Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2018

Täti ja minä / Riihimäen Teatteri

Täti ja minä / Riihimäen Teatteri

Ensi-ilta 15.9. 2018, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Teksti Morris Panych
Ohjaus Taru Kivinen
Skenografi Jonna Kuittinen
Valo-ja videosuunnittelu sekä projisointi Sami Rauhala
Äänisuunnittelu Kari Paukola
Peruukki-ja maskeeraussuunnittelu Niko Sahlman
Tarpeisto Karita Fallström-Autio ja Jonna Kuittinen
Lavasterakennus Pasi Kyllönen ja Petri Mäkelä

Rooleissa : Eero Ojala ja Katja Peacock


 Olen nähnyt Täti ja minä -näytelmän muutamia vuosia sitten Tampereen Komediateatterissa ja myönnettäköön, että nukahdin kesken esityksen - en tosin tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Muistan näytelmästä alun ja lopun, välissä on paljon hämärää. Osittain syynä oli se, että taisin nukkua edellisyönä vain pari tuntia ja päivänäytöksessä se sitten kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla. Osittain syytä taisi olla itse esityksessäkin... Ei siitä isompaa muistijälkeä ainakaan jäänyt meikäläiselle. Jollekin toiselle ehkä jäi? Ei voi tietää.

 Ennen esityksen alkua ehdin katsella kaunista lavastusta. Kaksi isoa ikkunaa, joiden takana muu maailma. Tässä pienessä asunnossa sänky, paljon yksityiskohtia, paljon kirjoja, paljon salaperäisiä laatikkoja ja portaat alakertaan. Valot himmenevät, takanani vielä supatetaan. Joku yrittää sammuttaa kännykkäänsä, ja sitten se on menoa. Jo muutaman minuutin kuluttua olen kaikki aistit avoinna ja satavarma siitä, että tämän esityksen aikana en todellakaan tule nukahtamaan.


 Iäkäs nainen (Katja Peacock) pötköttelee sängyllä. Huoneeseen pelmahtaa tuosta noin hermostunein elkein mies nimeltä Kemp (Eero Ojala), joka ilmoittaa tulleensa vuosikymmenten tauon jälkeen nyt sitten visiitille. Vuoteessa huilailevalta tädiltä on tullut sisarenpojalle kirje, jossa on kertonut olevansa kuolemaisillaan. Omatuntoko kolkutellut, kun täti on kirjeen rustannut vai mikä lie? Kemp on irtisanoutunut töistään pankkivirkailijana viettääkseen viime hetket tätinsä luona, mutta reissu venähtää aiottua pitkäkestoisemmaksi, koska tätihän ei ota kuollakseen millään, päinvastoin tuntuu piristyvän! Vuodenajat vaihtuvat, kevät heräilee, linnut laulelevat, lapset pelaavat palloa puistossa, lehdet putoilevat puista, joululaulut kaikuvat jostain - aika kulkee omia ratojaan ja samoin ulkopuolinen maailma. Tässä pienessä huoneessa aika tuntuu pysähtyneen, mutta täti ja sisarenpoika käyttävät sitä täysin eri tavoin.


 Kemp on jatkuvasti häseltävä ja puhetta suoltava vähän omalaatuinenkin höpöttäjä, hermostunut kaikesta mahdollisesta eikä pysy hetkeäkään paikoillaan. No, malttaa sentään ajoittain torkahtaa mutta nekin hetket asentoihin, josta voi kätevästi ponkaista jälleen liikkeelle. Tädin puuhat ovat rauhallisia ja kiireettömiä, puhteet harkittuja aina hiusten harjaamisesta neulontahommiin. Kemp puhuu taukoamatta, kommentoi tekemisiään ja huutelee ohikulkijoille ikkunasta - täti taas reagoi kaikkeen elekielellään ja katseellaan. Monestihan on niin, että yksi katse, ele tai ilme paljastaa enemmän kuin ääneenlausutut sanat. "Penni ajatuksistasi".


 Aluksi Kemp vaikuttaa varsin rasittavalta tyypiltä, ärsyttävyyteen asti. Touhuaminen on myös pirun huvittavaa seurattavaa. Hän kun tuntuu saavan kohtalaisen suurta nautintoa siitä, miten kuvittelee pitävänsä tädilleen herkkää muistopuhetta hautajaisissa tai lällättelee ikkunasta pikkupoikien leikeille ja maalailee uhkakuvia palloleikkien käänteistä. Entä miten toimii hän, kun ovikello soi halloweenina? Puhuessaan hän tulee vähän varkain paljastaneeksi kaikenlaista lapsuudestaan ja elämästään yleensä, kaikkea ei sanota suoraan mutta rivien välistä voi havaita yhtä jos toista. Mies kuorii itseään kuin sipulia, ja täti kuuntelee. Me kuuntelemme. Tulee surumielinen olo. Ei ihme, että tätikin sanojen sijaan pienillä teoilla osoittaa välittävänsä. Asettaa peittoa nukkujan päälle, pyykkinarulle hätäisesti ripustettujen vaatteiden hienovaraista suoristelua, yllätysten piilottelua matkalaukkuun... Minun mieleni tekisi koskettaa Kempiä ensin varovaisesti olalle ja sanoa, että rauhoitu hyvä mies ja hengitä. Kerro lisää, minä kuuntelen. Ja jos ei kavahtaisi tai juoksisi jo karkuun, ehkä uskaltaisin vähän halatakin. Vaan minä istun katsomossa ja seuraan tätä yhdenmiehen hengästyttävää showta, jota voisi jo kutsua monologiksi muttei kuitenkaan, sillä mukaan tarvitaan toinen ihminen reagoimaan ja ihan vaan olemaan läsnä, jotta sanat eivät olisi pelkkää tajunnanvirtaa vailla kohdetta.


 Katja Peacock osoittaa omalla toiminnallaan, että näyttelijäntaide on paljon muutakin kuin sanoja. Tarvitaan vastavoima, jossa toinen antaa tarvittaessa tilaa toiselle loistaa. Kumpikin on alusta loppuun niin läsnä, eri tavoin tosin. Eero Ojala -fanitukseni on suhteellisen tuoretta vielä ja se on poikinut jo keväisen reissun Rovaniemelle, ja nyt on sitten puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa melkoista herkkua luvassa. Sanoisinko täydellistä! Ojala vetäisee aikamoisen performanssin, käyttää taidokkaasti ja monipuolisesti ääntään ja koko kroppaansa - mielessäni kävi useampaankin otteeseen kaikki entisaikojen mestarit aina Chaplinista Buster Keatoniin, ilman puhetta tosin. Jokainen liike ja sana on millintarkkaa työtä - ja silti tuntuu välillä siltä, että nyt improtaan. Miehen menoa on niin suuri nautinto katsella, ettei ole mitään pelkoa siitä, että nukahdan kesken kaiken. Päinvastoin, tunnun olevani enemmän hereillä kuin koskaan aiemmin! Ja kuin varkain huomaan aika usein Kempin sijaan katselevani sängyllä pötköttelevää tätiä, joka ei sano yhtikäs mitään. Vai sanooko ja koska?


 Tässä näytelmässä ihan jokaisella osasella on tarkkaanharkittu paikkansa eikä mukana ole mitään ylimääräistä, ei liioin tarvetta lisätä yhtään mitään. Jokainen koukku seinällä, äänimaailma, hitaasti putoilevat lehdet, vanukaskulho, hiusharja, levysoitin...

 Tänä vuonna teatteri ja taide ylipäätään eri muodoissaan on mullistanut maailmaani enemmän kuin yksikään elämäntaito-opas tai aforismijuliste. Lukemisen ilon löysin uudestaan jo viime vuonna, mutta tänä vuonna yksi ainoa runo on saanut ihmeitä aikaan, yksi visiitti Muumimuseoon on herkistänyt mielen ennenkokemattomalla tavalla, ja tämä yksi teatteriesitys on aluksi lempeän ilkikurinen tönäisy ja lopulta lähes läpsäisy vasten kasvoja (omalla kädellä omiin kasvoihin). Tarpeellinen ja tervetullut herätys siihen, että minä en ole täällä yksin ja on aika ryhtyä pelkistä hyvistä ajatuksista hyviin tekoihin. Omalla toiminnallani voin vaikuttaa suoraan ainakin muutaman ihmisen elämään ja jopa elämänlaatuun. Olen sanonut olevani välillä allerginen kanssaihmisille ja vetänyt epäsosiaalisuuden viittaa ylleni tämän tästä milloin mihinkin asiaan vedoten. Sisäinen kempini siellä mesoaa ja rakentelee muuria ympärilleen, ihan turhaan. Mitä minä oikein olen pelännyt? Sitä etten kelpaa sellaisena kuin olen? Että alkaisinkin yllättäen viihtyä toisten ihmisten seurassa? Välillä on toki hyvä olla ihan omissa oloissaan ja nauttia siitä hyvällä omallatunnolla, mutta välillä on myös hyvä istua seurassa edes hetken. Puhua tai olla puhumatta, pääasia että on läsnä. Kammata hiuksia tai tulla kammatuksi. Kumpikin käy.

 Kehtaako joku jossain vielä sanoa, ettei teatterilla ole mitään merkitystä?

 Riihimäen Teatterin Täti ja minä on silkkaa timanttia ja yksi kaikkienaikojen parhaista näkemistäni teatteriesityksistä. Olen nähnyt yli tuhat esitystä, joten nyt ei painita missään höyhensarjassa. Kärkikahinoissa on muitakin parin näyttelijän juttuja ja olen todennut sen jo aiemmin, että olen pienten produktioiden ystävä. Pienten suurten. Olen toki hullaantunut useinkin näyttävistä lavasteista ja tanssinumeroista sekä veretseisauttavista biiseistä, mutta kaiken pohjana on loistava teksti ja tarina. Ohjaajan visio, ääni-, väri-, ja valomaailma yhdistettynä tyylipuhtaaseen näyttelijäntyöhön, ripaus omaa mielikuvitusta ja lopputulos on kiehtovaa ja koukuttavaa teatterin taikaa. Eipä ihme, että teatterikärpäisyä on tapahtunut ja tulee jatkossakin tapahtumaan.


 Juuri tämän esityksen janoan nähdä useampaan otteeseen. Tule sinäkin, mennään yhdessä! Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Aki Loponen / Pictuner Oy

(Näin esityksen kutsuvieraana, KIITOS Riihimäen Teatteri!)

4 kommenttia:

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).