Päivällisvieras / Teatteri Vantaa

Päivällisvieras / Teatteri Vantaa, Silkkisali

Ensi-ilta 11.10. 2017, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti David Pharao
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Mira Kivilä
Lavastus ja pukusuunnittelu Aino Koski
Äänisuunnittelu Esko Paavola
Valosuunnittelu Jukka-Pekka Saastamoinen
Koreografia Ida Teeri

Rooleissa : Anne Nielsen, Teijo Eloranta, Teemu Koskinen ja Tommi Eronen

Colette ja Gerard 

 Olen visiteerannut Teatteri Vantaan Silkkisalissa kerran aiemmin, silloin oltiin liikkeellä isommalla ryhmällä ja bussikuljetuksella. Minulle oli vähän epäselvää, että kuinka kaukana Tikkurilan asemasta teatteri oikein sijaitsee ja otin nyt sitten ns. varman päälle. Koskapa minulla on ollut huonohkoja kokemuksia junista ja aikataulujen pitävyydestä, lähdin tarkoituksella aikaisemmalla junalla kuin olisi ollut tarvis, ja niin olin jo ennen klo 17 Tikkurilassa. Istuin kahvilassa kirjaa lukien, onneksi tuli luettavaa mukaan. Lopulta asemalta teatterille kesti kävellä ruhtinaalliset viisi minuuttia, mutta parempi se on olla etuajassa kuin myöhässä!

 "Päivällisvieras" vaikutti ensikuulemalta sellaiselta esitykseltä, joka voisi pyöriä myös hämeenlinnalaisen Eräs Teatterin ohjelmistossa ja mitä pitemmälle esityksessä päästiin, sen varmempi olin tästä ensivaikutelmastani. Sellainen harmiton, sympaattisella tavalla kotikutoinen ja vanhanaikainen komedia. Työtön Gerard (Teijo Eloranta, jolla varsin tyrmäävä look hiuksissaan) on ollut pitkään toimettomana, ja vihdoinkin näyttäisi siltä, että työhaastattelussa on lykästänyt. Hänen kokemuksestaan ja työpanoksestaan ollaan errrrittäin (ärrät sortaen) kiinnostuneita, ja mahkuja olisi päästä ihan ulkomaankomennukselle asti. Vain yksi pieni tapaaminen tulisi hoitaa kommelluksitta, nimittäin hra Pontignac (Teemu Koskinen) on firman ylintä kastia, ja hänelle pitäisi sitten kokata päivällinen. Helppo homma?

 Vaan kun pikkurouva Colette (Anne Nielsen) ei oikein viihdy kokkaushommissa, katto vuotaa, Kisu (lemmikkikala) kaipaa jatkuvaa huomiota, pienoisrautatiellä on koeajo meneillään ja kampaajallakin pitäisi ehtiä käymään. Onneksi apuun rientää ja väkisin tunkee alakerran naapuri Alexandre (Tommi Eronen), jolla on omien sanojensa mukaan vahva kokemus tämänkaltaisista hommeleista, ja niin hän saa hetkeksi vapaat kädet tuunata asunto parempaan kuosiin ja tehdä tarpeelliset hankinnat päivällistä varten. 

Alexandre pyörittää Colettea

 Ilmassa on siis kunnon katastrofin ainekset, mutta jotenkin esitys ei lähde kunnolla lentoon kuin hetkittäin. Odotin enemmän vauhtia ja vaarallisia "läheltä piti"-tilanteita, mutta sivuraiteella tässä nyt puksuteltiin. En oikein lämmennyt joukkoon ympätyille tanssi-ja laulunumeroille, hymyn veti korviin kylläkin Erosen savonnettu Roy Orbison-tulkinta "Sä suat sen". Kokonaisuudesta eniten huvitti asunto, joka totisesti kaipasi enemmänkin tuunausta ja kirjahyllystä tuli mieleeni hyllykkö, jota olin katsellut enemmänkin joskus 70-luvulla. Myös roolihenkilöiden lookit olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Gerardko oli muka vasta 52-vuotias! Eipä olisi uskonut... Tyylikkyyttä edusti hra Pontignac, mutta hänpä olikin seitsemännestä kerroksesta eli muiden yläpuolella...?

 Pieni opetuksen poikanenkin jutusta löytyi. Kannattaako esittää muuta kuin mitä on, vai olla reilusti ja rehellisesti oma itsensä? Sillä (ja harvinaisen pienoisrautatien veturin omistuksella) voi tehdä paljon suuremman vaikutuksen kuin "laadukkaalla nykytaiteella" tai kateenkorvalla.

Hra Pontignac ja Gerard 

 Silkkisali on kyllä mielenkiintoinen paikka! Ovesta kun astuu sisään ja ottaa muutaman askeleen, kaikki on siinä. Niin näyttämö, katsomo, narikka, lipunmyynti kuin baarikin. Vessakin katsomon sivussa. Silkkisalissa ei ainakaan pääse eksymään seuralaisestaan (tätä kun tuppaa usein tapahtumaan muissa teattereissa). Ja tosiaan, teatteri sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä asemasta, joten sinne on varsin helppoa ja vaivatonta saapua ainakin junalla.

 Jälkikäteen jäin miettimään omia odotuksiani ja etenkin sitä, että pitääkö komedioissa aina olla kovasti menoa ja melskettä. Hauskuushan loppupeleissä syntyy ihan muista aineksista, ja kaikki tarpeellinen oli tässä kyllä mukana. Suosittelen pienille ja isommillekin pikkujouluporukoille, ensin alkupaloiksi Päivällisvieras ja sitten ehtii vaikka jorailemaan Tulisuudelmaan.

 Itse vietin esityksen jälkeen 1,5h Tikkurilan asemalla (vai mikä Dixi se nyt sitten onkaan) ja oli kyllä aika hämmentävä puolitoistatuntinen se. Nuorisoa oli liikkeellä aika tavalla. Yritin uppoutua kirjaan, mutta viereisen penkin jutut veivät välillä voiton.

Esityskuvat (c) Paula Virta

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Vantaa!)