Teatterikärpäsen puraisuja : Haastattelussa Olli Riipinen

Olli Riipisen tapasin maaliskuun puolivälissä 2018 Kampin kauppakeskuksen yläkerran kahvilassa. Ennen ensimmäistäkään kysymystä sovittelimme pöydässä irtoviiksiä ja keskustelimme Hanoi Rocksista ja siitä, meneekö kilju jalkoihin vai päähän. Vähän jo jännitti, että mitäköhän tästä haastattelusta mahtaa oikein tulla! ”Hyvä tästä tulee!” nauraa Olli ja heitämme yläfemmat.

Vuonna 1988 syntynyt Olli on horoskoopiltaan rapu. ”Ja nykyään ylpeä rapu. Nuorempana oli jotenkin tylsää olla rapu kun muut oli skorpioneja, mutta nyt on ihan kivaakin. Ei hävetä enää”, toteaa Olli ja tämä jos mikä on taas yläfemman paikka.

Mistä olet kotoisin? ”Laukaasta. Oon tosin syntynyt Saarijärvellä, 5-vuotiaana oon muuttanut Laukaaseen. Kaikki ala-ja yläasteet tuli käytyä siellä, 2009 on muuttanut pois. Lukiota en oo käynyt, hassua sikäli että mulla ei oo mitään toisen asteen koulutusta. Kyllä vaan, TeaKiin on mahdollista päästä myös ilman yo-tutkintoa. Porissa mä oon asunut viisi kuukautta ja opiskellut matkailualaa, ei oikein toiminut. Porista muutin Helsinkiin ja tein ihan kaikkea muuta – olin leikkipuistossa ohjaajana ja opiskelin urheilutoimittajaksi. Olin varmaan valtakunnan huonoin urheilutoimittaja! Mun piti kirjoittaa nopeita nettiraportteja ja muistan ikuisesti sen, kun työnantaja tuli juttelemaan tyyliin ”Olli, näistä sun nettiraporteista sen verran, että ihmiset ei halua lukea mitään sonetteja tai elämäkertoja, vaan ne haluaa tietää että Teemun tehot 1+2. Ja tiedätkö mikä on yhdyssana ja mihin kuuluu pilkut ja pisteet?” Mulla naama valui päästä ja totesin vaan, että parhaani oon yrittänyt mutta kun mulla on tää lukihäiriö ja muuta...” Olli pudistelee päätään naurun lomassa.

Olli Riipinen (c) Teatterikärpänen

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Mä tykkään harrastaa liikuntaa tosi paljon. Mulla on pitkä kuntosalitausta, nykyään se on jäänyt vähän vähemmälle. Jossain vaiheessa se oli ihan pakkomielle mulle. Nykyään mä nautin eniten juoksemisesta - aina kun mennään ääripäissä eli jos ahdistaa tai mulla on tosi hyvä mieli, mä lähden juoksemaan pitkiä matkoja (10km, 15km). Täällä mä juoksen pitkin ja poikin, Laukaassa pitkin peltoja ja pururatoja. En tiedä mitään parempaa kuin oikein kova helle ja hikinen meininki juostessa, saan siitä tosi hyvän fiiliksen. Kuulostaa monen mielestä aika oudolta. Mä putsaan siinä samalla ylimääräisiä ajatuksia pois. Lisäksi mä tykkään kuunnella musiikkia ja pelata konsolipelejä. Välillä kirjoitan jopa runoja (sekä onnistuneesti että epäonnistuneesti). Niin, ja ihmettelen! Mä ihmettelen tosi paljon. Hyvä harrastus eikö?”

Mitenkäs soittotaito? ”En osaa, täysin nolla on soittotaito. Mulla on ystäväni Eetun kanssa post-punkbändi Dragons, meillä on yksi biisi ja siinä rämpytän kitaraa.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Äiti ja perhe ylipäätään, ihmiset, empatiakyky ja sydänhymiöt! Tykkään niistä paljon ja viljelen niitä eri väreissä joka paikkaan. Avoimuus ja asioista keskusteleminen on lähellä sydäntäni myös. Ja tietysti teatteri, näytteleminen ja leikkiminen. Niin ja jalkapallo! Oon intohimoinen ManUn kannattaja ja penkkiurheilija, itse pelaajana keskinkertainen.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Kyky innostua! Mä innostun, haltioidun ja kiinnostun asioista, ja oon hyvä ryhmätyöntekijä. Uskon asioihin. Mä koen myös vahvuudeksi vilpittömyyteni.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja/kikkoja? ”Oon joskus miettinyt tätä. Mulla on ollut aina hyvä kunto ja oon aina liikkunut ja oon urheilullinen, mutta silti en oo mikään akrobaatti. Laulan niin että selviän, en soita mitään… Ei mulla oo mitään spesiaalikikkaa tai erityisosaamista. Miekkailua oon harrastanut ja karateakin joskus, mutta niilläkään taidoilla en voi brassailla. ”

Entäs ns. bilekikkoja? Niitähän löytyy aina sitten loppuillasta? ”Mä kerron kuulemma tarinoita! Voi tulla sellainen vartin hämmästely/ihmettelystoori elämän kummallisuudesta, muu porukka jaksaa kuunnella hetken aikaa ja kun joku huomaa, että sama tarina lähtee uudestaan, alkaa väki vaihtamaan hiljalleen paikkaa. Tää se on mun erityistaitoni, niin hyvässä kuin pahassakin!”

Entäpä jokin ruuanlaittobravuuri? ”En juurikaan kokkaile, mutta bravuurini on nacholautanen (naurua). Pistän uunin päälle, otan pellin esiin, laitan siihen leivinpaperin, levitän maissilastuja ja juustoraastetta ja härkistä ja uuniin. Ketsuppia päälle vielä. Kunnon gourmet-ruokaa. Jos osaa, siihen voi tehdä lisäksi itse guacamolea, mutta siihen en ole vielä kyennyt.”

Käytkö karaokea laulamassa? ”Joskus. Viimeksi oon laulanut karaokea Hervannassa, olikohan sen paikan nimi nyt ”Kultainen Apina”, legendaarinen paikka. Lauloin siellä Kirkan ”Surun pyyhit silmistäni”, joka on mulle tärkeä biisi koska sen myötä opin koulussa laulamaan. Harvoin mua kyllä karaokeen saa, joten annan sille ihmiselle papukaijamerkin, joka siinä onnistuu.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Olisi kyllä upeeta osata soittaa jotain instrumenttia. Kitaraa, viulua, pianoa… Olisi hienoa osata säestää itseään ja viedä laulutaitoa pidemmälle. Sitten olisi yksi spesiaalitaito, jonka haluaisin osata : olympianostoista tuttu tempaus! Se on kokonaisvaltainen painonnostoliike, joka vaatii tekniikkaa ja näyttää upealta. Ei mikään mahdoton juttu.”

Mikä on ollut teatteripuolella haastavin juttusi? ”Kyllä se on ollut tämä viimeisin produktio eli Kansallisteatterin ”Julia ja Romeo” ja siinä siis Romeon rooli. On ollut ihana tehdä sitä, mutta se on ollut myös ensimmäinen noin iso juttu pitkine kaarineen ja teksti on suhteellisen haastavaa. On ollut haastetta saada se ajatuksellisesti kirkkaaksi ja samalla kroppaan teksti niin, että se kuulostaisi ”omalta”. Positiivisessa mielessä tää on ollut haasteellinen juttu. Aikoinaan kouluunhakemisessa riitti haastetta kyllä myös… Nyt kun mietin, niin jokaisessa jutussa on ollut omat haasteensa ja koska suhtaudun tekemisiini tietynlaisella vakavuudella, on tuntunut aina siltä että just tämä on se haastavin, mutta tämänhetkisellä urallani ”Julia ja Romeo” on ollut kyllä se kaikkein kovin paikka. Hyvällä tavalla.”

Romeo (c) Tuomo Manninen

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ammattinäyttelijöitä ei mielestäni lähisuvustani löydy, mutta äitini on aina ollut innokas teatterissakävijä ja nyt on ruvennut itsekin harrastamaan teatteria, ja siitä oon tosi onnellinen ja ylpeä. On ollut hienoa käydä katsomassa äitiä niissä samoissa paikoissa, joissa oon itse teini-ikäisenä aloittanut (Laukaan kansanopiston teatterijutuissa). Jotenkin tosi hellyyttävää!”

Mistäs teatterikipinä sinulla sitten syttyi? ”Lapsesta asti mä oon leikkinyt tosi paljon ja ihan sinne kun se vielä oli coolia, sitten vaihdoin roolipeleihin ollakseni taas cool, mutta ihan sitä samaa leikkimistähän sekin oli ja on. Ala-asteella mulla kävi niin, että kertasin yhden luokan ja aluksi se tuntui pahalta, mutta kääntyikin lopulta voiton puolelle, koska pääsin ilmaisutaito-opettajan luokalle ja ope Solveig Hiltunen otti mut ilmaisutaidon ryhmään mukaan ja tsemppasi aina muutenkin tosi paljon. En tiedä miten paljon ilmaisutaitoa nykyään kouluissa on, mutta mielestäni pitäisi olla, sillä sitä kautta oppii vuorovaikutustaitoja, ryhmätyöskentelyä ja itsensä ilmaisua. Minusta se on tosi tärkeää. Opettajan johdolla alettiin tehdä omia juttuja ja mäkin aloin kirjoittaa omia pieniä näytelmiä, ohjasinkin yhden keskiaikaisen ritarinäytelmän, jonka käsikirjoitus on mulla edelleen tallessa, mutten ole kehdannut sitä lukea uudestaan. Sitä esitettiin pari kertaa varmaan alemmille luokille, ylemmille luokille ei kehdattu hahah. Lisäksi tehtiin mm. Nalle Puh ja siinä olin Tiikeri, käytiin päiväkodeissa esittämässä sitä. Oli kivaa! Päätin sitten mennä kansalaisopistoon teatteriryhmään. Kun ensimmäistä kertaa kuulin, että on olemassa näyttelijän ammatti, mä ajattelin että wau, nuo voi leikkiä lavalla ammatikseen ja minäkin haluan tehdä tuota. Siitä asti oon haaveillut näyttelijän ammatista eikä mulla oikeastaan ole ollut muita vaihtoehtoja.”

”Kansalaisopiston jälkeen aloin tehdä harrastajateattereissa juttuja, ensin Laukaassa ja sitten Jyväskylässä. Olin siellä Huoneteatterissa, Vakiopaineessa, AdAstra-teatterissa, Ainolan Kesäteatterissa… Jyväskylässä oli ja on edelleenkin tosi hyvä ja osaava harrastajateatterimeininki ja Ylioppilasteatteri myös. Heti yläasteen jälkeen menin Jyväskylän Kristillisen Opiston näyttelijäntyönlinjalle, tein teatteria ja olin pienissä hanttihommissa, koulut jäi vähän kesken. Sitten mulla oli teatterista liki viiden vuoden tauko, kolmannella hakukerralla pääsin TeaKiin. Ekan ja tokan hakukertani välissä oli liki kuuden vuoden tauko. Mulla oli varmaan liian suuret odotukset ja luulot itsestäni, ”oon tehnyt tätä teini-ikäisesti lähtien ja menen tuosta noin sisään”. Täysin utopistiset ajatukset, en tiennyt mistään mitään. Pidin sitten totaalisen tauon, olin tosiaan leikkipuistossa hommissa ja se oli kivaa ja opettavaista. Surullisenkuuluisa ja lyhyt urheilutoimittajan urani oli siinä välissä myös. Kaikenmaailman juttuja on tullut tehtyä, ja työttömänä olin myös aika pitkään.”

”Nätylle oon hakenut pariin kertaan, 17-vuotiaana ekan kerran ja toisen kerran vuonna 2013. Jännä juttu kyllä, TeaKin ekoista hakukerroista lensin ulos heti aamupäivällä ja kolmannella kerralla suoraan sisään. Mistään välivaiheista ei siis ole kokemusta, ja 2014 pääsin sisälle. Ensi keväänä eli 2019 olisi tarkoitus valmistua. Kirjallisen lopputyön aiheestahan ei ole vielä harmainta aavistustakaan, mutta Romeon rooli on mun taiteellinen lopputyöni”, kertoo Olli ja yrittää samalla kiinnittää taas irtoviiksiä, jotka putoilevat samantien.

Kuka on ”kumminäyttelijäsi”? ”Tero Jartti! Hän on todella kova, ja fanitin häntä täysillä jo aikoja aikoja sitten. Kristillisessä Opistossa ollessani katsoimme VHS-kasetilta yhden Jouko Turkka -aiheisen dokkarin ja siinä harjoiteltiin Hamletia. ”Teri” teki siellä pitkään yhtäjaksoisesti hyppypomppua ja mä ihailin sitä, miten joku voikin tehdä jotain niin intensiivisesti ja haltioiduin täysin, menin jopa vähän pois tolaltani. Meni vuosia, ja myöhemmin pääsin itse kouluun. Kuulin tästä kumminäyttelijäjutusta ja heti mietin, että mun on pakko kysyä häntä. Soitin hänelle ja siitä se sitten lähti. Meillä on ihan älyttömän läheinen suhde, soitellaan muistakin kuin teatteriasioista ja pystyn puhumaan hänelle ihan kaikesta. Arvostan tätä suhdetta todella paljon.”

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Waaaaau! Siinäpä onkin hyvä kysymys. Joku palohan mulla tähän hommaan on aina ollut. Lapsena mä rakastin huomiota ja leikkimistä. Nyt kun oon ollut TeaKissa ja kentälläkin päässyt tekemään vähän, se on tuonut mun elämääni yhteisön, joka tähänasti multa on puuttunut. Toki mulla on perhe, mutta tämä on eri asia. Mulla on sellainen olo, että mulla on vihdoinkin joku arvo. Mua arvostetaan, mut hyväksytään ja pystyn olemaan koko ajan enemmän ja enemmän oma itseni, ja mulla on vapautuneempi olo. Ja se, että mä pääsen kertomaan tarinoita, näyttämään ihmisille miten upeita juttuja me saadaan aikaiseksi yhdessä. Teatterin ilmapiiriin, atmosfääriin kun pääsee mukaan ja tuo sinne oman atmosfäärinsä ja kaikki soljuu, tunne on tosi vapauttava. Sitä fiilistä, jonka saa hyvän teatterielämyksen jälkeen, ei saa mistään muualta. Juoksemisesta ehkä, mutta se on eri juttu. Mä koen tekeväni jotain, millä on merkitystä sekä itselleni että muille. Näyttämöllä on myös turvallista olla, vaikka näyteltäisi surullisiakin asioita.”

Mikä on ollut toistaiseksi tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Voi niitä on paljonkin. Mulla on siinä mielessä upea tilanne, että mulla on monta ”mentoria”, vanhempaa näyttelijäkollegaa, jotka ovat sekä ystäviäni että samalla henkilöitä, joita arvostan todella paljon ja olen saanut heiltä paljon hyviä vinkkejä ja oppeja. Ihan vaan kuuntelemalla oon saanut paljon elämänviisautta. Tällä hetkellä mulla nousee kaksi nimeä sieltä, toinen on Puntti Valtonen ja hän on sanonut mulle, että kannattaa olla jatkuvasti kiinnostunut. Silloin kun olet itse kiinnostunut, sinustakin saattaa tulla kiinnostava. Kuuntele, tarkkaile, hämmästele! Elämässä riittää kummasteltavaa. Ja toinen, rakas professorimme Elina Knihtilä on sanonut, että ”sydän auki”. Mä saan siitä jotenkin tosi hyvin kiinni.”

Onko sinulla jo mainitsemiesi nimien lisäksi muita ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Niitähän tulee lisää koko ajan, mitä enemmän mä tutustun ihmisiin ja pääsen tekemään uusien tuttavuuksien kanssa. No musiikkipuolelta on mainittava Michael Monroe, hänellä on jotenkin älytön energia, ja Sami Yaffa myös. Sound Tracker on upea sarja. Julian ja Romeon työryhmässä on monta hienoa tyyppiä, Jussi Nikkilää mä ihailin jo kauan vähän salaa ja nyt kun oon päässyt hänen ohjaukseensa, ihailen häntä ihan julkisestikin. Anna Viitalaa ihailen. Sanna-Kaisa Palo on huikea! Kolmikko Sanna-Kaisa Palo, Puntti Valtonen ja Tero Jartti on mulle kuin taivaan lahja. Heidän kanssaan kun saa hengailla ja kuunnella juttujaan, ei voi muuta kuin oppia”, Olli hehkuttaa.

Julia ja Romeo (c) Tuomo Manninen

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Olisi hienoa näytellä esimerkiksi Mads Mikkelsenin tai Michael Fassbenderin pikkuveljeä. Tai olla ihan vaan vaikka kivi siinä vieressä, kunhan pääsisi samaan kohtaukseen.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Michael Monroen, Bob Dylanin tai Phil Lynottin kanssa. Vähän sama tilanne, voisin hyräillä siinä vieressä jotain ja antaisin muiden laulaa. Tai olisin hiljaa ja kuuntelisin vaan. Aamulla kuuntelin just Phil Lynottin ”Old Town”, sen voisi duetoida.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Jyväskylän Huoneteatteri ja Vakiopaine-teatteri, TeaKin jutuissa, Pyynikin Kesäteatterissa, Kansallisteatterissa ja lisäksi sitten pienempiä harrastajateattereita. Laukaan Kesäteatteri! Onkohan se enää pystyssäkään? Ai että! Putkinotko vuonna jotain, en edes muista.”

Mainitse muutama roolityö tai proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla tärkeä. ”Tämä Romeon rooli on mulle tosi tärkeä, koska oon saanut tehdä sitä paljon itseni kautta enkä mitenkään oletetun, tietynlaisen mieskuvan kautta. Ei ole tarvinnut tehdä stereotyyppistä kuvastoa. Unelmarooli, en olisi ikinä uskonut että tässä vaiheessa pääsen vastaavaa tekemään. Koko työyhteisö on mulle myös tärkeä. Sitten viimekesäinen Pyynikin ”Niskavuoren nuori emäntä” ja siinä Niskavuoren Antin rooli, siinä muodostui työryhmä todella tärkeäksi myös ja sehän oli musikaali, tosin mulla oli vain yksi soolopätkä mutta kuitenkin. Oli kiva päästä Murasen Miikan ohjaukseen ja tutustua häneenkin paremmin. Koulun jutuissa on kaikenlaista tullut tehtyä myös, Kuningas Learissa olin Kentin jaarli. Ensimmäinen iso roolini oli Huoneteatterissa, Mirka Seppäsen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa näytelmässä ”Uuno Kailaan tytär” esitin Paholaisenkeliä. Se oli hieno juttu myös.”

Minkälaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Mä oon visuaalisten asioiden ystävä enkä välttämättä tarvitse perinteistä draaman kaarta tai tarinaa katsojana. Kansallisteatterin ”Tabu” on hyvä esimerkki tästä, sellaista haluaisin nähdä enemmän. Hyvällä tavalla hämmentävä kokemus. Haluaisin nähdä myös episodimaista ja kokeellista teatteria, mutta mitä se nykypäivänä sitten tarkoittaa? Mulle on teatterissa tärkeää se (myös tekijänä), että teatterintekijät seisovat teoksensa ja itse tarinan takana ja tekevät sitä täydestä sydämestä. Silloin se ei mene mulle väärin, vaikka en muuten saisikaan kokonaiskaaresta kiinni. Jos näytelmässä on vahva tunnelma, se toimii mulle ja saan siitä kiinni katsojana paljonkin. Fyysisyydestä pidän myös, juoksemisesta, hiestä, toistosta… Vaikea sanoa mitään yksittäistä esimerkkiä, enemmänkin on kyse kohtauksista ja teemoista, jotka liikkuvat mulla päässä.”

Miten sinä selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”Toisaalta sitä on vaikea selittää, mutta taisi HP Björkman sanoa niin, että se on vuorovaikutuksen taidetta ja hetki, joka on katsojan ja esiintyjän välillä ja onnistuessaan jotain todella maagista. Se hetki ei toistu, sen kokee livenä vain siinä. Teatterin taikaa on myös päästää irti arkitodellisuudesta ja uskoa tarinoihin. Aina se ei onnistu, katsoja ei hyväksy meidän luomaamme maailmaa ja sen kyllä tuntee, että nyt ei jostain syystä lähtenyt. Tätä on kyllä vaikeaa sanallistaa, eli lopuksi voisi todeta tiivistettynä: Teatterin taika on monen selityksen selittämätön ihme! Hahah! Yläfemman paikka!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? Aika moni varmaankin… ”Ihmisten energia innostaa mua, silmät, aurinko, pimeys, luonto, kuva mun pikkuveljestäni 5-vuotiaana maistelemassa viljapellolla vehnän- ja kauranjyviä (herkistyn tästä ajatuksesta aina tosi paljon), musiikki...”

Podetko ramppikuumetta? ”Kyllä, jännitän tosi paljon. Mulla on lähes joka kerta, viimeksi eilen, sellainen olo että apua apua miks mä oon menossa tuonne. Sitten tulee ajatus, että just siks oon menossa. ”Kyllä sä tiedät miksi!” Esityksen jälkeen on sitten sellainen olo, että mä haluan mennä uudestaan lavalle ja se yks kohta jäi kaivelemaan ja mennään vetäisemään uudestaan. Sit menee pari päivää ja on uusi esitys, ja taas mä oon apua apua mitä mä oon taas tekemässä. Hah. Joka kerta mua jännittää aivan älyttömästi, mutta mä osaan nykyään jotenkin kontrolloida sitä. Mä oon hirveen hyvä jännittämään, stressaamaan ja huolestumaan asioista.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”On niitä aika paljonkin, mutta välttämättä eivät aina ole ihan samanlaisia. Mä oon omalla tavallani tosi hengellinen tyyppi, ja sanon siksi ”omalla tavallani”, koska hengellisyys merkitsee mulle ennenkaikkea energiaa, jota käytän omassa näyttelijäntyössäni ja ajatuksissani. Saan siitä paljon turvaa. Mulle se on rakkautta ja energiaa. Mä en perusta instituutioista, en vallasta enkä byrokratiasta joka liittyy kirkkoon– huomaan, että tätäkin on hankala selittää! Mä rukoilen paljon. Mä pystyn rukoilemaan myös ihmisten keskellä. Jännää on se, että vaikka en välitä instituutioista, mä käyn silti aika usein kirkossa ihan hiljentymässä, saan siitä paljon itselleni. Koen tarvitsevani jotain. Ehkä syynä on mun huono itsetuntoni, en tiedä? Sit mä käyn lenkillä, menen ajoissa teatterille, keskityn, käyn läpi tiettyjä juttuja.”

Olli Kampin kappelin edessä (c) Teatterikärpänen

”On mulla vähän hassujakin rutiineja. Mulla on usein energiajuomaa, Bed Bull tai Battery, enkä aina edes juo sitä. Banaanikin on mukana jostain syystä. Nyt mä oon syönyt ihan hirveästi karkkia ja nimenomaan irtokarkkeja, niitä pitää olla mukana.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Pieniä mokia sattuu jatkuvasti. Kerran sain kunnolla turpaani lavalla nuorisoteatterissa, koska väistin väärin. Väistin suoraan nyrkkiin, siinä meni taju hetkeksi. Oon aika hyvin muuten säilynyt kommelluksitta.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Juliassa ja Romeossa on kohtaus, jossa olemme parvekkeella Mantovassa ja menemme aiemmin jo valmiiksi sinne ystäväni Miro Lopperin kanssa, makaamme parvekkeen lattialla ja katselemme teatterisalin maalauksia. Otan Miroa kädestä kiinni, puristan lujaa ja sanon ”Wau, me saadaan olla täällä ja miten hienoa tämä on.” Ja tää tapahtuu joka kerta, jokaisessa näytöksessä. Joka kerta tulee tosi hyvä fiilis sen kohtauksen aikana. Tässä mä makaan mun hyvän ystäväni kanssa ja saamme tuijotella kattoon tämmöisessä hienossa paikassa.”

Romeo parvekkeella (c) Tuomo Manninen

Tulevia rooleja tai muita duuneja? ”Julia ja Romeo jatkuu syksyllä, ja syksylle on tiedossa yksi mielenkiintoinen juttu lisäksi ja koulujutut päälle.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Varastan tämänkin häpeilemättä Puntti Valtoselta : Elämä on ihmeellisin asia mihin minä olen ikinä törmännyt. Mutta näinhän se on!”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? ”Sanoisin, että nauti asioista ja ole itsellesi armollinen. Älä päästä itseäsi vähällä, mutta päästä vähän vähemmällä kuitenkin.”

Osaatko imitoida ketään? ”Paras imitaationi on jotain juopuneen perunan ja Jörn Donnerin väliltä, en osaa sitä mitenkään muuten kuvailla.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla? ”Kehittelen nyt ihan uuden hahmon. Tän nimi olisi Some-Olli ja se olisi varmaankin joku eläinhahmo. Sille tapahtuisi kaikenlaisia kommelluksia. Se hukkaisi tavaroita jatkuvasti ja pyörisi ympäriinsä etsimässä niitä. Etana? Se liikkuisi aika hitaasti kyllä paikasta toiseen eikä koskaan löytäisi mitään hahahahhah. Ei kun mä olisin Pokemon-kouluttaja! Ei olisi mitään niin siistiä kuin seikkailla kavereitten kanssa ympäri metsiä pokemoneja keräilemässä.”

Jos sinusta tehtäisi supersankari, mikä olisi supervoimasi? ”Mä voisin lentää ja muuttua vedeksi. Sammuttelisin tulipaloja. Olisin tosin niin fiiliksissä siitä lentämisestä, että unohtaisin välillä tehdä niitä supersankarijuttuja, laittasin piipparin pois päältä ja lentelisin vaan.”

Näetkö muuten lentounia? ”Hyvin harvoin nään unia. En oikein muista mitä unissa teen, viimeksi vajosin juoksuhiekkaan. Tai tipun jostakin, se uni tuntuu toistuvan. Tai lähden sängyllä kohti aurinkoa ja sulan sinne.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä roudaisin sinne ehdottomasti Pleikkari 4:n, koska sen kautta voisi katsella myös Netflixiä ja HBO:ta. Tietokoneen ottaisin ja älypuhelimenkin valitettavasti, toisaalta tekisi mieli jättää se pois mutta minkäs teet. Ottaisin jonkun älyttömän ison Riesling-tonkan, en siksi että ryyppäisin vaan ottaisin iltaisin aina yömyssyn. Kärsin aika usein uniongelmista, joten olisi kiva sitten pienessä seitinohuessa olla siellä unta oottamassa… Katsoa Netflixistä samaa jaksoa kolmatta kertaa ja ihmetellä kun tuntuu niin tutulta. Hyppynarun ottaisin myös! Nachoja ja härkistä ja hummusta ja kauraleipää ja Pepsi Maxia! Todellakin Pepsi Maxia ja paljon! Mun paheeni on Pepsi Max, energiajuomat ja pakko sanoa … nuuska. Totta kai mä ottaisin nuuskaakin talvipesään ja puhelinnumerot valmiiksi, jonne voisin soittaa lisää kotiinkuljetuksella. Miten mä unohdin tuon nuuskan kokonaan ensin? Juu ja Asterixit ottaisin myös. Ja ehkä muutaman Mauri Kunnaksen kirjankin.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Mulla olisi aluksi hirveät suunnitelmat, mutta lopputuloksena olisi epäsymmetrinen lautakasa. Tai sitten mä raahaisin sinne puuhun jollain konstilla ison sohvan ja siihen päälle pari sateenvarjoa teipillä kiinni katoksi. Jätesäkeistä tehty pressu ehkä siihen vielä. Mullahan on bravuurina tehdä maailman rumimmat lahjapaketit. Hei täähän jäi mainitsematta mun erityistaidoissani! Osaanhan mä jotain! Veljille ostelen aina Dr Pepper -limsaa ja rumimman Remix -karkkipussin, pakkaan ne jätesäkkiin ja vessapaperiin ja ilmastointiteipillä kiinni. Tai Alepan pussiin ja kuminauhaa ympärille. Takaisin majajuttuun… se sohva olisi varmaan metrin korkeudella, kun en saisi roudattua sitä sen ylemmäksi.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä haluaisin mennä Antiikin Roomaan, lapsena jo fanaattisena katselin kaikki aiheeseen liittyvät leffat ja muut. Siitä alkoi mun kiinnostus historiaan. Joy Divisionin keikalle menisin ehdottomasti, jonnekin klubikeikalle! Hanoi Rocks olisi hienoa nähdä myös.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi? ”Esitys olisi positiivisen surumielinen tragikomedia ja tarinoita elävästä elämästä löytyisi kyllä.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Missä erityisessä maassa haluaisit nähdä ihan minkä tahansa teatteriesityksen? Se olisi lomamatka yhdistettynä teatterireissuun.” (Vastasin Irlanti, ja vastaus tyydytti enemmän kuin tarpeeksi.)

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä aion mennä hierontaan! Suurin haasteeni on tällä hetkellä se, että mulla on nuorekas mieli ja hyvällä tavalla lapsellinen sielu, mutta en voi kieltää sitä, että mun kehoni on kohta 30v enkä pysty niin paljoa enää liikkumaan tai riekkumaan tuolla niin että paikat pysyisi koko ajan kunnossa. On opeteltava pitämään kehostakin huolta.”

Apua nythän tämä haastattelu loppuu! Pitääkö keksiä lisää kysymyksiä? Onko sinulla jotain sanottavaa vielä? Jäikö jotain oleellista kysymättä? ”Mun mielestä onnellisinta on se, kun saa tehdä sitä mitä haluaa turvallisessa ympäristössä ja tutustua jatkuvasti uusiin ihaniin ihmisiin, ja se on parasta elämässä just nyt.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihana

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ylimielisyys ja lude!

Mikä sytyttää sinut? - Kevät

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahdistus

Suosikkikirosanasi? - Perkele! Vittusaatanaperkele! Tai keskisuomalaisella aksentilla ”vittu ku vituttaa nii vitusti”

Mitä ääntä rakastat? - Puiden huojuntaa tuulessa. Ja urkumusiikkia!

Mitä ääntä inhoat? - Käärmeiden sihinää tai styroksilla asfalttiin hierontaa apuaaaaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Ammattijalkapalloilija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Olli, kiva kun vihdoinkin tulit!

Ja yläfemmat päälle!