Sivut

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Teatterikärpänen lukee / Katja Kiuru - Palasina ja kokonaisena

Teatterikärpäsen lukunurkasta jälleen, päivää! Katja Kiuru? Ensimmäisenä hänestä tulee mieleeni 90-luvulla nähty Ruusun aika -tv-sarja ja siinä Merin hahmo (en muuten pitänyt kyseisestä hahmosta lainkaan). Seuraavaksi tulee mieleeni vuosi 2007 ja Tampereen Teatterissa nähty "Oikoteitä"-näytelmä, josta pidin kovasti. En vielä blogannut silloin, joten suurempia muistikuvia ei kyseisestä näytelmästä jäänyt valitettavasti. Sen muistan, että tuon jälkeen tiesin, että Kiuru on näyttelijänä paljon muutakin kuin Ruusun ajan Meri.


 Syyskuussa ilmestynyt Palasina ja kokonaisena on erittäin mielenkiintoinen kirja. Ensinnäkin se on taidokkaasti kirjoitettu ja avasi silmiäni monessakin mielessä. Kirja tuo jälleen yhden, osittain uudenlaisenkin näkökulman Turkan ajan teatterikouluaikoihin ja miten sen jälkeen ihminen rakentuu palasista uudelleen - uusien työstentelytapojen ja työryhmien kautta. Naamioteatteri, Stanislavskin "Systeemi" ja muut tulivat kiintoisalla tavalla tutuksi. Välillä kyllä putosin kärryiltä totaalisesti, meni monta sivua etten tiennyt yhtään mistä on kyse ja liikaa outoja sanoja tuli vastaani. Kirjasta saakin varmaan enemmän irti, jos on itsekin ollut näyttämöllä joskus. Katsojalle osa termeistä oli täyttä hepreaa... Kokonaisuutena kuitenkin erittäin mielenkiintoinen kirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille teatterista kiinnostuneille!

Katja Kiuru - Palasina ja kokonaisena 

Kustantaja Kirjapaja 

232 sivua 

(Sain kirjasta arvostelukappaleen, kiitos Kirjapaja!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).