Niskavuoren Heta / Teatteri Jurkka

Niskavuoren Heta / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 12.1. 2019, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Hella Wuolijoki
Sovitus Ella Mettänen, Eero Ojala ja Henri Tuulasjärvi
Ohjaus Henri Tuulasjärvi
Esityksen visualisointi Jenni Nylander ja Henri Tuulasjärvi
Valotekniikka Saku Kaukiainen ja Vilho Micklin

Näyttämöllä : Ella Mettänen ja Eero Ojala

 Nyt Teatterikärpästä hemmotellaan - lempparikaksikkoni lemppariteatterissani koko kevään! Työryhmän edellinen proggis Lokki pyöri muinoin Jurkassa myös, onnistuin erinäisistä syistä sen siellä missaamaan, mutta onneksi pääsin näkemään sen Tampereella. Miten raikas ja yllättävä toteutus, ja yhteistyön jatkuminen oli enemmän kuin tervetullut uutinen. Lokki liihottelee teatterikentällä silloin tällöin edelleenkin, ja tarkoitus olisi lähteä kiertelemään tämän Hetankin kanssa. Mikäs sen hienompaa, siten katsomaan pääsee sellainenkin, jolla ei olisi mahdollisuutta reissata pääkaupunkiin.

 Olin valikoinut katsomisajankohdaksi ihan tavallisen vapaapäiväni, tai niinhän sitä alunperin luulin... Edellisyönä olin nukkunut ehkä kolme tuntia, herännyt aamulla aikaisin, unohtanut hanskani kotiin, tehnyt mielenkiintoisen haastattelun, lähtenyt ajatuksissani metrolla väärään suuntaan ties kuinka monta pysäkinväliä, nukahtanut elokuviin ja tappanut aikaa kahviloissa kolme tuntia. Ja ostanut uudet hanskat. Täytyy myöntää, että virkeystaso ei ollut ihan paras mahdollinen saavuttuani Teatteri Jurkkaan ja yritin esittää skarpimpaa mitä todellisuudessa olin. Epäonnistunut tankkaus ja kisakunnon ajoitus täysin pieleen, näin voisi sanoa. Päivän odotetuin hetki kun oli vasta edessä.

 Teatterin taikaa on monenlaista, mutta yksi niistä on se, että esityksen alettua ja Mettänen/Ojala -kombon päästyä vauhtiin ei meikäläisellä ollut enää väsymyksestä tietoakaan, mitä nyt välillä meinasi haukotuttaa, kun Niskavuoren entinen "trenkipoika" Akustikin (Eero Ojala) niin leveästi leukapieliään revitteli tämän tästä. Niskavuoren Hetan tarina oli minulle ennestään tuttu ja pysyin käänteissä hyvin kärryillä, ja luulen että tässä käsittelyssä tarinaa tuntemattomankin on helppo seurata tapahtumien kulkua. Korskea Heta (Ella Mettänen) naitetaan renkipojan kanssa ja yhdessä aletaan rakentaa niin tulevaisuutta kuin Muumäen tilaakin (tässä tapauksessa Mmmuumäki pitää lausua ikään kuin lehmä ammuisi...). Tai yhdessä ja yhdessä, Heta passuuttaa kaikkia minkä ehtii, ylpeys ei anna myöten edes vesilasin ojentamiseen. Vaan mitä mahtaa piillä Akustin mystisessä arkussa..?

Nuori "onnellinen" morsian Heta 

 Hahmoja on melkoinen määrä ja siinäkin tämän version kiehtovuus tiivistyy - Ellalla hahmoja on viisi, Eerolla peräti kymmenen. Salamannopeita leikkauksia hahmosta toiseen, eleitä, liikekieltä, puheen muunnosta. Silkkaa nerokkuutta, millintarkkaa näyttelijäntyötä ja taitavaa puhetekniikkaa - eihän katsojana voi muuta kuin hyristä tyytyväisyydestä! Ja juuri kun on tuudittautunut siihen, että miten perinteisesti tätä kohtausta on käsitelty (tavallaan perinteistä mutta silti ei sinne päinkään) ja Jurkan pieni tila tuntuu suurenevan ja kaikki prameat pytingit metsineen kohoavat silmiemme eteen, tartutaankin näyttämöllä "kännykkään" ja esitellään tiluksia ja perheenjäseniä puhelimen kautta. Salakavalasti astelee nykyaika kehiin.

 Vuosien saatossa ja tiluksien kasvaessa Hetan asukokonaisuudet komistuvat (näppärästi pelkällä yksinkertaisella kankaalla ilmaistaan se, että tässä on emäntien emäntä ja se, joka sanelee kaapin paikan ja manspreading-tyylinen asentokin tuntuu levenevän entisestään) huvittavallakin tavalla, jostain syystä mieleeni tuli Game of Thronesin Cercei valtaistuimellaan, vieressä viinilasin sijaan pääkalloastiallinen sokeripaloja ja sen kanssa pasteeraamista. Ikääntyvää, yhä periksiantamatonta katkeraa Hetaa seuratessani nousee pala kurkkuun ja mietiskelen itsekseni jälleen kerran, miten onnekas olen kun saan kunnian istua tässä näin, eturivissä lähietäisyydeltä moista herkkyyttä ja tarkkuutta ihaillen.

 Hetan lisäksi muita suosikkejani (jos nyt lempilapsien seasta suosikkeja ylipäätään pystyy nimeämään) olivat piskuinen Jaakko-poika (Ojala), jonka puheesta ei oikein saanut selvää sekä juoruileva kaksikko Iita ja Nikkilän emäntä. Herrjee! Akustin touhuilemista ja touhuilemattomuutta seuratessani tuli yllättäen varsin kotoisa olo. Sohvalla raukeana päivän askareiden jälkeen huilaileva isäntä, kankun nosto ja ilmojen päästely, vaimon pieni kiusoittelu ja kutittelu sekä hellä kosketus nenänpäähän. Onkohan meidän olkkarissa joku valvontakamera? Vielä olisi puuttunut, että Akusti olisi sanonut Hetalle "tästä rouwalle kahvia"...

 Heta poistuu, valot himmenevät hiljalleen. Kyynel nousee silmäkulmaani - onnesta, ei haikeudesta. Taas on taiteella tyydytetty olo, ja pieni suuri helmi nähtynä. Onneksi pääsee uudestaankin katsomaan, varasin varmuuden vuoksi muutamaan muuhunkin näytökseen liput. Tietenkin! Nyt luuria kouraan muutkin ja Jurkkaan varausta soittamaan tahi netin kautta ostelemaan, konstit on monet. Lisäinfoa tästä linkistä.

 Rohkenen tunnustaa, että rakastan tätä kaksikkoa - Ellan ja Eeron mutkatonta, keskinäistä luottamusta henkivää tapaa olla yhdessä näyttämöllä. Pitkä yhteistyö näkyy ja tuntuu.

ps. Hauska lisä oli käsiohjelmaan painettu whatsapp-keskusteluotos, jossa arki ja taide kohtaavat.

Esityskuvat (c) Marko Mäkinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Jurkka!)