Mestari ja Margarita / Kansallisteatteri

Mestari ja Margarita / Kansallisteatterin Willensauna

Ensi-ilta 6.9. 2017, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Teksti Mihail Bulgakov
Ohjaus ja dramatisointi Anne Rautiainen
Suomennos Ulla-Liisa Heino
Koreografia Sonya Lindfors
Lavastus, nuket ja pukusuunnittelu Janne Siltavuori
Dramaturgi Ewa Buchwald
Valo-ja videosuunnittelu Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu Jani Peltola
Naamioinnin suunnittelu Krista Karppinen

Rooleissa : Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

 Kansallisteatterin syyskauden ohjelmistosta nimi "Mestari ja Margarita" ei soitellut kellojani aluksi lainkaan, mutta tarkemman tutkailun myötä kävi ilmi, että sama Mihail Bulgakovin teos tunnetaan myös nimellä "Saatana saapuu Moskovaan" ja siinä vaiheessa meikäläinen innostui. Useammaltakin taholta on minulle suositeltu luettavaksi kyseistä klassikkoa, joka vielä ei ole käsiini tarttunut. Teatteriversion näkeminen on jo pitkään kuulunut haavelistalleni, ja pelkän nimen näkeminen aiheutti samanlaisen reaktion kuin muinoin "Faust", jonka onnistuin näkemään Teatteri Jurkassa. Yhtään ei ole hajuakaan mistä koko juttu kertoo, mutta nähtävä on ja niin pian kuin suinkin mahdollista.

Begemot, Woland ja Hella 

 Onnekseni olin vapaalla ensi-iltapäivänä, ja niin pääsin katsomaan heti ensimmäisten joukossa. Kävellessäni Kampista kohti Willensaunaa oli rautatieaseman ympäristö täynnä poliisi-ja paloautoja ja ihmisiä käännytettiin asemarakennuksen ovilta pois. Mitä on tapahtunut? Jotenkin se sopi tunnelmaan - Saatana saapuu Moskovaan ja näköjään Helsinki välietappina. Myöhemmin sitten selvisi, että kaiken hässäkän syynä oli asemarakennuksen kellaritiloissa sattunut tulipalo, vaan kuka/mikä sen aiheutti...?

 Tässä vaiheessa täytyy todeta, että minulla oli välittömästi ensi-illan jälkeen hirvittävän hienoja ajatuksia pää täynnä (ainakin omasta mielestäni...), mutta en niitä mihinkään ehtinyt ylös kirjoittamaan ja sänky kutsui aamuvuorolaista, ja nyt kirjoittaessa ensi-illasta on ehtinyt kulua liki viikko, enkä mitenkään saa enää otetta senhetkisistä tunnelmistani. Pintaraapaisuksi siis jää tämä. 

 Herrat runoilija Ivan Bezdomnyi (Juhani Laitala) ja kustantaja Mihail Berlioz (Ilja Peltonen) istuvat muina miehinä penkillä illanhämyssä, kun yllättäen "puskista" heidän juttusilleen lyöttäytyy kovin kalpeakasvoinen, tyylikäs ja korostetun kohteliaskäytöksinen mystinen mösjöö Woland (Marc Gassot). Heti päästään small talkin ytimeen; jutellaan Pontius Pilatuksesta ja uskosta. Herra Woland ennustaa, että Berlioz tulee kuolemaan menettämällä päänsä ja toinen päätyy mielisairaalaan. Väkinäistä naurua. Miehet alkavat hiukan epäröidä ulkomaalaiselta vaikuttavan hepun puheita, hänkö muka on ollut itse paikalla Pontius Pilatuksen aikoihin? Minä ajattelen, että lähtekääpä nyt hissuksiin koteihinne ja jättäkää herra Wolandin jutut omaan arvoonsa, ei hyvältä näytä tämä meininki.

 Selvähän se, että herra Woland on itse Saatana, joka on seurueineen saapunut Moskovaan. Monsieur Gassot´n kapeat kasvonpiirteet kera pirullisen tuijotuksen ovat omiaan tähän "leikkiin", ja meikäläistä viedään kuin hypnoosissa. Ajoittain unohdin ihan täysin, mitä kaikkea muuta lavalla tapahtuu. Ensin on täysi pimeys, sitten savua ja valon syttyessä kukas muukaan kuin Saatana on valokeilassa tuijottamassa ja alhaisesti nauramassa. Minä ajattelin, että tällä menolla lähtee kyllä yöunet hamaan loppuun asti - ja samalla jo mietin, että lähteköön vaan. Jos M. Gassot ne vie, vieköön! Asiaa ei auttanut sekään, että Berliozilta totisesti irtosi pää raitiovaunuonnettomuudessa (sangen näyttävä oli yliajo kyllä, istuin hiukan syrjässä enkä paikaltani kunnolla hokannut mistä on kyse) ja Bezdomnyi joutui kuin joutuikin mielisairaalaan. Ja kas, siellä jo Woland on ovelasti vetänyt päälleen valkoisen takin mustan sijaan, hieroskelee hanskakäsiään yhteen ja toteaa sarkastisesti "Ei hätää, täällä sinä olet turvassa!" ja tasan tarkkaan ei olla. Ihanan kamalan nautittavaa!

 Kirjassa Wolandilla on mukanaan suurempi sekalainen seurue, tässä välittömässä läheisyydessä kiehnäävät pirullisen naurun omaava vampyyrinainen Hella (Maria Kuusiluoma) sekä omalaatuinen kissa Begemot (Juha Varis). Tuntuu, että kolmikko katoaa pimeyteen jatkuvasti ja putkahtaa esiin milloin mistäkin. Valoilla ja varjoilla on iso merkitys, ja pienehkö Willensauna tarjoaa yllätyksiä toisensa perään, liukuhihnasta ja pylväiköstä lähtien. Tunnelma on hyvin intensiivinen koko ajan.

 Mistä sitten nimi "Mestari ja Margarita"? Mielisairaalaan jouduttuaan Bezdomnyi saa seinänaapurikseen miehen (Ilja Peltonen), joka oitis kiinnostuu Pontius Pilatus-aiheisista puheista. Hän kun on ollut kirjoittamassa kirjaa samasta aiheesta ja Saatanalla on sormensa pelissä tässäkin. Myös hauras rakkaustarina nousee hiljalleen valoon, viehättävä Margarita (Annika Poijärvi) sivelee erikoista voidetta iholleen ja liitelee yli öisen Moskovan, ja lupautuu infernaalisiin tanssiaisiin rakastettunsa vuoksi. "Feeling Good" on aikamoinen tunnelmankohottaja!

Mestari ja Margarita 

 Esitys on sekoitus Saatanan ja seurueensa vehkeilyjä, puhetta uskosta, ja sitten yllättäen nouseekin runollisen kauniisti toteutetuksi rakkaustarinaksi. Myönnän olleeni useampaan otteeseen aika pihalla, mutta se ei vaikuttavuutta haitannut. Vaatisi ehdottomasti uusintakatselmuksen, ja paremmalta paikalta, jotta näkisi kaikki yksityiskohdatkin tarkemmin. Wolandin silmiin en kyllä haluaisi yhtään sen lähempää tuijotella, vaan ehkä sittenkin... ?

 Niin, tässä käytetään myös paljon nukkeja. Muutamat sivuhenkilöt toteutetaan herkullisesti nukettaen ja jotain äärimmäisen maagista siinä on, miten nuket heräävät eloon ja unohtaa täysin, että raajoja liikuttamassa on vieressä ihminen. Ja kyllä, kyyneleet valuivat pitkin poskiani Margaritan ilmoittaessa, että haluaisi rakkaansa takaisin. Mestari muotoutuu osa kerrallaan silmiemme edessä, pala palalta. Teatterin taikaa parhaimmillaan. Onneksi Saatana ei esiintynyt nukkemuodossa missään vaiheessa, olisin varmasti saanut sydänkohtauksen...

 Muistan vieläkin sen tunnelman, joka oli Anne Rautiaisen ja Janne Siltavuoren edellisessä yhteistyössä, Perhosia askelten alla, jonka näin Omapohjassa muutama vuosi sitten. Istuin pala kurkussa koko esityksen ajan, runollisen kaunista ja lumoavaa oli sekin.

 Tämä PITÄÄ nähdä uudestaan (lippukauppa tosin käy tässäkin aika kuumana), jos pysyisi ajatuksetkin paremmin kasassa uusinnassa. Isoja teemoja, jotka menivät ohi koska Saatana sekoitti pasmat. Sitä ennen aion ottaa haltuun alkuperäisteoksen kirjan muodossa. Teatterissa on hienoa sekin, että mielenkiinto herää myös muita taidealoja kohtaan. Ja toisinpäin.

Esityskuvat (c) Tuomo Manninen

(Näin esityksen medialipulla, kiitos Kansallisteatteri!)