Markus Järvenpään
tapasin Turussa Café Art -kahvilassa maaliskuun puolivälissä 2018.
Haastattelun jälkeen Markus kiirehti Turun Kaupunginteatteriin,
jossa hänellä oli sillä kertaa vuorossa Aragornin rooli
näytelmässä ”Taru Sormusten Herrasta”.
Vuonna 1983
syntynyt Markus on horoskoopiltaan oinas. ”Oon kotoisin
Lappeenrannasta, siellä oon syntynyt ja asunut lukioikäiseksi asti.
Muutin Tampereelle ilmaisutaidon lukioon ja sieltä Helsinkiin.
Turussa oon asunut kolme vuotta ennen tätä tämänhetkistä
periodia, välissä Helsingissä ja nyt taas Turussa ja kohta
Helsingissä”, luettelee Markus.
Mitä teet
vapaa-ajallasi? ”Onko mulla vapaa-aikaa? Eipä juurikaan. Perheen
parissa koitan viettää aikaa ja urheilla mahdollisimman
monipuolisesti. Säiden salliessa käyn heittämässä frisbeegolfia,
se on helppo ja sosiaalinen ”höntsälaji”. Vapaa-ajallani yritän
olla aktiivinen monessakin mielessä ja sivistää itseäni –
teatterissakin käyn mielelläni silloin kun omat näytökset suinkin
sallivat. Viimeksi kävin katsomassa Martti Suosalon ”Parasta
elämässä”-monologin tuossa meidän Pienellä näyttämöllämme,
Duncan Macmillanin hieno teksti.”
Mitenkäs
soittotaito? ”No joo, rummut on mun pääsoitin, mutten mä koskaan
oo mitään soittamista oikeasti opetellut. Kyllä mä vähän
kitaraa soittelen ja pystyn itseäni säestämäänkin. Musikaalisuus
on näyttelijälle aina eduksi ja jos juttu soittamista vaatii,
sitten harjoitellaan! Rummut on siitä hankala instrumentti, että
niiden soittamista ei voi ihan missä tahansa harjoitella. Pikkuisen
on jäänyt unholaan…”
Markus jokirannassa (c) Teatterikärpänen |
Mitkä ovat sinun
vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon aika hyvä
käsittelemään tekstiä ja pärjään tekstin kanssa tosi hyvin,
ymmärrän isoja kokonaisuuksia sen suhteen. Nyt kun kokemusta on
karttunut, teatteriesityksen kokonaisuuden hahmottaminen on mulla
koko ajan läsnä. Huomaan miettiväni kokonaisuutta paljon ja tästä
päästään siihen, että olisi kiva ohjata itsekin joskus.”
Onko sinulla jotain
erityistaitoja tai ”kikkoja”? ”Näyttämötaistelua on tullut
treenattua niin paljon, että sen kyllä luen erityistaidokseni.
Rooleihin otan aika usein hyvin fyysisen lähestymistavan ja mulle
lankeaakin usein rooleja, joissa saan käyttää fysiikkaani isosti.
Koen sen omakseni. Akrobatia myös, nuorempana vielä paremmin –
nivelet ja solut vanhenee, cv pitenee…
Kaikenlaisia pyörähdyksiä ja kärrynpyöriä on tullut esityksissä
heitettyä.”
Mitenkäs
ruuanlaittopuoli? Onko bravuureita? ”No mä oon aika hyvä
väsäämään erilaisia wokkeja, ja paistaminen on mun juttuni!
Lettuja opin tekemään, taikinasta lähtien, jo 6-vuotiaana ja
lettujen heittely onnistuu myös. Äsken valmistin
ylijäämäperunamuusista sellaisia rieskantyylisiä, hyviä olivat.
Tarpeeksi voita vaan päälle.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Maailmahan on täynnä
erilaisia taitoja ja mahdollisuuksia. Ehkä mä haluaisin olla
musikaalisempi, osata laulaa paremmin. Oon kyllä musikaalinen ja
laulutaitoinenkin, mutta ei ole ollut aikaa treenata enkä oo ottanut
itseäni niskasta kiinni. Haluaisin myös oppia soittamaan pianoa
jotenkuten. Siinäpä ne.”
Mikä on ollut
toistaiseksi haastavin työsi? ”Turun Kaupunginteatterin Anna
Karenina, joka oli vuonna 2010 ensi-illassa, Andriy Zholdakin ohjaus.
Se oli eräänlainen vedenjakaja mun urallani ja oli sellainen
haaste, jonka jälkeen tuntui että tämän jälkeen selviän ihan
mistä tahansa. Samalla sain hirveästi oppia, ammatillista
itsetuntoa ja kannustustakin. Tavallaan se oli toinen teatterikoulu,
vaikka kuulostaakin kliseiseltä. Tietynlainen kuolemanpelko oli
läsnä ennen jokaista esitystä, esitys oli etenkin fyysisesti
raskas. Neljä tuntia juoksemista ja huutamista, ja tavallaan
ohjaajan ohje oli se, että mikään ei riitä, eli koko ajan piti
tehdä enemmän ja isommin. Vastaavaa en ollut aiemmin kokenut enkä
tule varmaan kokemaankaan. Tuon kokemuksen jälkeen tartuin
ennakkoluulottomasti Dostojevskiin, tehtiin Rikoksesta ja
rangaistuksesta monologi. Ei tullut sen kummemmin harkittua asiaa
tarkemmin, iso haaste oli siinäkin kyseessä.”
Anna Karenina (c) Robert Seger |
Onko suvussasi
muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia?
”Teatterialalla ei ole muita. Äitini on kuvataiteilija,
tekstiilitaiteilija myös. Taiteen tekeminen on ollut kotona aina
läsnä ja museoita on tullut lapsena kierrettyä, edelleenkin
tykkään kierrellä ja fiilistellä etenkin taidemuseoissa. Muista
taiteenlajeista saa itselleenkin todella paljon inspiraatiota ja
energiaa, jotenkin sanoinkuvaamatonta tunnetta.”
Miten sinä sitten
päädyit teatterin pariin? ”Isoveljeni perässä menin
Lappeenrannan nuorisoteatteriin, ja isoveljeni taas äkkäsi
teatterin varmaankin roolipelien ja liveroolipelien kautta.
Lappeenrannan larppiporukat juu. Olin 8. luokalla, kun
nuorisoteatterissa oli eka juttuni. ”Pelon paikka”,
kauhunäytelmä. Broidin perässä mentiin tosiaan, hän ei sitä
kauaa sitten harrastanut ja mä taas jäin sille tielle.
Nuorisoteatterissa oli ihan älyttömän hyvä henki ja tunnelma,
Maria Fomin sitä piti silloin ja kasasi porukan. Hän itse oli
aikanaan Turkan opissa, ja sieltä periytyi tietynlainen työmoraali
ja fyysinen tekeminen. Teatterin ilmapiiri oli vapaa ja turvallinen,
meitä oli sellainen parinkymmenen hengen porukka ja kaikkihan ei
ollut näyttämöllä, valo-ja äänipuolta oli myös. Meillähän
oli hyvin vahva näkemys siitä, että taiteellinen tasomme oli
korkeammalla kuin Lappeenrannan Kaupunginteatterin taso – ja oon
edelleenkin samaa mieltä, mikä ettei! Hyviä esityksiä teimme. Mun
elämässäni oli silloin vähän hankalampi vaihe, muutenkaan ei
tuon ikäisenä ole helppoa ja olin vähän hukassa, koska vanhempani
erosivat samoihin aikoihin. Teatterista löytyi mulle turvapaikka ja
luulen, että se on vaikuttanut hyvin paljon siihen, miksi hakeuduin
tähän ammattiin. Oli vahva tunne omasta paikasta. Ja hyviä
tyyppejähän siellä oli, moni heistä on hyvä ystäväni
edelleenkin. Tuomo Rämön kanssa esimerkiksi on tehty yhdessä
”Rikos ja rangaistus” ja ”Oikeusjuttu”, ja alamme juuri
puuhata seuraavaa monologia yhdessä.”
Missäs vaiheessa
siellä tuli sitten mieleen, että haluaisit olla näyttelijä
ammatiltasi? ”Ei se vielä siellä tullut mieleen. Tai no, vähän
vanhemmat kaverit alkoivat hakemaan teatterikouluun ja pääsivätkin,
ja siinä vaiheessa kävi itselläkin mielessä, että tätähän voi
tehdä ammatikseenkin! Omalta kohdaltani en siihen kyllä uskonut, en
uskaltanut pitää sitä mahdollisena. En kokenut minkäänlaista
painostusta perheeni suunnasta, meillä vaan ei ollut kenelläkään
mitään teatterihistoriaa takana eikä tie tuntunut mitenkään
valmiiksisiloitellulta mulle. Menin kyllä sinne Tampereelle
ilmaisutaidon lukioon (eron jälkeen äitini muutti Tampereelle ja
minä perässä), ja samaan aikaan tein vielä Lappeenrannassa
nuorisoteatterissa juttuja – joka viikonloppu menin Tampereelta
Lappeenrantaan treeneihin. Vuonna 2002 pääsin ylioppilaaksi ja sinä
keväänä oli Nätylle haut, tein kirjalliset tehtävät mutta
pääsykokeisiin en mennyt. En kokenut itseäni täysin valmiiksi.
Sitten muutin Helsinkiin ja luin avoimessa yliopistossa
sosiaalipsykologiaa, kaksi kertaa kävin sen alan pääsykokeissa
enkä päässyt sisään.”
”Teatterista
mulla oli pieni breikki siinä, mutta Helsingissä oli paljon vanhoja
tuttuja, jotka olivat päässeet taidekouluihin ja nimenomaan Tuomo
Rämö halusi mut mukaan yhteen juttuun, joka tehtiin TeaKin tiloissa
off-produktiona. No, siellä oli hirveän kivaa ja sain tutuilta ja
tuttujen kurssikavereilta hyvää palautetta. Aloin miettiä, että
pitäisköhän mun nyt sitten hakea TeaKiin, hain ja pääsin
ensimmäisellä yrittämällä sisään. Vuosi oli 2004 ja valmistuin
2008. Niihin aikoihin tuli tutkintouudistus ja osa kurssistani
valmistui 2009, minä ja Ritalan Eero halusimme työelämään heti
kun mahdollista…”
Rikos ja rangaistus (c) Jan Merilä |
Mikä oli
kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen otsikkona oli ”Sydämet
lyövät samaan tahtiin” ja se käsitteli vuorovaikutusta yleisön
kanssa, tutkimushenkinen juttu. Taiteellisena lopputyönäni oli
Teatteri Jurkassa Pasi Lampelan huumenäytelmä ”Nollaneljäviisi”
ja Jurkka oli kyllä sopiva paikka vuorovaikutuksen tutkiskeluun.”
Kukas sinulla oli
TeaKissa ”kumminäyttelijänä”? ”Eero Aho. Pääsin Eeron
kanssa näyttelemään samaan juttuun viime vuonna Kansallisteatterin
näytelmässä ”Äidin rakkaus”.”
Nyt ollaan
perimmäisten kysymysten äärellä. Miksi olet näyttelijä? ”Tää
on mun keinoni kommunikoida tässä maailmassa. Välittää asioita,
olla sosiaalinen. Jollain tavalla mä uskon maailmanparannukseen ja
oon siinä mielessä toiveikas, että ihmiskunta on menossa
parempaan, yhteisöllisempään suuntaan ja teatteri on mun työkaluni
tähän. Tämän lisäksi mulla on tarve vaikuttaa ihmiseen ja
ihmisiin, saada jonkinlainen yhteys aikaiseksi ja siitä mä saan
tyydytystä. Se on mulla selvästi sisäsyntyinen tarve. Katsomoon
tulee ihmisiä omine ajatuksineen ja asenteineen ja
elämäntilanteineen, ja jos oon omalla työlläni saanut uudenlaisia
ajatuksia aikaiseksi, koen onnistuneeni ja siksi tätä haluan
tehdä”, Markus summaa.
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Vaikea kysymys
sanallistaa… Tästä mulla on kyllä vahva fiilis, kouluni tärkein
opettaja oli puheopettaja Ritva Koivunen, äärimmäisen taitava
”vanha mestari” - pienikokoinen nainen, josta lähti tarvittaessa
aivan käsittämättömiä ääniä ja demonisoundeja! Hänen oppinsa
tekstin käsittelystä ovat ihan päivittäin mulla käytössä.
Hänen ohjeitaan on paljonkin, mutta kokonaisuutta pidän äärimmäisen
suuressa arvossa. Mitään yksittäistä oppia tai lausetta on vaikea
sanoa. Kokemuksen myötä, nyt kun oon ollut kymmenen vuotta
työelämässä, on noussut arvoon työyhteisön merkitys, sitä
yhteistyötä ei voi liikaa korostaa. Tämän takia olisi
mielenkiintoista kokeilla itsekin ohjaamista, miten saa ryhmän
liikkumaan kohti yhteistä päämäärää. Mulla on ehkä aina ollut
myös sisäsyntyinen johtamisen tarve…?”
Onko sinulla omia
”esikuvia”, joita olet erityisesti seurannut tai arvostanut
(alalta kuin alalta)? ”Lumilautailijoita oon seurannut, ja itsekin
harrastanut sitä, unohtui mainita äsken. Rullalautailijoita myös.
Täytyy sanoa, etten oo ollut mikään ”fani” koskaan enkä
oikein fanittanut ketään. Oli mulla teininä julisteita seinillä,
mutta ne vaihtui tiuhaan eikä kukaan ollut mun esikuvani. Ja tämä
johtuu siitä, että mun suurin esikuvani on ollut mun oma broidini!
Hän on mua kolme vuotta vanhempi ja suunnilleen 12-vuotiaaksi asti
tein kaiken hänen perässään, nuorisoteatteriinkin menin.
Edelleenkin kuuntelen häneltä neuvoja, en tosin tottele enää
hahah. Niin, ja Lappeenrannassahan on ollut aina mahtavaa
bänditohinaa ja mä tykkäsin olla kavereiden bändeillä
maskottina. En itse soittanut mitään, mutta olin ”energiajengissä”
mukana vahvasti niin Lappeenrannassa kuin Tampereellakin. Olin
treeneissä ja keikoilla mukana, pidin yllä hyvää meininkiä. Ne
on ollu mulle niitä idolibändejä, ei mitkään maailmantähdet. En
oo etsinyt kaikkea tietoa netistä tai lukenut biografioita tai
opetellut lyriikkoja ulkoa, oon ollut enemmänkin fiilistelijä!”
Kuka olisi
”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan
kenet tahansa? ”Ekana mulle tuli Meryl Streep mieleen enkä saa
häntä nyt pois mielestäni millään… Hänen kanssaan olis kyllä
upeeta näytellä. Olisi myös mahtavaa näytellä jonkun ”pahan
pojan”, vaikkapa Christian Balen kanssa! Tai Russell Crowe oikein
tuittupäänä siinä, voisi olla kokemus sinänsä. Jos vähän
lähempää vielä joku, niin Mikael Persbrandtin kanssa olisi hienoa
ottaa vähän mittaa. Joo, näillä mennään!”
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton? ”Nick Caven ”Where
The Wild Roses Grow” ton Kylie Minoguen kanssa.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Peränurkka (Lappeenrannan
nuorisoteatteri), TYK eli ilmaisutaidon lukio Tampereella, TeaKin
jutut, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa, Teatteri Jurkka, Turun
Kaupunginteatteri, Linnateatteri, Oulun Kaupunginteatteri,
Kansallisteatteri, Lappeenrannan Kaupunginteatteri, Espoon
Kaupunginteatteri, Rakastajat-teatteri Porissa ja keikkaillut oon
”Rikoksen ja rangaistuksen” kanssa ympäri Suomea.”
Mainitse muutama
roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla
tärkeä. (Anna Kareninan, Oikeusjutun ja Rikoksen ja rangaistuksen
lisäksi.) ”Heti valmistumiseni jälkeen menin tekemään
Suomenlinnaan ”Tuntematonta sotilasta”, se pyöri silloin toista
kesää ja muuttui siinä vuoden aikana paljonkin, tuli mm. suoraa
yleisökontaktia mukaan ja bändikin. Itse menin tekemään
Rahikaisen roolia, jonka aiemmin oli tehnyt Eero Ritala. Heti perään
tuli sitten ensimmäinen laitosteatterijuttuni, täällä Turun
Kaupunginteatterissa Mika Myllyahon teksti ”Paniikki”. Siinä
oppi paljon teatterintekemisestä. Pelmahdin ensimmäisiin
harjoituksiin ja opin tuntemaan järjestäjät ja kuiskaajat, kukaan
ei ollut koulussa kertonut, että sellaisiakin teatterin
ammattilaisia on. Ihan käytännön juttuja! No, onhan tämä
Sormusten Herra vanhalle roolipelaajalle kova juttu ja mieletön
spektaakkeli muutenkin. Ja ”Seitsemän veljestä”, joka on mun
mielestäni yksi parhaista jutuista, jossa oon saanut olla mukana.”
Seitsemän veljestä/Simeoni (c) Otto-Ville Väätäinen |
Millaista teatteria
haluaisit itse nähdä enemmän? ”Mä haluaisin nähdä enemmän
poliittista teatteria, eikä sen tarvitse olla aggressiivista eikä
suoraan esimerkiksi vasemmistolaista. Yhteiskunnallisesti
kantaaottavaa teatteria voi mun mielestäni tehdä hirveän monella
tavalla. Toivoisin, että teattereissa tehtäisiin enemmän sellaisia
valintoja, jotka kommentoisivat tätä meidän aikaamme ja
olosuhteitamme. Ja nimenomaan ohjaajan taiteessa, mun mielestäni
tämä on enemmänkin ohjaajan tehtävä. Klassikkomateriaalihan on
omiaan tähän. Klassikohan on klassikko syystä, että siinä on
jotain universaalia, kestävää ja yleisinhimillistä, joka
koskettaa ajasta toiseen. Sellaisen materiaalin kanssa on hyvä
miettiä, että millä tavalla tällä voisi kommentoida tätä aikaa
ja päivänpolttavia kysymyksiä, mitä asioita tekijät haluaisivat
tuoda pinnalle. Tämän takia oon itsekin tehnyt aika monta
klassikkosovitusta, ja juurikin usein mainitsemani Tuomo Rämö on
niiden dramatisoinnissa ollut ihan omaa luokkaansa.”
Miten sinä
selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes
selittää? ”Taika on vuorovaikutuksessa katsojan ja esiintyjän
välillä. Osittain se liittyy myös sopimukseen, joka on katsojan ja
esiintyjän välillä ja siihen periaatteessa kaikki perustuu. Me
esiinnymme ja te katsotte, ja te koette että näyttämillämme
asioilla on merkitystä. Kaikista taianomaisinta on mielestäni se,
kun näyttämöllä aistii kollektiivisen katsomiskokemuksen
yleisöstä. Sen voi oikeasti aistia. Koko porukka hengittää
yhdessä. Se ylittää itse tilanteen ja siitä syntyy jotain ihan
muuta, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Itse katsojana mä
pyrin olemaan avoin sille tilanteelle juuri siinä hetkessä, en
halua pilata taideteoksia liiallisella analysoinnilla. Tykkäänkin
käydä yksin teatterissa ja elokuvissa, mun ei tarvitse olla
vastuussa reaktioistani tai mielipiteistäni siinä tilanteessa, vaan
voin ottaa kaiken vastaan sellaisenaan. Tykkään kyllä käydä
dialogia, ja oon käynyt paljon kollegoidenkin kanssa teatterissa
juuri siksi, että esityksen jälkeen on mukava keskustella
näkemästään.”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua, muukin kuin taide jonka jo aiemmin vastasit?
”Hirveän monet asiat! Yksittäiset pienetkin hetket, ihmiset,
välittävä vuorovaikutus. Kaikkialta löytyy inspiraatiota –
uutisista, sääilmiöistä, linnunlaulusta, kissan nau´unnasta…
energian- ja inspiraationlähteitä voi löytyä ihan mistä tahansa,
kun on tarkkaavainen.”
Podetko
ramppikuumetta tai jonkinlaista isompaa esiintymisjännitystä? ”En
enää, joskus oon potenut enemmänkin. Välillä tulee eteen
tilaisuuksia, joissa pitää esiintyä omana itsenään ja se on
kyllä raskaampaa. Menimme naimisiin tuossa reilu vuosi sitten, ja
silloin oli kyllä aivan järjetön ramppikuume! Olin saanut hyvän
idean, että kirjoitamme omat vihkivalat, ja emme kerro niistä
etukäteen kenellekään. Ensi-ilta on h-hetkellä alttarilla.
Mahtava idea, jota kirosin vahvasti jälkeenpäin. Silloin oli kyllä
kovin ramppikuume ikinä! No, työssä mua aina pikkuisen jännittää,
koen tietynlaista värinää ja sitä pitääkin olla. Jos värinä
poistuu, silloin on jotain pielessä. Olen vastuussa katsojille,
jotka tulevat paikalle ensimmäistä kertaa, vaikka itselleni olisi
viideskymmenes kerta. Sen pitää tuntua siltä, että kerta olisi
ensimmäinen itsellenikin, ja pitää mennä jonkun yli, jotta se
toteutuu. Siksi pitää aina vähän jännittää.”
Aragorn ja Arwen (Anna Victoria Eriksson) (c) Otto-Ville Väätäinen |
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Mä
käyn aina koko kropan nivelet läpi, aloitan varpaista. Sanon
tavallaan ”Moikka!” koko kropalleni, hahmotan ulottuvuudet.
Tyhjällä näyttämöllä sanon myös tilalle ”moi”. Käyn
ajatuksissani tilan ääriviivat ja mittasuhteet läpi. Siten mulla
on tuoreessa tajunnassa niin tilan kuin itseni mittasuhteet ja
mahdollisuudet, ja sitten vaan let´s go.”
”Esityksen
aikanahan on kaikenlaista hoopoa toimintaa, kun tietyt ihmiset
tekevät aina samoja juttuja ja hiljalleen siitä tulee perinne.
Vireystila pysyy yllä niiden avulla välillä. Tuntemattoman
sotilaan kesäesityksessä oli yksi kohta, jonka aikana Ylermi
Rajamaa kävi aina niistämässä siinä ulkona makkaramyyjien luona.
Mulla oli sattumalta samassa kohtaa tauko eikä ollut kiire
näyttämölle, ja niistämishommat lähti vähän käsistä meillä
– teimme yhdessä rytmillisiä niistoja aluksi, ja lopulta siitä
muotoontui oikein stoori, jossa niistämisellä oli kunnon merkitys.
Samaan aikaan räjähti jossain. Homma kasvoi ja kasvoi, ja sitten
viimeisessä esityksessä kaikki, jotka suinkin pääsivät siinä
kohdassa paikalle vetivät kunnon shown – yksi heitti voltteja,
toiset tanssivat, yhdet painivat, mä olin katolla syöksemässä
tulta, kunnon spektaakkeli – ja sitten Ylermi tulee paikalle
niistämään. Hahahhahah! Ja Sormusten Herrassahan on mun mielestäni
paras kohta se, kun porukka juoksee näyttämön läpi tuosta noin
kohti Minas Tirithiä, ja sitä ootellessa me ollaan siinä
lippukassan luona lasiovien kohdalla odottelemassa ja tekemässä
patsaita. Väkeä tulee Pienen näyttämön esityksestä pois ja
pelästytetään niitä siinä, heheh. Joku kerta käy takuulla niin,
että pelleillään siellä ovilla ja missataan isku, eikä tulla
koko kohtaukseen. Sit juostaan lavan poikki vielä kovempaa!”
Markus hekottaa.
Tästä on hyvä
jatkaa. Kerro oikein legendaarinen kommellus. ”Aika vähän on
kyllä sattunut mitään legendaarista, totta kai kaikenlaisia
replajuttuja on sattunut ja niistä on syntynyt hauskoja tilanteita.
Muutamia vaaratilanteitakin on ollut, mutta ne ei nyt mitään
hauskoja sählinkejä ole. No, en nyt tiedä onko tämän mitenkään
legendaarinen tapaus, mutta outo kulma tässä on : Oulussa teimme
Kauppamatkustajan kuolemaa, olin Biffin roolissa ja Risto Tuorila
Willy Lomanina. Näytelmän loppupuolella isällä ja pojalla on paha
riita, joka on juuri lähtenyt käyntiin, koko roolini on tähdännyt
tähän konfliktiin ja räjähdykseen, ja omalta puoleltani kunnon
myllytys käynnissä. Yllättäen yleisöstä kuuluu yskimistä ja
köhinää, yleisövalot tulevat päälle – joku oli saanut
sydänkohtauksen! Tilanne kesti ja kesti, en muista miten siinä
lopulta kävi eli jäikö tämä henkilö katsomoon vai poistuiko.
No, esitystä oli sitten jatkettava keskeltä sitä jumalatonta
riitaa… Riston kanssa katsoimme toisiamme silmiin ja sitten
mentiin, napsusta tunnelman vaihdos. Tuli vähän sellainen olo, että
katsokaapa nyt, näin sitä näyttelijät tuosta noin nappaavat
tunnetilan haltuun. Outo tunne.”
Kerro joku hyvä
muisto. ”Tää muisto liittyy esitykseen nimeltä ”Maailmanmiehet”,
tehtiin kiertue vuonna 2006 neljän jätkän porukalla (Tuomo Rämö,
Kasperi Laine, Toni Kamula ja minä). Esitys kertoi kahdesta
näyttelijästä, jotka esittävät kaksin Seitsemää veljestä.
Toinen esittää Juhania, toinen loput kuusi, ja minä olin tämä
kuuden roolihahmon mies. Esitys alkaa siten, että seurueen
pakettiauto hajoaa ja alkavat etsiä huoltoasemaa ja pian huomaavat,
että missään ei ole ketään. Kaikki ihmiset ovat kadonneet
maanpinnalta, ja tätä asiaa aletaan sitten puida tyyliin olemmeko
me nyt maailman ainoat ihmiset. Se oli huikea kesä! Meillä oli 20
esitystä heinäkuun aikana ympäri Suomea, pohjoista myöten. Paljon
hienoja muistoja liittyy tähän juttuun, ja erityinen muisto liittyy
paikkaan nimeltä Kierinki. Todella pohjoisessa sijaitseva
muuttotappiokunta ja vähän surullinenkin esimerkki siitä, kun väki
muuttaa muualle. Esityksessä toistui repliikki ”Missä kaikki
ovat?” ja Kieringissä kaikki upposi parhaiten, joku taisi
huudellakin vastausta, että etelään on lähdetty. Meillä oli 36
taittotuolia mukana autossa, ja niistä tehtiin aina katsomo milloin
mihinkin paikkaan. No, Kieringissä meitä odottikin ihan älyttömän
paljon porukkaa ja olivat kovasti odottaneet meitä. Katsottiin, että
työväentalon kulmalla olisi hyvä paikka esitykselle ja ykskaks
väestä oli muodostunut ketju, joka roudasi talosta penkkejä ulos
lisäkatsomoksi. 250 henkeä oli meitä katsomassa siellä! Aivan
käsittämätöntä! Keskellä ei-mitään Kieringissä! Tää oli
kyllä yksi niistä tärkeimmistä proggiksistani myös, ja hyvä
esimerkki siitä, miten eri asiat vaikuttivat ja upposivat katsojiin
riippuen siitä missä päin Suomea oltiin.”
Tulevia roolejasi?
”Syksyllä on kamerahommia ja
suunnittelutöitä, ja lisäksi Dostojevski-monologiin
on tulossa jatkoa Riivaajien muodossa. Syksyllä jatkuu täällä
Turussa Taru Sormusten Herrasta ja yksi toinenkin juttu on tulossa
tänne, muttei siitä vielä enempää.”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Ei ole, en halua ottaa elämääni mitään yhtä tiettyä
ohjenuoraa, koska en usko sellaisiin.”
Mitä sanoisit
nuorelle itsellesi täältä ”vanhana ja viisaana”? ”Rauhoitu!
Hengitä. Pysähdy. Venyttele.”
Osaatko imitoida
ketään? ”Joskus onnistuu hyvin, mulla on sellaisia hetkiä
jolloin sujuu, mutta väkisin yrittämällä taas ei lähde millään. Oon imitoinut Lauri Maijalaa imitoimassa Mikko Koukia…
Tuomo Rämöä, häntäpä en olekaan vielä missään maininnut
aiemmin hah.”
Mikä
sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Mä
haluaisin olla Hopeasurffari, mulla on näköjään
Hopeasurffari-paitakin tänään päällä. Hopeasurffari on aika
cool. Traaginen, galaktinen hahmo.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoimasi?
”Mun mielestä Hämähäkkimiehellä on mahtavat voimat ja vaisto
ja se seitti, ja se on hyvä jätkäkin. Hämiksen voimat voisin
ottaa itsellenikin, koska sehän osaa melkein lentää. Mun hahmon
nimi olisi Vakionopeudensäätäjä”, nauraa Markus.
Jos voisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Kiehtova ajatus kyllä, mutta
mulla loppuisi aika kesken jos päivässä pitäisi ehtiä kaikkea…
En kommentoi!”
Jos ihminen menisi
syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken
kaiken? ”Ottaisin mun Uppo-Nalleni! Pehmonalleni, joka oli pojalla
lainassa mutta hän palautti sen tuossa yhtenä yönä sanoilla ”Isi,
tässä sun nalle”. Kuivamuonaa ottaisin ja Riivaajat-pokkarin,
joka on todella paksu ja hidaslukuinen. Juotavaksi vettä.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen tekisit ja olisiko se kuinka korkealla? ”Mä
luulen olevani paljon parempi rakentaja mitä oikeasti oon, tarttisin
rakentamishommaan vähän apuja. Kyllä sen korkealla täytyisi olla
ja paksussa puussa. Mulla on suuri visio olemassa tästä ja maja on
aika massiivinen.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
aikakauteen, minne menisit? ”Monikin paikka kiinnostaisi,
1700-luvun lopun Ranskan suuri vallankumous tai teollistumisen alku.
Egyptissä faaraoiden aikaan olisi kiintoisaa käydä. Historia
kiinnostaa mua kyllä aika laajasti.”
Jos sinun
elämästäsi tehtäisi joskus esitys, millainen se olisi? ”Se
olisi tietysti valtava spektaakkeli tyylilajissa, jota ei ole vielä
edes keksitty. Jotain täysin uutta. Jonkinlainen kasvutarinahan se
olisi...”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Hipsin tästä töihin ja menen harjoittelemaan Minas
Tirithin kolmikkotaistelua Noitakuningasta vastaan, Noitakuninkaan
nimenomaisesta eilisestä vaatimuksesta koskapa hän sotkeutui hieman
hameeseensa eilisessä esityksessä.”
Aragorn ja Noitakuningas (c) Otto-Ville Väätäinen |
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät
eniten? - Pulkka
Mistä sanasta pidät
vähiten? - Realiteetti
Mikä sytyttää
sinut? - Ihmisen lämpö
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Nurkkakuntaisuus
Suosikkikirosanasi?
- Perkele!
Mitä ääntä
rakastat? - Sateen ropinaa tyynellä järvellä
Mitä ääntä
inhoat? - Sitä kun radio hakee kanavaa
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Morjensta!
Perinteinen yhteiskuva... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).