Lemminkäinen / Kansallisteatteri

Lemminkäinen / Kansallisteatteri, Pieni näyttämö

Kantaesitys 28.2. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Juha Hurme
Lavastus ja pukusuunnittelu Heini Maaranen
Musiikki Petra Poutanen-Hurme
Taiteellinen äänisuunnittelu Petra Poutanen-Hurme, Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi
Valosuunnittelu ja heijastukset Kalle Ropponen
Koreografia Saara Hurme
Taistelukoreografia Seppo Kumpulainen
Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva

Rooleissa : Marja Salo, Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Antti Pääkkönen, Terhi Panula, Cécile Orblin, Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi

Antti Pääkkönen, Marja Salo ja Tomi Alatalo 

 Maailma on ehtymätön hämmennyksen kehto

 Suunnilleen näin toteaa näytelmässä Tiera (Antti Pääkkönen) ja itse lisäisin tuohon alkuun vielä Juha Hurmeen nimen. Olin syvän hämmennyksen vallassa lähes koko parituntisen ajan. Paikoitellen nauratti absurdit tilanteet ja sanailut, ympärilläni hekoteltiin ja minä siinä mukana tietämättä yhtään miksi. Tunsin oloni täysin tyhmäksi ja sivistymättömäksi ja maalaisjuntiksi, joka ei nyt vaan tajua mikä tässä on homman nimi.

 Parasta oli se, ettei ennalta tiennyt yhtään mitä tuleman pitää seuraavassa käänteessä. Yllättävyys säilyi hyvinkin pitkään, mutta lopulta alkoi puuduttaa ja uuvuttaa, ja loppua kohti mentäessä minua ei enää jaksanut kiinnostaa yhtään mikään. Teki mieli kotiin ja bussiin kotimatkalle äänikirjaa kuuntelemaan.

Louhivuori (Cécile Orblin) 

 Rytmistä ja kielellä kikkailusta pidin, suomi taipuu moneen ja mikä ettei kalevalaisella poljennolla voi tehdä melkein mitä tahansa. Välillä tuli mieleeni muinainen Tabu-sketsi "Legenda kauniista Jormasta", jossa keekoillaan kullanvärisissä asuissa ja rumpua paukutetaan taustalla. En senkään jutun pointtia aikoinaan hiffannut.

 Tomi Alatalon koikkelehtiessa kumiukkona paidatta pitkin lavaa kävi mielessäni, että olen tämän jo nähnyt Nummisuutareissa. Siinäkin oli ohjaajana Juha Hurme.

 Kerran keväässä pitää näemmä nähdä jotain tosi outoa. Viime vuonna oudoin esitys oli KOM-teatterin "Kokki, varas, vaimo ja rakastaja" ja nyt takuulla tämä. Aivoni laitettiin taas kerran tehosekoittimeen, tällä kertaa lisämausteeksi Kalevala ja muita klassikoita - ja sitten kansi auki kesken kaiken ja pitkin seiniä.

 Ehkä teoksen hienous aukeaa minulle joskus myöhemmin, ehkä ei. 

Esityskuvat (c) Tommi Mattila

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Kansallisteatteri!)