Hevisaurus - Mikä minusta tulee isona? / Suomen Komediateatteri

Hevisaurus - Mikä minusta tulee isona? / Suomen Komediateatteri, Peacock-teatteri

Ensi-ilta 7.9. 2017, kesto reilun tunnin (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Kiti Kokkonen ja Olavi Tikka
Ohjaus ja koreografia Jari Saarelainen
Musiikki Pasi Heikkilä/Nina Laurenne
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Äänisuunnittelu Tapio Pennanen
Lavastus Kiti Kokkonen/Janne Teivainen/Tahti Karjalainen
Maskeerauksen suunnittelu Pirjo Leino
Pukusuunnittelu Leena Honkasalo/Hevisaurukset Outi Höylä
3D-projisointi Anna Serita

Näyttämöllä : Herra Hevisaurus (Olavi Tikka), Komppi Momppi (Ville Siuruainen, rummut), Milli Pilli (Hanna Risku, kosketinsoittimet), Riffi Raffi (Kimmo Nissinen, kitara), Muffi Puffi (Vesa Kuhlman, basso), Purppura Louhikäärme (Jennie Storbacka) sekä Laura Allonen, Karoliina Kauhanen, Taneli Läykki, Dareia Qvintus-Laiho ja Tommi Kotkamaa

Erikoinen luokkakuva

 Niin sitä luuli, että Peacockin koviin penkkeihin ei tarvitse pitkään aikaan ahteriaan iskeä (viimeksi toukokuussa), mutta sittenpä iskikin Hevisauriiden ensi-ilta ja sinnehän piti päästä. Matkaan napattiin juuri koulunsa aloittanut kummityttöni, isosiskonsa ja molempien veijareiden äiti. Menomatkalla oli kohtalaisen levotonta meininkiä niin etu-kuin takapenkilläkin. Yksi ilmoitti, että hänestä tulee isona kokki ja sitten opiskelimme kaikki kyseenalaisia englanninkielisiä ilmauksia. Kaikkea sitä koulussa nykyään oppii... Ilmoille nousi myös tärkeä kysymys siitä, että ei kai tämäkin esitys ole ulkoilmassa? Aiemmin kesällä olimme käyneet samalla porukalla Aulangolla Miniteatterin Pekka Töpöhäntää katsomassa ja siitä tietysti jäi mieleen se ajatus, jotta kaikki teatteritoiminta tapahtuu ulkosalla.

 Koko Hevisaurus-homma ei ole minulle millään tavalla tuttua. Kerran meni kyllä pasmat sekaisin Sea Lifessa, kun siellä haita ja rauskuja ihaillessani ykskaks käytävällä tuli vastaan muutama Hevisaurus ja nakkasivat käteeni nimmareilla varustetun kortin. Valokuvaankin olisi "universumin tykeimpien liskojen" kanssa voinut mennä, mutta minähän en kehdannut. Jaksoin sitten kyllä hehkuttaa kaikille, että "arvatkaas keiden nimmarit minulla on".

 Peacockin yleisölämpiössä oli selkeästi jännitystä ja levottomuutta ilmassa useammassakin pöytäkunnassa. Puoli tuntia ennen esityksen alkua nousi jo huoli siitä, että ei kai vaan kukaan mene meidän paikoille istumaan, kun me vielä kykimme täällä eväsleipien kanssa pöydässä. Sain moneen kertaan vakuuttaa, että kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on. Varsinainen riemu ratkesikin sitten siitä, kun vihdoin pääsimme paikoillemme ja ovi laitettiin kiinni. "Mitäs kautta täältä NYT sitten pääsee pois?" Ulkoilmateatterissa lienee siis puolensa...

 Tapahtumat lähtivät käyntiin Ukuli-pöllön koulusta, jossa oppitunnin aiheena oli "Mikä minusta tulee isona?" Hevisaurusten lisäksi luokalla näytti olevan niin kärpästä, leppäkerttua kuin apinaakin, ja tietysti yksi louhikäärme. Selväksi kävi se, että kaikista voi tulla isona ihan mitä vaan, ja tästä tulikin mieleeni, että kummityttöni ilmoitti jo hyvin nuorena, että hänestä tulee isona supertähti. Sitä odotellessa!

 Jotenkin minulla meni sitten ohi se, miten joku saurus huomasi ihmepähkinänsä kadonneen, ja uutta pähkinää lähdettiin sitten yhteistuumin etsimään maailman eri kolkista. Etsintähommien välissä repäistiin sitten tanakkaa hevimeininkiä kehiin ja kuultiin tarinaa mm. popcornipullista! Mitkä asut! Värikylläinen maailma ja lumoavat projisoinnit olivat kovasti mieleeni, mutta kyllä ilma ja tunnelma kummasti sähköistyi musiikkinumeroiden myötä. Arvovaltainen ensi-iltayleisökin villiintyi taputtamaan joka välissä.

 Tutuksi tulivat erilaiset kulkupelit, kun bussilla ajeltiin Kuopijoon ja sieltä junalla Helsinkiin, jossa jääkarhukolmikko tanssi Pähkinänsärkijä-balettia. "Ihania!" huokaili kummityttöni jääkarhuille. Eipä löytynyt ihmepähkinää balettitanssijoidenkaan joukosta, ja sitten jo suunnattiinkin Brasiliaan. Tässä vaiheessa tiukasti sambaava kukko (Taneli Läykki) varasti huomiomme täydellisesti, ja myöhemmin kuultiinkin, että "se tanssiva kana oli kyllä parasta!" Käväistiinpä sitten hevikopterilla avaruudessakin ja ajelehdittiin merillä, ja lopulta päädyttiin tietysti Kiinaan. Miten upeat paperilyhtyarmadat lavan valtasivatkaan! Katsomossa hämmästeltiin ihastuksesta. Kiinasta matkattiin tietysti takaisin kotikulmille. Löytyikös tällä reissulla sitä ihmepähkinää? Miettikääpäs sitä.

 Mainio oli muuten viritelmä pähkinän idättimestä ja kiinalainen ihmepähkinä itsekin, molemmat olivat piirrustuskilpailun satoa ja voittajatyöt saimme nähdä lavalla. Monenlaista vekotinta ja härpäkettä oli idättimessä kyllä, ja sen parissa hääräilevillä professoreilla oli varsin rouhea meno.

 Jotenkin se jäi mieleeni, että sitkeästi vaan kun suuntaa eteen päin eikä jää paikoilleen murehtimaan, voi tulla yllätysonnistumisia eteen ja samalla saa tutustua erilaisiin mukaviin tyyppeihin, kun pitää silmät auki ja heittää ennakkoluulot romukoppaan. Ja että isona tosiaan minustakin voi tulla ihan mitä vaan! Minustakin tuli Teatterikärpänen ihan tuosta noin vaan!

 Viimeisen biisin aikana meno yltyi yleisössä villiksi ja muutama intoutui tanssimaankin. Lavalla nähtiin pienimuotoinen mosh pit, jossa villejä kierroksia hakivat Hevisaurusten lisäksi myös ohjaaja-koreografi Jari Saarelainen sekä käsikirjoittaja Kiti Kokkonen. Ihan teki itsekin mieli mennä pomppimaan pari kierrosta.

 Näissä lapsille suunnatuissa jutuissa on ihan eri tunnelmansa. Näissä ei pönötetä ja huutelu on myös suotavaa. Yksikin kailotti pähkinäasiaan iloisesti, jotta "Minullakin on pähkinäallergia!" ja toinen taas kyseli, että mahtaako tämä kestää vielä kuinkakin kauan ja jokaisen biisin jälkeen vielä erikseen "Nytkö se loppui?" Varmasti riitti seuraavana päivänä päiväkodeissa ja kouluissa kerrottavaa RÄYH!-huutojen kera.

Universumin tykeimmät liskot  (c) Matti Rajala 

 Paluumatkamme oli täynnä infernaalisia kaistanvaihdoksia, edelleen kyseenalaisia englanninkielisiä ilmauksia tyyliin "You is an idiot! No, you ARE an idiot!" ja keskustelua siitä, että pöllöllä ja sillä valkoisella kanalla oli parhaat tanssimuuvit.

 Esityksiä on lokakuun loppuun asti ja mukavaa oli se, että kesto on vain reilun tunnin, joten pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin olimme kerrankin ihmisten aikoihin kotona ja arvovaltaiset ensi-iltavieraat hyytyivät takapenkille vasta loppumetreillä. Hauska reissu, hauska ja värikylläinen esitys! Lisätietoja tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Vilja Harala

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Suomen Komediateatteri!)