääripää, ja toinen on nyt-hetki ja täysi spontaanius. Nämä kaksi pitäisi pystyä yhdistämään jollain tavalla, ilman että ne kumoavat toisiaan. Oon pyrkinyt siihen, etten olisi mikään puhuva ja toimiva robotti, vaan ihminen olisi läsnä koko ajan. Tapani Kalliomäki oli pitämässä meille yhtä näyttelijäntyön kurssia ja Tapanilta opin kyllä valtavan määrän asioita juuri näyttelijäntyöhön liittyen, esimerkiksi tunteiden käsittelyyn lavalla.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Matti Leinoa ihailen, ensinnäkin siksi, että hän tavallaan ”bongasi” minut ja aina on jaksanut kannustaa. Matti on tehnyt paljon isoja musikaalirooleja ja on hirvittävän taitava niin liikunnallisesti, laulullisesti kuin näyttelijäntyöllisestikin. Arvostan hänen tapaansa tehdä. Mä en oo oikeastaan koskaan ollut sellainen tyyppi, että mulla olisi ollut selkeitä idoleita, joita fanittaisin. Mulla on todella paljon vaikuttavia kokemuksia, joista ajattelen, että ”wow tuo oli upeasti tehty”. Esimerkkinä Lahden Kaupunginteatterin Teemu Palosaari, joka pystyy tarvittaessa tekemään ihan mitä tahansa. Tuukka Leppänen on uskomattoman taitava. Johannes Holopaisen näin yhdessä KOM-teatterin jutussa ja olin aivan myyty. Hän on fyysinen, loistava ilmaisu ja mikä karisma! Teatterin ulkopuolelta on myös paljon ihmisiä, joiden elämänasennetta ihailen. Omassa elämässänikin on paljon hienoja tyyppejä, joita arvostan.”

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit oikein fantasioida asialla? ”Katsoin juuri dokumentin Heath Ledgeristä, ja hän kyllä vaikutti todella inspiroivalta ja inspiroituneelta ihmiseltä. Fight Club-leffan katsoin pari vuotta sitten ja siinä Edward Norton teki ison vaikutuksen. Olisi hienoa tehdä leffaa tuollaisten tyyppien kanssa. Tietysti olisi hienoa päästä näyttelemään esimerkiksi Teemu Palosaaren ja Johannes Holopaisen kanssa. Matti Leinon kanssa olinkin jo Bjurströmin ohjaamassa RENT-musikaalissa Aleksanterin teatterissa, ja Slava!:ssa Juha Mujeen ja Puntti Valtosen kanssa. Heidän kanssaan olisi mageeta tehdä lisääkin, joku komediapätkä. Tai Tampereelta Risto Korhonen!”

Slava! seurana Konsta Reuter, joka myös nappasi kuvan 

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No, mähän fanitan ihan hulluna Mikael Saaren ääntä, joten hänen kanssaan olisi mageeta laulaa. Häviäisin kyllä 100-0. Eriikka Väliahde ja Laura Alajääski on kyllä sellaisia, kenen kanssa olisi upeaa vetää joku musikaaliduetto. Next to Normalista vaikkapa joku.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Lahden Uudessa Kesäteatterissa, Aleksanterin teatterissa ja Peacockissa. Syksyllä listaan tulee mukaan myös Turun Kaupunginteatteri.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Photo Sapiens nousee kyllä kokemuksena ihan ykköseksi, kun ihan kaikki rakennettiin alusta alkaen itse ja yhdessä. No, teatterirakennusta lukuunottamatta… Alkuvaiheesta koko Skene-homma, joka päättyi Grease-musikaaliin. Koko se vuosi käänsi mut kohti teatterialaa. RENT-musikaali oli tärkeä kokemus, ja Housut pois-musikaaliin liittyi myös vahvasti itsensä voittaminen.”

Hyvät siskot kuvassa, Panu vasemmalla... (c) Juha Tanhua 

Minkälaista teatteria pitäisi mielestäsi tehdä Suomessa enemmän? ”Tätä on pohdittu paljon Musiikkiteatteri NYT:n parissa ja olemme miettineet asiaa siltä kantilta, että mitä me voisimme tuoda lisää. Musiikkiteatterikentällä olisi ihanaa, jos tehtäisi rohkeammin omaa materiaalia suomalaisista ja ajankohtaisista aiheista. Tällä hetkellä teattereissa on sellaista ohjelmistoa, joka kosiskelee, ymmärrettävistäkin syistä, teattereiden vakikatsojakuntaa ja kaikki tarinat tuntuvat sijoittuvan menneisyyteen. On toki tärkeää tuntea historiaa, jotta voisimme oppia siitä ja ymmärtää nykyistä asemaamme. Mun mielestäni olisi myös äärimmäisen tärkeää, että teatteri kommentoisi myös tätä aikaa ja olisi läsnä tässä ajassa. Olisi ajankohtaista, pohtivaa (ei syyllistävää) ja kysymyksiä herättävää. Musiikkiteatterin puolella olisi tärkeää löytää uutta musiikkia ja uudenlaisia formaatteja. Draamapuolesta mulla ei ole hirveästi kokemusta, joten en osaa vastata, mitä tarvitsisin siellä osastolla lisää.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Teatterin taikaa on mielestäni siinä, että osa ihmisistä asettuu katsomoon ja osa näyttämölle, ja siellä voidaan olla vaikka ilman lavasteitakin. Silti kaikki kuvittavat, värittävät ja uskovat tarinaan. Yhteinen päätös siitä, että tässä tilassa astumme yhdessä toiseen todellisuuteen. Ja esimerkiksi se, että laulan kanahattu päässä ja katsoja uskoo, että tuo on nyt kana ja vielä liikuttuu siitä. Kaikki elämykset ja kokemukset teatterissa ovat taianomaista ylipäätään!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? (naurua) ”Oijoi, mähän oon legendaarinen innostuja, kuten varmaan tästäkin oot huomannut. Mua inspiroi periaatteessa kaikki ympärilläni tapahtuva, paitsi epäoikeudenmukaisuus, halveksunta, väheksyntä. Tai toisaalta, kyllä noikin inspiroi mua kamppailemaan niitä vastaan! Mä jaksan loputtomasti ihmetellä tätä ympäröivää maailmaa. Ja kun mä nään ihmisen, joka on tosi fiiliksissä omasta jutustaan, innostun siitä itsekin.”

Podetko ramppikuumetta? ”Kyllä. Ennen kouluunmenoa (Lahti) musta tuli aina yliaktiivinen ja purin sen sitten näyttämöllä, se tuntui hyvältä ja mä suoriuduin paremmin kun mua jännitti. Koulussa kolmantena vuonna mulle nousi sellainen olo, että pitäisi jotenkin erottua muista ja suorituspaineet kasvoivat, ja mua alkoi jännittää eri tavalla. Kolmas vuosi oli mulle muutenkin stressaava, myös henkilökohtaisella tasolla, ja stressi teki mulle huonon olon, jonka vuoksi mua alkoi jännittää myös sosiaaliset tilanteet. Sain sen hoidettua esimerkiksi ruokavaliomuutoksella, mutta vieläkin mulla tulee välillä ennen esitystä todella etova olo. Nyt se vie voimia eikä nostata niin kuin ennen, ja se on kyllä todella tylsää. Yritän opetella tapoja päästä pois tuosta. Musta on tullut fyysinen jännittäjä, mutta se ei ole vielä onneksi estänyt mua tekemästä esimerkiksi esityksiä.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ei ole kyllä, se menee produktiokohtaisesti. Housut pois-jutussa mulla oli selkeä rutiini, koska rooli oli haastava ja mun oli pakko lämmitellä huolella, varsinkin ääni.”

(c) Petri Knuuttila 

Kerro joku kommellus. ”Photo Sapiensissa mulla on sellainen tekoveitsi, joka painautuu sisään. Mun piti säikäyttää sillä kaverini, ja ensin esitin yleisölle, että veitsi on feikkiä. Ensi-illassa veitsen jousi meni rikki ja kun painoin sitä, veitsi singahti kädestäni kuin ohjus ja lensi kulisseihin. Mulle jäi vain kahva käteen. Yleisöä nauratti hirveästi. Housut pois-jutussa kävi myös hauska tapaus. Oli kohtaus, jossa olimme ekaa kertaa Haroldin kotona ja riisuimme itsemme bokserisillemme. Tuukka nosti miehekkäästi jalkansa pöydälle ja alkoi laulaa. Pöydällä oli nätti kulhollinen tekohedelmiä, ja Tuukan jalka osui kulhon reunaan niin, että hedelmät sinkoilivat kuin katapultista ympäri näyttämöä. Kaikki putosimme hetkeksi täysin. Noihan on hauskoja tilanteita silloin kun kestävät sopivan ajan, ja juttu jatkuu siitä mihin jäi.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Henkilökohtainen ja kultainen muisto on se, kun kosin Annia. Menimme vuosipäivämme kunniaksi elokuviin, ja siksi ajaksi olin värvännyt pari kaveriani meille tekemään illallisen ja laittamaan asunnon oikein nätiksi. Kynttilöitä ja kaikkea”, Panu myhäilee.

Tulevia roolejasi? ”Syksyllä oon mukana Turun Kaupunginteatterin Viimeinen laiva-musikaalissa ensemblessa ja myös yhden roolin understudyna. Photo Sapiens jatkuu Lahdessa isommalla näyttämöllä neljä kertaa, ja vierailemme myös Kouvolassa. Loppuvuodeksi on kehitteillä toinenkin juttu, mutta siitä ei vielä enempää tässä vaiheessa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Hmmm, en ole koskaan elänyt minkään tietyn moton tai elämänohjeen mukaan, tai en ainakaan koe eläneeni. ”Kultainen sääntö” on ollut mulle kuitenkin yllättävän tärkeä, eli ”älä tee toisille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän”. Haluan aina kohdata ihmiset mahdollisimman positiivisesti ja vailla ennakkoluuloja, jotta tulisin itsekin kohdatuksi avoimesti ja vastaanottavaisesti. Täähän ei oo aina helppoa, mutta siihen pyritään. Jos tekaisen tästä äkkiä itselleni moton, se voisi olla ”hymy tarttuu, levitä sitä”. Tähän uskon vahvasti, sillä jos jokainen yrittää jeesiä ja kohdata positiivisesti ihmisiä ympärillään, niin niillekin ihmisille tulee parempi olo ja kierre voi jatkua.”

Perinteinen yhteiskuva, Panu nappasi 

Osaatko imitoida ketään, tai harrastatko ylipäätään imitointia (edes laulaen)? ”Mä oon aina tykännyt leikkiä äänelläni, mutta ei mulla kyllä oo mitään erityistä imitaatio-bravuuria. Ehkä se onkin jäänyt enemmän oman äänen tutkimiseksi kuin muiden matkimiseksi. Muistan, että joskus osasin matkia Klonkkua (Taru Sormusten Herrasta) ja kerran lauloin karaokessa pätkän ”What a wonderful world”-biisiä Louis Armstrongin tyyliin. Se ei kyllä ollut kaunista hahah.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mulla on harvoja lempinimiä, koska Panu on jo valmiiksi lyhyt ja naseva. Siitä on onnistuttu kuitenkin vääntämään kaikennäköisiä versioita, joista kaikkein pisimpään elämään jäänyt on Pantse, tai kuten itse tykkään sen kirjoittaa, Panze. Vähän japanilaista vibaa. Tässä olisikin hyvä supersankarinimi, Panze. ”Katsokaa, tuolla se Panze menee!” Ja sitten supervoima...hmmm. Oon aina halunnut osata lentää, se olisi hieno voima. Tosin sillä ei yksinään tee hirveästi mitään. Ehkä joku rauhoitusvoima?Olisi hienoa pysäyttää ja ratkoa konflikteja niin, että ensin mä rauhoittaisin kaikki supervoimillani ja sitten hyödyntäisin sosiaalisia taitojani tilanteen purkamiseen. Ja sitten lentäisin pois,heh.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tätä on kysytty multa joskus ennenkin, enkä muistaakseni vastannut mitään hirveän järkevää. Olisi tietty mielenkiintoista kokea kaikkea, mitä miehenä ei pysty kokemaan, kuten seksi naisena ja synnyttäminen. Toisaalta olisi myös hauskaa viettää joku keskusteluntäyteinen naistenilta hyvässä porukassa. Henkevät keskustelut voittavat puuhastelun ja säästä puhumisen!”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit viihdykkeeksi omaan talvipesääsi siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Playstation ja puhelin. Niillähän sitä saisi ajan kulumaan. No joo, ja telkkarin ja johdot jotta voisi pelata. Ja laturin, ettei akku loppuisi. Ja sitten ottaisin pizzaa, koska rakastan pizzaa! Olisi varmaan aika tiukat kilot tullu noilla talviunilla, joten ehkä jotkut näppärät säädeltävät käsipainot vielä ja vaikka joku laatikko tai stepperi box-hyppelyyn.”

Jos rakentaisit puuhun majan, miten korkealla rakentaisit sen ja millaisen ja mitä sinne ottaisit mukaasi? ”Ei hirveän korkealle, koska en pidä korkeista paikoista. Ei kuitenkaan ihan maahan, koska elämässä täytyy olla vähän jännitystä. Maja olisi varmaankin aika käytännöllinen, eli sopivasti tilaa suhteessa tavaroihin. Oon vähän siivousfriikki ja majan siisteys olisi mulle tärkeää. Majassa olisi varmaan paljon ikkunoita, koska luonnonvalo on ihana asia! Ottaisin sinne varmaan mukaan samoja asioita kuin talviunillekin, koska toi maja kuulostaa loistavalta rentoutumispaikalta. Sit varmaan kiikarit, niin voisin katsella maailman menoa. Uiui, kaukoputki olisi siisti! Ja hei, PALJON kasveja! Mä rakastan kasveja, ja sit hoitelisin niitä siellä itsekseni. Ehkä tämä maja olisikin kasvihuone? Nerokasta!”

Vähemmän perinteinen yhteiskuva... 

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Hmmm, olisi hienoa nähdä ihmiskunnan synty, se miten heimoista syntyi kansoja. Toisaalta olisi kiinnostavaa nähdä ajanlaskun alku ja Jeesus, kuka hän oli ja mitä hän oikeasti teki. Keskiaika on myös jostain syystä aina kiehtonut mua. Ritarit ja linnat lähinnä kai, tavallisilla ihmisillähän oli silloin varmaan aika haastavat elinolosuhteet.”

Jos elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Esityksen pitäisi ehdottomasti olla humoristinen ja viihdyttävä, mutta siinä pitäisi olla myös sanomaa. Vaikkapa tuo motto ”hymy tarttuu, levitä sitä!” Se olisi ihan saletisti musiikkiteatteria, siitä ei päästä mihinkään. Meikäläisen roolin voisi napata Osku Ärilä. Osku on ihan hemmetin taitava työssään, mutta sen lisäksi roolin Oskulle ratkaisee se, että me ollaan IHAN SAMANLAISIA! Tää asia on selvinnyt meille Hyvissä Siskoissa tänä kesänä, kun on puhuttu asioista. Osku hoitaisi roolin loistavasti ilman vaikeuksia.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Voiko teatteriin koskaan kyllästyä? Uskotko tekeväsi tätä vielä eläkepäivinäsi, vai siirrytkö kenties kokeilemaan jotain muuta?”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Pumpuli
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Yrmeä
- Mikä sytyttää sinut? - Teatteri
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus
- Suosikkikirosanasi? - Perkele
- Mitä ääntä rakastat? - Ruuanlaittoa
- Mitä ääntä inhoat? - Hyttysen surinaa
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Opettaja
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kirurgi
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).