Haastattelussa Elias Keränen

 Elias Keräsen tapasin elokuun puolivälissä 2017 ravintola Rytmissä Helsingissä.

Vuonna 1989 syntynyt Elias on horoskooppimerkiltään härkä. ”Mä oon Kajaanista kotoisin, ja oon käynyt ala-ja yläasteet sekä lukiot siellä. Lukion jälkeen kävin vielä armeijan Kainuun Prikaatissa. Ennen TeaKia vietin välivuotta myös Kajaanissa ja olin vanhalla ala-asteellani apuopettajana ja iltaisin Kajaanin Kaupunginteatterissakin. Helsingissä oon asunut nyt seitsemän vuotta. Muutama vuosi sitten vierailin Oulun Kaupunginteatterissa, mutta en virallisesti muuttanut Ouluun, vaan mulla oli silloinkin asunto täällä.”

Mitä harrastat? ”Jalkapalloa mä pelasin tosi pitkään. Isoveljeni oli innokas jalkapalloilija ja sitä kautta mäkin sitten innostuin. Se on ollut mulle hirveän tärkeä laji. Yläasteella mä sitten innostuin teatterista ja jalkapallonpeluut jäi, jouduin lopettamaan joukkueessakin. Jouduin tekemään valinnan, ja teatteri voitti. Silloin tosin en tiennyt, että teatterista voisi tulla mulle ammattikin. Pidin sitä vain hyvänä harrastuksena. Viimeiset pari vuotta oon harrastanut kiipeilyä, nautin siitä tosi paljon.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Rumpuja oon tykännyt aina paukuttaa, mutta en ole siinä hirveän hyvä, varsinkaan enää koska en oo soittanut pitkään aikaan. Mulla oli omat rummutkin yhdessä vaiheessa. Kitaralla osaan soittaa kaikki muut soinnut paitsi f-sointua. Kyllä mä silti pidän itseäni aika rytmitajuisena kaverina.”

Oletko soittanut missään teatteriesityksessä tai näytellyt soittavasi? ”Nytpä täytyy oikein miettiä… Oon mä parissa TeaKin proggiksessa soittanut rumpuja. Tässä Ryhmäteatterin Seitsemässä veljeksessähän mä soitan kattilaa, mutta lasketaanko sitä?”

Elias Keränen (c) Samuli Härkönen 

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi? ”Hyvä kysymys! Iso kysymys. Totta kai sydäntäni lähellä on perhe, perhesuhteet, ystävät ja avopuolisoni. Mä pidän itseäni aika kultturellina kaverina ja jos pitäisi vastata jokin spesifimpi asia, vastaan taiteen. Oon pienestä pitäen katsonut paljon elokuvia ja yleensä löydän elokuvista tietynlaista totuutta, jota en muualta maailmasta löydä. Teatteri on tietysti lähellä sydäntäni myös. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nautin käynneistä taidemuseoissa. Tykkään esimerkiksi Kiasmasta tosi paljon, se on kiinnostava paikka”, hehkuttaa Elias ja keskustelemme hetken Museokortista, jonka Elias haluaa ehdottomasti hankkia kuultuaan, että sillä pääsee lähes kaikkiin museoihin ilmaiseksi voimassaolovuoden aikana.

”Kesä on myös lähellä sydäntäni! Se teki nyt paluun. Elokuu on nykyään paras kuukausi!”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? ”Mä oon aika huono itseni kehumisessa, mutta oon kuullut, että mulla on aika orgaaninen suhde näyttämöön. Mä en tiedä mitä se oikeastaan edes tarkoittaa, hahah. Mulla on aika luonteva tapa olla näyttämöllä. Hmmm, mä en ihan tarkkaan varmaan edes ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta tavallaan sitten taas ymmärrän! Multa löytyy myös improvisaatiotaitoa ja tilannetajua. Mä myös usein ymmärrän heti lennosta, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Saman asian toistaminen saattaa sitten vuorostaan olla vaikeampaa…”

Onko sinulle jotain erityistaitoja tai ns. bilekikkoja, joita harrastat kun ilta on tietyssä kulminaatiopisteessä? ”Hahah, mä en oo semmoinen, että alkaisin ykskaks heitellä kärrynpyöriä (kuten Miro Lopperi tai Riku Nieminen saattaisi tehdä). Jos oon bileissä, mä alan kertoa huonoja vitsejä ja vien niitä niin pitkälle, että edes joku nauraisi. Siinä mun kikkani! Ei mulla oo tosiaankaan sellaista, että ”katsokaapa tätä” ja seisoisin yhdellä kädellä jossain”, Elias nauraa.

Mites kokkailubravuurit tai karaoket…? ”Lapsuudessani äiti laittoi aina ruokaa ja oma ruuanlaittoni jäi tosi vähäiseksi, mutta sitten kun muutin omilleni tajusin, että nythän sitä pitäisi opetella jotain kokkaamaan. Tyttöystäväni kautta on tullut nyt se, että oon alkanut opetella ruuanlaittoa ja jopa oppinut nauttimaankin siitä. Aikoinaan mun bravuurini oli ’sörsseli’, jossa oli makaroonia ja jauhelihaa sekaisin. Klassikko! Nyt en oo enää moneen vuoteen syönyt lihaa, oon tehnyt sörsselistä nyhtökauraversion. Ajai! Oon myös etevä paistamaan kananmunia aamuisin. Se nyt ei tosin kovin vaikea taito ole.”

Entäs se karaoke? ”Tiedätkö, mä vihaan karaokessa laulamista! Se ei oo koskaan ollut mun juttuni. Mulla on kauheasti sellaisia kavereita, jotka tykkää laulaa karaokessa. Kerran vedin ihan vitsillä Cheekin ’Sokka irti’ kovassa humalassa, ja väki sitten innostui, että laula Elias uudestaan Sokka irti. En oo jaksanut. Kerran sitten en ollut niin hyvässä humalatilassa eikä meininki muutenkaan ollut hyvä, ja mulle laitettiin se tulemaan salaa ja mua ärsytti todella paljon! Ei ollut ollenkaan hauskaa ja lopetin laulamisen kesken ja heitin mikin pois. Kyllä mä tykkään laulamisesta vaikkapa teatterissa, mutta karaoke on ollut mulle aina vähän semmoinen korni juttu. On toisaalta hauska katsoa kun joku kaveri laulaa, mutta itse koen sen oudoksi.”

(c) Tanja Ahola 

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Oon sitä mieltä, että kaikkihan on tarpeentullen opeteltavissa. Olisi kuitenkin kiva osata soittaa pianoa tai kitaraa, oppia soittaminen ihan oikeasti. Ne olisi varmasti ihan opeteltavissakin. Soittotaidolla voisi myös viihdyttää itseänsä sateisina päivinä, kun ei ole mitään tekemistä.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin juttusi näyttämöllä? ”Koen sen niin, ettei vastaan ole tullut yhtäkään helppoa juttua sen jälkeen kun aloitin TeaKissa. Oon alkanut suhtautua alaan sen verran tosissani, eli oli rooli miten iso tai pieni, aina on ollut käynnissä jonkinlainen prosessi ja pientä turhautumistakin on ollut läsnä. Mielestäni tämä Seitsemän veljestä on mennyt todella hienosti eteen päin ja se on ollut tosi hieno juttu, mutta kyllä siinä on ollut haastettakin. Seitsemän veljestä on iso juttu, ja vielä Ryhmäteatterin juhlavuosikin, joten paineita on ollut. Nyt Eeron rooli on mulla ollut pinnalla pitkään, joten vastaisin sen. Oon turhautunut paljon enemmän paljon pienemmistä asioista ja proggiksista. Syksyllä 2015 tehtiin TeaKista valmistumisen jälkeen yhden moskovalaisen ohjaajan kanssa proggista Taideyliopiston tiloihin, mukana oli lisäkseni Miila Virtanen, Ella Lahdenmäki ja Pyry Äikää. Esitys kesti puolisen tuntia, ja mä tulin ihan vasta esityksen lopussa aseen kanssa lavalle. Se oli tosi haastava proggis! Tekemisen taso oli jotenkin erilaista eikä oikein tiennyt mitä tekee. Asia jää aivan ihmeelliseen tilaan aina silloin, jos ei tiedä mitä tekee. Seitsemässä veljeksessä on koko ajan tiennyt mitä tekee, tarina on tuttu, mutta siitä huolimatta kaikki asiat eivät ole löytyneet helposti ja on saanut tehdä kunnolla töitä sen eteen.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Siskoni toimii suomenkielen opettajana ja asuu Romaniassa, hän on opiskellut suomen kieltä ja teatterintutkimusta, ja valmistunut aikoinaan teatterintutkimuslaitokselta. Tällä hetkellä hän on tekemässä väitöskirjaa siitä, millä erilaisilla luovilla tavoilla suomea voisi opettaa ulkomaalaisille. Siskoni on siis lähimpänä tätä alaa, ja hän on joskus teatteria harrastanutkin. Oon sitä joskus miettinyt, että mistä ihmeestä tämä minun teatterikipinäni oikein syttyi. Setäni oli kuulemma sellainen tyyppi, josta olisi voinut tulla näyttelijä. En häntä koskaan tavannut, sillä hän kuoli ennen syntymääni.”

No mistä se sinun kipinäsi sitten syttyi? ”Pienenä oon kuulemma sanonut, että haluaisin olla näyttelijä. Itse en tuollaista kylläkään muista sanoneeni. Tykkäsin katsella teeveestä sarjoja ja elokuvia paljon. Taisin ajautua tähän hommaan. Olin kutosluokalla ja äitini vihjaisi, että mun kannattaisi myös tehdä jotain, kun kaikki kaverinikin olivat menneet kesätöihin. Äitini oli nähnyt ilmoituksen, jossa haettiin mitä tahansa väkeä kesäteatteriin. Näytelmänä olisi Ronja Ryövärintytär. Äiti laittoi mut siskoni kanssa paikalle, en olisi muuten halunnut mennä sinne. Koe-esiintymisissä olinkin sitten innostunut kunnolla ja suorastaan heittäytynyt esittämään, ja sain Birkin roolin! Siitä kaikki tavallaan lähti ja innostuin koko hommasta tosi paljon. Muut harrastukset jäi heti vähemmälle ja aloin viettää aikaani kesäteatterilla enemmän. Vuosi oli 2002. Silloinkaan mä en koskaan ajatellut, että haluaisin olla näyttelijä. Harrastuksena se oli kivaa. Lukion jälkeenkään mä en tiennyt, haluanko näyttelijäksi vaiko en.”

”Tuon kesän jälkeen olin muitakin kesiä siellä ja lopulta päädyin tekemään ympärivuotistakin toimintaa Kajaanin Harrastajateatterin Generaattorilla. Sitten Kristian Smeds tuli Kajaanin Kaupunginteatteriin ja päädyin katsomaan näytelmää ’Woyzeck’, ja se herätti mussa ajatuksen siitä, mitä kaikkea teatteri voikaan olla. Aiemmin mulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä siitä, mitä teatteri tarkalleen on. Tämähän voi olla täyttä tykitystä!”

”Varmaankin armeija-aikoihin mulla heräsi ajatus siitä, että haen TeaKiin. Kyllä mä sitä olin miettinyt ja moni oli sanonut, että mun kannattaisi hakea sinne. Niemisen Rikun, joka on Kajaanista kotoisin myös, olin tuntenut koko ikäni ja kun hän pääsi TeaKiin, hän sanoi että mun kannattaisi ehdottomasti hakea. Olin niihin aikoihin menossa vasta lukioon enkä ottanut Rikun puheita tosissani. Mulla oli ihan riittävän isoja haasteita edessä jo lukiossakin, en ollut koskaan mikään kovin hyvä koulussa enkä oikein edes tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Lukiossa varmaankin heräsi ajatus, mitä haluan oikein elämässäni tehdä. Halusin katsoa tämän teatterikortinkin, hain TeaKiin, pääsin ja homma oli sitä myöten selvä.”

”Vuosi oli 2010. Pääsin TeaKiin heti ensimmäisellä yrittämällä. Armeijasta hain Nätylle, mutta olin niihin aikoihin niin tiiviisti armeijassa kiinni, etten pystynyt tekemään asioita kunnolla eikä siinä oikein ollut mitään järkeäkään silloin. TeaKista mä valmistuin 2015. Voisi sanoa, että mä vaan ajauduin tähän hommaan!”

Seitsemästä veljeksestä (c) Tanja Ahola 

Palataan vielä ajassa taaksepäin. Olitko ala-asteella missään koulunäytelmissä tai vastaavissa mukana? ”Taisin mä olla juontajatonttuna joulunäytelmässä. Ihan hauska kokemus, mutta ei se mitään paloa mussa herättänyt. Lopussa oli joku laulukohtaus ja muistan olleeni eturivissä laulamassa, ja isäni käveli naamani eteen valokuvaa ottamaan hahah.”

Mikä sinulla oli kirjallisen lopputyön aiheena? ”Siinä oli kaksi isoa teemaa. Toinen oli suorittaminen ja toinen oli se, että miten paljon mä nautin esimerkiksi tahattomasti väärintehdyistä asioista teatterista ja miksi ne mua kiinnostaa niin paljon. Vuonna 2003 olin juuri aloittanut teatteriharrastukseni ja äitini vei mut katsomaan Tervolan Kesäteatteria. Hän on itsekin Tervolasta, Meri-Lapista kotoisin. Esitys oli tosi huonosti tehty eikä siinä ollut oikein mitään järkeä. No, tietenkin niinkin pienen pitäjän teatterimeininkejä pitäisi kannattaa… Mä istuin eturivissä ja edes siihen ei kunnolla kuulunut, mitä lavalla puhuttiin. Kemijoki virtasi takana noin sadan metrin päässä, ja tuli kohtaus, jossa tyypit sanoivat lähtevänsä kalastamaan. Lähtivät sitten kävelemään onkivapojensa kanssa ja mä mietin, että ei kai ne nyt mene tuonne kauas! Ja meni ne! Lavalla ei tapahtunut yhtään mitään sillä aikaa. Olin yläasteikäinen enkä juuri tajunnut teatterista, mutta ajattelin silloin, että eihän tätä nyt näin voi ratkaista! Mua on jälkeenpäin huvittanut nimenomaan se, että siinähän oli jotain niin totaalisen yllättävää, ja sellaista harvemmin näkee. Teattereissa oon nähnyt tavallaan oikeita ratkaisuja, mutta ne eivät ole yllättäneet mua samalla tavalla kuin ns. väärintehdyt ratkaisut. Välillä tulee eteen juttuja, joiden kohdalla saa miettiä, onko ohjaaja lyönyt itseään puulla päähän ratkaisuja tehdessään, ja sellaisista nautin todella paljon. Samoihin aikoihin näin sitten Smedsin juttuja Kajaanin Kaupunginteatterissa ja siellä näin aivan eri tavalla tehtyjä ratkaisuja, älyttömiäkin mutta nerokkaalla tavalla. Tästä kirjoitin lopputyössäni; yllätyksellisyydestä teatterissa ja taiteessa ylipäätään. Toinen teema oli suorittaminen. Mua ärsytti se ja koin, että suoritin tosi paljon teatterikouluaikoinani ja miten se tappoi tavallaan näyttelemisen ja luovuuden täysin. Mieluummin vaan päästää irti.”

”Veljesten kanssa ollaan tosi paljon puhuttu Ryhmiksessä harjoituskaudella ja esitysten välissä, ja Santtu Karvonen on sanonut, että jos esityksen aikana ’niiaa’, päästää vaan irti eikä välitä. Se on minusta hyvä neuvo. Ei pidä lähteä suorittamaan.”

Mikäs oli sitten taiteellinen lopputyösi? ”Tein sen pitkässä improssa, Tiina Pirhosen vetämänä. Näin pitkän impron jo vuosia sitten ja päätin heti, että tuossa haluan tehdä taiteellisen lopputyöni. Tosi moni halusi tehdä omansa monologissa. Lopputyöni tarkastajina olivat Minttu Mustakallio ja Seppo Kumpulainen, he kävivät katsomassa muutamaankin otteeseen pitkiä improjamme.”

Onko sinulla käynyt mielessäsi jokin ’vaihtoehto B’, eli jos et olisi näyttelijä, niin…? ”Ohjaamista mä oon aina halunnut kokeilla. Itse asiassa kohta mä pääsenkin ensimmäistä kertaa virallisesti ohjaamaan, kerron siitä kohta lisää. Mä pidän itseäni jollain tavalla sekatyöläisenä, voisin tehdä ihan mitä vaan. Ei se ole mitenkään kiveenlyöty asia, että olisin pelkästään näyttelijä. Sanoin jo, että oon jotenkin ajautunut tähän hommaan ja vaikka kovasti nautinkin tästä, mä samalla mietin, että ei tämä voi olla pelkästään tässä. Mä haluaisin tehdä jotain muutakin, vielä kun keksisin mitä. Taiteen piiriin se homma tulisi jotenkin kuulumaan… Pienenä mä muistan haaveilleeni arkkitehdin ammatista, mutta olin niin huono matematiikassa, että se haave kariutui siihen ja hautasin unelmani.”

Miksi olet näyttelijä? Helppo kysymys tähän väliin. ”Tää on kyllä paha… Niin kauan kuin mä koen, että mulla on jotain annettavaa ja pystyn antamaan jotain uutta, niin kauan mä voin tehdä tätä. Siinä vaiheessa kun mulla ei ole enää mitään tarjottavaa, en haluaisi enää tehdä tätä hommaa. Mä en oo ehkä aina pitänyt näyttelijän ammattia niin isossa arvossa kuin pitäisi. Vasta TeaKin jälkeen oon alkanut enemmän ja enemmän arvostamaan, oon ehkä vähätellyt itseäni ja koko alaa. Aina kun joku on kysynyt, mitä mä teen työkseni, mulla on jostain ihmeen syystä ollut vaikeuksia vastata rehellisesti. En tiedä miksi. Mä oon näyttelijä siksi, että tällä hetkellä koen, että mulla on annettavaa tälle työlle ja koko alalla. Mulla ei ole mitään ’traagista nuoruudenkokemusta’ takanani ja aina kun mä menen lavalle, koen sen olevan ikään kuin täytettyä elämää ja lavalla unohtuu Eliaksen ongelmat. En tiedä, oliko tää vähän kliseinen vastaus jo, mutta tämä on mulle henkireikä myös”, Elias pohdiskelee.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Se Santun sanoma ”Päästä irti!” oli kyllä hyvä oppi! Heiskasen Kari oli niin tiukka ohjaaja ja häneltä tuli myös monenlaista ohjetta. Kari sanoi mulle, että mun pitää opetella teksti etukäteen. Oon kyllä niin huono plarin kanssa lavalla. TeaKissa tuli tietysti paljonkin oppeja, nyt vaan ei enää oikein muista, että mitkä ovat mun omia ajatuksiani ja mitkä sieltä saatuja oppeja. Jokaisesta jutustahan oppii aina jotain uutta.”

Elias nappasi itsestään selfien vol 1 

Onko sinulla omia ns. ’esikuvia’, joiden uraa olet seuraillut tai joita erityisesti arvostat? ”Kajaanin Kaupunginteatterissa ihailin Kari Suhosta, häntä ihailin nuorempana. Mä oon suomalaisista näyttelijöistä tykännyt aina Taisto Reimaluodosta tosi paljon, Hannu-Pekka Björkmanista, Elina Knihtilästä… Ulkomaalaisista Dustin Hoffmanit, Al Pacinot, Robert De Nirot, Gene Hackmanit, Jack Nicholsonit…voisin katsella heidän elokuviaan loputtomiin. Jussi Jurkka! Siinä oli jyrkkä ja hieno näyttelijä! Pentti Siimes! Suomessa on kyllä tosi paljon kovia tekijöitä. On ollut hienoa päästä Santtu Karvosenkin kanssa näyttelemään, ja muidenkin veljesten. Näyttelisin heidän kanssaan ihan milloin tahansa uudestaan. Mahtavia tyyppejä kaikki!”

Kuka olisi ’unelmiesi vastanäyttelijä’, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa ja oikein fantasioida asialla? ”Tom Hanksin kanssa voisin kyllä näytellä, tuntuu kyllä vähän kaukaiselta idealta tämä. Chaplinin kanssakin voisin näytellä, jäisin kyllä aika pahasti jalkoihin… Elina Knihtilää arvostan tosi paljon. Ja Glenn Close on mahtava! On mulla nyt vaihtoehtoja. Mulle käy kyllä ihan kaikki. Oon päässyt tänä vuonna näyttelemään niin hienojen tyyppien kanssa. Risto Kaskilahden kanssa olin yhdessä lyhytelokuvassa ja se oli paras viikko, mitä oon tänä vuonna viettänyt. Kenet mä näistä nyt valitsen? Valitsen Riston!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Nyt on paha. Voitko antaa mulle jonkun esimerkin hyvästä duettobiisistä? Jaa et vai! Mitä ihmiset on tähän vastanneet? Vaikka mitä! Vitsi että niillä on hyvä mielikuvitus. Oon nähnyt sellaisen jutun, missä huone on täynnä rumpuja ja mä haluaisin soittaa rumpudueton Phil Collinsin kanssa! Se voisi olla myös rumpuduetto Risto Kaskilahden tai Taisto Reimaluodon kanssa, hahah!” Elias intoilee.

Nyt tulee vähän helpompi. Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Hirveän monessa en ole ollut, eli Ryhmäteatterissa pariinkin otteeseen (toinen oli Peter Pan), Oulun Kaupunginteatterissa oon tehnyt työharjoittelun (siinäkin Ronja Ryövärintyttäressä), Kajaanin Kaupunginteatterissa ja Kajaanin Harrastajateatterissa. Mua on pyydetty ’maakuntiin’ näyttelemään muutamaankin otteeseen, mutten ole muiden juttujeni takia voinut lähteä.”

Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö tai proggis. ”Ehdottomasti tämä Seitsemän veljestä on siistein juttu, mitä oon päässyt tekemään. Eeron roolin oon tehnyt aiemminkin, Ylen Radioteatterissa olin ’Wenla Männistössä’ Eppu Jukolan roolissa. Eero on mulle rakas ja tärkeä tyyppi muutenkin. Tykkään tästä roolista ja koko jutusta ja kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa oon saanut kesän touhuta.”

Millaista teatteria haluaisit nähdä Suomessa enemmän? ”Haluaisin nähdä sitä yllättävyyttä enemmän. Haluan nähdä heittäytymistä ja sellaista ’klapilla päähän’-meininkiä. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla tyhmää tai perseilyä tai hölmöilyä. Esimerkkejä? Moskovassa näin pari vuotta sitten ihan kreisiä teatteria. Don Quijote on parhaimpia näkemiäni teatteriesityksiä, ja siinä oli pitkä mies, jota esitettiin niin, että toinen oli toisen harteilla. Siellä mennä rymisteltiin ja tapeltiin, esitys kesti reilun tunnin. Siinä ei puhuttu missään vaiheessa mitään. Se oli kuin iso taikatemppu koko juttu, ja visuaalisesti todella komea. Aivan älytön! Sellaista mä haluaisin nähdä. Suomessa on ollut Kumpulan Metsäteatterissa hyviä juttuja. Pari vuotta sitten oli se ’Sibelius, vampyyrintappaja’ ja se oli tosi levotonta, ajatuksen kanssa tehtyä meininkiä, ja nautin siitä todella paljon.”

Miten sinä selittäisit sanonnan ’teatterin taika’, vai voiko sitä edes selittää? ”Vitsit, sulla on hienoja isoja kysymyksiä! Jokaisella ihmisellä on varmaan oma asia, joka tekee siitä taianomaisen. Mulle teatterin taika on sitä, että jotain mun sisällä muuttuu. Teatteri pystyy koskettamaan. Ja taas mä palaan siihen Tervolan Kesäteatteriin. Siinä oli jotain niin taianomaista – siinä, että mitä vaan voi tapahtua. Teatteri ei saisi koskaan unohtaa sitä, että yleisö on läsnä. Teatterissa on myös hienoa se, että joka kerta esitys vedetään uudestaan ja aina ne samat asiat toimii. Silti kyseessä on aina eri esitys.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun kyllä helposti ja mä oon siinä mielessä kohtalokas tyyppi, että kun inspiroituu ja haaveilee, päätyy lopulta tekemään oikeita asioita. Mä inspiroidun ihmisistä ja tekijöistä tosi paljon, enkä pelkästään elokuvista tai teatterista, vaan ihan tavallisistakin ihmisistä. Taide inspiroi myös enkä aina osaa edes pukea sanoiksi, että miksi ja miten. Ne vaan kolahtaa jollakin hassulla tavalla, ja sisälleni jää teoksesta ikään kuin kaiku.”

Podetko ramppikuumetta? ”Kyllä, mä meinaan oksentaa ennen esitystä. Mä jännitän kyllä paljon. Kerran oon oksentanut Seitsemän veljeksen aikanakin… takahuoneessa tosin. Olo parani heti ja menin sitten vaan lavalle. On se kyllä jännä juttu, jännitys laukeaa heti kun pääsee lavalle. Oon kuullut, että Messiäkin oksettaa ja uskonkin, että taitavia tyyppejä jännittää tosi paljon.”

Onko sinulla omia rutiineja tai hassujakin rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mä tykkään tulla teatterille tosi aikaisin ja laittaa kaikki tavarat paikoilleen. Ei mulla oo mitään sen isompaa. Tsekkaan, että kaikki tarpeellinen on paikoillaan, kerron tyhmiä vitsejä ja Miro Lopperin kanssa käymme kiipeilemässä Suomenlinnan kivillä. Ollaan vielä kokeiltu niin, että jos emme osu tiettyihin kiviin, esitys menee huonosti, ja ollaan uskottu ihan täysin siihen. Yleensä se on pitänyt paikkansa. Tiettyyn kiveen pitää koskea! Mitään hassuja eväsrutiineja mulla ei ole, oon muutenkin aika huono syömään ennen esitystä ja tauolla. Mä syön pelkkiä pähkinöitä vaan väliajallakin. Eino Heiskasella on outo kahvirituaali…”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kerron pari tuoreempaa Seitsemästä veljeksestä. Mä oon välillä sekoillut sanoissani ja osaan kyllä nauraa itselleni. Kerran kävi niin, että Eeron opettaessa muita veljeksiä karttakeppi hajosi täysin, mutta se sopi juttuun mukaan hyvin. Simeoni tuli delirium-tilassaan Hämeenlinnan reissusta ja siinähän todetaan, että näköjään oot oppinut reissullasi lukemaankin ja Simeonille annetaan Aapinen kouraan, että luehan nyt siitä. Vaan Aapinenpa ei ollutkaan paikalla ja minuutin ajan väki sähelsi vaan menemään ja mä olin humalassa siellä taaempana, ja mua nauratti ihan aidosti se koko tilanne. Kaikki olivat niin varpaillaan eivätkä tienneet mitä tehdä. Oon niin vahingoniloinen, että jos tuollaista pääsee käymään, mua naurattaa tosi paljon. Jotain tekstiä piti saada käsiin, jotta vitsi tulisi läpi siitä, ettei Simeoni osaa lukea yhtään mitään. Miro Lopperi otti sitten takkinsa, että lue tuosta. ”En osaa en osaa!” huutaa Simeoni. Se oli minusta niin tyhmä ratkaisu, mutta hillittömän hauska kuitenkin.”

”Vuonna 2007 mä tein Pinokkiota kesäteatterissa ja mulla oli ihan kauhea kusihätä kesken esityksen. Täysi katsomo oli. Muiden oli tarkoitus juosta lavalle ja Pinokkion piti juosta sitten perässä vähän myöhässä. Muut juoksi edellä ja mä pissasin rauhassa teatterin eteen kun ajattelin, että kyllä ehdin. Joku jo huuteli että ”Elias sun pitää juosta”, mutta en mä mitään voi juosta kun oon täällä kusemassa teatterin eteen hahahah! Ei voinut mitään, se oli vaan tehtävä.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Tää kesä on ollut kyllä yksi iso ihana muisto. Mä tykkään matkustamisestakin tosi paljon. Oltiin Romaniassa tänä keväänä siskoni luona, se oli ihana reissu. Ajettiin vanhaan kylpyläkaupunkiin, joka oli Neuvostoliiton aikaan perustettu ja nykyään se oli ihan raunioina ja tyhjänä koko kaupunki. Siellä pääsin ensimmäistä kertaa ulos kiipeilemään kallioille. Oli se kyllä outoa – mä en ollut ikinä aiemmin nähnyt kaupunkia, joka oli niin ruma ja kaunis samaan aikaan. Siellä oli sellaisia mineraalilämpöaltaitakin, jotka haisi jännälle, lämpimälle kananmunalle. Tunnelma oli jotenkin jännä. Juotiin olutta. Tavallaan olin ’en missään’.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Ryhmiksen homma päättyy elokuun loppuun ja kuten jo mainitsin, tulen syksyllä ohjaamaan! Kajaanin Harrastajateatteri täyttää 15v ja lähdetään tekemään musikaalia sinne, ’Beowulf & Grendel’. Meillä on 20-henkinen porukka siellä, tuottajaa löytyy ja Mäkäräisen Heikki on musikaalivastaavana, Samuli Kivelä säveltäjänä ja mä ohjaan sen. 27.10. on ensi-ilta meillä, ja nyt alkaa kunnon sohinat olemaan päällä. Tämän haastattelun jälkeen menen fiksailemaan biisejä. Kuvaushommia on ehkä luvassa myös, mutta niistä en voi oikein tässä vaiheessa puhua enempää. Teatteriproggiksia ei ole muita tiedossa kuitenkaan.”

”Haluan vielä lisätä siihen inspiraatio-kohtaan asiaa! Tässä ’Beowulf & Grendel’-jutussahan on kauhumaisia elementtejä ja mua on aina inspiroinut mysteerit, yliluonnolliset asiat ja kauhu. Joskus nuorempana olin ihan kickseissä Edgar Allan Poen jutuista. Jotenkin mua hämmentää se, että oon 28-vuotias enkä oikein vieläkään pysty katsomaan kauhuleffoja kunnolla. Siinä on jotain tosi kiehtovaa, samalla tavallahan se vetoaa tunteisiin. Normaalisti leffoja katsellessani mietin, että mitenköhän tuo ja tuo on oikein tehty, mutta kauhuelokuvien kohdalla en mieti mitään, oon niin tiukassa otteessa jotenkin. Vähän naiivilla ja lapsellisella tavalla kauhujutut ja yliluonnolliset ilmiöt inspiroi mua.”

Kysytäänpäs nyt tämäkin kun kohdalle sattui, eli mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Sanoisin, että rauhoitu ja ole läsnä. Ei tarvitse koko ajan paahtaa niin täysillä. Rauhoittumisen kanssa mulla on paljon oppimista vieläkin, mutta eiköhän se tästä iän myötä muutu, kun alkaa olla enemmän sinut itsensä kanssa.”

Osaatko imitoida ketään? ”No en! Mä oon hyvä imitoimaan huonosti! Siitä on vitsailtukin koko kesä tyyliin ”Elias, imitoi jotain tyyppiä” ja mä sitten imitoin sillä samalla äänellä eri ihmisiä.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla, tai joku muu fiktiivinen hahmo? ”Haluaisin olla Lassin ja Leevin Lassi, sehän on aivan huikean mahtava hahmo. Lassi ja Leevi on mun lempisarjakuvani kautta aikojen.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Wau! Mä voisin huutaa kovalla äänellä. Jos joku olisi ryöstämässä pankkia, mä huutaisin niin kauan, että se sanoisi ”Ok, mä lopetan tän kunhan oot hiljaa!” Mun supervoimani olisi järkyttävän kova ja nasaali ääneni, ja nimeni olisi Kauhee-Elias. Mulla olisi viitta ja kommandopipo päässä ja kaikki katsoisi, että tuossa menee nyt se Kauhee-Elias. Sillä olisi niin kova ääni, ettei siinä olisi mitään järkeä.”

Kauhee-Elias virittelee kaiketi huutoaan... 

Jos viettäisit päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä voisin keksiä paljon törkyisempiäkin juttuja, mutta kyllä mä lähtisin kävelemään ulos ja katsoisin, miten ihmiset reagoi vai reagoiko mitenkään. Mä haluaisin mennä baariin kokeilemaan, että onko miehet niin sikoja, että tulevat puristelemaan perseestä ja niin edelleen.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Voisko ottaa matkapuhelimen? Ruokaa mä tietysti ottaisin – äidin lohikeittoa paljon ja vettä. Ja yksi olut saattaisi maistua. Pekka Heikkisen ruisleipää ja juustoa. Aivan mahtavaa! Ottaisin mä sen matkapuhelimenkin ja somettaisin omasta pesästäni. Jonkun hyvän kirjan voisi myös ottaa. Kirjaa lukiessa uni tulee nopeasti, kännykän kanssa voin touhuta vaikka aamukuuteen. Hyvä tyyny ja hyvä peitto pitäisi myös olla.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja miten korkealle? ”Sen pitäisi olla oikein kliseinen maja. Ensinnäkin sen pitäisi olla tosi korkealla, joten ei kannattaisi tippua sieltä ja siellä pitäisi olla paljon sarjakuvia ja vanhoja Playboy-lehtiä. Niiiin kliseinen kuin olla ja voi!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai katsomaan turvallisesti tiettyä tapahtumaa, minne menisit? ”Dinosauruksia olisi kiinnostava nähdä ja haluaisin nähdä, miten ne kuoli. Tuliko se meteoriitti vai mikä. Onko oudosti ajateltu, että haluaisi nähdä jonkun katastrofin? Olisi kiintoisaa nähdä, miten rutto lähti leviämään. Hirveä ajatus! Oon tosi pahoillani. Jotenkin mua myös nyt naurattaa tämä vastaus.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi ehdottomasti absurdi komedia, hyvin outoa huumoria ja ihmeellisiä tilanteita. Se olisi teatteriesitys ja Elias Kerästä esittäisi tosi moni eri ihminen. Nuoria, vanhoja, naisia, miehiä, tyttöjä, poikia… se muuttuisi aina vähän erilaiseksi. Se olisi vähän samantyylinen kuin Bob Dylanista tehty leffa, jota en tosin ole nähnyt mutta kuullut siitä olen.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden Samuli Kivelän ja Heikki Mäkäräisen kanssa palaveeraamaan musiikista tulevassa musikaalissamme. Oon nyt vartin myöhässä, mutta ei se niin vakavaa ole.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Paatos

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ärsyttävä

Mikä sytyttää sinut? - Tulinen ruoka

Mikä sammuttaa intohimosi? - Löysäily

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu tai perkele. En osaa päättää kumpi. Vittu! Perkele! Eikun vittu!

Mitä ääntä rakastat? - Naurua

Mitä ääntä inhoat? - Tekonaurua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puuseppä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Levyseppähitsaaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - High five!