Haastattelussa Markus Ilkka Uolevi

Markus Ilkka Uolevin (eli tuttavallisemmin Miun) tapasin helmikuun loppupuolella 2018 Panimoravintola Koulussa Turussa. Ennen haastattelua olin käynyt katsomassa Turun Kaupunginteatterissa ”Taru Sormusten Herrasta”, jossa Markus on mukana. Sormusten Herra -fiilikset oli kyllä hyvin vahvat esityksen jälkeenkin, kun 195cm Miu ja 155cm haastattelija tallustivat pitkin katuja... 

Boromir ojentaa auttavan kätensä, TSH  (c) Otto-Ville Väätäinen 

 Vuonna 1990 syntynyt Markus on horoskoopiltaan skorpioni. ”Oon kotoisin Turusta. Täällä on sellainen sanonta, että aidoksi turkulaiseksi voi syntyä vain Heidekenin synnytyssairaalassa. Paikka suljettiin 90-luvulla ja oon viimeisiä ”aitoja turkulaisia”. Muulle Suomellehan tää on varmaan tosi positiivinen juttu, hahah! Kuusi vuotta yhteensä tuli asuttua Tampereella teatteriopintojen aikana ja jälkeen, mä en tainnut tosin antaa Tampereelle kunnolla mahdollisuutta koskaan enkä kotiutunut sinne, vaan muutin heti tilaisuuden tullen takaisin Turkuun.”

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Mä harrastan frisbeegolfia ja pelaan ahkerasti videopelejä. Aika paljon tulee luettua erilaista kirjallisuutta. Uusi harrastus astui kuvioihin kuukausi sitten, meille nimittäin tuli koiranpentu taloon ja pennusta on tullut kyllä aika kokonaisvaltainen harrastus.”

Mitenkäs soittotaito? ”Pianoa ja kitaraa osaan jonkinverran soittaa, mutta tunnen kyllä joka kerta piston sydämessäni, jos joku kysyy multa soittotaidosta… On päässyt taito nimittäin vähän ruostumaan tässä. Nuorempana kävin pianotunneilla, mutta sitten teatteri astui mukaan kuvioihin ja halusin keskittyä enemmän siihen. Nykyään se sitten pistää kieltämättä vähän harmittamaan, kun ei ole enää niin suvereenia soittotaitoa mitä joskus on ollut.”

Tässä välissä maistelemme Koulun omaa mustaherukkasiideriä, joka varsin petollisella tavalla maistuu mustaherukkamehulta. Tästä tulee ehkä vielä pitkä ilta…

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ai että! Perhe ja muut läheiset ovat lähellä sydäntäni, meillä on aika tiivis perheyhteisö ja olemme tekemisissä tosi paljon. Lukioajoista alkaen mulle on myös muodostunut tiivis kaveripiiri, toivottavasti he kaikki pysyvät elämässäni läsnä pitkään. Ensimmäisenä tulivat tietysti nämä mieleen.”

No mitkäs sitten tulivat toisena mieleen? ”Tekisi kyllä mieli vastata, että omat juuret ja turkulaisuus on sydäntäni lähellä! Ja vastasinkin jo, heh. Tykkään asiasta kaikkialla kuuluttaa ja tässä haastattelun alkuvaiheessa vielä mennään yleiskielellä, mutta ootas kun tästä vähän lämpenen niin kohta puhun murteella”, Markus innostuu ja minä taas toppuuttelen ja kerron samalla, etten itse oikein tiedä mistä olen kotoisin. Olen sekoitus vähän kaikkea enkä vahvasti ainakaan hämäläinen.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvat puolesi, ammatillisessa mielessä? ”Mulla on uskallusta heittäytyä ja uskallan kokeilla rohkeasti eri asioita. Tuntuu siltä, että työssäni todella moni asia menee eteen päin niin, että käyn hakemassa molemmat ääripäät esimerkiksi roolia työstäessäni. Pitää uskaltaa heittäytyä ja tehdä ensin reilusti yli, mennä tietyn rajan yli. Lisäksi mä oon aika vahvasti tekstilähtöinen, syvennyn tarkasti tekstiin ja haen sieltä kaikki merkitykset, välimerkkien tärkeydestä lähtien.”

Jerusalemin tanssi (c) Mira Aaltonen 

Onko sinulla jotain erikoistaitoja tai ”kikkoja”? ”Ei varsinaisesti, mutta mä oon aina valmis kokeilemaan kaikenlaista. Jos joku vaatii multa vaikkapa takaperinvolttia, en mä sitä ajatusta heti tyrmää. Kikkalaatikosta voi sitten ensi-iltaan mennessä löytyä jokin yllätystaito! Tuo on vähän semmoinen alati muuttuva elementti. Jaa onko mulla jotain bilekikkaa? Taas mä tunnen piston sydämessäni! Munhan täytyy selkeästi alkaa kerätä kaikenlaisia erikoisia taitoja, joilla voin sitten hämmästyttää väkeä tilaisuuden tullen. Niillä voi tehdä yllättävänkin vaikutuksen. Hauskuuttaa mä osaan loppuillasta, mutta mitään korttitemppuja tai vastaavia en osaa. Ai niin, kyllä mä sellaisen pitkulaisen ilmapallon osaan niellä. Täynnä ilmaa olevan siis…”

Entäpä bravuuriosasto? Laitatko ruokaa? Käytkö karaokessa? ”Oon nyt alkanut perehtyä riistaruokiin. Oon ollut kasvissyöjä pari vuotta, mutta nyt oon ottanut lihaa takaisin ruokavaliooni. Isoisäni metsästää vielä ahkerasti ja riistaa on ollut tarjolla paljonkin, esimerkiksi kaurista. Oon tehnyt lihakeittoa ja paistia. Bravuurina mulla on myös muutama äärimmäisen hyvä pastaruoka, ja tykkään kokeilla uusia juttuja. Karaokea on laulettu juu, aluksihan se oli ihan hirveetä! Nätyn pääsykokeiden viimeisessä vaiheessahan mukana on myös karaoke, ja sinne sitä vaan oli mentävä ”lauteille”. Mulla oli aiemmin hirveän huono itsetunto laulamisen suhteen, nykyään se on ihan kivaakin ja oma, persoonallinen lauluääni on löytynyt. Karaokebravuurini taitaa tällä hetkellä olla ”Jos rakastat”, Kaj Chydeniuksen kappale. Hectorin vanhemmasta tuotannosta löytyy myös hyviä. Ja Kaurismäen leffasta tuttu ”Paha vaanii”, Marko Haavisto ja Poutahaukat”, kertoilee Markus ja minä kerron jälkimmäiseen biisiin liittyen erään henkilön varsin onnistuneen juhannusmuiston, jota hetki nauretaan porukalla. Ei tästä sen enempää…

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin olla akrobaattisempi. Oon aina vähän kamppaillut pituuteni kanssa, oon 195cm pitkä ja se tuottaa tietyissä asioissa vähän haastetta. Korkealta on pitempi matka tulla nenilleen maahan.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Kyllä se on tämä Taru Sormusten Herrasta. Siinä on niin paljon kaikenlaista – näyttämötaisteluita, iso kokonaisuus, tärkeitä roolihahmoja monta. Oman roolihahmoni, Boromirin, koko kaari pitää saada rakennettua nopeassa ajassa näyttämöllä, aika näytellä hahmoni on lyhyt. Ohjaaja Mikko Koukilla on ollut paljon mietittävää (lavasteet, ääni, yleinen näyttämökuva) ja siinä on ollut toisaalta haastetta, mutta on ollut myös opettavainen kokemus. Ei ole ollut niin vahvaa näyttelijä-ohjaaja -suhdetta, molempien on pitänyt luottaa toinen toisiinsa. Onhan tämä iso juttu koko Suomen mittakaavassa, ja totta kai haluaa onnistua. Tulevia töitäkin ajatellen.”

Sauronin suu, TSH (c) Otto-Ville Väätäinen 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei oikeastaan. Mulle on kylläkin selvinnyt myöhemmin, että äidin äiti on ollut iskelmälaulaja ja 60-luvulla mm. Suosikin keskiaukeamakuvassa. Kulttuuriharrastajia löytyy sitten, tätini näyttelee harrastajateatterissa Mäntsälässä esimerkiksi ja kuvataiteista kiinnostuneita löytyy.”

Missäs vaiheessa sinua sitten teatterikärpänen puraisi? ”Oon aina ollut kova esiintymään ja ulospäinsuuntautunut, oon tykännyt esiintyä ja pienestä pitäen tehnyt omia esityksiä. Aika jännä juttu, tähänkin liittyy nimittäin Kouki – Mikon isän vaimo Elina, joka toimi Luostarivuoren koulussa opettajana ja luokanvalvojanani yläasteella. Hän mulle vihjaisi, että mulla saattaisi olla kiinnostusta näyttämötaiteita kohtaan. Hän vei meitä paljon teatteriin kouluaikoina. Elinan rohkaisemana mä hakeuduin Turun Nuoreen Teatteriin kurssille, jossa tehtiin aluksi teatteriharjoitteita ja lopuksi esitys. Siitä lähti käyntiin vakavastiotettava harrastus. Osallistuin Elinan valmentamana runonlausuntakilpailuunkin. Jo ala-asteella mä olin mukana kaikissa koulun näytelmissä. Ensimmäinen muisto lavallaolemisesta menee ekalle-tokalle luokalle ja joulukuvaelmaan, kukaan luokkamme pojista ei halunnut olla Joosef. Opettaja sanoi, että jos ei vapaaehtoisia ilmoittaudu, sitten järjestetään poikien joukosta arvonta. Minä nostin käden pystyyn, luulin ilmoittautuvani arvontaan mutta opettaja tulkitsi sen ilmoittautumiseksi Joosefin rooliin. Mulla oli nuorempana vahva r-vika, kävin koulussa puheterapeutillakin ja myös yksityisellä tehden erilaisia harjoitteita. Lopulta opin sen vähän vahingossa, kuuntelimme autossa radio-ohjelmaa, jossa piti soittaa studioon ja kertoa laulajan nimi. Vastauksena olisi ollut Ultra Bra. Koulussa olimme tehneet Harry Potter -aiheisia kuunnelmia ja olin kuullut omaa puhettani nauhalta ensimmäistä kertaa, se oli mulle shokki. En voinut soittaa studioon juuri tästä syystä ja sitten harjoittelimme koko automatkan ajan r-kirjainta ja perillä sen sitten osasin sanoa oikeaoppisesti!”

Ollin oppivuodet, Simolin (c) Markku Mäkiranta 

”Turun Nuoressa Teatterissa olisi pitänyt käydä peruskurssi, jotta voisi osallistua varsinaisiin näytelmiin ja mun kurssini oli toisenlainen. Peruskurssia ei joka vuosi järjestetty ja meinasi tulla pieni katkos harrastukseeni. Turussa toimi onneksi myös harrastajateatteri Teatteri Tarmo, joka haki lehti-ilmoituksella esiintyjiä musikaaliin ”Auervaara eli kaunis valhe”, talon omat harrastajat eivät riittäneet tähän suurtuotantoon. Olin 14-vuotias silloin, soitin teatterille ja kävin näyttäytymässä ohjaajalle ja tuottajalle. Parin viikon kuluttua sain kirjeen, jossa kerrottiin, että minut oli valittu mukaan. Kolmisen vuotta olin Tarmon jutuissa mukana (Kolme iloista rosvoa, Vaimoke ja Housut pois) ja siinä vahvistui tunne siitä, että tätä mä haluan jatkossakin tehdä. Seuraavaksi hakeuduin Ylioppilasteatteriin ja Vartiovuoren Kesäteatteriin. Oli selvää, että yo-kirjoitusten jälkeen hakisin TeaKiin ja Nätylle. Ensimmäiset hakukerrat eivät tuottaneet tulosta, harrastin samaan aikaan aktiivisesti teatteria kuitenkin. No, Linnateatteri oli tekemässä Kaarinan Nuorisoteatterin kanssa yhteistyöproduktiota ”My First Time”, Mikko Kouki oli niihin aikoihin Linnateatterin johtajana ja hän oli ohjaamassa tätä juttua myös. Sitä oli määrä esittää Linnateatterissa ja näyttelijät olisivat nuorisoteatterista. Kävi kuitenkin niin, ettei nuorisoteatterista löytynyt tarpeeksi miehiä ja Mikko halusi järjestää koe-esiintymisen, josta tuli Ylioppilasteatterillekin ilmoitus. Pääsin mukaan, ja sitä kautta Linnateatterin kiertävään lastenteatteriproggikseen, jossa oli myös vähän onneakin matkassa. Sitten menin armeijaan, vuonna 2011 pääsin Nätylle ja nyt ollaan tässä! Valmistuin 2016.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Kolmannen kerran tunnen piston sydämessäni… Nimenä oli muistaakseni ”Neljä esseetä kirjoittamatta jääneestä työpäiväkirjasta”, kouluaikoina meitä kehoitettiin ja vähän vaadittiinkin pitämään työpäiväkirjaa, joka on kyllä äärimmäisen hyödyllinen tapa käsitellä opittuja asioita. Nyt ammatissa teen niin, mutta koulussa olin laiska ja oon kyllä pettynyt itseeni sen suhteen. Mulla oli intohimo ja polte kirjoittaa lopputyöni teatterinjohtamisesta, se kiinnostaa mua muutenkin todella paljon, ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että näyttelijätaustainen henkilö toimisi johtajana. Kokonaisuus osoittautui kuitenkin liian laajaksi ja aihe karkasi käsistä muutenkin. Löin ns. hanskat tiskiin, aika riensi ja oli pakko kirjoittaa jotain. Penkin allehan se meni. Kirjoitin kolme esseetä, ja niillä en saanut opinnäytettäni läpi. Oli kirjoitettava vielä yksi essee, jota rustasin yhden viikonlopun, ja sen turvin koko homma meni läpi. Huh huh.”

Onko sinulla missään vaiheessa ollut mielessäsi joku muu ala? ”Kun teatterikoulujen ovet eivät heti auenneet, kävi mielessä muitakin vaihtoehtoja ja yksi niistä oli opettajankoulutus. Sitä uraa mä vakaasti harkitsin. Isälläni on kuljetusyritys ja siellä oon ollut töissä ajokortin saatuani. Isäni olisi varmasti toivonut, että olisin jatkanut hänen yritystään, mutta mulle se vaihtoehto olisi ollut se viimeinen oljenkorsi.”

Miksi olet näyttelijä? ”Vastaukset vaihtelee päivästä riippuen… Jotenkin tämä tuntuu luonnolliselta! Oon aina nauttinut tästä ja se on antanut mulle myös todella paljon. Pääsen kertomaan tarinoita, eläytymään erilaisiin roolihahmoihin. Teatteri on sivistänyt ja kasvattanut mua ihmisenä. Koen työni merkityksellisenä ja vastuullisena myös. Mulla on lavalla valta ottaa kantaa erilaisiin asioihin, teatteri on myös poliittinen väline.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Ekana tulee mieleen tilanne TSH:n harjoituskaudelta. Sanoin vastanäyttelijälleni, että ”aion kokeilla tänään tämmöisiä juttuja, ja kohtaus tulee menemään varmaankin eri tavalla kuin edellisellä kerralla”. Vastanäyttelijä sanoi sitten, että ”kuulostaa todella hyvältä ja jos teet noin, se helpottaa minun työtäni kyllä”. Se oli jotenkin silmiäavartava lause. Niinpä! Jos voisinkin aina näytellä niin, että omalla tekemiselläni pystyn helpottamaan vastanäyttelijän työtä! Siinähän on koko perusta yhteistyölle.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joiden työtä erityisesti arvostat tai ihailet? ”Nuorena mä seurasin hyvin tarkkaan Jim Carreyn tekemisiä, itsellenikin aluksi nimenomaan komedia oli vahva väylä ja koen olevani siviilissäkin aika hauska kaveri. Suomessa oon seuraillut Eero Ahoa niin teatterissa kuin leffoissakin, hänen työssään on jotain sellaista, jota toivon tavoittavani itsekin joskus. Häntä arvostan.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Mua kiehtoo ruotsalaiset ja tanskalaiset näyttelijät, Mikael Persbrandt ja Mads Mikkelsen etenkin. Heissä on tietynlaista tunnistettavaa pohjoismaalaisuutta.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Jälleen mennään naapurimaahan! Kyllä mä haluaisin laulaa dueton Bo Kaspers Orkesterin Bo Sundströmin kanssa. Biisillä ei ole väliä, yhteisen fiiliksen tavoittaminen olisi tärkeämpää.”

Kerrataanpa vielä. Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Turun Nuori Teatteri, Seikkailusaari Väskin teatteri, Teatteri Tarmo, Turun Ylioppilasteatteri, Linnateatteri, Vartiovuoren Kesäteatteri, TeaKin ja Nätyn opetusteatterit, teatteriryhmä Kolmas Tila, YLE:n Radioteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Tampereen Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai koko proggis. ”Kolmannella vuosikurssilla tehtiin taiteellisena kandityönä TeaKissa Susanna Airaksisen ohjaama ja käsikirjoittama ”Kahdeksan askelta pituussuuntaan ja kolme poikittain”. Se oli todella merkityksellinen juttu, kertoi Suomen hankalimmasta vangista Vilho Huovisesta. Jutussa oli kaksi tasoa, joista toisessa käsiteltiin Vilho Huovisen elämää ja toisessa nykyajan vankeinhoitolaitosta. Lisäksi siinä oli herkullisia hahmoja. Pääsi haastamaan itseään kunnolla, kun pääsi rakentamaan uskottavia hahmoja, jotka eivät missään tapauksessa olleet kuitenkaan mitään karikatyyrejä. Linnateatterin ”My First Time” oli myös tärkeä, se oli mun ensimmäinen ammattiteatterijuttuni. Neljän ihmisen monologinäytelmä, porukka hitsautui kyllä hienosti yhteen siinä. Ja tietysti Nätyllä tehty näytelmä vieraalla kielellä. Me tehtiin Jotunin “Tohvelisankarin rouva” mandariinikiinaksi ja käytiin esittämässä se Kiinassa. Se on todella ikimuistoinen juttu!”

Kahdeksan askelta pituussuuntaan ja kolme poikittain (c) Sanni Siira 

Minkälaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Nytpä heitit pahan! Oikeastaan kaikenlainen teatteri on tarpeellista… Toivoisin näkeväni kantaaottavampaa teatteria enemmän. Teatterilla ja näyttelijöillä on mahtava vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa ihmisten ajatuksiin, mielikuviin ja tietoisuuteen ympäröivästä maailmasta. Teatterin ei pitäisi pelätä shokeeraamista. Haluaisin, että teatterista häviäisi sellainen ajatus pois, että ihmisten tarvitsisi aina ymmärtää näkemäänsä. Itse en haluaisi koskaan ajatella, että voidaanko me tehdä tästä aiheesta näytelmä. Totta kai me voidaan, ja meidän jopa kuuluu tehdä etenkin silloin, jos tuollaisia kysymyksiä herää!”

Miten sinä selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”On se selitettävissä esimerkiksi siten, että teatteriesityksen jälkeen tapahtuu eräänlainen havahtuminen asioihin. Teatterin taika on myös sitä, että asioita tapahtuu silmiemme edessä ja silti herää ajatuksia tyyliin ”mitä tuolla äsken tapahtui ja miten tuo on mahdollista”. Asioiden muuttuminen todeksi silmien edessä, siinä on myös taikaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua inspiroi musiikki ja äänet, kuuntelen ja tarkkailen. Arkipäiväinen elämä inspiroi. Eri taidemuodot myös, aina niistä löytää jotain uutta omaankin tekemiseeni. En tiedä onko tämä klisee, mutta elämä itsessään inspiroi mua! Kun ikää tulee lisää, ymmärtää myös elämän rajallisuuden ja sitä kautta oon oppinut katsomaan asioita vähän eri tavalla.Aisteihin tukeudun myös. Kurssikaverit mulle naureskelikin, kun oon aina koskettelemassa ja hiplaamassa eri pintoja, uteliaana kuin lapsi”, Markus toteaa ja sanojensa vakuudeksi kokeilee, onko ostamassani Taru Sormusten Herrasta -kangaskassissa kohokuviointia.

Podetko ramppikuumetta? ”Poden aina silloin tällöin, varsinkin jos tiedän jonkun tuttuni olevan katsomossa. Silloin jännittää, ikään kuin olisi jotenkin vastuussa tutulleni koko esityksen onnistumisesta. Ensi-illat jännittää myös, onhan se harjoituskauden huipentuma.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja ja rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Nykyään mä pyrin syömään aika hyvin ja pitämään itseni ravittuna. Yhteen aikaan mulle maistui hirveän huonosti ruoka esityspäivinä, mutta se kyllä kostautui esityksen aikana. Tuli heikotus, ja se vaikutti tekemiseen. Ruokailun lomassa mä saatan käydä vähän vuorosanoja ja näytelmän rungon läpi ja puhun itsekseni. Kyllä mä pyrin aina lämmittämään jollain tavalla oman työvälineeni. Tätä Sormusten Herraa ennen meillä on aina yhteinen taisteluharjoitus, ja on kehittynyt omanlainen pukukoppikulttuurikin. Meitä on monta tyyppiä samassa pukuhuoneessa, käydään päivän asiat läpi ja meille on muodostunut ihan oma tapa puhua. Se virittää myös tunnelmaan. Mä pyrin maskipöydän edessä tekemään erilaisia ilmeitä ja eleitä, ja kun niin oon aikani tehnyt, en katso sen jälkeen enää peiliin.”

Tohvelisankarin rouva (c) Markku Mäkiranta 

Kerro joku legendaarinen sählinki. ”Kouluaikana meillä oli Tsehov-kurssi jossa tehtiin Tsehovin näytelmistä kohtauksia ja lopulta ne sitten esitettiin Nätyn “Monttu auki” illassa. Meillä oli Aku Sipolan kanssa kohtaus jossa tarpeistona tuli olla puhelin, ja vaatekappaleita joita sitten sovitan Akun päälle. No, itse iltamassa unohdin kaikki tarpeistot näyttämön taakse ja varmaan joku kymmenen minuuttia näyteltiin lavalla Akun kanssa niin ettei kohtaus edennyt mihinkään. Lopulta oli vaan pakko keskeyttää kohtaus ja todeta että “meiltä puuttuu nyt niin paljon materiaalia täältä näyttämöltä että aloitetaanko alusta?” Yleisö mylvi naurusta kun ne tajusi että he ovat katsoneet kymmenen minuuttia sitä kun kaksi näyttelijää suvereenisti ylläpitää kohtausta jossa ei päästä ollenkaan eteenpäin. Taisi jopa olla niin että äänitekniikka ei tiennyt puhelimen puuttumisesta mitään, ja ajoi jatkuvasti ulos puhelimen pirinää johon mun olisi pitänyt luonnollisesti näyttämöllä vastata. Kun en vastannut niin äänitehoste loppui, meni pari minuuttia ja ääniteknikko yritti uudelleen.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Sillä hetkellä ikävältä tuntuvat asiat, jotka myöhemmin kokee koomisena – niissä on kyllä sitä jotain….” aloittaa Markus ja kertoo pitkähkön tarinan Interrail-reissusta, johon sisältyi vahvaa humalatilaa, ystäväpariskunnan kosintasuunnitelmia, soutelua ja bestmanin puheita.

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Kesällä oon Pyynikillä ”Ehtoolehdon sankarit”-jutussa mukana, mysteeriroolissa sillä yhtään en tiedä mitä tuleman pitää. Sormusten Herra pyörii syksylläkin ja Tampereen Teatterin ”Ulkomaalainen” myös. Tulevaisuus on muuten ihan auki. Olisi kiva päästä tekemään joku klassikko, Shakespearea modernilla twistillä tai Tsehovia.”

Ulkomaalainen (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri 

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan mä joo, ne tosin tulee sillai vähän vahingossa. En oo koskaan lähtenyt imitoimaan ketään, mutta ykskaks kuulostaakin ihan Vesku Loirilta puhuessaan matalalla äänellä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai joku muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Corto Maltese! Siinä on jotain äärimmäisen kiehtovaa.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä olisin Piispamunkkimies! Tää on tätä turkulaista nationalismia, jota vien eteen päin. Berliininmunkkihan ei ole berliininmunkki, vaan se on piispamunkki! Jos näen jossain kauempana Turusta vitriinissä berliininmunkin, kyllä mä pyydän silti piispamunkkia. Tai piispanmunkkia, ihan miten vaan. Siinä on hiljainen n mukana, hah. Mä syön niitä kyllä ihan liikaa. Rahkosen Olli mulle niistä aina vitsailee, oltiin TeaKin kandityössä samassa jutussa ja silloin vedin lounaaksi aina yhden munkin kahvin kanssa. Kyllä mä supersankarina hoitelisin piispiksiä kaikille ja korjailisin vitriineistä tekstit uusiksi. Berliininmunkki jäisi historiaan. Tää juontaa muuten juurensa Turun piispaan, joka tykkäsi niistä munkeista ja sitten niitä alettiin kutsua piispamunkeiksi.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Lähtisin katsomaan, mikä siinä taskuparkkeerauksessa on niin vaikeeta… Siinäpä se päivä menisi. Tää oli kyllä typerä vastaus, mutta en nyt keksi muuta tähän hätään.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”No kyl mä sinne piispiksiä ottasin! Iso vitriinillinen! Pahkasikoja luettavaksi. Ja joku työkalu, jolla hankkiutuisi eroon pihkatapista? Soda Stream-koneen ottaisin sinne, tekisin kuplavettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan tekisit? ”Sinne pitäisi olla silpattava reitti. Jaa mitä tarkoittaa silpattava? Mennä köyttä pitkin ylöspäin. Etkö oo ennen kuullut? Reitin mökkiin pitäisi olla tavoittelemisen arvoinen, ei liian helppopääsyinen. Mun mielestä puumaja on ennenkaikkea jonkinlainen pakopaikka, siellä voi pohtia syntyjä syviä. Sinne ei tulisi mentyä turhan takia.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Menisin siihen hetkeen, kun piispa ottaa sen ensimmäisen berliininmunkin käsiinsä… hahahah … ”Tässä se on!” Minun munkkini. Sitähän sä kysyit! Onko nää loput sellaisia, mihin voi vastata piispamunkin? 1980-luku kiinnostelisi myös, silloin tuntui tapahtuneen kaikenlaista.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se jotenkin toimisi useammalla eri tasolla ja itsekin voisin olla siinä mukana, viimeisessä kohtauksessa astuisin lavalle. Tai tarinoisi keinutuolissa, avaisi kirjan ja alkaisi kertoa elämästään… Se olisi ehkä monologi.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mun pitäisi käydä vielä kaupassa, jos suinkin ehdin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Snuggle

Mistä sanasta pidät vähiten? - Irstas
Mikä sytyttää sinut? - Itsevarmuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Epämiellyttävät hajut

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Kun koira nuuskuttaa nenällään korvan vieressä

Mitä ääntä inhoat? - Kovaääninen kirkuminen

Missä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kilpa-ajaja moottoripyörällä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Viestinviejä, joka kertoo että läheinen on menehtynyt

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni! (ja täällä on paljon piispiksiä)

Yhteiskuva Teatterisillalla Turun yössä...