Haastattelussa Markus Järvenpää

Markus Järvenpään tapasin Turussa Café Art -kahvilassa maaliskuun puolivälissä 2018. Haastattelun jälkeen Markus kiirehti Turun Kaupunginteatteriin, jossa hänellä oli sillä kertaa vuorossa Aragornin rooli näytelmässä ”Taru Sormusten Herrasta”.

Vuonna 1983 syntynyt Markus on horoskoopiltaan oinas. ”Oon kotoisin Lappeenrannasta, siellä oon syntynyt ja asunut lukioikäiseksi asti. Muutin Tampereelle ilmaisutaidon lukioon ja sieltä Helsinkiin. Turussa oon asunut kolme vuotta ennen tätä tämänhetkistä periodia, välissä Helsingissä ja nyt taas Turussa ja kohta Helsingissä”, luettelee Markus.

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Onko mulla vapaa-aikaa? Eipä juurikaan. Perheen parissa koitan viettää aikaa ja urheilla mahdollisimman monipuolisesti. Säiden salliessa käyn heittämässä frisbeegolfia, se on helppo ja sosiaalinen ”höntsälaji”. Vapaa-ajallani yritän olla aktiivinen monessakin mielessä ja sivistää itseäni – teatterissakin käyn mielelläni silloin kun omat näytökset suinkin sallivat. Viimeksi kävin katsomassa Martti Suosalon ”Parasta elämässä”-monologin tuossa meidän Pienellä näyttämöllämme, Duncan Macmillanin hieno teksti.”

Mitenkäs soittotaito? ”No joo, rummut on mun pääsoitin, mutten mä koskaan oo mitään soittamista oikeasti opetellut. Kyllä mä vähän kitaraa soittelen ja pystyn itseäni säestämäänkin. Musikaalisuus on näyttelijälle aina eduksi ja jos juttu soittamista vaatii, sitten harjoitellaan! Rummut on siitä hankala instrumentti, että niiden soittamista ei voi ihan missä tahansa harjoitella. Pikkuisen on jäänyt unholaan…”

Markus jokirannassa (c) Teatterikärpänen 

Mitkä ovat sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon aika hyvä käsittelemään tekstiä ja pärjään tekstin kanssa tosi hyvin, ymmärrän isoja kokonaisuuksia sen suhteen. Nyt kun kokemusta on karttunut, teatteriesityksen kokonaisuuden hahmottaminen on mulla koko ajan läsnä. Huomaan miettiväni kokonaisuutta paljon ja tästä päästään siihen, että olisi kiva ohjata itsekin joskus.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja tai ”kikkoja”? ”Näyttämötaistelua on tullut treenattua niin paljon, että sen kyllä luen erityistaidokseni. Rooleihin otan aika usein hyvin fyysisen lähestymistavan ja mulle lankeaakin usein rooleja, joissa saan käyttää fysiikkaani isosti. Koen sen omakseni. Akrobatia myös, nuorempana vielä paremmin – nivelet ja solut vanhenee, cv pitenee… Kaikenlaisia pyörähdyksiä ja kärrynpyöriä on tullut esityksissä heitettyä.”

Mitenkäs ruuanlaittopuoli? Onko bravuureita? ”No mä oon aika hyvä väsäämään erilaisia wokkeja, ja paistaminen on mun juttuni! Lettuja opin tekemään, taikinasta lähtien, jo 6-vuotiaana ja lettujen heittely onnistuu myös. Äsken valmistin ylijäämäperunamuusista sellaisia rieskantyylisiä, hyviä olivat. Tarpeeksi voita vaan päälle.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Maailmahan on täynnä erilaisia taitoja ja mahdollisuuksia. Ehkä mä haluaisin olla musikaalisempi, osata laulaa paremmin. Oon kyllä musikaalinen ja laulutaitoinenkin, mutta ei ole ollut aikaa treenata enkä oo ottanut itseäni niskasta kiinni. Haluaisin myös oppia soittamaan pianoa jotenkuten. Siinäpä ne.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Turun Kaupunginteatterin Anna Karenina, joka oli vuonna 2010 ensi-illassa, Andriy Zholdakin ohjaus. Se oli eräänlainen vedenjakaja mun urallani ja oli sellainen haaste, jonka jälkeen tuntui että tämän jälkeen selviän ihan mistä tahansa. Samalla sain hirveästi oppia, ammatillista itsetuntoa ja kannustustakin. Tavallaan se oli toinen teatterikoulu, vaikka kuulostaakin kliseiseltä. Tietynlainen kuolemanpelko oli läsnä ennen jokaista esitystä, esitys oli etenkin fyysisesti raskas. Neljä tuntia juoksemista ja huutamista, ja tavallaan ohjaajan ohje oli se, että mikään ei riitä, eli koko ajan piti tehdä enemmän ja isommin. Vastaavaa en ollut aiemmin kokenut enkä tule varmaan kokemaankaan. Tuon kokemuksen jälkeen tartuin ennakkoluulottomasti Dostojevskiin, tehtiin Rikoksesta ja rangaistuksesta monologi. Ei tullut sen kummemmin harkittua asiaa tarkemmin, iso haaste oli siinäkin kyseessä.”

Anna Karenina (c) Robert Seger 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Teatterialalla ei ole muita. Äitini on kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija myös. Taiteen tekeminen on ollut kotona aina läsnä ja museoita on tullut lapsena kierrettyä, edelleenkin tykkään kierrellä ja fiilistellä etenkin taidemuseoissa. Muista taiteenlajeista saa itselleenkin todella paljon inspiraatiota ja energiaa, jotenkin sanoinkuvaamatonta tunnetta.”

Miten sinä sitten päädyit teatterin pariin? ”Isoveljeni perässä menin Lappeenrannan nuorisoteatteriin, ja isoveljeni taas äkkäsi teatterin varmaankin roolipelien ja liveroolipelien kautta. Lappeenrannan larppiporukat juu. Olin 8. luokalla, kun nuorisoteatterissa oli eka juttuni. ”Pelon paikka”, kauhunäytelmä. Broidin perässä mentiin tosiaan, hän ei sitä kauaa sitten harrastanut ja mä taas jäin sille tielle. Nuorisoteatterissa oli ihan älyttömän hyvä henki ja tunnelma, Maria Fomin sitä piti silloin ja kasasi porukan. Hän itse oli aikanaan Turkan opissa, ja sieltä periytyi tietynlainen työmoraali ja fyysinen tekeminen. Teatterin ilmapiiri oli vapaa ja turvallinen, meitä oli sellainen parinkymmenen hengen porukka ja kaikkihan ei ollut näyttämöllä, valo-ja äänipuolta oli myös. Meillähän oli hyvin vahva näkemys siitä, että taiteellinen tasomme oli korkeammalla kuin Lappeenrannan Kaupunginteatterin taso – ja oon edelleenkin samaa mieltä, mikä ettei! Hyviä esityksiä teimme. Mun elämässäni oli silloin vähän hankalampi vaihe, muutenkaan ei tuon ikäisenä ole helppoa ja olin vähän hukassa, koska vanhempani erosivat samoihin aikoihin. Teatterista löytyi mulle turvapaikka ja luulen, että se on vaikuttanut hyvin paljon siihen, miksi hakeuduin tähän ammattiin. Oli vahva tunne omasta paikasta. Ja hyviä tyyppejähän siellä oli, moni heistä on hyvä ystäväni edelleenkin. Tuomo Rämön kanssa esimerkiksi on tehty yhdessä ”Rikos ja rangaistus” ja ”Oikeusjuttu”, ja alamme juuri puuhata seuraavaa monologia yhdessä.”

Missäs vaiheessa siellä tuli sitten mieleen, että haluaisit olla näyttelijä ammatiltasi? ”Ei se vielä siellä tullut mieleen. Tai no, vähän vanhemmat kaverit alkoivat hakemaan teatterikouluun ja pääsivätkin, ja siinä vaiheessa kävi itselläkin mielessä, että tätähän voi tehdä ammatikseenkin! Omalta kohdaltani en siihen kyllä uskonut, en uskaltanut pitää sitä mahdollisena. En kokenut minkäänlaista painostusta perheeni suunnasta, meillä vaan ei ollut kenelläkään mitään teatterihistoriaa takana eikä tie tuntunut mitenkään valmiiksisiloitellulta mulle. Menin kyllä sinne Tampereelle ilmaisutaidon lukioon (eron jälkeen äitini muutti Tampereelle ja minä perässä), ja samaan aikaan tein vielä Lappeenrannassa nuorisoteatterissa juttuja – joka viikonloppu menin Tampereelta Lappeenrantaan treeneihin. Vuonna 2002 pääsin ylioppilaaksi ja sinä keväänä oli Nätylle haut, tein kirjalliset tehtävät mutta pääsykokeisiin en mennyt. En kokenut itseäni täysin valmiiksi. Sitten muutin Helsinkiin ja luin avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologiaa, kaksi kertaa kävin sen alan pääsykokeissa enkä päässyt sisään.”

”Teatterista mulla oli pieni breikki siinä, mutta Helsingissä oli paljon vanhoja tuttuja, jotka olivat päässeet taidekouluihin ja nimenomaan Tuomo Rämö halusi mut mukaan yhteen juttuun, joka tehtiin TeaKin tiloissa off-produktiona. No, siellä oli hirveän kivaa ja sain tutuilta ja tuttujen kurssikavereilta hyvää palautetta. Aloin miettiä, että pitäisköhän mun nyt sitten hakea TeaKiin, hain ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Vuosi oli 2004 ja valmistuin 2008. Niihin aikoihin tuli tutkintouudistus ja osa kurssistani valmistui 2009, minä ja Ritalan Eero halusimme työelämään heti kun mahdollista…”

Rikos ja rangaistus (c) Jan Merilä 

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen otsikkona oli ”Sydämet lyövät samaan tahtiin” ja se käsitteli vuorovaikutusta yleisön kanssa, tutkimushenkinen juttu. Taiteellisena lopputyönäni oli Teatteri Jurkassa Pasi Lampelan huumenäytelmä ”Nollaneljäviisi” ja Jurkka oli kyllä sopiva paikka vuorovaikutuksen tutkiskeluun.”

Kukas sinulla oli TeaKissa ”kumminäyttelijänä”? ”Eero Aho. Pääsin Eeron kanssa näyttelemään samaan juttuun viime vuonna Kansallisteatterin näytelmässä ”Äidin rakkaus”.”

Nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Miksi olet näyttelijä? ”Tää on mun keinoni kommunikoida tässä maailmassa. Välittää asioita, olla sosiaalinen. Jollain tavalla mä uskon maailmanparannukseen ja oon siinä mielessä toiveikas, että ihmiskunta on menossa parempaan, yhteisöllisempään suuntaan ja teatteri on mun työkaluni tähän. Tämän lisäksi mulla on tarve vaikuttaa ihmiseen ja ihmisiin, saada jonkinlainen yhteys aikaiseksi ja siitä mä saan tyydytystä. Se on mulla selvästi sisäsyntyinen tarve. Katsomoon tulee ihmisiä omine ajatuksineen ja asenteineen ja elämäntilanteineen, ja jos oon omalla työlläni saanut uudenlaisia ajatuksia aikaiseksi, koen onnistuneeni ja siksi tätä haluan tehdä”, Markus summaa.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Vaikea kysymys sanallistaa… Tästä mulla on kyllä vahva fiilis, kouluni tärkein opettaja oli puheopettaja Ritva Koivunen, äärimmäisen taitava ”vanha mestari” - pienikokoinen nainen, josta lähti tarvittaessa aivan käsittämättömiä ääniä ja demonisoundeja! Hänen oppinsa tekstin käsittelystä ovat ihan päivittäin mulla käytössä. Hänen ohjeitaan on paljonkin, mutta kokonaisuutta pidän äärimmäisen suuressa arvossa. Mitään yksittäistä oppia tai lausetta on vaikea sanoa. Kokemuksen myötä, nyt kun oon ollut kymmenen vuotta työelämässä, on noussut arvoon työyhteisön merkitys, sitä yhteistyötä ei voi liikaa korostaa. Tämän takia olisi mielenkiintoista kokeilla itsekin ohjaamista, miten saa ryhmän liikkumaan kohti yhteistä päämäärää. Mulla on ehkä aina ollut myös sisäsyntyinen johtamisen tarve…?”

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita olet erityisesti seurannut tai arvostanut (alalta kuin alalta)? ”Lumilautailijoita oon seurannut, ja itsekin harrastanut sitä, unohtui mainita äsken. Rullalautailijoita myös. Täytyy sanoa, etten oo ollut mikään ”fani” koskaan enkä oikein fanittanut ketään. Oli mulla teininä julisteita seinillä, mutta ne vaihtui tiuhaan eikä kukaan ollut mun esikuvani. Ja tämä johtuu siitä, että mun suurin esikuvani on ollut mun oma broidini! Hän on mua kolme vuotta vanhempi ja suunnilleen 12-vuotiaaksi asti tein kaiken hänen perässään, nuorisoteatteriinkin menin. Edelleenkin kuuntelen häneltä neuvoja, en tosin tottele enää hahah. Niin, ja Lappeenrannassahan on ollut aina mahtavaa bänditohinaa ja mä tykkäsin olla kavereiden bändeillä maskottina. En itse soittanut mitään, mutta olin ”energiajengissä” mukana vahvasti niin Lappeenrannassa kuin Tampereellakin. Olin treeneissä ja keikoilla mukana, pidin yllä hyvää meininkiä. Ne on ollu mulle niitä idolibändejä, ei mitkään maailmantähdet. En oo etsinyt kaikkea tietoa netistä tai lukenut biografioita tai opetellut lyriikkoja ulkoa, oon ollut enemmänkin fiilistelijä!”

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Ekana mulle tuli Meryl Streep mieleen enkä saa häntä nyt pois mielestäni millään… Hänen kanssaan olis kyllä upeeta näytellä. Olisi myös mahtavaa näytellä jonkun ”pahan pojan”, vaikkapa Christian Balen kanssa! Tai Russell Crowe oikein tuittupäänä siinä, voisi olla kokemus sinänsä. Jos vähän lähempää vielä joku, niin Mikael Persbrandtin kanssa olisi hienoa ottaa vähän mittaa. Joo, näillä mennään!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Nick Caven ”Where The Wild Roses Grow” ton Kylie Minoguen kanssa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Peränurkka (Lappeenrannan nuorisoteatteri), TYK eli ilmaisutaidon lukio Tampereella, TeaKin jutut, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa, Teatteri Jurkka, Turun Kaupunginteatteri, Linnateatteri, Oulun Kaupunginteatteri, Kansallisteatteri, Lappeenrannan Kaupunginteatteri, Espoon Kaupunginteatteri, Rakastajat-teatteri Porissa ja keikkaillut oon ”Rikoksen ja rangaistuksen” kanssa ympäri Suomea.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla tärkeä. (Anna Kareninan, Oikeusjutun ja Rikoksen ja rangaistuksen lisäksi.) ”Heti valmistumiseni jälkeen menin tekemään Suomenlinnaan ”Tuntematonta sotilasta”, se pyöri silloin toista kesää ja muuttui siinä vuoden aikana paljonkin, tuli mm. suoraa yleisökontaktia mukaan ja bändikin. Itse menin tekemään Rahikaisen roolia, jonka aiemmin oli tehnyt Eero Ritala. Heti perään tuli sitten ensimmäinen laitosteatterijuttuni, täällä Turun Kaupunginteatterissa Mika Myllyahon teksti ”Paniikki”. Siinä oppi paljon teatterintekemisestä. Pelmahdin ensimmäisiin harjoituksiin ja opin tuntemaan järjestäjät ja kuiskaajat, kukaan ei ollut koulussa kertonut, että sellaisiakin teatterin ammattilaisia on. Ihan käytännön juttuja! No, onhan tämä Sormusten Herra vanhalle roolipelaajalle kova juttu ja mieletön spektaakkeli muutenkin. Ja ”Seitsemän veljestä”, joka on mun mielestäni yksi parhaista jutuista, jossa oon saanut olla mukana.”

Seitsemän veljestä/Simeoni (c) Otto-Ville Väätäinen

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän? ”Mä haluaisin nähdä enemmän poliittista teatteria, eikä sen tarvitse olla aggressiivista eikä suoraan esimerkiksi vasemmistolaista. Yhteiskunnallisesti kantaaottavaa teatteria voi mun mielestäni tehdä hirveän monella tavalla. Toivoisin, että teattereissa tehtäisiin enemmän sellaisia valintoja, jotka kommentoisivat tätä meidän aikaamme ja olosuhteitamme. Ja nimenomaan ohjaajan taiteessa, mun mielestäni tämä on enemmänkin ohjaajan tehtävä. Klassikkomateriaalihan on omiaan tähän. Klassikohan on klassikko syystä, että siinä on jotain universaalia, kestävää ja yleisinhimillistä, joka koskettaa ajasta toiseen. Sellaisen materiaalin kanssa on hyvä miettiä, että millä tavalla tällä voisi kommentoida tätä aikaa ja päivänpolttavia kysymyksiä, mitä asioita tekijät haluaisivat tuoda pinnalle. Tämän takia oon itsekin tehnyt aika monta klassikkosovitusta, ja juurikin usein mainitsemani Tuomo Rämö on niiden dramatisoinnissa ollut ihan omaa luokkaansa.”

Miten sinä selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”Taika on vuorovaikutuksessa katsojan ja esiintyjän välillä. Osittain se liittyy myös sopimukseen, joka on katsojan ja esiintyjän välillä ja siihen periaatteessa kaikki perustuu. Me esiinnymme ja te katsotte, ja te koette että näyttämillämme asioilla on merkitystä. Kaikista taianomaisinta on mielestäni se, kun näyttämöllä aistii kollektiivisen katsomiskokemuksen yleisöstä. Sen voi oikeasti aistia. Koko porukka hengittää yhdessä. Se ylittää itse tilanteen ja siitä syntyy jotain ihan muuta, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Itse katsojana mä pyrin olemaan avoin sille tilanteelle juuri siinä hetkessä, en halua pilata taideteoksia liiallisella analysoinnilla. Tykkäänkin käydä yksin teatterissa ja elokuvissa, mun ei tarvitse olla vastuussa reaktioistani tai mielipiteistäni siinä tilanteessa, vaan voin ottaa kaiken vastaan sellaisenaan. Tykkään kyllä käydä dialogia, ja oon käynyt paljon kollegoidenkin kanssa teatterissa juuri siksi, että esityksen jälkeen on mukava keskustella näkemästään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua, muukin kuin taide jonka jo aiemmin vastasit? ”Hirveän monet asiat! Yksittäiset pienetkin hetket, ihmiset, välittävä vuorovaikutus. Kaikkialta löytyy inspiraatiota – uutisista, sääilmiöistä, linnunlaulusta, kissan nau´unnasta… energian- ja inspiraationlähteitä voi löytyä ihan mistä tahansa, kun on tarkkaavainen.”

Podetko ramppikuumetta tai jonkinlaista isompaa esiintymisjännitystä? ”En enää, joskus oon potenut enemmänkin. Välillä tulee eteen tilaisuuksia, joissa pitää esiintyä omana itsenään ja se on kyllä raskaampaa. Menimme naimisiin tuossa reilu vuosi sitten, ja silloin oli kyllä aivan järjetön ramppikuume! Olin saanut hyvän idean, että kirjoitamme omat vihkivalat, ja emme kerro niistä etukäteen kenellekään. Ensi-ilta on h-hetkellä alttarilla. Mahtava idea, jota kirosin vahvasti jälkeenpäin. Silloin oli kyllä kovin ramppikuume ikinä! No, työssä mua aina pikkuisen jännittää, koen tietynlaista värinää ja sitä pitääkin olla. Jos värinä poistuu, silloin on jotain pielessä. Olen vastuussa katsojille, jotka tulevat paikalle ensimmäistä kertaa, vaikka itselleni olisi viideskymmenes kerta. Sen pitää tuntua siltä, että kerta olisi ensimmäinen itsellenikin, ja pitää mennä jonkun yli, jotta se toteutuu. Siksi pitää aina vähän jännittää.”

Aragorn ja Arwen (Anna Victoria Eriksson) (c) Otto-Ville Väätäinen 

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Mä käyn aina koko kropan nivelet läpi, aloitan varpaista. Sanon tavallaan ”Moikka!” koko kropalleni, hahmotan ulottuvuudet. Tyhjällä näyttämöllä sanon myös tilalle ”moi”. Käyn ajatuksissani tilan ääriviivat ja mittasuhteet läpi. Siten mulla on tuoreessa tajunnassa niin tilan kuin itseni mittasuhteet ja mahdollisuudet, ja sitten vaan let´s go.”

”Esityksen aikanahan on kaikenlaista hoopoa toimintaa, kun tietyt ihmiset tekevät aina samoja juttuja ja hiljalleen siitä tulee perinne. Vireystila pysyy yllä niiden avulla välillä. Tuntemattoman sotilaan kesäesityksessä oli yksi kohta, jonka aikana Ylermi Rajamaa kävi aina niistämässä siinä ulkona makkaramyyjien luona. Mulla oli sattumalta samassa kohtaa tauko eikä ollut kiire näyttämölle, ja niistämishommat lähti vähän käsistä meillä – teimme yhdessä rytmillisiä niistoja aluksi, ja lopulta siitä muotoontui oikein stoori, jossa niistämisellä oli kunnon merkitys. Samaan aikaan räjähti jossain. Homma kasvoi ja kasvoi, ja sitten viimeisessä esityksessä kaikki, jotka suinkin pääsivät siinä kohdassa paikalle vetivät kunnon shown – yksi heitti voltteja, toiset tanssivat, yhdet painivat, mä olin katolla syöksemässä tulta, kunnon spektaakkeli – ja sitten Ylermi tulee paikalle niistämään. Hahahhahah! Ja Sormusten Herrassahan on mun mielestäni paras kohta se, kun porukka juoksee näyttämön läpi tuosta noin kohti Minas Tirithiä, ja sitä ootellessa me ollaan siinä lippukassan luona lasiovien kohdalla odottelemassa ja tekemässä patsaita. Väkeä tulee Pienen näyttämön esityksestä pois ja pelästytetään niitä siinä, heheh. Joku kerta käy takuulla niin, että pelleillään siellä ovilla ja missataan isku, eikä tulla koko kohtaukseen. Sit juostaan lavan poikki vielä kovempaa!” Markus hekottaa.

Tästä on hyvä jatkaa. Kerro oikein legendaarinen kommellus. ”Aika vähän on kyllä sattunut mitään legendaarista, totta kai kaikenlaisia replajuttuja on sattunut ja niistä on syntynyt hauskoja tilanteita. Muutamia vaaratilanteitakin on ollut, mutta ne ei nyt mitään hauskoja sählinkejä ole. No, en nyt tiedä onko tämän mitenkään legendaarinen tapaus, mutta outo kulma tässä on : Oulussa teimme Kauppamatkustajan kuolemaa, olin Biffin roolissa ja Risto Tuorila Willy Lomanina. Näytelmän loppupuolella isällä ja pojalla on paha riita, joka on juuri lähtenyt käyntiin, koko roolini on tähdännyt tähän konfliktiin ja räjähdykseen, ja omalta puoleltani kunnon myllytys käynnissä. Yllättäen yleisöstä kuuluu yskimistä ja köhinää, yleisövalot tulevat päälle – joku oli saanut sydänkohtauksen! Tilanne kesti ja kesti, en muista miten siinä lopulta kävi eli jäikö tämä henkilö katsomoon vai poistuiko. No, esitystä oli sitten jatkettava keskeltä sitä jumalatonta riitaa… Riston kanssa katsoimme toisiamme silmiin ja sitten mentiin, napsusta tunnelman vaihdos. Tuli vähän sellainen olo, että katsokaapa nyt, näin sitä näyttelijät tuosta noin nappaavat tunnetilan haltuun. Outo tunne.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Tää muisto liittyy esitykseen nimeltä ”Maailmanmiehet”, tehtiin kiertue vuonna 2006 neljän jätkän porukalla (Tuomo Rämö, Kasperi Laine, Toni Kamula ja minä). Esitys kertoi kahdesta näyttelijästä, jotka esittävät kaksin Seitsemää veljestä. Toinen esittää Juhania, toinen loput kuusi, ja minä olin tämä kuuden roolihahmon mies. Esitys alkaa siten, että seurueen pakettiauto hajoaa ja alkavat etsiä huoltoasemaa ja pian huomaavat, että missään ei ole ketään. Kaikki ihmiset ovat kadonneet maanpinnalta, ja tätä asiaa aletaan sitten puida tyyliin olemmeko me nyt maailman ainoat ihmiset. Se oli huikea kesä! Meillä oli 20 esitystä heinäkuun aikana ympäri Suomea, pohjoista myöten. Paljon hienoja muistoja liittyy tähän juttuun, ja erityinen muisto liittyy paikkaan nimeltä Kierinki. Todella pohjoisessa sijaitseva muuttotappiokunta ja vähän surullinenkin esimerkki siitä, kun väki muuttaa muualle. Esityksessä toistui repliikki ”Missä kaikki ovat?” ja Kieringissä kaikki upposi parhaiten, joku taisi huudellakin vastausta, että etelään on lähdetty. Meillä oli 36 taittotuolia mukana autossa, ja niistä tehtiin aina katsomo milloin mihinkin paikkaan. No, Kieringissä meitä odottikin ihan älyttömän paljon porukkaa ja olivat kovasti odottaneet meitä. Katsottiin, että työväentalon kulmalla olisi hyvä paikka esitykselle ja ykskaks väestä oli muodostunut ketju, joka roudasi talosta penkkejä ulos lisäkatsomoksi. 250 henkeä oli meitä katsomassa siellä! Aivan käsittämätöntä! Keskellä ei-mitään Kieringissä! Tää oli kyllä yksi niistä tärkeimmistä proggiksistani myös, ja hyvä esimerkki siitä, miten eri asiat vaikuttivat ja upposivat katsojiin riippuen siitä missä päin Suomea oltiin.”

Tulevia roolejasi? ”Syksyllä on kamerahommia ja suunnittelutöitä, ja lisäksi Dostojevski-monologiin on tulossa jatkoa Riivaajien muodossa. Syksyllä jatkuu täällä Turussa Taru Sormusten Herrasta ja yksi toinenkin juttu on tulossa tänne, muttei siitä vielä enempää.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ei ole, en halua ottaa elämääni mitään yhtä tiettyä ohjenuoraa, koska en usko sellaisiin.”

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi täältä ”vanhana ja viisaana”? ”Rauhoitu! Hengitä. Pysähdy. Venyttele.”

Osaatko imitoida ketään? ”Joskus onnistuu hyvin, mulla on sellaisia hetkiä jolloin sujuu, mutta väkisin yrittämällä taas ei lähde millään. Oon imitoinut Lauri Maijalaa imitoimassa Mikko Koukia… Tuomo Rämöä, häntäpä en olekaan vielä missään maininnut aiemmin hah.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Mä haluaisin olla Hopeasurffari, mulla on näköjään Hopeasurffari-paitakin tänään päällä. Hopeasurffari on aika cool. Traaginen, galaktinen hahmo.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoimasi? ”Mun mielestä Hämähäkkimiehellä on mahtavat voimat ja vaisto ja se seitti, ja se on hyvä jätkäkin. Hämiksen voimat voisin ottaa itsellenikin, koska sehän osaa melkein lentää. Mun hahmon nimi olisi Vakionopeudensäätäjä”, nauraa Markus.

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kiehtova ajatus kyllä, mutta mulla loppuisi aika kesken jos päivässä pitäisi ehtiä kaikkea… En kommentoi!”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin mun Uppo-Nalleni! Pehmonalleni, joka oli pojalla lainassa mutta hän palautti sen tuossa yhtenä yönä sanoilla ”Isi, tässä sun nalle”. Kuivamuonaa ottaisin ja Riivaajat-pokkarin, joka on todella paksu ja hidaslukuinen. Juotavaksi vettä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen tekisit ja olisiko se kuinka korkealla? ”Mä luulen olevani paljon parempi rakentaja mitä oikeasti oon, tarttisin rakentamishommaan vähän apuja. Kyllä sen korkealla täytyisi olla ja paksussa puussa. Mulla on suuri visio olemassa tästä ja maja on aika massiivinen.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Monikin paikka kiinnostaisi, 1700-luvun lopun Ranskan suuri vallankumous tai teollistumisen alku. Egyptissä faaraoiden aikaan olisi kiintoisaa käydä. Historia kiinnostaa mua kyllä aika laajasti.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisi joskus esitys, millainen se olisi? ”Se olisi tietysti valtava spektaakkeli tyylilajissa, jota ei ole vielä edes keksitty. Jotain täysin uutta. Jonkinlainen kasvutarinahan se olisi...”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Hipsin tästä töihin ja menen harjoittelemaan Minas Tirithin kolmikkotaistelua Noitakuningasta vastaan, Noitakuninkaan nimenomaisesta eilisestä vaatimuksesta koskapa hän sotkeutui hieman hameeseensa eilisessä esityksessä.”

Aragorn ja Noitakuningas (c) Otto-Ville Väätäinen 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Pulkka

Mistä sanasta pidät vähiten? - Realiteetti

Mikä sytyttää sinut? - Ihmisen lämpö

Mikä sammuttaa intohimosi? - Nurkkakuntaisuus

Suosikkikirosanasi? - Perkele!

Mitä ääntä rakastat? - Sateen ropinaa tyynellä järvellä

Mitä ääntä inhoat? - Sitä kun radio hakee kanavaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Morjensta!

Perinteinen yhteiskuva...