Foxfinder ja Book of Mormon / Lontoo

Sarjamme "Teatterikärpänen maailmalla" avausjaksossa käydään pikavisiitillä Lontoossa. Korostan sanaa pikavisiitti, sillä alunperin meinasin tulla heti saman päivän aikana takaisin, mutta en olisi ehtinyt iltalennolle joten oli jäätävä yöksi.

 Varsinainen "syyllinen" tähän reissuun on näyttelijä-muusikko Iwan Rheon, joka kolahti ja kovaa Game of Thronesin pahiksena Ramsay Boltonina. Miten joku voikin olla niin kamala ja samalla kiehtova tyyppi! (R. Bolton siis) GoT:n jälkeen olen seurannut miehen uraa silmä tarkkana ja kun kuulin, että olisi syksyllä Lontoossa pääroolissa, ostin lipun tuosta noin. Sitten ostin lennot ja varasin hotellin, ja sitten laitettiin kädet ristiin ja odoteltiin työvuoroja. Yhden vapaan vaihdolla reissu onnistui, ja nyt se onkin jo takanapäin. Vähän haikea on mieli sen takia, että ensin hirmuinen odotus ja sitten kaikki on nopeasti ohi.

 Foxfinder oli varsinaisessa ensi-illassa eilen 13.9. Ambassadors Theatressa ja ennakkoja pyöri vajaan viikon. Itse näin siis ennakon. Olin saapunut aamulennolla Lontooseen, käynyt piipahtamassa hotellissa, Covent Gardenissa pyörimässä ja istunut kahvilassa aikaa tappamassa. Kävin tietysti hyvissä ajoin tsekkaamassa varsinaisen paikan, jotta teatterin etsimiseen ei kuluisi turhaa aikaa. Kätevästihän tuo löytyikin.

 Näytelmässä aviopari Judith ja Samuel Covey (rooleissa Paul Nicholls ja Heida Reed) odottavat kotiinsa salaperäistä "foxfinderia". Eletään maaseudulla, sato on ollut huono, avioparin pieni poika on kuollut ja on pelko siitä, että maatila suljetaan, koska ovat pahasti jäljessä tavoitteista. Kaikki lienee kettujen syytä, nämä hirmuiset pedot tuntuvat olevan kaiken pahan alku ja juuri. Tähän tarkoitukseen mestoille saapuu nuori William Bloor (Iwan Rheon), valtion virallisesti jo varhain kouluttama "foxfinder". Kyllä täytyy sanoa, että sydämessä läikähti kun mies ensi kerran lavalle astui, on hienoa nähdä suosikkinsa vihdoin ihan oikeasti silmiensä edessä! Bloor kyselee vähän omituisiakin asioita ja merkkailee vihkoonsa tutkimustensa tuloksia. Vähän alkaa olla sellainen kutina, että jotain outoa on ilmassa ja mitä nämä tyypit oikeasti ovat. Kaiken kruunaa pahaenteinen musiikki. Näkyykö niitä kettuja? Sehän on niin ovela peto, että osaa pysytellä piilossa, mutta sen läsnäolon voi aistia... Visiitillä käy myös naapuritilan emäntä Sarah Box (Bryony Hannah) mukanaan kettuaiheista propagandaa. Eipä taida olla kenelläkään ns. puhtaita jauhoja pussissaan...

Kuva (c) Pamela Raith

 Parituntinen näytelmä piti mainiosti otteessaan ja avautui hiljalleen piinaavalla tavalla, ja tunnelma oli paikoin varsin kutkuttava ja hyytävä. Aloin itsekin miettiä, että eipä ole kettuja liiemmin näkynyt minunkaan kotini kulmilla... Näkymätön uhka. Lavastuksen ja valojen hienoudet avautuivat varmasti paremmin hiukan kauempana istuville, itse kun olin kakkosrivissä tarkkailuasemissa.

Kuva (c) Pamela Raith

 Esityksiä tammikuun alkuun, kesto siis pari tuntia. Näytelmän on käsikirjoittanut Dawn King ja ohjannut Rachel O´Riordan.

 Tässä yksi englanninkielinen juttu näytelmästä ensi-illan jälkeen.

 Esityksen päätyttyä riensin jännittynein mielin stage doorille kytikseen, meitä oli muutamia siinä (ehkä parisenkymmentä?). Ja kyllä, Iwan Rheon tuli hymy huulillaan ovesta, oli varsin kiva ja symppis, kirjoitteli nimmareita ja poseerasi yhteiskuvissa. Minäkin sain tähtihetkeni, kun ojensin kassistani tuliaisia kettukarkkien muodossa ja Iwan ilahtui kovasti. Sain tiedusteluja eräältäkin herralta, että oliko pussissa ketun kuivalihaa! Heheh. Perinteinen yhteiskuvakin tietysti otettiin.

 Foxfinderin jälkeen leijuskelin ilmassa pari tuntia ja suuntasin sitten Prince of Wales Theatreen katsomaan musikaali Book of Mormonia, josta olen kuullut niiiiiin paljon ylistystä. Vihdoin pääsin itsekin katsomaan. Paikkani oli suht korkealla lähes piippuhyllyllä, mutta loistava näkyvyys ja kuuluvuus. Musikaalissa mormonikaksikko Elder Price (Dom Simpson) ja Elder Cunningham (J. Michael Finley) laitetaan lähetyshommiin Ugandaan ja menon on sen mukaista. Onko South Park tuttu sarja? Jos on, niin musikaali on syntynyt Trey Parkerin ja Matt Stonen kynästä joten kaikkea mahdollista pistetään halvalla. Räävitöntä, tappohauskaa menoa ja paikoitellen sellainen olo, että sopiiko edes nauraa. Kyllä sopii! Upeita muuveja - etenkin mormoniporukka kun pistää jalalla koreasti, niin kyllä siinä silmä lepää. Kovasti huvitti vaihteeksi Hitler tanssimassa helvettipainajaisessa ja musiikkipitoinen kuvaelma siitä, miten takapuolesta lensi ensin sontaa, sitten verta ja sitten vettä. Eli kyllä, ihan kaikkea on luvassa. Illalla soi vuorotellen päässä "Hello! My name is Elder Price!" ja "Hasa Diga Eebowai". Ihan harmittaa, että meillä ei käy ovikelloa soittelemassa kuin jehovat...

 Hotelli oli mitä oli (ainut toimiva vessa/suihku paria kerrosta ylempänä), mutta yöni nukuin kuin murmeli. Toinen päivä menikin sitten kaupoissa pyöriessä - pääsin rahoistani King´s Crossin asemalla sijaitsevassa Harry Potter -aiheisessa myymälässä, Primarkissa ja Foylesin kirjakaupassa. Piipahdin myös nopeasti British Museumissa, ja sitten suuntasinkin jo lentokentälle.

Semmoinen reissu. Menisköhän talvilomalla uudestaan?

Tässä Iwan miettii, mistä saisi lisää kettukarkkeja... kuva (c) Pamela Raith