Haastattelussa Antti Peltola

Antti Peltolan tapasin syyskuun loppupuolella 2018 Café Artistissa Helsingissä. Samana iltana oli Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ensi-illassa ”Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti” ja Antilla siinä rengin rooli, joten tuli vähän järjestettyä ensi-iltajännitykseen muuta ohjelmaa…

Vuonna 1988 syntynyt Antti on horoskoopiltaan oinas. ”Kotoisin oon Miehikkälästä Kaakonkulmalta, pienestä kylästä Kymenlaaksossa. Ala-asteen kävin parin kilometrin päässä kotoani Suur-Miehikkälän kylässä, yläasteen kävin Miehikkälän keskustassa 15 km:n päässä ja ammattilukion kävin Haminassa, jolloin koulumatka tuplaantui. 30 km bussissa mennen tullen, ja bussi kierteli vielä kaikki pitäjät läpi. Armeijan kävin Vekaranjärvellä, jolloin olin jo muuttanut Haminaan, jossa asuin kuusi vuotta ja sen jälkeen oon muuttanut tänne Helsinkiin.”

Antti Peltola (c) Jaana Valjanen 

 Mitä teet vapaa-ajallasi? ”No tällä hetkellä yksi vapaa-ajanviettotapani on frisbeegolf, se on koukuttava laji. Nuorempana harrastin paljon urheilua muun muassa yleisurheilua, jalkapalloa ja jääkiekkoa lähinnä omaksi huviksi. Työajat on mitä on, enkä mä oo mikään aamuihminen, joten Zoomin jääkiekkoharkat aamulla puoli kasilta ei olen oikein ainakaan vielä iskenyt… Kyllä mä siellä kävin muutamia kertoja ja vakaa aikomukseni olisi jatkaa. Pitääkö tähän keksiä nyt joku muukin harrastus? Olisko mökkeily?” Antti naurahtaa.

Mitenkäs soittotaito? ”Kitaraa osasin näppäillä muutamia sointuja ja otin asiakseni opetella soittamaan paremmin. Johnny Cashin ”Hurt” onnistuu nyt jollain tavalla. Olenko soittanut lavalla tai näytellyt soittavani? Enpä kyllä ole … paitsi olenpas! Lahteen tehtiin muutama vuosi sitten Sleepy Sleepers -musikaali ”Kuka, mitä, häh?” ja olin siinä rumpali-Pitkä, yllättäen. Hah, mulla ei muistaakseni ollut rumpuja, mutta hakkasin ilmaa kalikoilla. Ai niin, ja nuorisoteatterissa tehtiin vuonna 2004 ”Populäärimusiikkia Vittulajänkältä”, siinäkin olin rumpali ja soiton piti tarkoituksella mennä niin päin helvettiä kuin vain voi.”

Hetken muistelemme eeppistä Sliippari-musikaalia, olin sitä nimittäin katsomassa eräänkin hääpäiväni kunniaksi…

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ystävät, perhe, kotiseutu, maaseutu, teatteri, musiikin kuuntelu, urheilu”

Mitkä ovat sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? Entä onko sinulla jotain erityistaitoja? ”Mulla on kyky innostua, ja löydän joka jutusta itselleni ns. liekin. Mielestäni se on hyvin tärkeä ominaisuus näyttelijälle. Rytmitaju näyttämöllä on mun vahvuuteni myös. Mä oon erikoisen kokoinen ihminen, pitkä ja laiha. Se on myös jollain tavalla valttini. TeaKissa opin kantamaan tätä runkoa, olemaan siitä ylpeä ja käyttämään pituuttani (198cm) hyödyksi. Oon myös hyvä leikkaamaan tunnetilasta tai rytmistä toiseen.”

Entäs ne erityistaidot? ”Tätä on kysytty ennenkin ja oon tajunnut, että enhän mä osaa mitään erikoista! Saan mä kielen nenääni. Ja osaan ratsastaa hevosella, mutta sitä ei näyttämöllä kauhean usein taida päästä tekemään… Osaan muuten tehdä tosi hyvää munakokkelia!”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Ensimmäisenä tulee mieleeni tämä tuorein juttu eli Puntila, jossa haastavuus riippuu aika monestakin tekijästä. Ohjaaja on haastanut työryhmää kunnolla, ja niin pitääkin. Lisäksi on aika kuumottavaa hypätä Martti Suosalon saappaisiin, hän teki saman roolin 17v sitten. Toinen haastava homma liittyy harrastajateatteriaikoihin Haminan Teatteriin. Alkuun olin paljon komediarooleissa. Vuonna 2012 tehtiin Hercule Poirotia ja olin siinä tosi kylmäkiskoisen kaverin roolissa, ei mitään koomisuutta ja en ollut sellaista aiemmin tehnyt. Tuntui aluksi siltä, että tästä ei tule yhtään mitään! Vaikka olinkin aina halunnut tehdä vähän toisenlaisia rooleja, ensimmäinen kerta tuntui kovalta paikalta silti. Olin aika ahdistunut koko projektin ajan. Hyvin se kuitenkin meni”, muistelee Antti.

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti (c) Tapio Vanhatalo, HKT 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole. Äitini on kuulemma joskus ollut harrastajateatterissa ja isoisäni on ollut mieskuorossa, mutta siinä ne sitten onkin.”

Miten sinä sitten päädyit teatterin pariin? ”Olin 8-vuotias ja ala-asteemme täytti sata vuotta, ja juhlat oli tuloillaan. Olin improvisoinut jotain junajuttua kaverini Maken kanssa äidinkielentunnilla ja yllättäen siitä tulikin esitys. Opettajamme pyysi meidät juhlaan esiintymään. Ei siinä meidän jutussa ollut mitään järkeä. Juttu oli kuitenkin hauska ja ihmiset nauroi kovasti. Aattelin, että tämäpä oli kivaa! Siitä lähtien halusin aina joulunäytelmiin ja vastaaviin mukaan. Neljännellä luokalla osui kohdalle iso rooli, sain olla ”Sheikki Joulumaassa”-näytelmän sheikki. Äitini oli esitystä katsomassa ja vaikuttunut siitä, että olin onnistunut niin hyvin roolissani. Hän oli myöhemmin ottanut selvää, että on olemassa Haminan nuorisoteatteri ja kyseli kiinnostustani. Totta kai mua kiinnosti, mutta olin vielä liian nuori sinne. Lastenteatteri ei mua kiinnostanut, joten odotin kaksi vuotta ja sitten liityin nuorisoteatterin toimintaan mukaan 13-vuotiaana. Siitä kaikki lähti. Ensimmäinen roolini oli Romeon ja Julian Benvolio. Kolme vuotta olin nuorisoteatterissa, jonka jälkeen siirryin Haminan Teatteriin. Pitkä ja hidas on ollut Miehikkälän pojalla tie tähän pisteeseen, mutta koko ajan on menty kuitenkin eteen päin.”

(c) Jaana Valjanen 

”Tuli muuten mieleeni, että koulussa meillä oli loistava opettaja, Heikki Taskinen, ja historian ja uskonnon tunneilla tehtiin ainakin kerran kuussa pieni esitys jostain tietystä aiheesta. Jobin tarina paiseineen on varsinkin jäänyt tuosta mieleeni, olin Jobin roolissa ja sinitarrasta oli tehty paiseita mulle. Loistava taktiikka opettajalla muuten, hyvin jäi jutut mieleen!”

Missä vaiheessa keksit, että tätähän voisi tehdä ammatikseen? ”Kyllä se taisi tulla mieleen sen Populäärimusiikki-proggiksen myötä, mulla oli siinä kolme hyvin erilaista roolia ja ajattelin, että on tämä kyllä mahtavaa touhua. Pidin kesällä valmistujaiset ja nuorisoteatterin ohjaaja Sirpa Sandström piti mulle pienen puheen siellä ja sanoi, että Populäärimusiikissa hän huomasi, että tuosta pojasta taitaa tulla ”tekijä”. Sen proggiksen jälkeen siirryin Haminan Teatteriin, olin myös mukana kesäteatterin toiminnassa ja Teatteri Beowulfissa täällä Helsingissä.”

”Lukion toisella hain TeaKiin, en päässyt jatkoon. Lukion kolmannella hain TeaKiin, en päässyt jatkoon. Ajattelin jo, että pitäkää tunkkinne ja kyllä jotenkin aion unelmani toteuttaa. Olin myyjänä Kotkassa Expertillä viitisen vuotta ja Kouvolassa Laakkosella autokaupassa, siellä oli paremmat työajat teatteriharrastuksen kannalta. Pidin kyllä myyjän hommista. Pari vuotta meni siellä. Haminan Teatteriin tehtiin vuonna 2012 Tartuffe ja sain siitä nimiroolin, ja se taisi olla käännekohta. Todella iso ja kantava rooli, joka meni todella hyvin. Kuusi vuotta olin pitänyt taukoa TeaK-hakemisessa ja päätin, että kerran vielä. Pääsin sisään 2013 ja valmistuin nyt tänä keväänä.”

Mikä olisi kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään ”Saunailta – Miten valmiiksi tullaan” ja käsitteli tämän alan henkistä jaksamista ja hyvinvointia. Haastattelumuotoon tehty työ, jossa haastattelen itse itseäni, en tosin Antti Peltolaa vaan hahmoa. Maisterivuoteni meni hyvin pitkälti töiden merkeissä ja taiteelliseksi lopputyökseni katsottiin HKT:n ”Palkkamurhaajan painajainen” vähän jälkikäteen, jotta mahdollistettiin valmistumiseni.”

Kuka oli ns. kumminäyttelijäsi? ”Petteri Summanen! Tykästyin häneen valtavasti Isänmaan toivot-sarjassa ja etenkin Studio Julmahuvissa, jotenkin iski se palo ja näyttelijänlaatu tajuntaani, ja hänhän on Lappeenrannasta, eli vähän samoilta kulmilta kuin minä. Hän tuntui selkeältä valinnalta, enkä ole kyllä katunut valintaani yhtään. Hän on ollut hyvä kummi.”

Miksi teatteri? Miksi halusit juuri näyttelijäksi? ”Lavalla tuntee tehneensä jotain todella tärkeää, kun on työllään saanut aikaan katsojissa tunteita – mitä tahansa tunteita. Jokainen on oppinut jotain, joko itsestään tai maailmasta. Se on mahtava fiilis. Teatteri on mulle myös tapa purkaa omia paineitani. Joku menee hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä tunniksi, mä menen harjoituksiin neljäksi tunniksi ja koko muu maailma unohtuu. Se on hieno tunne, ja koen sen etuoikeutena. Mikään muu asia ei ole mulle saanut samaa aikaan.”

Onko sinua kiinnostanut mikään muu ala? ”Tämä on ollut kyllä aika selkeä juttu, mutta kyllä mua joskus kiinnosti myös ala-asteen luokanopettajan ammatti.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Oon huomannut sen, että positiivisuus tuottaa positiivisuutta. Mä oon ollut vähän sellainen, että jään vellomaan syvälle ja saatan tehdä pienestä ongelmasta turhan ison. Kun näkee maailmassa ja elämässä valoisia puolia, heti alkaa tapahtua hyviä asioita. Tämä pätee niin teatteriin kuin elämään yleensä.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet ihaillut kauemmin? ”Mä oon Turhapuro-sukupolvea ja kyllä Vesku Loiri on ollut mun lempparini pitkään. Pentti Siimes myös. Muilta aloilta? Hmmm, Mika Häkkinen oli mun sankarini muinoin. Ville Peltonen. Janne Ahonen. Aki Parviainen ja muut keihäsmiehet. Nuorempana heitin keihästä ja selostin samalla tyyliin ”Parviainen heittäää”. Mulla oli useampia keihäitä, testasin niillä tuloksia ja nimesin keihäät sen ajan heittäjien mukaan. Formularataa oli matolla ja hyppytornia, viisikymmentä paperista tehtyä mäkihyppääjää ja kaikki leiskauttivat selostuksen kera vuorollaan. Kerran järjestin mestaruuskisat huoneessani, olin tehnyt mainosjulisteenkin ja loppupeleissä en päästänytkään äitiäni katsomaan, kun alkoi ujostuttaa. Hän kuunteli kisat sitten oven vieressä, kun hyppymaailma vei meikäläisen mukanaan ja unohdin kokonaan, että joku saattaa kuunnella ihan vieressä. Mukava muisto!”

Palkkamurhaajan painajainen (c) Mirka Kleemola, HKT

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Christoph Waltz, Tom Hardy, Meryl Streep, Heath Ledger, Steve McQueen, Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila (joka istui äsken viereisessä pöydässä ja hänen kanssaan olen päässyt tekemäänkin). Muidenkin jo hyväksihavaittujen tyyppien kanssa olisi kiva tehdä töitä lisää, kuten kurssikaverini Jarno Hyökyvaaran kanssa.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Ehdottomasti haluaisin laulaa jonkun taitavan laulajan kanssa sen Nick Caven ja Kylie Minoguen ”Where The Wild Roses Grow”. Upea, riipaisevan hieno kappale. Kaija Koon kanssa!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Haminan Teatterissa ja Haminan Kesäteatterissa, Teatteri Beowulfissa, TeaKin jutuissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Rauman Kesäteatterissa ja Oulun Kesäteatterissa… Se Sliippari-juttu oli Lahden Sibeliustalossa. Monologini kanssa oon ollut useammassakin paikassa ympäri Suomea.”

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut jollain tavalla itsellesi tärkeä. ”Tartuffe teki käänteen harrastuksesta ammattilaisuuteen mun päässäni, tajusin että nyt aika on kypsä. Tajusin nauttivani ison roolin tuomasta haasteesta. HKT:n ”Komisario Palmun erehdys” oli ensimmäinen ison teatterin juttuni ja se antoi mahdollisuuden saada ns. vähän jalkaa oven väliin. Aimo Rykämön rooli oli mulla siinä. Koulussa tehtiin tanssiteos nimeltään ”Nevermaindmäppi” ja siinä oli mukana tanssia ja laulua. Erittäin hyvä opetus keskeneräisyyden sietämisestä. Se oli kyllä mulle haastavin juttu tehdä niin fyysisesti, teknisesti kuin henkisestikin.”

Tartuffe (c) Joel Elstelä 

Mitä on sinun mielestäsi ”teatterin taika”? ”Mulle se taika on sitä, että menen teatteriin enkä koskaan tiedä, mitä tulee illan aikana tapahtumaan. Valot himmenee, katsomo hiljenee ja kaikki tapahtuu siinä ja nyt. Pientä jännitystä on ilmassa, mitä tahansa voi tapahtua.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset ihmiset, urheilu, mökkimiljöö, saunominen yksin. Joskus tietynlainen taide puhuttelee ja saa ajatukset liitämään.”

Podetko ramppikuumetta? Et ainakaan näin muutama tunti ennen ensi-iltaa näytä kovasti jännittävän… ”Aiemmin jännitin älyttömän paljon, ravasin ees ja taas. Jännityksen taso riippuu tietenkin jutusta. Ennen monologini ensi-iltaa olin aivan paskana, olin hullu vielä vienyt sen kotikyläni seurantalolle! Ikinä ei oo jännittänyt niin paljon! Nyt oon jo oppinut käsittelemään jännitystä, ainahan on sellaista pientä kihelmöintiä ja eilen alkoi jännittää hyvällä tavalla tämä päivä. Tämä haastattelukin, kyllä. Uusi tilanne aina vähän jänskättää. Se kuuluu asiaan. Kuvaustilanteet ja kameran edessä näytteleminen jännittää nykyään teatteria enemmän, sitä en ole tehnyt niin paljon.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Hmmm, päivät on niin erilaisia! Nyt Puntilassa mulla on maskiaika aina samaan aikaan. Ensin laitetaan mikki ja tukka, ja sen jälkeen menen syömään ja sitten maskiin. Nyt kolmena päivänä portaissa on sama henkilö tullut tismalleen samaan aikaan mua vastaan… Äkkiä sitä rutiinit muodostuvat, mutta jutun mukaan ne vaihtelevat. Joskus käyn lenkillä, joskus hypin ja pompin, ja yritän saada itseni lämmiteltyä. Paikallani mä en oo, koko ajan liikun jollain tavalla. Siten pysyn lämpimänä ja skarppina.”

Kerro joku legendaarinen sähläys. ”Kerron parikin. Menin kahden päivän varoitusajalla paikkaushommiin Figaron rooliin Teatteri Beowulfin Sevillan parturiin koko kaudeksi. No, meillä oli Kinnusen Paavon kanssa siinä yksi kisailukohtaus, jossa muun muuassa touhuttiin jotakin tanssin tapaista ja heilutellaan jalkoja. Kerran sitten jalastani lensi kenkä kauhealla vauhdilla suoraan päin eturivin mummon kasvoja. Olin ihan kauhuissani ja Paavo putosi totaalisesti. Muakin alkoi naurattaa, ja tilanne oli hirveä. Me vaan nauretaan, vaikka toinen on saanut kengästä päähänsä! Kävin hakemassa kenkäni takaisin ja saatiin homma jatkumaan. Käytiin Paavon kanssa kyllä pyytämässä myöhemmin anteeksi, ensinnäkin sitä kenkää ja toiseksi sitä, että nauroimme tilanteelle.”

Ne kengät Sevillan parturista ... (c) Joel Elstelä 

”Toinen tarina liittyy monologini ensi-iltaan ja sinne kotikyläni seurantalolle. Jännitti älyttömän paljon, ja tuttuni oli kuiskaajana, koska harjoituksissa mukana ollut kuiskaaja ei päässytkään paikalle. Hän näki käsikirjoituksen samana päivänä ensimmäistä kertaa… Esitystä ei ollut ehtinyt kulua kuin muutama minuutti, kun tipahdin tekstistä ulos täysin. Kävin takana juomassa vettä, tulin hitaasti takaisin ja kysyin vaivihkaa kuiskaajalta, että mitä mun pitää sanoa seuraavaksi. Hän oli naama valkoisena eikä hänelläkään ollut mitään hajua siitä, missä ollaan menossa! ”Sano nyt jotain!” Tuntui ikuisuudelta se hetki. Puoli minuuttia siinä varmaan meni kokonaisuudessaan ihan sumussa. Tuttuni heitti sitten jotain, sain siitä kiinni ja homma jatkui niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Ekana tuli mieleen lapsuuden kesät, jolloin parhaimpana päivänä käytiin yksitoista kertaa uimassa. 800 metriä oli kotipihalta rantaan, pyörällä äkkiä sinne ja takaisin. Oli lämmin kesä. Rentoa elämää, ei huolta huomisesta.”

Tulevia rooleja? ”Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti tulossa tuossa reilun parin tunnin kuluttua! Nyt alkoi vähän jännittää. Kaikenlaisia virityksiä on ilmassa, niistä ei vielä enempää. ”Jari ja Kari”-sarjassa oon mukana parissa jaksossa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Tätä kun oppisi toteuttamaankin… Äitini sanoi mulle (ja mummo oli sanonut äidilleni), että murehtimalla et voi poistaa huomisen murheita, mutta voit kadottaa tämän päivän ilot. Sitten mulla on yksi toinenkin loistava motto, mutta oon unohtanut sen. Hahah!”

Palmu ja Aimo Rykämö (c) Henrik Schütt, HKT 

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? Terveisiä täältä nykyajasta? ”Malta! Älä hätäile. Asioilla on tapana järjestyä.”

Osaatko imitoida ketään? ”En varsinaisesti. Pienenä viihdytin perhettäni Hjallis Harkimolla ja Tarja Halosella, en tosin tiedä kuinka hyvin niissä onnistuin. Yritystä oli ainakin.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Olisi siistiä olla Spiderman ja liidellä seittien varassa pitkin kaupunkia. Tästä pääsisi kätevästi Töölönlahden ylitse kaupunginteatterillekin. Kulkeminen olisi nopeaa. Ja maskin allahan hän on aikamoinen herkkäsielu kuitenkin.”

Entä jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmon nimi? ”Mä olisin sellainen, joka napin avulla muuttuisi jättiläiseksi. Ei siis mitään varsinaista supersankariasua, mutta nappi. Jonka voisi siis syödä. Taskussa olisi rasiallinen nappeja, ja toisessa taskussa sellaisia, joilla palautuisi takaisin normaalikokoiseksi. Olisi niiiiin iso jättiläinen, että voisi yhdellä harppauksella mennä Keski-Suomeen. Sit vaan nostaisi pahiksen pois tilanteesta ja tiputtaisi sen Päijänteeseen. Tän hahmon nimi olisi GigaMan.”

Tirskumista puolin ja toisin.

GigaManin kanssa yhteiskuvaa... 198cm ja 155cm :) 

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit mukaan talvipesääsi? ”Viltin ja villasukat. Niiden avulla tulisi uni nopeasti uudestaan, jos satun heräämään. Ruuaksi ottaisin kaiken varalta piripiri-täytteisiä oliiveja ja juomaksi vettä.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Haluaisin mennä katsomaan ainakin Villin lännen meininkejä, että millaista se meno oikeasti oli. Jollain tavalla kiinnostaa myös se, millä ihmeen konstilla Hitler sai kansanjoukot hurmioon. Sitä menoa ei kyllä olisi hauska seurata vierestä, mutta mielenkiinnosta menisin. Antiikin Roomaan menisin myös, gladiaattoritaistelut ja muut. Haluaisin myös mennä johonkin sellaiseen paikkaan ja hetkeen, joka on jäänyt mysteeriksi. Ei ole esimerkiksi täyttä varmuutta siitä, mitä Bodom-järvellä tapahtui. Menisin aikakoneella paikalle ja olisin sitten ainut, joka tietäisi murhaajan hänen itsensä lisäksi...”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin teatteriesitys, millainen se olisi? ”Apua! Siinä olisi aika paljon komediallisia osia ja niistä vahvoilla leikkauksilla synkkiin hetkiin. Teemana voisi olla pienuudesta ja vaatimattomuudesta kasvaminen. Jaakko Ohtonen voisi esittää mua!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Kävelen rautatieasemalle, hyppään metroon, jään Hakaniemessä pois ja kävelen kaupunginteatterille. Käyn ostamassa kahviosta kupin kahvia ja kävelen maskituoliin, jonka jälkeen käyn syömässä ja menen toiseen maskituoliin, ja siitä hiljalleen lavalle jo pyörimään.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihana

Mistä sanasta pidät vähiten? - Masuasukki

Mikä sytyttää sinut? - Urheilu

Mikä sammuttaa intohimosi? - Halveksiminen

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Hento tuuli

Mitä ääntä inhoat? - Liitu pitkin taulua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kaivostyöntekijä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Eiks se menny ihan kivasti?