Sivut

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tytöt 1918 / Tampereen Työväen Teatteri

Tytöt 1918 / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 25.1. 2018, kesto noin 2h 55min (väliaikoineen)

Perustuu Anneli Kannon romaaniin "Veriruusut" ja aihetta sivuaviin historian lähteisiin

Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola
Sävellys Eeva Kontu
Laulujen sanat Heikki Salo
Musiikin sovitus Mikko Renfors, Eeva Kontu ja Joonas Mikkilä
Musiikkituotanto Mikko Renfors
Kapellimestari Joonas Mikkilä
Koreografia Marjo Kuusela
Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Kampausten ja maskien suunnittelu Pia Kähkönen

Rooleissa : Petra Ahola, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Marketta Tikkanen, Petra Karjalainen, Heidi Kiviharju, Kristiina Hakovirta, Suvi-Sini Peltola, Kaisa Hela, Niina Alitalo, Karoliina Vanne, Salla Korja-Paloniemi/Reetta-Kaisa Iles, Hanna Korhonen/Reetta-Kaisa Iles, Miia Selin, Ola Tuominen, Jari Leppänen, Saska Pulkkinen, Jari Ahola, Mika Honkanen, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Antti Lang, Juha-Matti Koskela, Sampo Kerola, Timo Saari, Joonas Luomala, Antti Nieminen, Konsta Reuter, Annika Junno ja Väinö Muje/Akusti Mänttäri

Orkesteri : Joonas Mikkilä/Ville Myllykoski, Mikko Renfors/Paavo Malmberg, Saku Mattila/Jaakko Luoma, Teemu Broman, Jani Auvinen, Lotta Laaksonen/Eeva Oksala ja Riku Vartiainen/Hanna Kilpinen

Mukana myös Sympaatti-kuoro


 Minun jutuillani on paha tapa välillä rönsyillä asiasta ja asian vierestä, mutta nyt tulee harvinaisen lyhyt blogiteksti!

 Pelkäsin vähän ennakkoon, että tästä keväästä tulee liian kansalaissotapainotteinen ja käykö liian raskaaksi mieli, vaikka aihe olisi kuinka tärkeä. Onnistuin sitten mielestäni aika fiksusti jakamaan 1918-aiheiset esitykset eri kuukausille - tammikuussa kävin katsomassa Tampereen Teatterissa "1918 Teatteri Taistelussa", helmikuussa KOM-teatterin "Veriruusut" (joka perustuu Anneli Kannon samaan naiskaartilaisista kertovaan kirjaan myös, Valkeakosken ja Lahden tapahtumiin) ja nyt vihdoinkin maaliskuussa Työviksen "Tytöt 1918". Jotenkin tuntui siltä, että kaikki tuttuni olivat musikaalin jo ehtineet nähdä. Aiheesta kiinnostunut mieheni halusi nähdä tämän myös, ja ajankohdaksi valikoitui lauantain iltanäytös siitäkin huolimatta, että ainoat vapaana olevat paikat olivat kaaaaaaukana yläaitiossa.

 En ole koskaan aiemmin istunut missään teatterissa niin kaukana lavasta ja sen tapahtumista, ja sepä johtikin ainakin omasta mielestäni kiintoisaan näkökulmaan. Kokemus oli pysäyttävä. Vaikka istuin silmälasit päässä, en tunnistanut ihmisten kasvoja! Äänet tunnistin (niin laulu- kuin puheäänet) ja Rauhan punaisessa villatakissaan. Vaikka olen istunut suuren näyttämön katsomossa lukuisia kertoja, tuntui siltä kuin olisin koko teatterissa ensimmäistä kertaa. Olo oli ulkopuolinen ja vieras, vaikka olin tutussa paikassa. Näin ihmisiä tanssimassa ja laulamassa, tarttumassa aseeseen ja juoksemassa pakoon henkensä kaupalla. Kaatumassa luodista, itkemässä rakkauden ja rakkaiden perään. En nähnyt yksilöitä, näin joukon naisia ja miehiä jossain kaukana kokemassa hirvittäviä asioita. Tuli samankaltainen tunne kuin olisi katsellut vanhaa valokuvaa, jossa punakaartilaisia seisoo valtavana massana Tampereen Keskustorilla sata vuotta sitten. Minä katselen täältä kaukaa ja yritän ymmärtää, vaikka minulla ei tule koskaan olemaan minkäänlaista aavistusta siitä, millaista elämä sata vuotta sitten oikeasti oli. Vaikka kuinka lukisin aihetta käsitteleviä kirjoja tai kuuntelisin luentoja tai katselisin valokuvia, en tietäisi silti mitään.


 Väliajalla olimme yläparven lämpiössä ja katselimme alas. Lunta sateli hiljalleen, ihmisiä kulki Hämeenpuistossa rauhallisesti. Katselin heitäkin kaukaa ja mietin, että sata vuotta sitten ei olisi ollut mahdollista katsella hissukseen muiden menoa. Oli itsekin mentävä, koska oli pakko. Ei ollut muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Nyt tunsin jotenkin vahvasti olevani elossa ja turvassa.

 Koska musikaalista on kyse, muutama sananen musiikista. Tyylilajien kirjo oli aikamoinen ja osa miellytti minua enemmän, osa vähemmän. Oli sitten mukana muutama kappale, joka sai minut toisaalta nauliintumaan lähes hengittämättä penkkiini ja samaan aikaan kohoamaan ilmaan - "Lumen paino", "Milavidan valot", itkettävän upea "Pakolaiset"-instrumentaali ja varsinkin, korostan VARSINKIN loppupuolella kuultu "Kun jumala jätti Tampereen". Jestas, minulle osui ja upposi täydellisesti! (Tästä linkistä pääsee muuten mesenoimaan Tytöt 1918 -levytystä, minä mesenoin jo aikoja sitten! Liity mukaan! Linkin kautta voi katsella ja kuunnella myös muutamaa musiikkivideota.)

 Haluan kiittää ihan koko porukkaa. Teatteri on yhteispeliä. Minä näin liikkuvan ja laulavan yhteisön eri-ikäisiä naisia ja miehiä, lähempää olisin tuijotellut ns. yksilösuorituksia, nyt katselin kokonaisuutta vaikuttuneena. Ihan jokainen voi olla ylpeä omasta panoksestaan.

ps. Jäi harmittamaan ainoastaan se, etten nähnyt kunnolla Saska Pulkkisen viiksiä...

Esityskuvat (c) Kari Sunnari

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Työväen Teatteri!)

2 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus, Talle! <3 Minä en tätä musikaalia pääse katsomaan, mutta tästä on ollut kiintoisaa lukea. Kiinnostava havainto tuosta parvelta katsomisesta ja kokonaisuuksista, tosi hyvin sanottu.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).