Toinen kerta toden sanoo / Suomen Komediateatteri

Toinen kerta toden sanoo / Suomen Komediateatteri, Aleksanterin teatteri

Pohjoismainen kantaesitys 29.9. 2017, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Derek Benfield
Ohjaus ja suomennos Timo Rissanen
Valosuunnittelu Kalle Paasonen
Äänisuunnittelu Tapio Pennanen
Lavastus Työryhmä
Pukusuunnittelu Leena Honkasalo
Maskeerauksen suunnittelu Pirjo Leino

Rooleissa : Satu Silvo ja Reidar Palmgren

 Tämän näytelmän nimi taisi olla enne, sillä toinen kerta toden sanoo todellakin... Näytelmän piti olla alunperin ensi-illassa syksyllä 2016, mutta sairastapauksen vuoksi esitykset peruttiin juuri ensi-illan alla ja siirrettiin kuluvalle syksylle. Siinä rytäkässä vaihtui sitten toinen näyttelijöistäkin.

 Näytelmässä Marion (Satu Silvo) ja Bernard (Reidar Palmgren) ovat sattumalta tavanneet ruokaostosten lomassa. Kyseessä ei ole mikä tahansa kohtaaminen, sillä Marion ja Bernard ovat entisiä rakastavaisia. Edellisestä kohtaamisesta on tosin vierähtänyt yli 20 vuotta, mutta selkeästi parin välillä kipinöi edelleen. Tuntuu, että jotain on jäänyt kesken vuosia sitten. Bernard kutsuu Marionin viattomasti luokseen iltaa istumaan ja vanhoja aikoja muistelemaan, ja samalla lennähdämme takaisin siihen hetkeen, kun nämä kaksi, sattumalta silloinkin, ensimmäistä kertaa baarin pöydässä kohtasivat. Se oli menoa se, vaikka Bernard oli silloin (ja on edelleen) "onnellisesti naimisissa oleva naitu mies".

 Parissakymmenessä vuodessa ehtii tietysti tapahtua kaikenlaista molempien osapuolten elämässä. Jos kuitenkin annettaisiin uusi mahdollisuus yhteiseen onneen ja yhteisiin vuosiin, osaisiko tilaisuuteen tarttua vai tulisiko eteen taas jotain yllättävää? Pidin kovasti siitä, että juoni ei tarjonnut mitään itsestäänselvyyksiä, vaan eteen tuli muutamakin yllätysmomentti, jota en osannut lainkaan odottaa.

 Tapahtumat sijoittuvat koko ajan samaan huoneeseen, vaikka välillä ollaankin Marionin vanhassa kämpässä, välillä uudessa ja piipahdetaan myös Bernardin kotona. Ovia on muutama ja sehän yleensä tarkoittaa sitä, että niistä lappaa yllätyksellistä väkeä. Mutta kun näyttelijöitä on vain kaksi? Miten tämä oikein onnistuu? Kuulkaa, varsin hyvin! Marionin piileskellessä kylpyhuoneessa ulko-ovesta tupsahtaa paikalle Bernardin räväkkä tytär, ja välillä paikalle purjehtii myös Bernardin vaimo, joka onkin oikea kodinhengetär, tosin vähän hössönoloinen mutta varsin rakastettava. Myös Marionin poika nähdään lavalla.

Bernard vaimoineen 

 Joskus on tuntunut siltä, että näyttelijöillä on lavalla kivaa keskenään, mutta se ei ole oikein jaksanut välittyä katsomoon asti. Tällä kertaa on toisin. Timo Rissanen on tehnyt ohjaajana jälleen hyvää duunia. Meno ei äidy miksikään puskafarssiksi, vaikka vauhtia välillä onkin, ja tosirakkauden edessä ihminen kyllä käyttäytyy oikeastikin vähän överisti (Nimimerkillä Kokemusta on). Silvon ja Palmgrenin saumatonta yhteispeliä on ilo seurata ja kyllähän siinä sydämessä läikähtää kun mielessä käy ajatus, että nämä kaksi saavat nauttia toistensa seurasta niin töissä kuin arjessakin.

 Vähän tuli haikeakin olo, kun ohimennen pohti omaa menneisyyttään ja "entäs jos"-ajatukset lähtivät liitelemään. Ei niistä kuitenkaan sen enempiä tällä kertaa.

 Extrapisteitä hauskasta yksityiskohdasta, kun huomasin Bernardin innoissaan viheltelevän "Thilia Thalia Thallallaa"-teatterivisailun tunnaria. Vuosikausia sitten nimittäin tämä pari tapasi ohjelmassa, jossa Reidar oli kilpailijana ja Satu tuomarina, ja Reidar lauloi Juicen Syksyn säveltä : "häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän..."

 Suosittelen kaikille, jotka pitävät lämpöisestä huumorista ja uskovat rakkauteen. Ja voi, sydämessä läikähti kerran jos toisenkin loppukumarruksissa. Millaisia katseita toisiinsa loivatkaan! Katseesta huokui syvä rakkaus ja kunnioitus. Meille muille opiksi tämä. Toista ei saa pitää minään itsestäänselvyytenä. Voisi katsella omaa puolisoaan useammin yhtä ihaillen ja sanoa vaikka jotain, mistä toisen tietää tykkäävän. Arjen pieniä iloja.

Esityskuvat (c) Matti Rajala

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Suomen Komediateatteri!)