Haastattelussa lavastaja/näyttämömies Riku Suvitie

Riku Suvitien tapasin Salon rautatieaseman kahvilassa syyskuun lopulla 2018. Olin haastattelun jälkeen menossa katsomaan Salon Teatteriin Macbethia, jossa on Rikun suunnittelema lavastus. Olin kehitellyt liudan täysin uusia kysymyksiä, sillä en ollut aiemmin haastatellut lavastajaa/näyttämömiestä ja tämä heti herätti uudentyyppisiä haasteita.

Mikä sinun virallinen tittelisi oikein on? ”Eniten tunteja teen Turun Kaupunginteatterissa näyttämömiehenä, mutta lavastaminen määrittelee identiteettiäni vahvemmin. On tullut tehtyä niin paljon kaikenlaista teatteriin liittyvää. Jokin sieltä lavastajan ja näyttämömiehen väliltä. Toivon tulevaisuudessa voivani kutsua itseäni pääasiallisesti lavastajaksi”, pohtii Riku.

Riku Suvitie (c) Mika Nurmi 

Sitten päästiin alkuun. Vuonna 1995 syntynyt Riku on perheen kuopus. ”Alunperin olen kotoisin täältä Salosta. Ihan lapsena asuttiin maalla. Turkuun muutin aloitettuani työt Kaupunginteatterissa.”

Mitä harrastat/teet vapaa-ajallasi? ”Kun tekee kahta-kolmea työtä, ei juuri jää vapaa-aikaa. Kun saan Mollin valmiiksi (Teatteri Kurnuttavan Sammakon ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotantona toteutettu lastennäytelmä ”Molli ja Kumma”, joka oli ensi-illassa lokakuun puolivälissä, tämän haastattelun teon jälkeen), sen jälkeen koitan keskittyä maalaamiseen, joka taas valmistaa minua pääsykokeita kohti. Käytännössä tällä hetkellä hommaa riittää 24/7. Ensin teen työni Kaupunginteatterilla, ja kaikki välit ja illat ja yöt teen freelancer-hommia.”

Jos sinulla olisi runsaammin vapaa-aikaa, mitä tekisit mieluiten? ”Olen nuorena harrastanut tanssia ja soittanut viulua. Tanssi oli minulle todella vapauttavaa, ja tuntuu siltä, että tarvitsisin sitä juuri nyt tietynlaisena ulostulona muuten visuaalisesta mielenmaisemasta. Haluaisin myös lukea enemmän. Asunnossani on odottamassa kasoittain kirjoja, jotka ovat kiireiltä jääneet koskemattomiksi.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja/bravuureja? ”Laulan yksin töitä tehdessäni, isoissa tyhjissä saleissa on ihana akustiikka. No, jos pienen bravuurin mainitsen, niin osaan solmia kielelläni kirsikan varren solmuun Twin Peaksin hengessä. Olisi saattanut mennä puoli tuntia hyvää haastatteluaikaa tässä hukkaan, jos olisin ottanut kirsikoita mukaan, hahah.”

Twin Peaks -tunnelmista takaisin asiaan. Mitä haluaisit osata/mistä haluaisit saada vielä lisäoppia? ”Etenkin suunnitteluvaiheesta ja pienoismallien tekemisestä. Viimeaikoina olen tehnyt pienoismalleja aika kiireellä ajan rajallisuuden takia, enkä ole saanut mitään opetusta niiden tekemiseen. Olin hiljattain Lontoossa ja toin sieltä mukanani alan kirjallisuutta. Minulla on valtava pino oppikirjoja pienoismallien rakentamisesta, enkä ole vielä ehtinyt niitä kaikkia pieteetillä lukemaan. Yleensä suunnittelussa ennen piirtämistä aloitan pienoismallista, pääsen siten kolmiuloitteisesti sommittelemaan ja katsomaan mikä toimii ja mikä ei. Se on lempiosuuteni suunnitteluvaiheessa! Kaupunginteatterille tuotuja pienoismalleja käyn usein tauoilla kurkkimassa, tekemässä huomioita kuten: Ahaa, tuon voi tehdä rautalangasta!”

Macbethin pienoismalli (c) Riku Suvitie 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Toiset isovanhempani ovat kuvataiteilijoita, ehkä sieltä olen innostuksen saanut jo nuorella iällä. Molemmat sisarukseni ovat kuvallisesti lahjakkaita ja nuorempana ovat soittaneet jotain, eivät kyllä enää. Koulussahan olin todella surkea puutöissä verrattuna luokkakavereihini enkä kuvaamataidossakaan mikään erikoinen. Sain kyllä kehuja kuviksessa siitä, että minulta löytyi ajatusta, vaikka toteutus ei aina sitten onnistunutkaan. Kaiken olen opetellut kantapään ja virheiden kautta. Se ajatus ja intohimo jaksavat painaa eteenpäin taitojen karttuessa. Musiikkiluokalla olin kuusi vuotta, elin sitä maailmaa nuorena enemmän...”

Mistä sinulla sitten kiinnostus teatteria kohtaan lähti? ”Homma lähti siitä, että olin päättänyt hakea siviilipalvelukseen, ja Salossa oli tasan kaksi siviilipalveluspaikkaa. Toinen niistä oli Salon Teatteri, ja päätin, että haluan sinne. Halusin parantaa mahdollisuuksiani menemällä harrastajanäyttelijäksi saadakseni hieman jalkaa oven väliin. Näyttelinkin vuoden ajan täällä Salon harrastajateattereissa, ehdin tekemään viisi eri prokkista. Lukion musiikkiteatterikurssilla tein ensimmäisen lavastussuunnitelmani yhdessä ohjaaja Arto Lindholmin kanssa.”

”Kun aloitin Salon Teatteri ry:ssä siviilipalveluksen, teatteri oli paljon pienempi,ja siellä oli lisäkseni vain yksi vakituinen työntekijä. Sain ja pääsin tekemään kaikenlaista ja myös niin paljon kuin halusin. Pitkiä päiviä innostuneelle nuorelle. Siviilipalveluksen jälkeen tein teatterille vielä yhden lavastuksen ja äänisuunnittelun, minkä jälkeen päädyin sattuman kautta Turun Kaupunginteatterille töihin. Ensimmäinen juttuni siellä oli Naantalissa kesäteatterissa Linnan juhlat. Eipäs kun sitä ennen oli Logomolla Robin Hoodin sydän! Oli pärisyttävä kokemus päästä sinne hommiin. Naantalin Emma Teatteri oli kyllä aika hyvä ”boot camp”, siellä kun on tekniikalla kova kiire ja sai opittua nopean tahdin tehdä. Olen enemmän harjoitus- kuin esityskausi-ihmisiä ja pidän nopeasta temposta takana olevissa hommissa.”

Mitä kaikkea olet nyt sitten teatterissa ehtinyt tekemään? ”Olen näytellyt, lavastanut, äänisuunnitellut ja tehnyt rekvisiittaa. Yhdessä oopperassa olin myös näyttämömiehenä, se oli ihanaa! Logomossa oli Tiina Puumalaisen ohjaama ooppera ”Die Kalewainen in Pochjola”. Kaipaisin oopperaa enemmänkin. Se on oma maailmansa.”

Mitä muuta haluaisit kenties vielä teatterin parissa tehdä? ”Minua kutkuttaa oppia valoista enemmän. Lavastaminen on kuitenkin se, mihin haluan keskittyä. Minulla ei ole suurta kaipuuta päästä tekemään jotain muuta. Kun tekee hyvien tyyppien kanssa, pääsee myös sitä kautta keskustellen ja ideoita heitellen tekemään yhteistyötä eri osa-alueilla. Teatteri on kuitenkin aina monen ammattilaisen yhteinen tuotos eikä yhden kuolemattomuusprojekti.”

Viidakkokirja (c) Riku Suvitie 

Onko sinulla mitään alan opintoja takana? ”Ei ole. Sinne on kuitenkin suunta. Opintoihin siis. Kaiken tähänastisen taitoni olen saanut tekemällä ja oppimalla itse alan kirjallisuudesta. Viime syksyinen Salon Teatterin ”Jekyll & Hyde” oli iso ja kasvukipuja täynnä ollut oppitunti. Siinä opin etenkin itsestäni tosi paljon. Sen ansiosta Macbeth sujui paljon kivuttomammin. Uskon siihen ettei tarvitse olla tehtävän arvoinen sen saadessaan. Olet valmis kun se on saatu päätökseen.”

”Totta kai haluan opiskelemaan alaa. Viime keväänä hain ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston lavastuspuolelle. Ulkomailla opiskelu ei vielä kutkuta. Luotan siihen, että täällä olisi juuri minulle laadukkainta opetusta ja resursseja. Täällä tietysti verkostoituu vahvemmin myös tulevaisuuden tekijöiden kanssa. Naantalissa oli toukokuussa ”Love me tinder”-esityksestä samalla viikolla ensi-ilta pääsykokeiden kanssa. Lähdin kuudelta aamulla ajamaan Helsinkiin, olin kahdeksan tuntia pääsykokeissa ja sieltä suoraan Naantaliin pääharjoituksiin. Yöllä takaisin Saloon ja aamukuudelta taas Helsinkiin. Olin sekä pettynyt että huojentunut, että tipuin toisen päivän jälkeen. Ensi keväälle olen järjestänyt vapaampaa aikataulua pääsykokeita varten.”

”Pääsykokeissa oli ensin ennakkotehtävät, joiden perusteella valitaan varsinaisiin pääsykokeisiin, jotka kestävät viisi päivää. Toisen päivän jälkeen on ensimmäinen karsinta. Molempina päivinä meillä oli kaksi tehtävää, joissa aikaa kolme-neljä tuntia. Ensimmäisenä päivänä teimme pienissä ryhmissä varjoteatteriesityksen, lisäksi oli maalausta ja savella sekä paperilla muotoilua. Yllätti se, että tehtävä, joka omasta mielestäni meni huonoiten toi minulle parhaat pisteet ja tehtävä, josta olin itsevarma meni päinvastoin. Ja neljä pääsee opiskelemaan. Hakijoita taisi olla nelisenkymmentä, eli sisäänpääsyprosentti on suhteellisen suuri. Pääsykokeissa ymmärsin sen, että seuraavalle keväälle tarvitsen enemmän aikaa ja harjoitusta, ja nyt aion Mollin jälkeen treenata enemmän maalaamista ja piirtämistä, suunnittelua. Nyt lavastuksien tekemisestä on mennyt suurin osa ajasta itse toteutukseen. Iso osa ajasta on ollut asioiden organisointia, talkoiden ja materiaalien järjestämistä ja hankkimista ympäri Etelä-Suomea. Ns. juoksevia asioita. Harrastajateattereissa on kyllä mahtavaa se, että on päässyt tekemään niin monien ihanien ihmisten kanssa töitä!”

Jekyll & Hyde (c) Mika Nurmi 

Onko sinulla mitään muuta alaa, joka mahdollisesti kiinnostaisi? ”Ennen teatterihurahdustani olin aktiivisemmin kiinnostunut yhteiskunnasta ja hainkin valtiotieteelliseen. Olin Euroopan nuorisoparlamentissa järjestämässä tapahtumia. Tämä puoli on sittemmin jäänyt, mutta kyllä identiteettini osana ovat vahvasti ympäristökysymykset ja yhteiskunnalliset asiat. Niitä haluaisin myös käsitellä tietyllä tavalla työssäni. Haluaisin päästä tekemään sekä tilataidetta että piristeenä somistuksia, muutamia ajatuksia olen pyöritellyt pöytäni laatikoihin. Aalto-yliopisto kuulostaa siksi hyvältä, koska koulutusohjelma ei keskity pelkästään teatterin lavalle vaan esittävän taiteen lavastukseen ylipäänsä. No, joskus sitä kiireellisimpinä kausina tietysti toivoisi, että voisi muuttaa Mathildedaliin kahvilanpitäjäksi. Kuka ei välillä kaipaisi sinne?”

No nyt ruvetaan tekemään sitä lavastusta! Mistä lähtee inspiraatio? ”Tätä kysymystä ehkä pelkäsin eniten, koska en yhtään tiedä mitä vastata. Olen alkanut keskittyä tunnelmaan, jonka haluan esitykseen luoda. Sitä kautta mietin, mitkä ovat tarvittavat lähtökohdat näyttämölle ja siitä lähden hiljalleen rakentamaan. Macbethissa korostuu tunnelma, jonka halusin luoda ja se näkyy mielestäni eniten. Samojen teemojen olen huomannut toistuvan muissakin tämän hetken Shakespearen tragedioiden lavastuksissa, ehkä kyse on jostain universaalista asiasta. Kun esityksen maailman saa sisäänsä, on helppo tehdä siellä nopeitakin päätöksiä ja intuitiivisia ratkaisuja.”

Macbeth (c) Mika Nurmi 

”Ensin käyn tekstin läpi, ja jos teksti on ennalta tuttu, on ehkä päässäni jo jotain idiksiä. Katson tekstistä tapahtumapaikat, niissä tapahtuvien kohtausten tunnelmat ja tarvittavat käyttöelementit, jos sellaisia on. Macbethissa nousi mieleeni vahvimmin tunnelmina paranoia, kovuus, valta ja kuolemanpelko. Seuraavaksi lähden tekemään kuvaa kolmiulotteisesti ja testailemaan valkoisena, mikä näyttäisi hyvältä. Ensimmäiseen tuotantopalaveriin toin pienoismallin luonnoksen, ja työryhmässä puhuimme siitä, mikä toimii ja mikä ei. Sitten muokataan ja katsotaan uudestaan. Aika paljon harrastajateatterissa mennään myös budjetin ehdoilla ja sillä, mistä materiaaleista rakennetaan. Kaupunginteatterilla olen nähnyt monenlaisia kiinnostavia teknisiä toteutuksia. Helpottaa suunnittelua, jos tietää ennalta, että jokin asia on oikeasti mahdollista itse toteuttaa käytännössäkin.”

Mitä materiaalia pienoismalli on? ”Nyt Macbethissa käytin kapalevyä aika paljon, se on sellainen perusmatsku. Kapalevy on kaksi paperipintaa, joiden välissä on polystyreenivaahtoa. Muuhun voi käyttää käytännössä mitä vain nippusiteistä rautalankaan, mutta jokaiseen toteutukseen löytyy se yksi parhaiten toimiva materiaali. Minulla on tilauksessa kaikenlaista huonekalua ynnä muuta tulostimella tulostettua. Olisi mahtavaa saada 3D-tulostin, tarkat mittakaavassa olevat huonekalut olisi niin yksinkertaista valmistaa sillä itse. Kunhan nyt saadaan seuraava lavastus pulkkaan, pääsee taas testailemaan uusia materiaaleja. Unelma olisi työhuone täynnä useita eri materiaaleja, jotta kaikki olisi lähellä.”

Moneenko kertaan sinun suunnitelmasi ja pienoismallit menevät uusiksi tyyliin ”heitämpä seinään, ei tästä tule yhtikäs mitään”? ”Noooo, kyllä aika usein menee uusiksi etenkin luonnosteluvaiheessa. Se on turhauttavaa ja samalla ihanaa. Macbethin kohdalla kaikki tuntui jotenkin leikiltä, kun kokeili ja teki vaan. Kun kokemusta on tullut lisää, pystyy innostumaan ja leikittelemään keskeneräisellä jutulla. Prosessista on tullut rakkain osa produktioita.”

Millaisella aikataululla näitä hommia tehdään? ”Harrastajateatterikentällä aikataulut vaihtelevat usein riippuen teatterista, koska tuotannon rakenteita on usein vähän. Itse pidän pidemmän aikavälin (vuoden) työstä, jossa on helpompi sovittaa keskustellen suunnittelijoiden työt yhteen sekä ohjaajan näkemykseen. Siten saadaan ehyt kokonaisuus, ja ennaltaehkäistään myöhemmin tulevia ‘yllätyksiä’.”

Nyt tulee vähän hassu kysymys, mutta jääkö työ koskaan kesken? ”Aina se jää. Kiireellisellä aikataululla jää omasta mielestä usein. Macbethissa on paljon asioita, joita haluaisin vielä vähän viilata, mutta aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Pitää aina uskaltaa luovuttaa työ eteenpäin, vaikka haluaisi patinoida pintoja maailman ääriin. Keskeneräisyydestä esimerkkinä ”Tulitikkutyttö” Kaarina-teatterissa oli ensimmäinen kunnon lavastukseni ja siellä ensi-iltaa edeltävänä yönä maalasin vielä kaikki pinnat uusiksi. Se kannatti. Mollin ja Kumman kanssa tulen myös jatkamaan työtä ensi-illan jälkeen, koska esitys lähtee kiertämään Suomea.”

Tulitikkutyttö (c) Pirita Linden 

Nämä kysymykset nyt hiukan pomppivat, mutta ei anneta sen häiritä. Mikä on lavastuksen teossa haastavinta? ”Jokaisessa lavastuksessa on aina jotain, mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin ja siihen pelottomasti tarttuminen on haastavinta. En ole esimerkiksi koskaan aiemmin maalannut kankaita ennen kuin nyt Mollia tehdessä. Pakostakin tulee virheitä joista oppii tulevia töitä varten."

 "Lavastuksen tekemiseen liittyy paljon osa-alueita – pintakäsittelyä, puutyötä, verhoilua. Pitää osata luopua tietynlaisesta perfektionismista ihan vaan siksi, että ylipäätään pystyy aloittamaan työn! Aiemmin en kestänyt keskeneräisyyttä, ja nyt siitä on oppinut ottamaan kaiken irti. Yksi haastava asia on myös stressin kestäminen. Se on onneksi helpottanut ja osaan jo tunnistaa niitä merkkejä, jolloin tarvitsee rauhoittua ja tehdä jotain muuta. Hyvä ilmapiiri ja kommunikaatio työryhmien sisällä on elintärkeää.”

Mikä sitten on ”helpointa”? ”Ideointivaihe, leikkisä vaihe. Pystyy heittelemään ideoita työryhmän sisällä puolin ja toisin. Se on varmasti kaikille helpointa.”

Ammatilliset esikuvasi? ”Tietysti kaikki ne lavastajat, joita olen saanut tavata! Rakastan jokaisen tyyliä tehdä ja olen saanut onnekseni nähdä monta todella upeaa lavastajaa tekemässä työtään. Voisin listata kaikkien esikuvien nimet. Jani Uljas, Kati Lukka, Teemu Loikas, Teppo Järvinen, Markus Tsokkinen, Es Devlin muutamia mainitakseni. Yksi esikuva siitä, millainen henkilö työympäristössä haluaisin olla, on Janne Vasama. Hänen tapansa olla on ihailtavaa. Seitsemää veljestä oli ihana tehdä Turussa, koska Janne ja Lauri (ohjaaja Maijala) toivat auringon teatterin tekemiseen.”

Entä esikuvia muilta aloilta kenties? ”Ei ole oikein yhtä idolia. Kyllä minä fanitan kaikkia visuaalisia ihmisiä, joita tapaan. Arjessa konkreettisesti jokaista, joka on kaupunginteatterin verstaalla töissä. He ovat ensinnäkin hyviä tyyppejä ja mielettömän taitavia. Olen ihaillut jo kauan Perniöstä kotoisin olevaa kuvataiteilija Sampsa Sarparantaa, hän on tärkeä esikuva ja toivon, että todella monet ihmiset kohtaisivat hänet.”

Millainen on sinun ”normipäiväsi” töissä? ”Jos puhutaan nyt ihan lähipäivistä, niin olen mennyt vähän ennen aamukahdeksaa kaupunginteatterille ja tehnyt parisen tuntia jotain Molliin liittyvää. Harjoitukset ovat alkaneet kymmeneltä, treenataan joko Tarua Sormusten herrasta tai Näytelmää joka menee pieleen. Siellä kahteen asti, välillä tauolla käynyt ehkä kurkkaamassa Mollin puolella. Sitten seuraamaan Mollin harjoituksia viiteen asti ja työstänyt hetken lavasteita kunnes on päänäyttämön iltaharjoitusten aika. Iltaharkkojen jälkeen siivoan jälkeni Mollista ja normipäivä oli siinä. Kesällä päivät kului niin, että ensin olin tekemässä Salossa lavastusta ja illaksi ajoin Naantaliin esitykseen. Kotona olen yleensä kymmenen jälkeen illalla. Aamukasista iltakymmeneen tällä hetkellä, kyllä vaan. Ei sitä pitkään jaksa. Siinä vaiheessa kyllä tuntee väsymyksen, kun saa kommentteja silmäpusseistaan. Pitää löytää tiettyjä päiviä ja kausia, jolloin pystyy rauhoittumaan. Liiallisista tunneista tuleva uupumus ei ole tavoiteltavaa, mutta en halua kuitenkaan peitellä faktoja. Teen tiettyinä kausina paljon töitä pystyäkseni tulevaisuudessa tekemään vähemmän. Lavastajuuden unelmaa tavoitellen.”

Molli ja Kumma (c) Harri Ahola 

Missä jutuissa olet nyt ollut näyttämömiehenä? ”Nyt syyskaudella olen ”Tarussa” ja Näytelmässä joka menee pieleen, joka on marraskuussa ensi-illassa. Keväällä olen mukana eräässä isossa produktiossa, jota ei vielä tässä vaiheessa ole julkistettu. Kevään juttu ja NJMP ovat sellaisia, joissa toivoin olevani mukana, juuri niiden lavastajien takia!”

(Huom. Tässä vaiheessa voi jo paljastaa sen, että kevätkaudella Turussa nähdään Hamlet, ja sen lavastussuunnittelijana on Markus Tsokkinen.)

Podetko sinä muuten ensi-iltajännitystä? ”Joo-o, nyt on helppo vastata tähän kun juuri oli Macbethin ensi-ilta. Olin todella hermostunut siihen asti kunnes pääsi teatterille ja alkoi tulla muuta ärsykettä, ensi-iltayleisöä ja koko ajan on pieni puheensorina ympärillä. Jännityksen taso riippuu kyllä itse jutusta ja siitä, miten varma siitä on. Macbethissä sain rauhan, koska sain oman työni valmiiksi aikaisessa vaiheessa. Jekyllissä & Hydessä taas olin ihan romuna katsomossa, jännitin ja stressasin. Levollisuus tulee yleensä siinä vaiheessa kun esitys alkaa, pystyy nauttimaan näkemästään. Jälkeen päin on ”takki tyhjänä” -olo. Ensi-illan jälkeistä tyhjyyttä omien lavastusteni jälkeen poden myös. Tällä hetkellä tosin en ehdi kokemaan sitä, koska seuraavan lavastuksen ensi-ilta on jo parin viikon päästä!”

Urasi tähtihetki (joku muu kuin tämä haastattelu hahah)? ”Heheh, kyllä niitä tähtihetkiä on ollut jo aika paljon! Sanotaan näin, että urani tähtihetki oli ehdottomasti se, kun lähdin tekemään Macbethin suunnittelua ja se tuntui ihanalta! Olin saavuttanut jonkin pisteen. Tämä on hyvä alku.”

Ja toinen tähtihetki oli se, kun tuurasit kesällä Love me Tinderissä Arttua ”kapselissa” ja tulit mainituksi Teatterikärpäsen jutussa? ”No ehdottomasti sekin, hahah. Heti tuli Artun kanssa kuittailua siitä, kumpi saa enemmän mediahuomiota näillä lyhyillä mieskarkki-lavavisiiteillään. Arttu on kyllä yleensä päässyt hoitamaan tämän lavapuolen.”

”Tähän väliin haluan mainita yhden kannustavan kommentin, joka lämmitti ja lämmittää mieltäni edelleen. Nopea pieni kohtaaminen, joka tuntuu merkitykselliseltä. Lauri Maijala huikkasi mulle pienellä käytävällä ”Jäbä on kultaa!” Se oli pieni ja tärkeä hetki.”

Mitenkäs muuten sitten, kun käyt itse teatterissa. Pystytkö katsomaan esitystä ilman, että kiinnität liikaa huomiota lavastusratkaisuihin ja vastaaviin, irrottautumaan töistä? ” Tottakai lavastusratkaisuihin kiinnittää huomioita ja niitä ihailee, mutta en koe sen häiritsevän omaa katsojakokemustani. Hyvästä esityksestä nauttii aina.”

Mitä sinulle merkitsee teatterin taika? ”Teatterin taika on sen katoavaisuudessa. Jos et mene tänään katsomaan esitystä, sitä esitystä ei enää ole. Huomenna se on erilainen. Suomessa esitysten kausi on vielä aika lyhyt ja esitysten päätyttyä se katoaa, ja jäljelle jää oma muistosi ja kokemuksesi juuri siitä hetkestä. Teatteri on sidottuna aikaansa.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Tämän kirjoitan nyt haastattelun jälkeen, mutta kuulin juuri, että Salon Teatterilla oli käynyt siivousfirma pesemässä lattian, ja koko porukka oli Macbethin alkukohtauksessa vetänyt flipat näyttämölle jääneeseen pesuaineeseen. Olisi ollut mahtavaa nähdä se! Kunnon slapstick -hetki!”

Jos saisit vapaat kädet, minkä näytelmän haluaisit lavastaa? ”Haluaisin tehdä jonkun kauhunäytelmän, esimerkiksi ”Mustapukuinen nainen”. ”Pukija”-näytelmän haluaisin tehdä, ja sellaisia juttuja, joita esimerkiksi Ryhmäteatteri on tässä lähiaikoina tehnyt. Muodonmuutos. Yhteiskunnallisia aiheita, uusia tekstejä. Eduskunta III oli mielestäni upea.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin kaikki lukemattomat kirjani ja maalausvälineet ja askarteluvälineet ja pienoismallit, kaikenlaista tilpehööriä. Tarviiko sinne nyt sitten ruokaa?”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Haluaisin mennä Ranskaan ja Pariisiin impressionismin aikaan. Se tyylilaji tuntuu itselle tärkeältä. Tunnelma kohdillaan. Vapaa-ajan vallankumousta ja taiteessa korostetaan tavallisten ihmisten arkea ja elämää Antiikin sankaritarinoiden sijaan ensimmäisiä kertoja.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Toivo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pettymys

Mikä sytyttää sinut? - Ihmisten kohtaaminen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämätön asenne

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Puheensorina, joka kuuluu toisesta huoneesta

Mitä ääntä inhoat? - Melua kun koittaa keskittyä. Sirkkelin ja vasaran ääneen herääminen.

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Oopperalaulaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Mikään monotoninen työ mihin ei pysty vaikuttaman.

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Vittu mitä säätöö!” Hahhahahahhah! Pääsihän se Kimi Räikkösen kommenttikin tähän mukaan.

Rikulla on myös omat nettisivut, jossa varsin kattava kavalkadi valokuvia eri esityksistä ja niiden lavastuksista. Kannattaa käydä tsekkaamassa! Sivut löytyvät tämän linkin alta. 

Riku esittelee kuvaansa Salon Teatterin lämpiön seinällä...